Ensi alkuun pääsin harjaamaan pientä Nikkis-ponia, sillä olen tällainen laiskojen lasten harjauspalvelu ;) Poni oli varsinaisen suloinen ja oppi peräti kahdenkymmenen toiston jälkeen että jos ovea haluaa pitää auki, niin sitten sopii myös seistä omassa karsinassaan kiltisti.
Kävin kuvailemassa ja hain Pompeloisen sisälle. Sillä olikin känkkäränkkäpäivät taas vaihteeksi, sain peräti kaviosta kun takajalkojen harjaus oli niin supermälsää! Siinä vaiheessa sentään reaktiokyky toimi ja ärräpäät lentelivät, jonka jälkeen poni ymmärsi olla kuin herran enkeli. Eihän se nyt sovi että kiltit ponit monottavat heti kun jokin ei ihan miellytä ("monottaa" on vähän karrikoitu näkemys. Pikemminkin sain yhden ylimääräisen jalan syliini).
Heittelin hepan varusteisiin ja sitten siirryimme kentälle. Kiipeilin kyytiin ja lähdettiin iloisesti kävelemään alkavassa vesisateessa, joka tosin lopahti aika mukavasti.
Käynti meni oikeastaan tosi hyvin. Hieman oli ihmeellistä olla niin pienen ja kapoisen elukan selässä, mutta toisaalta Pompeli tuntui kovin paljon tutummalta kuin ne isot hevoset. Mä hiukan aktivoin käyntiä eteenpäin ja kääntelin voltteja, joille poni kääntyi oikein hyvin. Suurin ongelma oli se, että Pomon pää seilasi edestakaisin ihan holtittomasti. Välillä se sojotti ylhäällä, välillä vasemmalla ja oikealla. Mä en oikein tiennyt millä tavalla sen hevosen saa suoraksi, pään keskelle ja kaulan ojentumaan. Jotenkin koko ohjastuntuma oli ihan ihmeellinen ja Pompeli vain rokkaili päällään milloin minnekin. No, jos etsitään jotain hyvää, niin ainakin poni tuntui tosi kevyeltä (Pomo, kevyt? Jotain on tapahtunut, tai sitten olen vain tottunut hevosiin jo kyllin hyvin!)
Aika pian lähdettiin tulemaan puomitehtävää:
Ensin tultiin siis vain tuota harmaata reittiä. Tötsän jälkeen piti valmistella käynti"voltti", joka piti siis saada suoristumaan niin, että päästiin suorina noille puomeille, jonka jälkeen jatkettiin taas uraa pitkin ihan normaalisti.
Välillä se kääntäminen tuntui vähän tökkivältä, Pomo vähän jäi uralle ja meni naama väärinpäin. Kääntyi kyllä siis joka kerta, mutta jotenkin se oli liian tönkköä, ei sellaista luontevaa ja helppoa. Eka puomien ylitys meni myös vähän huonosti, kun Pompeli joutui harppomaan liian hitaan vauhdin takia. Sain asian sittemmin vähän paranemaan, ei tuntunut puomien ylitys enää niin koikkelehtimiselta.
Seuraavaksi siirryttiin raviin ja tehtiin samalla tavalla voltti puomien yli. Herra oli erittäin reipas ja minä vähän hukassa siinä pienessä ravissa, joten ensin kaahailtiin puomeille kuin pienet ferrarit! Poni joutui vähän tökkimään ylitse kun välit eivät olleet sopivat meidän juoksemiselle. Kun sitten lopulta aloin ottaa ponia vähän alle ja hidastamaan sitä, sujui tuo puomien ylitys huomattavan paljon paremmin. Poni kuunteli mitä ratsastajalla on sanottavanaan ja kulki oikeastaan todella hyvin. Se keskittyi vallan kivasti ja tuntui hyvältä, kääntyi hienosti ja pääsin välillä aktivoimaan vähän niitä takajalkojakin. Mä olin tyytyväinen, vaikka olisin kyllä saanut saada sen hevosen pään pysymään paremmin paikoillaan, ohjastuntuma olisi voinut olla tasaisempi ja Pomokin olisi voinut kulkea hieman aktiivisemmin. Pikkuvikoja, ei kaikki voi onnistua täydellisesti.
Parin kerran jälkeen lähdettiin tekemään tuota vihreää reittiä, eli puomien jälkeen käännettiin oikealle ja ylitettiin puomit uudelleen. Kahdeksikkoa, oikealla voltilla olevat väistämisvelvollisina. Tämäkin sujui tosi hienosti, Pompeli kääntyi ja kulki nätisti. Ei tullut ruuhkaa, vaan päästiin suorittamaan ongelmitta. Muualla koitin saada peräpäätä liikkeelle ja homma tuntui yksinkertaisesti oikein toimivalta. Oikein hyvä.
Jatkettiin uraa pitkin ja nostettiin siitä vasen laukka. Laukassa sai tehdä mitä halusi, voltteja, siirtymiä yms. Sitä mikä tärkeimmältä tuntui, piti verrytellä. Kun siitä varomattomasti nostin laukan, sain huomata, että poninihan on vallan virkeä tänään! Pomo nosti laukan oikeinkin aktiivisesti ja heti pitkän baanan auetessa se keräsi jalkoja alle ja pisteli menemään! Minä istuin kyydissä naureskelemassa, miten suloista kun poni on reipas. Ei edes tuntunut hurjalta, se on vain pieni ja suloinen poni. Opettajan mukaan vaan tarkoituksena ei ollut baanata ympäri kenttää kuin päättömät kanat, joten jäin pyörittelemään laukkaa ympyrälle. Se oli taas sitä Pomon helppoa laukkaa. Poni kääntyi tosi helposti, vaikka se välillä yritti lähteä kaahaamaan, niin silti se joka kerta kääntyi. Ympyrällä vauhti myös hidastui kuin itsestään, heppa alkoi tuntua ihan tosi hyvältä kun se laukkasi siinä. Se tuntui aktiiviselta, muttei kuitenkaan alta juoksevalta. Pyörittelin siinä ympyrää toisensa jälkeen. Pari ekaa kierrosta jouduin hiljentelemään ja vahtimaan ettei poni karkaa reitiltä, sen jälkeen alettiin jo hyytyä ja pääsin ratsastamaan eteenpäin. Koko ajan reitti kuitenkin pysyi hyvänä ja laukka tuntui pyörivältä, silleen kaikin tavoin mukavalta. Jes!
Siirtymät alaspäin olivat ihan tajuttoman keveitä ja ihania, oikein pehmeitä ja miellyttäviä. Vaan kun nostin siitä uuden laukan, niin samantienhän se hevonen lähti taas kaahaamaan, vasta ympyrällä herra malttoi rauhoittua. Sain rauhallisen laukkapätkän vasta kun nostin laukan ja käänsin saman tien ympyrälle, jolloin Pomo ei päässyt keräämään vauhtia.
No, selvä ongelma on se, etten osaa vieläkään pidättää laukassa. Jos pidätän kunnolla, niin me vain tiputaan raville ja pienemmillä pidätteillä hepat juoksevat alta. Ongelman syytä ei tosin tarvitse kaukaa etsiä, mä istun niin huonosti siinä laukassa että jumalakin huutaa hallelujaa.. Siis joo, ymmärrän sen että vähän irtoilen penkistä kun talvella ei laukattu. Se on ookoo, se paranee kyllä kun kilometrejä tulee taas. Mutta ne jalat, voi jeesus sentään. Jalustimet tippuivat koko ajan, jos ne pysyivät, niin olivat taas siellä kengänkoroissa ja mun jalat sojottivat kolmeen eri ilmansuuntaan. Kun laukkasin ilman jalustimia (niiden koukkiminen vauhdista ei oikein onnistunut), niin lopputulos oli se, että käänsin ponia siinä kauniille ympyrälle samalla itse 45 asteen kulmassa lojuen. Ei hemmetti, oikeasti. Mä en tajua miten kukaan voi istua näin huonosti siinä laukassa, kerta toisensa jälkeen. Enkä tiedä mitä teen noille jaloille, mun istumisesta ei kyllä ikinä tule mitään jos ne jalustimet vain putoileva ja jalat jännittyvät. Vaan kun en mä tiedä miten saan sen korjattuakaan, mikään ei tunnu toimivan. Jos yritän väkipakolla runnoa kantapäät laahaamaan maata, niin lopputulos on se, etten kykene koko laukan aikana keskittymään mihinkään muuhun. Jos taas koitan keskittyä penkissä pysymiseen ja esimerkiksi kääntämiseen tai hiljentämiseen, niin jalathan tekevät ihan mitä tekevät. Ärsyttää, ihan todella paljon. Niin monta vuotta tässä on veivattu, mutta tämä sama ongelma vain on ja on. Jalat ovat aina huonosti, yksittäisiä metrejä ne ovat pysyneet kunnolla ja sitten on taas jalustimet päin persettä ja jalat jossain muualla.
Kun oltiin laukkailtu, jäätiin käyntiin ja käveltiin hetki. Seuraavaksi alkoikin laukkatehtävä, nostettiin yksitellen päädystä laukka ja tehtiin pitkälle sivulle voltti kolmen puomin yli. Nauroin jo mielessäni moisille tehtäville, ikinä mitään onnistuta laukkaamaan puomien yli.
Kun mun vuoroni koitti, näytti Pomo heti ettei homma todellakaan tule toimimaan. Mä muka yritin nostaa, mutta hevonen ei yrittänyt kuin tehdä tuttavuutta kentän aitojen kanssa. Vaikka miten yritin, en vaan oikein saanut sitä ylös sieltä uralta. Lopulta sain laukan nousemaan ja tiesin heti ettei voltista tule yhtään mitään - ohjat olivat liian pitkinä, laukannosto oli hutiloitu ja Pomo laukkasi alta. En siis edes yrittänyt, koitin vaan kiikkua kyydissä ja hidastin sitten takaisin käyntiin. Seuraavalla kerralla pidin ohjat jo valmiiksi kädessä ja Pompelikaan ei valunut päin aitoja. Laukannosto oli silti todella löysä, poni vallan lösähti välikäyntien (ja raipasta luopumisen) jälkeen. Tällä kertaa yritin kyllä kääntää, mutta laukka oli liian vauhdikasta ja käännös liian iso, joten lopputulos oli joku puolen kentän väkerrys, kun herrakin karkasi kesken kaiken vasemmalle. Se vasen pohje ei enää oikein mennyt läpi, poni vain kaatui ja minä keikuin varmaan ihan vinona koko ajan.
Jees. Kolmannella kerralla laukkavoltti jäi taas ihan puolitiehen ja oltiin jyrätä sijainen matkallamme. Poni yksinkertaisesti meni liian kovaa, minä istuin liian huonosti ja kaikki oli vain väärin, jolloin voltin teko oli ihan utopistinen ajatuskin. Käskettiin tulla ravissa, mutta sekään ei meinannut onnistua kun poni koitti vain kaatua vasemmalle. Lopulta täräytin vähän ja tinttaroitiin puomien yli epäjärjestyksessä, nostettiin laukkakin kesken kaiken. Päästiin yli, joku voisi pitää sitä onnistumisena, mutta mua lähinnä hävetti ettei edes selvitty keskelle puomeja ja mun hidastuksetkin menivät siihen jalustimilla keikkumiseen.
Sen jälkeen otettiin loppuraveja täysin vapaasti. Käyntiin sai siirtyä kun poni rentoutuu.
Se rentoutuminen vasta olikin hankalaa! Minä kääntelin, vääntelin ja koitin rauhoittaa, mutta Pompeli pisti vain hanaa auki ja tuijotteli kaikkea mahdollista alakaula pullottaen. Hetkittäin se omatoimisesti venyi alas, kunnes taas veti pään ylös ja jännittyi. Mä en tiedä, mutta yksinkertaisesti en Pomon kanssa osaa tuolla ohjastuntumalla pelata yhtään. Jopa Kaisan mä olen saanut ihan kohtuukivasti tuntumalle ja rentoutumaan, mutta Pomo vain kuikkelehtii menemään kaula pitkänä kuin mato matala.
Lopulta siirryttiin käyntiin ja käveltiin.
Mä en ollut pettynyt poniin, vaan lähinnä itseeni. Joka tapauksessa huonot fiilikset jäivät päällimmäisiksi, ei sille mitään voinut. Sijainen sanoi että joo, pysynhän mä kyydissä, mutta kyydissä pysyminen ja järkevältä näyttäminen ovat valitettavasti ihan eri asioita..
Siis ponihan meni oikein hyvin. Hieman se siinä lopussa kaatui vasemmalle, mutta muuten. En mä nyt ole taas Pompelilla oikein mennyt, joten siihen nähden superisti. Tehtiin laukassa ympyröitä, poni tuntui hyvältä ja ravikin sujui aika upeasti.
Mutta kun sitten siellä olin minä ja ärgh. Kun ne jalat ja koko laukassa istuminen. Mä kaaduin, mun jalat vammasivat ja koko laukasta ei tule yhtään mitään, kun mä en kykene edes etäisesti istumaan. Ottaa päähän, ihan hirveän paljon..
No jaa, keskelle ja alas selästä. Poninen talliin, harjailin sen nätiksi ja jutustelin Mariannen sekä pikku-Netan kanssa. Se on mun bestis, se Mariannen pentu. Se yritti tulla autoonkin mukaan, ei millään olisi jäänyt kotiinsa ;)
Suloinen jättitassu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti