Taulun luettuani totesin meneväni Nikkiksellä, tunnilla myös Vinski, Kaisa, Evita, Elvis ja Pomo. Nikkis oli jo toisella tunnilla.
Tosiaan, eipä tullut neljättä kertaa. Tiedän kyllä miksi - meillä oli niin kauheasti noita aikuisia ja minä olen tietenkin se kaikkein pienin (eiku?) joten minun on hyvä mennä pienellä Nikkis-ponilla, heh. Tai vaikken ehkä pienin, niin ainakin minä tykkään mennä pienellä lihapullalla :D
Joten ei siinä mitään, olin tyytyväinen tähänkin. Keltaiset ponit ovat hauskoja. (Vaikka kyllä mä edelleen odotan että pääsisin piiitkästä aikaa laukkaamaan Elviksen kanssa. Mutta ehkä sillä ei ole niin kiire. Ja kyllähän me viimeksi laukkailtiin, melkein hallitusti ja melkein tarkoituksella)
Keskustelin immeisten kanssa ja kävin juoksemassa Kaisa-humman vieressä. Se talloi heti tilaisuuden tullen jalkani, eikä täten oikein nostanut pisteitään vieläkään. Mutta uskon siis vakaasti että ehkä minäkin joskus alan pitää suomenhevosista. Tai ainakin ehkä alan.
Kellertävä poni ja prorider, jonka mielestä ratsastus meinaa kädet ponin korvissa menoa :D Ollaan molemmat ihan ryytyneitä.
Tuntimme alkoi, joten saapastelin pienen Nikkis-ponin luo ja hullunkiilto silmissä kerroin sen joutuvan kidutettavakseni, buahah. Kiipesin kyytiin väärältä puolelta, kiristelin vyötä ja sitten lähdettiin matkaan.
Poni oli vähän hitaanpuoleinen. Käveltiin uran sisäpuolella ja hetken tunnustelun jälkeen aloin pikku hiljaa ratsastaa Nikkistä reippaammaksi. Ensin riitti pieni eteneminen, mutta lopulta päätin että rouva voisi kävellä ihan kunnolla. Muutaman raipan lätkäisyn jälkeen saatiin vauhtia siihen askellukseen ja tuntui että pohjekin menee läpi jos sillä nätisti pyytää sitä vauhtia.
Tein voltteja ja ympyröitä, yritin hakea Nikkistä hyväksi ja kuuntelevaksi, Marianne kun sanoi että täytyy varautua siihen että alamme heti työskennellä kun se tulee takaisin. Poni kääntyi ihan hyvin. Pari kertaa se yritti jämähtää sinne uralle ja tehdä jotain omia ratkaisuja, mutta se oli jotenkin niin huvittavaa. Tuntui etten edes tehnyt silloin mitään ja silti Nikkis lopetti omat hölmöilynsä ja teki kuten halusin. Mulla on tämä koko puolellani, ei tarvitse paljon ponin kääntämisessä nähdä vaivaa kun ponihan jää ihan kakkoseksi kun minä jotain teen (;
Käännöksiin poni lösähti. Välistä pysyi reipas askellus, mutta useimmiten sai puskea ja laittaa keltuaista oikeasti eteenpäin, jottei vallan madeltaisi. Niillä volteilla joilla vauhti säilyi, yritin harjoittaa vähän myös tuota asettelua. Vaikeaahan se oli, Nikkis ja sen pieni kaula. Tuntui että mikään osa sen päästä tai kaulasta ei kääntynyt vaikka kuinka pyysin. Sain sieltä aikaiseksi vain jotain lievää asettumista, pientä pään kääntöä haluttuun suuntaan.
Ja muuten, olen tyytyväinen yhteen asiaan. Tänään meinaan pysyin miljoona kertaa paremmin suorana, verrattuna kaikkiin muihin Nikkis-kertoihin. Yleensähän mä kökötän etukönössä, kädet suorina ja ohjatkin puolipitkinä, ihan vaan koska se on helppoa: poni on pieni jolloin mun painopiste on väärässä kohdassa, se aiheuttaa kökkimistä joka sitten vielä pahentuu kun rouva harrastaa sellaista mahdollisimman pitkänä kulkemista, pää jossain maan rajassa. Tänään mä päätin ensimmäistä kertaa tehdä asialle jotain, enkä vain alistua kohtalooni. Alkukäynneissä mä olin suorana ja kädetkin lähes kyynerpääkulmassa, ja poni oli kiva kun mentiin kuitenkin pidemmällä ohjalla. Myöhemmin kun keräsin sitten ohjaa tuntumalle, alkoi Nikkis taas kulkea pää pitkällä edessä. Yritin koko ajan parhaani mukaan lyhentää kaulaa, nostaa päätä ja ratsastaa ponia reippaammaksi. Ja ajoittain sain pienen pikakiiturin oikeasti kevenemään ja lyhenemään. Se oli hetkittäin hyvinkin kevyt ja mukava, jolloin tuntuman pitäminen oli helppoa. Ja minäkin pysyin siis suorassa, kädet edes suunnilleen kulmassa. Jes!
