Kuten varmaan joku huomasikin, niin en kirjoittanut keskiviikosta mitään, koska sen armottoman myrskyn takia ponit lähtivät lentoon ja tunnit oli peruttu. Sentään pääsin tiistaina harjailemaan toisia poneja jossain perämetsien keskellä ja sain tuossa pari päivää sitten myös blogin heppaesittelyt ajan tasalle! Nyt on päivitetty kuvia, tekstejä ja viimein myös Artsi löytyy sieltä.
Olin niin iloisesti yllättynyt kun tänään sitten oikeasti oli hieno ilma, joka oikeastaan jopa korvasi sen myrskypäivän. Aurinko paistoi, linnut lauloivat ja lämpöä oli ihan tajuttomasti! Mielettömän ihanaa ja mulla oli fiilikset katossa jo siinä vaiheessa kun kurvailin auringon lämmittämää asfalttia pitkin tallille.
Meillä on Mariannen kanssa tämä telepaattinen yhteys kyllä selvästi kunnossa. Mä toivoin tämän keltaisen kevätpäivän kunniaksi mieleni sopukoissa, että kunpa vaan pääsisin jommalla kummalla keltaisella. Se jotenkin kruunaisi ilman ja olisin niin onnellinen (puhumattakaan siitä, että mulle tulee pian keltuaisvieroitusoireita!) Ja niinhän siinä vain kävi, että mulla oli pieni Nikkis-poni! Tunnilla myös Vinski, Pomo ja Elvis, Nikkis vain mun kanssani. Ihan loistavaa ja mä olin taas kuin lapsi jouluna. Niin onkin jo ehtinyt olla ikävä rouva Ryttynaamaa, heh.
Ja uusia kuvia miniponista ja suuresta tädistä :D
Hain rouvan sisälle ja harjailin hänet reippaasti. Olin muuten todella iloinen siitä, että ponista ei edes lähtenyt tänään karvaa juuri yhtään. Se mun viimeviikkoinen sota ei siis ollut aivan turha, vaan Nikkiksestä oikeasti tuli kaunis ja karvaton. Heitin ponin varusteisiin ja tepsuttelimme intoa puhkuen aurinkoon! Siitä ei kyllä voi saada tarpeekseen.
Marianne tuli siihen sitten kertomaan, että ponia edelleen ketuttaa (ne naiset) ja että se kaipaa kevyttä pohjetta. Että kuulemma sen takia se mulle pistettiin. Olin varsin otettu tästä kunniasta, vaikkei sillä syyllä ollutkaan niin väliä. Tärkeintä on, että pääsin tämän sopusuhtaisen ratsun selkään kiusaamaan sitä.
Lähdettiin siitä kävelemään ja ihan ensimmäinen missioni oli saada paksu poni liikkeelle. Jokusen kerran sai muistuttaa ja täräyttää raipalla, ennen kuin Nikkis alkoi jaksaa pysyä liikkeellä, ilman sitä jatkuvaa hyytymistä. Keskityttiin ponin kanssa aika pitkälti vain siihen liikkumiseen ja pohkeen kuuntelemiseen (jonka lisäksi kuunneltiin Mariannen monologia), jätettiin siis voltit ja muut pylpyrät vähemmälle. Niillä muutamilla käännöksillä koitin puskea sisäpohkeen läpi, pitää ratsun liikkeellä ja saada sen taipumaan. Kauhean vaikeaa, tappikaula oli taas ihan sitä mieltä että asettumisen sijaan hän voisi kyllä tehdä pienempiä ympyröitä. Kun tarpeeksi väänsin ja käänsin, sain kyllä nokankin sisälle ja ponin pysymään liikkeessä - Marianne kehui taivutuksemme, joten olin oikein tyytyväinen.
Teemamme oli pohkeen ja raipan käyttö, Marianne selitti ja kertoili. Puhuttiin ihan jo siitä, että onko meidän mielestämme termeillä "pohje lähelle" ja "pohje kiinni" jotain eroa. Mun mielestäni ei, mutta näen kyllä että jonkun mielestä saattaa olla. Mietittiin miten saadaan pohje läpi ja miten käytetään raippaa ja kokeiltiin miten meidän hepat lähtevät pysähdyksestä käyntiin, jos annetaan vain yksi pieni pohjeapu. Nikkis oli oikein taitava ja lähti ihan heti liikkeelle, heh.
Käynti oli oikein hyvää. Poni liikkui ja oli mukavan kuuliainen, yksinkertaisesti tosi kiva. Mulla oli ihan mielettömän hyvä mieli oikeastaan kaiken takia, joten virnuilin jotain omaa suurin piirtein koko ajan. Mutta onhan tuo pieni paksukainen nyt vaan niin mielettömän kiva, sellainen hyvänmielenponi.
Siirryttiin kevyt raviin ja pisteltiin taas sitä iloista ravia menemään. Nikkis oli oikein reipas, se otti alkuun sen ravin sillä kipittelytyylillä. Mä päädyin vaan kiikkumaan kyydissä ja nautiskelemaan kun poni oli reipas, eipä se montaa pitkää sivua jaksanut alta juosta ennen kuin taannuttiin takaisin siihen löysempään menoon. Löydettiin tahti oikein hyvin, poni jaksoi edetä kuitenkin nätisti ja malttoi mielensä lopulta tosi hyvin. Tässä tehtiin vähän niitä voltteja, joilla sisäpohkeen läpi saaminen olikin hankalampaa. Nikkis vain kaatui ja könysi, sain oikein koittaa, ennen kuin lopulta onnistuttiin tekemään vähän tasaisempia ja asettuneempia voltteja. Ainakin keltainen kääntyi koko ajan tosi hyvin ja liikkui hienosti. Mariannekin oikeastaan totesi että se meidän ravimme hipoi täydellisyyttä - poni eteni juuri sen verran kuin piti, ravi oli symmetristä ja todella hienoa. Ainoa ongelma oli laiska sisätakajalka, joka vaikeutti asetustakin.
Mulla oli hauskaa ja ponillakin saattoi olla, jos yhtään voi arvailla sen nyrpeän yleisilmeen alta ;) Ja ei kai siinä muuta voi sanoa, siinä vaiheessa kun suunta vaihtui ja ravattiin toisinpäin, totesi Marianne mulle vain että "tee ihan sitä samaa kuin tähänkin asti, sillä se menee tosi hyvin".
Vitsit, hieno poni! Siirryttiin käyntiin ja käveltiin hiukan. Tässä vaiheessa Nikkikselle iski joku "emmää halu, emmää jaksa"-kohtaus, se yritti olla kääntymättä ja kyntää vain uraa pitkin, mutta se hoitui aika nopeasti raipan näpäytyksellä. Sen lisäksi vähän vauhti katosi jonnekin, poni oli niin kaikkensa antanut taas ettei hän millään jaksanut edetä mihinkään.
Tässä olisi sitten pari videonpätkää - hieman käyntiä, eka laukka ja viimeiset laukat.
Sanotaanpa päivää tuolle jalalle. Luojan kiitos se ei videolla näyttänyt sentään niin pahalta kuin tuntui.
Laukat otettiin yksitellen, muut kävelivät ja yksi nieli kilometrejä. Me käveltiin Nikkiksen kanssa ihan rauhassa, jotta poni sai vetää hieman henkeä. On se katsokaas rankkaa kun joutuu ihan tekemään jotain ja kantamaan hurjan suurta tätiratsastajaa kyydissään!
Mä nostin laukan ravista, sillä rouvan käynti tuntui sen verran löllöltä. Se taisi olla ihan hyvä valinta, sillä raviherätyksenkin jälkeen se laukannosto oli hitusen löysä. Alkuun mä koitin vaan istua alhaalla ja pitää Nikkiksen reitillä, ponin mielestä kun puolen kentän oikominen oli ihan kiva idea. Koitin oikein ajatella sen ohjaamisen sen kautta, että pitäisin sen hevosen suorana, sisäohjalla ja pohkeella ohjaisin sen kohti uraa. Niinhän mä teen ravissa ja käynnissäkin, joten miksi ihmeessä saisin laukassa jonkun paniikinomaisen refleksin ja kiskoisin ponia uralle ulko-ohjalla? Se jopa toimi ihan hyvin, keltaisen lapa edellä sisälle kaatuminen saatiin kitkettyä ja päästiin lähemmäs kulmia, kuten tarkoituksenakin oli. Laukka lähti koko ajan etenemään paremmin, kun pieni dieselmoottori lämpeni hitaasti mutta varmasti. Oikeastaan kaikki muu menikin siis alusta asti kivasti, paitsi se, että meikäläinen keikkui välillä ponin kyljellä, toinen jalustin irti, toinen kengänkorossa ja niin edelleen. No, nyt voin sanoa että osasyynä oli liian löysällä ollut vyö, jonka takia meinasin oikeasti tipahtaa sieltä kesken matkan, mutta eipä se kiristäminenkään oikein muuttanut mun meininkiä. Voihan plääh! Pysyin silti ihan kivasti penkissä, eikä tuo tosiaan videolta katsottuna näytä ihan niin karselta, joten toivoa on.
Lopussa otin muutamia pitkiä sivuja vielä kevyt istuntaan nousten ja Nikkistä eteenpäin puskien. Rouva jaksoi pistää vähän ykköstä silmään ja meni oikein mukavasti, mutta silti ehkä hivenen tasapaksusti. Mä taas pysyin kyllä tasapainossa tosi hyvin, mutta se kevyt istunta on vähän turhan etupainoinen. Saattaa tosin johtua ponin pienuudesta, nojasin aina välillä kuitenkin kaulaa vasten ja otin tukea. Ilman tukea pysyin suorempana ja jäntevämpänä.
Käveltiin taas ja lopulta laukattiin toiseen suuntaan. Nyt pikkuinen oli jo vähän paremmin hereillä ja laukka eteni alusta asti paremmin. Mä nyt tiputtelin toista jalustinta joka toisessa välissä, mutta aina kun se oli jalassa nousin ylös ja täräytin Nikkistä reippaampaan menoon. Vauhtihulluus, on se kivaa pistää pienten ponien kanssa menemään.
Tämän suunnan ongelmana oli oikominen, sillä taisin itse vähän unohtaa ohjata, jolloin Nikkis pääsi oikomaan mielensä mukaan. Muuten kuitenkin tykkäsin tästä laukasta enemmän ja täytyy sanoa että olin ihan fiiliksissä kun ekaa kertaa se poni jopa oikeasti heräsi! Yleensä se on aina niin löysä ja laukkaa saa suunnilleen puskea ulos, mutta nyt se otti varmaan kolme viimeistä pitkää sivua vauhdilla. Näkee videoltakin kun pieni tappijalka kerää vauhtia ja pistää edes hiukan menemään. Se oli jotenkin todella kivaa, kerrankin poni ihan omatoimisesti halusi pistää menemään ja se oikeasti lähti kun nousin ylös ja annoin luvan mennä. Hirmuisen kivaa, on jokseenkin mukavampaa mennä kovaa jos jokaista askelta ei tarvitse kaivaa ulos.
Lopulta siirryttiin käyntiin puuskuttamaan ja käveltiin loppukäynnit.
Mä olin siis vaan niin iloinen ja tyytyväinen! En tiedä, Nikkis on yksinkertaisesti ihan älyttömän ihana poni, se on niin hyväntuulinen ja niin mainio. Keltaiset ovat kivoja!
Muutenkin siis meni hyvin, Nikkis on niin ihanan helppo ja yksinkertainen, mutta silti siellä saa joka kerta tehdä töitä, jottei poni lähde lapsimoodissa porsastelemaan. Vaan kun kuitenkin se tuntuu todella selkeältä ja helpolta toverilta, tietää mitä pitää tehdä jotta poni menee nätisti. Ihana ihana poni!
Mariannekin tuntui olevan vallan tyytyväinen, johan saimme aika positiivista kommenttia. Ja se vaan kuulemma näytti tosi kivalta, jes!
Käveltiin ja keskelle. Oli karvan päässä ettei Nikkis joutunut vielä ahertamaan, mutta keltsu sai huokaista helpotuksesta ja nopean harjauksen jälkeen hän pääsi tarhailemaan.
Kuvailin hieman (aurinko vaikuttaa ja sain jopa hyviä kuvia!) ja lopuksi talutin Seppo-ponia, joka osoitti pirullisuutensa käymällä makuulle kesken tunnin :D Jotenkin se pääsi yllättämään, mutta poni oli nopeasti taas jaloillaan, eikä onnistunut edes jyräämään ketään alleen.
Lopulta pääsin jopa kokeilemaan osaanko peruuttaa tietä pitkin takaisin ja onnistuin siinäkin, joten oikeastaan tämä päivä oli pelkkää onnistumista alusta loppuun.
Toivottavasti ilmat jatkuisivat tällaisina, tämä aurinko ja kevät tekee selvästi hyvää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti