Täyttä kyytiä ympäri kenttää

Mulla oli tänään Elvis, tunnilla myös Pomo, Vinski ja pari yksäriä, Elvis jatkoi vielä myöhemmin tunneillekin. Päivä oli hemmetin tuulinen ja muutenkin ihan kamala, mutta sentään mulla oli tänään tosi kivat fiilikset. Ei meinaan jännittänyt yhtään. Ei ollut sellaista kalvavaa huonoa fiilistä, joka nyt on seuraillut viimeiset viikot. Siinä ponia harjaillessa aloin ihan miettiä että hei, tänään ei jännittänyt ajaa tallille, eikä ole huono fiilis ponia harjaillessakaan. Todella hyvät lähtökohdat siis!
Lähdettiin kentälle, tähän märkään, kylmään ja pimeään talveen ja sitten kiipesin kyytiin.

Aloitettiin käynnillä ja Elviksen mielestä porttipääty oli inhottava, joten sinne ei tietenkään mitenkään voinut mennä. Pari ekaa kertaa skipattiinkin aika paljon siitä päädystä, mutta myöhemmin lähdin ahkerammin vaatimaan ponia päätyyn ja päästiinkin sinne ilman sen suurempaa draamaa. Ja tosiaan, mun hyvä fiilis vain jatkui. Ei jännittänyt yhtään! Oli suorastaan normaali olo - tuntui että voin istua siellä kyydissä, suorana, rentona, eikä mikään voi sitä estää. Käynnissä käveltiin vähän molempiin suuntiin sekalaisesti, Elvis taas alkuun ihmetteli uudempia poneja, mutta tällä kertaa keskittyminen oli huomattavasti enemmän kävelyssä, kuin toisissa hevosissa. Käänneltiin siinä voltteja, pyysin hiukan käyntiä eteen ja homma sujui ihan kivasti. Hiukan nyt mentiin varovaisemmin, koska tuuli oli niin vahvaa ja ajattelin että mennään taas hiukan alta riman. Jottei tuulenpuuska yllätä ja vie ponia mukanaan tai jotain.

Siirryttiin sitten kevyt raviin ja tarkoituksena oli tehdä toisessa päädyssä täyskaarrot ja toisessa päädyssä sitten ympyrä. Simppeli kuvio, homma sujui oikein nätisti. Hiukan ehkä poni oli hidas ja silti ajoittain altajuokseva. Ei mitään sen ihmeempää ja tarkoituksena olikin alkaa hiljaksiin ratsastamaan tasaisempaa tahtia. Mutta sitten kävikin niin hassusti, että Pomo päätti olla villi ja räjähtää meidän takanamme. Elvis tietenkin lähti siitä täysillä muutaman kymmenen metriä eteenpäin, kunnes aita tuli vastaan ja sain ponin pysähtymään. Homma vaikutti olevan kunnossa, mutta sitten Pompeli jatkoi riekkumista vapaana ja Elvis halusi ilmeisesti myöskin ottaa vähän pöllöenergioita ulos, joten yllättäen ponini lähtikin uudelleen kiitämään toiseen päähän kenttää. Sain ponin käännettyä päin aitaa ja lopulta myös pysäytettyä, samalla vain miettien että kunhan vaan saisin sen pysäytettyä ennen kuin tipun kyydistä ja pääsisin laskeutumaan hallitusti. Ponin sain lopulta pysäytettyä ja kun vaan tuntui ettei se samalla sekunnilla ole lähdössä taas, niin heittäydyin nopeasti alas (ja venäytin jotenkin koko polveni. Ei ole helppoa edes laskeutua satulasta). Pomo jatkoi vapaata riekkumista, Elvis olisi halunnut lähteä mukaan ja muut hevoset vain katselivat kun vanhat ponipojat riehuivat kuin pahaiset kakarat. Hyvinhän tämä menee!

Kun Pomo lopulta rauhoittui, oli aika hypätä takaisin Elviksen kyytiin, jolla oli kaula kuin joutsenella ja silmät pyörivät kuin hedelmäpeli. Tämän takia jätin raipan pois ja nousin hivenen epäilevänä kyytiin. Marianne kysyikin hallitsenko sen nyt varmasti. Niin.. Toivottavasti?
Se alkoi todella hyvin ja Elvis oli suihkaista alta heti kun vaan pääsin selkään. Sitten se näki hevosia ja vetäisi 180 astetta ja sähähti karkuun. Se kipitteli ja tuntui varsin räjähdysherkältä. Tästä huolimatta mulla oli edelleen yllättävän hyvä olo. Ei jännittänyt kauheasti - enemmänkin turhautti kun pohdin mitä hittoa teen, jottei poni vain suihkisi menemään aina kun toinen hevonen tulee 20 metriä lähemmäs hänen keltaista pyllyään.

Lähdettiin jatkamaan ravia ja mentiin edelleen samalla kuviolla, mikä tarkoitti sitä, että hevosia tuli ja meni milloin mistäkin suunnasta. Tämä hankaloitti tosi paljon, Elvis jännittyi, sähähteli minne sattui ja mulla oli työtä siinä että sain istuttua alhaalla ja otettua ponin takaisin raviin. Otinkin ajatukseksi alkuun vain ravailla nätisti. Väistelin muita, koitin saada kevennyksen rauhoitettua, otin runsaampaa pidätettä jos poni syöksyi alta, sellaista perussettiä. Onneksi pian jäätiin ihan vaan kaikki samaan kierrokseen ja tehtiin vain voltteja kaikkien sivujen keskelle. Tämä helpotti niin paljon mun menoa ja keskittymistä. Aikani kun pyysin ravia ja vaan tsillailtiin siellä, rauhoittui Elvis sen verran, ettei se enää skitsoillut muista hevosista. Vain Vinskistä. Vinski saattoi olla kymmenen metrin päässä ja silti poni vaan yllättäen heitti ympäri ja yritti lähteä laukkailemaan karkuun. Sain jo muuten ratsastettua reittiä ja homma oli hanskassa, mutta auta armias kun jostain tuli Vinski ja Elvis ei enää voinutkaan tehdä mitään muuta kuin juosta karkuun.

Onneksi lopulta kävi läpimurto ja onnistuin viimein pysäyttämään ponin raiteilleen ennen kuin se ehti edes lähteä. Sain pari kertaa otettua pidätteen just samalla hetkellä kun poni oli räjähtämässä ja sen jälkeen pystyinkin pyytämään sitä jatkamaan työskentelyä normaalisti. Kun pari kertaa sain kiellettyä Elvistä riehumasta ja olemasta tuhma, se lopetti sen ylettömän skitsoilun ja rauhoittui niinkin hyvin, että lopulta pystyttiin tekemään vaikka voltteja Vinskin ympärillä ponin sen suurempia jännittymättä! ...Okei, kyllä se vielä tunnin lopussakin pari kertaa otti pieniä väistöliikkeitä jos Vinski tuli suoraan kohti, mutta ne eivät olleet mitään pahoja, kun sentään pystyttiin muuten työskentelemään normaalisti.
Muu kaahottelu saatiin rauhoitettua sillä, että keventelin hitaammin. Ja Elviksen porttipään väistelykin talttui kun Marianne käski ajatella vähän avotaivutusta kulmaan tultaessa. Näin Elviksen nokka pysyi sisällä, eikä sillä ollut mahdollisuutta lähteä oikomaan. Kun nämä kaikki yhdistettiin, niin lopulta istuttiin harjoitusravia, tehtiin voltteja ja mulla oli alla ihan normaalin tuntuinen Elvis. Sitä pystyi ratsastamaan eteenpäin, vaatimaan taivutusta, eikä se singonnut enää kertaakaan mihinkään. Ja koko tämän ajan mulla oli hyvä fiilis, mikä oli ehkä parasta koko hommassa. Mulla oli vaan niin paljon rennompi olo tänään, kuin viime viikolla. Sain istuttua niin paljon paremmin ja rennommin. Ihan superloistavaa!

Otettiin sitten vielä laukkaa yksitellen. Laukka olikin tosi hyvää. Laukkasin ensin oikeaan kierrokseen, johon nousi ensin väärä laukka, mutta sen jälkeen päästiin hienosti vauhtiin. Laukka oli nyt tosi hyvää, sellaista mukavan energisen ja pyörivän tuntuista. Poni liikkui omatoisesti eteenpäin, minä istuin siellä suorassa ja rentona (ei vieläkään jännittänyt, jee!) ja meillä oli tosi kivaa. Laukattiin muutama kierros, käveltiin hetki ja sitten pääsin laukkaamaan vielä vasemmalle. Tähän suuntaan nostossa tuli pientä kiemurtelua, mutta kun sain ponin suoristettua, nousi laukkakin hyvin. Tähänkin suuntaan mentiin hienosti, ehkä astetta hitaammin kun poni oli jo laukkaillut kovasti, mutta ei mitään huonoa silti. Loppuun ravailtiin vielä hiukan. En nyt sattuneesta syystä oikein päästänyt ohjaa, vaikka Elvis oikein nätisti ja rentona ravailikin. Vasta ihan lopussa Mariannen kannustamana annoin ponin venyttää ennen käyntiin siirtymistä. Loppukäynnit taluttelin ja sen jälkeen poni pääsi talliin hetkeksi lepäämään ja itse lähdin takaisin kotiin.

Olin vaan tosi tyytyväinen tähän tuntiin. Se fiilis tekee niin paljon ja kun nyt pitkästä aikaa oli taas rento ja hyvä olo. Oli muutenkin mahtavaa että sitä mun hyvää oloa ei horjuttanut tuo hirmuinen riehuminen. Olin myös supertyytyväinen että sain pidettyä itseni kasassa ja sain Elviksen kuulolle ja toimivaksi. Ettei vaan juostu päättömästi koko tuntia. Mariannekin oli tähän tyytyväinen, alku oli kaaosta, mutta sitten noustiin tasaisesti sinne hyvälle tasolle. Tosi kiva tunti, vaikka nyt jäikin pienet sotavammat siitä nopeasta laskeutumisesta. Ei se mitään, oli niin mukavaa!