Tosin olihan siinä siis hankaluuksiakin. Silloin kun Nikkis ei ollut lyhyt tai keveä niin se oli täysi vastakohta. Taistelin silloinkin ja pysyin yllättävän hyvin suorana, mutta kyllä mulla oli lopputunnista kädet ihan kipeinä kun poni sen verran paljon makasi siellä ohjalla mahdollisimman pitkänä. Että silleen. Mutta hei, tämä on alku ja aina kannattaa yrittää, tällä tavalla opin ehkä ennen pitkää tuonkin ponin ratsastamaan kestävämmin keveäksi, jolloin ei mene ihan niin tuskalliseksi koko touhu. Ja oli kyllä tämä oli mun mielestä ihan hyvä alku, olin kuitenkin suorana ja istuin hyvin melkein koko tunnin ja ne pätkät jolloin Nikkis kulki lyhyenä ja keveänä olivat todella hyviä. Joten tästä on taas hyvä jatkaa :)
Alkukäynnit olivat mielestäni varsin onnistuneet. Sain ponin etenemään, kääntymään ja saatiin edes minimaalinen asetuksen tapainen. Ainoa probleema oli se volteille lösähtäminen, mutta sekin oli vähän ajoittaista. Joten olin tyytyväinen, oikein. Ponikin käyttäytyi tosi hyvin, mitään ei säikytty ja kulmiakin vain pikkaisen katseltiin pienet korvat hörössä.
Mariannen palattua lähdettiin kevyt raviin. Nikkis oli ihan liekeissä siinä alkuun, poni meni taas kuin pieni keltainen ferrari. Ponski kipitti reipasta ravia menemään, ympyröille vähän hidastui. Tai oikeastaan alkuun aika paljonkin hidastui, meinasi ihan itkettää siinä kohdassa kun poni oli lähes käyntiin siirtymässä kesken ympyrän. Jokusen kerran kun muistutin liikkumisen tärkeydestä myös ympyröillä alkoi tahtikin säilyä hieman paremmin. Ravista otin parit käyntiin siirtymät, jotka olivat harvinaisen vaikeita kun en osannut yhtään istua ponin kaahailuravissa :D Käyntiin siirtymät muutenkin venahtivat kun ei pieni lihapulla kerinnyt hiljentää. Käynti kuitenkin oli ihan hyvää ja etenevää ja raviin siirtymät oikein toimivia, poni ei edes kaahannut alta kun siirryttiin takaisin raviin.
Tein aika paljon ympyröitä ja keskityin siihen että poni oikeasti säilyttäisi sen eteenpäinpyrkimyksensä myös käännöksissä. Vaikeaa se välillä oli, Nikkis on niin pieni ja siinä kohdassa kun se oikein hidasteli niin minä istuin suunnilleen etukaarella kun suuri ruhoni ei oikein kerinnyt näihin yllättäviin nopeuden muutoksiin. Yritin myös parhaani mukaan sitä asettelua näillä ympyröillä. Mutta siis paino sanalla yritin, se oli kovin hankalaa.
Kun oltiin jonkun aikaa kipsuteltu ravia menemään, niin alkoi ponistakin lopulta loppua virta. Voi voi, tuollaista se on, kun sitten oikeasti saa ja joutuu liikkumaan niin johan ei mitenkään taas jakseta, kheh. Oikeastaan rouva oli aika karmiva ravien loppupuolella. Siis se oli niin löysä ja niin ryytynyt että huhhei. Tuntui että askeltakaan se ei etene jollen sitä erikseen pyydä ja reipas ravi oli täysin mahdotonta kun poni ei jaksa. Ehkä kidutin sitä sittenkin liikaa. (Kuten arvata saattaa, Nikkis alkoi myös lojua ohjalla alkutuntia enemmän.)
En muuten oikeasti tiedä kumpi meistä oli sitten lopulta ryytyneempi kun otettiin välikäyntejä, minä joka olin polkenut ponia eteenpäin ja kannatellut sen pääpuolta vaiko se poni joka oli pikkasen joutunut juoksemaan ja tekemään jotain :D Lihapulla kyllä yritti uskotella olevansa se väsähtäneempi puolisko, mutta saatan vähän epäillä.
(Toinen ihan tosi tärkeä mainittava juttu on se, että taisin jopa pari kertaa tuntea Nikkikselläkin oikean kevennyksen. Tai sitten oli vain tosi hyvä lotto-onni)
Seuraavaksi oli vuorossa laukka! Jee :D No ei, mutta onhan tässä ollut taukoa siitäkin. Ja kun mua pelotti mitä mun laukkaistunnasta on tämän tauon aikana tullut.
Otettiin siis aika pikaiset kevyt ravit, jotta päästäisiin vähän enempi laukkailemaan. Tarkoituksena oli tehdä tiesivulle neljä volttia tötsien ympärille jotta hepoilla olisi tekemistä ja lyhyeltä sivulta nostaa sitten laukka ja laukata tallisivu. Ja nostot käynnistä ja voltit käynnistä siis.
Hihi, on se taas ihan kivaa vaihteeksi päästä laukkaamaan. Vaikka sitten tuollaisella palleroponilla, heh. Voltit nyt sujuivat ihan kivasti. Koitin vähän keskittyä jopa asettamaan ja hakemaan nättiä reittiä. Vaan sanotaanko että aina se mun pienimuotoinenkin asetus katosi voltin lopulla, ja se koko loppuvoltti oli aina ihan kummallinen. Tämän lisäksi Nikkis oli aivan väsähtänyt, voi kuinka niin väsähtänyt voi poni ollakaan! Hän juurtui maahan niitä voltteja kulkiessaan, rankkaa tuo pienen ponin elämä. Ei voidakaan kuin ihmetellä miten ihmeessä hänellä riitti virtaa edes nostaa sitä laukkaa..
Ja sitten se laukka. Laukka meni ihan kivasti, heh.
Ensimmäinen nosto haukuttiin "laukkaan hyökkäämiseksi" mutta mielestäni se on ihan oletettavaa kun kyseessä olen minä ja pitkähkö laukkatauko. Koitin pysyä rauhallisempana, mutta nämä vasemman laukan nostot eivät silti ihan lähteneet. Aina ne tulivat vähän myöhässä, tarvittiin useampi pyyntö ja olivat vähän sellaisia ja tällaisia. Tosin olen tyytyväinen kuitenkin että nousivat niinkin nopeasti, Nikkis ei ennakoinut ja jokunen taisi nousta aikalailla suoraan käynnistäkin mikä on ollut mulle ja Nikkikselle pikkasen hankalaa. Siis ainakin kesällä kun ponin liikkuminen on ollut sitä matelua.
Mutta muuten laukka oli kivaa, vaikkeivat nostot nyt päätä huimanneet. Poni laukkasi rauhallisesti ja tasaisen varmasti eteenpäin, hiljensi kun pyysin, mä istuin siirtymissä yllättävän hyvin, mitä nyt ekoissa raviaskelissa pompin ja kädet vispasivat. Ravista käyntiin siirryttiin nätisti ja rennosti.
Siis ainoa asia mitä en voi ihan maasta taivaisiin kehua oli se mun laukkaistunta, kuten ehkä arvata saattaa. Ei se nyt ihan hirveä ollut, parin pätkän jälkeen löytyi jo paremmin ja saatoin keskittyä pikkasen jopa jalkojen asentoon. Mutta ei se niin helppoa ja vaivatonta, enkä oikein pysynyt satulassa irtoilematta. Mutta jos rehellisiä ollaan, niin en mä sitä odottanutkaan. Joten ei tuo mitään.
Vaihdettiin sitten suunta ja otettiin nostot oikeaan. Nyt nostettiin pimeästä peltopäästä, josta Marianne varoittelikin. Sainkin heti tuta että ehkä varoitukset kannattaisi ottaa todesta. Nostettiin ihan nätisti se laukka, ja sitten Nikkis vallan räjähti. Poni laukkasi niin kovaa kuin pienistä kintuistaan pääsi ja minä lähinnä kökötin kyydissä (puoliksi jalustimilla seisten. Aijai, Marianne ei tykkää :D) Laukattiin me puoli kenttää, sitten poni hiljensi ja oli kauhean tyytyväinen itseensä. Sen jälkeen aloitettiin yskintä ja pärskintä. Siis eihän se nyt tarkoituksena ollut, eikä poni saa tehdä omia valintoja. Mutta hei, kuinka sitä voisi olla vihainen noin iloiselle ponille? Hän niin riemuissaan pisteli sitä laukkaa menemään, oikein kiltisti mitään ylimääräistä tekemättä. Poni sai ilmiselvästi myös paikat auki kun alkoi heti vallan yskittää ja tehdä kaikkea. Täytyyhän sitä jotain hupia olla ponillakin. Varsin söpöhän se oli, töppöjaloillaan pisti menemään ihan täysii! (niin, ja kun eihän tollanen metrin makkara nyt hirveän kovaa edes pääse)
Marianne ei kuitenkaan jostain syystä ollut samaa mieltä, enkä minäkään nyt ajatellut harrastaa loppuaikaa mitään kiitolaukkatreenejä, varsinkin kun poni saattaisi innostua pikkasen liikaa ja lennättää mut sieltä vielä alaskin. Eli kaikesta onnesta huolimatta päätettiin ottaa loput laukat kontrollissa, heh. (mutta ollaan silti iloisia kun poni päätti irrotella. Ponien pitää olla onnellisia (; Niin kauan kun sitä onnellisuutta harrastetaan siis joidenkin muiden kuin aloittelevien pikkuisten kanssa)
Tein sinne päätyyn vähän voltteja, otin heti takaisin käyntiin jos poni meinasi innostua ja lähteä omin luvin mua viemään. Pieniä vaikeuksia oli siinä syvässä istumisessa ja pidättämisessä kun kädet oli niin jumissa että kiskoin itseni väkisinkin jalustimille seisomaan kun pidätin. Aijai.
Laukat nostin vasta pitkällä sivulla ja useimmiten voltin jälkeen. Eka nosto oli vielä aika railakas ja vähän hallitsematon, vaikkei se nyt päättynytkään kentän lumiselle puolelle. Loput laukat olivat sitten tosi mielettömiä ja poni oli vallan hieno :) Joka kerta se yritti siirtyä raviin siellä päässä, mutta odotti kun käskettiin. Laukat nousivat ihan istunnalla (poni jotenkin mystisesti herkistyi tässä suunnassa...) ja vauhti pysyi rauhallisena. Minä istuin ihan kivasti ja yhtä kertaa lukuunottamatta sain hidastaa itse siihen käyntiin. Ylipäänsä se muutos ilakoivasti pikakiiturista oli aika suuri, en uskonut että se ihan noin rauhallisesti ja kontrollissa olisi noita loppulaukkoja mennyt.
Sitten otettiin loppukäynnit. Heh, poni oli ilmeisesti ihan kaikkensa antanut kun mitään ylimääräistä tuo ei tehnyt ja koko ajan käveli rauhassa ja nätisti.
Marianne jaksoi taas naureskella Nikkiksen oivalluksille. Kuinka muulloin pönttöillään tai laiskotellaan tai kaahataan, mutta nyt taas ollaan kuin herran enkeli (tai välistä vähän ryytynyt) Ja siis joo, se ei ollenkaan tykännyt kun liikaa kökötin taas jalustimilla. Kuitenkaan mua ei voida nyt hei syyttää tuosta, sillä mulle oli jo suuri saavutus se, etten kököttänyt etukenossa koko tuntia. Pitää keskittyä positiivisiin juttuihin :D
Ja olihan tuo siis ihan tyytyväinen, ei siinä. Poni meni kuulemma varsin hyvin.
Itse olin oikein tyytyväinen, mainio poni. Se oli kevyt raveissa oikein kiva ja toimiva (paitsi ihan lopussa, mutta minkäs sille voi. Pieneltä ponilta loppuu tuo kunto ihan kesken, ainakin kun näitä tosi[pitkiä]ponityttöjä joutuu kuskaamaan) Käännyttiin hyvin ja sain sitä hetkittäin keveämmäksi ja lyhyemmäksi. Istuin paremmin (tai ainakin suorempana) kuin yleensä. Jaajaa. Olin ylipäänsä tosi tyytyväinen, ja oli hyvin kiva päästä taas laukkaamaan (okeiokei, mähän olen viimeksi laukannut Nikkiksellä. Eli joulukuussa. Ohoh, meinasin kirjottaa ettei siitä nyt NIIN pitkä aika ole, mutta olihan siitä nyt noinkin pitkään :D Tai kun ei me silloin Pomon kanssa laukattu, joten kyllä sen ennen joululomaa täytyi olla.)
Ah, hauskanen poniini. Todella mukava, suorastaan huvittava :)
Käveltiin, sitten keskelle ja alas selästä. Rouva oli vähän kiireinen kentältä lähdettäessä, mutta koko matkan hän käveli kiltisti ja metsänpeikkoja vilkuilematta. Ja hei, tänään poni oivalsi suitsien poisotto filosofian yllättävän nopeasti! Pari kertaa se koitti rykästä syömään suitset päässä, mutta sitten oltiinkin jo tosi nätisti, eikä edes karattu sekopäisesti heti syömään kun suitsista vapauduttiin. Aikuismainen poni.
Harjasin pienen lihapullan, kirjasin kortin ja lähdin kotiin päin.
Ja nyt voisin mennä kiireesti nukkumaan. Huih, en ikuna herää aamulla :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti