Haliterapiaa

Hienoa päivää, iloista ja sateista :)

Mulla oli tänään Elvis, tunnillamme myös Simo, Laki ja Evita, Elvis jatkoi vielä viimeiselle tunnille. 

Ja voi että mä olin iloinen! Siitä on liian pitkä aika kun olen viimeksi Pullalla mennyt ja mulla olikin sitä jo ikävä. Se on pikku-Pulla, ei sitä voi unohtaa.

Hain ponin tarhasta ja suurista yrityksistäni huolimatta keltainen ei vaivautunut kävelemään portille asti, vaan se jämähti puolimatkaan. Harjailin hepan siistiksi, heittelin sen varusteisiin ja jätin jälleen martingaalin pois, sillä onhan Elvis nyt paljon kivemman näköinen ilman ylimääräisiä remmejä (puhumattakaan siitä, että martingaalit olivat niin sotkussa, että ne olisi joka tapauksessa pitänyt irrottaa). 

Kun poni oli valmis, valuttiin kentälle ja meikäläinen kiipesi pikkuisen kyytiin.

Osasta voi huomata, kuinka hauskaa ponilla meneminen olikaan

Ja lopuista näkee turhautumisen - kuinka vino voi ihminen olla!

Se oli kauhean pieni :D Siitä on muutenkin jo aikaa kun on ponien selässä ollut, joten fiilis oli suunnilleen kuin olisi lankun päälle kavunnut. Ei sitä hevosta vaan ollut missään ja satulakin tuntui siltä, kuin sieltä linkoutuisi alas hetkenä minä hyvänsä. Kaiken muun hyvän lisäksi tunsin olevani vino koko ajan, enkä edes tiedä mikä tässä nyt mättää: joko olen vinoutunut tässä kuukauden aikana lisää, tai sitten olen alkanut vainoharhaiseksi ja kuvittelen olevani vinompi kuin olenkaan tai kenties olenkin vain oppinut tuntemaan itseäni ja vinouttanut paremmin kuin ennen. Toivon tietenkin tätä viimeistä vaihtoehtoa, mutta jotenkin uskon siihen vinoutumiseen enemmän.

Vaikka muuten tuntuikin vieraalta, oli silti taas sanoinkuvaamattoman kivaa olla mun pienen Pulliksen kyydissä. Lähdettiin siitä kävelemään, piti jäädä heti alussa ihan kunnolla uran sisäpuolelle. Mä nyt muutenkin ratsastan aina vähintään puoli metriä uralta poissa, mutta nyt sitten tultiin vielä enemmän, keskityttiin hevosen suoruuteen. Suurin ongelma meidän suoruudessa olin rehellisesti sanoen minä, kun olin koko ajan mielestäni vinossa ja venkslailin vain oman kroppani kanssa, jolloin hevonenkin pääsi valahtelemaan välillä jonnekin omille teilleen. Kun mä sitten keskityin ratsastukseen ja pidin pohkeet lähellä, käveli Elviskin ongelmitta ihan suorana ja kivasti.

Tosin eteenpäin sitä sai pyytää, poni kun oli jäädä aivan hitaaksi ja löysäksi! Tein jokusen voltinkin ja otin asetusta läpi, kyllä se sieltä tuli oikein hyvin. Mitä kauemmin pyörittiin, sitä paremmin mä aloin saada tatsia poniin ja muutenkin alkoi tulla sellainen olo, että saavutin tavoitteeni. Kyllä nimittäin mieli lepäsi taas Pullan selässä, kun ei tarvinnut ihan jatkuvasti miettiä mitä itse tekee väärin ja kuinka pahasti heppa sitten ylireagoi kun se jää sekunniksi ohjeitta ;)

Lähdettiin ottamaan käynnistä pysähdyksiä. Mä tein ihan vaan yhden pysähdyksen joka sivulle, koitin saada niistä mahdollisimman keveitä ja hyviä. Istunnan kautta hidastaminen oli taas ihan supermegavaikeaa, mutta ajoittain tuntui että Elvis peräti kuunteli mun epätoivoista yritystä ja hidasti istunnankin avulla. Pysähdykset nyt olivat oikein keveitä ja herkkiä, ainoa ongelma oli se, ettei poni millään meinannut seistä. Saatiin kuitenkin pari pysähdystä ilman sitä suoraa hiihtelyä eteenpäin. 

Käyntiin siirtyminen oli löysempää, se ei oikein reagoinut jalkaan ja jouduin vähän naputtelemaan raipallakin ponia hereille. 

Sen jälkeen jatkettiin pysähdysteemalla ja alettiin kulkea kahdeksikolla, jonka jokaisessa kulmassa tehtiin pysähdys, siitä takaosamaisesti käännettiin kulma ja lyhyillä sivuilla + kahdeksikon keskellä ylitettiin puomeja käynnissä.

Jälleen mun vinous ja siihen keskittyminen häiritsivät. Siis koita nyt ratsastaa poni suorana kohti aitaa, kun samalla itse venkslaat istuinluita ja olkapäitä tasaan, jolloin poni tekee tietenkin omat ratkaisunsa ja yrittää kääntyä ennen apuja, koska hulluhan nyt aitaa päin kävelisi! Kun lopulta lopetin sen jatkuvan itseni korjailun ja vaan iskin pohkeet kylkiin ja ohjat tasan, alkoi homma sujua. Elvis kulki suoraan, pysähtyi suorana ja kääntyi varsin ammattimaisesti. Se oli kauhean helppoa, poni kiltisti totteli ja kääntyi reippaasti. Vähän vaan meidän reitin hahmottaminen tuntui olevan hankalaa, jonka takia ei oikein kuljettu puomien yli :D Luulen tosin sen johtuneen vain siitä, etten minä keskittynyt muuta kuin tekemään hyviä pysähdyksiä ja käännöksiä, hah!

Käskettiin myötäämään :D 

Siirryttiin kevyt raviin ja lähdettiin verryttelemään. Oli muuten kulttuurishokki, kun en alkuun osannut yhtään sanoa millaista vauhtia se poni oikein meni! Hirmuisen pikkuinen poniravi jonkun Jackin matkaavoittavan menon jälkeen. Päätin kuitenkin alkuun vain ratsastaa ravia eteenpäin ja tehdä ympyröitä, joilla saisin sitten aseteltua Elvistä sisälle ja haettua sitä tuntumalle. Ihan hyvin tämä toimikin, asetus löytyi, poni kulki kuin kello ja eteni nätisti. Marianne kuitenkin totesi, että se menee vähän liian jännittyneellä niskalla ja korkeana, joten mun pitäisi saada se vähän rentoutumaan ennen kuin voin kerätä ohjaa. Ratkaisuksi tarjottiin muutamaa eteenpäin ratsastettua ravipätkää, joten tuumasta toimeen vain. Heitin ponille ohjaa ja ratsastin pohkeella eteen. Alkuun en edes uskaltanut pyytää tarpeeksi, mutta lopulta otettiin ihan kunnon hölkkää eteenpäin, jonka jälkeen sain luvan keräillä ohjan takaisin ja lähteä hakemaan kaulaa lyhyemmäksi. Meidän piti tarjota ponille luottamuksen kättä ja osoittaa, että eteenpäin liikkuminen on fine ja ettei sitä kiskota etenemisestä. Oikeastaan se oli jopa aika jännittävää - mähän kuitenkin teen tuota ihan samaa aina Nikkiksen kanssa, mutta jotenkin en kai vain osannut edes ajatella, että myös herkkä ja kiva Elvis-poni voisi hyötyä asiasta varsinkin nyt, kun sillä oli se tuntijunamoodi päällä.

Keltaisesta tulikin virkeämpi ja eteenpäin pyrkivämpi heti kun se oli saanut vähän liikkua. Mä keventelin rauhassa jotta saisin ponia hieman alle ja pyörittelin niitä voltteja. Istuttiin siitä seuraavaksi alas ja otettiin käyntisiirtymät pitkille sivuille. Tässä kävi kuitenkin niin, että Elvis lähti jännittymään harjoitusravissa. Mäkin kyllä siis tunsin sen, pää nousi, kaula jännittyi ja selkä valahti alas. Siirtymät olivat sen takia hivenen vastusteltuja ja muutenkin hutiloituja, kun mä vaan yritin mietiskellä että millä saisin ponin paremmaksi. Marianne kuitenkin ratkoi ongelman puolestani ja käski keventää ravipätkät jotta saisin selkää ylemmäs ja siirtymissä piti myödätä oikein pitkästi. Piti hakea muutama hyvä käyntiaskel, myödätä kunnolla ja vasta kun poni on rento, siirtyä takaisin raviin, rennosti.

Ekoilla kerroilla en ihan tajunnut, myötäsin liian vähän ja annoin ponin vaan kipitellä käyntipätkien ohi kuin pikkuinen ferrari. Lopulta kun myötäsin oikeasti kunnolla ja pyysin sen käynnin läpi, tuli siihen poniin ihan erilainen fiilis. Se tuntui oikein rentoutuvan ja pyöristyvän, jolloin sain sen raviinkin kevyesti ja pyöreästi. Tuota samaa toistelemalla, tuli keltaisesta ihan todella kivan tuntuinen. Se rentoutui, se liikkui enemmän oikein päin. Raviin siirtymissäkään ei enää jännitytty ja poni vaan tuntui niin hyvältä aiempaan verrattuna, ettei mitään määrää. Lopulta uskalsin jo hieman istua alas siihen harjoitusraviin - ekoissa pätkissä jännityttiin uudestaan, mutta sitten tultiin jo muutama kierros harjoitusravia ilman jännittymistä. Vähän alitemmossa tosin, mutta hain tahtia jossa mä pystyisin istumaan täysin rentona ja ponia häiritsemättä ja jossa poni ei keksisi lähteä kipittelemään.

Siirryttiin käyntiin ja otettiin nopeat laukannostot. Käveltiin pituushalkaisija Mariannea kohti, käännettiin vuorotellen molempiin suuntiin ja nostettiin laukat pitkille sivuille. Käynnissä mentiin suorana ja Elvis kulki nätisti, ei siinä nyt mitään. Nostoista poni intoili, ei meinattu pysyä pöksyissä kun oli niin kauhea kiire hönkäämään :D 

Ensimmäinen nosto onnistui kivasti ja yllätin itseni istumalla kivasti jalustimet jalassa pysyen!!

Seuraava nosto otti ja epäonnistui, jonka jälkeen nostelinkin tuolla tiesivulla, jossa poni tuntui ottavan hieman kipinää rahisevasta tolpasta. Ainakin sen verran railakkaasti se lähti laukkaan, että hieman epäilin sen äänen antavan jotain kimmoketta. 

Simo-poni oli hetken karkuteillä, jonka ajan sitten seistiin keskellä. Sen jälkeen kiirehdittiin Elviksen kanssa ottamaan vielä viimeiset nostot. Poni nosti kivasti, meikä istui kivasti ja homma oli iloista! Ainoa ongelma olivat ne siirtymät alas, multa valui ohjat kädestä ja en ilmeisesti vaan pyytänyt tarpeeksi. Ja no, poni oli niin innoissaan, joten me vähän ehkä laukattiin turhan pitkälle ja ravailtiinkin vielä kauan sen jälkeen kun oli tarkoitus kävellä. Eipä se kuitenkaan mitään, olipa Pullalla kivaa.

Jäätiin siitä käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.

Hah, poni on ihana. Mä olin iloinen ja tästä jäi suunnattoman hyvät fiilikset :) Tykkään siitä, että meidän vaatimustaso on jo siinä, että ponin pitäisi kulkea nätisti, eikä riitä pelkkä kyydissä roikkuminen. Saatiin se ravi toimimaan ja mä sain taas uusia ajatuksia - ajatella että Elvistä voi käskeä ja ratsastaa kuten muitakin hevosia, kuka olisi arvannut!?

Mutta joo, tämä meni suunnattoman kivasti. Kaikki sujui, ainakin pienen hakemisen jälkeen. Ja poni on vaan niin mainio, pikku-Pullava. 

Sainpahan sitä paitsi nyt mennä pitkästä aikaa mun luotto-otuksella. Jos nyt sattumalta (ei pidempikään tauko haittaa!) päädyn jo keskiviikkona Jackin selkään, niin onpa ollut edes tällainen yhden kerran hermoloma, uutta intoa kirjavaan paholaiseen. 

Käveltiin, keskelle ja alas selästä. Elvis-poni talliin ja harjailin sen, jonka jälkeen lähinnä jämähdin halailemaan ponia, kunnes seuraava ratsastaja saapui klaappaamaan ponia puhtaaksi. Mä kävin taas sitä Seppo-paholaista taluttelemassa, kunnes sitten olikin vuorossa kotiinlähtö. 

♥