I can't deny .. It's not goodbye

Minä ja hieno keltuainen

Oikeastaan en mä edes tiedä mitä tähän nyt sanoisi. Kaikki on ohi. Määrittelemättömäksi ajaksi, joka nyt tällä hetkellä tarkoittaa mulle tietenkin ikuisuutta.
En mä tiedä olenko sisäistänyt sitä. Kuinka kauan sitä vaan vastailee kaikille että joo, harrastan ratsastusta, ennen kuin sitten muistaa että hupsis, siinäkin on nyt tauko.
Jotenkin en vieläkään ymmärrä sitä että ensi viikolla mä en mene ratsastamaan. En sitä seuraavalla viikolla, enkä sitä. Edelleen mä kai alitajuisesti ajattelen että pian pääsee taas. Jatkamaan.

Ehkä pian pääseekin. Vain ehkä. Voi olla ettei pitkänkään ajan päästä pääse. Mitään ei vaan tiedä.
Mulla on ikävä. Vaikken vielä tajua että tiistai ei enää ole ratsastuspäivä, niin silti on ikävä. Kaikkea sitä, mitä ratsastus on tuonut.
On ikävä pientä keltaista.

Ylipäänsä en nyt oikein tiedä mitä mä teen asioiden kanssa. Kisoihin en ole menossa - Marianne ehdotti Pomoa tai Evitaa. Juu ei kiitos. Mä en halua lopettaa mihinkään totaalimunaukseen. Se myös kysyi olenko menossa katsomaan kisoja.
Alkuun se oli kai ideana. Mutta. Nyt kun olen miettinyt, niin en olekaan enää niin varma.

Menisin sinne. Kaikki ne ihmiset jotka saavat vielä jatkaa. Tutut ponit.
Luulen että on parempi olla menemättä, olisi ihan eri asia katsoa jotain vieraita kisoja. Uskoisin että tuolla mulle iskee vain masennus. Ratsastus on kuitenkin se juttu. Hevoset on kivoja, joo, mutta ratsastus on se juttu, jolloin se hevosten ja toisten ratsastuksen katselu ei välttämättä ole mikään toimivin asia.
Huoh.

Saa nyt nähdä, mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma..

Tekstin on kuitenkin tarkoitus olla positiivinen. Viimeinen tunti oli mahtava.
Katsokaa vaikka tämä koostevideo, ainakin mulla vaihtuu moodi heti positiivisempaan. Suvi kun oli niin kiltti että tuli kuvaamaan. Nyt minä olen iloinen, mulla on paljon Elvis-kuvia ja videoita ilman satulaa.

Tallille siis tänään. Olin jopa ihan hyvillä mielin, kai olin jotenkin unohtanut ajatella sitä "viimeinen se ja tuo". Kuvailin hieman ensimmäistä tuntia, kävin kysymässä saanko mennä satulatta. Kun mullahan oli tosiaan se Elvis, kuten pitikin. Tunnilla myös Evita, Kaisa, Vinski, Pomo ja Nikkis. Elvis oli ekalla tunnilla.
Satulatta sain mennä (kukaan ei varmaan aavistanut).

Fiilikset olivat ihan hyvät. Siinä kohdassa kyllä hiukan romahdin kun menin pientä Pullaa harjaamaan. Viimeistä kertaa. Koitin kuitenkin koota itseni, täytyy olla positiivisempi kun Suvikin vaivautui tallille asti, heh.
Harjailin ponin, se oli jo aika siistin näköinen. Ei niin kapisen oloinen. Sitten vetäistiin suitset päähän ja lähdettiin tallustamaan. Poni suorastaan laahautui perässäni kentälle, mutta selvittiin ja minut käytiin heittämässä selkään.

Tänään käytettiin koko kenttää! Jee, pitkästä aikaa (kai?) Tilaa oli ihan hurjasti ja ponikin kulki just niinkuin piti - heti kun oltiin hiukan kytsäilty pelottavia lyhyitä sivuja ynnä muuta samanlaista. Käynnissä keltainen oli hieman löysähkö. Ei nyt kuolemanlaiska, muttei ihan eteneväkään. Alkuun tuo saikin vähän löysäillä, myöhemmin hieman pyysin vauhtia. Voltteja me sitten tehtiin aina fiiliksen mukaan. Koitin parhaani mukaan asettaa Elvistä läpi ja sieltä löytyi taas ihan sitä kivaa ja mukavaa asetusta, vaikkei läpimenemisestä ehkä voidakaan puhua.
Vaan koska tämä oli viimeinen tunti, niin tietenkin periaatteena oli lähinnä fiilistellä. Mä keikuin kyydissä, fiilistelin Pullaa ja sen askelia. Sitten hiukan käänneltiin ja väänneltiin jotta saisin ponin kulkemaan vähän nätimmin. Pikkasen pyydettiin vauhtia jottei ihan juurruttaisi. Ei sen ihmeemmin.

Sieltä kun Marianne tuli niin lähdettiin kevyt raviin (ilman keventelyä). Tänään oli laiska päivä, ei meillä mitään tehtävää ollut. Kunhan kipsuteltiin ympäri kenttää vapaamuotoisesti. Mitä hienoin idea.
Poni lähti oikein iloisesti raviin ja tipsutteli sitä menemään. Ei se mitenkään hurjan reipas ollut. Sellainen ihan kohtuu kivasti etenevä, pariin otteeseen intouduttiin niin että täti kiljui kyydissä, mutta muuten oikein asiallisesti ;) Ja minä muuten istuin aika ihanasti. Edellisviikolla oli pikkasen hommaa tuossa ravissa istumisessa, mutta tänään se oli suurimmaksi osaksi sellaista, että vaikka olisin yrittänyt pomppia siellä ravissa, niin se ei olisi onnistunut. Kyyti oli niin tasaista ja meitsi istui niin taidokkaasti (joo, istuin niin takakenossa ettei paremmasta väliä. Ei näin).

Ravailtiin vain ympäri kenttää. Tein voltteja ja muita pylpyröitä. Välillä meinasi olla jotain ongelmaa istumisessa ja kääntämisessä, Elviskin hyytyili kun muut hepat olivat hurjia. Kun saatiin homma toimimaan, ei siinä ollut mitään vikaa. Ravailtiin rennon rauhallisesti, väänneltiin hiukan asetuksen kanssa. Poni oli hauskanen, mulla oli huikean hyvät fiilikset. Se oli yksinkertaisesti niin kivaa.

Käveltiin hiukan välikäyntejä. Mä nyt lähinnä katselin maisemia ja ponikin sai viimein vajota uralle kävelemään.
Sen jälkeen hiukan laukattiin. Laukkaa otettiin tallisivulla, ei muita rajoitteita.

Hiukkasen taas jännitti lähteä laukkaa nostamaan, mutta koitin luottaa itseeni. Laukka nousi joka kerta ihan ongelmitta. Poni oli hereillä ja innoissaan, joten se olisi lähtenyt ilman pyyntöäkin. Ponkaistiin mukavan reippaasti siihen laukkaan ja laukassakin edettiin ihan tarpeeksi - ainakin kun ottaa huomioon että kyydissä keikkui maailman surkein ilman satulaa ratsastaja!

Mä muuten istuin laukassa taas ihan mielettömän hyvin. Voisin sanoa että ehkä pikkasen paremmin kuin viimeksi. Ei siinä kuitenkaan suurta eroa -> alkuun istuin aina ihan tosi hyvin ja lopussa pakka lähti vähän hajoamaan, jolloin sitten jouduin heilumaan puolelta toiselle. Kuitenkin, hemmetin hyvin - ottaen huomioon kuinka kökköä mun laukkailu ilman satulaa on ollut.
Laukasta voi kai sanoa että pirun hauskaa meillä oli. Poni oli innoissaan laukasta ja pisteli menemään tyytyväisenä, meikäläinen pysyi kyydissä ja kädetkin säilyivät asteen paremmin kuin viime kerralla. Hiukan kokeiltiin myös kääntää ympyrää, vieläkään ei ihan täydellistä ympyrää tullut, vaan laukka tipahti aina vähän kesken. Ja oikeaan kierrokseen ponin retale ei kääntynyt lainkaan kun en osaa.

Oikea oli muutenkin hankala kierros, Elvis tykkäsi laukkailla ihan aitojen vieressä ja minä hypin kyydissä kuin aropupu :D Mutta olipa hauskaa, ylitettiin taas itsemme. Se, jos mikä on tärkeintä.

Lopuksi vielä käveltiin loppukäynnit.
Marianne kävi kehumassa mun hienon laukassa istumisen.
Itsehän olin tyytyväinen. Onnellinen, iloinen. Keltainen Pullaponi. Viimeistä kertaa. Niin hieno, upea. Me todella onnistuttiin, me fiilisteltiin. Mulla oli kivaa.

Keskelle ja alas selästä. Poniotus talliin, harjailin sen kauniiksi.

Sitten vain.. Pois.

Ikuisesti.
Tai no. Ainakin joksikin ajaksi.

...

Blogin kohtalo on nyt sama kuin mun - epämääräinen hiljaisuus. Katsotaan, kenties jotain järkevää (tai vähemmän järkevää) saatan kirjoitella. Muuten mun blogin pito rajoittunee vanhojen tekstien korjaukseen, nyt kun pitäisi olla aikaa niillekin. Muttamutta. Mitään ei voi tietää. Ei vielä.


(Haluan nyt loppuun mainita, että tässä on varmaan historian lyhin tuntisepustus. Vaan juuri mitään ei tehty ja meikäkin on vähän apeissa fiiliksissä. Eiköhän tämä riitä - varsinkin kun tässä on kuvia ja videokin. Mitä luksusta! Nyt hei, palaillaan kun palaillaan.)