Vuosi loppuu, uusi alkaa

Tässä ja näin meni tämäkin vuosi. 2012.
2013 onkin kovin paljon hienompi vuosi, eikösteen?

Tosiaan, en ole kirjoittanut niin pitkään aikaan. Miksi olisin kun ei ole mitään kirjoitettavaakaan, heh. No, päätin nyt sitten kirjoitella, tuo postausväli näyttää kauhealta ja sitä paitsi joulukuuhun ei voi jäädä näin vähän näitä postauksia.
Henna on kovin julma ihminen, sen takia mä nyt oon alkanut jo miettimään että mitä ihmettä tulee tiistaista :D En mä ajatellut ollenkaan mitään pahaa, mietin vaan että odotellaan iloissamme sitten ensi vuotta että päästään ratsastelemaan. Nyt sitten Hennan takia oonkin ruvennut miettimään että hetrsileijaa me kuollaan kaikki! Tunteja ei oo ollut ja se on kuitenkin uudenvuodenpäivä = viisaat maalaiset voivat räjäytellä niitä raketteja, jaajaa. Ääks.
Olen kuitenkin luottavainen, ei me kuolla. Siellä me vedetään niin upeasti ja wauh.

Oletteko muuten huomanneet että on jo viikon verran valoisampaa! Vähän ylikin, jes :)

Sitten joulu.. Joulu tuli ja meni. Onneksi, vielä kun menis tää uusi vuosi ja pääsisi kouluun. Ja tiedättekös, mulla alkaa keskiviikkona koulu JA autokoulu! Omg :D Päätin nyt lopultakin mennä sinne, kosken kuitenkaan viitsi odottaa sitä uudistusta. Kyllä mä nyt mieluummin meen sen halvemmalla ja nopeammin, njähnjäh.
Ja joulusta vielä. Sain rahaa vähän, jonkun kalenterin. Emmä ees tiiä. Mukin sain :D Heh. Ja suklaata loppuelämän tarpeiksi. Lihoan palloksi tällä menolla <:

Jaajaa.
Sitten. Vuosi 2012 meni. Tai menee ihan kohta, mut anyway.

2012

Tammikuu:

Tammikuun alussa ratsastelin kahdesti viikossa, joka sitten loppuikin nopeasti. Menin Roosalla ja Elviksellä ja onnistuin järkyttymään omalla lahjakkuudellani ;) Menin myös ilman satulaa ja sain ensi kertaa tuntea miltä tuntuu osata. Miltä tuntuu kun pysyy kyydissä myös ilman satulaa. Ja pääsin laukkaamaan ilman satulaa sitten viime vuoden, eheh :D
Tallin ulkopuolelta voisi sanoa että tein tota ihanaa palapeliä, ah.

Helmikuu:

Mulla oli synkkä kausi, mikään ei onnistu ja Elvikselläkään osaa ratsastaa, buah. Menin siis Elviksellä ja Pompelillakin. Koin kuitenkin jotain uskomatonta, kun yhdellä tunnilla onnistuin kerrankin jopa istumaan myös laukan hiljennyksessä ja sen jälkeisessä ravissa. Hyvä minä!
Sain myös tuon palapelin jopa valmiiksi ;)

Maaliskuu:

Jahas. Tuli kesä :D Tai ainakin yhdellä tunnilla satoi vettä, heh. Menin Pompelilla ja Elviksellä, vaikka valitinkin etten jaksa automaatti-Elviksellä mennä, köhköh. (kyllä mä tosin Roosasellakin menin. Mutta luettelen vaan näitä jotka tulevat ekana noista otsikoista mieleen (: ) Onnistuin myös laskemaan liukumäkeä Pompelin selästä (:  Talven toinen ilman satulaa ratsastelukin tuli koettua, kuten myös rakkaan pyöräni romuttaminen koska hermostuin sille. Ihan vaan pikkaisen.
Ja saatiin se korjattuakin sitä paitsi.
Ja aloin taas ratsastaa kaks kertaa viikkoon :3
Ja ensimmäistä kertaa blogini historiassa myös muutin blogin ulkoasua, wuhuu! Mites on, pitääkö mun taas maaliskuussa pistää koko ulkonäkö uusiksi ;) Kyllä mä voisin. Mutta, ahdistaa jo ajatuskin :D Se on oikeasti niin kamalaa, ette ymmärrä. Sit tää on erinäkönen :'D Mutta taidan tehdä sen. Sillon voisi myös bannerin vaihtaa, oon jo aika kauan halunnu ton vaihtaa, mutten oo itelleni jaksanut mitään väkertää (:

Huhtikuu: 

Menin Pomolla ja Elviksellä ja onnistuin tekemään Pomosta oikeen demonin omaisen paholaisen, tai jotain sinne päin :D Elvis oli siis edelleen tympeä ja Pomo taas pelottava, hienoa hienoa! Onnekseni aloimme työskennellä asian kanssa ja aloin päästä yli tästä Pomon pahuudesta, heh.
Huhtikuun tärkein asia kuitenkin taisi olla se, kun minä ja Jonna olimme Hennan talovahteina, jeah :D Menin Jonnalle pe 27.4, josta jatkettiin Hennalle aikaisin lauantaiaamuna. Saatiin ohjeita ("älkää räjäyttäkö taloa, älkää lukittautuko pihalle") ja jäätiin sinne sitten keskenämme. Joo, eihän me nyt tosissaan taloa vahdittu, vaan kissoja ja koiraa. Lähdettiin sieltä sitten tiistaina pois.
Se oli vallan mukava pidennetty viikonloppu. Me vaan syötiin ja katottiin telkkaria, heh. Ja sitten käytiin vähän taluttelees koiraa pihalla, jouh. Mäkin voitin jumalattoman pelkoni ja uskalsin Jonnan mopedin kyytiin kun käytiin tuhlaamassa rahamme kaupungilla (ostettiin tyyliin raejuustoa ja kurkkuja, ne on hyviä (: )
Ainoa miinus tuossa viikonlopussa oli se, että mulla meni varmaan jo sunnuntaina niin käämit Jonnaan :D Viihdyn kuitenkin yksinäni, ja oikeastaan tarvitsenkin sitä yksinäisyyttä jonkin verran. Ja kyllähän siinä sitten alkoi jo pikkasen kiehua kun mä yritän lukea ja olla hiljaa ja yksin ja sit Jonna huutelee jostain että mitä sä teet?
"MITÄ SÄ SILLÄ TIEDOLLA TEET!!!!" Heh

Yksi hyvin käytetty kuva huhtikuulta. Tunti jolloin onnistuttiin väistöissä näääin hyvin :) Huhtikuussa kuvattiin myös vähän sitä kun menin Pompelilla liinan päässä, heh

Toukokuu:

Mitäs tässä toukokuusta. Kesä alkoi todenteolla, jee :) Menin Roosasella, Elviksellä ft. raippa sekä pikku pikku Nikkiksellä, hih. Uskoakseni Pomolla myös, mut en vanno noiden otsikoiden perusteella (:
Oonanenkin kävi hetken aikaa, kunnes sitten lopetti, heh.
Roosa meni hirmusen kivasti tunneilla ja mä olin niin kovin tyytyväinen rakkaaseen porsaaseen.
Pikku-Tarmonkin pääsin näkemään sen ollessa vain muutaman päivän ikäinen, hih (:
Aijoo, sitten mä myös dyykkasin noi ohjat. Heh, näpertelyä, heh.
Ja koulukin loppui ja pääsin kakkosluokalle. Enää en saanut siis käyttää olen ykkönen -lippistä :(

Yks hienoimpia toukokuun kuvia. Tuo ihan onnistunut tunti, vaikka Roosa ei oikein tykännytkään totella kun piti ravata pois muiden luota (:

Kesäkuu:

Kesäkuussa menin taas pikku-poneilla, Sulosella esimerkiksi. Samoin menin pikku-Roosasella :) Yks hieno hetki kesäkuulta oli se, kun pääsin ensimmäistä kertaa oikeasti laukkaamaan puomien yli! Kun mentiin Elviksen kanssa sekopäisesti ympäri kenttää niin että heikompia hirvitti, eheh. Sitten tuli taas pitkästä aikaa mentyä satulatta, tällä kertaa Sulolla. Vaikeaa se oli, kyllä Elviksen selässä on vaan paljon kotoisampaa ;)
Jonnakin kävi ja kamppasi matkallaan Roosa-ponin. Kummallinen Jonna, millään säily kyydissä (:
Ja yksi tärkein asia! Mä sain uudet lasit <3

Kesäkuulta tulikin vain pikku videoita. Mutta näin sitä mammutti meni pikku rassukka ponilla (:

Heinäkuu:

Vuoden ensimmäinen hyppykerta, omg! Menin silloin Pomolla ja se onnistui ja oli jopa kuvaaja. Millainen tuuri, heh. Tunne oli aika hyvä kun onnistuin oikeasti, laukassa me ylitettiin ihan hurrjan kokoisia ristikoita. Hurjaa. Mutta tylsää silti, heh.
Sallillakin menin ekaa kertaa ja hypeltiin muutamien puomipyramidien yli. Sitten taas Pomolla, taas hyppelyä. Tällä kertaa ei onnistunutkaan niin hyvin.
Onneksi sitten seuraavalla kerralla pääsin Sulperin kanssa väistelemään, siitä kun olikin jo kauheat vieroitusoireet :) Kovin kuitenkin hyppypainotteista :D
Sitten olikin kenttäremppa ja kamalaakin kamalampi tauko.
...Ja tauon jälkeen pääsinkin heti kokeilemaan millainen laskeutumisalusta uusi kenttä on, kun Pomo tarjosi minulle ilmaisen ilmalennon (:
Heinäkuu oli tylsääkin tylsempi, mutta olihan siinä jotain hyvääkin. Kaikki onnistui oikein kivasti, eikös :D

Suuret esteratsut tässä hyppivät mielettömän hurjia ristikoita oikeella tyylillä :)

Elokuu:

Elokuu oli mitä jännittävin kun piti tutustua uuteen jättimäiseen kenttään. Tuli mentyä niin Pomolla kuin isoilla valtamerihöyryillä (Vinski ja Kaisa) Tuli todettua että homma ei vaan toimi tuon valkean proomun kanssa, auts. Elvikselläkin menin, kenties jollain muullakin, heh. (Sallilla ainakin, heh :D)
Uskaltauduin myös menemään ilman satulaa, ensimmäistä kertaa isolla kentällä. Se meinasikin päättyä köpelösti, mutta nyt voinemme ylistää Elviksen yltiömäistä viisautta, kiitos sille.
Käytiin myös Varjotallilla maastoilemassa, minä maastoilemassa suomen-Esterin kanssa. Viime kerrasta ollutkaan kuin vuosi. Maasto oli kuitenkin mitä mahtavin, ei jännittänyt ja sain laukattua ja pysyin kyydissä. Ihan mieltsiä ;)
Elokuu oli myös oikein kuvauksellinen. Iina ja Henna kuvailivat meitä ihan ylioman tarpeen, mikä on tietenkin hienoa, heh :D

Tää nyt on joku loistokas esimerkki. Enkä tiedä, noi Pompeli-kuvat on jotenkin kivoja :D Niitä on niin paljon tai jotain

Syyskuu:

Hui, syksy tulee jo :o Menin sitten Vinskillä, Elviksellä, Roosalla. Ainakin. Ja Sulolla. Ja tuli viimein todettua että Sulo on liian pikkiriikkinen (:
Alkoi taas menemään vähän huonompaan suuntaan, syksy pilaa kaiken.

Myönnettäköön etten ole ihan varma onko tämä syyskuulta. Jos on, niin ihan siitä alusta, tai elokuun lopusta. Iinan kuva joka tapauksessa, se ei vaan suju :D

Lokakuu:

Lokakuun tärkeimpiä asioita: Hypättiin taas, ja me kaaduttiin Elviksen kanssa. Se on se tärkein :D Mitäs muuta lokakuussa edes tapahtui.. Lähinnä menin Elviksellä, jonkun verran myös Sallilla ja Roosalla. Ja Roosan kanssa ei sujunut niin yhtään. Ei lainkaan. Hyihyi. Heh
Ja Elviksenkin sain väistämään niin kivasti, hyvä minä taas (:
Toinen hyvin tärkeä lokakuun asia: meidän työssäoppiminen alkoi. Jeah (:
+ Voitin arvonnan, wuhuu!!

Marraskuu:

Elvistä ja Roosaa. Mikään ei onnistunut. Tälleen se vaan näytti lähinnä menevän, heh. Mutta sitä paremmalta tuntuivat ne hetket kun Elvis kulki rauhassa ja säikkymättä, ah.
Ja olihan se nyt aika upeaa kun minä lentelen kaaressa, mutta sitten pelastaudun jostain kentän hietikoista vielä selkään putoamatta, heh.
Tosin sitten onnistuin putoamaan kun rouva-Salli-neiti päätti keventää takapuoltaan. Oli kai se jo aikakin pudota oikeasti :D

Joulukuu:

Näyttää kovin tyhjältä. Vain kolme ratsastusta :D
Menin Evitalla ensimmäistä kertaa, onnistuin melkein pudottamaan satulan muumimamman selästä ja oli vähän hankalaa. Tosi kiva kuitenkin kun pääsin sillä menemään, olihan se vähän tylsä miettiä että oon menny kaikilla muilla paitsi Lakilla, Simolla ja Evitalla. Siis tuntihevosista. Tämän hetkisistä, eheh.
Tuli ratsastettua upeassa talvisäässä venkula-pölöpää-ponilla, ja oltiin sitten aivan lumisia ja kuoleman partaalla.
Ja sitten tuli mentyä taas pitkästä aikaa satulatta, Elviksellä kuten yleensä ;) Ja todistin itselleni olevani hyvä. En pudonnut vaikka poni paineli menemään, hienoa minä! Sitten tulikin pienoinen joululoma.


Luulisin että tässä oli suurin piirtein tämä vuosi. Kaikkea unohdin, ei sen  niin väliä.
Ja kattokaa nyt :D Putosin koko vuotena neljästi! Näistä yksi oli kaatuminen. Loistavaa!
Kerran Sallilta, kahesti Pompelilta ja Elviksen kanssa mentiin nurin. Hienoa, aika iso parannus viime vuoden 12 putoamiseen ;)

Hei nyt, nähdään sitten uutena vuotena. Ainakin jos tunnit on, ellei ellei. Mut heips heips :)

Järjettömyyden huippu

Ensin mä palelen ja kuljen aina liian vähäisissä vaatteissa. Nykyään sitten liioittelen ja tukehdun tonne matkan varrelle. On se mystistä kun tuo välimuoto on niin kateissa, niin kateissa.
Tänään pääsin tallille oikein siveästi ja kävin sitten lukemassa taulusen. Mulla oli Elvis, tunnilla myös Sakari, Pomo ja Roosa. Elvis oli vain mun kanssani. Ja voi suru, ensi viikolla on joululoma. No jaa, ens vuoden ekana päivänä sitten taas (: Ja muuten, mä ostin uuden kypärän! Tänään käytin sitä ekaa kertaa, jeah. Olen taas hetken turvattu.

Olen jo jonkun aikaa pohtinut että haluaisin mennä ilman satulaa. Syksyn aikana olen vain kumonnut haluni, sillä se olisi ollut ihan hullun hommaa, ja viime viikollakin jouduin jättämään asian koska oli niin pirullinen ilma. Mutta tänäänhän oli mitä loistavin päivä, eikö totta? Jotenka minä sitten kipsuttelin kentän laidalle mietiskelemään. Ilma oli hyvä, tunti oli tyhjä, kenttäkään ei näyttänyt jäätyneeltä rämepellolta. Eli mitä todennäköisimmin se voisi sopia. Ainoa pieni mutta oli se, että Elvis oli vain mun kanssani ja mua vähän epäilytti ponin reippaus vaparin jälkeen, heh.
Seisoin vartin verran kentän laidalla ja pohdin koko ajan että josko livahtaisin Mariannen luo kysymään. En koskaan oikein uskaltanut kun olin täysin varma että hevoset tietenkin sätkyvät kun olen pelottava tai jotain muuta yhtä kamalaa. Lopulta keräsin kaiken rohkeuteni ja kipittelin kentälle Mariannen luokse. Sieltä se tuli, tällä kertaa erittäin asiallisesti: mahtaisinko voida mennä ilman satulaa? plus aivoton virnistely jotta julma Marianne heltyisi.
"Vai ilman satulaa?" Sit se katteli mua todella arvioivasti ja mä heiluskelin "Mutta et sitten tipu, tai jos tiput niin saat leipoo mulle kakun" Sit se lähti juttelemaan yhelle tädille että eikös vaan pidä leipoa kakkuja jos ottaa sen riskin ja menee ilman satulaa :D

(Iinan kuvaamia, odotamme kesää iloisesti :) )

Nappasin Elviksen matkaani tarhasta ja käppäiltiin tallille. Harjailin ponin nopsakasti. Sitten sainkin jo kuulla että 3/4 osaa tunnistamme menee satulatta. Ainoastaan Roosa joutui penkkiä kantamaan.
Kävin suitsittamassa ponin ja lähdettiin kentälle. Tällä kertaa arvon Elviskin tajusi että ovi täytyy sulkea ja käyttäytyi tosi asiallisesti. Loppumatkan se olisikin halunnut tulla pikkuravissa, mutta kielsin julmasti innokasta ponia juoksemasta ylitseni. Siinä kävellessä sitten tuli mieleen se vastustamaton ajatus "eihän tässä ollut nyt niin mitään järkeä" Marianne tuntui olevan samaa mieltä, kun kentälle siirryttiin niin siellä se selitti että tää ei nyt oo ollenkaan hyvä idea. Tänään se kuitenkin päätti antaa myös vähän positiivista palautetta ideasta ja totes että oonhan mä nyt ennenkin Elviksellä mennyt.

Käveltiin sitten keskelle ja Elvis oli niin kovin vireä. Se ei millään jaksanut seistä paikallaan vaan koitti hipsutella menemään ja mietin yhä uudestaan että olipa tämä nyt kovin järkevä idea. Marianne tuli sitten heittämään minut selkään. Tai no, ensin se viisaana ihmisenä meni Elviksen väärälle puolelle seisomaan, kunnes sitten tajusi ettei voi pitää vastaan kun ei oo ees satulaa :D Mut heitettiin kyytiin ja sit lähdettiin liikkeelle. Ja se oli hyvin mielenkiintoista, Elvis oli oikeasti todella virkku. Kun me lähdettiin kävelemään, siirtyi Elvis jo pikkuraviin ja koitti sitä kipsutella menemään. Mä onnistuin jotenkin ihmeen kaupalla pysymään tosi rentona, en aina edes tajunnut että poni ravasi. Jonkin aikaa se jaksoi ravailla ja malttoi kävellä vain muutaman askeleen jossain välissä. Lopulta ponikin onneksi rauhoittui ja tajusi että tarkoituksena oli kävellä, ei niinkään ravailla.
Marianne siellä selitti että tässä on nyt vähäjärkistä porukkaa, vain yksi tunnilla olevista on hyvin järkevä ihminen :D Millainen luotto meihin tässä nyt onkaan.

Käveltiin ja pidin Elviksen poissa uralta. Saattoi olla että poni ravaili alkuun ihan vain sen takia että se oli siellä uralla eikä siksi halunnut reagoida pohkeesta sivulle. Meinaan onhan siellä uralla aika paljon kevyempi kulkea. Tehtiin vähän voltteja ja pysähdyksiä, koitin saada Elvistä rauhoittumaan. Se oli niin outoa, poni tuntui hyvinkin räjähtävältä tänään. Se katteli ulos turhankin tarkasti ja reagoi pohkeesta yhtä paljon eteen kuin sivullekin. Huh hei. Mä kuitenkin istuin ihmeen rennosti ja hyvin siellä selässä, enkä sitten ihan paniikinomaisesti kouristellut että onpa poni tänään villinä.

Lähdettiin sitten väistelemään. Piti kääntyä keskihalkaisijalle ja siitä sitten väistättää vuoronperään oikealle ja vasemmalle. Samassa Marianne myös totesi, että koska meillä on täällä niin paljon satulatonta porukkaa niin jätetään laukat tänään väliin. Huomatkaa millainen luotto meihin onkaan :D
Väistelyt sujuivat ihan kohtalaisesti. Vähän oli ongelmana kun Elvis oli turhankin vauhdikas ja vähän käveli alta pois. Ja jotenkin mystistä oli muuten se, että oikealle Elvis väisti paljon paremmin kuin vasemmalle. Yleensähän oikealla pohkeella on paljon helpompi väistättää ja siksi vasemmalle sujuu tosi hyvin. Tänään se lähinnä juoksi alta aina vasemmalle mentäessä. Mentiin turhan suorana sinne ja jos onnistuttiin oli se silloinkin loivaa säästöliekkiväistöä. Kovin hankalaa. Saatiin tosin joku onnistuneempikin pätkä kun Marianne käski pamauttaa vähän pohjetta läpi kun Elvis ei oikein kuunnellut sitä. Hups.
Oikealle sitten väistettiin paljon paremmin. Jokunen pätkä oli joissa ei ollut minkään näköistä yhteistyötä, mutta useimmiten mentiin edes suurin piirtein väistöä sinne uralle päin. Ja tuli muutama todella hyväntuntuinen väistöpätkäkin tähän suuntaan.
En sitten tiedä istuinko itse jotenkin kovinkin vinossa tai lukossa. Hmm. Mutta oli miten oli, hyvin mielenkiintoista että suunnat menivät nyt aivan päinvastoin. Ja joo, väistöt sujuivat siihen nähden oikein kivasti että olin ilman satulaa. Se on kuitenkin niin hirveän vaikeaa kun ei pohkeet pysy lainkaan kyljissä niin ponikin menee sitten ihan vimpulaan.

Sitten siirryttiin raviin ja jatkettiin samaa hommaa. Ja tämä vasta olikin yllättävää. Siis Elvis kaahaili ja juoksi alta. Todella epämiellyttävää kaikin tavoin ja hyvin jännittävää kun epäilin lentäväni kyydistä kun poni vaan juoksi. Siis oikeasti, aivan järkyttävää. Poni vaan mennä töpsötti sellaista ylireipasta ravia ja minä raukka koitin istua parhaani mukaan. Välillä onnistuinkin, välillä pompin vain kun se vauhti oli liian kova. Ja kun en edes saanut sitä ponia millään tavalla hiljentämään. Siinä se paineli menemään höyryveturin lailla ja minä koitin istua rikkomatta ponin selkää pomppimisellani. Ei auttanut voltit, ei pidättäminen, ei edes se kun koitin vaan rentoutua. Ei, siinä se poni juoksi tasaisen tappavasti eteenpäin juuri minusta välittämättä :D Kauheaa. Onneksi loppua kohden alkoi Elviskin ilmeisesti rauhoittua ja alkoi ottaa pidätteitä jo hieman vastaan. Päästin edes lopussa sitten ravailemaan hetkittäin hieman rauhallisemmin. Mulla oli todellisia vaikeuksia välillä. Poni juoksi liian kovaa ja sitten kun tein niitä voltteja... Välillä olin ihan ihmeellisesti taipuneena kun koitin vaan pysyä kyydissä, välillä pomppasin ilmaan ja liikaa sivulle ja kerkesin pelästyä että putoan sieltä, vaikkei se lopulta ollut lähelläkään. Mutta huh huh tosiaan, huh huh. Elvis näkyi tyystin unohtaneen että sen piti olla tasaisen varma mummokuljetin, ei mikään pikajuna joka kaahailee pitkin lumista tannerta.
Aloin tässä kyllä epäillä että ehkä se johtuu siitä, että aikaisemmin olen jännittänyt enemmän jolloin oon ehkä sitten huomaamattani jarrutellut ohjalla koko ajan. Tänään sitten ei mua kauheasti jännittänyt, joten ehken sitten jarrutellut ponia koko ajan? Tosin välillä teki mieli roikkua siellä ohjassa koko ajan jotta poni olisi kulkenut hiljemmin, mutta päätin sitten vain kärsiä. Tärkeintä on se, etten putoa. Mutta tämä olisi siis looginen päätelmä, Elvishän kuitenkin kulkee aina hitaasti kun sillä ratsastetaan käsijarru päällä. Ehkä mä oon aikasemmin jarrutellut, hyvin mahdollistahan se on. Ja kyllä poni varmasti oli tänään normaalia reippaampikin, ei sillä.

Joka tapauksessa, jos aiheesta vaikka jatkaisin. Raviväistöt olivat erittäin hankalia. Alkuun Elvis tosiaan juoksi aina alta, joten väistöstä ei oikein tullut mitään kun poni vaan baanaili miten sitä huvitti. Saatiin kaikesta huolimatta ehkä pari kivaa väistöaskelta aina välillä.
Kun sitten poni alkoi rauhoittua, saatoin minäkin keskittyä väistättämiseen paremmin. Tosin ei Elvis oikeastaan paremmin väistänyt, pari hyvää askelta aina johonkin suuntaan. Se oli vaan aika vaikeaa kun itse olin liian hidas, nopeampi pohje olisi pitänyt olla.

Sitten pienet välikäynnit, huh hei. Sitten Marianne päättikin perua puheensa. Sieltä se totes että hän muutti mieltään, ja laukataan sittenkin. Kuulemma pettymys oli loistanut kaikkien kasvoilta ja oltiin sitten keskitytty väistöihin niin hyvin että saadaan sittenkin myös laukata :D Tosin piti ottaa hillittyjä ja hallittuja nostoja vuoronperään, jotta kaikki varmasti pysyisivät kyydissä. Nosteltiin sitten vaan pitkälle sivulle ja sai tehdä halutessaan myös pääty-ympyrää. Pikkasen oli jännää, huih. Elviskin reipastui ja oli niin innoissaan sitä laukkaa odottamassa, joka jännitti mua sitten vielä lisää, huih. Mutta vain luuseri jättäisi kokeilematta, heh ;) Enkä oo muutenkaan mitenkään liikaa päässyt laukkaamaan ilman satulaa, joten ei pidä päästää tilaisuutta ikinä käsistä.

Aloitettiin siis vasempaan kierrokseen ja siitä sitten kävelin Elviksen kanssa ja nostin siitä sitten laukan. Se oli järkytys ekasta askeleesta lähtien. Siis Elvis taas oikeen kirjaimellisesti räjähti siihen laukkaan. Heti kun tuli se ensimmäinen laukkahyppy niin mä jo lausuin viimosia rukouksia että nyt tuli noutaja.
Laukattiin hyvinkin railakasta laukkaa sitten, mä itken mielessäni että nyyhkistä nyt petän Mariannen ja putoan täältä. Pitkän sivun puolessa välissä kuitenkin huomaan että hitsin pimpulat, mähän istun täällä! Elvis laukkasi reippaasti, mutta mä oikeasti vain istuin. Välillä pompin vähän vauhdin takia, mutta välillä istuin selästä irtoamatta. Wau. Pitkän sivun loppuessa aloinkin sitten pidätellä ponia ja otin vähän harjasta kiinni jotten muksahtais alas hiljennyksessä ja kaarteessa. Lyhyen sivun ajan jouduin ponia hiljentämään, jonka jälkeen se siirtyi nätisti raville ja mäkin onnistuin istumaan siinä ravissa ihan ihmeen hyvin.
Seuraava nosto meni aika samalla tavalla, tosin nyt olin varautunut vauhtiin ja oikeasti yritin istua. Se oli vaan vaikeaa, en oikein osannut. Poni siirtyi taas käyntiin vallan kauniisti, fiksu poni.
Mutta sitten! Käveltiin siellä odottelemassa kun Elvis näki jotain todella pelottavaa. Hui, kamalaa. Poni teki puolikkaan piruetin ja karautti sitten karkuun. Siinä se taas laukkasi niin kovaa kuin kavioistaan pääsi ja mä kökin siellä kyydissä että ei hemmetti, ei hemmetti, mä putoan, mä putoan. Koitin vähän pidätellä ponia ja pidin vähän tukasta kiinni. Kattelin kauhuissani että älä nyt juokse aitaa päin, en pysy sellasessa pysähdyksessä. Onnekseni viisas poni teki kaarteen ja sitten alkoi kiskoa päätään alas. Siinä kohdassa mä lennähdin vähän sään päälle istumaan jolloin ponikin sitten pysähtyi. Keräsin itseni takaisin oikeaan kohtaan ja jatkettiin elämäämme. Voi ponia, mutta minäpä en tippunut, njäh njäh.

Sitten vaihdettiin suunta. Hetken kävelin kunnes sain tilaa ja nosteltiin Elviksen kanssa sitten laukkaa taas. Vähän jänskätti, mutta tähän suuntaan Elvis laukkasikin todella rauhallisesti. Ensimmäinen pätkä oli hyvinkin rento ja mukava, ei tarvinnut pelätä tuleeko sieltä alas vai ei. Marianne tosin ei sitten katsonut tätä kaunista laukkaamme, kuinka törkeää.
Sitten vielä yksi tai kaksi nostoa. Nousi hienosti pelkällä istuinluun heilautuksella ja ponikin laukkasi mukavan rauhallisesti. Sitten loppukäynnit.

Hah, hah, hah. Enkä edes tippunut, buahah.
Tää on niin jännittävää, tää sujuu koko ajan paremmin. Nyt pysyin noin mielettömän hyvin vaikka mentiinkin ihan liian kovaa koko ajan, jeah. Tosin, poni voisi kyllä harkita rauhallisempaa kulkua, tuo oli aika vaikeaa jo.
Mutta tää meni oikein kivasti. En meinannut laukoissakaan tippua, se on aina positiivista.

Käveltiin, sitten keskelle ja alas pienen ponin selästä. Elvis talliin vaan ja kortin kirjoittelua ja yleistä siivoilua kun porukka eleli kuin sikolätissä.
Tää oli oikein kiva tunti, näissä tunneissa kun useampi menee satulatta on aina sellanen oma viehätyksensä, heh. Ja hei, täähän oli nyt oikein kiva tapa päättää tämä vuosi ratsastuksen osalta, seuraava tunti kun on vasta 1.1.-13 !

Mutta nyt, hei hei. Nähdään sitten ensi vuonna. Nyt tais vaan jäädä tää joulukuu aika tyhjäksi, mut ei se mitään (:

6

Kuvaa

Ohje:

Tarkotus on siis laittaa itsestään kuvia kuusi kappaletta, joissa näyttää mielestään hyvältä ja mielellään jopa selvittää vähän miksi näin on. Kasvokuvia, kuvia, joissa näkyy kroppa, mitä vain!! Tärkeintä on tuoda esille niitä kuvia, joista itse tykkää. Tämän jälkeen haasteen voi heittää kuudelle muulle ihmiselle!

No, hyvinkin epämääräiset ohjeet. Ja no. Tosiasia on se, ettei mulla ole lainkaan kuvia pelkästään itsestäni. Ei vaan ole. Koska ne on aina niin karmeen näkösiä :D Huonossa valaistuksessa otat itestäs kuvia = ei tuu onnistumaan. Tai joo, onnistuu. Mut ei mulla.

Mutta tossa sanotaan mitä vain. Ja mä oon kauneimmillani noissa ratsastuskuvissa. Joten laitetaas niitä. Enkä mä taaskaan ketään haasta, jos huvittaa tehä niin antaa palaa (:

   

Ilme on iloinen (minkä huomasin olevan kovin harvinaista kun nyt näistä kuvista puhutaan) Muutenkin, en mä tiedä. Tosin kun tätäkin aikansa zoomaili niin alkoihan toi irvistely näyttää aika jäätävältä. Tälleen pikavilkaisulla se näyttää oikein hyvältä kuitenkin.

(Myönnetään puhuin läpiä päähäni. On tuolla pari kuvaa joissa oon alas selästä. Tosin ne on niin rumia etteivät kuulu tähän, heh) 

Omalla tavallaan tästäkin mä pidän. Tukkakin on hei pitkä, heh. Joo, mä näytän kovin vanhalta ja väsyneeltä. Tässä on kuitenkin jotain. Jotain sellasta että näytän tosi paljon järkevämmältä näiden tekovirnistysten kanssa ku sellasten oikeiden virnistysten kera ;)

Onnistuin sittenkin. Tässä näytän aika lailla iteltäni, ilme on viisas. En mä tiedä, varmaan yks harvoista kuvista joihin oon oikeasti tyytyväinen. Tosin tää on sit laadultaa tällanen raemössö. Ei se niin vakavaa.

Mähän huijaan teitä ihan koko ajan. Tosin joo, nää on kaukaa ja joo näissä ei näy edes naama. Mutta tää on niin ihana kuva. Me ollaan niin söpösiä eikö ollakin :) Tää ja seuraava kuva on vaan niin ihania ettei niitä voi olla laittamatta tähän. 

Olemme tasapuolisesti niin nättejä, heh. Myönnettäköön että lähden aika kauas siitä aiheesta mikä tässä haasteessa oli. Samapa tuo. En mä nyt ala mitään naamakuvia tässä ottamaan ja sen jälkeen kato että ei jumankavita olenpa torvelon näköinen ;)

Tässä on vaan jotain. Oon jotenkin aina tykännyt tosta mun ilmeestä. Vaikka sen voi nähdä myös vähän kauhistuneena. Tää on silti jotenkin kiva, en mä tiedä.

Tehty on nyt tämäkin, ei sovi periaatteisiini jättää mitään tekemättä, heh. Kuvia olikin oikeasti yllättävän vaikea löytää ja nääkin taitaa vaan enemmän olla sellasia kuvia jotka on mulle tärkeitä, mutta joissa myös itse näytän fiksulta. Huomasitteko muuten että näistä puolet on kuvattu Sulon kanssa, ilmeisesti ponilla oli joku vaikutus että onnistuin näyttämään noin viisaalta (: 

Tässä rupesin jo ihan fiilistelemään kun kattelin noita Pompeli kuvia. Ne on vaan niin kivoja! Niitä on niin paljon ja noi laukkakuvat on vaan ihania. Poni menee niin söpösti siellä ja mäkin melkeen osaan istua laukassa. Tulee jo melkeen ikävä Pompelilla ratsastusta. 

Vaikka ei sillä, en mä silti välttämättä ole ollut kovin innokas ratsastamaan sillä missään syyspimeydessä, jos ymmärrätte mitä tarkoitan.

Eipä tässäkään muuta taas. Maailmanloppukin tulee just kohtsillää. On ainakin jotain odotettavaa. Tosin ennen sitä täytyy odotella ratsastusta, mutta anyway. 

Heippati rallaa taas vaan (:

AIJOO PSPSPSPS Tänään on siis päivä 12.12.-12. Kauheeta eikö? Seuraavan kerran tällanen hieno päivä tulee vasta vuonna 3001, jollen ihan oo väärässä. Tai ku kuukautta kolmetoista ei oo olemassa :( Elämämme on nyt piloilla, nyyhkistä.

Ja toinen mahtava juttu! Ens viikolla (lopussa) on jo valosampaa! Jeah (:

Vajukkiponin ratsastusta

Siinähän taas tuli harkittua että jospa kuitenkin jäisin kotiin. Tai harkittua, pikemminkin mä kirosin että olis vaan pitäny jäädä kotiin kun poljin tuolla lumihangessa ja pyörä tanssi sambaa siinä alla ja odotin vaan koska sitä kaadutaan. Lopulta mun sitten piti mennä nurin just ennen kenttää ja voi että kun se otti päähän :D Siihen kaaduin, lamput lens maahan ja mä itkin mielessäni että hienoa, hienoa. Ensinnäkin on tosi daijun näköstä kaatuu tähän ku se ihan takuulla näky kentälle. Toiseksi on tosi kiva ensin kaatua, sit rämpiä hitaasti ylös kun noi ponit ihan taatusti tuijottaa ja kilahtelee kun oon niin pelottava. Plääh!
Olihan mulla tosiaan yleisöä, ponit seiso asennossa ja korvat hörössä mua kattelivat :) Kovin söpösiä. Ja Marianne sieltä huuteli että Millaa, me luultiin että sä upposit lumeen :D Ei sitä siellä nyt niin paljon ollut.
Joo, taluttelin itseni sitten tallille, en viitsinyt järkyttää porukkaa levaamalla uudestaan sinne.

Siitä lähdin sitten lukemaan taulua. Tuntimme oli kovin tyhjän näköinen, mukana loppujen lopuksi vain Pomo, Salli ja Roosa. Ja minä menin Elviksellä, joka oli ollut jo ekalla tunnilla.
Sitten lähdin vajukkeilemaan itse. Siis onnistuin kaatumaan, tällä kertaa luistelin sen mäen alas kengät liukuen ja tumpsahdin sitten maahan asti. Kumma kun pystyssä pysy niin millään?
Kävin pikkasen harjailemassa Elvistä, en oikein nyt jaksanut kun se oli jo puhdas ja ihan märkä. Heitin ponin varusteisiin ja sit lähdettiin kentälle. Elvis oli vallan kauhistunut kun suljettiin ovi. Sen mielestä olis pitänyt juosta tuli hännän alla Pomon perään, ei sitä tiedä koska moottorisahamurhaaja sieltä pimennosta hyökkää. Ja mä vedin taas jotain luistelunäytöstä, miten siellä olikin noin julmetun liukasta :D

(Onpa huonolaatunen. Huomatkaa vajukit ja ton toisen vajukin isohkon oloinen kaula)

Käveltiin sit kentälle. Elvis käveli ihan asiallisesti. Tai no. Se piti päätään ihan ihme vimpulassa, sitten se aina välillä koitti ravata vähän reippaammin eteenpäin. Sitten se koko ajan tunki mun päälle, pää oli koko ajan mun sylissä, tosi raivostuttavaa. Mutta muuten poni käveli vallan asiallisesti, lumi auttaa. Mä kattokaas koko ajan intoilin että pääsen nyt nauttimaan lumen ainoasta hyvästä puolesta, nimittäin siitä, että tää poni on vihdoin ja viimein rauhallinen!
Parkkeerasin ponin kentälle ja ei herran jumala sitä lunta. Sieltä tuli lunta ihan älyttömät määrät, tuuli kamalasti ja plää. Mäkin tajusin miksi Elvis oli kävellyt niin kovin omituisesti kentälle. Heh, se ei edes suostunut kävelemään kunnolla siihen keskelle, vaan peruutteli paikalleen, oli pakko saada pitää pylly tuulta vasten.

Kiipesin kyytiin ja sit lähdettiin kävelemään. Ja tosiaan, Elvis oli niin mukavan rauhallinen, ei mikään tikittävä aikapommi, että on tästä lumesta jotain iloakin. Tosin oli siitä lumesta aika paljon haittaakin...
Ponia suorastaan inhotti kun meni korviin lunta ja oli kovin kamalaa kävellä päin lumituiskua. Ratkaisu: se käveli ihan vinossa, pylly sisällä ja pää ulkona. Tämän kauniin poikituksen lisäksi se ojenteli kaulaansa ja käänsi päänsä ihan vinoon, jottei vaan menisi korviin lunta. Ja tämä näytti sitten kyllä erittäin vajukilta puuhalta :D Mä tuskastelin kun poni vaan kiemurteli ihan kummallisesti ja koitin saada sen edes suoristumaan.
Kävelin ihan vaan uraa pitkin ja annoin alkuun Elviksen hieman kiemurrella. Tallisivu mentiin jossain pohkeenväistön tapaisessa, sain sen lopulta kyllä aina suoristumaan, mutta alkuun ei poni vain halunnut ja yöksistä. Tiesivulla sitten poni koitti vaan tunkea keskelle, pois kamalan lumen luota. Ja aina jos tehtiin voltteja niin se kulki mielellään takamus tuulta kohti, mutta toiseen suuntaan sitten oli aina oiottava ja kiemurreltava ja hidasteltava kun oli niin vaikiaa.

Keräilin ohjia ja saatiin tehtäväksi voltit joka kulmaan ja vaikka pysähdykset pitkille sivuille. Lähdin ratsastamaan Elvistä vähän suoremmaksi ja se alkoikin kulkea todella paljon kivemmin. Ei enää sellasta sulkuväistöä ja sivukipsutusta, korkeintaan pään kanssa kuikuilua. Voltit olivat pikkasen vaikeita, välillä onnistui, välillä tuli minivoltteja ja suunnanvaihtoja. Ja pysähdyksiä en oikein viitsinyt ottaa kun poni vetäsi heti jonkun etu-/takaosakäännöksen jottei tarvitsisi seistä tuulen armoilla.

Siirryttiin sitten kevyt raviin. Mä olin alkuun aivan hukassa. Siis poni juoksi ihan alta aina tiesivulla. Alkuun kauhistelin että mitäs ny, tänhän piti olla rauhaisa, mutta sitten käsitin että se juoksee alta aina kun ravataan tuulta päin. Kun sitten ravattiin myötätuulessa se rauhoittui ja ravasi tosi kivaa ja rentoa ravia. Alkuun se oli aivan järkyttävää, toinen puoli kentän puoliskosta ravailtiin aivan kuin päättömät kanat ja toinen puoli sitten löllöiltiin rauhallista ja välillä jopa vähän laiskaa ravia. Elvis ei sitten myöskään kääntynyt, se oli sellasta että olen täysin tän ponin armoilla nyt.
Marianne alkoi sitten jankata mulle että hidas kevennys, ole hidas, ole laiska. Sitä se vaan jankkas, käski hidastaa ponia ja olla rentona ja suorana (ei etukönössä) Jonkin aikaa jouduin työskentelemään ajatuksen kanssa, mutta lopulta onnistuin oikeasti keventämään rauhassa ja ponikin rauhoittui. Jes! Voltitkin onnistuivat oikein hyvin kun poni oli kuulolla ja se tuntui todella paljon paremmalta kuin käynnissä. Ravissa se keskittyi enemmän muhun eikä pään kiemurtamiseen.
Sain käskyksi aina välillä hidastaa ponia aivan todella hitaaksi jotta pääsisin taas ratsastamaan eteen. Ja kyllähän se Elvis oikeasti hidasti pelkällä kevennyksellä, kunhan vain Marianne hoki siinä vieressä mulle että rauhallinen kevennys. Mä olin niin tyytyväinen, tosin: voisin kyllä oikeasti opetella rauhottumaan ja rentoutumaan ite :D Tai sitten mun pitää nauhottaa Mariannen ääntä kun se hokee tota rentoudu, rauhotu mantraa, ehkä sitten osaisin olla rauhallinen ja rento.

Keventelyiden jälkeen siirryttiin sitten käyntiin. Käveltiin hetki todella laiskoja välikäyntejä.
Meidän piti tehdä kolmikaarista kiemurauraa. Se tehtiin aina tiesivulle, tallisivu tultiin vaan suoraan. Ensin käveltiin pari kertaa reitti selväksi. Koitin keskittyä ponin suoristamiseen ja asettamiseen, ja Elvis kulki ihan nätisti, vähän kiharalla sen lumipyryn takia, mutta mutta. Tän jälkeen siirryttiin harjoitusraviin. Tehtiin toi kolmikaarinen harjoitusravissa ja tallisivu sit kevenneltiin ja ratsastettiin ravia eteen.
Elvis oli tietenkin ensi alkuun ihan sillee että okei, koska laukataan? Sano jo, sano jo! Koitin vaan hokea itselleni että rentoudu, rentoudu ja kääntelin ponia reitille ja pian se sitten rauhoittuikin kivasti. Kolmikaarinen sujui meillä ihan kivasti. Loppua kohden alkoi poni ennakoida ja tuli vähän hutiloituja kulmia. Alettiin myös tehdä siirtymät aina keskihalkaisijalle. Ne olivatkin sitten jotenkin kovin vaikeita, Elvis ei jaksanut siirtyä ja sen jälkeen se ei jaksanut lähteä raviin. Monien siirtymien jälkeen alkoi ponikin vähän herätä kuuntelemaan minua.

Ja mä koin valaistuksen ja läpimurron ja vaikka mitä kaikkea siinä kun kevenneltiin ja ratsastettiin eteen. No ensinnäkin Elvis ravasi ihan kivasti eteenpäin ja kun istuin siitä taas alas se myös hiljensi kivaan harjoitusraviin oikein jouhevasti.
Mutta asiaan. Ensimmäisellä pätkällä tarkistin kevennyksen ja keventelin. Sitten päätin et en jaksa kattoa kevennystä, ei sillä nyt oo niin väliä vaikka väärää kevennystä menisinkin, suora pätkähän tää vaan on.
Lähdin sitten seuraavalla kerralla keventämään. Ja uskotteko sitä tunnetta kun mä tunsin että se oli väärä kevennys. Mä tunsin kuinka sisäjalka meni eteenpäin mun mukana. Mä tunsin sen ja sitten oli pakko tarkistaa. Ja kyllä, väärä kevennyshän se.
Hah, ei ole edes todellista. Ihan pöllämystyneenä menin siinä että ei perhana, mä tunsin että se oli väärä kevennys. Menin sitten kolmikaarisen, mietin vaan että nyt mä en sitä enää tunne. Tunsinpas.
Joka kerta ton jälkeen mä tunsin oliko se oikea kevennys. Tai okei, yhen kerran en ollut sata prosenttisen varma. Mä olin ihan puusta pudonnut. Wau, se oli niin siistiä. En mä oo koskaan sitä eroa tuntenut, mutta nyt sen huomasi helposti että nyt menee tää jalka mun mukana ja nyt tää toinen. Kuinka mielenkiintoista. Täytyykin alkaa ajatella asiaa enemmän eikä aina vaan kattoa heti paikalla onko se kevennys oikea vai väärä.

Kun oltiin tätä kolmikaarista sitten väännelty niin alettiin nostaa laukkaa aina tallisivulle. Koska ponit olivat niin in control, tietenkin ne sitten myös laukkaavat rauhassa. Ja heti ekan laukan jälkeen Elviksestä tuli muuten niin julmetun ärsyttävä taas ratsastaa. Se aina kolmikaarisella hyytyi, se mateli ja koitti siirtyä käyntiin. Se oikoi ja meni ihan typerästi. Ja sitten kun päästiin ohi kolmikaarisen niin johan pompittiin innosta soikeena ku pieni pupunen ja kokeiltiin että jos nostan nyt laukan niin saisinko mennä?
Laukat nousivat kuitenkin tosi hyvin. Taisin ekan noston ottaa käynnistä, sen jälkeen ravista. Joka kerta nousi (ja melkeen joka kerta nousi myös vähintään kolme kertaa ennen kuin olin edes pyytänyt) Ja laukka oli taas kerran vähän turhankin reipasta.
Alkuun mulla oli ongelmana kun olin niin hervottomassa etukenossa ja hiljentäessä nousin vielä jalustimille. Marianne valitti ja mä päätin että nyt mä oikeasti sitten istun. Täytyy oikeasti ajatella ja panostaa, enhän mä muuten istu ikinä siirtymissä hyvin. Se alkoikin sujua paremmin. Mä istuin laukassa oikein hyvin, en juuri pomppinut ja olin suorassa. Siirtymissäkin alkoi istua suorassa, mitä nyt pari kertaa nousin vähän jalustimille.
Ja Elviskin jatkoi tosi kivaa ravia sen laukan jälkeen. Se rauhoittui heti ja mä istuin siellä hyvin.
Viimeinen nosto oli oikeasti ihan täydellisyyttä hipova. Elvis ravasi aivan rennosti ja rauhassa, ei edes yrittänyt nostaa laukkaa. Sitten mä vaan pikkasen heilauttelin istuinluita ja poni siirtyi niin rauhallisesti siihen laukkaan.

Sitten vaihdettiin suuntaa ja johan menikin mystiseksi. Tähän suuntaan tehtiin kolmikaarinen kevyt ravissa, ei siirtymiä ja sitten laukka toiselle pitkälle sivulle. No, heti kun siirsin ponin raviin se kaahasi vaan alta pois. Se veti siinä satasen ennätystä rikki ja mä könötän siellä silleen että apuva, täähän menee kovaa. Ja niin se menikin. Koitin sitten tehdä vaan jotain kaahailu ympyrää sinne, sitten kun poni lopulta hiljensi niin käytiin nopeasti ravailemassa joku kiemurauran tapanen ja nostettiin sitten laukka. Ekat kerrat se meni aina noin, aina laukkojen jälkeen poni vaan baanaili alta ja mä olin kamalassa etukönössä ja Marianne valitti. Se vaan on kovin vaikeaa kevennellä suorana kun poni vetää täysiä. Ja kyllä mä aina suoristuin ainakin jonkun verran kun ponikin hiljensi.
Mutta joo, ekat kerrat mentiin ihan holtittomasti, mutta lopulta Elviskin sitten tajusi että ideana ei ole matkia ravihevosia, vaan ravailla ihan rauhallista ravia ja sitten päästiinkin suoraan laukasta ravailemaan oikein kivaa ravia.

Laukat sitten. Poni kävi ihan ylikierroksilla. Nostinkin sitten käynnistä, kun ei siitä ravista tullut mitään kun poni kävi ihan liian kuumana. En sitten tiedä oliko tää oikeeseen suuntaan laukkaaminen niin paljon kivempaa, vai mikä oli, mutta ekalla kerralla Elvis ei millään malttanut odottaa ja kun sitten lopulta päästin sen laukkaan niin sieltä tuli sellanen hervottoman iso pukki ja sit lähdettiin vaan täysillä eteenpäin. Sitten alettiin sentään rauhottua. Ekat laukat olivat sellasia "iik, ikinä en oo laukkaamaan päässyt, nyt tarttee ottaa ilo irti" mutta sitten alkoi ponikin pysyä jo vähän pöksyissään eikä vaan laukannut pää viidentenä jalkana menemään. Istuin ihan mielettömän hyvin siinä laukassa ja siirtymissäkin yritin parhaani :)

Sitten loppukäynnit. Marianne vaan kehui kuinka hienosti meni tasapuolisesti kaikilla. Tai silleen.
Mä olin ihan tosi tyytyväinen. Siis ilma oli kamala ja odotin että tunti ois menny ihan pieleen kun ponikin esitti vajukkia. Mutta täähän meni todella kivasti. Ekaa kertaa tunsin sen kevennyksen, laukat menivät kohtuu rauhallisesti ja hallitusti. Ja kaikki vaan onnistui. Tää meni tosi kivasti :)

Keskelle, alas selästä ja poni vaan äkkiä talliin. Takkia sille päälle ja kuolaimet pesuun. Ja sitten pahapaha Erno vei minut kotiin :o Marianne siinä tunnin päättyessä kysyi että mähän oon pyörällä (ei ku ihan huvikseni sen kanssa kaatuilin tuolla) ja sit se kysy että jos se heittäis mut kotiin. No ihan hyvä idea ("mun mielestä se on ihan loistava idea")
Jännittävää. Mutta ihan kiva kyllä. Oisin menny nurin taas vaan, lunta tulee vaan lisää ja tuulee ja hyi yöks.

Nooh, heipä hei taas. Huomatkaa miten tää visualisointi nyt toimi ;) Heti meni näin mahtavasti, heh.

Little Award

Ollaan yhes ihan OMG ja uu mama (tää fontti taitaa nyt vinoilla mulle. Me kestetään se, samoin se etten osaa kirjottaa tällä romunäppäimistöllä :) )

Nyt ollaan ihan kyynel silmässä ja hymykuopat poskessa. Mä sain ihan oikean haasteen :D Millainen elämällinen riemu tämä onkaan :) Iinalta tuli siis tämmöinen mielenkiintoinen (tai ei, miten otattekaan asian :) ) ja jeah haaste. Jee

 

 

This little award is all about discovering new blogs and helping those with less than 200 readers to get regonized.

1. Each person tagged must post 11 facts about themselves

2. They must also answer the 11 questons the "tagger" has set from them

3. They must create new 11 questons to ask bloggers they have decided to tagg

4. They must then choose 11 bloggers with less than 200 readers and tagg them to the post

5. These lucky bloggers must then be told.

6. There's no back tags

 

 

(Osasin toivoakseni sen jopa suomentaa :D Ja näin kärkeen tylsänä ihmisenä en haasta ketään. Kröhöm.. En mä uskalla you know :) )

 

Eli ensin 11 faktaa:

 

(Sori sori, mut en oo omal koneella. Jotenka käyn siis luovasti kopioimassa näitä taidonnäytteitä Facesta. Eli ei mee hyvin)

 

1. Mä oon todellinen monilahjakkuus. Tai ainakin olin. Mun mielestä mä joskus oikeasti osasin tehdä ihan ja oikein hienoja videoita. En enää, ne videoeditointiohjelmat lagaa niin pahasti. Joskus mä osasin myös kirjottaa tosi hyvin, ainakin toisten pienten lasten mielestä. Mä olin suuri ja ylistetty tarinoiden kirjoittaja. Kuten ehkä huomaa, en mä osaa sitäkään enää tehdä. Osaan mä myös neuloa ja tätä nykyä virkatakin. Oikeestaan mä osaan varmaan kyllä ihan kaikkea jos vaan opettelisin, hmm.

Mutta joo, mä osasin oikeasti joskus, nykyään en. Nyyhky.

 

2. Mä oon todellakin viihtynyt ammattikoulussa. Se on muuttanut mua todella paljon. Sen jälkeen kun aloitin siellä, en oo ku hymyillyt. Aina ku lähden kotoa pois mä vaan irvistelen mielipuolisesti kun kaikki on niin kivaa ja aurinko paistaa ja pinkit aurinkolasit hyppii rinnalla letkajenkkaa. Musta tulee koko ajan ja pikku hiljaa rohkeampi ja kaikin tavoin parempi. Tosin ei musta voi tulla parempaa ku oon jo ihan perfekto ihmiseksi :)

 

3. Mun suurimmat ongelmat on kuulemma liika itsekriittisyys ja hiljaisuus. Näin sanoo opettajat, työihmiset, Marianne, kaveritkin melkeen.. Omasta mielestäni en oo lainkaan kriittinen, mä oon vaan realisti. Surkeesti meni, huonosti tehty. Kaiken mä teen aina huonosti, niin se vaan on ja elämä rullaa iloisesti eteenpäin. Eikös? Ja sitä paitsi, kuten huomaa, niin oonhan mä sinäänsä sitä mieltä että olen täydellisyyden perikuva ja kaikin tavoin loistelias yksilö.

Ja hiljaisuus.. No ihmiset on pelottavia, puhuminen on pelottavaa. Mutta en mä hiljanen oo. Mä en muuta teekään ku puhu. Puhun itekseni, puhun kavereille, puhun ajatuksissani. Puhun ja hölötän jatkuvasti. Minkäs sille voi etten mä nyt ihan just kaikille maailman ihmisille voi puhua?

 

4. Suurimpia pelkojani ovat linnut ja ampiaiset. Linnut koska ne on täysiä psykopaatteja (yks yritti murtautua mun huoneeseen) ja ampiaiset koska ne pistää. Tosin kyllä ne yöperhoset/torakat (eli kovakuoriaiset)/ja sellaset tuntemattomat öttimönkiäisetkin on hieman jännittäviä. Tai ku yritän tappaa niitä silmät kiiluen, niin sitten ne lähteekin juoksemaan ja sitten iskee paniikki.
Muuten, mun huoneessa oli kerran torakka jonka ristin tietokonetorakaksi :D Mä olin koneella, sit alko kuulua sellanen korkea ininä. Mä aattelin jo että tietokone posahtaa kohta, mutta sitten siihen näkyviin asteli sellanen hervottoman iso, musta ja pitkä tuntosarvinen koppakuoriainen joka sitä ääntä piti. Se oli aivan järkyttävä kokemus.
Samoin se oli aika hirveetä kun yhdessä vaiheessa mun huoneeseen tipahteli koko ajan noita torakan oloisia koppakuoriaisia. Voin kertoa että oli ihanaa nukkua kun yönpimeydessä kuuluu tasaisin väliajoin *kops* *kops* kun torakat putoilivat katon raoista lattialle. Eniten pelotti että koska joku tekee benjihypyn mun sänkyyn tai jotain.
Ja yhdessä vaiheessa mun huone oli täynnä yöperhosia :D Ne oli kanssa ihan karmeita. Päivisin ne kökkivät ties missä ja niitä sai tappaa ihan sarjamurhaajan tavoin, öisin taas ne lentelivät valoja päin, koneen ruutuun ja mikä pahinta - päin silmiä. Äiti ei sitten uskonut että mun silmät loistaa niin paljon pimeessä että ne yöperhosetkin hyökkää kimppuun.

5. Mä olen asunut neljässä eri talossa ja neljässä eri kunnassa tän pienen elämäni aikana. Maskussa olen nyt asunut jo reilu kymmenen vuotta, joten tätä mä pidän kotipaikkanani. Meidän eka talo oli omalla tavallaan kiva, en kyllä siitä paikasta muista kuin biljardipöydän, mutta.. Mä haluun biljardipöydän, joten se oli siis hieno talo :)

6. Mun suurimpia toiveammattejani ovat olleet roskakuski ja talonrakentaja. Heh :D
Mua vaan kiinnostaa paljon enemmän nää perus mies-äijä-duunari-alat, kuin nää siistit ja hyvät ja hienot toimistotyöt.

7. Suomalainen iskelmämusiikki nyt on vaan yksinkertaisesti ihan parasta ;) Sen jälkeen tulee sellaset ihanat, vanhat englanninkieliset laulut. Ja sen jälkeen sitten tällanen perus musiikki.
Mutta nää vanhat ja uudemmatkin suomalaiset on vaan niin ihania. Se tunne kun radiosta tulee vaikka Laivat tai Asfalttiprinssi tai Ei kauniimpaa tai joku tommonen. Kun kuulee sen laulun ja tunnistaa sen, niin silloin alkaa vaan hymyilyttään. Ja sit on ihanaa vaan hoilata mukana ja fiilistellä niitä ihania lauluja, joita on kuullut jo silloin kun oli pieni :) Ei sitä tunnetta vaan saa kuuntelemalla jotain Gannamnam stylee tai jotain tällasta uutta.
Nyt kun päästiin mukavan aasinsillan kautta tähän, niin oon tähän mennessä kuullut ton Gannamnam stylen niinku neljästi. Ja ekan kerran.. Edelliskuussa? Ja siis mun piti kyllä kuunnella se jo paljon aikasemmin, mut unohdin sit aina. Oon niin jäljessä aina, oikeen muinaismuisto (':

8. Aina välillä sitä miettii että olis kiva meikata, ja laittaa aina tukkakin kivasti ja näyttää edes etäisesti ihmiseltä. Mutta sit ei jaksa. Ja sit vaan mennään aina just sen näkösenä millasena sängystä nousee (okei, tukan harjaan)
Toisaalta tässäkin on hyvä puoli: Ei tarvi stressata että yhyy, en voi mennä kauppaan ku ei oo meikkei. Ja sit jos on sellanen joku ihme päivä että oikeasti näyttää nätiltä aamulla, niin sitten voi olla ihan silleen jeejee, kerrankin oon järkevän näkönen, jeejee :)

9. Kuuntelen musiikkia ihan kohtalaisen paljon. Välillä luen jotain kommentteja noissa videoissa tai sitten htnetissä luen keskustelua "mistä tämä biisi kertoo?" Sitten mä aina järkytyn kun tajuan, että vaikka kyseessä on laulu jonka mä osaan ulkoa etu- ja takaperin, jota oon kuunnellu jo monta vuotta, etten silti tajua lainkaan mitä siinä lauletaan! Mä osaan ne sanat, mutten yhtään ajattele mitä siinä sanotaan. Sitten tulee aina se auttamattoman typerä olo, että aih, noinko siinä sit sanottiin.
Mutta niin se vaan on, toiset etsii kappaleiden syvällistä merkitystä. Mä en taas en koskaan oikeasti niitä sanoja kuuntele. Mulle se on sama vaikka laulussa laulettais hulabaloota, kunhan se kuulostaa hyvältä ja that's it. Ehkä se on näin parempikin, jäis ehkä jotain hyviä lauluja kuuntelematta vaan typerien sanotusten takia (:

10. Tää alkaapi menee hankalaksi :) Olette varmaan iloksenne huomanneet etten näitäkään osannut kirjoittaa lyhyesti, heh.
Mua todella säälittää mun vanha hoitoponi. Se oli mulle sinäänsä kovin tärkeä. Mulla on yhä tallessa hoitopäiväkirja, heh. Kirjotin sitä sen puolen vuoden ajan. Se oli kiva ja hieno poni ja sen puolen vuoden aikana se kehittyi tosi paljon, siitä tuli koko ajan paremmin käyttäytyvä ja niin.
Nykyään.. Se käy nykyään tunneilla... Puoliksi kouluttamattomana, eli toisin sanoen: pikku muksu ratsastaa kivalla shettiksellä, jolla on taluttaja, koska muuten ei sillä muksulla olis mitään mahiksia pysyä kyydissä. Poni ei muuta tee kuin keuli ja riehu tunneilla.
Se oli mielettömän kiva poni, olis varmaan edelleen. Mutta sitten se menee noin. Niin..

11. Viimoinen. Htnetti on oikeesti ihan paras paikka ;) Se on oikeasti ainoa paikka mistä löytyy niin mielettömän ja uskomattoman hauskoja ja järkijättöisiä juttuja, heh.

Sit ne haastajan kysymykset:

1. Sun elämän tärkeimmät asiat?

 

Mun mielestä oikeasti ainoa asia joka jotain merkitsee on hevoset ja ratsastus. Se on sellasta elämää tärkeämpää. Ehkä jotkut ystävätkin vois olla aika tärkeitä.. Noo, olisin mä ennemmin ilman noita järkijättö ystäviä kuin ilman ratsastusta, et niin :)

2. Sun harrastukset?

 

Ratsastus.

3. Miksi juuri tämä harrastus?

 

Se oli vaan pakko alottaa. Sillon seiskalla se valkeni, pakko. Kuolen muuten vähintäänkin tai jotain (:

4. Parhaat asiat harrastuksessasi?

 

Tietenkin se kun oon siinä niin loistava, heh. Se on vaan niin mieletöntä ja siistiä ja upeeta. Se on oikeasti jotain mitä mä haluan tehdä. En oo koskaan ennen löytänyt mitään mitä oikeasti haluan näin vahvasti tehdä ja mitä oikeasti rakastan tosi paljon

5. Entä huonoimmat?

 

Se on vähän tympeetä pyöräillä tuolla metrin hangessa. Tosin ei se nyt ihan liity..

Se on vähän ärsyttävää kun mikään ei onnistu, kun ei pysty lainkaan toteuttamaan sitä visiota joka mielessä on pyörinyt koko viikon. Tosin sitten kun taas onnistuu on se aina parempaa.

6. Millainen kuvittelet olevasi 10 vuoden päästä?

 

No, ainakin oon 27 wee. Aika vanha, toinen jalka haudassa jo ;) Kumara selkänen harmaahapsi.

Eiku ihan oikeesti. Haluisin että olis työ ja olis oma pieni talo. Mielellään siis ihan oikeasti oma talo, ja vielä mieluummin oikeen omakotitalo. Sit olis tietty hienoa jos se pieni talo oliskin sellanen iso maalaiskartano jossain metän ja susien keskellä. Ja sit mulla vois olla vähintään kymmenen omaa hevosta siellä. Sit olis tietty kentät ja maneesit ja pellot ja hienot maastot. Töistä tienaisin miljoonia. Sit asuisin siellä erakkona ja toteuttaisin itseäni.

 

Jos sitten mennään kuitenkin realistisemmin niin uskoisin että töitä vois olla, omakotitalo vois olla. Hevonen vois myös olla. Perhettä, njääh. En mä tiedä. En halu mitään lapsia, tää maailma on kamala paikka, turha tuoda tänne ketään kärsimään. Ja kuten htnetistä opimme, ei miehistä ole kuin harmia :)

7. Mitä haluaisit eniten juuri nyt?

 

Kysymyksenä kovin vaikea.. Sinäänsä mä haluaisin pois, vaan pois kotoa. Mut ei se ole mahdollista. Haluisin silti, oma rauha, ilman yhtäkään paskiaista :)

8. Mitä osaat hyvin?

 

Minä osaan hyvin ratsastaa, tai sitten en. Mutta ehkä tasoon nähden, edes kohtalaisesti?

No mitä mä muka osaisin hyvin.. Kaikki se oikea kulta-aika on ollut ja mennyt.. Osaan minä nyt keskiverto pulliaista paremmin mitata maata, tästä jatkamme!

9. Mitä osaat huonosti?

 

Minä en osaa piirtää, en osaa ratsastaa (hyviin ihmisiin verrattuna :D), minä en osaa ruotsia! Raivostuttava kieli, sekotan sen aina saksaan ja epätoivon hetkellä myös englantiin.

10. Mitä haluaisit osata?

 

Mun mielestä olis oikeasti todella ihanaa osata puhua saksaa, tykkään siitä tosi paljon :) Ois ihanaa osata kirjottaa kunnolla ja piirtää! (muutaki ku tikku-ukkoja) Ja ois niin hienoa osata laulaa kanssa. Ja olis kai sitä ruotsiakin kiva osata.

Ja tapauskollisesti sanon että olis kiva osata ratsastaa.

11. Ja loppuun vielä: Tykkäätkö mun blogista? ;)

 

Todellakin :D Sehän on niinku mun lempiblogi :) Meinaan oikeesti

 

 

 

Se oli siinä, selviydyimme tästä yhdessä :) Tiistaiseen nyt taas vaan, mä koitan nyt jälleen visualisoida hyvää tuntia, niin ehkä mä sitten oikeasti osaan. Oon nyt ottanut työn alle tän harjotusravissa rentoutumisen, en pääse eroon siitä kamalasta näystä ku hytkyin sen Evitan selässä ihan karmivan näkösesti :D

Maa-ma-ma-maa- ja sitä rataa

Hellurei taas. Se on sitä mitä se on. Taas sitä itketään tämä sielu pihalle, pää särki sitten sen ansiosta ihan kivasti. Samoin jätin sitten syömättä, kovin hupaisa kun olen. Lisäksi olen yhä kipeä. Siis ihan täydellinen kombinaatio mennä tallille :) Talli piristää aina, siellä ei sureta, ei särkenyt pää. Nälkä oli kyllä, vaan ei hätää, kävin ryöstämässä sieltä yhden sellasen kuivan sämpylän (paha minä) eikä enää ollut nälkäkään! Jeejee :D
Tänään oli myös erityinen päivä, ensimmäinen toppahousu-päivä nimittäin! Vähänkö oli jännittävää :) Tosiaan, äiti joku aika monta viikkoa sitten keksi että tarvitsen toppahousut. Ei silloin löytynyt, mutta tuon jälkeen minä sitten totesin että kyllä, elämäni ei ole täydellistä ilman toppahousuja. Tarvitsen ne, aikaisemmin en vain tiennyt tarvitsevani, mutta onneksi äiti auttaa huomaamaan nämä elämän epäkohdat.
Pari viikkoa sitten lopulta löysinkin ne toppahousut. Maksoivat himpun alle neljäkymppiä, joten tietenkin ne piti ostaa. Ja päätin silloin että käytän niitä sitten kun tulee kylmä ja lunta. Ja tänään se sitten vihdoin tuli!

Tosiaan, tallille. Tässä jumalattomassa toppauksessani, heh. Kävin taulun lukemassa. Siis Evita :D Hihi. Mulla oli Evita, vihdoin ja viimein voisi tässä melkein sanoa. Tunnillamme myös Elvis, Kaisa ja Roosa. Ja Evita sitten vain mun kanssani.
Päätin heti hakea tuon möhkäleen tarhasta. Ideana oli se, että jossei se anna kiinni, niin todistajia on sitten ainakin mahdollisimman vähän. Käppäilin siis tarhan portille, kauhuissani mietin että se kuitenkin juoksee karkuun eikä anna mulle kiinni ja byhyy vaan. Seisoin siinä tarhan portilla hetken, katsoin Evitaa joka möllötti peränurkassa. Ja koin huojennuksen, Evita ihanana hevoisena päätti näyttää minulle että kyllä hän antaa kiinni. Se nimittäin käveli siihen keskelle tarhaa möllöttämään! Olin aivan otettu ja kävin sieppaamassa hevosen tarhasta ja vein sen talliin. Joka oli muuten jännää, Evita käveli niin lentoon lähtevän oloisena siinä, huih. Tosiaan Evita, Evita, sehän on siis sellainen mustankirjava lehmännäköinen otus, jonka jalat ovat isot ja karvaiset. Rodultaan on se kai tinker? Vai olenko nyt ihan taas väärässä :)

Joo, heitin Evitan karsinaan, lopulta uskaltauduin vähän harjaamaankin sitä. Vähänkö oli pelottavaa, se hevonen vaan juoksenteli ympäri karsinaa niin kovin kauhistuneen oloisena, että mäkin päätin sitten sitoa sen seinään kiinni. Varmaan niinku toinen kerta tuolla kun sidon hevosen kiinni, heh. Vähän mua jännitti, kun Evitakin näytti niin jännittyneeltä. Onnistuin kuitenkin harjaamaan sen, ja lopulta myös varustamaan ihan sopusoinnussa. Ei siis hevonen hypännyt kattoon järkyttyneenä, vaikka sitä kovin pelkäsinkin :)
Sitten lähdettiin kentälle ja päästiin niinku sinnekin täysin asiallisesti!

Kentällä sitten ongelmat alkoivatkin :D Mä en ollut ihan varma pitäisikö meidän kävellä ympäri kenttää vai seistä keskellä. En saanut Evitaa pysähtymään keskelle (tai sitten en uskaltanut edes kokeilla kunnolla) joten kävelimme sitten isolla ympyrällä kunnes Marianne tuli meidät pelastamaan. (sitten se panikoi siinä mun kanssa että nyt mä panikoin tätä Evitaa. Ei mua se selkäännousu jännittänyt, ei. Kaikki muu maastakäsin tehtävä mua jännitti) Seuraava ongelma oli se, etten päässyt selkään, jalustimet olivat liian lyhyet. Hups. Onneksi Evita seisoi paikoillaan kuin viilipytty, se on niin kovin viisastunut. Lopulta pääsin kiipeämään kyytiin ja voi herranen aika sentään. Siis se hevonen oli näääääin leveä. Hurjaa.

Lähdettiin siitä sitten kävelemään ja koitin vaan sopeutua siihen. Mutta oli se vaan vaikeaa, siis hevonen on viis metriä leveä ja sitten siellä pitäisi koittaa istuakin. Huomasin koko ajan jännittyväni jostain, kun se rentona spagaatissa istuminen oli vaan niin kovin vaikeaa. Evita köpsötteli menemään kovin reippaasti, mutta ei se mitään. Olin varautunut siihen, enkä siis oikeastaan edes välittänyt. Annoin sen kipitellä vähän reippaasti, välillä vähän huikkasin sieltä yläilmoista prr jaata. Turha sitä jarrutella koko ajan kun nätisti se kuitenkin käveli. Mä koitin vaan rentoilla siellä selässä ja naureskelin sille tunteelle. Se oli niin hauskaa, heh.
Tehtiin sitten vähän ympyröitä, voltteja ja täyskaartoja. Ja Evita kääntyi tosi kivasti. Oikeastaan olin aika yllättynyt, mutta toisaalta myös helpottunut. Eihän sitä ois tullu mitään jos sitä ois tarvinnut pohkeilla oikeen änkeä suuntaan yks ja kaks. Vähän meillä oli ongelmaa varsinkin vasempaan kierrokseen. Evita ei aina ihan jaksanut kääntyä siihen suuntaan, vaan hiihteli lähinnä pois alta, ja jos sain sen kääntymään alkuun hyvin, niin sitten se saattoikin loppua siihen että mentiin päin aitaa jne.
Vaan sitten tuli ongelma. Mä mietin siellä ensin että tää toinen jalustin on ihan älyttömän paljon pidempi ja istun ihan vinossa. Harmittelin tätä siinä sitten itekseni jonkun aikaa. Hetken kuluttua mä sitten tajuan että ei jumankauta, mähän suorastaan roikun täällä oikealla kyljellä. Ja hei hetkinen, tää satulahan on ihan vinossa :D Noo, Marianne käskytettiin apuun, keikautettiin se satula suoraan ja sitten ihan kiristettiin se vyö. Varsin söpöä. (lisättäköön vielä, että tähän oli nyt eka kerta ku ratsastin rungottomalla satulalla. Kovin tärkeä tieto)

Käynnissä piti myös vähän väistättää. En kauheasti uskaltanut, Evita oli niin iso ja löllykkä, ni en sinäänsä saanut siihen mitään tuntumaa. Kerran kokeilin oikeesti väistättää kun Marianne käski. Ja silloin jopa onnistuttiin lopulta, jee!
Sitten siirryttiin kevyt raviin. Alkuun vähän jänskätti kun Evita oli koko ajan niin reipas. Alkuun se sitten ravasikin vähän pois alta, kiiteli vain. Mä koitin istua suorassa, keventää rauhassa ja välillä vähän pidätellä ja rauhotella hevostakin. Lopulta se alkoi tuottaa tulosta. Tosin silti siinä kävi jotenkin mystisesti niin, että aina tallisivulla poni vaan laahusti menemään, melkein siirtyi käyntiin ja tiesivulla se taas laitto hanat auki ja juoksi täysillä vaan. Onnistuin myös kääntelemään Evitaa ihan kivasti, muutamat kerrat mentiin päin aitoja kun ei hevoinen kääntynytkään, mutta useasti onnistuimme oikeasti kääntymään niinkuin halusin.
Mutta oli se kyllä niin hauskan tuntuista. Tasainen paksukainen se siinä mennä tömpsötti, heh.

Käveltiin hieman syvällisiä jutellen. Sitten Roosa otti hieman laukkaa. Evita-parka liukasteli kauheasti, takapää luisui koko ajan alta. Yritinkin sitten kulkea sen kanssa keskemmällä, siinä ei ollut niin liukasta kuin uralla.
Lopulta jatkettiin sitten vielä harjoitusravilla. Ja se vasta oli hankalaa. Potkin ja kaivelin sitä ykköstä, mutta poni ei vaan syttynyt. Multa alko voimat loppua kun pari kierrosta putkeen koitan vaan kannustaa hevosta raviin :D Lopulta se sitten lähti raviin ja päästiin vähän harjoitusravailemaan. Koitin pitää sen vaan poissa uralta ja ravissa, Evita taas koitti aina ajoittain juosta alta ja ajoittain siirtyillä sitten käyntiin.
Se harjoitusravi oli sellasta tasasta taaperrusta, ja silti onnistuin välillä jännittymään siellä niin pahasti että pompin ja hytkyin kyydissä, apua!
Lopulta kevenneltiin vielä hetki ja sitten loppukäynnit.

Evita oli varsin hauska :D Heh. Hupaisa. Se oli kokemus, monella tapaa. Ja kyllähän se meni ihan kivasti. Ja no jaa, tää oli tämmöstä kevyttä kenttälöllöttelyä, ei sen kummempaa.

Keskelle, mulla oli vaikeuksia tulla alas selästä :D En oikeasti päässyt sieltä alas, Evita seisoi pää niin ylhäällä ja jalka ei noussut ja kääks. Lopulta onnistuin laskeutumaan sieltä ja viemään hevoisen karsinaansa. Korttikin tuli kirjattua ja sitten kotiin.