Pikku-haaste ja tallilla

Eli, sain tän jonkun haasteen joskus jostain. Piti pistää viisi kuvaa (jollen muista väärin) ja selittää yhdellä sanalla. Kesäkuvia siis. Ja nää on nyt näitä mun upean mahtavia otoksia, ihan siksi että ne kesäiset hevoskuvat olis niitä ihan samoja jotka on olleet täällä jo miljoonaan kertaan :D

Tikka

Puska

Lintu

Paatti

Auringonlasku

Olin myös tänään tallilla sen hetken verran Jennan kanssa. Pidin jotain ohjattua kiertokäyntiä ja sitten autoin Jennaa Roosan kanssa = juoksin itseni henkihieveriin kun taluttelin pikku Roosaa. Pikku-Roosallakin oli alkutunnista murkkuja pöksyissä. Sen mielestä oli mukamas kovinkin jännää, alkukäynneissä poni koitti vaan tupata sisälle ja lähteä menemään. Valitettavasti tässä tohinassa ei poni aina muistanut mun jalkoja ja sainkin taas kokea kuinka matami lihava ravaa mun jalan yli. Nyt se on sit ihan sininen :D
Mutta heti raviin siirryttäessä alkoivat pikku-Roosan aivosolut törmäillä toisiinsa oikealla tavalla ja poni käyttäytyi niin kivasti ja kulki nätisti. Hienoa (:

Ihan hauskaa. Lämmintä ja mukavaa. Katotaan mites sit ens viikolla. Plääh, nyt alkaa taas tää aika ku pohdin koko ajan että halun ratsastaa kahdesti viikossa ja sitä rataa. No, katson asiaa, koitan kuitenkin hillitä itseni ainakin siihen asti että kesä oikeasti alkaa. Mutta kyllä mä ainakin hetken haluan ratsastaa enemmän, vaikka väkisin. Nih.

Tässä ei nyt sen kummempaa ollutkaan. Ja nyt ei muuta ku kaikki onnittelemaan mua huomenna. No ei kai. Enkä tule edes huomenna julistamaan että "jee, oon kaheksantoist!!!11" Sen mä lupaan.
Mitä nyt saatan sit tiistaina mainita.. No, en välttämättä :D

Sen sijaan tärkeämpi tieto! Blogi täyttää ihan just koht sillää hei kaks vuotta. Aika mieletöntä? Tiistaina varmaan ollaan aika lailla samassa päivässäkin, jes. Vanhoja ollaan jo kumpikin.
Ja ulkoasua olis sit tarkotus muokkailla kuhan kerkeis. Olen kiireinen ihminen.

Mutta heipä hei nyt taas (:

Sattumuksia ja tapahtumia

Ahahhah, kukas pääsikään siitä autokoulun teoriakokeesta läpi ekalla. Heh. No ei, olisin vaan hävenny itteäni jos oisin sen mokannut, inssiä voinkin sit vääntää vaikka vuoden läpi, se ei haittaa.

Sitten tosiaan. Tallille tänään. Mieltsi ilma ;) No ei, ens viikolla on vähintään 20 astetta pakkasta ja sitä rataa, mutta senkin uhalla sanon että tänään oli ihanan keväinen sää. Lämmintä, aurinkoista ja tiet oli hyvässä kunnossa ja upeaa vaan.

Sain polkea koko matkan auringon paistaessa ja kun ajelin sitten kentän vierestä niin Marianne sieltä huuteli mua. Katselin häntä sitten kovin kummastuneena, mitäs asiaa sillä nyt on? Käskykseni (olisitko niin kiva ja sitä rataa) sain että hae Evita ja Simo ja pistä niitä kuntoon, ratsastajat myöhässä. Mähän pistin sit buustin päälle kun ajelin parkkipaikalle ja suorastaan juoksin taulun lukemaan ja sitten lähdinkin kauheella kiireellä poneja hakemaan. Ettei vaan kukaan muu vie niitä :D 

Ensin hain Evitan, sieltä se tulla lömpsötti ja kävin heittämässä sen vaan johonkin karsinaan. Sitten Simon hakumatkalle. Se oli ongelmallista, siellä on nyt kolme ruskeaa ponia, kaikki samassa sumpussa, eri tarhoissa tosin. Mä olin ihan varma että haen ihan väärän ponin sieltä. Onneksi ne oli hyvin tunnistettavissa ja ainoa moka oli se, että jouduin tarpomaan umpihangessa koska en tiennyt että Simon tarhaan mennään toista kautta. Olipa muuten jännää, Simo on ollut mulle oikeastaan vierain näistä tuntihevosista. Tai ku oon vaan tyyliin pari kertaa taluttanu sitä tunnilla ja kerran pistin sille kai satulaa (tai tarkistin sitä ainaki) Mutta ahah, vihdoinkin pääsin hei hakemaan sen tarhasta :D Simo ei tykännyt ideasta, se suorastaan kavahti kauemmas. Ehkä sillä oli zen-hetki menossa ja minä olin vain liian kiireinen. No, pieni poni oli helppoa napata matkaan vaikkei se kovin ideaa tuntunut arvostavan, ja sitten lähdimme kohti tallia ja saimma Sakarilta murhaavia katseita peräämme. Heitin Simppelinkin karsinaansa ja pääsin jopa harjaamaan sitä :D Simo helpotti urakkaani piehtaroimalla heti kun sain loimen sen päältä, joten hinkkasin karvamatoa muistuttavasta ponista edes ne suurimmat purut pois. Heh, on se Simo vaan pieni. Siis niin pieni ja sievä. Evitalle tulikin kuntoonlaittajia, joten mä lähinnä päivystin siinä Simon luona ja odottelin että löytyykö sille ratsastajaa. Ei silloin kyllä löytynyt, enkä viitsinyt ponia varustaakaan, turhaan siellä seistä jos ei ketään tulekaan.

Olin muutenkin suosittu. Heti kun talliin kirmasin, niin sain pyynnön että josko tulisin kävelemään jonkun tytön viereen tunnilla. Miksipä en tulisi. Roosaakin olisi pitänyt auttaa, siihen en kerinnyt. Mukavaa kun tekemistä on niin ettei mitään kerkiä tekemään :D

Ehdin sitten lopulta kiireen keskellä taulunkin lukemaan. Mulla oli Evita-paksukainen, joka siis oli edeltävällä tunnilla. Mukana myös Sakari, Vinski, Salli ja Roosa. 

Heti kun olin todennut etten Simoa varusta, niin sainkin taas kipasta kentälle ja pääsin käppäilemään tämän pienen viereen, hän meni siis Lakilla. Alunperin se oli sellanen "kävele vaan mukana" mut sit ne teki kaikkia kivoja kevennysharjotuksia, joten se muuttui muotoon "pidä kiinni ku ei nää nyt kerkii ohjaan" Laki lyllersi eteenpäin, tosin ravilla että jes vaan. Ja sitä oli hauska talutella, pieni poni tikitti pikku ravia ja minä saatoin talsia vieressä ajatuksiin uponneena. Mukavaa. Tosin välillä Lakin mielestä piti vähän pistää hanaa ja sitten minä melkein jäin kyydistä kun poni karkasikin oletettua reippaammin :D Keskustelimme ratsastajan kanssa henkeviä (minähän osasin) ja oli oikein viihtyisää. Lopulta juoksin vielä itseni varustamaan ja lopultakin saatoin mennä Evitan luo lepäilemään.

Jätin takin kentän laidalle, sillä lämmöstä pitää nauttia. Sitten kiipesin Evitan kyytiin ja sain jotain neuvoja omistajalta. Ihan hyvä, jotenkin ehkä uskaltaa sitten enemmän käskeä kun tietää ettei Evita täysin mene rikki. 

Lähdettiin kävelemään. Alkuun iso ja kirjava oli kovinkin virmakas. Siellä se hiihteli menemään ja käynti lähenteli ravia. Koitin keikkua kyydissä ja ajatella rauhallisia ajatuksia, ja lopulta Evitakin vaivautui kävelemään rauhallista alkukäyntiä. Lähdin tekemään vähän ympyröitä. Evita kääntyi oikein nätisti, vähän oli ympyrät ehkä isompia kuin ajattelin, mutta pysyttiin kuitenkin ihan reiteillä ja liikuttiin kivasti. Kun sitten lopulta keräsin ohjaa tuntumalle alettiin jo päästä pienemmillekin volteille ja Evitakin kulki suunnilleen voltin mallisena.

Mariannen palattua siirryttiin sitten kevyt raviin. Evita lähti kuin ohjus hidastetussa elokuvassa. Siellä me mennä tömpsötettiin pitkin uraa ja niin kauan se sujuikin hyvin. Mutta annas olla kun piti kääntää niin eihän se oikein onnistunut. Ensimmäinen käännös oli vielä hyvä, mutta sen jälkeen meidän oli aivan pakko vaan kaahailla toisten perässä. Eikä vaan voinut kääntyä, ei, meidän oli pakko ottaa toiset kiinni. Koitin vähän vääntää kättä tässä asiassa ja välillä taisi Evitakin pikkasen kääntyä, mutta useimmiten vaan hömpöteltiin menemään. Vaihdettiin sitten suunta ja tämä olikin heti paljon helpompaa. Evita kääntyi kovin nätisti ja jaksoi vähän kuunnella mitä minä toivoin meidän tekevän. 

Onnistuin siinä sitten kipeyttämään jalkani jotenkin mystisesti. Onneksi välikäynneissä Marianne ystävällisesti pidensi toista jalustinta ja kipukin katosi sitten itsekseen. Marianne alkoi siinä selitellä että piti nyt tätäkin taas vaihteeksi kokeilla, on kuulemma niin sopiva :D Tosin sit todettiin taas että kiva tälleen, mutta ei silleen koko ajan. Tai sillee.

Kun oltiin kävelty niin alettiin tehdä takaosakäännöksiä. Ensin teorialuentoa siitä miksi tehdään ja miten ja aloitettiin sitten ihan pysähdyksillä ja liikkeelle lähdöillä. Evita pysähtyi kyllä todella kauniisti, mutta sillä oli niin hirveä kiire lähteä kävelemään. Heti kun löysäsi niin mamma oli jo aivan lähdössä. Saimmekin siis kiistellä siitä että voiko mummeli seistä sen verran että saan myödättyä, kehuttua ja painettua pohkeita vai pitääkö sen yksinkertaisesti juosta menemään tukka hulmuten heti kun saa pikkasenkin vapaata ohjaa. Evitan aivokapasiteetti riitti tämänkin asian omaksumiseen ja muutaman sodan jälkeen jaksoi suuri kirjava seistä sen hetken ja lähti liikkeelle vasta kun minä pyysin. En mitään monen sekunnin seisomisia siltä jaksanut vaatia, hyvä kun nyt seisoi sen verran että minä sain eteenpäin pyydettyä. 

Kun oltiin tehty muutamat pysähdykset, niin lisättiin pysähdykseen tämä takaosakäännös. Taas oli kovin jännää, Evita on niin iso ja mun mielikuvissani ei siltä voi edes pyytää mitään kun se on niin iso :D Ja sitten on taas pyydettävä siltä jotain näinkin isoa, iiks.

Evita sen sijaan yllätti taas. Pysähtyi nätisti ja päästiin jopa jonkin asteisesti kääntymään, jes! Takapää kyllä liikkui myöskin, mutta ei se niin vakavaa, eikä se oikeastaan kovin paljon joissain käännöksissä edes liikkunut. Kun pysähdyksestä oltiin tehty jonkin aikaa niin sai alkaa tehdä suoraan käynnistä. Mä aloitin sitten taas heti käynnistä. Mä ajattelen sen jotenkin niin että ihan sama tekeekö käynnistä, ei siinä mitään menetäkään. Tai jos käynnistä tekee niin ainahan voi pysäyttää ja jatkaa siitä. Ja käynnistä on monella tapaa jopa helpompaa kuin siitä pysähdyksestä.

Alkuun meillä sujuivat nämä takaosakäännökset oikeastaan paremmin, Evita kyllästyi sitten loppua kohden taas. Ja oikeaan kierrokseen käännökset olivat miljoona kertaa parempia, vasempaan ei oikein onnistunut. Sama juttu niissä alkuraveissa, vasempaan ei Evita kääntynyt. Vaikea se vasen kierros, kummallista eikö totta?

Mutta joka tapauksessa. Oikeaan kierrokseen tuli paljon parempia käännöksiä, takapää teki vain pienen ympyrän ja pysyttiin hyvässä käynnissä läpi käännöksen. Ja kyllä me kerran onnistuttiin tekemään ihan mieletön käännös, joka oikeasti tuntui onnistuneelta. Ja mikä parasta, tällä kertaa Marianne jopa näki sen! Todella upean tuntuista kun tunsi sen elukan ristivän niitä jalkojaan ja me mentiin hyvin. Jes.

Mutta vasen kierros olikin sitten paljon vaikeampi. Tähän suuntaan takaosakäännökset olivat lähinnä voltteja. Välillä sain sen melkein kääntymään, mutta silloinkin se vaan karkasi voltille ja mennä tumpsutti. Ja kun oltiin aikamme näitä hinkattu niin Evita alkoi vielä pysähtymään aina ennen takaosakäännöstä vasemmalle. Kun Evita alkoi esittää näitä väsymisen merkkejä niin annoin sen välillä vaan kävellä vähän pidemmällä ohjalla ja käytiin vaan välillä koittamassa takaosakäännöksiä. 

Sitten otettiin vielä harjoitusravia. Ei sen ihmeempää ideaa, kunhan ravailtiin. Evita lähti melkoisen innokkaasti raviin, mutta hyytyi kovin nopeasti. Pari kertaa se pääsi hyytymään, sen jälkeen onnistuin pitämään mamman ravissa. Tehtiin pari ympyrää, mutta lähinnä keskityin ravailemaan löysin ohjin ja naputtelemaan vauhtia kun se tuntui hidastuvan. Kauheeta muuten istua siellä, mä ihan huojuin sivuttaissuunnassa kun oikein tunnustelin Evitan askelia.

Sitten kevenneltiin vielä perään. Leikimme taas laivaa ilman kapteenia ja ravailtiin löysin ohjin/ilman niitä. Evita tosin koitti aina olla todella ovela ja luikahtaa jostain jonnekin jos seilailin täysin ilman kontrollia, joten oli aina aika ajoin otettava ohjaa käteen jotta sain näytettyä arvon rouvalla että minne täällä oltiinkaan menossa. 

Sitten käyntiin ja käveltiin.

Mä olen oikein tyytyväinen. Tai no, toinen kierros meni hyvin :D Oikea kierros meni hyvin, vasen oli surkea. Ja olen jälleen hyvin tyytyväinen takaosakäännöksiimme, muumihan teki ne taas niin kovin hienosti ja se yksi oli tosiaan aivan täydellinen, heh. Hauskasta. Hauskasta sekin että tästä tekstistä tuli kovin lyhyt ja se että mun piti mennä tänään ajoissa nukkumaan. Siksikin tää teksti on näin lyhyt, heh.

Käveltiin rauhallisesti köpötellen ja sitten keskelle ja alas selästä. Vein pienen Evitan karsinaansa ja riisuin sen varusteista. Ovet jätin selkoselälleen, ainakin melkein, ja pääsin lopulta kortinkin kirjaamaan. Mariannen kanssa "jouduin" vielä keskustelemaan ja sitten olikin aika lähteä takaisin kotiin.

Torstaina olen tallille menossa, jeejee. Mutta nyt pitää mennä nukkumaan, todella. Hyvää yötä (: Toivottavasti tästä tekstistä saa edes joku jotain irti :D 

Puhdistimme sielumme

Heipä hei. Tänäänpä pääsin autolla tallille, lällislää vaan. Tämän ansiosta olin tallillakin ihan ennätysaikaisin, vain vähän (okei, melkeen puolelta) yli viisi. Heh.
Kävin lukemassa taulun, mulla oli Pomo (: Tunnilla myös Sakari, Roosa ja Vinski. Siellä oli hevosenvaihtoviikot, tosin en voinut liittyä tähän, koska mulla nyt on vaihtunut hevonen koko ajan viime viikkoina :D
Pompeli oli ekalla tunnilla, joten menin katsomaan sitä. Ja pääsinpä myös Simoa taluttamaan liinan päähän, jee. Tosin Simppelin mielestä oli ihan kamalaa jäädä kahden tytsyn komenneltavaksi, eikä se oikein sitten jaksanut vaivautua. Onneksi sitten lopulta Marianne otti Simon takaisin hoiviinsa, sai ponikin järkeä päähänsä kun tuli mamma komentamaan. (niin, ja mä pääsin lämmittelemään. Pirullisen kylmä oli, hyi)

Kävin vähän Pomoa kiusaamassa ja lopulta iskin herran varusteisiin. Lähdimme kentälle ja siellä oli jotenkin yllättävän liukasta, meinasin ihan nurin mennä. Pomo oli aivan kauhuissaan kun minä lähdin litomaan ja roikuin ponissakin kiinni jotten menisi ihan mukkelismakkelis. Sitten löntystimme kentälle kilometrin verran muiden perässä, Pomolla kesti kun se ihaili maisemia.

Poni keskelle ja kiipeilin kyytiin. Marianne oli siinä vastaan pitämässä ja ennen lähtöään totesi mulle että siirtymisiä ja paljon jotta se kuuntelisi pohjetta. Selvä. En tosin tiedä minkä maan siirtymiä se tarkoitti. Tai kun mulla ei ollut oikein intressejä kiskoa ponia kädet verillä pysähtymäänkään näin alkukäynneissä, sehän suuttuu. Tai okei, ehkä mulla pitäis olla intressejä Pomon pysäyttämiseen, mutta siinä kohdassa tarvin tyyliin Mariannen karjumaan mitä mun pitää milloinkin tehdä. Tai muuten se on vaan sellasta että kiskon ponia jännittyneenä pysähtymään ja luovutan kun voimat loppuu. Se on huono vaihtoehto.
Lähdettiin sitten kävelemään ja Pompelihan oli laiskimus. Siinä se mennä lönkötti, ei paljon näyttänyt kiinnostavan. Minä koitin etsiä pohkeet lähelle, polvet irti ja poniakin patistin reippaampaan askellukseen, useimmiten tosin käskin sitä liian vähän ja Pomo piti parempana ideana vain ignoorata minun pikku pyyntöni. Pöh.
Koitin myös saada Pomoa vähän niinkuin keskemmälle kenttää. Ura oli sellanen metrinen monttu jota ympäröi vähintään metrin korkuiset lumivallit, ei siis mitään järkeä kävellä siellä. Alku aina hankala, mutta kun tarpeeksi kauan hakkasin päätäni seinään, ymmärsi Pomokin että on paljon mukavampi kävellä siellä keskellä. Tehtiin vähän voltteja ja oli taas kamalaa. Pomo oli ihan kiinni oikeassa ohjassa ja vasen löi tyhjää ja alkukäynneissä en saanut edes ulko-ohjalta mitään pidätteitä ja seilattiin sitten kuin laiva ilman kapteenia, kunnes kokosin ohjaa tuntumalle.

Tein mä kyllä yhden pysähdyksen, joka onnistuikin ihmeen hyvin. Tosin sehän johtui taas siitä että Pomo oli niin laiska näin alkukäynneissä. On se hankalaa.
Mariannen palattua siirryttiin kevyt raviin. Ensin ei Pomo millään jaksanut ravata, mutta kun saatiin moottoria käyntiin niin sittenhän se ei muka millään voinut ravata hitaasti ja tahdikkaasti. Ei niin millään, Pompeli vaan juoksenteli iloista raviaan ja minä koitin kiikkua kyydissä. Ajauduin hurjaan könöön, jalat seilas takana ja kädetkin elivät ihan omaa elämäänsä = voi kauhistus. Tein välillä käyntisiirtymiä. Alkuun ne oli sellasia että ensin istun alas ja pompin kuin jauhosäkki ja sitten ohjasta kiskon ponin käyntiin. Onneksi löysin siirtymien syvällisen idean -> istuin rentona alas ja istunnalla koitin jarruttaa ja lopulta pehmeällä ulko-ohjan pidätteellä siirsin ponin käyntiin. Paljon parempi, Pomokin alkoi rauhottua.
Siirtymät eivät oikeastaan ponin vauhtia hiljentäneet, päinvastoin. Aina siirtymän jälkeen sillä oli hurja kiire päästä purkamaan energiaansa mahdollisimman reippaalla ravilla. Poni valui uralle, ei kääntynyt ja vain paineli menemään. Koitin parhaani mukaan suoristua ja keventää hitaasti. Ei juuri vaikutusta, poni vain baanaili menemään.
Lopulta (huom, ihan itse keksin ;) ) tajusin keventää hitaasti ja matalasti. Ryhdyin keventämään mahdollisimman matalasti ja yllättäen Pomo todellakin rauhottui ja ravi muuttui paljon miellyttävämmäksi. Jes. Välillä se meinasi lähteä vähän karkaamaan alta, mutta matalalla kevennyksellä saimme jonkin sortin yhteisymmärrystä ja kääntäminenkin alkoi sujua kun lopulta sain ponin ymmärtämään että uralla on tosi tyhmää mennä. Ja tietysti kun suunta vaihtui helpompaan, silloin Pomo kääntyi oikein nätisti. En sano ajatuksenvoimalla sillä se olisi huijausta, mutta nätisti se kuitenkin meni.

Käveltiin vähän ja tehtiin jäätymiskuolemaa. Onneksi lopulta lähdettiin tekemään pieniä väistätysharjoituksia. Tarkoituksena oli väistättää takapuolta sisäänpäin. Yksinkertaista kuin mikä. Mutta kun se hidastaminen on niin hepreaa kuin olla ja voi.
Kun minä siis yritin, mutta aina se meni niin että ensin pidättelen ja Pomo vaan hiihtää alta. Sitten koitan vähän naputella pohkeella ja Pomo menee korkeintaan reippaammin eteenpäin. Mä en vaan pysty pyytämään kunnolla kun poni ei hidasta (mieluiten se vois vaikka pysähtyä) ja Pomoa en saa hidastamaan. Yksinkertaisesti. Voikin olla hankalaa. Sitten Marianne käskee käskeä kunnolla, mutta en mä halu potkasta pohjetta läpi jos hevonen jo valmiiksi juoksee alta pois. Kun ei se sit mene läpi, kai. Plääh.
No, Marianne sitten lopulta auttoi ja koitti selittää kuin idiootille että ponia pitää hidastaa eikä antaa periksi :D Pidetäänkö vaikka joku monituntinen rupeama, aiheena "miten hidastan Pomoa" siitä vois jatkaa vaikka "miten pysäytän Pomon" ja tätä rataa. Ku ei se voi olla niin vaikeaa. Mutta on se silti. Pomo on vaikea poni. Mutta me hakataan päätä seinään sitten yhdessä. Ei noin pieni juttu voi olla niin vaikea. Piste

Toiseen suuntaan meni aivan yhtä huonosti, Pomo väisteli porttia kun se oli muka niin pelottava. Marianne menetti hermonsa ja haukkui meidät pataluhaksi (tai oikeestaan se sanoi että jumankauta nyt käsket sitä, melkein sama asia) Noo, jonain päivänä Pomo vielä tekee just niinkuin haluan. Mikäli tää ei toteudu niin sitten vain aika loppui kesken.

Lopulta lopetimme väistöharjoittelun (vaikka Marianne sanoikin ettei voida jatkaa ennen kuin onnistun :D Se luopui toivosta. Tosin ihan hyvä, siellä oli kylmä. Erikoista muuten että siellä oli noinkin kylmä?)
Sitten oli tarkoituksena mennä harjotusravia ja nostaa laukkaa tiesivulle. Muttamutta. Minä siirsin Pompelin harjotusraviin, mutta poni siirtyikin kiitoraviin ja meni siellä kuin ravuri. Se oli hirveetä :D Minä koitin istua rentona ja pidätellä, mutta kun se poni vain juoksi. Se juoksi niin kovaa kuin kintuista lähti ja oikein kuuli kun se huusi "laukataan, laukataan!" Siirsin käyntiin ja sitten siirryttiin ajatuksen voimalla raviin, etten sit ainakaan potkasis sille liikaa vauhtia. Ei auttanut, Pomo juoksi vaan kovempaa. Se vaan juoksi, se oli niin hallitsematonta. Mutta itseasiassa mua ei edes pelottanut. Näinhän mä kauhukuvia, kuinka Pomo lähtee täyttä laukkaa ja heittää mut ojaan matkallaan. Mutta ei se silti jotenkin pelottanut. Lähinnä vitutti kun poni ei ollut lainkaan kuulolla. Se ei oikeasti kuunnellut yhtään. Kun koitin ottaa käyntiin niin poni vaan juoksee mistään välittämättä, kuola valuu pitkin leukaa ja ilmekin varmaan suorastaan psykoottinen. Lopulta mun oli pakko tehdä tää pettämätön pysäytys, etukenoon ja ohjat vasten kaulaa. Sainpahan ponin käyntiin. Sitten vielä kerran erehdyin sen ravin siirtämään ja sitten saatiin Mariannelta noottia ku lojuin kaulalla kun siirsin ponia käyntiin.
Siis uskomatonta. Miten tää nyt voikin olla näin hankalaa. Siis harjotusravi :D Ehkä pitää vaan myöntää etten osaa ratsastaa millään hevosella talvisin. Voisin pitää luovaa taukoa ja ratsastaa vain kesäisin, heh. Toisaalta se olisi ongelman kiertämistä, ehkä tää vielä joskus helpottaa.

Käveltiin sitten Pomon kanssa ympyrällä, mä päätin että ookoo, otetaan käyntiä kun kerran ravi menee noin hienosti päähän tänään. Sitten vaan kävi jotain. Pomo lähti ravaamaan Vinskin perään. Tai en tiedä ravasko, se tapahtui niin nopeasti. Eli Pomo lähti Vinskin perään käyntiä kovemmassa askellajissa. Heti silloin mulla jotenkin napsahti ja tuli sellanen vaistomainen "ärh" Ja siis se oli ihan tosissaan sellanen karjahdus, että ei ihan helpolla musta edes lähde niin kovaa ääntä :D Heti sen karjasun jälkeen siirtyi Pompeli laukkaan ja mentiin vaan ihan täysiä toiseen päähän, ja sitten sainkin ponin pirulaisen pysähtymään.
Ensin Marianne kysy sieltä sillee "sääkö karjasit? No oliko järkevää" Heh, mähän vastasin tietty että ei se välttämättä, mutta se vaan tuli. Sen jälkeen Marianne alko naureskelemaan ettei oo ikän kuullu musta sellasta ääntä, eikä uskonu että se musta edes tuli :D
Mutta se oli ihan tosissaan vaistomainen. Ei mikään "iiks, poni menee, apua" kiljasu, vaan pikemminkin sellanen "nyt stn poni, et vahingossakaan mene sinne, vaan sä jumalavita menet ihan just näin ku mä käsken ja #&%¤"#!!!!!!" Mites, ei toki yhtään ärsyttänyt kun en saanut poniin mitään kontrollia vai?

Noh, tän jälkeen käveltiin ja otettiin laukannostot yks kerrallaan. Ensin Sakari ja Roosa. Sitten tuli sellanen luova tauko kun Marianne jutusteli jotain ja me vaan käveltiin. Sit mietin siellä et "yks plus yks, Marianne ei kuitenkaan anna mun laukata kun poni ei oo yhtään hallinnassa. Mut viittinköhän mä edes laukata ku se taatusti lähtee käsistä. Mut hei, mäpä meen silti, meen tässä nyt ihan hiljaa ku Marianne ei kato, ei se varmaan sit huomaakaan." Heh
Pomo nosti erittäin viiveellä, mutta korvasi sen sitten vauhdilla. Siellä me mentiin kovinkin epähallittua laukkaa ja ponikin hidasti puolen kierroksen hidastamisen jälkeen. Marianne vaan huuteli siellä näitä nerokkaita neuvojaan "istu!! Nyt hidastat sen!" Toki, mutta mä oikeastaan jo tiesin että sä noin huudat, joten yritän niitä tässä just toteuttaakin. Ja ku mä könötin vaan sen takia ku keräsin ohjia.

Sitten siirryttiin loppukävelemään. Kun mentiin ohi, niin Marianne huutaa sieltä että hyvä Milla! Mä mietin vaan että niinku missä asiassa :D Onneksi se selitti "Mä olin ihan varma ettet sä laukkaa" Ahaa, no hyvä sitten.
Kävi se sitten myöhemmin juttelemassakin. Täytyy sanoa että tänään tuli normaaliakin omituisempaa kommenttia. Tai kun se jutteli siinä silleen et jee, hyvin meni. Painotti sitä kuinka hienoa on että uskalsin laukata (mitäs siinä oli uskaltamista, heh) ja etten mä enää oo yhtään niin kauhuissani. Lienee totta. Tai on totta. Ei enää yhtään sillä tavalla jännitä oikeestaan mitään. Teoriani on se, että nyt on iso kenttä. Ensinhän iso kenttä oli ihan jäätävän kamala, olin varma että vähintään kuolen sinne. Mutta kun sitten muutaman kerran tuli näitä lähtöjä, näitä apuva-kuin-kamalaa -lähtöjä kun poni juoksee tuhatta ja sataa ympäri kenttää, ja sitten huomasikin että kappas, mähän en pudonnut. Ehkä se on sellanen vaikuttaja. Kun on muutaman kerran juossut ympäri kenttää, huomannut pysyvänsä, sitten on tullut sellainen supermies-fiilis "mua ei estä mikään, mä pystyn mihin vain" Ja nyt varsinkin. Kesällä joutui jännäämään ison kentän kanssa. Nyt kenttä on ihan normi ja käytetäänkin siitä vaan tyyliin puolikasta. Sehän on siis ihan pieni kenttä jossa ei oo mitään pelottavaa. Ei siellä voi edes mennä kovaa. Ja tätä rataa.
Mutta tosiaan. Musta oli erikoista että Marianne tulee sinne "Jee, uskalsit laukata, sydän sydän sydän" kun vasta kymmenen minuuttia sitten se oli raivon partaalla kun mistään ei tule mitään :D Joojoo, pitää kaikesta hakea jotain positiivista, mutta realistisempaa olis ollut sanoa vaikka "ei nyt oikein sujunut mikään, ehkä sitten joskus (kun tulee kesä ja poni on laiska)" Heh

En mä nyt oikeen voi sanoa että olin tyytyväinen. Mutta meinasin silti äsken kirjottaa että olin tyytyväinen :D Mulla on nyt mielettömän hyvä fiilis, tiedä häntä mistä johtuu. Tai ponihan ei toiminut yhtään, juoksi vaan alta, ei kääntynyt ajatuksella, laukassa sekoili, eikä väistöt onnistuneet. Mutta se oli silti kivaa, heh. Pompeli on hauska, ehkä siitä vielä joskus tulee jotain.
Ja ehkä oon nyt niin tyytyväinen kun voin ajatella "kheh, oon niin peloton ja maailmanvaltias vähintäänkin" Tai jotain. Että ehkä kerrankin tässä Mariannen yltiöpositiivisesta kommentointityylistä oli hyötyä (;

Sitten vaan keskelle ja alas selästä. Pieni ruttunaama talliin ja varusteet pois. Sitten pääsin itsekin lähtemään kotiin.
Heipä hei vain. (Niin ja lisäyksenä, voihan olla että nyt on niin positiiviset fiilikset ku oon jo aika monta viikkoa mennyt eri hevosilla. Se on hauskaa, heh :D)

Haasteloinen

Päätin nyt kumminkin tän tehdä, vaikka epäilen ettei ole mitään järkeä kierrättää taas näitä vanhoja kuvia :D Mikäs tässä. Mutta ajatellaan positiivisesti. Kahen kuukauden päästä on jo huhtikuu, silloin koitan jonkun pakottaa kuvaamaan. Mulla on taas sellanen olo että oon niin hyvä verrattuna viime vuoteen, mutta katotaan pitääkö paikkansa tällä kertaa ;)

Ohje: Valitse 6-8 ratsastuskuvaa itsestäsi, joissa ratsastus näyttää hyvältä esim. istunta, jalat, kädet, mikä vain! Tarkoitus olisi myös kertoa, miksi juuri se kuva.

Näin ekaksi voisin pistää tämän kuvan:

(Iina)

Noniin, tämä kuva pisti ensimmäisenä silmään. Sehän on nätti, eikös? Kädet on kulmassa, nyrkki pystyssä. Jalat oikein (joku voi ajatella että vähän edessä, mutta kai noittenkin kanssa pystyssä pysyisi ilman Elvistä? Ja tuokin on satulasta kiinni) Selkä on suorassa (vai onko se vähän liiankin?) Katse on edessä, leuka ylhäällä. Sehän on ihan tollanen mallikuva! Jos nyt pilkkua viilataan vois noi varpaat olla ehkä pikkasen suorampana ja pohje paremmin kiinni. Mutta sinäänsä, todella hieno istunta ainakin minun mielestäni ja näin kuvan perusteella. Elvis on mukavan tympääntyneen näköinen, heh. No, ainakin se kävelee alkukäyntejä rauhallisella mielellä, ei kireänä ja kyttäilevänä. Oikein hyvä ja kiva kuva siis!

Tästä eteenpäin tehtävä onkin vaikea. Hyyvin vaikea. Tai tiedättekö kun mulla on tuolla tuhatsatayksi tuollaista ihan samanlaista kuvaa, eri hevosilla tosin. Lähes jokaisessa käyntikuvassa on mulla tuo sama oppikirja istunta keikistely meneillään ja jee. Eikä taida palvella tarkoitusta että laittaisin kuusi käyntikuvaa tänne :D
Mutta ongelma. Tosiaan, kaikki käyntikuvat ovat kuin tähdistöistä repäistyjä, mutta mites ne ravi- ja laukkakuvat sitten.. Tästä tulee pitkä ilta, varsinkin kun sisäinen perfektionisti teilaa kaikki ne hyvät kuvat "ei toi edes ole hyvä kuva, toi on tilannekuva, just tossa tilanteessa satuin istumaan hyvin, mut seuraava kuva paljastaa et lentelin siellä kuin päätön kana"

Tästä on kuitenkin hyötyä, jokaisessa ravikuvassa on samankaltainen ongelma. Könötys + kädet harittaa + jalat seilaa takana ja kädet edessä. Sitten taas laukkakuvien yhtenäisyys = jalat kauheessa tuoli-istunnassa ja kädet ihan yliylhäällä.

(Iina)

Noniin. Tämähän on ravikuva. Yksi harvinainen ravikuva joka tosiaan näyttää oikein hyvältä. Kädet on aika oikein, istun hienosti penkissä, jalustimet jalassa ja jalat järkevässä asennossa. Katse nyt on ehkä pikkaisen etuajassa, mutta ehkä vaan ennakoin tulevaa kulmaa tai jotain. No joo, Vinskin ravi nyt on säälittävän pienen näköistä, saattaa olla osasyyllinen näinkin hyvän näköiseen raviin. Ei sen niin väliä (;
Vinski nyt juoksee lönköti raviaan pää pitkällä, mutta se ei haittaa. Ainakin minä näytän hyvältä.

(Henna)

Teknisesti kuva on ruma kuin synti, se ei ole pointti. Mutta tosiaan, tällä Elvis-kerralla oli aika hyvännäköisiä kevyt ravi -kuvia. Tai kerrankin oli kuvia joissa mun kädet ei seilaa kilometrin päässä toisistaan ja mä en ite könötä vaakasuorana eteenpäin. Otin tämän kuvan koska se on erittäin hyvä ja havainnollistava kuva, lähes suoraan sivulta kun ne muut olivat edestä ja takaviistosta. Tosiaan, kädet ovat pysyneet hyvin, ne ovat hallinnassa. Jalat eivät lentele missä sattuu, vaan ovat jopa melkein kyljen tuntumilla. Katse on sinne minne menemme ja olen itse kovin suorassa. Olinkin jo menettää uskoni, en mä voi aina keventää ihan könössä ;) Tosin tää kuva on vanhempi, asd.
Mutta kuvana tää on ruma, kevennys kuvat on rumia, hyi. Ja Elvis lähentelee kamelia, kattokaa noita jalkoja ja plääh :D

(Iina)

Tässä kuvassa näkyy se häviävän pieni hetki joka on saatu ikuistettua. Niin, tää on varmaan ainoa kuva jossa hetki on saatu ikuistettua, mutta mutta :D
Tosiaan, mulla on kädet kulmassa, jes. Mä istun suorana. Pää on ehkä vähän edessä, ei se niin vakavaa. Samoin varpaat vammaa. Kuitenkin, mun mielestä se on hieno kuva. Tai mä istun hienosti. Edes sen sekunnin murto-osan olen istunut noinkin viisaan näköisenä laukatessa, heh.

(Henna)

Kuva on nostosta, ja tätä edellinen oli lähes samanlainen. Voinen siis kelpuuttaa tämän, istunta kun säilyi tällaisena edes parin sekunnin ajan ;)
Istunta on toki oikein kiva. Olen penkissä ja periaatteessa kaikki on ookoo. Mutta ylempi kuva on silti parempi. Tässä kädet on edessä ja tuo jalkakin on jotenkin niin jännittyneen näköinen. Tosin ehkä tässä jalka on sinäänsä paremmin, toisessa varpaat on alhaalla :D Ja annan tässä tyyliin pohkeita. No jaa.

(Oona)

Oon pahoillani :D Se on pieni ja huonolaatuinen. Arvatkaa ärsyttikö, Roosasta on paljon tosi ihania laukkakuvia, koko luokkaa tämä. Kuitenkin. Mä istun siellä. Ei sitä tästä oikein näe, mutta videoista sen näkee. Se on hienoa, heh.


Hyvin vaikeaa, mulla on niin rajalliset kuvavarannot.
Tämä kuitenkin innoitti ja pistän vielä tähän perään mun mielestä parhaimmat ja ihanimmat, kivoimmat ja tunteikkaimmat kuvat jotka tähän hätään löydän.

Poni näyttää ihan mopolta. Johtunee mun käsistä, auts

Tsekatkaas ponin pikku poniravia :3

Tää on ihana kuva. Johtuu siitä, että muistan tän videosta, ton jälkeen Roosa lähti niin innokkaasti laukkaan, hui

Se on ihan liitokavio (:

Tässä on jotain joka mua koskettaa. En tiedä. Ehkä se pieni sumeus, ehkä toi jalustin joka puuttuu, ehkä jalka joka puristaa vauhtia. Mä pidän tästä, jokin siinä on. Ehkä se on vaan Marianne ;)

Tää on ihana, ihana. Vinski on niin iloisen näköinen, awws. Tietty joo, muissa se kuuntelee, tässä se on kuuloton, iiks. 

Elviksestä on kuvia ihan hirveesti, en siis jaksanut selata kaikkia. Kuitenkin tuossa mua pisti silmään juurikin tämä. Ponin ilme on jotenkin niin Elviksen näköinen ettei ole tosikaan. Se ravailee tuota pientä, sievää ja reipasta raviaan, tuijotellen ihan väärään suuntaan ja minä näytän pieneltä ja tuulen riepottelemalta siellä. Tää mielikuva ei kuulostanut hyvältä, mutta tää kuva on kaunis, koska se on niin totta

Tää on aina ollut yksi mun lempikuvista. En tiedä miksi, liittynee jotenkin siihen että Pomo kyttää "uu miten pelottavaa"

Tämäkin on jotenkin upea. Sumea, jalustin puuttuu ja minä oon etukönössä. Siinä on sitä tunnelmaa (:

Minä könötän jalat ponin nivustaipeessa, ponikin puuttuu puoliksi kuvasta. Pidän tästä. Kuva on tumma, siinä on jotain joka tuo siihen sitä kauneutta. Ja ehkä tää kuvastaa tätä ihmisen epätäydellisyyttä

Se on nätti kuva. Pomo menee neitiravia, ollaan tekemässä volttia, tosin poni näyttää menevän eteenpäin. Hieno

KATTOKAA MUN ILMETTÄ :D Voikin olla noin tyhjä katse.

Tää ei liittynyt tähän. Haluan vain toivottaa nyt hyvää maanantain jatkoa, jospa minä lähden opiskelemaan teoriakoetta varten. Voin siinä treenata tota mun kuollutta katsetta, kheh.

Tää vasta oli kuvapläjäys, ainakin mun blogiin, huh hei. Mut viime aikona on ollut (okei, viime postaus) kuvatonta. Että niin

Heips

Muumi vallan tsemppasi

Tattataa. Aika kamalaa, tää on päivän myöhässä. Tai ei, joku yhdeksän tuntia. Siihenkin on syynsä, joista ensimmäinen on se, että heti kotiin päästyä tulikin lähtö, joten en sitten voinut kirjoitella. Anteeksi anteeksi kaikille :) Eikä sillä että se ketään olisi haitannut.
Ja kyllä, päivän myöhässä, se on sitten toinen juttu minä päivänä tää mun väittää kirjottaneen, koulun koneilla on ongelmia.

Eilen olin siis tallilla, ihanaa kun oli liukasta ja lunta ihan liikaa ja jippii. Tallille kuitenkin pääsin ja luin taulun. Pienen tulkintahetken jälkeen tajusin että mulla on Evita ja tunnilla myös Roosa, Lelliina ja Pomo. Evita oli jo toisella tunnilla, joten katselin tunteja ja menin sitten Roosankin kanssa kävelemään kun niin nätisti pyydettiin. Lakikin leikki todellista villiponia ja Roosa säikähti Lakin pukittelua jolloin pieni Roosa-poni sitten suorastaan hyppäsi syliini. Söpöä. Tai okei, jos se olisi jatkanut matkaansa ja juossut ylitse niin se ei olisi ollut niin kovin söpöä enää.

Tuntimme alkoi ja kipitin Evitan-muumin luo. Säädin vähän jalustimia ja kapusin kyytiin. Pikkaisen epäilin että mahtaako Evita jaksaa liikkua, se oli kovin hyytyneen oloinen jo viime tunnilla ja pohjakin oli vähän raskas. Evita päätti osoittaa reippautensa ja lähti taas reipasta ravia eteenpäin kun kiipesin kyytiin, miten se tuntuukin aina tekevän niin ;)
Ilkeänä ihmisenä hidastin Evitan käyntiin, ensinnäkin siitä syystä että kyseessä olivat alkukäynnit ja toisekseen sen takia että Evitan rintamasuunta osoitti epäilyttävästi kohti aitaa. Pieni paksukainen siirtyi kiltisti käyntiin ja tyytyi reippailemaan uraa pitkin. Kävelimme ihan rauhassa siinä uralla, lopulta uskaltauduin tekemään vähän voltteja ja Evita oli todella kiva. Se kääntyi pienillä pyynnöillä ja reittikin pysyi selkeänä. Välillä se lähti vähän jopa kiihdyttelemään käännöksissä, mutta käynnissä pysyttiin. Oikea kierros taisi olla pikkasen hankalampi ja sain pyytää ennen kuin Evita sai suuren ruhonsa kääntymään, mutta annamme sen anteeksi, onhan se mullekin vaikeampaa.

Mariannen palattua meidän pitikin vähän etsiä istuntaa. Otettiin ohjat ulkokäteen ja piti kääntää hevosta sitten ilman ohjien apua :D Tehtävä oli siinä mielessä tosi hauska, Evita on niin ihana kun sen selässä on aina niin turvallinen olo. Tiedäkste, sellanen iso tynnyri jolla on tasaset askeleet ja joka ulkonäöltäänkin näyttää niin viksulta ettei se mitään pahaa vois edes tehdä. Eli tässä mielessä oli niin hauska leikkiä suurta rodeoratsastajaa ja rennosti vaan keikkua kyydissä. Mutta hertsileijaa se kääntäminen oli vaikeeta! Ensimmäinen yritys onnistui vielä hyvin, päästiin kentän poikki oikein kivasti. Mutta sen jälkeen Evita vain tunki uralta sisälle ja ei oikein kääntynyt millään. Ei onnistuttu edes suuntaa vaihtamaan oikealla tavalla (mutta hei, Evita pysähtyi hienosti, heh) Toiseenkin suuntaan kääntäminen oli hankalaa, mutta päästiin pari kertaa kentän poikki kävelemään :D
Sitten siirryttiin keventelemään. Evita lähti raviin oikein innokkaasti ja ravaili reippaasti. Mä yritin taas kaikkeni jotten keventelis etukenossa ja jotta keventäisin nätissä tahdissa. Evitakin sitten rauhottui ravaamaan rauhallisemmin ja ajoittain se ravi tuntui oikein kivalta.
Tehtiin vähän voltteja, hevoinen kääntyi niin nätisti että olin tosi tyytyväinen ainakin suurimman osan ajasta. Välillä sen mielestä piti pistää kaasua kun koitin kääntää, mutta kääntyi se silti vaikka vähän reippaasti mentiinkin. Voi olla että ratsuni matka pariin otteeseen jopa hyytyi, mutta onneksi se jaksoi jatkaa ravissa heti kun pyysin.

Ravailujen jälkeen jäätiin käyntiin ja sitten olikin vuorossa avontapaiset räpellykset, jeah. Tosin pikkasen epäilin onnistutaanko Evitan kanssa tekemään mitään, onhan se kuitenkin niin iso ja paksu ja minä niin pieni ja avuton :D Piti aina pitkien sivujen alussa tehdä pieni voltti, pitää asetus ja jatkaa pitkää sivua pitkin avotaivutuksen tapaisessa. Marianne vahti toista sivua, toisella tehtiin itsenäisesti.
Ja tais heti ensimmäinen kerta jo onnistua ihan mielettömän hienosti. Tämä oli oikeasti hyvin julmaa. Se sivu millä Marianne oli, oli todella hankala. Aina sillä sivulla Evita lähti juoksemaan alta, eikä onnistuttu. Sitten taas tää toinen sivu oli sellanen että Evita ei liikkunut siellä lainkaan. Se voltti kun tehtiin niin hevonen vaan pysähteli ja pysähteli, ja sitten suoralle päästyämme se käveli edelleen hyvin hitaasti ja jopa pysähteli. Mutta tästä aivan liian hitaasta tahdista oli paljon helpompi väistättää sitä takaosaa ulos ja etuosaa sisään. Joten ei sitten päästy näyttämään näitä siistejä avoja Mariannelle lainkaan.
Vapaalla sivulla Evita tosiaan mönki menemään kuin lapamato. Tehtiin se erittäin hidas voltti jolla mä kyllä koitin asettaa. Silti kävi aina niin että suoralle päästyämme hevonen kulki hyvin suorana ja oikeastaan oltiin aina tosi kaukana uraltakin. Ei se mitään, emme kaipaa helpotuksia. Sitten lähdin kokeilemaan, koitin vaan hakea sitä hevosta edes pikkasen siihen asentoon että se edes vähän vaikuttaisi avolta. Ja aina hetken vääntämisen jälkeen Evita lähti kulkemaan silleen vinona. Joo-o, ehkä tarkoitus ois pikemminkin taipua ja mennä monella uralla, mutta mä olen jo erittäin tyytyväinen siihen että me mentiin vinona, monella uralla ja vielä oikeaan suuntaan (: Kyllä me ainakin melkeen joka kerta onnistuttiin. Evita meni silleen vinona eteenpäin ja me niin tsempattiin yhdessä. Todella hidastahan tää meidän avoyritys oli, luokkaa askel-stop-askel-stop. Mutta olen oikein tyytyväinen, pikku-Evita oikein yritti kaikkensa ja minä onnistuin myös.

Mariannen sivulla poni vaan juoksi ja hiihti alta, joten en aina edes kerinnyt avontapaista kokeilla. Mutta ne harvat kerrat jolloin Evita jopa vaivautui hiljentämään, niin kyllä sieltä tuli hyviä askelia, ainakin Mariannen mielestä. Tällä sivulla mentiin jopa vähän vähemmän vinossa, mikä voi olla hyväkin, en tiedä. Mutta sen tiedän että kerran tuli huimat kolme onnistunutta askelta, jes!
Vaihdettiin suunta ja piti samalla tavalla tehdä tännekin. Mutta. Evita oli tsempannut niin kauheesti tohon toiseen kierrokseen, ettei se enää vaan jaksanut. Kerran käännyttiin voltille, sen jälkeen Evita valui uralle, enkä saanut sitä kääntymään millään. Voi voi. No, tahkosin sieltä yhden voltin, sen jälkeen annoin vaan ohjaa ja lyllerrettiin Evitan haluamalla tahdilla uraa pitkin. En mä jaksanut vääntää väkisin kun se toinen suunta meni jo niin hyvin.
Sitten piti vielä kokeilla harjotusravissa avoa. En edes ajatellut kokeilla, mutta harjoitusravia halusin mennä. Evita läksi raviin vallan innoissaan ja paineltiin siellä vaan menemään, tehtiin vähän volttejakin. Aika pian poni alkoi sitten hyytyä ja tuli taas sellaisia käyntiin siirtymiä eikä millään jaksanut pieni kirjava siirtyä takaisin raviin.
Ja sitten viisailtiin yhdessä. Se oli niin hauskaa, ravailtiin rauhassa ihan pitkällä ohjalla ja kaikki oli niin turvallista, sellasta tunnetta ei oo muuten pitkään aikaan ollut, ehkä vanhan tallin mamma oli yhtä turvallinen puksu. Sitten taas toteuttelin nuijia päähänpistojani ja ravailtiin se muutama metri ilman ohjia. Se päättyi siihen kun Evita väsähti taas ja siirtyi käyntiin :D  Otin vielä hetken ravia jotta sain itse hevosen siirrettyä ja sitten käveltiin loppukäynnit.

Oivoi, mä olin vallan tyytyväinen, niin hienosti meni ne avot oikeaan kierrokseen että jes (: Ja periaatteessa. Siis periaatteessa ei Evita ole sellanen unelmaratsu, iso ja paksuhan se on. Mutta sitten se on niin kultainen. Ja kun se on tosiaan sellanen ettei sen selässä edes mieti että mitä vois tapahtua, koska on vaan sellanen olo että mitään ei voi tapahtua. Vaikka se menis kovaa niin ei siinä tunnu siltä että apua. Se on niin pieni ja pyöreä, ei sieltä voi tipahtaa, heh. Eikä se muutenkaan voi tehdä mitään kun se on niin iso ja suloinen. Sen kanssa on tosi rentouttava mennä, se on mieletön tunne kun ei tarvi huolehtia mistään ja kun ei vaan jännitä yhtään. Minkä tahansa muun kanssa kuitenkin on se pieni "entä jos" Vain Evita ja mamma ovat olleet sellasia että niiden kanssa ei oo mitään pelättävää (mamman kanssa koska se ei oikeasti pelännyt mitään ja se oli niin laiskamato ja niin tasainen. Ja niin söpö oli kyllä sekin ;) )
Mutta kovin olen tyytyväinen, hienosti mentiin joka tapauksessa

Keskelle ja alas selästä. Evita omaan kopperoonsa ja sen jälkeen harjoitin ninjapotkuja karsinan oveen. Evita sai taatusti vähintään sydänkohtauksen, mutta parempi sekin kuin vaihtoehto että se juoksisi pitkin Kustavintietä. Tai jotain.
Kun kortin kirjasin niin Mariannekin kyseli että oliko kiva mennä Evitalla. Sitten minä selitin kuinka hienosti meni avot, kuinka olin tyytyväinen. Sitten jatkettiin sujuvasti ja keskusteltiin autokoulusta. Sitten mä olin jo lähdössä, mutta meninkin kysymään Nikkiksestä. Sen jälkeen keskustelu jatkui sujuvasti jo historiikkiin ja lopulta keskusteltiinkin jo suurin piirtein porukan pöllöydestä. Sitten Mariannelle soitettiin, se vastasi että juu, hän on pihalla, juu, hän tulee nyt heti. Sitten keskusteltiin vielä kymmenen minuuttia maailmanparannuksesta :D
Eipä siinä, puolisen tuntia kotiin lähtöni venyi, sitten pääsinkin hiihtelemään pitkin noita jäätiköitä ja lumivalleja, jes.

Harvinaisen riemullista

Hih. Nyt on kyllä ihan alkuun kerrottava että olipa muuten kivaa ajaa autolla :D Ei oikeasti, se oli niin jännää ja hauskaa ja kääks. Siellä me ajeltiin korkeintaan hurjaa kahtakymppiä ja minä ihan paniikissa että menneepä auto kovin kovaa :D
Ja jes, autoki sammui vain neljästi, oikein hyvin :D Katotaa jos huomenna menis vielä paremmin.

Nyt rauhotutaan, heh. Tallilla olin tosiaan tänään taas ja jes.
Taulua vaan lukemaan ja mullapa olikin Vinski, tunnilla myös Pomo, Salli, Lelliina ja Roosa. Vinski oli vain mun kanssani, joten menin vaan kattelemaan vähän tuntia. Niin ja hain narun ja huolehdin hanskoista. Ja sit keskustelin Mariannen kanssa! Olen ihan otettu, se tuli sinne reunalle ja kysy että mitäs Milla. Ja tänään mulla oli jopa jotain kerrottavaa ku intoilin että eilen oli vika teoria ja eka ajo. Sit oltiin ihan kauhuissaan että niin vanha mäkin oon jo, iiks.
Lopulta lähdin hakemaan Vinskiä ja pääsimme sitten talliinkin. Harjailin pienen ja karvaisen Vinskin, joka tosin näytti sellaselta valtamerihöyryltä ettei mitään rajaa, ja varustelin sen sitten nopeasti. Vinski oli taas niin iloinen että sydän oli pakahtua, tai sitten ei. Ja mullakin oli suunnitelma, mä päätin että tän täytyy onnistua. Yksinkertaisesti :D Eilen oli kiva päivä, huomenna on. Loogisesti tänäänkin pitää siis olla hyvä päivä = Vinski toimii ajatuksen voimalla ja pyörähtää paikoillaan jos mä vaan käsken.

(Iinan kuvia taas. Sitä kesää odotellessa)

Lähdettiin sitten löntystelemään kentälle, ratsu reima tuli korvat lötköttäen ja oikein väsähtäneen näköisenä kanssani sinne keskelle seisomaan. Voi voi. Marianne tuli sitten ihan omatoimisesti vyötä kiristelemään ja kyselemään että laitoinkos jo jalustimet kuntoon tallissa. Myöntävän vastauksen jälkeen tulikin kysymys että olenko huomannut olevani tosi viisas :D Juu tottakai, tiedän olevani varsinainen nero.
Kiipesin sen Vinskin selkään ja lähdettiin kävelemään. Heh, Vinski oli niin iso ja leveä ja oltiin niin korkealla. En antanut asian häiritä vaan koitin kanavoida kaiken energiani siihen uskoon että otus kulkee hyvin, kääntyy nätisti ja tottelee kaiken mitä mä sanon.
Alkuun vaan käveltiin pitkin ohjin ja koitin vähän käännellä Vinskiä. Ja Vinskihän tosiaan toimi kuin ajatus, nätisti kääntyi just niinkuin halusin ja köpsötteli menemään kuin kunnon tätiratsu. Jolla nyt tarkoitan sitä että sen vauhti oli luokkaa etana, mutta en oikein uskaltanut käskeä sitä eteenpäin kun ajattelin sen vetäsevän herneen nenäänsä ja lopettavan tottelemisen, joten me sit vaan laahusteltiin menemään. Eei se mitään.

Mariannen palattua pitikin lähteä raviin. Myönnettäköön, alkoi jännittää. Olin täysin varma että Vinski vaan mennä puksuttaa pitkin uraa ja plääh. Lähdettiin sitten raviin ja se alku oli jotain aivan kamalaa :D Vinski ei millään viitsinyt kääntyä ajoissa, joten kynnettiin lyhyillä sivuilla ja juoksenneltiin siellä lumessa oikein iloisesti. Ärh :D Koitin kuitenkin koko ajan pysyä ihan rauhassa ja etsin sellasta suoruutta, vaikeaa se oli kun siinä kevennellessä teki vaan mieli mennä vähän etukenoon, olis helpompaa varsinkin kuin ratsulla on niin vetävä askel (ainakin pikku poneihin verrattuna)
Ja kun mä koitin kyllä kääntää ja koitin ja koitin, mutta se vaan juoksenteli uraa pitkin toisten takamuksissa tai lähti seikkailuretkille lumihankeen. Marianne ei kuitenkaan antanut mun luovuttaa, vaan jankkasi siinä että mun pitää olla suorana, jalkojen edessä ja sen ulko-ohjan tuntumalla! Aikaa siinä meni jonkun verran, mutta lopulta alkoi se jatkuva ulko-ohjan hiplailu tuottaa tulosta ja Vinskikin jopa kääntyi pikkasen. Ekojen käännösten jälkeen olin jo niin ilonen että unohdin taas koko ohjan, mutta sitten kun sen taas muisti pitää tuntumalla ja ottaa pidätteitä ulkoa niin Vinskikin jopa välillä vaivautui kääntymään. Jes :) Saatiin sitten lopulta ihan kivasti ravailtua siellä, tosin tietty suunnan vaihtuessa alko koko homma alusta.

Käveltiin pikkasen ja koitin jopa vähän ratsastaa Vinskiä eteenpäin jottei ihan madeltaisi menemään.
Sitten tehtävämme. Peltopäässä piti tehdä täyskaarto, jonka loppuosa piti tehdä väistössä, eli väistätettiin sieltä keskihalkaisijalta uralle (koittakaa ymmärtää :D) Uralle päästyä piti siirtyä harjoitusraviin, tehdä toisessa päädyssä voltti ja jatkaa toiseen päähän, josta sitten taas käyntiin ja väistätys toiseen suuntaan.
Jee harjotusravia. Tosin sit ei-niin-jee se väistö. Tai ku olin ihan varma että Vinski vetää herneet nenään sen väistönkin takia ja vaikka mitä (kaikesta se mulle suuttuukin)
Sitten vaan kokeilemaan! Vinski kääntyi keskihalkaisijalle kovin nätisti mutta kuten arvelin oli se väistö vähän hankalaa. Ei tosin niin hankalaa kuin joskus sillä nyt mulla oli kristallinkirkas suunnitelma siitä mitä teen ja milloin. Ainoa ongelma oli se, ettei se ihan aina menny läpi ja Vinskille asti.
Välillä Vinski vähän liioitteli ja lähti tekemään enemmänkin jotain takaosakäännöksen tapaista. Välillä se taas lähti automaatiolla kulkemaan sinne uralle ennen kuin pyysin. Välillä käveltiin lapa edellä.
Onneksi edes välillä saatiin jotain yhteyttä ja Vinskikin melkein väisti pari askelta ennen lösähdystä. Sellasta se on, isoilla ratsuilla on kovin vaikea väistää, ja Pomokin on sitten henkisesti hirveen iso.

Mut harjotusravi meni tosi nätisti. Vinski siirtyi raviin kiltisti ja meni sellasta rauhaisaa puksuravia. Mä osasin istua oikein hyvin muutamia hetkiä lukuunottamatta. Ja Vinskihän muuten kääntyi sinne voltille melkeen joka kerta! Hah hah, ihan pari kertaa se kuuroutui ja juoksikin tyyliin Pomon perässä, mutta muuten mentiin niin asiallisesti ja järkevän näköisesti siinä että jesjes (: Ainoa ongelman hetki oli kun Vinski koitti kääntyä ihan väärään suuntaan ja kopsutella taas portille päin. Silloin minä hermostuin ja lättäsin raipalla että varmasti emme mene sinne portille kun on näin hyvin mennyt. Vinski kuuliaisena ratsuna nosti siitä laukkaa ja koitti vähän hyppiä laukkaa aitaa päin, mutta rauhottui raviin hyvin nopeasti ja ravikin hiljeni kiitoravista ihan normaaliksi aika pian.

Kun oltiin käynnissä väistelty niin lähdettiin tulemaan koko homma harjotusravissa. Voltit sujuivat edelleen oikein nätisti, ja se väistö.. Ensin Vinski vaan kaahaili innoissaan eikä edes huomannut mua. Ja sen jälkeen ne väistöyritykset oli ihan yhtä epäonnistuneita ku käynnissäkin. Mutta lopulta onnistuttiin ja saatiin yks hirmusen hyvä pätkä. Se saatto jopa melkeen väistää, en tiedä, mutta pointti olikin se, että Vinski oikeen liiteli sivulle. Se tuntui hyvältä :D

Sitten käveltiin ja otettiin pikkaset loppuravit. Jälleen se fiilis että hevonenhan ei mihkään käänny toteutui. Ensin me vaan köpsöteltiin toisten perässä ja käytiin siellä lumihangessa ja plää plää. Mutta sitten onnistuin ihan itse löytämään sen jonkin ja Vinski alkoi kääntyä ja se meni niin hienosti (:
Suunnan vaihtuessa ei Vinskikään pystynyt millään kääntymään ja lopultakin saatiin vain muutamat voltit jotka nekin kauhean väännön takana ja ponikin tuntui kääntyvän vaan toisten perään.
Mutta haluatteko kuulla jännän jutun :D Me ravattiin ensin oikeaan kierrokseen ja sen jälkeen vasempaan. Mulla pitäis oikean kierroksen olla huonompi kun vasen käsi on ulkona ja Vinskille oikea kierros on paljon huonompi. Mystistä :D

Loppukäynnit.
Marianne oli jälleen tosi tyytyväinen. Ja oikein tyytyväinen siihen että minäkin olin tyytyväinen, heh. Istuin kuulemma hyvin ja Vinski meni ihan kivasti.
Minäkin olin kauheen tyytyväinen. Sehän meni oikein hyvin, en olis uskonut :D Kääntyi melkein koko ajan ja oli tosi kiva ja jes. Okei, se kiskoi niitä ohjia ja mulla kuoli kädet kun ratsu taas painoi liikaa. Ei siinä kyllä muuten mitään vikaa ollut ja oli kiva mennä pikku-Vinskillä pitkästä aikaa. Ja jes, ei Elvistä taaskaan, jee, taukoa pienestä paksusta pullaponista, kheh.

Käveltiin rauhassa siellä ympäriinsä, suunniteltiin myös Mariannen kanssa kauheita bailuja jotka sit voidaan pitää. Lopulta lähes koko porukka seisoi keskellä, mutta me vielä kävelimme. Antaa akkojen seistä, me miehiset miehet (me ja Pompeli) kävellään. Me ollaan raavaita uroita, me jaksetaan. ...Sitten Pomo pilasi kaiken ja meni sekin keskelle, joten mekin sit mentiin.
Mentiin keskelle seisomaan ja näytettiin että me uljaat urhot jaksamme kyllä seistä asennossa vaikka yön yli. Jooh

Vinski karsinaansa ja sitten iskikin ongelma kun ovi ei mennyt kiinni ja apua :D  Aikani sitä renkkasin, sitten sain tädin avukseni. Sitten koitettiin sulkea ovea vaikka kuinka pitkään siinä onnistumatta. Onneksi tämä viisas avustajani sitten tajusi kaivella oven kynnyksen puhtaaksi ja ovikin sulkeutui. Siinä olikin Vinskillä ihmettelemistä kun me läiskitään ovea kiinni ku ei vaan onnistu, heh.

Mutta ei siinä, kotiin vaan taas. Heps kukkuu vaan taas (: