Tattataa. Aika kamalaa, tää on päivän myöhässä. Tai ei, joku yhdeksän tuntia. Siihenkin on syynsä, joista ensimmäinen on se, että heti kotiin päästyä tulikin lähtö, joten en sitten voinut kirjoitella. Anteeksi anteeksi kaikille :) Eikä sillä että se ketään olisi haitannut.
Ja kyllä, päivän myöhässä, se on sitten toinen juttu minä päivänä tää mun väittää kirjottaneen, koulun koneilla on ongelmia.
Eilen olin siis tallilla, ihanaa kun oli liukasta ja lunta ihan liikaa ja jippii. Tallille kuitenkin pääsin ja luin taulun. Pienen tulkintahetken jälkeen tajusin että mulla on Evita ja tunnilla myös Roosa, Lelliina ja Pomo. Evita oli jo toisella tunnilla, joten katselin tunteja ja menin sitten Roosankin kanssa kävelemään kun niin nätisti pyydettiin. Lakikin leikki todellista villiponia ja Roosa säikähti Lakin pukittelua jolloin pieni Roosa-poni sitten suorastaan hyppäsi syliini. Söpöä. Tai okei, jos se olisi jatkanut matkaansa ja juossut ylitse niin se ei olisi ollut niin kovin söpöä enää.
Tuntimme alkoi ja kipitin Evitan-muumin luo. Säädin vähän jalustimia ja kapusin kyytiin. Pikkaisen epäilin että mahtaako Evita jaksaa liikkua, se oli kovin hyytyneen oloinen jo viime tunnilla ja pohjakin oli vähän raskas. Evita päätti osoittaa reippautensa ja lähti taas reipasta ravia eteenpäin kun kiipesin kyytiin, miten se tuntuukin aina tekevän niin ;)
Ilkeänä ihmisenä hidastin Evitan käyntiin, ensinnäkin siitä syystä että kyseessä olivat alkukäynnit ja toisekseen sen takia että Evitan rintamasuunta osoitti epäilyttävästi kohti aitaa. Pieni paksukainen siirtyi kiltisti käyntiin ja tyytyi reippailemaan uraa pitkin. Kävelimme ihan rauhassa siinä uralla, lopulta uskaltauduin tekemään vähän voltteja ja Evita oli todella kiva. Se kääntyi pienillä pyynnöillä ja reittikin pysyi selkeänä. Välillä se lähti vähän jopa kiihdyttelemään käännöksissä, mutta käynnissä pysyttiin. Oikea kierros taisi olla pikkasen hankalampi ja sain pyytää ennen kuin Evita sai suuren ruhonsa kääntymään, mutta annamme sen anteeksi, onhan se mullekin vaikeampaa.
Mariannen palattua meidän pitikin vähän etsiä istuntaa. Otettiin ohjat ulkokäteen ja piti kääntää hevosta sitten ilman ohjien apua :D Tehtävä oli siinä mielessä tosi hauska, Evita on niin ihana kun sen selässä on aina niin turvallinen olo. Tiedäkste, sellanen iso tynnyri jolla on tasaset askeleet ja joka ulkonäöltäänkin näyttää niin viksulta ettei se mitään pahaa vois edes tehdä. Eli tässä mielessä oli niin hauska leikkiä suurta rodeoratsastajaa ja rennosti vaan keikkua kyydissä. Mutta hertsileijaa se kääntäminen oli vaikeeta! Ensimmäinen yritys onnistui vielä hyvin, päästiin kentän poikki oikein kivasti. Mutta sen jälkeen Evita vain tunki uralta sisälle ja ei oikein kääntynyt millään. Ei onnistuttu edes suuntaa vaihtamaan oikealla tavalla (mutta hei, Evita pysähtyi hienosti, heh) Toiseenkin suuntaan kääntäminen oli hankalaa, mutta päästiin pari kertaa kentän poikki kävelemään :D
Sitten siirryttiin keventelemään. Evita lähti raviin oikein innokkaasti ja ravaili reippaasti. Mä yritin taas kaikkeni jotten keventelis etukenossa ja jotta keventäisin nätissä tahdissa. Evitakin sitten rauhottui ravaamaan rauhallisemmin ja ajoittain se ravi tuntui oikein kivalta.
Tehtiin vähän voltteja, hevoinen kääntyi niin nätisti että olin tosi tyytyväinen ainakin suurimman osan ajasta. Välillä sen mielestä piti pistää kaasua kun koitin kääntää, mutta kääntyi se silti vaikka vähän reippaasti mentiinkin. Voi olla että ratsuni matka pariin otteeseen jopa hyytyi, mutta onneksi se jaksoi jatkaa ravissa heti kun pyysin.
Ravailujen jälkeen jäätiin käyntiin ja sitten olikin vuorossa avontapaiset räpellykset, jeah. Tosin pikkasen epäilin onnistutaanko Evitan kanssa tekemään mitään, onhan se kuitenkin niin iso ja paksu ja minä niin pieni ja avuton :D Piti aina pitkien sivujen alussa tehdä pieni voltti, pitää asetus ja jatkaa pitkää sivua pitkin avotaivutuksen tapaisessa. Marianne vahti toista sivua, toisella tehtiin itsenäisesti.
Ja tais heti ensimmäinen kerta jo onnistua ihan mielettömän hienosti. Tämä oli oikeasti hyvin julmaa. Se sivu millä Marianne oli, oli todella hankala. Aina sillä sivulla Evita lähti juoksemaan alta, eikä onnistuttu. Sitten taas tää toinen sivu oli sellanen että Evita ei liikkunut siellä lainkaan. Se voltti kun tehtiin niin hevonen vaan pysähteli ja pysähteli, ja sitten suoralle päästyämme se käveli edelleen hyvin hitaasti ja jopa pysähteli. Mutta tästä aivan liian hitaasta tahdista oli paljon helpompi väistättää sitä takaosaa ulos ja etuosaa sisään. Joten ei sitten päästy näyttämään näitä siistejä avoja Mariannelle lainkaan.
Vapaalla sivulla Evita tosiaan mönki menemään kuin lapamato. Tehtiin se erittäin hidas voltti jolla mä kyllä koitin asettaa. Silti kävi aina niin että suoralle päästyämme hevonen kulki hyvin suorana ja oikeastaan oltiin aina tosi kaukana uraltakin. Ei se mitään, emme kaipaa helpotuksia. Sitten lähdin kokeilemaan, koitin vaan hakea sitä hevosta edes pikkasen siihen asentoon että se edes vähän vaikuttaisi avolta. Ja aina hetken vääntämisen jälkeen Evita lähti kulkemaan silleen vinona. Joo-o, ehkä tarkoitus ois pikemminkin taipua ja mennä monella uralla, mutta mä olen jo erittäin tyytyväinen siihen että me mentiin vinona, monella uralla ja vielä oikeaan suuntaan (: Kyllä me ainakin melkeen joka kerta onnistuttiin. Evita meni silleen vinona eteenpäin ja me niin tsempattiin yhdessä. Todella hidastahan tää meidän avoyritys oli, luokkaa askel-stop-askel-stop. Mutta olen oikein tyytyväinen, pikku-Evita oikein yritti kaikkensa ja minä onnistuin myös.
Mariannen sivulla poni vaan juoksi ja hiihti alta, joten en aina edes kerinnyt avontapaista kokeilla. Mutta ne harvat kerrat jolloin Evita jopa vaivautui hiljentämään, niin kyllä sieltä tuli hyviä askelia, ainakin Mariannen mielestä. Tällä sivulla mentiin jopa vähän vähemmän vinossa, mikä voi olla hyväkin, en tiedä. Mutta sen tiedän että kerran tuli huimat kolme onnistunutta askelta, jes!
Vaihdettiin suunta ja piti samalla tavalla tehdä tännekin. Mutta. Evita oli tsempannut niin kauheesti tohon toiseen kierrokseen, ettei se enää vaan jaksanut. Kerran käännyttiin voltille, sen jälkeen Evita valui uralle, enkä saanut sitä kääntymään millään. Voi voi. No, tahkosin sieltä yhden voltin, sen jälkeen annoin vaan ohjaa ja lyllerrettiin Evitan haluamalla tahdilla uraa pitkin. En mä jaksanut vääntää väkisin kun se toinen suunta meni jo niin hyvin.
Sitten piti vielä kokeilla harjotusravissa avoa. En edes ajatellut kokeilla, mutta harjoitusravia halusin mennä. Evita läksi raviin vallan innoissaan ja paineltiin siellä vaan menemään, tehtiin vähän volttejakin. Aika pian poni alkoi sitten hyytyä ja tuli taas sellaisia käyntiin siirtymiä eikä millään jaksanut pieni kirjava siirtyä takaisin raviin.
Ja sitten viisailtiin yhdessä. Se oli niin hauskaa, ravailtiin rauhassa ihan pitkällä ohjalla ja kaikki oli niin turvallista, sellasta tunnetta ei oo muuten pitkään aikaan ollut, ehkä vanhan tallin mamma oli yhtä turvallinen puksu. Sitten taas toteuttelin nuijia päähänpistojani ja ravailtiin se muutama metri ilman ohjia. Se päättyi siihen kun Evita väsähti taas ja siirtyi käyntiin :D Otin vielä hetken ravia jotta sain itse hevosen siirrettyä ja sitten käveltiin loppukäynnit.
Oivoi, mä olin vallan tyytyväinen, niin hienosti meni ne avot oikeaan kierrokseen että jes (: Ja periaatteessa. Siis periaatteessa ei Evita ole sellanen unelmaratsu, iso ja paksuhan se on. Mutta sitten se on niin kultainen. Ja kun se on tosiaan sellanen ettei sen selässä edes mieti että mitä vois tapahtua, koska on vaan sellanen olo että mitään ei voi tapahtua. Vaikka se menis kovaa niin ei siinä tunnu siltä että apua. Se on niin pieni ja pyöreä, ei sieltä voi tipahtaa, heh. Eikä se muutenkaan voi tehdä mitään kun se on niin iso ja suloinen. Sen kanssa on tosi rentouttava mennä, se on mieletön tunne kun ei tarvi huolehtia mistään ja kun ei vaan jännitä yhtään. Minkä tahansa muun kanssa kuitenkin on se pieni "entä jos" Vain Evita ja mamma ovat olleet sellasia että niiden kanssa ei oo mitään pelättävää (mamman kanssa koska se ei oikeasti pelännyt mitään ja se oli niin laiskamato ja niin tasainen. Ja niin söpö oli kyllä sekin ;) )
Mutta kovin olen tyytyväinen, hienosti mentiin joka tapauksessa
Keskelle ja alas selästä. Evita omaan kopperoonsa ja sen jälkeen harjoitin ninjapotkuja karsinan oveen. Evita sai taatusti vähintään sydänkohtauksen, mutta parempi sekin kuin vaihtoehto että se juoksisi pitkin Kustavintietä. Tai jotain.
Kun kortin kirjasin niin Mariannekin kyseli että oliko kiva mennä Evitalla. Sitten minä selitin kuinka hienosti meni avot, kuinka olin tyytyväinen. Sitten jatkettiin sujuvasti ja keskusteltiin autokoulusta. Sitten mä olin jo lähdössä, mutta meninkin kysymään Nikkiksestä. Sen jälkeen keskustelu jatkui sujuvasti jo historiikkiin ja lopulta keskusteltiinkin jo suurin piirtein porukan pöllöydestä. Sitten Mariannelle soitettiin, se vastasi että juu, hän on pihalla, juu, hän tulee nyt heti. Sitten keskusteltiin vielä kymmenen minuuttia maailmanparannuksesta :D
Eipä siinä, puolisen tuntia kotiin lähtöni venyi, sitten pääsinkin hiihtelemään pitkin noita jäätiköitä ja lumivalleja, jes.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti