Ensimmäinen kunnon ratsastus oli liikuntapäivänä seiskaluokan keväällä, eli vuonna 2009. En ollut ennen ratsastanut kuin joskus ponitalutuksessa, eli käytännössä en tiennyt mistään mitään. Tiesin vain, että halusin ratsastamaan hyvin palavasti.
Menimme koulun kanssa Varjo-Tallille, jossa sain alleni Esteri suomenhevostamman. Niin innoissaan sitä voikin ihminen olla. Poni varustettiin minulle valmiiksi ja tunnilla vain harhailin ympäri kenttää laiskassa käynnissä pienen tamman kanssa. Silloin kuitenkin rakastuin täysin. Alkuun vaikutti etten voisi aloittaa ratsastusta, se oli liian kallista enkä tiennyt kuinka olisin millekään tallille päässyt.
Apu löytyi yllättäen luokanvalvojaltani, joka vei minut yhdelle tunnille Metsäkylän ratsastuskeskukseen. Silloin päätin viimeistään että ratsastamaan on päästävä, hankin rahoituksen harrastukselleni ja luokanvalvojani vei minut tallille, josta olen hänelle ikuisesti kiitollinen.
Metsäkylässä kävin alkeiskurssin, tosin pääsin vain joka toinen viikko sillä hinnat olivat sen verran korkeat. Tykkäsin tallista ja viihdyin kyllä, mutta alkeiskurssin jälkeen näin viisaimpana vaihtaa samalle tallille kavereideni kanssa. Sinne pääsi helpommin, useammin ja hinnat olivat todella paljon halvemmat.
Tällä ex-tallilla kävin noin 1½ vuotta. Paljon itkin tuntien jälkeen omaa huonouttani, tuntui että alkeiskurssilla oli onnistunut mutta täällä mikään ei sujunut. Opetus nyt oli olematonta, mutta eihän sitä silloin vielä ymmärtänyt.
Tuon puolentoista vuoden aikana menetin ratsastuksesta ilon ja ainoa syy miksi jaksoin tunneille raahautua olivat hevoset ylipäänsä. Kehittelin erilaisia jännitystiloja, esimerkiksi ilman satulaa menoa kohtaan ja hankin suunnattoman laukkakammon. En pelännyt itse laukkaa, vaan pelkäsin laukannostoja, koska tiesin etten onnistuisi. Viimeisen puolen vuoden ajan mä tosiaan sain alkaa kokeilemaan laukannostoja ja yhtäkään kertaa se laukka ei noussut. Eikä kertaakaan mua niissä myöskään autettu.
Koska ratsastaminen oli turhauttavaa, kehittelin myös todella huonon tyylin ratsastaa, joka toimi suunnilleen niin että jos hevonen ei käänny niin sitten kiskotaan ohjalla niin kauan kunnes se kääntyy. Koskaan mistään ei sanottu tai vaihtoehtoista toimintatapaa tarjottu.
Vuonna 2010, helmikuussa, meillä oli jälleen koululla liikuntapäivä. Tällä kertaa menimme Metsäkylän ratsastuskeskukseen, ja ratsastin Vilillä. Toki olin vasta vuoden ratsastanut, mutta kyllä se huono opetus näkyi tuolloin siten, ettei se tunti paljon kaksisemmin mennyt kuin siellä Varjollakaan.
Alkuun minusta tuntui että tuo ex-talli oli todella loistava ja mitä mahtavin paikka. Vaan ajanmyötä alkoi ajatus selkiytyä. Ei mulla mitään suuria tavoitteita ollut, kunhan nyt halusin osata mennä kaikkia askellajeja, kääntää niissä ja saada edes suunnilleen hevonen menemään niinkuin haluan. Lopulta aloin ymmärtää että täällä se ei tulisi toteutumaan. Tajusin että muilla talleilla talvisin ratsastetaan normaalisti, muualla neuvotaan jos ei osata ja muualla tehdään kaikkea erilaista, ei pelkkää kehänkiertoa.
Aloin tosissani miettiä tallin vaihtoa, mikä tosin oli hankalaa. Paikan kun piti olla suhteellisen halpa ja sinne piti päästä, tuolle ex-tallille kun pääsi kavereiden kyydissä. Päätin että vaihdan tallia jos löydän sopivan, mutta muuten voin kyllä jatkaa täälläkin.
Tallinvaihto suunnitelma jäi pariksi kuukaudeksi, kunnes sitten tuli hintojen korotus. Ei nyt puhuta kuin parista eurosta, mutta silloin mulla kärähti jokin ja päätin että heti jos joku mahdollinen paikka tulee, niin vaihdan tallia. Minä olin kyllästynyt.
Parin viikon kuluttua päätöksestäni kaverit kysyivät multa, että haluaísinko tulla heidän kanssaan yhdelle uudelle ratsastuskoululle irtotunnille. Tietenkin mä menin, ratsastaa ei voi koskaan liikaa.. ja kai mulla oli pieni ajatus et josko tämä olisi se uusi talli.
Välillä miettii et mitä jos ei oltais ikinä menty sinne.
Tosiaan saavuttiin Maskun ratsutilalle. Oli kesäloman viimeinen viikko vuonna 2010, päivä oli keskiviikko, ja me neljä olimme varanneet viiden tunnin.
Tunnille saavuttiin todella hyvissä ajoin, noin viisi minuuttia ennen tunnin alkua. Kesti jotenkin kauemmin kuin piti.
Mukana olin minä, Henna, Jonna ja Tiia. Mua tietenkin jännitti valtavasti. Tiesin ettei mulla ollut mitään uskomattomia taitoja ja mietin että mitä jos vaihdankin tänne. Menin Vinskillä ja meiltä kysyttiin oliko jotain toiveita tämän tunnin suhteen. Ei ollut, paitsi mun äänetön toive että laukattaisiin. Niinpä siis kentälle.
En nyt ala tätä kuvaamaan sen tarkemmin, paitsi että musta oli jotenkin noloa kun mukana 2-8 vuotta ratsastaneita ihmisiä ja kukaan ei osaa vastata kysymyksiin: mikä on asetus? ja mikä on oikea kevennys?
Mutta tosiaan, laukattiinhan me tolla tunnilla. Alkuun en saanut laukkaa nousemaan, mutta Marianne tuli sitten ihan jalasta pitäen sen näyttämään ja kyllä lähti. Mä olin niin uskomattoman onnellinen, mun eka laukannosto (vaivaisen puolen vuoden yrityksen jälkeen..)
Puhuttiin sitten tunnin jälkeen että mitä mieltä kaikki olivat olleet. Henna nyt mutisi jotain, mutta Tiia ja Jonna pamauttivat. Toisen mielestä huono paikka koska hän on tottunut laukkaamaan yhdellä shettiksellä ja toisen mielestä huono paikka koska minä vedin kuulemma hevosia suusta :D Syynsä ne on kullakin. Itse en kauheasti myöskään availlut ajatuksiani, sillä en halunnut vielä pamauttaa että ajattelin vaihtaa tallia.
Lähdettiin sitten kotiin. Ja oikeasti koko kotimatkan mä itkin. Onnesta siis. Mä olin niin onnellinen, olin saanut laukattua, muutenki koko talli oli niin unelmien täyttymys. Mun mielestä se oli just mun tyylinen paikka, ei mikään iso talli, mutta ei myöskään todella pieni ja vahdittu. Kotona sitten äiti kysyi millanen talli oli ollut (olin toki kertonut että opetus ei oikein miellyttänyt ex-tallilla) Mä sitten vaan itkin ja kerroin että musta se oli niin ihana paikka.
Seuraavaksi oli vain mietittävä että jos alotan siellä, niin miten talvella pääsen. Äidin uskomaton ehdotus oli että kävisin kesät Maskul, talveksi sitten takaisin ex-tallille, mutta ei käynyt mulle. Ihme veivaamista. Päädyin sitten alottamaan Maskulla, ajattelin että mä vaikka kävelen talvisin jollei muu onnistu.
Oikeastaan mulla oli vielä kahdeksan viikkoa ex-tallilla, mutta en jaksanut odottaa, joten jo irtotuntia seuraavalla viikolla aloitin tunnit Maskulla tiistaisin seitsemän tunnilla. Ostin tietenkin heti 10 kortin, vaikka äiti varoitteli että kuitenkin se oli vaan esittänyt että se on kiva paikka, mutta ajattelin että sitten vaikka kärsin sen 10 kertaa. No, osoittautui hyväksi paikaksi, ja edelleen käyn oikein tyytyväisenä (:
-------------------------------------------------------------------------------------------------------
Tosiaan olen tähän mennessä tippunut kaksikymmentäkuusi kertaa, viisi kertaa Elvikseltä, kolme kertaa Kaisalta, neljä kertaa Pomolta, kerran Vinskiltä, kaksi kertaa Jackiltä, kaksi kertaa Sulolta, kaksi kertaa Nikkikseltä, neljä kertaa Artsilta, kerran Nipsulta ja kaksi kertaa Sallilta.
Ensimmäinen kerta: Mentiin siis ihan välikäyntiä, rauhassa ohjat pitkinä. Sitten yllättäen Elvis pomppaa sivulle ja lähtee laukkaan. Horjahdin sitten taakse ja alas. Se oli aika jännää, eikä tuntunut missään.
Toinen kerta: Elvis oli vähän säikyllä päällä ja pelkäsi Vinskiä ihan kauheasti. Elvis veti sitten jotkut ihme pultit, uukkari ja laukkaa. Rauhottui se aika pian ja oikeastaan ravasi vaan ihan hitaasti, mutta olin jo ehtinyt vajoamaan liikaa. Päätin vaan tulla alas kun en olisi takaisin enää päässyt.
Kolmas kerta: Mentiin käyntiä ja Elvis oli niin väsyneen oloinen. Kun siirsin sen raviin, Elvis lähtee täyttä laukka kentän toiseen päähän. Siitä sitten äkkipysähdys aidan tullessa vastaan ja minä tulen alas, liian äkillinen pysähdys mulle.
Neljäs kerta: Menin ekaa kertaa Kaisalla ja vielä ilman satulaa. Kun sitten sain hevosen ekaa kertaa raviin, se ravasi vähän liian nopeasti ja sen pyöreä olemus lätsäytti minut maahan.
Viides kerta: Sama tunti kuin äsken. Tuon putoamisen jälkeen siirsin Kaisan raviin. Se ravasi liian nopeasti ja liu'uin alas, taas!
Kuudes kerta: Sama tunti, taas. Olin yhden ravipätkän jo pysynyt kyydissä, mutta sitten lähdin liukumaan ja alas taas.
Seitsemäs kerta: Ravattiin loppuraveja Elviksen perässä koska en saanut Pomoa kääntymään. Sitten Elvis pelästyi jotain ja Pomo mukana. Laukattiin täysillä aitaa kohti ja äkkikäännöksessä lensin alas. Päälleni tipuin ja olin mukavan kurainen.
Kahdeksas kerta: Menin Nikkiksellä ja nostin laukan. Poni päätti sitten vähän baanata. Täysillä eteenpäin, ilman toista jalustinta. Lensin kaulalle istumaan ja roikuin sitten kaulalla jonkun aikaa. Nikkis hiljensi aidan eteen ja koitin pelastautua. Poni päätti kuitenkin syödä, joten ei sieltä takaisin päässyt. Otin kädellä vastaan ja laskeuduin siististi alas.
Yhdeksäs kerta: Menin Sulolla, joka sitten päätti ihan huvin ja urheilun vuoksi lähteä niin kovaa kuin kintuistaan pääsee! Jonkin aikaa siellä sinnittelin, kunnes lensin vasemmalle kyljelle. Roikuin hetken ohjissa, mutta totesin että poni ei pysähdy. Näytti kuulemma siltä että olisin jäänyt ponin alle.
Kymmenes kerta: Sama tunti, Sulolla. Sulo päätti jälleen kerran vähän baanailla. Tipuin sieltä hienosti selälleni. Tämä onkin varmaan tähän astisista tippumisista pahin, selkäranka kipeä, kynnen alta tuli verta ja päätä särki. Tämän jälkeen minut myös pakotettiin pois selästä.
Yhdestoista kerta: Jos tiistaina tipuin Sulolta kahdesti niin heti torstaina tipuin seuraavan kerran. Menin Nikkiksellä, joka sitten päätti jo kolmannen kerran tunnin aikana lähteä vähän menemään. Tipahdin sitten jostain syystä alas ja alkoi pohkeesta ilmeisesti suonta vetämään.
Kahdestoista kerta: Menin Vinskillä. Elvis lähti Vinskiä karkuun ja Vinskikin päätti liittyä juoksenteluun. Eipä siellä kauan pysynyt kun ratsu juoksee ja loikkii. Tulin hienosti nilkalle ja polville alas.
Kolmastoista kerta: Menin Pomolla. Elvis lähti menemään ja Pomo tietenkin sitten myös. Poni pomppi köyrypukkilaukkaa eteenpäin ja minä ehdin jo ajatella että täältä sitten pää edellä jääkasaan. Jalustimet putosi ja lennähdin sitten kaulalle istumaan. En oikeastaan edes muista miten siellä pysyin, ohjatkin kädessä. Joka tapauksessa Pompeli pysähtyi nopeasti ja huomaan istuvani keskellä Pomon kaulaa. Istuin siinä oman aikani ja yritin änkeä itseni takaisin satulaan siinä onnistumatta. Pomo laski vielä hieman päätään ja tulin siihen tulokseen että alas on tultava. Liukumäkeä alas, jaloilleni jopa tulin. Siinä oli jälleen tyyliä, näin voisi tippua useamminkin.
Neljästoista kerta: Menin Pomolla ja ihan ekaa kertaa isolla kentällä. Olin just ravaamassa ja aikomuksena oli nostaa laukka. Pomo säikähti kulmaa ja lähti reipasta laukkaa eteenpäin. Mä heilahdin ulospäin, sitten lensin satulasta ylös, jolloin jalat tipahti kummatkin ulkopuolelle. Tipuin rintakehä edellä Pomon kaulalle, josta otin vähän kiinni ja näin hidastin varmaa pudotusta maahan. Tipuin selälleni ja ohjatkin pysyi kädessä. Keuhkot sattui ihan hirveästi, muuten ei mitään ongelmaa.
Viidestoista kerta: Hypättiin ja lähestyin Elviksen kanssa parinkymmenen sentin ristikkoa ravissa. Poni tuijotteli Pomon puuhia turhan tarkkaan, sekosi jaloistaan ja mentiin mukkelismakkelis. Vähän jäi reisi alle, ja Elviksen polveen tuli pieni pipi, mutta selvittiin siis kumpikin ihan elossa.
Kuudestoista kerta: Laukattiin Sallin kanssa, sitten poni pikkasen innostui: kiihdytti ja heitti iloisen pukin. Mä lensin kaulaan kiinni ja roikuin siellä henkeni edestä. Salli ei tykännyt, vaan pyöri pikkasen ympyrää, jolloin liu'uin sieltä jaloilleni, kädet yhä tiukasti ponin kaulan ympärillä.
Seitsemästoista kerta: Laukattiin Sallin kanssa, kun poni päätti yllättäen lähteä vähän reippaammin eteenpäin. Edettiin varsin railakkaasti, mutta Marianne tulee sen verran eteen että Sallin on aivan pakko loikata sivulle hirmuisella loikalla jottei vain liiskattaisi Mariannea. Hevonen oli ninja, minä en, joten jatkoin lentoani suoraan kohti maata ja tömähdin sinne oikein komeasti. Jotenkin herättävä, mä kun olen viime aikoina tippunut kuin hidastetussa filmissä, vaihteeksi tulin alas kunnon rytinällä.
Kahdeksastoista kerta: Menin Jackillä ensimmäistä kertaa ja nostettiin viimeistä kertaa laukkaa. Jack innostui kuitenkin vähän liikaa, pomppasi menemään turhankin ilmavasti jolloin lensin kaulalle roikkumaan. Pyörittiin Jackin kanssa jonkin aikaa, kunnes hevonen rauhoittui ja saatoin valua alas kaulalta, jaloilleni totta kai.
Yhdeksästoista kerta: Harrasteltiin estehyppelyä Elviksen kanssa ja oltiin halvatun holtittomia. Poni kaahasi täyttä laukkaa esteelle, ylitti sen, mutta heti laskeuduttuaan päätti pistää pukitellen. Minä taas lensin suoraa päätä kaulalle, jossa roikuinkin henkeni edestä. Lopulta vain valuin alas - kuitenkin kevyesti jaloilleni, joten mitään suurempaa draamaa ei tässäkään putoamisessa ollut.
Kahdeskymmenes kerta: Ehdin vain nousta satulaan kun Jack ampaisi jo jännittyneenä laukkaan. Hetken säilyin kyydissä, mutta jokin u-käännös sai tasapainon horjahtamaan niin, etten viitsinyt edes yrittää kiipeillä takaisin satulaan, vaan kenttähietikko kutsui. Jaloilleni tipuin tosin taas, että eipä siinäkään mitään sattunut.
Kahdeskymmenesensimmäinen kerta: Menin Artsilla, joka näki murhamiehiä kentän ulkopuolella. Siksipä hevonen vetäisi mojovan pukin, jonka seurauksena lensin voimalla kaulan yli ja tärähdin selälleni kuralätäkköön.
Kahdeskymmenestoinen kerta: Lue edellinen tippuminen, sillä tämä on identtinen ja vain viitisen minuuttia edellisen jälkeen.
Kahdeskymmeneskolmas kerta: Tehtiin Artsin kanssa vastalaukkatreenejä, kun hevonen päätti räjähtää hiukan liikaa, pukitti ja minä otin lentäen voltilla alas selästä.
Kahdeskymmenesneljäs kerta: Edellisen tippumisen perään tehtiin uudestaan samaa vastalaukkatehtävää. Tällä kertaa päästiin noin kymmenen metriä pidemmälle, kunnes Artsi keksi että portilla on pelottavia pikku-ukkoja, teki ninjaliikkeen sivulle ja lennätti samalla tädin voltilla alas kyydistä.
Kahdeskymmenesviides kerta: Oltiin ravailemassa loppuraveja Pomon kanssa, kun poni päättää pelästyä jotain, kaahata täysillä kentän toiseen päähän ja minähän lensin ihan voimalla ja pää edellä suoraan kenttään. Ilmat lähti ja tuska oli valtava, mutta jotenkin siitäkin selvittiin.
Kahdeskymmeneskuudes kerta: Nipsulla oli vallan kamalan huono päivä ja se halusi osoittaa mieltään Artsille. Kun kielsin, päätti poni lähteä laukkailemaan ympäri kenttää, enkä minä roikkunut mukana ihan tarpeeksi kauan, vaan tipahdin sieltä selälleni.
