Voin vain nauraa itselleni :D Mutta oli oikein hauskaa. Myös se oli oikein hauskaa kun seisoskelin tuolla jossain ja sitten Marianne juoksi siitä ohi kun se oli menossa juomaan. Se kyseli että mitä kuuluu. Sitten se vaan taputteli että jee, ensi viikolla on leiri, ja sitten se rääkkää meitä. Mä vaan juoksen sen perässä "Joo hyvä!" tai jotain. Mutta oikein hyvähyvä, toivottavasti pitää lupauksensa ;) Niin että oikein tuuperrutaan selkään tai jotain.
Tosiaan eilen keksin että hei, minäpä käsken Jonnan kuvaamaan tänään jollei sada tai muuta tällaista. Jonna pääsi, oikein hyvä. Menin sitten tallille pyörällä ja kävin katsomassa kenellä menen. Jostain syystä olin koko päivän kuvitellut että menen Elviksellä, mutta sitten aloin miettiä että joo, Marianne sanoi että kiva hevonen, ei se tarkoita heti Elvistä :D Mietin että voinhan mä mennä esim. Kaisalla. Ja arvatkaapas, menin Kaisalla. Siistiä. Se oli ekalla tunnilla, mutta ei tokalla, joten minäpä keksin että hei, nyt haluan mennä ilman satulaa. Alunperin mietin että voisi mennä leirillä, mutta katsokaas kun jotain keksii niin eihän sitä voi sitten enää perua.
Meninpä Kaisaa harjaamaan. Tai yritin mennä. Avasin karsinan oven, poni lähteekin yllättäen tunkemaan ulos ja minä pikkuinen en saanut isoa massavaa hevosta pidettyä sisällä. Joten uloshan se tuli :D Mä vaan mietin että jes, ovet auki ja kaikkea ja otin harjasta kiinni. En kuitenkaan saanut arvon matamia takaisin, vaan ryntäsimme heinäpaalille ja siitä Hetan karsinan eteen :D Hemmetti hevonen. Sitten rakkaat pikkuiset tuli siihen kattomaan että jippii, Kaisa on käytävällä. Kaisa lähti takaisin heinäpaalille, mun onneksi. Siitä sain sen sitten juoksutettua karsinaan ja pikkutytöt löysivät mulle sen riimun. Huh, jos se olisi mennyt pihalle olisin kuollut :D Mariannekin oli maastossa noiden kanssa. Mikäs siinä, seuraavaksi kyllä on hevonen pihalla asti kun viimeksi Sulo oli puoliksi ulos karsinasta. Sitten menin harjaamaan Kaisaa ja laitoin sen oikein kiinni. En uskaltanut olla siellä ilman että se oli kiinni koska se saattaisi karata ja koska se pyöri ympäriinsä, ja Kaisa on sen verran iso että littaa mut. Harjasin ponin (joskus mua ärsytti kun hevosia sanottiin poneiksi, nyt olen itse aloittanut sen) toiselta puolelta ja lähdin katsomaan olisiko Jonna tullut ja sieltähän se saapui. Käytiin Kaisaa katsomassa, juttelemassa kaikkea ja harjasin hevosen loppuun. Sitten kävin kysymässä voinko mennä ilman satulaa, sain, jippii. Tosin sanoin jo silloin että tulen kyllä alas sieltä ;) Mähän olen ennustaja!
Suitset kauhealla hädällä päähän (ei me kyllä oltu myöhässä..) ja ne jäi ilmeisesti ihan löysäksi, mutta mä en saanut niitä kireämmälle, Marianne sen sijaan sai.. Sillä on iso pää, ei ole mun vika. Menimme kentälle ja selkään. Ja taas kerran täysin avutonta se selkäytyminen. Alkukäynneissä meidän piti venyttää askelta niin pitkäksi kun vaan sai, ja kyllä Kaisa tuntui tosi mukavalta. Kääntyi tosi kivasti ja näin ja oli mukava vähän huomata että kuinka vinoksi mä aina heittäydyin kun käännyttiin. Mutta... Sitten tuli ravi...
Mä lähdin raviin, joka oli työn takana, ja Kaisa lähti hieman liian reippaasti, mä lähden liukumaan ja pläts, alas :D Kaisa lähti karkuun ja pyydysteltiin sitä melko kauan. Palasin selkään ja kävelin hetkisen. Sitten raviin. Samalla lopputuloksella! Oikeasti, tipuin taas. Järkyttävää :D Tällä kertaa ohjat pysyi kädessä ja tipuin hyvin turvallisesti: kypärän leukahihna oli liian löysällä joten se tippui päästä sinne niskaan roikkumaan ja tipuin suoraan Kaisan jalkojen eteen. Luojan kiitos kiltti poni pysähtyi. Pari tonnia suoraan päähän ei olisi ollut kovin mukavaa, varsinkin kun se kypärä ei ollut päässä :D No kypärä kireälle ja takaisin selkään (Nyt se ei enää ollutkaan niin avutonta) Kävelin jonkin aikaa ja sitten pitkällä sivulla nostin hetkeksi ravin etten tippuisi. Pompin aika paljon, mutta selässä pysyin. Sitten tästä innostuneena taas pitkällä sivulla raviin. Valitettavasti jarru tuntui hukkuvan, Kaisa kulki turhan kovaa, mä lähdin luisumaan ja sitten mun sisäpohje antoi laukkamerkin, Kaisa lähti laukkaamaan ja voi luoja, minä tipuin kolmannen kerran :D Yhden tunnin aikana! Säälittävää :D Tosin ei harmittanut, koska Jonna oli kuvaamassa. Jos olisin tippunut satulan kanssa kolme kertaa puolen tunnin sisällä niin olisin hypännyt kaivoon. Ja jos ei olisi kuvattu niin ois harmittanut enemmän tuollainen kolme tippumista, mutta nyt vaan naureskeltiin, minä takaisin (nyt se sujui jo hyvin) ja Marianne pyysi noita tuomaan satulan. Kävelin Kaisan kanssa kunnes satula tuotiin. Sitten satula selkään ja minä perässä. Jalustimet jäi liian pitkiksi ja vähän eri pitusiksi, mutta en jaksanut säädellä niitä sen enempää. Sitten kävelin kun noi suoritti tyylikästä tehtävää ja meni laukassa kahdeksikkoa keskellä kenttää.
Siinä kävellessä mä vaan ihastelin kuinka ihana satula Kaisalla on, ja otin yhden pikku harjoitusravipätkän ja sitten tein pysähdyksiä. Alkuun Kaisa ei pysähtynyt, ei millään, mutta parin kisan jälkeen se alkoi pysähtyä tosi hienosti. Kääntäminen vaan vaikeutui hiukan satulan myötä, kun ilman jalustimia saan enemmän voimaa pohkeisiin, en tajua. Sitten kun kaikki oli tehnyt tuon tehtävän Marianne kysyi haluanko mä laukata. No tietenkin :D Mua ei jännittänyt yhtään ja oli ainakin tukeva olo ilman satulaa humputtelun jäljiltä. Kävelin just lyhyellä sivulla kun sanottiin että laukkaa sitten. Siitä nostin pariksi askeleeksi ravin ja laukka. Ja olin tyytyväinen kun laukka nousi ekalla yrittämällä (johtuiko siitä että Kaisa on niin viisas ja kiltti, vai siitä että se oli jo laukkaillut) Ja joo, vähän turhan reipasta, mutta koitin vaan istua. Ongelmat ilmeni kun koitin hiljentää, kun ponimme kiitää eteenpäin ja alkaa vaan kääntyä kun koitan hiljentää. Sitten mä vaan jälleen kerran heittäydyn eteenpäin ja alan seistä jalustimilla. Sitten Kaisakin hiljensi ja olin oikein tyytyväinen, vaikka Marianne ei pitänyt mun jalustimilla seisomisesta.
Sitten tulikin loppuravit (tämä tunti meni kauhean nopeasti, mutta johtui varmaan mun alastuloista) Alkuun Kaisa koitti laukata ja meni ihan liian kovaa, mutta ei jännittänyt ei, ja lopulta alkoi Kaisakin rauhoittua. Kääntyi kivasti ja meni oikein nätisti. Mitä nyt mun kevennys oli suoraan jostain kun jalustimet oli mitkä oli ja sitten Kaisa välillä hyytyi. Sitten loppukäyntejä ja minä tunnustin että olin vahingossa päästänyt Kaisan ulos :D Marianne nauroi mulle. Loukkaavaa ;) Joo, eli ei se kuulemma haitannut kun se itsekin päästää niitä välillä karkuun. Mutta huomaatteko. En jättäisi menemättä ilman satulaa vaikka voisinkin mennä ajassa taakse päin, siitä oli paljon hyötyä:
Alkuun mietin että uskallanko mennä kun en ole ikinä mennyt Kaisalla. Kun uskalsin niin todistin itselleni että se voi mennä hyvin tai huonosti, mutta kannattaa uskaltaa.
Olisi jäänyt häiritsemään jollen olisi mennyt.
Jos nyt menen leirillä ilman satulaa niin osaan varautua tämmöiseen (tosin uskallanko ikinä mennä millään ilman satulaa :D Kun mietin niin totesin että ehkä Elviksellä, jollei ole hirviöitä mukana, ja Sulolla.)
Ja onhan se hyvä jatkaa tappioputkea joka on jatkunut ainakin siitä asti kun menin Elviksellä ja hypättiin.
Ja nyt ainakin odottaa leiriä enemmän, jos katsos vaikka oppisi jotain.
Ja koska (tämä on nyt tärkein syy) silloin ku menin Viirulla niin se meni vähän liian lujaa eikä ollut oikein kontrollissa, joten jännitin käsiä ja nousin jalustimille. BAD. Nyt sitten kun Kaisalle laitettiin satula ja se vähän kiisi eikä ollut kontrollissa niin mua lähinnä nauratti että ihan kuin täältä tippuisi, onhan mulla satula. Niinpä pysyin koko ajan rauhassa ja Kaisankin sain kuuntelemaan kivasti :) Jos olisin mennyt koko ajan satulalla ja Kaisa olisi mennyt liian kovaa eikä olisi hiljentänyt, niin varmana olisin jännittynyt kun mietin että tipun ja muuta vastaavaa. Joten olen oikein iloinen että menin ilman satulaa vaikka vaan sen alun.
Ja sitä paitsi, kun on täydellinen täytyy sitä välillä vähän mokailla ettei muut tunne itseään niin huonoksi ;)
Tosiaan loppuravit sujui ehkä parhaiten ja vaikka laukka oli hyvin epäkontrollissa, se oli aivan ihanaa. Ei se mennyt niin kovaa kumminkaan että olisin järkyttynyt kuoliaaksi. Mutta loppukäynnit meni jotenkin huonosti. Kaisa alkoi heittelemään päätään (ja jos jonkun mielestä olin kovakätinen niin voin teille kertoa että ohjat roikkui lähes hevosen polvissa), pysähteli syömään koko ajan, kiskoi ohjia ja oli mahdollisimman ärsyttävä. Tiedä häntä. Samoin se pysähteli koko ajan ja kalisutteli hampaitaan. Varmaan teki kuolemaa kun söi suitset päässä...
No alas selästä ja keskusteltiin Jonnan kanssa oikein syvällisesti. Sitten pistettiin Kaisa pois ja mä pelkäsin kuollakseni kun se haisteli Lakia ja kirosin kun se yläluukku oli rikki. Mulla on ikuiset traumat kahden hevosen haistelusta, pelkään aina sitä... Ja täytyy myöntää etten saanut Kaisan suitsia enää auki kun Marianne kiristi niitä :D Mutta kiltti Jonna-täti auttoi. Kaisa oli oikein ihana kun puhdistin kavioita ja hetken ajattelin että potkaisee hevosenkengän mallisen aukon mun naamaan, mikäs siinä toki :) Sitten lähdettiin kotiin.
Ja olihan mun heti kerrottava äidille että tipuin kolme kertaa :D Se on nyt varmaan ylpeä musta kun silloin kun en ollut vielä tullut alas niin se valitti vähän väliä "mitä ratsastusta toi on? Sillon ku mä ratsastin, mä tipuin lähes joka tunti niin ja niin monta kertaa". Vähän se ihmetteli miten olin tippunut niin monesti ja kysyi että olinko mä kävellyt ilman satulaa ja muksahdellut alas. Juu ei, en sentään niin huono ole vielä. Mä en ole niinkuin Jonna joka tippuu käynnissä laiskalta hevoselta ilman satulaa. Jonna oli vielä aikaisemmin naureskellut että miten siltä hevoselta voi tippui käynnissä ;)
Äh, nyt on niska vähän jumissa ja käsi sattuu (ja pää särkee, aivotärähdys) Mutta mitäpä siitä. Oikein mukavaa oli, enkä oikein tiedä voiko tämän tunnin laskea tappioihin vai ei. Kohta puoliin voisi katsella videoita, Jonna sai kuulemma kaksi alastuloa, jes!! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti