Vähemmän onnellisen ponin kidutusta

Olen aloittanut kevään! Kevätvaatteita, on valoa, on lämmintä, on sulaa ja on kaikin tavoin ihanaa! Olkoonkin helmikuu, mun kevät alkoi nyt :D

Mulla oli jälleen ihan mahtava päivä, nyt tosin lähinnä kevään aloituksen takia. Jos saan käyttää näinkin karua ilmaisua, niin Nikkiksellä ei ollut kovin mahtava päivä. Sillä oli oikeastaan aika paska päivä, minusta johtuen.
Onneksi sillä oli sitten edes viime kerralla kivaa kun kuskaili mua välistä ku märkää rättiä, ei kai tämä osien vaihto nyt niin hirveä asia ole.

Tosiaan, kuten arvelin (ja kuten olen kaksi viikkoa arvellut) en mennyt Pullalla tänään, vaan ratsunani toimi Nikkis. Näin se on, olen keltaisten ponien ratsastaja. Mariannen pitääkin hommata kymmenittäin keltaisia poneja, niin ehkä minä sitten osaisin ratsastaa niillä kaikilla ihan mestarillisesti.
Nikkis oli tokalla tunnilla ja meidän kanssamme olivat Vinski, Evita, Kaisa, Pomo ja Elvis. Aikaa mulla oli vaikka muille jakaa, joten katselin hieman tunteja, jutustelin ja pääsin Kaisan viereen ravaamaan. Hah, kaikkeni minä yritin, ehdotin että nyt Kaisa saisi juosta kuin ravuri tai että voitaisiin ottaa juoksukilpailu tai jotain. Vaan ei, Kaisa ei innostunut. Siellä hän alahuuli väpättäen lyllersi löysää ravia ja siirtyi huokaillen käyntiin. Kuinka masentava putte (;

Iinan kuva. Ja tästä ois kyllä GP-tason kouluihmisetkin kateellisia, näin oikein true kouluratsukko menee

Tuli siinä pohdiskeltua että kuinka minä mitenkään uskaltaudun ponin kyytiin, on se niin hurja. Tai kuinka ylipäänsä pääsen sinne kun poni on niin suuren suuri. Heh.
Meidän tuntimme alkaessa kipittelin ponin luo, joka oli kuulemma ollut villinä edellisellä tunnilla. Epäilin kyllä ettei se jaksa mun kanssa olla villi - eihän se jaksa edes liikkua kun minä taas kiipeän sinne ponia kiusaamaan. Väärältä puolelta kyytiin ja pitkällinen jalustin pohdinta. Sen jälkeen lähdettiin villin ja reippaan ponin kanssa liikkeelle = kolmen turhan pohjeavun jälkeen jouduin raipalla jo lätkäsemään että tarkoituksena oli kävellä, ei nukkua keskikaarrossa.

Alkukäynneissä lähdin hakemaan ponia taas mahdollisimman hyväksi ja toimivaksi. Olihan siinä tietty romahdus "apuva, tämä poni on paksu ja paljon raskaampi kuin Elvis" mutta koitin päästä kulttuurishokin yli.
Pistin ensin Nikkiksen liikkeelle. Saatiin me aika nopeasti sellainen kivan oloinen käynti, joka ainakin toivoakseni oikeasti eteni. Vähän tuo poni taas meinasi lösähtää käännöksissä, mutta tänään sain sen pidettyä tasaisessa liikkeessä paljon helpommin kuin yleensä. Tehtiin voltteja, joilla koitin pariin otteeseen oikeasti taivuttaa sen ponin läpi, koitin saada sen kaulan kääntymään ja ponin ruhon liikkeelle. Pirun vaikeaa, Nikkis tunki pikkupikku voltille ennen kuin lopulta käänsi pikkuisen sitä nokkaansa sisällekin. No, toivoakseni se auttoi. En nyt sano että asetus oli täydellisyyttä hipovaa niissä käännöksissä, mutta kai se nyt edes hitusen asettui oikeaan suuntaan.
Sen jälkeen olinkin suurin ongelma minä. Kädet suorina, poni vähän painoi, kökötin ja nyrkit aukesivat. Tänään sain itseni jälleen suoraksi ja käsiinkin löytyi ajoittain ihan kelpo kulma, jes! Nyrkkien kanssa tappelin parhaani mukaan, lopputuloksena oli se että kyllä ne ohjat välistä pysyivät kädessä. Välillä sitten valuivat vaan ja kökköilivät omiaan. Ja hei, ponin sain varsin mukavaksi tälleen alkukäynneissä. Se ei painanut, vaan jaksoi ihan itse roikottaa sen päänsä mukanaan.

Tosin luulen että tätä keveyttä edisti se, että Nikkis päätti hetken ajan yrittää olla villi. Vauvelit juoksentelivat peltopään tarhassa, tietenkin just samaan aikaan kun me Nikkiksen kanssa koitettiin kävellä mukavia alkukäyntejä siellä päässä. Keltainen poni oli jostain syystä ihan sitä mieltä, että vauvojen ilakointi on ihan kelpo syy ottaa ritolat ja painella vähintään yhtä iloisesti toiseen päähän kenttää. Ponin kummastukseksi en ollut aivan samaa mieltä, joten jäätiin ihan piruilun ilostakin pyörimään volttia sinne hurjaan päätyyn. Aina kun poni koitti ottaa hatkat, käänsin minä takaisin ja siellä me pyörittiin kunnes Nikkis ymmärsi kävellä nätisti ja rauhallisesti pois sieltä. Oikein viisas poni, ei siinä mennyt kuin kymmenen minuuttia.

Nämä kaikki loputkin on Iinan kuvia :) Poni valuu turhan alas -> Millan patenttiratkaisu: kökötä kaulalla, kädet suorina!

Mariannen palattua lähdettiin työskentelemään. Tai ehkä pikemminkin verryttelemään, sieltä tuli taas se sama palopuhe joka tulee aina silloin kun laukataan normaalia aikaisemmin. Kuinka "aina ei tarvi sitä ravia jumputtaa niin kauan" Otettiin siis tänään alkukäyntien perään muutamat laukannostot jotta saataisiin taas välillä verrytellä hevoset vähän eri tavalla.
Tiedättekö, tämä oli varmaan ensimmäinen kerta kun minä en vetänyt mitään hirveää jännitystä "en voi laukata ennen raveja, en osaa ei onnistu" Kerrankin mä luotin siihen että totta kai se onnistuu. Ja luottavaisin mielin minä jopa aloitin laukkaamisen. Olin hei ihan liekeissä tänään!

Vaikka Nikkiksen olin omasta mielestäni tosi kivaksi käynnissä saanutkin, niin olihan tuo moottori hiukan ruosteessa siinä kohdassa kun piti oikeasti reippaampiin askellajeihin lähteä. Laukat aloitettiin oikeaan kierrokseen, ja minä sieltä tosiaan ensimmäisenä kävelin kohti nostopaikkaa, kun tarkoituksena oli ihan pitkää sivua vaan laukata. Nyt kun mietin, niin olin todellakin luottavaisin mielin. Ei jännittänyt, olin ensimmäisenä ja kaiken lisäksi vielä suoraan käynnistä lähdin nostamaan. Ilmeisesti itsevarmuus oli tänään hyvästä, muutaman kerran piti ne laukkapohkeet polkaista, mutta sitten poni lähti tosi nätisti ja suoraan käynnistä siihen laukkaan :) Mulla feilasi laukkaistunta tähän oikeaan kierrokseen, yksi ongelma oli Nikkiksen vauhti joka oli turhan suuri. Mutta en tiedä, ei vaan oikein löytynyt sitä istuntaa, joten irtoilin taas penkistä.
Otettiin oikealle jokunen nosto, jokainen tuli tosi nätisti käynnistä eikä poni hirveästi ennakoinut, mitä nyt pari kertaa oli lähdössä raviin omatoimisesti. Ja ensimmäinen laukka menikin vielä kivasti, reitti pysyi ja homma sujui. Sen jälkeen lähdettiin hitaasti siihen huonompaan suuntaan: poni alkoi koko ajan reipastua enemmän, eli koko ajan mentiin lähempänä epäkontrollia. Sen lisäksi Nikkis rupesi valumaan sisälle, eikä päästy niin kivasti kulmaan asti.

Ja hei, entäpä sitten kun sieltä tuli lenkkeilijöitä. Luoja paratkoon, mitä oltaisiin tehty ilman ponin nopeita hoksottimia. Laukattiin iloisesti uraa pitkin, minä en edes nähnyt mitään, kun yllättäen poni päättää rykästä keskelle. Marianne sitten huutaa että katos, sieltä tulee lenkkeilijöitä. Vieläkin suorastaan puistattaa. Huih, tämän jälkeen meidän laukat olivat melkoista hetken huumaa ja keskelle valumista, eihän sitä koskaan voi tietää milloin ne palaavat syömään meidän pienen lihapullaponin :(

Tähän tapaan Nikkis katsoi että ei pärkele, vauvahevosia, lenkkeilijöitä, Kitty-poni jnejne..

Vaihdettiin suunta vasempaan ja otettiin muutamat nostot tännekin. Vasen kierros oli mystisen paljon parempi. Poni kyllä ennakoi tänne tosi paljon, joten jouduin joka kerta nostopaikalla väkisin vääntämään yli-innokkaan ratsun takaisin käyntiin. Nostot kuitenkin onnistuivat kauhean nätisti ja laukka oli huomattavan paljon rauhallisempaa. Minäkin jopa istuin siellä, ihan ilman ongelmia. Puksuteltiin kauhean suloista ja helppoa laukkaa menemään, kerran Nikkis tiputti laukan liian aikaisin mutta sain apinanraivolla puskettua ponin takaisin kolmanteen askellajiin. Tehtiin myös kerran ympyrän puolikas. Mua melkein ärsyttää, se alku oli loistava, minä istuin, poni laukkasi hyvin, käännyttiin just siinä missä halusin ja se oli vielä pääty-ympyrä joita en koskaan saa onnistumaan. Mutta sitten keskellä kävi jotain, poni pudotti laukan, enkä saanut nostettua takaisin ennen kuin joku tuli eteen. Ja sitten kaikki olikin mennyttä.
Mutta se alku, ihan mahtava!

Laukkojen jälkeen jäätiin käyntiin ja isolle ovaaliympyrälle. Oikeastaan tuo kuvio kellä muuttui melkein tosi isoksi salmiakiksi, mutta joka tapauksessa. Käveltiin ovaalilla hetki, Marianne piti teoriatuokiota käynnistä ja sitten saatiin tehtäväksi harjoitella pientä käyntiin vaikuttamista. Eli lyhennyksiä ja pidennyksiä. Pidennyksissä oli tarkoitus päästää ohjaa ja koittaa saada hevonen valumaan alas ohjan perässä. Sitten piti ennen tötsää kerätä ohja ja toinen tötsän väli tultiin lyhyempää käyntiä. Ja tätä rataa.

Hetken mä sitä epäilin. Nikkiksellä kuitenkin oli noita omia juttujaan joita se tänään tuijotteli ja joita se vähän jopa säikähteli. Pikkasen mä mietin että mikähän on lopputulos jos mä heitän ohjat pois ja pyydän käyntiä eteenpäin. Vaan kokeilemallahan se selviää, joten ei kun toteuttamaan.
Mitäpä siitä voi muuta sanoa: mä olin mielettömän tyytyväinen pidennyksiin. Oikeasti, se oli hirmuisen hienoa. Alusta lähtien homma vain toimi, mä päästin ohjan käytännössä ihan pois mutta poni pysyi silti kuolaimella, ei kadonnut saati tuijotellut mitään. Pienehköllä pohkeen tönäisyllä se käynti lähti keikkumaan todella mainion tuntuisesti eteenpäin, poni keinui, askeleet tuntuivat isoilta. Ja silti pysyttiin ohjalla. Vitsit, olin tosi tyytyväinen! Jos jotain huonoa etsitään, niin voisin sanoa että se oli huono kun poni ei laskeutunut rauhallisesti ohjan mukana, vaan se pikemminkin rojahti alas. Kun ohjaa keräsi, se nousi kyllä rauhallisesti, mutta alaspäin pää suorastaan tippui. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä tyhjyyttä oli vain silloin kun poni tiputti päänsä.
Poni oli rento, rauhallinen. Muutamien toistojen jälkeen käynti lähti etenemään ihan pelkällä ohjan päästöllä ja istunnan keinuttamisella. Älyttömän kiva, ei siinä muuta. Marianne kehui kuinka rento poni on, ja että se oli tosi hyvä näissä pidennyksissä.

Lyhennykset jäivät rehellisesti sanoen hieman taka-alalle kun tämä suunnaton onnistumisen riemu peitti sen varjoonsa. Yleensä keräilin ohjaa ihan liian myöhään, jolloin en oikeastaan edes ehtinyt hidastaa ennen kuin piti jo lähteä pidentämään. Välillä koitin vähän lyhentää askelta, mutta.. Kai siinä jotain tapahtui, mutta ei kyllä tullut sitä samanlaista "nyt tää onnistuu"-fiilistä, joka noissa pidennyksissä vallitsi.

Toiseen suuntaan sujui yhtä hyvin, mitä nyt poni muutamassa pätkässä nosti päätään parin askeleen ajaksi jotta hän voisi tuijotella pikku miehiä. Muuten kuitenkin pysyttiin rennon rauhallisina ja pää valui alas vähintään yhtä hienosti kuin strutsilla.

Ja näin taitava poni näyttää mistä se ja sen iso maha onkaan oikeasti tehty (:

Käyntien jälkeen siirryttiin harjoitusraviin. Jatkettiin ovaaliympyrällä, tehtiin muutamia käyntiin siirtymiä.
Mä sanoisin että käynti oli tosi hyvää, laukkakin onnistui mukavasti varsinkin vasempaan kierrokseen. Mutta ravi oli vaikeaa :D Harjoitusravin ongelma numero yksi oli se, että Nikkis yritti kertoa ettei näin pienet ponit millään jaksa vielä ravatakin. Poni hyytyili koko ajan eikä ravia saanut muka mitenkään takaisin. Lopulta paukautin terminaattori-vaihteella keltaisen liikkeelle, ja johan alkoi se ravikin pysyä paremmin yllä.
Mulla oli lieviä ongelmia harjoitusravissa istumisessa. Poni tikitti pientä ravia ja välillä mentiin aika kovaakin, joten mulla oli suuria vaikeuksia tässä istunnassa. Sain sitten hetkittäin rentouduttua ja istuttua syvälle, jolloin oikeasti istuin hyvin ja pomppimatta. Suurimmaksi osaksi oli kuitenkin hieman probleemia. Sitä ei suinkaan auttanut se, että Nikkis alkoi painaa aika paljon. Käynnissä se oli pysynyt hyvin ja kevyenä, mutta raveissa maattiin ohjalla. Koitin vähän parantaa asemiani, kokeilin eri juttuja joilla poni saattaisi keventyä, mutta tällä kertaa sitä ei oikein tapahtunut.

Istumisongelman ja käsien takia mun käyntiin siirtymät olivat hiukan köpöjä. En kunnolla istunut siirtymiä läpi, meinasin jopa kökkiä jalustimilla. Nikkiskin oli aina silloin mahdollisimman reipas kun piti käyntiin siirtyä, vaikka muulloin sille tuntui riittävän mikä tahansa puolitehokin. Tehtiin silti muutamat siirtymät, kyllä ne käynnistä raviin olivat parempia kuin ravista käyntiin. Oikeastaan siirtymiä enemmän keskityin ihan vain istunnan hakemiseen ja volttien tekoon. Muutamat kerrat poni meinasi ryhtyä ihan possuvaihteelle ja jopa seurata kavereita, niitä lukuunottamatta voltit olivat helppoja ja kivoja.

Lähdettiin hetkisen kuluttua keventelemään loppuraveja ja niissä tuli käskynä sitten päästää ohjaa ja hakea sitä eteenalas-ajatusta. Nikkis oli jo aivan väsy, jonka takia uskaltauduin ensimmäistä kertaa ravailemaan uraa pitkin pidemmin ohjin. Poni valui suorastaan omatoimisesti alaspäin ja siinä todella oli sitä eteenalas-ajatusta :) Tehtiin joitain ympyröitä ja Nikkis toimi kauhean kiltisti. Kohtaloonsa alistunut, kidutettu pieni poni.
Mariannekin liittyi kidutukseen ja käski ratsastaa ponia eteenpäin. Aina kun keltainen nenä lähti menemään alas, alkoi askelkin hidastua. Se johtui siitä, että Nikkis väsyi, mutta väsymyksestä huolimatta piti pyytää liikettä jotta poni pysyisi ravissa ja etenisi kivasti vielä loppuravien ajan.
Lopulta ponin kidustus oli ohi (tai vasta alkamassa..) ja saatiin jäädä kävelemään. Poni huokaisi helpotuksesta ja oli tyytyväinen. Ja ilmeisesti myös harvinaisen kaikkensa antanut, loppukäynnit sujuivat kauniisti ohjat yhdessä kädessä tallustellen. Söpönen (;

Ponin mielipide tästä kidutuksesta

Marianne oli kauhean tyytyväinen. Oli meininkiä, ratsastin hyvin. Oli hienoa :)
Keskusteltiin myös siitä että poni painaa kädelle ja sain Mariannelta ohjeistuksen. Se painaa, koska se väsyy, koska se menee paljon lapsosten kanssa (ja koska minä painan niin paljon, heh) joka taas tarkoittaa sitä, että loputtiin ei voi ponilta vaatia kantamista, vaan pitää antaa sille aikaa ja mahdollisuus lösöilläkin välillä. Tämä selvä.
Olin itse hurjan tyytyväinen pieneen kellertävään. Se oli taas kauhean hauskanen tapaus. Vähän yritettiin säikkyä ja olla hurjia, mutta muuten poni oli tosi fiksu tänään. Käynnin pidennykset olivat mieltsejä, samoin olen niin tyytyväinen laukkoihin, varsinkin henkisen puolen takia. Loppuravit olivat hienot ja onnistuneet. Harjoitusravi nyt pikkasen kökkösi ja poni painoi, mutta en mä oikeastaan edes ajatellut että se oikeasti väsymystään painaisi. Luulen että tämä on ihan kokeilun arvoinen idea, antaa vaikka käyntihuilia. Tosin tokikaan ei se nyt ihan niin voi mennä että aina kun poni painaa niin lähdetään kävelemään, ei siitä nyt puusta pitkälle päästä jos koskaan ei jouduta kantamaan itse sitä omaa päätään.
Vaan tosiaan, hyvä kun tuli tämäkin puheeksi tänään.

Käveltiin loppukäynnit pienen ponin kanssa, sitten parkkeerattiin itsemme keskelle. Tiedättekö mikä mua huvittaa, sama kävi jo viimeksi :D Nikkis, tuo pieni poni joka lyllertää aina siinä keskellä, joka tykkäisi lasten kanssa seistä vaikka koko tunnin siinä keskellä, jonka elämän tehtävä on möngertää mahdollisimman hitaasti ja laiskasti (paitsi silloin kun on kytsäiltävä vihreitä miehiä)
Voitteko arvata mitä tekee Nikkis, thö laiska poni, siinä kohdassa kun parkkeerasin sen keskikaartoon? Siis joo, kyllä se siinä jokusen sekunnin seisoi, ihan jopa paikoillaan. Sitten se oli jo lähdössä jatkamaan matkaansa. Ihana sieltä koittaa sille selittää että jos nyt ihan seisoisit niin minä tulisin alas, pääsisit kuules talliin sitten.
Ehkä olen sittenkin ymmärtänyt ponin sielunelämän täysin väärin. Ehkei se sittenkään lyllerrä siellä keskikaarrossa sen takia että se haluaisi jumahtaa sinne seisomaan. Tai sitten poni on mun kanssa niin järkyttynyt ettei uskalla seistä siellä hetkeäkään.

Tulin alas selästä. Ja jatkoin Nikkiksen tapakasvatusta. Tosin en tiedä oliko lopputulema ihan positiivinen :D Mutta yritettiin hei ainakin.
Oon katsellut kuinka pienten tytsyjen kanssa poni tykkää vähän vedellä pultteja kun talliin kävellään. Senpä takia sitä on taluteltu jossain välissä, tai ensimmäisenä, ettei poni vallan villiintyisi tuolla hurjan pelottavalla ja pitkällä matkalla kentältä talliin. Tämän takia minä tietenkin päätin että me jäämme Nikkiksen kanssa viimeiseksi ja poni kävelee ihan nätisti ja asiallisesti talliin.
Nikkis ei pitänyt ideasta. Ensin se järkyttyi kun porukka lähti, eikä hän saanut juosta heti perään. Pian kuitenkin rauhotuttiin ja käveltiin kentän portille tosi nätisti. Pysäytin ponin siinä portilla varmaan kolmesti, ihan vaan jotta saisin ajatukset minuun. Joo, tämäkin meni, hepsu oli nätisti.

Sen jälkeen matka jatkui harvinaisen repaleisesti. Nikkis ilmeisesti kauhistui kun porukka oli hänet hylännyt, joten se tietysti koitti ratkaista asian ravaamalla pikku ravia perään. Minä pysäytin ponin joka kerta kun se lähti kipittämään liian kovaa. Aina, mitä lähemmäs tallia tultiin, sitä skitsommaksi ponin touhu meni. Tarhaavien hevosten kohdalla vähän säikähdettiinkin, miten pelottavaa. Siinä vaiheessa Mariannekin tuli vähän takaisin ja katteli mitä me duunaillaan. Mehän oltiin jossain puolimatkassa siinä vaiheessa kun muut olivat jo tallissa :D
Jatkettiin Mariannen kanssa, mutta silloin päästiinkin pahimpaan kohtaan! Oltiin ihan muutaman kymmenen metrin päässä tallin ovesta, valot oli ja Marianne oli. Ja silti Nikkis päätti järkyttyä sydän juuriaan myöten kun Kitty-poni heitti hiukan rundia tarhassa. Se vasta oli mielenkiintoista, minä seison paikoillani kun Nikkis pyörii ympyrää. Välillä poni oli peppu menosuuntaan, välillä poikittain tiellä. Liikkeelle lähdettiin aina vasta kun poni seisoi nätisti, ja kerrallaan käveltiin ehkä puoltoista metriä kun sitten olikin taas skitsottava ties mistä. Heh, ja kilttihän poni oli koko ajan, ei siinä mitään. Mariannen yli se ei juossut, eikä edes koittanut nykiä mua yhtään mihinkään. Se ainoastaan juoksi mun ympärillä, mutta kovinkaan vakavasti otettava poni ei ollut.
Kittyn tarhan edessä me pompittiin ties kuinka kauan, Nikkis ei mitenkään viitsinyt rauhoittua. Lopulta se onnistui peruuttamaan jonkun rautahäkkelin päälle, ja järkyttyi siitä niin että hyvä kun ei juossut aitalankoihin saman tien. Dääm, tämä tapakasvatus muuttui joksikin ponin sydänhalvauksen saamiseksi :D No, Marianne naureskeli pöllölle ponille, joten oletan etten ihan väärin tehnyt. Ja toivon ettei poni traumatisoitunut tallivälin kävelyyn. Vaan toisaalta, eipä se siinä ole tähänkään mennessä kovin asiallisesti kävellyt, ainakaan yksin, joten.

Lopulta päästiin pikkasen eteenpäin, tallin ovi oli nenän edessä ja ainoastaan mäki kavuttavana. Eikä muuten ole ikinä sen mäen kävely kestänyt yhtä kauan kuin tänään. Poni heitteli ympyrää, minä seisoin tympääntyneenä ja kerroin ponille että voidaan seistä siellä vaikka yöhön asti jollei se nyt oikeasti voi kävellä ilman tätä jatkuvaa skitsoilua. Ponin seistessä vähän taputtelin sitä, katsos keppanaa, täällähän voi ihan seistä ilman mitään kiirettä.
Lopulta tämä tuskainen matka oli ohi, ja ponikin onneksi rauhoittui. Toisiksi viimeinen pysähdys ennen tallinovea oli jo rauhallinen. Poni seisoi kunnes pyydettiin liikkeelle. Viimeinen otettiin Mariannen pyynnöstä, poni kuuntelee vihdoin. Hallelujah.

Tallissa sitten olikin taas ravailtava (nerokasta) ja seuraava tappelu käytiin tutusta aiheesta "saako suitset päässä syödä" Poni oli niin jääräpää, mutta lopulta sain sen riisuttua ja pääsi kidutettu ja kaikin tavoin kiusattu poni syömään ja toipumaan tämän päivän traumoista.


Heh, voi ei :D Mariannen mukaan olin kamalan ilkeä kun seisotin ponia tallin oven edessä. Tosin sekin tuli sellaisella äänellä, että en nyt koe suurta epäonnistumisen tuskaa, vaikka rauhallinen talliin talutus muuttui villiponin taltuttamiseksi. Ainoa mitä nyt toivon on se, ettei poni oikeasti traumatisoitunut niin että se seuraavalla kerralla jää kentälle asumaan :D
Mutta joka tapauksessa. Olin tosi tyytyväinen tähän päivään ja tuntiin. Meni hyvin ja poni oli varsin söpö. Vaikka poni onkin varmasti sitä mieltä että päivä oli hänen lyhyen elämänsä kamalin, muttamutta.

Näkemisiin

Everything is Awesome!

Tänään oli hyvä päivä, oikeastaan alusta asti. Pieniä hyviä hetkiä: sain "shoppailla" astioita ilmaiseksi (kaikki shoppailun hyvät puolet - ilman huonoja!), sain auton lainaan joten en joutunut pyöräilemään tallille, ilma oli kuin morsian - uskomatonta, aurinko paistoi. Tämän lisäksi voitin toista kertaa blogiarvonnassa! Sain siis kingsland tuubihuivin, ja kuten viimeksikin - tärkeintä ei ole mitä voittaa, kunhan voittaa (; No ei, mutta pieniä ilon hetkiä kun huomaa voittaneensa ja saa rapistella postipakettia auki. Kivat fiilikset.

Mainion päivän kruunasi mainio ratsastustunti. Luettuani taulun totesin meneväni jälleen Elviksellä. Taaskaan en hetkeäkään uskonut siihen (en sen Nikkis-tunnin jälkeen ole uskonut, silti olen nyt ponilla mennyt) mutta kivahan tämä näin. Että pääsen nyt Pullalla enempi menemään, pääsen lähemmäs kyllästymistä.
Elvis oli ekalla tunnilla ja meidän tunnilla oli sitten Vinski, Evita ja Pomo. Upea päivä jatkuu, vain neljä ratsukkoa tunnilla.

Oon muuten kattonut että olen vinona oikealle. Tämä vielä oikein korostaa sitä.

Kävin taluttamassa Nikkis-ponia, jutustelin taas ihmisille ja kävin pikkaisen harjaamassa keltaista ponia. Varustin Elviksen ja lähdettiin kentälle tepsuttelemaan.

Elvis oli aivan mato jo kentälle kävellessään, ei se päässyt lainkaan eteenpäin. Lopulta sain kiskottua ponin perässäni keskelle, kiipesin satulaan ja lähdettiin kävelemään. Poni sai hieman sitä eteenpäinpyrkimystä kerättyä, mutta olihan hän aika hitaanpuoleinen. Pulla oli taas vähän sellainen että pohje ei mennyt läpi, köpöteltiin rauhaksiin eteenpäin ja sitten kuitenkin samaan aikaan kyttäiltiin milloin mitäkin ja oltiin olevinas niin jännittyneitä. Sellainen hieman ärsyttävä kombinaatio, jos on energiaa duunailla ylimääräisyyksiä, niin olisiko liikaa pyydetty että silloin myös kulkisi eteenpäin?

Aloitin taas sillä eteenpäinratsastuksella. Pohje läpi ja poni liikkeelle. Jonkin aikaa tästä keskusteltiin, joitain kertoja sain potkia lahnaa eteenpäin ennenkuin Elvis lopulta ymmärsi että sen oikeasti pitäisi kävellä eteenpäin. Ihan kivasti tuo sitten lopulta liikkuikin, ei ainakaan juurtunut maahan kiinni. Tehtiin toki myös voltteja ja etsittiin asetusta. Kun nyt loppuviimeksi mietin, oli asetus ehkä vähän turhan heikko. Kyllä se asettui, mutta en ehkä vaatinut sitä ihan läpi tällä kertaa. Keskityin pikemminkin siihen että saataisiin säilytettyä samanlainen asetus läpi voltin.
Aika paljon kulutettiin myös aikaa siihen, että saisin ponin keskittymisen minuun. Alkuun Pulla tuntui lähes räjähtävältä kun se tuijotteli kulmia kauhean intensiivisesti. Mun asetuksen yritykset ja voltit eivät tuoneet pitkää helpotusta. Kun lopulta aloin saada avut läpi ja ponin asettumaan enemmän voltin suuntaiseksi, löytyi myös se keskittyminen. Korvat kuuntelivat, poni tuntui rennommalta ja kenties hieman lyhenikin.

Lopputulokseen olinkin ihan tyytyväinen. Poni kuunteli, oli fiksusti, asettui ja liikkui eteenpäin pyydettäessä.

Lähdettiin siitä kevyt raviin. Täytyypä nyt sanoa että poni oli alkuun ihan hirveä jokaisessa raviin siirtymässä! Hertsileijaa, ei siitä tullut yhtään mitään. Pienillä pyynnöillä ei ollut vaikutusta - lopulta ponia sai aina potkia hetken ennen kuin se vaivautui siirtymään raviin. Välillä se oli vain sellaista "ei jaksa-ei huvita" välillä taas sitä että "etsä tajuu et mä en mitenkään voi mennä tonne ku toi kulma niinku syö mut!?" Hyvänen aika. Onneksi loppua kohden raviin siirtymät alkoivat sujua taas nätisti ja yhteisymmärryksessä. Mutta alku oli aivan järkyttävä.

Kevyt ravissa tehtiin vain voltteja ja siirtymiä.
Ravissakin poni oli kauhean laiska. Se kyllä liikkui, mutta taas oli sellaista pohkeen takana mönkelöimistä, takajalat roikkuivat jossain perässä. Lähdettiin jälleen ratsastamaan eteenpäin ja idea oli sama kuin viimeksi: poni liikkuu mutta pysyy rentona ja kuolaimella. Parhaani mukaan ratsastin takajalkoja aktiivisemmaksi, mutta toisaalta koitin tarjota Pullaponille tekemistä jottei se vain kaasuttelisi menemään. Tehtiin ympyröitä ja asettelin jälleen niin hyvin kuin osasin. Ravissa Elvis oikeastaan asettui pikkasen syvemmin kuin käynnissä, koska nyt vaadin siltä enemmän. Otettiin siinä muutamia käyntiin siirtymiä. Siirtyminen käyntiin oli ihan hyvä, istuin kivasti ja ponikin siirtyi kohtuullisen nopeasti käyntiin, käyntikin oli ihan hyvin etenevää. Vaan kuten sanoin, alkuun nuo raviin siirtymät olivat lähes surullista katsottavaa, myöhemmin saatiin jokunen nätti siirtymä pienellä pohkeella.

Sain ponin ihan kivaksi, ainakin omasta mielestäni. Se liikkui kivaa ravia eteenpäin, käyttäen edes hiukan enemmän niitä takajalkojaan. Saatiin kivaa asettumista ja taipumistakin, poni keskittyi suurelta osin minuun (muutamia kertoja hieman jännityttiin ylös) Löydettiin jonkinlaista pyöreyden ajatusta ja poni tuntui kivan pehmeältä. Tuntui myös että itse olen mukana ja tunsin edelleen ne kevennykset katsomatta :D
Ja Mariannekin kehui meitä, olin päättäväinen. Elvis kun meinasi säikähtää, mutta minä sitten julmasti puskin ponin ympyrälle enkä antanut sen lähteä yhtään mihinkään.
Oikein hyvä siis.

Otettiin käyntiin ja seuraavana laukkaa. Tosin laukattiin vuoronperään, yhden laukatessa muut tekivät kahdeksikkoa puomin yli. Minä olin kolmas, joten ehdin ihan rauhassa asetella ja taivutella ponia volttikahdeksikolla. Vasempaan taivutus oli hankalampaa, oletettavasti, mutta kun jaksoin pyytää ja vääntää niin kyllä tuo poni taipui siihenkin suuntaan varsin mainiosti. Muuten sanoisin että kahdeksikkomme sujui alkuun paremmin, loppua kohden Elvis alkoi hidastua liikaa eikä oikein jaksanut kävellä enää niin pienellä reitillä.

Mutta ei sen niin väliä, sitten päästiinkin jo laukkaamaan! Minä aloitin vasempaan kierrokseen ja taisin nostaa ensin ihan harjoitusravista. Laukka nousi varsin hyvin ja tarkoituksenahan oli vain laukata uraa pitkin niin kauan kuin Marianne käskee. Tässä vasemmassa laukassa oli jotain parempia, jotain huonompia puolia verrattuna oikeaan laukkaan. Vasen laukka tippui pari kertaa, jolloin jouduin ihan käynnistä ottamaan uuden noston. Ja ne uudet nostot menivät hieman mönkään kun ekalla kerralla poni päätti kehitellä slaagin aihetta kulmasta ja toisella kerralla se lähti vähän omin nokkineen menemään. Tosin tähän vasempaan kierrokseen minä istuin hiukan paremmin. Olin oikeasti tosi yllättynyt, ekasta askeleesta lähtien tuntui että istun taas tosi hyvin, silleen kuin ennen laukkataukoakin. Mä pysyin penkissä, hetkittäin lähdin istumaan ilmavammin - löysin kuitenkin istunnan takaisin verrattain helposti. Jalustimet pysyivät jalassa ja Marianne huuteli ajattelemaan jalkoja, ne eivät saa pumpata. Jalat toimivatkin yllättävän hyvin, vasempaan kierrokseen jalustimet pysyivät oikeassa kohdassa ja mun jalat eivät vammailleet hirveästi. Oikeastaan ainoa ongelma jaloissa oli se, että varpaat sojottivat ulospäin.

Käytin kaiken energiani jalkojen hillitsemiseen, yritin etsiä ne kylkien tuntumaan mutta paikoilleen. Vaikeaa oli, pohkeet kun heiluivat laukkaenergian mukana. Olen kuitenkin sitä mieltä että kyllä niihin jalkoihin jotain stabiiliutta löytyi.
Kädet mulla lähtivät taas hetkittäin nousemaan, mutta oikeastaan muuta elämää suurempaa ongelmaa ei laukassa istumisessa ollut, joten olen ihan tyytyväinen.
Mä taisin vasemmassa kierroksessa keskittyä istuntaan niin paljon, että ihan sen takia se laukka pääsi pari kertaa kuolemaan. Niitä lukuunottamatta laukattiin kuitenkin pitkää pätkää, poni oli hallinnassa ja laukkasi koko ajan varsin rauhallista tahtia.

Sain ottaa käyntiin ja vaihtaa suunnan. Tässä oikeassa kierroksessa oli sitten päinvastaiset vahvuudet ja heikkoudet.
Laukka nousi hyvin ja tähän suuntaan siinä oli jo välistä aikamoista meininkiä kun Pullaponi alkoi ihan syttyä :D Pariin otteeseen odotin jotain pukkilaukka-esitystä kun poni laukkaili pää alhaalla/ryntäissä menemään. Laukka pysyi tähän suuntaan paremmin yllä, keskityin siihen että kaarteissa ratsastan eteenpäin kun taas suoralla otan pidätteitä. Elvis pysyi innostaan huolimatta ihan lapasessa, mitä nyt pari kertaa hiukan kiihdytteli -> uskon siis onnistuneeni pidätteiden kanssa. Ja kyllä se laukka meinasi tippua kesken muutamaankin otteeseen. Välillä se oli omaa syytäni, pidätin kaarteessa liikaa ja vauhti hidastui lähes kriittisesti. Joskus taas poni hidasteli vähän omatoimisemmin. Kuitenkin tähän suuntaan olin nopeampi ja vaativampi kuin vasempaan, jos tunsin hitautta sain tarpeeksi ajoissa polkaistua lisää vauhtia. Kun pari kertaa laukka oikeasti jopa tippui raville, sain heti kenkäistyä liikettä jolloin päästiin kahden harha-askeleen jälkeen jatkamaan mukavaa laukkaamme.

Mutta jotenkin kummallista oli se, että tähän suuntaan istuminen oli muka niin paljon vaikeampaa. En mä huonosti istunut tähänkään suuntaan, ihan kivasti. Vaan kun.. Irtoilin satulasta paljon enemmän ja useammin. Ja jalat, ne jalat! Jalat eivät pysyneet rauhassa alhaalla, vaan pikemminkin varvistelivat jalustimia ja riehuivat jotain omaansa. En käsitä :D
Kuitenkin olin loppujen lopuksi tyytyväisempi oikean kierroksen laukkaan jos verrata pitää. Laukka pysyi niin hyvin yllä ja pystyin paljon paremmin keskittymään laukkaan ja sen ratsastukseen - vasemmassa kierroksessa keskityin enemmän itseeni.

Laukkasessiomme jälkeen käveltiin Elviksen kanssa vielä hetki ja sitten otettiin loppuraveja.
Linnottauduin jälleen paikkaansa vaihtelevalle ympyrälle ja yritin parhaani. Tai okei, rehellisesti sanottuna meidän ravit alkoi siten että Pullaponi veteli laukkaa ympäri kenttää, minä koitin hidastaa ponin raviin, ja jos sorruin keventämään siinä kiitoravissa lähti poni uudestaan laukkaan :D Pieni oli lähes villinä, ihan innoissaan.
Kuitenkin, saatuani ponille järkeä päähän ja vauhtia pikkaisen pienemmäksi, jäätiin keskiympyrälle pyörimään. Aloitettiin oikeaan kierrokseen ja olin yllättynyt että sain ponia edes hiukan rentoutumaan. Ei se paljon, ohjaakaan en päästänyt kun max pari stopparinväliä, Elvis kun vaikutti vähän ylipirteältä. Mutta olin tosiaan positiivisesti yllättynyt, pystyin päästämään pikkasen ohjaa, Elvis taipui tosi hienosti sisälle ja saatiin pientä eteenalasajatusta. Hetkeen nähden tuo oli siis hyvä, vaikkei pärjääkään vertailussa niille tunneille joilla ollaan vedetty himopitkin ohjin tosi rentoa ravia.

Suunnan vaihtuessa menikin ihan hirveän hankalaksi. Vasempaan kierrokseen en saanut ponia läpi, se ei taipunut kunnolla vaikka kaikkeni yritin. Samoin poni hieman kipsutteli alta ja jännittyi vähän väliä. Saatiin ihan lyhyitä sykäyksiä jolloin poni asettui hiukan sinne päin ja oli rauhallinen, mutta rentoutta tai oikeaa rauhallisuutta ei kyllä löytynyt, ei niin millään. Ohjaa pystyin päästämään varmaan stopparinvälin, poni ei todellakaan rauhoittunut oikein mitenkään.
No, kaikki ei voi onnistua. Ja olin tosi tyytyväinen siihen että saatiin edes se oikea kierros hyväksi.

Sitten loppukäynnit. Elvis oli varsin villi, se lähti useammankin kerran pikkuraviin ja meinasi sätkyä milloin mitäkin. Se oli vähän järkyttynyt kun toiset hepat riehuivat tarhassa :D

Marianne oli tyytyväinen. Olin askeleen edellä, istuin laukassa hyvin, pystyin ratsastamaan laukkaa, sain ponin kivan rennoksi ja mitähän vielä.
Minäkin olin kauhean tyytyväinen :) En tiedä, siis viime tunnissa oli jotain, siitä ei jäänyt niin hyviä fiiliksiä. Kai se oli vähän tasapaksua, kun se laukkakin epäonnistui. Mutta tänään, tänään jäi todella hyvät fiilikset. Todella hyvä päivä.
Sain ponin liikkumaan kivasti, saatiin jonkinmoista rentoutta, loppuravit oikealle olivat varsin hyvät ja laukkalaukkalaukka! oli ihan mahtavaa. Todella hyvää laukkaa, ainakin jos mun laukkailuja ajatellaan. Hienoa, oikein hienoa :) Ponikin oli varsin fiksu, vaikka vähän sätkynukke olikin.

Keskelle ja alas selästä. Vein keltaisen karvamadon talliin ja harjasin hänet nätiksi. Sitten pesemään kuolaimia ja kotiin.

Kännykkäkuvailut

Sorisori, mut tänään oli ihan pakko laittaa nämä kuvat koneelle. Ja tietty ne on heti julkaistava, ei sovi makuuttaa täälläkään :D Kirjoitan tunnista kohta puoliin

Rouva emäläski

Ja sen sisko

Joku tällanen Turkulainen talo : D Mut oli se ihan nätti

IHANA. Autiotalo ja ovikin auki. Kaunista

Silloin kun siivosin satulahuonetta. Yksi kuormallinen oli jo viety :)

Käytiin jäällä. Jotenkin tuntui että pitkästä aikaa ihan meren jäällä

Hih. Ihan närkästynyt ilme

Ja utelias

Ja tympääntynyt :p

Tein omena-kaura-paistosta!

Se tosin näyttää lähinnä makaronilaatikolta...

Ja nyt sitten liha-peruna-laatikolta. Dääm

Essi suostui viimein olemaan paikoillaan, ja sain yhden (1) kuvan!

Mariannen kauheaa mökää pitävä kissa :D 

Pulla, heilahtaneena :( Ilme olisi kyllä söpö, se tais kissaa katsoa

Kattelin kuinka montaa leffaa olen ollut katsomassa (ja monestako olen siis säästänyt lipun) Ei tohon voi muuta sanoa, kuin että Lego oli ihan paras (Kaikki on niin nastaa!)

Hei hei, katsokaa :) Voitin toista kertaa arvonnassa, wau. KL tuubihuivi tsydeemi, jota on tästä lähin pidettävä aina tallilla, koska sit kaikki voi ajatella et oon tosi rich ja muotitietoinen (;

Elviksen apaattinen syömisilme

Elviksen surusilmä

Elviksen läskipää :D 

Skitsoilua ft. Maitopartaponi

Ufufuf. Sain mun opinnäytetyöstä kolmosen, ja kaikki rakastivat sitä. Olen tyytyväinen.
Tai sanotaanko pikemminkin että olisin ollut pettynyt jollen olisi saanut kolmosta.
Ja että olin tosi yllättynyt siitä kuinka paljon porukka piti siitä.

Kuitenkin, tänään oli kiva ilma. Tosin vähän sellainen kostean sateinen, vaikkei siellä tainnut sataakaan. Muuten hyvä, ei oikein tuullut ja oli lämmintä ja kaikki sulaa. Katsokaa, kesä tulee - jollei silloin sada sitten lunta ja lumiukkoja.

Tallille menin - vähän puolikuolleena, ja taulua lukemaan. Mulla oli Elvis, tunnilla myös Roosa, Pomo, Vinski, Evita ja Kaisa, Elvis oli ekalla tunnilla. Ihihih, vaikken mä kyllä hetkeäkään uskonut siihen että saisin ponin. Mutta hyvä näin. Varsinkin kun kenttäkin oli sen näköinen että siellä saattoi jopa laukata.
Jutustelin taas ihmisten kanssa, sillä olen ryhtynyt ylisosiaaliseksi. Sitten kävin pikkaisen harjaamassa ponia.
Aivan, ja tapasin kai ensimmäistä kertaa sen kovaäänisen kissan. Monta kertaa olen kissan kyllä kuullut, se huutaa aina kuin sikaa tapettaisiin. Katti tulla tepsutteli ponipuolelle ja rääkäisi heti minulle jotain elämän kurjuudesta. Pikkuisen rääpäle se oli, aika magea ääni niin pienestä otuksesta :D
Oltiin hetki kavereita ja juteltiin vähän siitä kuinka törkeää on kun palvelusväki ei päästä toista sisälle kun hän just nyt tällä sekunnilla sinne haluaisi. Sen jälkeen kissa lähti, varmaankin potkimaan oven sisään.
Minä varustin Pullaponin ja sitten käpsyteltiin sen kanssa kentälle.

Kiipesin väärältä puolelta kyytiin ja sitten lähdettiin kävelemään.
Ponihan oli vallan hitaanpuoleinen tänään. Kyllä hän kiltisti käveli, vaan vauhti oli aika olematon. Ensi alkuun käveltiin vain rauhaksiin uran sisäpuolella ja tehtiin jokunen voltti pitkin ohjin. Sitten, osin ehkä Mariannen kannustamana, lähdin ratsastamaan ponia aktiivisemmaksi. Muutaman voimakkaamman pohkeen tönäisyn se vaati, sitten Elviskin jaksoi taas kävellä ripeämmin. Lähdin myös volteilla hakemaan asetusta läpi. Onnistuttiin oikein kivasti, loppuvoltilla sai tosin aina käskeä enemmän jottei poni vain valuisi sisälle ja tekisi muita omia ratkaisujaan.
Ja kyllä me pikkasen tsiikailtiin taas niitä pimeitä kulmia, huih. Mutta katseltiin vain, ja Pulla sai kyllä korvansa viritettyä oikein kun hiukan muistutin siitä mitä meidän kuuluisi tehdä kun tunnilla ollaan.

Alkukävelyjen jälkeen lähdettiin kevyt raviin. Tänään muistin jo olla katsomatta sitä kevennystä automaattisesti, jeah :D Pariin otteeseen oli taas tuntemisessa ongelmia, mutta joka kerta sain sen oikean kevennyksen lopulta arvottua.
Kuitenkin, kevyt raveissa poni oli jälleen vähän hitaanpuoleinen. Se löntsytteli rauhaisaa ravia eteenpäin, ajoittain ehkä intoutui kipittelemään alta ja kun sitä vähän hidasti niin vaihdettiin takaisin rauhaisaan löntystelyyn. Tänään päätin olla niinkin hurja, että oikeasti pyysin myös raviin sellaista hyvää etenemistä. Ei kipittelyä eikä löntystelyä. Vain aktiivista ravia ja poni joka pysyisi kuolaimella.

Tokihan tuo on vaikea pyyntö, mutta tarkoituksena oli edes yrittää. Varsinkin alkuun ponia sai lähes potkia eteenpäin. Se hidastui volteilla, hyytyi toisten hevosten lähellä ja oli yksinkertaisesti niin pohkeen takana vähän väliä. Kun pistin poniin vauhtia, se jännittyi pikkaisen ylös ja välillä saattoi jopa kipitellä järkyttyneenä kun iso paha Vinski häiritsi hänen henkisyyttään.
Kun sain poniin eloa ja vauhtia (eli toisin sanoen kun ei enää joka voltilla ja suoralla tarvinnut potkia lisää kaasua) ja kun pohje alkoi mennä paremmin läpi, saatoin keskittyä enemmän siihen ponin pyöristymisen ajatukseen ja volttien tekoon. Tehtiin aika paljon kaiken maailman ympyröitä ja voltteja, haettiin asetusta. Elvis oikeastaan asettui ihan kivastikin, melko helpostikin välillä. Ja kenties me ainakin ajoittain saatiin taas sitä pyöreyden ajatusta, johon olin tyytyväinen.

Kyllä mä sanoisin että lopulta poni oli varsin kiva. Se liikkui ihan kivasti eteenpäin, oli kohtuu kuunteleva ja välistä rentokin. Lopputulosta haittasi vähän se, että kaksi kertaa me säikähdettiin kun Roosa pelkäsi autoja.
Mutta hei, ei se katsokaas mitään. Tai siis kun tietenkin pieni Pulla pelkää mukana, tärkeintä on se ettei se säikähdä ekana.
Mutta tosiaan, noiden säikähdysten jälkeen poni oli toki hiukan varuillaan, kyttäili enemmän. Siksipä ei tuota ravin lopputulosta voi sanoa erityisen rennon rauhalliseksi tai muuksikaan. Mutta liikkuipa siis mun mielestä kivasti eteenpäin ja pysyi käsissä jollei muut säikähdelleet. Olin mä varsin tyytyväinen :)

Käveltiin hiukan, poni lösähti ihan täysin. Siinä koitin antaa ohjaa ja keikkua mukana, mutta poni ei silti oikein jaksanut kävellä. Se vain köpötti lyhyin ja hitain askelin menemään. Vähän oli pyydettävä vauhtia, ei Elviksen nyt ihan sovi löntystelläkään.

Seuraavaksi otettiin laukkaa. Hih, pitkästä aikaa Pullaponilla!
Jakauduttiin kahdelle pääty-ympyrälle, kolme molemmilla. Sitten molemmilta ympyröiltä yksi laukkasi pitkän sivun ja meni toiselle ympyrälle kävelemään. Ja tätä rataa. Vähän mulla iski taas laukkajännitys, tuntuu että olen niin jäykkä etten pysty istumaan kunnolla laukkaa pyydettäessä ja sitten alan jännittämään koska se oletettavasti auttaa jäykkyyteen (;

Olin todella vaikuttunut. Ensimmäinen nosto onnistui ja oli vielä kaiken lisäksi suunnattoman hyvä. Poni nosti ihan pienillä avuilla, laukka nousi varsin ponnekkaasti ja laukkailtiin innokkaina pitkä sivu. Ja mulle tuli kauhean hyvät vibat, on se ihan eri asia töpsötellä Nikkiksen kanssa pikkuponi-laukkaa tai Elviksen kanssa isoponi-laukkaa. Tämä oli niin paljon isompaa ja pyörivämpää kuin pienemmällä keltaisella.
Vaan mun laukkaistunta kökköää vieläkin. Ei pitkiä laukkataukoja mulle - oikeastaan parasta olisi laukata joka päivä vaikka tunnin verran, ehkä se sitten lopulta löytyisi, heh. Koitin keskittyä myös jalkoihin, pitää jalustimet nätisti jaloissa ja pohkeet paikallaan. Nätti ajatus se oli, toimikin max kahden ekan askeleen ajan. Sen jälkeen oli jalustimet kengän koroissa koska istunta lähti irtoamaan satulasta vähän liiankin kanssa ja kun sain korjattua takamukseni satulaan, oli peli menetetty jo jalkojen osalta. Sinäänsä se oli kyllä ristiriitaista, toisaalta tuntui että laukassa oli älyttömän helppo istua, se oli pehmeää ja pyörivää. Silti parin ekan askeleen jälkeen lähdin irtoilemaan ja sitten jouduin käyttämään kaiken aivokapasiteettini jotta keksisin taas kuinka saan pidettyä itseni satulassa. Joskus onnistuin siinä, jopa aika helposti. Joskus taas en.
Samaten tuo laukka-ravi siirtymissä istuminen oli vaikeaa. Olen kyllä tyytyväinen siihen, että pysyin taas suorana ja istuin, enkä harrastanut sitä aikaisempaa etukenoa jalustimilla seisten. Mutta yhtään en siinä ravissa osannut istua ja vähän oli hakemista kaikessa.
Alan olla entistä vakuuttuneempi että pitäisi liimata itsensä penkkiin kiinni, johan auttaisi.

Mutta jos mun istumista ei huomioida, oli laukka vallan mukavaa. Tai siis mukavaa nimenomaan, ei hienoa tai erityisen onnistunutta :D
Laukat nousivat ihan ookoosti. Siellä oli hirmuisia laukkaan ajamisnostoja joissa puolet kehostani heilui kun minä yritin huomaamattomasti liikauttaa sisäistuinluuta. Samaten oli nostoja joissa oli pakko lähes tämäyttää sisäpohkeella ennen kuin Elvis vaivautui laukkaan siirtymään. Pari väärää laukkaakin tuli, niistä ainakin toisen huomasin jopa itse. Näiden kaikkien ei-niin-onnistuneiden nostojen joukossa oli kuitenkin tosi kivoja nostoja. Laukat nousivat välistä tosi pienin avuin, mukavan ponnekkaasti tai toisaalta pehmeän rauhallisesti.
Laukka itsessään oli vähän.. hurjaakin välillä. Elvis alkoi intoutua loppua kohden, mutta kyllä se jo alussa meni pikkasen liiankin kovaa. En kauheasti edes yrittänyt hiljennellä, välillä jotain pidätettä. Keskityin lähinnä istumaan. Viimeiset laukat olivat jo aika kaahailua, mutta tässä on ollut hei taukoa ponilla laukkaamisesta. En mitenkään voi osata pitää sitä täydellisesti hallinnassa... (paitsi ehkä, mutta joo)
Muut laukat olivat kivoja ja railakkaita. Saatiin kuitenkin yksi todella onnistunut ja hyvä pätkä jossain laukkojen keskivaiheilla. Nousi rauhallisesti ja koko pitkän sivun ajan me mentiin niin rauhassa, niin hillityn hallitusti. Mä pysyin penkissä ja Elvis siirtyi kauhean nätisti takaisin raviin.

Sitten käveltiin loppukäynnit. Pulla oli alkuun hieman pimpelipom, lähti pikkuraviinkin kesken kaiken. Rauhoittui se kuitenkin nopeasti ja käveli taas kuin kunnon keltainen.

Marianne totesi että vähän sellaista syöksymistä laukkaan. Ja kökötin jalustimilla välillä laukatessa :D Tosin oli siellä myös hyviä nostoja ja pätkiä.

Itse olin varsin tyytyväinen. Eihän tässä mitään ihmeellistä ollut, mutta pääsipä pitkästä aikaa laukkaamaan tämänkin toverin kanssa. Laukassa oli muutamia harvinaisen hyviä hetkiä (ja Elviskin oli edes hetkittäin innokas - loppuajan se leikki eläväkuollutta) Ja siis mä olin oikeastikin aika tyytyväinen noihin raveihinkin. On niitä rauhallisempiakin raveja ollut, mutta sain ponin etenemään, toisaalta se pysyi nahoissaan. Ja pysyin kyydissä, kaikkein tärkein. Mutta tosiaan, pikkasen sumuinen tää teksti, kenties tuntikin. Kuten mainitsin, olen vähän puolikuollut tällä haavaa. Joten pahoittelen tekstin kauheaa kökköilyä.

Käveltiin, keskelle ja alas selästä. Ponin vein reippahasti talliin ja puunasin sen oikein urakalla. Opeteltiin nostamaan kaviot nätisti (poni on kauhean fiksu) ja Pulla osoitti kuinka paljon arvostaa ponnistelujani uittamalla puolet päästään ruokamössöissään. Hei oikeasti, minä halusin kerrankin laittaa ponin oikein edustuskuntoon ja sitten lopputulos on se, että karsinaan jää maitopartaponi, jonka parta oli litimärkä ja viiksistä valui jotain epäilyttävää mönjää :D Pliis!



Tästä taisi kaiken lisäksi tulla kauhean lyhytkin. Lyhyt ja kökkö, kheh - yleensä ois kait pitkä ja kökkö. En kuitenkaan saa tänään tämän järkevämpää aikaiseksi.
Mutta poni oli kiva.
Ja laukka oli kivaa.
Ja tänään oli paljon hienoja pätkiä kuitenkin. Pätkittäin poni pyöristyi ja keskittyi. Oli oikein tärkeänä.

Hyvää yötä

I'll need him until the stars all burn away...

Elvis on aina ollut mulle tärkeä poni.

Välillä mä olen jännittänyt sitä.
Välillä olen ollut totaalisen kyllästynyt.
Välillä on tuntunut etten osaa ratsastaa sillä, vaan kaikki menee pelkkään täysillä juoksenteluun ja henkensä edestä kyydissä roikkumiseen.

Tärkeäksi sitä on silti voinut sanoa. Tunnearvoltaan suureksi poniksi.
Se opetti minua kun olin "pieni" aloitteleva Milla. Minä sain harjoitella helpon ponin kanssa, joka edes suunnilleen teki niin kuin pyysin. Pidin ponista todella paljon silloin aloittelevana Millana, oli mukavaa kun yhden ponin kanssa oli kohtuullisen helppoa. Vaikka Elvis sitten päättikin ryhtyä pelkäämään ties mitä, jolloin en varsinaisesti nauttinut ponin kanssa ratsastamisesta. Kiva poni se oli koko ajan, mutta kun sieltä jokusen kerran tantereeseen tömähti ja joka tunti meni pelkkään kiitelyyn kenttää ympäri, niin eihän se kovin hauskaa silloin ollut. Kun ei ollut vielä luottoa selässä pysymiseen, eikä työkaluja ponin rauhoittamiseen.

Sitä seuraavana(?) talvena olinkin suunnattoman kyllästynyt poniin, ja sitä valitin täällä oikein urakalla. Oikeastaan en tykännyt mennä Elviksellä koska se oli talvella niin ylipirteä, enkä minä vieläkään saanut sitä hallintaan, saati että olisin syvästi luottanut kyydissä pysymiseeni. Ei ollut kovinkaan viihdyttävää kun lähes joka tunti meni siihen että poni kaahailee niin kovaa kuin jaloistaan pääsee ja säikähtää kymmenellä tunnilla yhdeksästä.

Elvis kuitenkin oli mun lempiponi. Ainakin niin kauan kunnes Roosa tuli.
Roosa oli ihmeellinen, niin suloinen ja hassu pieni aasiponi. Aina mulla oli ollut lempiponi tai -hevonen, mutta Roosa oli jotain aivan erilaista. Olin suoranaisen rakastunut poniin ja Elvis jäi ikään kuin kakkoseksi listoillani.


Silti, kaikkien näiden suvantoaikojenkin aikana olen voinut sanoa että Elvis on ehdottoman tärkeä poni.
Kuten sanoin, tunnearvo on valtava. Toinen tunnearvoltaan suuri on se Varjotallin Esteri, ensimmäinen hevonen jolla oikeasti ratsastin. Vaan ei siitä sen enempää.

Elvis oli ensimmäinen hevonen jolta mä putosin. Hyppäsin ensimmäiset esteeni sen kanssa. Me ollaan kaaduttu, me ollaan oltu maastossa ja hommattu minulle kauhea maastokammo. Mä olen jännittänyt, mä olen pelännyt ponin kanssa. Toisaalta olen myös koko ajan pitänyt ponista, ja se on korvannut kaiken villiytensä olemalla erittäin kiltti ja herrasmiesmäinen.
Elvis oli muuten myös se ensimmäinen jonka kanssa ravasin ja laukkasin ilman satulaa.
Ponilla on paljon tunnearvoa. En tosin tiedä kuinka järkevä sana se on käyttää hevosesta, mutta olen aina käyttänyt. Mielestäni todella kuvaava sana.

Kaikilla on ylämäkiä ja alamäkiä.
Ennen Roosaa, oli Elvis mun lempiponi. Sillä oli kiva mennä, se oli helpon puoleista. Toisaalta välistä jänskätti, usein tuntui että meno on pelkkää rodeota ja oli suorastaan helpotus kun pääsi välistä silloisen luottoponi-Sulon kyytiin. Kun ei tarvinnut koko ajan pelätä mitä ratsu seuraavaksi skitsoaa.

Kun Roosa tuli, siitä tuli myös ehdoton suosikkini. Suloinen poni. Menin sillä aika paljonkin välillä, olin iloinen. Elviksellä jouduin lähes pakosta menemään vähän liikaakin. Tuntui että Elvis ei kiinnosta, ei innosta. Tuntui ettei sen kanssa koskaan mennyt hyvin, että siihen hätään poni ei pystynyt minua auttamaan koska en vielä osannut vaatia sen enempää, kunhan nyt mentiin oikeaan suuntaan ja oikeaa vauhtia. Elvis nyt tekee sen ihan helposti, enkä silloin osannut enempää haluta.

Ajanmyötä alkoi kuitenkin Roosan suurin taika katoamaan. Kuitenkin jos nyt tästä hetkestä puhutaan, niin kyllä mä edelleen pidän Roosasta hyvin paljon. Se on varmasti tallin suloisin poni isoine karvaisine korvineen. Hän osaa olla niin suloinen ja ihastuttava, ja kun joskus onnistuu ratsastus niin sehän on mitä hienointa. Kuitenkaan en tällä hetkellä halua Roosalla ainakaan talvisin mennä - koen sen liian vaativaksi, koska kesälläkin ponin kanssa on välillä sitä kädenvääntöä.
Mutta vaikkei poni enää ratsailla olekaan se kaikkein ihanin, niin onhan se vailla vertaa ihan muuten. Maailman söpöin poniotus.

Kun Roosa alkoi haihtua eikä enää ollut niin suuria tunteita aiheuttava, olin minä vähän kahden tulen välissä. Kyllä mä aina pidän jotain ponia ykkösenä. Joku on se lempihevonen. Vaikka se välillä vaihtuisikin, joku on aina ylitse muiden. Vaikeutena olikin miettiä kumpi nyt loppujen lopuksi on mulle tärkeämpi: Roosa vai Elvis. Tiedättekö, aina löytyy joku joka sitä kuitenkin kysyy, enkä itse osaa ollenkaan olla jollei mulla ole tuohon kysymykseen vastausta.
Mietinnästä huolimatta Roosa pysyi "ykkösenä", sai pitää tittelinsä yhä edelleen. Eli käytännössä Roosa oli se jonka vastasin jos joku kysyi tai jos itse aloin asiaa pohtia. Kuitenkaan yksikään hevosista ei nostanut mitään suurta tunneroihua. Mutta kuten sanottua, Roosa on suloinen hörökorvineen ja sen pöljän ilmeensä kanssa. Että ei tuo ihan tyhjästä ollut nyhjäisty.

Elviksen kanssa koitti siinä sitten vihdoin se ensimmäinen talvi, jolloin koko touhu ei tuntunut ihan hirveältä. Tosin tuona talvena menin aika paljon myös Pomolla, mutta joka tapauksessa. Ja kyllähän tuolloin oli sitä että käytännössä joka tunti poni pelästyi jotain, ja minä sitten harjoitin lentoja kaulalle. Mua ei kuitenkaan jännittänyt enää niin paljon, ja niitä lähtöjä lukuunottamatta Elvis kulki jo vähän kontrolloidummin.
En muuten ole ihan varma koska keksin tuon Pullaponi nimityksen, mutta tuona talvena se oli jo käytössä. En tosin sano että silloin olin vielä oikeasti sitä mieltä että poni on Pulla - pikemminkin nimitys oli rauhoituskeino itselleni. Kun meinaan miettii tuotakin talvea ja syksyä, niin silloinhan me hypättiin lokakuussa ja minä olin lähes paniikissa, kunnes sitten kaaduttiin ja minä rauhoituin. Ja mahdettiinko juuri tuona talvena joutua Laki-ponin jahtaamiksi. Oli kuinka oli, niin se kerta kun se ilkeä ponin retale jahtasi meitä oli kyllä jotain.. Ihan oikeasti, en ole ikinä ollut hevosen selässä joka olisi niin paniikissa kuin Elvis silloin kun pieni kirjava shetlanninponi jahtasi meitä.

Tuona talvena oli se viimeinen ratsastus ennen ponin sairaslomaakin. Ilman satulaa tammikuussa. Olin silloin niin tyytyväinen. Se oli hieno tunti, poni oli rento, rauhallinen ja kaikin tavoin kauhean mukava.

Sitten se menikin katkomaan jalkansa (karrikoidusti, eikös siltä nyt oikeasti murtunut jokin kavioluun tyylinen. Näen sen nyt ihan samana asiana)

Se oli vaan hirveetä. Pieni Pullaponi, jalka poikki ja pinossa. Karsinalepoa ja pitkää jännäilyä siitä kasvaako jalka takaisin vai ei. Olin tuttuun tyyliini todella pessimistinen ja kevät meni aikalailla masennellessa. "Mitä jos se ei tule kuntoon?" "Miksen minä osaa näillä muilla edes ratsastaa?"
Kesästä tuli kuitenkin hyvä. Ponin todettiin paranevan ja löysin tykästyin yllättäen kahteen rouvaan - pienen pieneen Nikkikseen ja suuren suureen Salliin. Suurihan Salli oli siihen nähden etten ole yhteenkään hevoskokoiseen otukseen saanut niin hyvää yhteyttä kuin Salliin.

Vaan joka tapauksessa. Elviksestä mulla oli jokusen kuukauden tauko, tammikuusta elokuulle (jollen ihan väärin muista) Liian pitkä tauko. Odotin että poni palaisi tunneille, että pääsisin taas ratsastamaan sillä. Pitkästä, pitkästä aikaa.
Kun sain olla ensimmäinen tuntilainen ponin selässä, oli se jotain.. Se oli suuri asia, todella suuri asia.
Mä olin silloin niin onnellinen. Siitä oli niin pitkä aika. Poni oli niin tuttu ja turvallinen. Elvis oli palannut.


Tämä sairasloma oli ehdoton käännekohta. Käännekohta mun elämässäni, jos oikein suuresti puhutaan.
Mulla oli suuri huoli ponista. Silloin huomasi todella, kuinka tärkeä se kuitenkin loppupeleissä on. Kun se sitten tuli taas tunneille, ja kun minä sain sillä heti ratsastaa. Se oli sellainen unelmien täyttymyshetki. Kun ne ensimmäiset tunnitkin menivät niin hyvin. Hienoa.

Jokainen tunti on mennyt hyvin. Joku ehkä vähän huonommin, mutta kuitenkin toisaalta hyvin. Me ollaan harpottu eteenpäin, yhdessä ja erikseen. Elviksen kanssa mä löydän niitä asioita, joita en uskonut löytäväni vielä moneen vuoteen.
Ja jokaisen kerran jälkeen poni tuntuu merkitsevän mulle paljon enemmän. En kuitenkaan loppujen lopuksi tiedä onko se hyvä vai huono asia. Olen kuitenkin hyvin onnellinen tällä hetkellä.

Jokin aika sitten päädyin siihen. Tulin siihen tulokseen että Elvis on jälleen se ykkönen. Ehdoton lempiponi kaikista muista.
Ja jos sanoin että Roosa oli erilainen kuin muut, niin Elvis on nyt vähintään toisesta galaksista.

Mä en uskonut että tuntihevoseen jolla minäkin menen nyt erittäin epäsäännöllisesti, voisi kiintyä näinkin paljon. Mä en ole ikinä pitänyt yhdestäkään hevosesta näin paljon, kuin nyt pidän Elviksestä. Elvis on todellakin tärkein poni.
Ja koska "elämäni poni" kuulostaa vähän liioittelulta kun edelleen puhutaan tuntiponista jonka näen maksimissaan kerran viikkoon, niin voisin sanoa että Elvis on ehdottomasti mun elämän tuntiponi.

Toisaalta voidaan kai sanoa että sairasloma muutti kaiken.

Sen jälkeen mä olen alkanut oikeasti luottaa poniin. Aivan eri tavalla kuin ennen, aivan eri tavalla kuin olen mihinkään muuhun hevoseen tähän mennessä luottanut. Pieniäsuuria asioita, mutta tuntuu että uskallan luottaa poniin paljon enemmän. Lähtien ihan vaikka pitkin ohjin ravailusta jatkaen siihen että Elvis on tällä hetkellä se, jonka kanssa mä kaikkein mieluiten tekisin kaikkia "jänniä" asioita. Mä luotan suuresti siihen että pysyn kyydissä. Nyt voin luottaa tosi paljon jo siihenkin ettei poni säikähtele kaikkea, kun saan sen keskittymään aivan eri tavalla kuin ennen. Ja kun Elvis kuitenkin on niin kiltti ja ystävällinen, aina se pysähtyy kun ratsastaja meinaa lähteä maatakiertävälle radalle.
Tietenkin jos oikein saivarrellaan, niin onhan joku Evitakin nyt sellainen että siellä voisi ratsastaa vaikka takaperin pakkopaidassa, mutta jos ajatellaan vähänkin reaktiivisempia ja hivenen sirompia tapauksia. Kyllä Elvis olisi mun mielestä vaikka Roosaakin luotettavampi valinta, vaikka ennen sairaslomaa olinkin ihan eri mieltä. Elviksestä on tullut oikeasti Pullaponi. Poni, jonka minä tunnen paremmin kuin minkään muun ja poni johon kykenen luottamaan muita hevosia enemmän. Poni jonka saan ainakin omasta mielestäni menemään paremmin kuin muut hevoset.
Voidaan sanoa että mun puoleltani on Pullaponin ja minun suhde syventynyt. Se nyt olisi kuitenkin aika liioittelua sanoa että sekin rakastaa minua syvästi, heh.


Mikäli joku tämän tänne asti lukee ja ihmettelee purkausta ja vuodatusta, niin voisinpa sanoa vielä siitäkin sanasen.
Silloin Roosasta mä ihkuttelin paljon. Todella paljon. Nyt mulla on ollut tämä murrosvaihe, ennen kuin lopulta totesin että Elvis, ehdottomasti. Ja loppujen lopuksi halusin kirjoittaa, halusin selventää. Siitä on aikaa kun olen viimeksi oikeasti sanonut että se on tärkein, se on parhain. Halusin vaihteeksi selventää sitäkin.

Ja ylipäänsä kirjoittaa. Kaiken ylös ikään kuin.


Koskaan en ole yhdestäkään pitänyt niin kuin Elviksestä nyt.
Koskaan en ole kehenkään luottanut kuten Pullaponiin nyt.
Kukaan ei ole ollut näin tärkeä. Eikä merkinnyt näin paljon.
Tiedättekö, on ollut aika mieletöntä nyt viime aikoina. Aina kun taulussa on ollut Elvis, tai kun olenkin saanut pyytää Elvistä.. Siihen tulee se lapsenomainen into. Se mikä oli silloin kun ratsastamaan pääseminen oli vielä tosi siistiä, ja jännää. Silmät sädehtii ja on vain iloinen fiilis. Musta tää on aika mahtavaa.

Tosin kuten sanoin, niin tämä on ehkä toisaalta myös huono juttu. Koskaan ei tiedä mitä käy. Ja se on kuitenkin tuntiponi. Ei tiedä kuinka usein mä sillä pääsen, ei tiedä koska joudun lopettamaan tai mitä ponille voi tapahtua.
Ei-omiin hevosiin kun ei saanut rakastua.

Mutta koska se omakin hevonen voi vaikka jäädä meteoriitin alle, niin en minä tiedä.
Mä aion nyt nauttia tästä fiiliksestä niin kauan kuin se kestää, vaikka sen loppuminen onkin harvinaisen surullista ja paljon suurempaa kuin jonkun "tykkäämäni" hevosen lähtö.

Sinäänsä en pidä tästä kliseisyydestä, enkä muutenkaan tästä ylitsevuotavasta tunteilusta, mutta haluan silti lisätä tähän loppuun (kun nyt ensimmäistä kertaa oikeasti voin)

Mä todella rakastan pientä Pullaa, nyt ja aina.


(Nyt olemme tunteilleet, nyt olemme siirtyneet uuteen aikaan. Ja ainakin toivon että tämä nyt olisi pikkusen järkevämpi teksti mitä ne Roosan ihkutukset olivat, heh. Tai kun haluaisin nyt vaikuttaa edes sen pari vuotta aikuismaisemmalta :D  
Ja tosiaan, halusin tuollaisia uskomattoman upeita kuvia, halusin tehdä tästä tällaisen muka-taiteellisen
Ja btw, tätä voidaan ajatella erikoispostauksena, jonka tein 400 postauksen kunniaksi. Kuinka osuvaa!)

Onnellisen ponin kiduttaja

Ahh! Lämmintä, ei liukasta ja kenttäkin sula. Uskomatonta, en ihan uskonut tähänkään :)
Taulun luettuani totesin meneväni Nikkiksellä, tunnilla myös Vinski, Kaisa, Evita, Elvis ja Pomo. Nikkis oli jo toisella tunnilla.
Tosiaan, eipä tullut neljättä kertaa. Tiedän kyllä miksi - meillä oli niin kauheasti noita aikuisia ja minä olen tietenkin se kaikkein pienin (eiku?) joten minun on hyvä mennä pienellä Nikkis-ponilla, heh. Tai vaikken ehkä pienin, niin ainakin minä tykkään mennä pienellä lihapullalla :D

Joten ei siinä mitään, olin tyytyväinen tähänkin. Keltaiset ponit ovat hauskoja. (Vaikka kyllä mä edelleen odotan että pääsisin piiitkästä aikaa laukkaamaan Elviksen kanssa. Mutta ehkä sillä ei ole niin kiire. Ja kyllähän me viimeksi laukkailtiin, melkein hallitusti ja melkein tarkoituksella)

Keskustelin immeisten kanssa ja kävin juoksemassa Kaisa-humman vieressä. Se talloi heti tilaisuuden tullen jalkani, eikä täten oikein nostanut pisteitään vieläkään. Mutta uskon siis vakaasti että ehkä minäkin joskus alan pitää suomenhevosista. Tai ainakin ehkä alan.

Kellertävä poni ja prorider, jonka mielestä ratsastus meinaa kädet ponin korvissa menoa :D Ollaan molemmat ihan ryytyneitä.

Tuntimme alkoi, joten saapastelin pienen Nikkis-ponin luo ja hullunkiilto silmissä kerroin sen joutuvan kidutettavakseni, buahah. Kiipesin kyytiin väärältä puolelta, kiristelin vyötä ja sitten lähdettiin matkaan.
Poni oli vähän hitaanpuoleinen. Käveltiin uran sisäpuolella ja hetken tunnustelun jälkeen aloin pikku hiljaa ratsastaa Nikkistä reippaammaksi. Ensin riitti pieni eteneminen, mutta lopulta päätin että rouva voisi kävellä ihan kunnolla. Muutaman raipan lätkäisyn jälkeen saatiin vauhtia siihen askellukseen ja tuntui että pohjekin menee läpi jos sillä nätisti pyytää sitä vauhtia.
Tein voltteja ja ympyröitä, yritin hakea Nikkistä hyväksi ja kuuntelevaksi, Marianne kun sanoi että täytyy varautua siihen että alamme heti työskennellä kun se tulee takaisin. Poni kääntyi ihan hyvin. Pari kertaa se yritti jämähtää sinne uralle ja tehdä jotain omia ratkaisuja, mutta se oli jotenkin niin huvittavaa. Tuntui etten edes tehnyt silloin mitään ja silti Nikkis lopetti omat hölmöilynsä ja teki kuten halusin. Mulla on tämä koko puolellani, ei tarvitse paljon ponin kääntämisessä nähdä vaivaa kun ponihan jää ihan kakkoseksi kun minä jotain teen (;

Käännöksiin poni lösähti. Välistä pysyi reipas askellus, mutta useimmiten sai puskea ja laittaa keltuaista oikeasti eteenpäin, jottei vallan madeltaisi. Niillä volteilla joilla vauhti säilyi, yritin harjoittaa vähän myös tuota asettelua. Vaikeaahan se oli, Nikkis ja sen pieni kaula. Tuntui että mikään osa sen päästä tai kaulasta ei kääntynyt vaikka kuinka pyysin. Sain sieltä aikaiseksi vain jotain lievää asettumista, pientä pään kääntöä haluttuun suuntaan.

Ja muuten, olen tyytyväinen yhteen asiaan. Tänään meinaan pysyin miljoona kertaa paremmin suorana, verrattuna kaikkiin muihin Nikkis-kertoihin. Yleensähän mä kökötän etukönössä, kädet suorina ja ohjatkin puolipitkinä, ihan vaan koska se on helppoa: poni on pieni jolloin mun painopiste on väärässä kohdassa, se aiheuttaa kökkimistä joka sitten vielä pahentuu kun rouva harrastaa sellaista mahdollisimman pitkänä kulkemista, pää jossain maan rajassa. Tänään mä päätin ensimmäistä kertaa tehdä asialle jotain, enkä vain alistua kohtalooni. Alkukäynneissä mä olin suorana ja kädetkin lähes kyynerpääkulmassa, ja poni oli kiva kun mentiin kuitenkin pidemmällä ohjalla. Myöhemmin kun keräsin sitten ohjaa tuntumalle, alkoi Nikkis taas kulkea pää pitkällä edessä. Yritin koko ajan parhaani mukaan lyhentää kaulaa, nostaa päätä ja ratsastaa ponia reippaammaksi. Ja ajoittain sain pienen pikakiiturin oikeasti kevenemään ja lyhenemään. Se oli hetkittäin hyvinkin kevyt ja mukava, jolloin tuntuman pitäminen oli helppoa. Ja minäkin pysyin siis suorassa, kädet edes suunnilleen kulmassa. Jes!
Tosin olihan siinä siis hankaluuksiakin. Silloin kun Nikkis ei ollut lyhyt tai keveä niin se oli täysi vastakohta. Taistelin silloinkin ja pysyin yllättävän hyvin suorana, mutta kyllä mulla oli lopputunnista kädet ihan kipeinä kun poni sen verran paljon makasi siellä ohjalla mahdollisimman pitkänä. Että silleen. Mutta hei, tämä on alku ja aina kannattaa yrittää, tällä tavalla opin ehkä ennen pitkää tuonkin ponin ratsastamaan kestävämmin keveäksi, jolloin ei mene ihan niin tuskalliseksi koko touhu. Ja oli kyllä tämä oli mun mielestä ihan hyvä alku, olin kuitenkin suorana ja istuin hyvin melkein koko tunnin ja ne pätkät jolloin Nikkis kulki lyhyenä ja keveänä olivat todella hyviä. Joten tästä on taas hyvä jatkaa :)

Alkukäynnit olivat mielestäni varsin onnistuneet. Sain ponin etenemään, kääntymään ja saatiin edes minimaalinen asetuksen tapainen. Ainoa probleema oli se volteille lösähtäminen, mutta sekin oli vähän ajoittaista. Joten olin tyytyväinen, oikein. Ponikin käyttäytyi tosi hyvin, mitään ei säikytty ja kulmiakin vain pikkaisen katseltiin pienet korvat hörössä.

Mariannen palattua lähdettiin kevyt raviin. Nikkis oli ihan liekeissä siinä alkuun, poni meni taas kuin pieni keltainen ferrari. Ponski kipitti reipasta ravia menemään, ympyröille vähän hidastui. Tai oikeastaan alkuun aika paljonkin hidastui, meinasi ihan itkettää siinä kohdassa kun poni oli lähes käyntiin siirtymässä kesken ympyrän. Jokusen kerran kun muistutin liikkumisen tärkeydestä myös ympyröillä alkoi tahtikin säilyä hieman paremmin. Ravista otin parit käyntiin siirtymät, jotka olivat harvinaisen vaikeita kun en osannut yhtään istua ponin kaahailuravissa :D Käyntiin siirtymät muutenkin venahtivat kun ei pieni lihapulla kerinnyt hiljentää. Käynti kuitenkin oli ihan hyvää ja etenevää ja raviin siirtymät oikein toimivia, poni ei edes kaahannut alta kun siirryttiin takaisin raviin.
Tein aika paljon ympyröitä ja keskityin siihen että poni oikeasti säilyttäisi sen eteenpäinpyrkimyksensä myös käännöksissä. Vaikeaa se välillä oli, Nikkis on niin pieni ja siinä kohdassa kun se oikein hidasteli niin minä istuin suunnilleen etukaarella kun suuri ruhoni ei oikein kerinnyt näihin yllättäviin nopeuden muutoksiin. Yritin myös parhaani mukaan sitä asettelua näillä ympyröillä. Mutta siis paino sanalla yritin, se oli kovin hankalaa.

Kun oltiin jonkun aikaa kipsuteltu ravia menemään, niin alkoi ponistakin lopulta loppua virta. Voi voi, tuollaista se on, kun sitten oikeasti saa ja joutuu liikkumaan niin johan ei mitenkään taas jakseta, kheh. Oikeastaan rouva oli aika karmiva ravien loppupuolella. Siis se oli niin löysä ja niin ryytynyt että huhhei. Tuntui että askeltakaan se ei etene jollen sitä erikseen pyydä ja reipas ravi oli täysin mahdotonta kun poni ei jaksa. Ehkä kidutin sitä sittenkin liikaa. (Kuten arvata saattaa, Nikkis alkoi myös lojua ohjalla alkutuntia enemmän.)
En muuten oikeasti tiedä kumpi meistä oli sitten lopulta ryytyneempi kun otettiin välikäyntejä, minä joka olin polkenut ponia eteenpäin ja kannatellut sen pääpuolta vaiko se poni joka oli pikkasen joutunut juoksemaan ja tekemään jotain :D Lihapulla kyllä yritti uskotella olevansa se väsähtäneempi puolisko, mutta saatan vähän epäillä.

(Toinen ihan tosi tärkeä mainittava juttu on se, että taisin jopa pari kertaa tuntea Nikkikselläkin oikean kevennyksen. Tai sitten oli vain tosi hyvä lotto-onni)

Seuraavaksi oli vuorossa laukka! Jee :D No ei, mutta onhan tässä ollut taukoa siitäkin. Ja kun mua pelotti mitä mun laukkaistunnasta on tämän tauon aikana tullut.
Otettiin siis aika pikaiset kevyt ravit, jotta päästäisiin vähän enempi laukkailemaan. Tarkoituksena oli tehdä tiesivulle neljä volttia tötsien ympärille jotta hepoilla olisi tekemistä ja lyhyeltä sivulta nostaa sitten laukka ja laukata tallisivu. Ja nostot käynnistä ja voltit käynnistä siis.

Hihi, on se taas ihan kivaa vaihteeksi päästä laukkaamaan. Vaikka sitten tuollaisella palleroponilla, heh. Voltit nyt sujuivat ihan kivasti. Koitin vähän keskittyä jopa asettamaan ja hakemaan nättiä reittiä. Vaan sanotaanko että aina se mun pienimuotoinenkin asetus katosi voltin lopulla, ja se koko loppuvoltti oli aina ihan kummallinen. Tämän lisäksi Nikkis oli aivan väsähtänyt, voi kuinka niin väsähtänyt voi poni ollakaan! Hän juurtui maahan niitä voltteja kulkiessaan, rankkaa tuo pienen ponin elämä. Ei voidakaan kuin ihmetellä miten ihmeessä hänellä riitti virtaa edes nostaa sitä laukkaa..

Ja sitten se laukka. Laukka meni ihan kivasti, heh.
Ensimmäinen nosto haukuttiin "laukkaan hyökkäämiseksi" mutta mielestäni se on ihan oletettavaa kun kyseessä olen minä ja pitkähkö laukkatauko. Koitin pysyä rauhallisempana, mutta nämä vasemman laukan nostot eivät silti ihan lähteneet. Aina ne tulivat vähän myöhässä, tarvittiin useampi pyyntö ja olivat vähän sellaisia ja tällaisia. Tosin olen tyytyväinen kuitenkin että nousivat niinkin nopeasti, Nikkis ei ennakoinut ja jokunen taisi nousta aikalailla suoraan käynnistäkin mikä on ollut mulle ja Nikkikselle pikkasen hankalaa. Siis ainakin kesällä kun ponin liikkuminen on ollut sitä matelua.
Mutta muuten laukka oli kivaa, vaikkeivat nostot nyt päätä huimanneet. Poni laukkasi rauhallisesti ja tasaisen varmasti eteenpäin, hiljensi kun pyysin, mä istuin siirtymissä yllättävän hyvin, mitä nyt ekoissa raviaskelissa pompin ja kädet vispasivat. Ravista käyntiin siirryttiin nätisti ja rennosti.
Siis ainoa asia mitä en voi ihan maasta taivaisiin kehua oli se mun laukkaistunta, kuten ehkä arvata saattaa. Ei se nyt ihan hirveä ollut, parin pätkän jälkeen löytyi jo paremmin ja saatoin keskittyä pikkasen jopa jalkojen asentoon. Mutta ei se niin helppoa ja vaivatonta, enkä oikein pysynyt satulassa irtoilematta. Mutta jos rehellisiä ollaan, niin en mä sitä odottanutkaan. Joten ei tuo mitään.

Vaihdettiin sitten suunta ja otettiin nostot oikeaan. Nyt nostettiin pimeästä peltopäästä, josta Marianne varoittelikin. Sainkin heti tuta että ehkä varoitukset kannattaisi ottaa todesta. Nostettiin ihan nätisti se laukka, ja sitten Nikkis vallan räjähti. Poni laukkasi niin kovaa kuin pienistä kintuistaan pääsi ja minä lähinnä kökötin kyydissä (puoliksi jalustimilla seisten. Aijai, Marianne ei tykkää :D) Laukattiin me puoli kenttää, sitten poni hiljensi ja oli kauhean tyytyväinen itseensä. Sen jälkeen aloitettiin yskintä ja pärskintä. Siis eihän se nyt tarkoituksena ollut, eikä poni saa tehdä omia valintoja. Mutta hei, kuinka sitä voisi olla vihainen noin iloiselle ponille? Hän niin riemuissaan pisteli sitä laukkaa menemään, oikein kiltisti mitään ylimääräistä tekemättä. Poni sai ilmiselvästi myös paikat auki kun alkoi heti vallan yskittää ja tehdä kaikkea. Täytyyhän sitä jotain hupia olla ponillakin. Varsin söpöhän se oli, töppöjaloillaan pisti menemään ihan täysii! (niin, ja kun eihän tollanen metrin makkara nyt hirveän kovaa edes pääse)

Marianne ei kuitenkaan jostain syystä ollut samaa mieltä, enkä minäkään nyt ajatellut harrastaa loppuaikaa mitään kiitolaukkatreenejä, varsinkin kun poni saattaisi innostua pikkasen liikaa ja lennättää mut sieltä vielä alaskin. Eli kaikesta onnesta huolimatta päätettiin ottaa loput laukat kontrollissa, heh. (mutta ollaan silti iloisia kun poni päätti irrotella. Ponien pitää olla onnellisia (; Niin kauan kun sitä onnellisuutta harrastetaan siis joidenkin muiden kuin aloittelevien pikkuisten kanssa)
Tein sinne päätyyn vähän voltteja, otin heti takaisin käyntiin jos poni meinasi innostua ja lähteä omin luvin mua viemään. Pieniä vaikeuksia oli siinä syvässä istumisessa ja pidättämisessä kun kädet oli niin jumissa että kiskoin itseni väkisinkin jalustimille seisomaan kun pidätin. Aijai.
Laukat nostin vasta pitkällä sivulla ja useimmiten voltin jälkeen. Eka nosto oli vielä aika railakas ja vähän hallitsematon, vaikkei se nyt päättynytkään kentän lumiselle puolelle. Loput laukat olivat sitten tosi mielettömiä ja poni oli vallan hieno :) Joka kerta se yritti siirtyä raviin siellä päässä, mutta odotti kun käskettiin. Laukat nousivat ihan istunnalla (poni jotenkin mystisesti herkistyi tässä suunnassa...) ja vauhti pysyi rauhallisena. Minä istuin ihan kivasti ja yhtä kertaa lukuunottamatta sain hidastaa itse siihen käyntiin. Ylipäänsä se muutos ilakoivasti pikakiiturista oli aika suuri, en uskonut että se ihan noin rauhallisesti ja kontrollissa olisi noita loppulaukkoja mennyt.

Sitten otettiin loppukäynnit. Heh, poni oli ilmeisesti ihan kaikkensa antanut kun mitään ylimääräistä tuo ei tehnyt ja koko ajan käveli rauhassa ja nätisti.

Marianne jaksoi taas naureskella Nikkiksen oivalluksille. Kuinka muulloin pönttöillään tai laiskotellaan tai kaahataan, mutta nyt taas ollaan kuin herran enkeli (tai välistä vähän ryytynyt) Ja siis joo, se ei ollenkaan tykännyt kun liikaa kökötin taas jalustimilla. Kuitenkaan mua ei voida nyt hei syyttää tuosta, sillä mulle oli jo suuri saavutus se, etten kököttänyt etukenossa koko tuntia. Pitää keskittyä positiivisiin juttuihin :D
Ja olihan tuo siis ihan tyytyväinen, ei siinä. Poni meni kuulemma varsin hyvin.

Itse olin oikein tyytyväinen, mainio poni. Se oli kevyt raveissa oikein kiva ja toimiva (paitsi ihan lopussa, mutta minkäs sille voi. Pieneltä ponilta loppuu tuo kunto ihan kesken, ainakin kun näitä tosi[pitkiä]ponityttöjä joutuu kuskaamaan) Käännyttiin hyvin ja sain sitä hetkittäin keveämmäksi ja lyhyemmäksi. Istuin paremmin (tai ainakin suorempana) kuin yleensä. Jaajaa. Olin ylipäänsä tosi tyytyväinen, ja oli hyvin kiva päästä taas laukkaamaan (okeiokei, mähän olen viimeksi laukannut Nikkiksellä. Eli joulukuussa. Ohoh, meinasin kirjottaa ettei siitä nyt NIIN pitkä aika ole, mutta olihan siitä nyt noinkin pitkään :D Tai kun ei me silloin Pomon kanssa laukattu, joten kyllä sen ennen joululomaa täytyi olla.)
Ah, hauskanen poniini. Todella mukava, suorastaan huvittava :)

Käveltiin, sitten keskelle ja alas selästä. Rouva oli vähän kiireinen kentältä lähdettäessä, mutta koko matkan hän käveli kiltisti ja metsänpeikkoja vilkuilematta. Ja hei, tänään poni oivalsi suitsien poisotto filosofian yllättävän nopeasti! Pari kertaa se koitti rykästä syömään suitset päässä, mutta sitten oltiinkin jo tosi nätisti, eikä edes karattu sekopäisesti heti syömään kun suitsista vapauduttiin. Aikuismainen poni.
Harjasin pienen lihapullan, kirjasin kortin ja lähdin kotiin päin.

Ja nyt voisin mennä kiireesti nukkumaan. Huih, en ikuna herää aamulla :D