Talvikumit alle ja lomille

Viimeinen tunti, eikä siitä ole oikeastaan muuta sanottavaa kuin se, että kenttä ei ole varmaan ikinä ole ollut noin huono. Se oli jäässä, se oli täynnä vettä, ponit upposivat välillä metrin maan sisään ja välillä taas kuljettiin mäkien päältä. Se oli kamala, ihan hirveä. Lähinnä teki mieli vain seistä keskellä kenttää, sillä jo käveleminen tuntui aivan kamalalta idealtakin.

Menin kuitenkin Jackiellä, tunnilla oli myös Artsi ja Pomo, Jack vain minun kanssani.

Joo, olin ihan jännittynyt koko ajan, koska poni ei tietenkään liikkunut tasaisesti kun kenttä oli ihan kökkö. Ihan vaan käveltiin ja koitettiin jaksaa tämän pimeän talven läpi. Otettiin vähän harjoitusravia pitkillä sivuilla (= pari askelta ravia kun jaksoi) mutta se oli aika turhauttavaa kun kenttä oli mitä oli.
Ei siinä sen kummempaa. Selvittiin ja toivottavasti jatkossa on parempaa, ei tästä muuta voi sanoa.

Huomenna siis joulujuhlat ja sitten pari viikkoa joululomaa. Oikein hyvää joulua ja joulun aikaa siis kaikkialle - olkoon jäävallit ja loskakelit suotuisia!

On kyllä komiat kelit

Sitähän ne. Taas satoi vettä ihan urakalla ja kenttä oli täynnä vettä. No, sentään tänään menin pitkästä aikaa Jackillä, tunnilla myös Evita, Nipsu, Pomo ja Artsi, ja Jackie jatkoi vielä seuraavalle tunnille.
Jack oli suhteellisen hyväntuulinen. Vähän hän oli sitä mieltä että satulaa ei tarvita, eikä poni aivan arvostanut korvan harjaamista, joten korvahan jäi niin täyteen savea kuin vain mahdollista on. Yritimme kuitenkin parhaamme.

Kiitos kuvista Hennalle! Ei vaan ilma kovinkaan imarrellut.

Okei, eli joo. Pitkästä aikaa Jackillä, se olikin melkein koko postauksen tärkein ja jännittävin asia. Kenttä oli mälsä, ilma oli mälsä ja kaikki oltiin enemmän tai vähemmän tympiintyneitä kun tuulee ja vettä tulee niskaan. Yh. Tunnin aiheena oli siis jälleen se perus: kävellään ja hölkätään, hölkätään ja kävellään.

Jack oli aika hidas, mikä nyt saattaa johtua jo siitä, että ei kai kukaan hullukaan tuolla nyt kovin innoissaan jaksa mennä?! Ihan hyväntuntuinen se joka tapauksessa oli, vähän oli asettaminen hankalaa ja poni ei tuntunut antavan periksi. Tosin, vikaa oli myös satulan yläpuolella, sillä en taas ihan täysillä uskaltanut pyytää. Onhan Jackie nyt hurja hevonen, en kai minä pitkän tauon jälkeen mitään ihan uskalla pyytää.
No, sain sitä välillä hiukan aktivoimaan takajalkojaan, pysyin suht rentona (mitä nyt se kylmyyskin jännittää koko kehoa) ja sain hiukan vaadittua asetustakin läpi. Mentiin sillä ja haaveiltiin Espanjan auringosta.

Hölkkäily sujui nätisti. Vähän Jackie oli alussa väistämässä ja jännittymässä muista hevosista, mutta kun itse pysyin mukana ja rentona, uskoi ponikin ettei häntä syödä tällä kertaa. Muuten, eipä siinä sen ihmeempiä. Oli kiva mennä Jackillä kun kaikki vaan tapahtui ihan ajatuksenvoimalla ja oli helppoa ja kivaa. Paitsi ettei ollut kamalan kivaa, mutta sille ei nyt voi mitään.

Joo, käveltiin ja ravailtiin. Loppukäynneissä heittäydyin heti alas selästä, en pystynyt enää kököttelemään siellä yhtäkään käyntipätkää. Oli kylmää, oli mälsää, mutta sentään poni oli vallan söpö taas kerran.

Ensi viikolla on vielä ratsastus. Ehkä joululoman jälkeen on sitten jo paremmat kelit ja sen jälkeen kesä sieltä jo tuleekin.

Itsenäistä ratsastusta

Tänään oli Suomi 100v-bileitä joka paikassa, joten tallilla ei ollut juuri ketään. Itse olin yksin tunnilla Elvis-ponin kanssa, eikä muillekaan tunneille tullut kuin muutama ihminen. Mariannekin oli lähetellyt viestejä että voisinko tulla myöhemmälle tunnille, mutta ne olivat tulleet niin myöhään, että meikähän oli jo lähes perillä. Eipä se tosin mitään, ihan kiva ratsastella taas pitkästä aikaa ylhäisessä yksinäisyydessäni.

Kenttä oli vähän kova ja tilsoja keräävä, mutta kuitenkin sinäänsä ihan ookoo. Hiekkaa näkyi, kenttä pehmeni kun siinä kulki ja käytettiin Elviksen kanssa pelkkää suurehkoa soikiota, jotta saataisiin uraa vähän paremmaksi meidän allemme. Alkukäynneissä työstin Elviksen kanssa ihan vain sitä asettumista ja kunnon taipumista. Se on vähän lastentuntimoodissa, Mariannekin sanoi että se nykyään tykkää niin seurailla toisia ja kulkea pökkelönä. Nyt ei ollut ketään seurattavaa, joten ainoa ongelmakohteemme oli se pehmittely ja taivuttely. Elvis oli aika jäykkä ja vähän jopa laittoi vastaan kun koitin saada sitä asettumaan. Vasenta pohjetta sai ihan huolella paukutella läpi, jottei poni vain kaatuisi vastaan ja taivutusta sai pyytää hyvinkin pitkapiimaisesti ennen kuin poni suostui antamaan periksi. Saatiin lopulta kuitenkin oikein hyvää taivutusta ja Elvis tuntui jopa hiukan rentoutuvan ja pyöristyvän siinä työstäessä.

Tehtiin käynnissä myös pikkuväistöjä, hiukan uralta sisemmälle ja siitä väistätettiin pari askelta takaisin uralle. Väistöt sujuivat oikealle tosi kivasti ja olin tyytyväinen, saatiin varsin jyrkkää väistöä, suoralla ponilla - mitä nyt ratsastaja oli jäykkä kuin rautakanki taas vaihteeksi. Sain lopulta istuttua rentona alhaalla, vaikka teinkin jotain. Oli se silti vaikeaa.
Väistöt vasemmalle olivat huonompia, sillä vasemmat avut eivät olleet niin hyvin läpi. Elvis kaatui lapa edellä apujen läpi, vaikka suoristelin sitä parhaani mukaan. Ihan ookoo pätkiä tuli tähänkin suuntaan, mutta oltaisiin voitu mennä tasaisemminkin.

Seuraavaksi kevenneltiin ravia. Se oli vähän hidasta ja mentiin vain rauhaksiin uraa pitkin, sillä ponihan kompuroi vähän väliä tilsoihinsa. Vähän yritin saada takapäätä liikkeelle ja asettelin sisälle ja ulos aina ajoittain, jotta poni taipuisi ravissakin. Muuten sitten hipsuteltiin ja koitettiin pysyä pystyssä.
Ravin jälkeen Marianne iski meiltä tilsat irti ja jatkettiin välikäynneillä. Marianne häipyi hoitamaan aitabisneksiä, joten jäätiin kävelemään ja tekemään pientä asettelutyötä keskenämme. Jonkin ajan kuluttua Marianne huuteli että voisin kyllä ottaa laukatkin siinä samalla, joten tein työtä käskettyä ja aloitin vasempaan kierrokseen. Jo ennen tuntia Marianne oli sanonut että Elviksellä on nyt ollut vähän siinä ongelmaa, että kun ratsastajat irtoavat satulasta, poni levähtää pitkäksi, eikä laukka pysy yllä. Mun pitäisikin siis vaikka ihan näpäyttää raipalla vähän, jotta poni jatkaisi nätisti sitä laukkaa.

Vasen kierros oli tosi hyvä. Nostettiin laukka, meikä pomppi siellä taas ensin kuin jauhosäkki, mutta sain hiukan kerättyä itseäni muutaman metrin jälkeen ja lopputuntia kohden muistin viimein miten laukassa istutaan (jalkoja lukuunottamatta, jalustimet eivät pysy päkiällä niin millään). Elvistä ei ratsastajan heikko istuminen juurikaan haitannut, vaan poni laukkaili iloisesti menemään. Kovassa vauhdissa tilsojakaan ei kerääntynyt, joten saatiin painella oikein tyytyväisinä ja sydämemme kyllyydestä. Otettiin tähän vasempaan kierrokseen useampi kierros laukkaa, halusin vain että Elvis laukkaa iloisesti ja minä istun hyvin. Molemmat toteutuivat. Sitten siirsin ponin käyntiin ja vaihdettiin suunta.

Oikea kierros oli selvästi hankalampi, sillä nyt ne vasemmat avut olivat ulkona ja Elvis oli edelleeen aikalailla vastaan vasenta pohjetta, eikä vasen ohjakaan ollut tuntumalla. Siksipä tämä laukka alkoi silleen, että laukka nousi joo, mutta sitten lähes joka kerta siellä samoilla nurkilla Elvis liirasi liikaa ulos ja tiputti laukan siinä samalla alas. Ja minä taas istuin kaikki siirtymät tosi surkeasti, joten takaisin nostot olivat välillä tosi hitaita ja heikkoja. Välillä taas nousi suunnilleen askeleessa takaisin.
Mutta tosiaan, tässä oli ongelma ja tämä oli ratkaistava, kun Mariannekaan ei ollut siinä antamassa valmiita vastauksia. Ensimmäisenä päädyin ihan vain näpäyttämään raipalla ja nostamaan laukan takaisin. Elvis-poni päätti taas nostaa laukan, pukittaa hiukan protestiksi tästä kamalasta vaatimustasosta, mutta toisaalta, kyllä se sen pukin jälkeen laukkasikin tuhat kertaa paremmin. Silti seuraavillakin kerroilla Elvis pääsi liiraamaan ulos ja tiputtelemaan laukkaa. Tässä päädyin ihan vain siihen, että täytyy oikeasti ratsastaa vähän paremmin. Keräsin ulko-ohjaa paremmin käteen, paukutin ulkopohjetta kunnolla läpi niissä käännöksissä, näpäytin raipalla vauhtia nostoihin ja koitin vain kunnolla ratsastaa eteen, jos poni tuntui vähänkin siltä että se hidastaisi. Saatiin onnistuneita kierroksia, muutamia epäonnistumisia ja lopulta päätin että nyt, kaksi kierrosta, ei stoppeja ja sitten antaa olla. Sain ihan tosissani pitää sitä ulko-ohjaa kädessä sen pyykkinarun sijasta ja ratsastin väsähtänyttä ponia ihan kunnolla eteen. Mutta niin vain se suoritti reitin ja vieläpä laukassa. Siispä käyntiin ja Mariannekin palasi juuri sopivasti katsomaan että poni pystyy yhä laukkaamaan, vika on siis vain ratsastajissa. Poni on fine.

Otettiin laukkaa vielä vasempaan kierrokseen Mariannen katseen alla ja tämähän sujui ihan yhtä hyvin kuin aiemminkin. Marianne hiukan kaipaili enemmän takajalkoja toimintaan, mitä yritinkin tehdä, mutta oli se vähän sellaista tuon pohjan kanssa. Ei ihan uskalla vaatia täysillä, ettei poni sitten räjähdä ja katko paikkojaan tai jotain.

Loppuravit sain suorittaa omien halujeni mukaan. Vasempaan kierrokseen hölkkäiltiin ihan vaan rauhassa lyhyin ohjin, jottei poni menisi nokilleen. Oikeaan kierrokseen tehtiin ravia ehkä kierros ja sitten poni sai jäädä kävelemään. Se kompuroi niin paljon, ettei viitsinyt ravailla. Taluttelin loppukäynnit, jonka jälkeen poni pääsi tarhailemaan. Meikä taas kävi kuvailemassa ja varustamassa Pasi-ponia ennen kuin liukenin taas kotiin.

Taitaa olla enää pari ratsastusta jäljellä ennen joululomaa. Täytyy suoriutua hyvin, jotta ensi vuonna voi mennä vielä paremmin.
Tänään oli ainakin tosi kiva tunti. Meillä meni kivasti ja hommat sujui, vaikka pohja vähän heikko olikin. Ja olihan se nyt kivaa, ratsastaa yksinään ja jopa osin itsenäisesti. On se niin erilaista olla rauhassa omine ajatuksineen kaikkien tuntivuosien jälkeen.