Olihan mulla tosiaan yleisöä, ponit seiso asennossa ja korvat hörössä mua kattelivat :) Kovin söpösiä. Ja Marianne sieltä huuteli että Millaa, me luultiin että sä upposit lumeen :D Ei sitä siellä nyt niin paljon ollut.
Joo, taluttelin itseni sitten tallille, en viitsinyt järkyttää porukkaa levaamalla uudestaan sinne.
Siitä lähdin sitten lukemaan taulua. Tuntimme oli kovin tyhjän näköinen, mukana loppujen lopuksi vain Pomo, Salli ja Roosa. Ja minä menin Elviksellä, joka oli ollut jo ekalla tunnilla.
Sitten lähdin vajukkeilemaan itse. Siis onnistuin kaatumaan, tällä kertaa luistelin sen mäen alas kengät liukuen ja tumpsahdin sitten maahan asti. Kumma kun pystyssä pysy niin millään?
Kävin pikkasen harjailemassa Elvistä, en oikein nyt jaksanut kun se oli jo puhdas ja ihan märkä. Heitin ponin varusteisiin ja sit lähdettiin kentälle. Elvis oli vallan kauhistunut kun suljettiin ovi. Sen mielestä olis pitänyt juosta tuli hännän alla Pomon perään, ei sitä tiedä koska moottorisahamurhaaja sieltä pimennosta hyökkää. Ja mä vedin taas jotain luistelunäytöstä, miten siellä olikin noin julmetun liukasta :D
(Onpa huonolaatunen. Huomatkaa vajukit ja ton toisen vajukin isohkon oloinen kaula)
Käveltiin sit kentälle. Elvis käveli ihan asiallisesti. Tai no. Se piti päätään ihan ihme vimpulassa, sitten se aina välillä koitti ravata vähän reippaammin eteenpäin. Sitten se koko ajan tunki mun päälle, pää oli koko ajan mun sylissä, tosi raivostuttavaa. Mutta muuten poni käveli vallan asiallisesti, lumi auttaa. Mä kattokaas koko ajan intoilin että pääsen nyt nauttimaan lumen ainoasta hyvästä puolesta, nimittäin siitä, että tää poni on vihdoin ja viimein rauhallinen!
Parkkeerasin ponin kentälle ja ei herran jumala sitä lunta. Sieltä tuli lunta ihan älyttömät määrät, tuuli kamalasti ja plää. Mäkin tajusin miksi Elvis oli kävellyt niin kovin omituisesti kentälle. Heh, se ei edes suostunut kävelemään kunnolla siihen keskelle, vaan peruutteli paikalleen, oli pakko saada pitää pylly tuulta vasten.
Kiipesin kyytiin ja sit lähdettiin kävelemään. Ja tosiaan, Elvis oli niin mukavan rauhallinen, ei mikään tikittävä aikapommi, että on tästä lumesta jotain iloakin. Tosin oli siitä lumesta aika paljon haittaakin...
Ponia suorastaan inhotti kun meni korviin lunta ja oli kovin kamalaa kävellä päin lumituiskua. Ratkaisu: se käveli ihan vinossa, pylly sisällä ja pää ulkona. Tämän kauniin poikituksen lisäksi se ojenteli kaulaansa ja käänsi päänsä ihan vinoon, jottei vaan menisi korviin lunta. Ja tämä näytti sitten kyllä erittäin vajukilta puuhalta :D Mä tuskastelin kun poni vaan kiemurteli ihan kummallisesti ja koitin saada sen edes suoristumaan.
Kävelin ihan vaan uraa pitkin ja annoin alkuun Elviksen hieman kiemurrella. Tallisivu mentiin jossain pohkeenväistön tapaisessa, sain sen lopulta kyllä aina suoristumaan, mutta alkuun ei poni vain halunnut ja yöksistä. Tiesivulla sitten poni koitti vaan tunkea keskelle, pois kamalan lumen luota. Ja aina jos tehtiin voltteja niin se kulki mielellään takamus tuulta kohti, mutta toiseen suuntaan sitten oli aina oiottava ja kiemurreltava ja hidasteltava kun oli niin vaikiaa.
Keräilin ohjia ja saatiin tehtäväksi voltit joka kulmaan ja vaikka pysähdykset pitkille sivuille. Lähdin ratsastamaan Elvistä vähän suoremmaksi ja se alkoikin kulkea todella paljon kivemmin. Ei enää sellasta sulkuväistöä ja sivukipsutusta, korkeintaan pään kanssa kuikuilua. Voltit olivat pikkasen vaikeita, välillä onnistui, välillä tuli minivoltteja ja suunnanvaihtoja. Ja pysähdyksiä en oikein viitsinyt ottaa kun poni vetäsi heti jonkun etu-/takaosakäännöksen jottei tarvitsisi seistä tuulen armoilla.
Siirryttiin sitten kevyt raviin. Mä olin alkuun aivan hukassa. Siis poni juoksi ihan alta aina tiesivulla. Alkuun kauhistelin että mitäs ny, tänhän piti olla rauhaisa, mutta sitten käsitin että se juoksee alta aina kun ravataan tuulta päin. Kun sitten ravattiin myötätuulessa se rauhoittui ja ravasi tosi kivaa ja rentoa ravia. Alkuun se oli aivan järkyttävää, toinen puoli kentän puoliskosta ravailtiin aivan kuin päättömät kanat ja toinen puoli sitten löllöiltiin rauhallista ja välillä jopa vähän laiskaa ravia. Elvis ei sitten myöskään kääntynyt, se oli sellasta että olen täysin tän ponin armoilla nyt.
Marianne alkoi sitten jankata mulle että hidas kevennys, ole hidas, ole laiska. Sitä se vaan jankkas, käski hidastaa ponia ja olla rentona ja suorana (ei etukönössä) Jonkin aikaa jouduin työskentelemään ajatuksen kanssa, mutta lopulta onnistuin oikeasti keventämään rauhassa ja ponikin rauhoittui. Jes! Voltitkin onnistuivat oikein hyvin kun poni oli kuulolla ja se tuntui todella paljon paremmalta kuin käynnissä. Ravissa se keskittyi enemmän muhun eikä pään kiemurtamiseen.
Sain käskyksi aina välillä hidastaa ponia aivan todella hitaaksi jotta pääsisin taas ratsastamaan eteen. Ja kyllähän se Elvis oikeasti hidasti pelkällä kevennyksellä, kunhan vain Marianne hoki siinä vieressä mulle että rauhallinen kevennys. Mä olin niin tyytyväinen, tosin: voisin kyllä oikeasti opetella rauhottumaan ja rentoutumaan ite :D Tai sitten mun pitää nauhottaa Mariannen ääntä kun se hokee tota rentoudu, rauhotu mantraa, ehkä sitten osaisin olla rauhallinen ja rento.
Keventelyiden jälkeen siirryttiin sitten käyntiin. Käveltiin hetki todella laiskoja välikäyntejä.
Meidän piti tehdä kolmikaarista kiemurauraa. Se tehtiin aina tiesivulle, tallisivu tultiin vaan suoraan. Ensin käveltiin pari kertaa reitti selväksi. Koitin keskittyä ponin suoristamiseen ja asettamiseen, ja Elvis kulki ihan nätisti, vähän kiharalla sen lumipyryn takia, mutta mutta. Tän jälkeen siirryttiin harjoitusraviin. Tehtiin toi kolmikaarinen harjoitusravissa ja tallisivu sit kevenneltiin ja ratsastettiin ravia eteen.
Elvis oli tietenkin ensi alkuun ihan sillee että okei, koska laukataan? Sano jo, sano jo! Koitin vaan hokea itselleni että rentoudu, rentoudu ja kääntelin ponia reitille ja pian se sitten rauhoittuikin kivasti. Kolmikaarinen sujui meillä ihan kivasti. Loppua kohden alkoi poni ennakoida ja tuli vähän hutiloituja kulmia. Alettiin myös tehdä siirtymät aina keskihalkaisijalle. Ne olivatkin sitten jotenkin kovin vaikeita, Elvis ei jaksanut siirtyä ja sen jälkeen se ei jaksanut lähteä raviin. Monien siirtymien jälkeen alkoi ponikin vähän herätä kuuntelemaan minua.
Ja mä koin valaistuksen ja läpimurron ja vaikka mitä kaikkea siinä kun kevenneltiin ja ratsastettiin eteen. No ensinnäkin Elvis ravasi ihan kivasti eteenpäin ja kun istuin siitä taas alas se myös hiljensi kivaan harjoitusraviin oikein jouhevasti.
Mutta asiaan. Ensimmäisellä pätkällä tarkistin kevennyksen ja keventelin. Sitten päätin et en jaksa kattoa kevennystä, ei sillä nyt oo niin väliä vaikka väärää kevennystä menisinkin, suora pätkähän tää vaan on.
Lähdin sitten seuraavalla kerralla keventämään. Ja uskotteko sitä tunnetta kun mä tunsin että se oli väärä kevennys. Mä tunsin kuinka sisäjalka meni eteenpäin mun mukana. Mä tunsin sen ja sitten oli pakko tarkistaa. Ja kyllä, väärä kevennyshän se.
Hah, ei ole edes todellista. Ihan pöllämystyneenä menin siinä että ei perhana, mä tunsin että se oli väärä kevennys. Menin sitten kolmikaarisen, mietin vaan että nyt mä en sitä enää tunne. Tunsinpas.
Joka kerta ton jälkeen mä tunsin oliko se oikea kevennys. Tai okei, yhen kerran en ollut sata prosenttisen varma. Mä olin ihan puusta pudonnut. Wau, se oli niin siistiä. En mä oo koskaan sitä eroa tuntenut, mutta nyt sen huomasi helposti että nyt menee tää jalka mun mukana ja nyt tää toinen. Kuinka mielenkiintoista. Täytyykin alkaa ajatella asiaa enemmän eikä aina vaan kattoa heti paikalla onko se kevennys oikea vai väärä.
Kun oltiin tätä kolmikaarista sitten väännelty niin alettiin nostaa laukkaa aina tallisivulle. Koska ponit olivat niin in control, tietenkin ne sitten myös laukkaavat rauhassa. Ja heti ekan laukan jälkeen Elviksestä tuli muuten niin julmetun ärsyttävä taas ratsastaa. Se aina kolmikaarisella hyytyi, se mateli ja koitti siirtyä käyntiin. Se oikoi ja meni ihan typerästi. Ja sitten kun päästiin ohi kolmikaarisen niin johan pompittiin innosta soikeena ku pieni pupunen ja kokeiltiin että jos nostan nyt laukan niin saisinko mennä?
Laukat nousivat kuitenkin tosi hyvin. Taisin ekan noston ottaa käynnistä, sen jälkeen ravista. Joka kerta nousi (ja melkeen joka kerta nousi myös vähintään kolme kertaa ennen kuin olin edes pyytänyt) Ja laukka oli taas kerran vähän turhankin reipasta.
Alkuun mulla oli ongelmana kun olin niin hervottomassa etukenossa ja hiljentäessä nousin vielä jalustimille. Marianne valitti ja mä päätin että nyt mä oikeasti sitten istun. Täytyy oikeasti ajatella ja panostaa, enhän mä muuten istu ikinä siirtymissä hyvin. Se alkoikin sujua paremmin. Mä istuin laukassa oikein hyvin, en juuri pomppinut ja olin suorassa. Siirtymissäkin alkoi istua suorassa, mitä nyt pari kertaa nousin vähän jalustimille.
Ja Elviskin jatkoi tosi kivaa ravia sen laukan jälkeen. Se rauhoittui heti ja mä istuin siellä hyvin.
Viimeinen nosto oli oikeasti ihan täydellisyyttä hipova. Elvis ravasi aivan rennosti ja rauhassa, ei edes yrittänyt nostaa laukkaa. Sitten mä vaan pikkasen heilauttelin istuinluita ja poni siirtyi niin rauhallisesti siihen laukkaan.
Sitten vaihdettiin suuntaa ja johan menikin mystiseksi. Tähän suuntaan tehtiin kolmikaarinen kevyt ravissa, ei siirtymiä ja sitten laukka toiselle pitkälle sivulle. No, heti kun siirsin ponin raviin se kaahasi vaan alta pois. Se veti siinä satasen ennätystä rikki ja mä könötän siellä silleen että apuva, täähän menee kovaa. Ja niin se menikin. Koitin sitten tehdä vaan jotain kaahailu ympyrää sinne, sitten kun poni lopulta hiljensi niin käytiin nopeasti ravailemassa joku kiemurauran tapanen ja nostettiin sitten laukka. Ekat kerrat se meni aina noin, aina laukkojen jälkeen poni vaan baanaili alta ja mä olin kamalassa etukönössä ja Marianne valitti. Se vaan on kovin vaikeaa kevennellä suorana kun poni vetää täysiä. Ja kyllä mä aina suoristuin ainakin jonkun verran kun ponikin hiljensi.
Mutta joo, ekat kerrat mentiin ihan holtittomasti, mutta lopulta Elviskin sitten tajusi että ideana ei ole matkia ravihevosia, vaan ravailla ihan rauhallista ravia ja sitten päästiinkin suoraan laukasta ravailemaan oikein kivaa ravia.
Laukat sitten. Poni kävi ihan ylikierroksilla. Nostinkin sitten käynnistä, kun ei siitä ravista tullut mitään kun poni kävi ihan liian kuumana. En sitten tiedä oliko tää oikeeseen suuntaan laukkaaminen niin paljon kivempaa, vai mikä oli, mutta ekalla kerralla Elvis ei millään malttanut odottaa ja kun sitten lopulta päästin sen laukkaan niin sieltä tuli sellanen hervottoman iso pukki ja sit lähdettiin vaan täysillä eteenpäin. Sitten alettiin sentään rauhottua. Ekat laukat olivat sellasia "iik, ikinä en oo laukkaamaan päässyt, nyt tarttee ottaa ilo irti" mutta sitten alkoi ponikin pysyä jo vähän pöksyissään eikä vaan laukannut pää viidentenä jalkana menemään. Istuin ihan mielettömän hyvin siinä laukassa ja siirtymissäkin yritin parhaani :)
Sitten loppukäynnit. Marianne vaan kehui kuinka hienosti meni tasapuolisesti kaikilla. Tai silleen.
Mä olin ihan tosi tyytyväinen. Siis ilma oli kamala ja odotin että tunti ois menny ihan pieleen kun ponikin esitti vajukkia. Mutta täähän meni todella kivasti. Ekaa kertaa tunsin sen kevennyksen, laukat menivät kohtuu rauhallisesti ja hallitusti. Ja kaikki vaan onnistui. Tää meni tosi kivasti :)
Keskelle, alas selästä ja poni vaan äkkiä talliin. Takkia sille päälle ja kuolaimet pesuun. Ja sitten pahapaha Erno vei minut kotiin :o Marianne siinä tunnin päättyessä kysyi että mähän oon pyörällä (ei ku ihan huvikseni sen kanssa kaatuilin tuolla) ja sit se kysy että jos se heittäis mut kotiin. No ihan hyvä idea ("mun mielestä se on ihan loistava idea")
Jännittävää. Mutta ihan kiva kyllä. Oisin menny nurin taas vaan, lunta tulee vaan lisää ja tuulee ja hyi yöks.
Nooh, heipä hei taas. Huomatkaa miten tää visualisointi nyt toimi ;) Heti meni näin mahtavasti, heh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti