Ja minäkin olin ajoissa! Kerrankin. Oikeastaan ehdin jo miettiä olenko aivan väärässä aikataulussa, sillä olin varmaan kymmenisen minuuttia tallilla aivan yksinäni, minkä lisäksi kellokin oli väärässä ja näytti puolta seitsemää. Hetken ajan jouduin selittämään itselleni, että puoli seitsemältä ei ole näin valoisaa ja etten olisi näin virkeä siihen aikaan aamusta.
Nikkis oli tänään aivan riemuissaan. Joka kerta kun marssin ulos tallin ovesta, kuului tarhasta pienen ponilapsen iloinen hirnahdus. Se kuikuili mua kohti ja huuteli hävyttömyyksiä - voidaan leikkiä että se oli niin onnellinen minut nähdessään, tuskin se nyt mitään ruokaa tai muuta turhaakaan siellä kaipasi ;)
Hain ponin, joka tuli peräti portille vastaan. Se oikeastaan näytti miltei siltä, ettei pysy edes pöksyissään innostuksensa takia, mikä oli hivenen erikoista ponin yleisilmeeseen verrattuna. Vein keltuaisen sisälle ja harjailin hänet kunnolla. Syötiin vähän kakkua ja vipattiin poni varusteisiin, jonka jälkeen lähdettiin kentän tuuleen ja tuiskuun (onneksi paistoi edes se aurinko).
Marianne aloitti tänään niinkin yksinkertaisella saarnalla ja totesi, että kai me nyt tiedämme miten hevosia kuuluu taluttaa. Sen jälkeen se pyöritti Nikkistä hetken edestakaisin ja muistutti että hevostahan ei kuulu kiskoa perässä. En tiedä mistä tämä demonstraatio, mutta taisin vasta nyt silti tajuta että ihan pelkällä takapään osoittamisella pitäisi saada hevonen liikkeelle. ..Tai siis en tajunnut sitä nyt vasta, olen mä sen tiennyt, mutta ilmeisen onnellisesti unohtanut.
Sen jälkeen pääsimme kyytiin ja lähdimme kävelemään alkukäyntejä. Käytettiin koko kenttää jotta saisimme ratsastaa pitkiä suoria ja hevosia eteenpäin. Mä lähdin heti alkuun rätkimään ponia liikkeelle ja eteenpäin, joka menikin ihan kivasti läpi. Kyllä siellä jonkun aikaa joutui taas herättelemään, ennen kuin pohje alkoi oikeasti mennä läpi ja keltsu alkoi pysyä reippaammassa temmossa. Poni sai jonkin aikaa kävellä rennosti pidemmällä ohjalla, riitti että pysyttiin suorana ja liikutaan eteenpäin. Hiljalleen keräilin sieltä taas ohjaa ja lähdin vähän hakemaan asetusta kulmissa. Heti kun mä keräisin ohjaa, hyytyi Nikkiksen vauhti kuitenkin puoleen entisestä, jonka takia jouduin taas ohjat tuntumalla vähän tuuppimaan sitä käyntiä liikkeelle. Mariannekin sanoi että ponin pakka on hieman sekaisin lastentuntien takia, sillä siellä se ohjastuntuma on vähän joustavampi käsite ja ohjien kiristyminen tarkoittaa yleensä pelkkää hidastamista. Sain kuitenkin Nikkiksen hyvin nopeasti ymmärtämään että myös ohjat tuntumalla voi kävellä eteenpäin ja saatettiin keskittyä paremmin siihen taivutuspuoleen. Kulmiin löytyi riittävä asetus hyvinkin helposti, volteilla jouduin taas potkaisemaan hiukan vauhtia ja sen lisäksi vahtimaan ettei keltainen kaatuisi sisälle. Olin loppujen lopuksi kuitenkin tosi tyytyväinen voltteihin, tahti pysyi hyvänä ja poni jaksoi asettua ja taipua kauniisti.
Siirryttiin kevyt raviin, joka oli jälleen hyvin vapaata. Otin siis tavoitteekseni ja tehtäväkseni sen, mitä Nikkis eniten tarvitsee - ravia eteenpäin ja hiukan voltteja jotta saadaan aseteltua. Ponin pikkuinen ravi oli vallan mukavaa ja aktiivista, mutta pian hän alkoi taas hyytyä, jolloin jouduin hieman enemmän ratsastelemaan vauhtia lisää. Volteilla tahkottiin niiden asetusvaikeuksien ja vauhtiongelmien kanssa, saaden kuitenkin oikein onnistuneita ja kivoja reittejä. Nikkiskin kääntyi tosi nätisti koko tunnin, kertaakaan ei tarvinnut keskustella siitä, onko uran kyntäminen ihan ookoo juttu vaiko ei.
Keräilin parhaan kykyni mukaan sitä kaulaa lyhemmäksi, nostelin päätä ylös ja ratsastin takajalkoja mahdollisimman aktiivisiksi. Kokonaisuutena se oli varmasti aika lapsenkenkäistä, mutta tuollaiselle pienelle tarpaaniponille se oli taas sen luokan vaatimustasoa, että poni yritti kertoa olevansa erittäin väsynyt jo parin ravikierroksen jälkeen. Jonkin aikaa päätin kuitenkin jatkaa, pitää ponia lyhyempänä ja päätä ylhäällä, pitäähän sitä nyt joskus hiukan tehdäkin. Emme voi koko aikaa vain huilailla ja luikerrella pitkinä ja laiskoina.
Kun Nikkis alkoi tuntua hyvältä ja kivalta, päätin ottaa aina yhden pitkän sivun pidemmässä ravissa, jotta keltainen saisi hiukan venyttää itseään siinä välissä - eipähä tarvitse sitten koko aikaa kantaa päätään kun se on niin kovin raskasta! Päästin sille ohjaa aina ihan reilusti, Nikkis vajosi nätisti tuntuman perässä pidemmäksi ja sitten vaan täräyttelin ravia eteenpäin. Hirveästi poni ei jaksanut liikkua eteenpäin, mutta saatiin vähän reippaampaa ja pidempää ravia, mikä olikin tavoitteena. Ei me mitään ravilisäyksiä tai kaahausta etsittykään. Lopulta Marianne pyysi meidät käyntiin, jotta pikkuinen uurastaja saisi levätä. Ja nyt puhutaan siis ponista ;)
Näin paljon pieni poni jaksoi venyttää askeltaan!
Laukkaa otettiin yksi kerrallaan, me Nikkiksen kanssa viimeisinä jotta paksu saisi voimansa kerättyä. Vapaata laukkaa pitkää baanaa pitkin, heh.
Kun meidän vuoromme koitti, nostettiin käynnistä laukka. Vähän löysän puoleinen nosto, mutta nousipa kumminkin. Mä aloitin laukan ihan rauhassa, istuin alhaalla ja pyöräytin aina pääty-ympyrät lyhyillä sivuilla. Koitin saada jalat pysymään paikoillaan ja takapuolen penkissä. Sain oikeastaan ajoittain jopa keskityttyä mun jalkoihin, mutta pudottelin niitä jalustimia myös enemmän kuin laki sallii. No jaa.
Ympyröille poni kääntyi vallan kivasti, Nikkiksen kanssa se on oikeastaan tosi helppoa ja sen pienessä ponilaukassa on niin kauheasti aikaa pohtia mitä tekee. Sen ansiosta mäkin ehdin ympyröiden aikana oikeasti ajatella miten käännän ja miten korjaan tekemisiäni. Kerrankin mä pystyin oikeasti miettimään että ei, emme käännä sisäohjalla vaan ulko-pohkeella ja osasin vähän löysätäkin ohjaa välissä! Silti laukka tippui aina ajoittain ympyröillä, en tiedä oliko poni vain niin kaikkensa antanut vai nyinkö minä liikaa sitä ohjaa kumminkin. Tehtiin kuitenkin myös ihan kivoja ympyröitä - ainoa harmi oli Nikkiksen pieni kulmien oikominen, jolloin ympyröistä tuli aina välillä sellaisia moottoripyörällä kantattuja.
Lopuksi otin muutamat pitkät sivut kevyt istunnassa. Istuin alas aina hyvissä ajoin ja tein silti niitä ympyröitä, jotta poni pysyisi kuitenkin kuulolla ja tahdissa. En tähän suuntaan vielä edes oikeastaan pyytänyt laukkaa eteenpäin, lähinnä vaan annoin hieman enemmän tilaa ja Nikkikselle vallan päättää vauhdista.
Poni tuntui sen verran hyytyneeltä että otin seuraavaksi käyntiin ja käveltiin puolisen kierrosta ennen toisen suunnan laukkaa. Tähän suuntaan tehtiin ensin parit ympyrät, mutta sen jälkeen keskityttiin pelkkään baanaamiseen. Nyt reitti pysyi paremmin kuin viime viikolla, johon olin varsin tyytyväinen. Silti vauhdin kasvaessa oiottiin kyllä kulmia ihan selvästi, heh. Poni oli kuitenkin iloisen railakas, mikä oli tärkeintä. Hän jaksoi intoutua ja lähti kivasti imemään pitkille sivuille. Minäkin kun sitten kuiskailin sen korvaan että keltsu on hyvä ja antaa palaa, niin kyllä me saatiin erittäin kivaa ja etenevää laukkaa pitkille sivuille. Nieltiin oikein kilsoja mun tappijalkaisen ferrarin kanssa!
Lopulta siirryttiin käyntiin ja käveltiin loppukäynnit. En edes tiedä kumpi meistä oli enemmän lopussa - poni joka oli hiestä märkä ja kauheasti uurastanut, vaiko rapakuntoinen ratsastaja, joka meinasi puuskutukseltaan pudota satulasta :D Laukkakuntoni on kyllä oikeasti aivan liian huono, ei herranen aika.
Marianne oli oikein tyytyväinen, taas. Hih, se on hauskaa kun sen mielestä Nikkis menee niin kivasti. Tai kun se menee munkin mielestä niin täydellisesti, hienoa kun olemme yhtä mieltä asiasta!
Minä olin tosiaan suunnattoman tyytyväinen. Poni on niin mainio - se on niin kiva ja helppo, mutta aina tulee niin hyvä fiilis kun saan sen kulkemaan kunnolla kun se on kuitenkin tuollainen tuntijuna. Voi että, hän oli mahtava! Ravit menivät kivasti, samoin laukka meni nyt oikeasti tosi hyvin. Poni jaksoi liikkua ja meillä oli oikein hauskaa.
Ja olantaputukset itselleni. Olen niin ylpeä siitä, että opettelin käyttämään tuota pitkää raippaa. Niin pitkään pelkäsin sitä, mutta onneksi nyt aloin kantamaan sitä mukanani. Nikkistä on noin sata kertaa helpompi ratsastaa kouluraipan kanssa, heh.
Käveltiin ja keskelle. Hieno keltuainen jäi uurastamaan, kun minä vaihdoin kuvauspuoleen. Viimeisellä tunnilla talutin hiukan Seppistä ja lopulta oli taas matka kotia kohti.
Oikein mukava päivä taas tänään. Oikein iloista ja hyväntuulista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti