Tänään olikin jälleen se Tiina pitämässä tunteja ja meidän tuntimme oli hyvin tyhjä - ainoastaan minä Kaisalla ja Pomo, Kaisa vain minun kanssani. Sen lisäksi ilmakin oli mitä kesäisin ja kaikki oli oikein hyvin, jee!
Hain suomiputen tarhasta ja harjailin rouvan ripeästi, jonka jälkeen vedettiin kuteet niskaan ja lähdettiin tuon perässä vedettävän otuksen kanssa kentälle. Kiipesin selkään ja lähdettiin kävelemään.
Ja kyllä, vihdoin sain Kaisastakin muutaman kuvan! Tätä onnea ;)
Lähdettiin siitä kävelemään. Hiukan tuupin askelia eteenpäin, jonka jälkeen Kaisakin alkoi edetä silleen reippaasti ja mukavasti. Käveltiin vain rennosti eteenpäin, minä kääntelin hiljakseen voltteja ja asettelin ponia hieman sisälle. Oikeastaan tänään uskalsin, osasin ja muistin jopa pyytää sitä nenää ihan kunnolla sisälle, joten saatiin oikein kivaa ja hyvää asetusta aikaiseksi! Käynnissä heppa ei edes kaatunut mitenkään häiritsevästi, vaan tyytyi osaansa ja käänsi nokkaansa haluttuun suuntaan.
Mutta siellä porttipäässä oli jotain karmaisevaa. Hui, Pompelikaan ei meinannut uskaltaa mennä sinne. Minä käytin Kaisan pariin otteeseen siellä päässä asti ja molemmilla kerroilla mamma oli aivan valmis palaamaan hippulat vinkuen takaisin turvallisempaan kentän päätyyn. Tehtiin jokunen voltti ja kiusasin puttea siellä, palattiin takaisin vasta kun tamma malttoi hieman rauhoittua.
Käynnissä meidän piti ensin ottaa sitä askelta hitaammaksi, koota ja hidastaa. Se oli muuten taas ihan mahdottoman synonyymi, miten Kaisan hidastaminen osaakin olla niin hankalaa? Poni lähinnä hiihteli alta kun meikäläinen avuttomasti räpiköi kyydissä. Onneksi lopulta sain pidätteen otettua läpi ja saatiin muutama askel hitaampaa käyntiä.
Jäätiin siitä omille ympyröillemme, sen ympyrän piti olla suurempi kuin voltti, mutta pienempi kuin pääty-ympyrä. Jotain siltä väliltä - itse tähtäsin sellaiseen ympyrään, joka ei osuisi missään vaiheessa uralle.
Käveltiin hetki, aseteltiin poneja läpi. Kun se oli hyvä siirryttiin kevyt raviin ja ajatuksena oli pelkkä reitti, tahti ja asetus. Ravissa mamma alkoi sitten kaatuakin taas sinne oikeaa pohjetta vasten, joten jouduin hieman täräyttelemään hummaa suoremmaksi. Hain ihan kunnolla asetusta oikealle, työnsin Kaisaa sisäpohkeella suoraksi ja pidin vain pakkaa kasassa. Ei siinä kauaa mennyt, ennen kuin hevonen alkoi taas tuntua suoremmalta ja oikeastaan jopa todella kivalta. Tahdin kanssa meillä meni hieman kauemmin, sillä putte lysähteli muualla, mutta yhdessä kohdassa se laittoi aina hanat auki ja yritti karauttaa Pomon ympyrälle. Joka kerta sain sen käännettyä, mutta se tahdin heittely ei ollut oikein hyvä juttu. Koitin hakea sitä hammastahnatuubia, saada ponia eteenpäin siellä muualla ja ottaa sen tuntumalle siinä kaahailupisteessä. Mitä enemmän jaksoin vaatia, sitä enemmän heppa väsähti ja sitä mukaa myös loppui se yhdessä kohdassa rynniminen.
Vasempaan kierrokseen mennessä oli asettaminen aikamoisen työn takana, eihän maailman vinoin Kaisa halunnut sinne vasemmalle asettua! Väänsin ja väkersin, kunnes lopulta nokka alkoi kääntyä myös tähän suuntaan. Tosin tamma ei tehnyt työtäni helpoksi - se keksi pelkäävänsä Mariannen autoa ihan hirveästi ja teki sivuloikan kesken ravin ja myöhemmin rouva vain yllättäen päätti, että ympyrällä ravailu oli sitten tässä. Putte nosti laukan ja kaahasi menemään sinne toiseen päätyyn. Jahas. Sen jälkeen se ei edes koittanut tehdä samaa, vaan tyytyi kohtaloonsa ja toimi hienona tätikuljettimena.
Lopulta siirryttiin käyntiin ja lähdettiin ottamaan laukkaa omilla ympyröillämme. (Video ihan loppulaukoista, kun rapakuntoinen ratsastaja oli jo aivan puolikuollut.)
Aloitettiin laukka vasempaan kierrokseen, ihan vain ympyrällä ja piti taas hakea sitä asetusta. Meidän laukannosto oli hitusen hutiloitu, mutta päästiin kuitenkin rytkyyttämään kolmatta askellajia ja siitä alkoikin se totinen duuni. Vasemman kierroksen ykkösongelma oli se, ettei se laukka vaan pysynyt ylhäällä vaikka kuinka koitin. En tiedä istuinko niin huonosti vai onko vasen laukka vain ponille vaikeampaa, mutta koko ajan tiputtiin raville. Päästiin joskus pari ympyrää putkeen, mutta useimmiten otettiin niitä kaahausraviaskelia väliin. Sain kyllä nostettua sen laukan muutaman askeleen jälkeen aina takaisin, joskus onnistuin täräyttämään niin, että laukkaan tuli vain se hetkellinen tahtirikko. Mutta ei se kyllä kovinkaan hyvin silti ylhäällä pysynyt. No jaa..
Mutta onneksi tuo ei haitannut. Kaisa nimittäin pysyi ympyrällä! Se ei karannut kertaakaan reitiltä, mä sain sen joka kerta käännettyä. Vaikka välillä meidän laukannostot ajoittuivat sellaiseen kohtaan, että uskoin Kaisan vain ryykäävän suoraan Pomon luo. Se vaan kääntyi, se kääntyi jopa todella helposti. Reitti pysyi ihan mielettömän hyvänä ja meitsi oli lähinnä äimänkäkenä siellä. "Kuinka minä saan tämän ison ja vinon puten kääntymään?"
Kyllä mä sieltä saatoin sitten kokeilla vähän sitä asetustakin. Mulla oli oikeastaan aika hyvä fiilis istumiseni suhteen - jalustimet pysyivät suunnilleen jaloissa, välillä jalat olivat paikoillaan ja musta tuntui etten ainakaan koko ajan räpeltänyt ohjilla omiani. Sen takia oli hyvä kokeilla hieman sitä asettumistakin, vähän koitin saada Kaisan taipumaan sisäpohkeen ympärille. Haparoivaahan se oli, mutta kyllä siellä mun mielestäni jotain tapahtui. Kuulemma tosin saatoin unohtaa ulko-ohjan ja tehdä liikaa sisäohjalla, mutta enpä ainakaan kääntänyt pelkästään sisäohjalla kiskomalla. Käytin sitä vain vähän liikaa.
Mä aloin olla jo tässä vaiheessa aivan nuutunut, hah. Laukkaaminen on raskasta! Vaihdettiin suunta ja sitten täräyteltiin oikeaan kierrokseen. Tähän suuntaan laukka eteni heti paljon paremmin ja päästiin useampia kierroksia ilman laukan kuolemisia. Tosin sitten jossain vaiheessa kävi niin, että multa yksinkertaisesti loppui kunto ja istunta alkoi rojahtaa vähän etukenoon, enkä enää jaksanut ratsastaa eteenpäin, jolloin kävi niin kuin videokin kertoo. Laukka alkoi pudota ja uudelleennostot hidastuivat, kun en yksinkertaisesti kyennyt keskittymään :D
Tässä oikeassa kierroksessa kuitenkin tuskaisinta oli se kauhea kaatuminen! Voi herranen aika miten se poni kaatui, aivan suoraan sisälle ja koko ajan. Reitti pieneni kun en vain saanut sitä pohjetta enää läpi, Kaisa meni kuin moottoripyörä ja minä koitin kompensoida tilannetta istumalla mahdollisimman paljon ulkoistuinluulla. Sain pätkiä joissa Kaisa ei kaatunut ihan niin paljon, mutta suoruudesta on aivan turha sanoa sanaakaan. Mutta eipä poni karannut reitiltä tähänkään suuntaan! Olin niin mielettömän tyytyväinen siihen, ihan oikeasti! Se pysyi kierrostolkulla ympyrällä, molempiin suuntiin. Mitä tämä on?
Tuossa loppuvaiheessa opettaja alkoi muuten jankkaamaan että mun pitää istua takana, nojata kohti takakaarta. Se auttoi mun istumisessa, aloin pysyä satulassa aina vaan paremmin ja samalla myös jalat rauhoittuivat ja pysyivät paremmin paikoillaan! Täytyisi oikeasti muistaa nojata useamminkin hieman taaksepäin. Mun laukkaistunta on kuitenkin vähän tuollainen etupainoinen ja se varmaan vaikuttaa noihin jalkoihin ja istumiseen. Harmillisesti en nyt tänään kyennyt noudattamaan tätä neuvoa kuin pätkissä, sillä vatsalihakset huusivat hoosiannaa ja oikein istuminen oli liian rankkaa.
Lopulta päästiin käyntiin ja käveltiin hetki henkeä haukkoen. Sitten alkoi vieläkin totisempi duuni, kun lähdettiin vääntämään väistöjä. Pitkältä sivulta pari väistöaskelta keskemmälle, sitten takaisin ja vaikka vielä uudestaan. Lyhyitä väistöpätkiä, molempiin suuntiin.
Tai siis se oli tarkoitus, Kaisan mielestä Finlandiahiihdot kuulostivat paremmalta ajatukselta. Vaikka mulla nyt olikin se muistikuva keskiviikolta ja vaikka tiesin että pidätteet pitää ottaa läpi, niin mä en vain yksinkertaisesti saanut niitä läpi. Rouva suomenputte vain jyräsi alta ja meikäläinen vikisi siellä kuin märkä lapanen. Joskus sain hieman pidätettä läpi ja heppaa hidastamaan, mutta auta armias kun täräytin pohkeen kylkeen niin johan se hevonen lähti eteen kuin rasvattu salama. Pysähdyksistäkään ei ollut mitään apua, sillä Kaisan mielestä pohje on yhtä kuin eteenpäin. Ei välimuotoja. Piste.
Sain pariin otteeseen jonkun askeleen, jotka veivät sivulle. Siinä se, siihen se jäi.
Lopulta sain tehtäväkseni tehdä pysähdyksiä. Neljä askelta käyntiä ja pysähdys, yhä uudestaan ja uudestaan. Jalustimetkin heivattiin pois, sillä lähdin kiikkumaan niillä aina kun Kaisa veti yhtään vastaan.
..Sen lisäksi Kaisa alkoi taas painamaan ohjalle. Muuten se oli hyvä ja kevyt, mutta tässä vaiheessa se vain romahti ohjalle. Nyt olen tullut siihen tulokseen, että se voisi johtua myös siitä etten ikinä ota niitä pidätteitä läpi ja vaadi sitä kantamista. Kun tälläkin hetkellä taidan lähinnä vaan väittää itselleni kiskovani ihan liikaa ja sen takia saan ne hevoset makaamaan ohjalla. Se voi toki olla totta, mutta nyt sain videota siitä mun "hirveästä kiskomisesta", joka näyttää kyllä käytännössä siltä, että minä istun kauniisti kyydissä tekemättä mitään, samalla kun Kaisa kiskoo päätään. Hmm. En tiedä. Tiedän vain että se ohjalla makaaminen tulee kaikkien hevosten kanssa noissa hidastavissa tehtävissä - eteenpäin mennessä kun osaan saada sen pään jo kevyeksi ja kannetuksi (paitsi Artsin kanssa, mutta se on vielä niin vieras).
Tein siis niitä pysähdyksiä nopealla tahdilla. Alkuun se oli vetokisaa, mutta lopulta tuli niin herkkiä pysähdyksiä että melkein itketti. Ne oikeasti näyttivätkin siltä, etten tee mitään! Ihan loistavaa.
Vaikka pidätteet pysähdyksissä menivät läpi, niin väistöissä jatkettiin alta hiihtämistä. Lopulta Tiina tuli ihan näyttämään kuinka mun pitäisi ottaa ne pidätteet läpi. Tehtiin sen kanssa pari väistöt ja kun pääsin yksinäni jatkamaan, onnistuin tekemään yhden pätkän väistöä. Ei nyt välttämättä sekään mennyt täydellisesti, mutta viimein humma hidasti ja käveli muutaman askeleen sivulle.
Siihen minäkin lopetin väistöt, se oli oikein hyvä kohta lopettaa.
Lopuksi vielä hieman kevyt ravia. Kaisa hölkkäsi ensin hieman alta pois, mutta tamman rauhoituttua syötin hieman ohjaa ja annoin sen rentoilla eteenpäin. Sen jälkeen loppukäynnit.
Sain palautteeksi, että mun pitää ottaa pidätteet oikeasti läpi. Jos hevonen lähtee painamaan, pitää mun oikeasti nykäistä. Sen lisäksi istunnan pitää olla vahvempi, en saa kiikkua aina etukönössä kun otan ohjalta. Enkä saa kuulemma kehua niin paljon, myödätä joka kerta kun jotain tapahtuu :D Tästä ohjeesta en pitänyt alkuunkaan, joten jätän sen huomiotta ja jatkan kukkahattulinjaani!
Minä olin todella tyytyväinen. Laukka meni aika mielettömän hyvin, vaikka vähän jaksamus lopahtikin kesken. Tosin sinäänsä hyvä, tekee hirveän hyvää vääntää itsekin vähän jaksamisensa rajoille, jos sitten vaikka jonain päivänä jaksaisi laukata ilman välitöntä kuolemaa. Ja siis se, että se hevonen pysyi sillä ympyrällä ja meni sitä laukkaa todella hyvin! Olen niin iloinen meidän molempien puolesta, jesjes! Ja itse asiassa olen kyllä tyytyväinen siihen viimeiseen väistöpätkäänkin. Se oli ehkä hiukan kaula kaartuneena, lapa hieman pullottaen väännetty, mutta silti se oli väistöä ja se tuli Kaisan kanssa. Olen siis oikein iloinen.
Käveltiin ihan rauhassa, meillä kun venyi loppukäyntien aloitus niin myöhään. Lopulta lähdettiin Kaisan kanssa pois muiden tieltä, harjailin humman tallissa ja heitin sen pihalle aurinkoa ottamaan. Otin siinä vähän kuvia ja chillailin auringossa, siellä oli niin uskomattoman upea ilma ettei mitään rajaa. Kenttäkin sitten tosin pöllysi kuin kesällä konsanaan, mikä näkyy kuvistakin aika hyvin.
Tuntien loputtua jatkoin matkaani kotiin ja nyt ensi viikkoa taas odottamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti