Kenttä oli vähän kova ja tilsoja keräävä, mutta kuitenkin sinäänsä ihan ookoo. Hiekkaa näkyi, kenttä pehmeni kun siinä kulki ja käytettiin Elviksen kanssa pelkkää suurehkoa soikiota, jotta saataisiin uraa vähän paremmaksi meidän allemme. Alkukäynneissä työstin Elviksen kanssa ihan vain sitä asettumista ja kunnon taipumista. Se on vähän lastentuntimoodissa, Mariannekin sanoi että se nykyään tykkää niin seurailla toisia ja kulkea pökkelönä. Nyt ei ollut ketään seurattavaa, joten ainoa ongelmakohteemme oli se pehmittely ja taivuttely. Elvis oli aika jäykkä ja vähän jopa laittoi vastaan kun koitin saada sitä asettumaan. Vasenta pohjetta sai ihan huolella paukutella läpi, jottei poni vain kaatuisi vastaan ja taivutusta sai pyytää hyvinkin pitkapiimaisesti ennen kuin poni suostui antamaan periksi. Saatiin lopulta kuitenkin oikein hyvää taivutusta ja Elvis tuntui jopa hiukan rentoutuvan ja pyöristyvän siinä työstäessä.
Tehtiin käynnissä myös pikkuväistöjä, hiukan uralta sisemmälle ja siitä väistätettiin pari askelta takaisin uralle. Väistöt sujuivat oikealle tosi kivasti ja olin tyytyväinen, saatiin varsin jyrkkää väistöä, suoralla ponilla - mitä nyt ratsastaja oli jäykkä kuin rautakanki taas vaihteeksi. Sain lopulta istuttua rentona alhaalla, vaikka teinkin jotain. Oli se silti vaikeaa.
Väistöt vasemmalle olivat huonompia, sillä vasemmat avut eivät olleet niin hyvin läpi. Elvis kaatui lapa edellä apujen läpi, vaikka suoristelin sitä parhaani mukaan. Ihan ookoo pätkiä tuli tähänkin suuntaan, mutta oltaisiin voitu mennä tasaisemminkin.
Seuraavaksi kevenneltiin ravia. Se oli vähän hidasta ja mentiin vain rauhaksiin uraa pitkin, sillä ponihan kompuroi vähän väliä tilsoihinsa. Vähän yritin saada takapäätä liikkeelle ja asettelin sisälle ja ulos aina ajoittain, jotta poni taipuisi ravissakin. Muuten sitten hipsuteltiin ja koitettiin pysyä pystyssä.
Ravin jälkeen Marianne iski meiltä tilsat irti ja jatkettiin välikäynneillä. Marianne häipyi hoitamaan aitabisneksiä, joten jäätiin kävelemään ja tekemään pientä asettelutyötä keskenämme. Jonkin ajan kuluttua Marianne huuteli että voisin kyllä ottaa laukatkin siinä samalla, joten tein työtä käskettyä ja aloitin vasempaan kierrokseen. Jo ennen tuntia Marianne oli sanonut että Elviksellä on nyt ollut vähän siinä ongelmaa, että kun ratsastajat irtoavat satulasta, poni levähtää pitkäksi, eikä laukka pysy yllä. Mun pitäisikin siis vaikka ihan näpäyttää raipalla vähän, jotta poni jatkaisi nätisti sitä laukkaa.
Vasen kierros oli tosi hyvä. Nostettiin laukka, meikä pomppi siellä taas ensin kuin jauhosäkki, mutta sain hiukan kerättyä itseäni muutaman metrin jälkeen ja lopputuntia kohden muistin viimein miten laukassa istutaan (jalkoja lukuunottamatta, jalustimet eivät pysy päkiällä niin millään). Elvistä ei ratsastajan heikko istuminen juurikaan haitannut, vaan poni laukkaili iloisesti menemään. Kovassa vauhdissa tilsojakaan ei kerääntynyt, joten saatiin painella oikein tyytyväisinä ja sydämemme kyllyydestä. Otettiin tähän vasempaan kierrokseen useampi kierros laukkaa, halusin vain että Elvis laukkaa iloisesti ja minä istun hyvin. Molemmat toteutuivat. Sitten siirsin ponin käyntiin ja vaihdettiin suunta.
Oikea kierros oli selvästi hankalampi, sillä nyt ne vasemmat avut olivat ulkona ja Elvis oli edelleeen aikalailla vastaan vasenta pohjetta, eikä vasen ohjakaan ollut tuntumalla. Siksipä tämä laukka alkoi silleen, että laukka nousi joo, mutta sitten lähes joka kerta siellä samoilla nurkilla Elvis liirasi liikaa ulos ja tiputti laukan siinä samalla alas. Ja minä taas istuin kaikki siirtymät tosi surkeasti, joten takaisin nostot olivat välillä tosi hitaita ja heikkoja. Välillä taas nousi suunnilleen askeleessa takaisin.
Mutta tosiaan, tässä oli ongelma ja tämä oli ratkaistava, kun Mariannekaan ei ollut siinä antamassa valmiita vastauksia. Ensimmäisenä päädyin ihan vain näpäyttämään raipalla ja nostamaan laukan takaisin. Elvis-poni päätti taas nostaa laukan, pukittaa hiukan protestiksi tästä kamalasta vaatimustasosta, mutta toisaalta, kyllä se sen pukin jälkeen laukkasikin tuhat kertaa paremmin. Silti seuraavillakin kerroilla Elvis pääsi liiraamaan ulos ja tiputtelemaan laukkaa. Tässä päädyin ihan vain siihen, että täytyy oikeasti ratsastaa vähän paremmin. Keräsin ulko-ohjaa paremmin käteen, paukutin ulkopohjetta kunnolla läpi niissä käännöksissä, näpäytin raipalla vauhtia nostoihin ja koitin vain kunnolla ratsastaa eteen, jos poni tuntui vähänkin siltä että se hidastaisi. Saatiin onnistuneita kierroksia, muutamia epäonnistumisia ja lopulta päätin että nyt, kaksi kierrosta, ei stoppeja ja sitten antaa olla. Sain ihan tosissani pitää sitä ulko-ohjaa kädessä sen pyykkinarun sijasta ja ratsastin väsähtänyttä ponia ihan kunnolla eteen. Mutta niin vain se suoritti reitin ja vieläpä laukassa. Siispä käyntiin ja Mariannekin palasi juuri sopivasti katsomaan että poni pystyy yhä laukkaamaan, vika on siis vain ratsastajissa. Poni on fine.
Otettiin laukkaa vielä vasempaan kierrokseen Mariannen katseen alla ja tämähän sujui ihan yhtä hyvin kuin aiemminkin. Marianne hiukan kaipaili enemmän takajalkoja toimintaan, mitä yritinkin tehdä, mutta oli se vähän sellaista tuon pohjan kanssa. Ei ihan uskalla vaatia täysillä, ettei poni sitten räjähdä ja katko paikkojaan tai jotain.
Loppuravit sain suorittaa omien halujeni mukaan. Vasempaan kierrokseen hölkkäiltiin ihan vaan rauhassa lyhyin ohjin, jottei poni menisi nokilleen. Oikeaan kierrokseen tehtiin ravia ehkä kierros ja sitten poni sai jäädä kävelemään. Se kompuroi niin paljon, ettei viitsinyt ravailla. Taluttelin loppukäynnit, jonka jälkeen poni pääsi tarhailemaan. Meikä taas kävi kuvailemassa ja varustamassa Pasi-ponia ennen kuin liukenin taas kotiin.
Taitaa olla enää pari ratsastusta jäljellä ennen joululomaa. Täytyy suoriutua hyvin, jotta ensi vuonna voi mennä vielä paremmin.
Tänään oli ainakin tosi kiva tunti. Meillä meni kivasti ja hommat sujui, vaikka pohja vähän heikko olikin. Ja olihan se nyt kivaa, ratsastaa yksinään ja jopa osin itsenäisesti. On se niin erilaista olla rauhassa omine ajatuksineen kaikkien tuntivuosien jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti