Melkein siis ainakin. Sen lisäksi satoi vettä koko päivän ja minä vain odotin että koskahan perutaan tunnit sen kaatosateen takia.
Hyvin myöhään saavuin vasta tallillekin, ilma oli niin hirveä ja ajamisessa kesti oletettua kauemmin. Taulu kertoi että menen Pomolla, tunnilla myös Evita, Vinski ja Nikkis, Pomo oli jo toisella tunnilla. Hetken aikaa tuli täristyä ja odoteltua, sitten vain rintauintia kentän läpi ja ponin selkään.
Kenttä oli todellista kuravelliä, jälleen sellainen valtameri muutamalla hiekkasärkällä. Sade tippui päähän ja poni näytti erittäin onnelliselta, uitetulta koiralta. Lähdettiin kävelemään ja minä lähdin taas tsekkailemaan millainen otus Pompeli olikaan. Vaikkei siitä nyt olekaan kuin pari viikkoa kun sillä viimeksi menin, mutta mä hukkaan tatsin poniin aina tosi nopeasti. Se on edelleen jotenkin tosi vieras ja vaikea poni kokonaisuudessaan.
Päätin olla kerrankin oikeasti todella aktiivinen, koska tiesin ettei me tulla mitään ihmeellisyyksiä tekemään niin huonolla pohjalla. Päätin alkukäynneissä tehdä ihan reippaasti voltteja, pysähdyksiä ja keräilin ohjaa, jotta saisin ponin mahdollisimman lyhyeksi ja tuntumalle. Hieman ratsastin Pomoakin eteen, mutta annoin sen kävellä hieman hitaammin sen vetisyyden takia. Volteilla hain asetusta ja tahtia säilymään, kun nyt kerrankin ihan kunnolla pyysin sitä asetusta läpi, niin kyllä se sieltä löytyikin oikein hienosti. Poni käänsi päätään ja oli varsin toimiva - onnistuin kerrankin kulmissa jopa asettamaan sillä "avaimen kääntö"-liikkellä, jota en yleensä ikinä muista edes kokeilla.
Pysähdykset olivat suoranaisen verrattomia kun ajatellaan että kyseessä oli Pomo ja ratsastaja, joka välttelee pysähdyksiä viimeiseen asti :D Siitä lauantaisesta Tiinan tunnista oli hyötyä, siitä kun se näytti että voisin vähän niin kuin "nykäistä" jos pidäte ei mene läpi. Vaikkei se Kaisan kanssa oikein toiminut kun heppa makasi sillä ohjalla, mutta nyt kevyemmän Pomon kanssa se sai meidän pysähdyksistä nopeampia ja helpompia. Mun ei tarvinnut kiskoa käsi jännittyneenä, vaan sain ne pidätteet läpi. Nyt vielä kun joku saisi päähäni paremmat keinot pysäyttämiseen, mutta siihen asti tämä ainakin helpottaa sekä ponin että minun elämääni.
Sain Pomon muutenkin ihan kivaksi. Kyllä se sieltä jaksoi päätään kantaa ja hieman lyhentyä. Luulen tosin, että oltaisiin saatu kokonaisuudessaan parempi käynti, mikäli pohja olisi ollut parempi. Ainakin itse olin sitä mieltä että pieni takajalkojen boostaus olisi saanut käynnin kivemmaksi.
Välillä vaan kääntyminen oli hankalaa ja poni vajosi uralle, jonka takia jouduin koko tunnin ajan pitämään raippaa ulkokädessä. Ilman sitä se koko touhu oli ihan naurettavaa, kun Pompeli vain mennä mökelsi kuivalla särkällä naama väärinpäin.
Siirryttiin kevyt raviin ja vaihdettiin kentän päätyä. Se sai aikaan lievää kyttäilyä ja poni tuntui hetken ajan siltä, että se karauttaa häntä tötteröllä karkuun, mutta asettelu sisälle sai Pomon unohtamaan turhuudet.
Tässä ravissa oli taas se juttu. Välillä tuntuu että ollaan ihan suhteellisesti yhtä ponin kanssa. välillä tuntuu kuin olisin ponin "sisällä".. Nyt kuitenkin tuntui taas siltä, että oli Pomo ja sitten olin minä jossain metrin verran ulkona ponista. Koko ajan tunsin kököttäväni epämääräisesti, keventely oli ihan tasapainotonta ja jos poni hiukankin teki jotain mitä minä en ollut suunnitellut (esimerkiksi valui uralle) niin meikäläinen oli aivan kauhuissaan ja kökötti kahta kauheammin. Olin aivan irti ja tuntui että hillun vaan mukana.
Yritettiin parhaamme, kääntelin ympyröitä, asettelin ja pidin ponia poissa uralta. Kaikki tämä toimikin kivasti, mitä nyt kääntäminen oli välistä todella hankalaa. Varsinkin oikeaan kierrokseen mentäessä se kuitenkin helpottui huomattavasti vasta-asetuksella ja sisäohjan myötäämisellä - saatiin hetkittäin oikeinkin mageaa tatsia siihen touhuun.
Mutta se fiilis ja fengshui olivat nyt kyllä aivan vääriä. Se ei mennyt huonosti, mutta en vain löytänyt ponia.
Käveltiin siinä sitten hetki, ennen kuin siirryttiin harjoitusraviin. Joka oikeastaan vain pahensi sitä irrallisuutta. Mä kökötin ja jännitin jotain, Pomo taas kaahotti alta. Se oli oikeastaan todella ärsyttävää, heti jos Pompom karkasi reitiltä niin minä aloin keventelemään kauhuissani ja tuntui etten vain kykene tekemään mitään.
Ja kun koko ajan tiesi että nyt, istu alas, istu ponin ympärille, älä valu etukenoon. Mutta en vain osannut tehdä sitä, en jostain syystä päässyt rentoutumaan. Vaikka poni suoritti kiltisti, saatiin tahtikin rauhallisemmaksi. Tehtiin vähän käyntisiirtymiä, jotka olivat aivan mielettömän hyviä! Se ravi suorastaan liukui käyntiin ja käynti pysyi aktiivisena. Ravisiirtymät olivat hitaampia, en ollenkaan osannut istunnalla tuupata ponia kohti ravia vaikka kuinka yritin, sillä olin liian jäykkänä. Huh hei, en todella tiedä.
Lopulta siinä ihan loppuvaiheessa kun kaikki muut olivat jo kyllästyneet ravin veivaamiseen (mutta ei sanottu että olisi pakko siirtyä käyntiin! Marianne käytti termiä "jos ette jaksa, niin voitte siirtyä käyntiin") löysin minä istuntani takaisin. Vihdoinkin pääsin rentoutumaan ja istumaan, olemaan yhtä sen ponin kanssa. Fiilis kohosi monella asteella ja olin oikein tyytyväinen, kun lopulta minäkin siirryin käyntiin ja heitin vähän ohjaa uurastajalle.
Käveltiin jonkin aikaa kunnes lopulta totesin, että tuntia lie yhä jäljellä ja että voisin toki tehdäkin jotain. Aloitin taas pelkällä ohjan keräämisellä ja ponin herättämisellä. Tehtiin niitä pysähdyksiä, jotka muutaman toiston jälkeen alkoivat sujua taas oikein kivasti. Hain asetusta, tehtiin voltteja, yritettiin yksinkertaisesti tehdä jotain hedelmällistä. Lopulta olin niin innoissani tästä pysäyttämisjutusta, että päätin kokeilla tehdä väistöjä. Käänsin ennen uraa, väistätin ne muutamat metrit takaisin. Se meni muuten oikeasti hyvin. Sain pidätteet helposti läpi ja ponin oikeasti hidastamaan, jonka jälkeen väistöjen tekeminen oli suhteellisen helppoa. Sieltä tuli todella hyviä askeleita ja mentiin sivulle. Aina muutaman väistöaskeleen jälkeen poni lähti hiihtämään alta, mutta nyt sain sen aina hidastettua uudelleen ja saatiin aikaiseksi väistöä ihan sinne uralle asti. Muutamia kertoja Pompeli lähti takaosa edellä, mutta senkin onnistuin korjaamaan, jes!
Olin oikein tyytyväinen poniin ja itseenikin, mitä nyt istuntaa lukuunottamatta. Aivan käsittämätöntä kuinka onnistuin taas kökkimään etukenossa, aivan vinossa, jännittyneenä ja ulkopohje irti kyljestä. Aplodeja! Ihme että väistöt onnistuivat niinkin hyvin, vaikka ratsastaja teki kaikkensa saadakseen ponin epäonnistumaan tehtävässään.
Lopulta pitkät ohjat ja loppukäynnit.
Mä olin toisaalta tyytyväinen, toisaalta en. Kaikki kyllä onnistui ja saatiin mielettömän hienoja onnistumisia - väistöt, pysähdykset ja siirtymät. Mutta se mun istuminen ja se irtonaisuus.. Todella huonoa, erittäin huonoa. Ei kuitenkaan huonosti mennyt tunti, hmm.
Käveltiin ja keskelle, sitten äkkiä sisälle sateensuojaan. Harjailin ponisen ja lähdin kohti kotia.
Lauantaina en nyt menekään, joten odotamme mielenkiinnolla ensi viikkoon. Katsotaan, josko ilmakin suvaitsisi olla vähän parempi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti