lauantai 28. huhtikuuta 2018

Naisista ei vaan koskaan tiedä

Tänään mulla oli Nipsu, tunnilla myös Pomo ja Artsi, Nipsu vain mun kanssani. Nipsutin oli oikea karvakasa ja talvikarvaa pöllysi ihan runsaasti, vaikka Marianne oli ponia selvästi jo aamulla harjannut.


Tepsulteltiin kentälle ja siitä sitten kyytiin alkukäyntejä kävelemään. Mulla oli kovat suunnitelmat siitä kuinka hyvin, aktiivisesti ja hienosti ratsastan Nipsua tänään, mutta kävikin niin, että heti alkuun Nipsu jäi vähän potkimaan Artsia, jolloin toki hiukan komensin sitä pohkeella. Tästä rouva ei sitten tykännyt alkuunkaan, vaan poni räjähti laukkaan, meikä roikkui kyydissä ja koitin vaan hidastaa, mutta poni hidastui vasta siinä vaiheessa kun minä mätkähdin maahan. Jes.

Marianne meni kyytiin kokeilemaan minkä takia sieltä tuli noin iso reaktio ja sai aikalailla samaa kohtelua. Paitsi että Marianne kykeni pysäyttämään Nipsun ennen kuin se oikeasti lähti alta, joten Nipsu joutui vähän tekemään duunia ja kuulemaan maman kädestä että protestoiminen ja alta lähteminen eivät kuulu kilttien ponien repertuaariin. Kun poni oli väsytetty, niin minä pääsin takaisin kyytiin. Tai no, pääsin ja pääsin, minähän olin lähes sitä mieltä etten enää edes mene sinne kun poni on niin villi ja minä en ole niin hyvä. Menin kuitenkin ja luotin siihen että Marianne tietää mun siellä pärjäävän.

Ei silti käy kieltäminen, että kyllähän se jännitti. Tiesin että vika ei ole niinkään mussa, mutta kykyni eivät vaan riitä noiden lähtöjen estämiseen. Siksipä menin sillä asenteella, että kun en kerran pysty ponia estämään, niin koitan mennä vaan varovasti ja pitää Nipsun hyvällä mielellä. Rouvaponi oli tosiaan erittäin herkkä kyljistä, joten vedin aikalailla pohkeet irti ja pohkeen käyttö oli enemmän ajatus ponin koskettamisesta. Käveltiin alkuun ihan rauhassa, minä lähinnä istuin kyydissä ja ohjasin poni suunnilleen suoralle uralle. Samalla koitin hilata omaa painopistettäni noin puoli metriä taaemmas, siinä sen suuremmin onnistumatta. Olin aikalailla koko tämän tunnin ihan jännittynyt ja etukenossa, mutta sillä nyt mentiin, ei voi mitään.


Siinä muut ravailivat ja mä vasta otin tuntumaa poniin. Marianne sanoi että voisin alkaa siinä itsekin siirtyä raviin, en vaan saisi painostaa liikaa ja olisi hyvä ratsastaa eteen enemmänkin istunnalla kuin pohkeella. Tässä kuitenkin kun mietiskelin sitä ravia ja jännityin lisää, niin Nipsu alkoi kävellä reippaammin ja pian huomaankin että minä kokoan ohjaa, otan epämääräisiä pidätteitä ja poni jännittyi ja tuntui siltä että kohta se räjähtää. Siispä ei muuta kuin Marianne apuun. Kävelin hetken, sitten Marianne tuli siihen viereen sen verran että saatiin poni raviin. Eikä siinä mitään ongelmaa ollutkaan. Pelotti vaan se siirtymä, jos Nipsu vaikka olisi räjähtänyt. Ja kun en tosiaan itse ollut tarpeeksi rento ja kevyt siellä.
Heti kun poni oli ravissa ja näytti siltä ettei se räjähdä, niin Marianne jäi pois ja saatiin mennä kahdessa. Ja hyvinhän se meni. Menin tosiaan niin kevyenä ja herkkänä kuin olla ja voi. Hiukan koitin asettaa välillä, tein keveitä ympyröitä ja muuten vain ravailtiin rauhaisaa tahtia uraa pitkin. Välillä uskaltauduin ratsastamaan hiukan eteenkin, muuten vaan mentiin nätisti ja ilman tappelua. Kun suunta vaihtui oikeaan, eli vaikeampaan kierrokseen, tuntui heti huonommalta. Saatiin kuitenkin hetki ravattua, jonka jälkeen tahti muuttui nopeammaksi ja minä jännityin, joten siirryin vain suosiolla käyntiin, jottei tarvitse arpoa.

En halunnut laukata, koska joo, heheh. En ehkä halunnut laukata ekaa kertaa Nipsun kanssa silloin kun se on superherkkä ja heittänyt mut jo alas. Joten tulin taluttelemaan Nipsua siksi ajaksi kun muut laukkasivat. Lopuksi menin vielä selkään hiukan kävelemään ja loppukäynnit mentiin talutellen.

Huhhei. Oli hurjaa. Vaikeinta on se, kun tietää että se oma ratsastus on ongelmana. Ei osaa ratsastaa niin hyvin ettei se heppa lähtisi ja sitä sitten jännittää, mikä jännittää hevosenkin. Siksi otettiin kevyesti, rauhassa ja mistään välittämättä. Olen tyytyväinen että poni kulki hienosti, ei suuttunut ja selvittiin siitä yhdestä lievästi konfliktitilanteesta todella hyvin. Ja olen joka tapauksessa iloinen ettei Nipsu suuttunut sen takia että ratsastan superhuonosti. En vaan ratsastanut hänen huonona päivänään tarpeeksi hyvin. Se on eri asia.

Ensi viikolla käyn vierailemassa sunnuntain tunnilla (ei tarvi herätä niin aikaisin kuin yleensä!!) ja Vinskikin kuulemma palaa takaisin ensi viikolla. Jee! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti