Kultamurunen

Pienet asiat saavat pienen ihmisen iloiseksi. Esimerkiksi tänään minä nauroin yksinäni tallissa, koska mulle oli lykätty pikku-Nikkis. Oikeasti, Nikkis! Mä aina epäilen etten enää koskaan pääse sen selkään, koska poni on niin hermeettisen pieni ja joka kerta olen yhtä innoissani kun Marianne sen mulle keksii laittaa. Tunnillamme oli myös Elvis ja Nikkis oli vain mun kanssani. Hyvin seesteinen päivä siis, porukka oli koulussa, joten tunnit olivat väljempiä.

Hain keltaisen sisään ja harjailin sen huolellisesti. On se vaan niin mainio, söpö ja pieni! Heittelin ponin varusteisiin ja sitten kipsuteltiin kentälle. Märkää siellä oli taaskin, mutta huomattavan paljon kuivempaa kuin viimeksi.
Marianne selitti että se laittoi ponin mulle, koska Nikkis oli kuulemma ollut vähän porsas eilen. Ponin ego on liian suuri tähän maailmaan, eikä rouva voi tietenkään tehdä kuten kaikki muut. Siksipä sain koittaa palauttaa ponia maanpinnalle - eihän pienten kilttien ponien sovi ajatella itse ;)

Kuvista kiitos Hennalle taas! Eihän poni edes näytä pieneltä ;) 

On se aina yhtä hauskaa, kiivetä noin pienen ponin kyytiin hevosten jälkeen. Maa oli lähellä ja minä tunsin oloni hurjan suureksi. Jalustimetkin olivat varmaan päin honkia ja vyö liian löysällä, mutta lähdettiin silti katsomaan kuinka tädin käykään.
Nikkistä sai siihen tuttuun tapaan pariin otteeseen rätkäistä raipalla ja muistuttaa pohkeen olemassaolosta. Sen jälkeen poni aktivoitui ja jaksoi kävellä oikeinkin reippaasti ja kiltisti eteenpäin ilman jatkuvaa työntämistä. Kääntyminen olikin astetta hankalampaa - kyllä poni muuten olisi kääntynyt mutta kun siellä oli vettä ja märkää ja hyi.... Kyllä vaan oli pienen hevosen elämä hankalaa kun olisi muka pitänyt kääntyä ja kävellä vesilutakoiden läpi. Nikkis ratkaisikin asian pitkälti vain hidastamalla etanamateluun tai puskemalla pohjetta vasten, jotta rouva välttäisi kavioidensa kastelun. Kuivemmilla kohdilla kääntymisessä ei juuri ongelmaa ollut, joten sain venkslata oikein olan takaa sen asettumisen ja taipumisen kanssa. Kun eihän tuollaista tappikaulaa nyt mitenkään saa kääntymään mihinkään suuntaan ja kun eihän nyt yleensäkään tarvii asettua mihinkään ja jäkäjäkäjäkä. Nikkiksen loistavista vastalauseista ja väsymyksestä huolimatta ei ihan mennyt läpi se, että oltaisiin käännytty volteille puupalikoina, joten väänsin siinä alkuun muutamilla volteilla sen taivutuksen läpi. Muutama pyörähdys siinä piti tehdä, kunnes lopulta tamma antoi periksi ja sen jälkeen alkoi tappikaulakin asettua ilman vastalauseita.

Siirryttiin kevyt raviin ja jatkettiin ankaraa duuniamme. Pientä sähellystä oli ratsastajan puolella, jouduin hiukan etsimään taas sitä tasapainoa kun hevonen kuitenkin kutistui puolella metrillä viimeviikkoon verrattuna. Kun sain koipeni hallintaan, oli hyvä alkaa etsiä menninkäisestä vähän lisävaihteita sen löysän hölkän lisäksi.
Pyysin muutamilla pitkillä sivuilla kunnolla eteen ja päästin taas vähän ohjaa, jotta keltsu alkaisi ajatella eteenpäin. Loppuaika väänneltiin voltteja, tahkottiin asetusta ja keräiltiin ponin isoa päätä ylös ja lyhyemmäksi. Nikkis-raukka hölkkäsi henkensä edestä ja suorittikin oikeastaan tosi kivasti. Ainoastaan ne lätäköt ahdistivat ja saivat ponin jopa tiputtamaan käynnille.. Muuten kuitenkin Nikkis suoritti kivasti ja minä olin tyytyväinen. Se teki kaiken mitä piti ja mua nauratti pienen ponin kyydissä. Meillä oli vallan mukavaa!

Käveltiin välissä hieman, jottei poni vallan nuupahtaisi. Raviverryttelyn jälkeen alkoi muuten pyörimään käyntikin ihan eri tavalla, tamma tuntui auenneen kyllä tosi kivasti.
Sitten laukkaa. Otettiin vuorollaan molempiin suuntiin ja uraa pitkin. Ekaa suuntaan nostin ravista, poni nosti vähän löysästi, mutta nostipa kumminkin. Alkuun laukka oli hiukan könkköä, huonosti pyörivää ja poni tiputti aina kun vesilutakot tulivat näköpiiriin. Minäkin pompin ja tiputtelin toista jalustinta ja sähellettiin molemmat menemään. Otin ideakseni vain sen, että saisin pidettyä laukan yllä ja ponin uralla. Välillä nousin hiukan jalustimille ja annoin Nikkikselle tilaa laukata miten parhaaksi näkee.
Loppua kohden alkoi hommakin toimia paremmin. Mä nyt istuin koko ajan vähän miten istuin, mutta ainakin ponista alkoi irrota vauhtia! Sehän meni oikeasti reippaasti, kuin pikkuinen ralliauto olisi kiitänyt yli jorpakoiden. Aivan mahtava, se on niin hauska tappijalka.

Käveltiin välissä ja toiseen suuntaan nostelin käynnistä. Tännekin mennessä laukka tippui muutaman kerran ja siinä alkoi jo tuntua että jompikumpi meistä väsyi, sillä korjauksissa tuli väärääkin laukkaa. Muuten poni kuitenkin meni mukavan reippaasti, etenevästi ja positiivisesti. Ja siis mä sain pätkän istuttua hyvin ja ongelmitta, kun heitin hetkeksi tuntuman löysemmäksi ja keskityin vain istumaan. En tiedä miten voi olla niin vaikeaa istua ja pitää ohjaa kädessä samaan aikaan.

Laukkojen jälkeen hain pari väistöaskelta käynnissä ja sitten lähdettiinkin keventelemään loppuraveja. Nikkis oli aivan loistava, alkuun poni kaahotti menemään niin innoissaan, mutta pian sain sen rauhoittumaan ja rentoutumaan. Pää laski ihan kivasti, poni kuunteli ja kulki reiteillä. Mä tosin heitin hetkeksi sille liikaakin ohjaa, jolloin keltaisesta tulikin liian etupainoinen. Kun käskettiin ottaa kevyt tuntuma takaisin, alkoi Nikkis ravaamaan taas paljon paremmin, rennompana ja tyytyväisempänä. Loistava karvakasa!
Käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.

Poni on hauska, siis se on vaan niin hauska! Hyväntuulinen ja ihana. Ja siis sehän meni oikein hyvin, ollapa vaan kuiva kenttä (ja ollapa itse vähän lyhyempi) niin kaikkihan olisi suoranaisen loistavasti!

Keskelle ja alas selästä. Poni pääsi talliin ja harjaukseen, jonka jälkeen vein pikkuisen tarhaan nauttimaan auringosta. Minä taas kävin kuvailemassa ja ramppasin tallia ympäri, kun piti auttaa jokainen poni vuorollaan kuntoon. Jokainen myös tarvitsi vuorollaan taluttajaa, joten kenties sain asioita tehtyä, vaikken jäänytkään estekisatalkoisiin.
Nyt olisi sitten (viimein...) luettava kokeeseen, ensimmäinen koe tässä koulussa! Saa nähdä kuinka käy, toivottavasti todella hyvin, sillä en viitsisi lähteä uusimaan heti ensimmäistä tenttiä :D

Lehmähölkkää

Mulla oli siis Jack, tunnilla myös Evita, Kaisa, Vinski, Elvis ja Simo, Jack vain mun kanssani. Olin kerrankin ajoissa, joten hain ponitsun ihan rauhassa tarhasta ja jynssäsin sen niin puhtaaksi kuin vain mahdollista oli. Tosin Jackin tuntien jäi puhtaus vain haaveeksi, sillä eihän sitä kuivunutta savikuorrutetta irrotella pelkällä pyhällä voimalla.
Heppa lensi varusteisiin ja sitten kipsuteltiin kentälle, joka oli yhtä kuravelliä sadekelien ansiosta. Olihan tätä jo ikävä, ei kenttä olekaan ollut kuin puolet vuodesta lähes käyttökelvoton ;) Karaisee luonnetta kun ei ole ihan liian helppoa, eikös totta?

Karvakasa kentälle ja akka kyytiin. Lähdettiin kävelemään, alkuun reippaammin, mutta hyvin pian märkä pohja verotti vauhtia ja sai Jackin lähentelemään jopa liian hidasta ja löysää ratsua. Vähän tuuppailin sitä eteenpäin, mutta pieni herkkisponi sai myös anteeksi.. Ukko kuitenkin tekee normaalisti niin nöyrästi töitä, että ehkä hän ansaitsi ajoittaista hitautta tämän lillun keskellä.
Tein voltteja, hain asetusta läpi ja väkertelin muutamat asetukset ulospäin urallakin. Jackin nokka kääntyi tosi kivasti ja hei - oltiin koko tunti porttipäässä ilman minkään sortin ongelmia! Miten senkin saa välillä niin hankalaksi? Kyllähän heppa nytkin pariin otteeseen katseli ulos, mutta keskittyi hommiin kun vähän ratsasti.

Siirryttiin siitä keventelemään ravia. Ryhtiä ja tasapainoa tuli hakea, jottei mentäisi mukkelismakkelis. Ravissa Jack juoksi ensin kuin höyryveturi ja mä taas heiluin hallitsemattomasti, jalustimet vispasivat ja jalat heiluivat, jonka lisäksi taisin lähinnä kököttää etukenossa. Senpä takia aloitettiin lyhyemmällä ohjalla ja ratsastajan palikoiden hakemisella. Kyllä vaan oli hankalaa, kuinka vaikeaa onkin ihan vaan istua hevosen selässä paikoillaan ja jäntevänä? Jonkin aikaa tahti heitteli, vuorotellen Jack juoksi alta ja lösähteli. Sen lisäksi muut hevoset pelottivat ponia ja kaikki oli kovin hankalaa.
Lopulta sitten saatiin homma haltuun. Minä sain jalat vähän paremmin paikoilleen ja selän suoraksi, jolloin hevonenkin löytyi ravaamaan alle ja parempaan tahtiin. Kun ravi ei ollut enää epämääräistä kaahaamista ja könkkäämistä, uskalsin päästää ohjan hiukan pidemmäksi, jotta saisin sen hevosen vähän enemmän rentoutumaan ja kulkemaan oikein päin. Fiilis alkoi hipoa taivaita kun oltiin hetki ravailtu, Jack nimittäin alkoi kuunnella ja kulkea paljon mukavammin. Ravi liikkui kivasti eteen ja tuntui että mennään jopa ihan oikealla tavalla. Toki siitä jäi se suurin loisto nyt uupumaan tuon kentän takia, mutta oli se silti oikein hyvää.

Käveltiin hieman ja aloitettiin tulemaan pituushalkaisijaa, jonka keskelle tehtiin pysähdys. Tehtiin siis pysähdykset ihan vaan käynnistä ja muutaman toiston jälkeen humputeltiin pitkät sivut harjoitusravissa. Ei mitään ihmeellistä, kuviokellumista läpi valtameren.
Tänään pysähdykset olivat oikein hyviä! Ekat olivat vähän sellaisia, että Jack pysähtyi vinoon ja meinasi hiihtää alta ennen aikojaan, mutta kun keräsin pohkeet parhaani mukaan kylkiin ja oikein keskityin, niin sieltähän tuli keveitä ja hyviä pysähdyksiä. Ja vieläpä tasajaloin! Itse en sitä noteeranut mitenkään, mutta Marianne kehui hienoja kouluratapysähdyksiämme.
Ja kun nyt puhuttiin pohjista ja kyljistä, niin mun pohkeethan olivat ihan jossain muualla kuin sen ponin kyljissä! Sen ansiosta vedettiin kuin kastemadot sitä suoraa linjaa. Siinä olikin sitten taistelu, kun yritin saada ne korot kylkiin sen puolen metrin ilmatilan sijaan. Paranihan se selvästi loppua kohden, mutten oikeasti edes huomaa ettei mun jalat ole Jackissä kiinni, vaan onnellisesti pystyn humputtelemaan pohje irti koko tunnin :D

Harjoitusravi meni sitten samalla kaavalla -> alkuun Jack kaahasi alta ja minä pompin kuin perunasäkki, mutta muutaman toiston, henkevän ajatuksen ja kevyen pidätteen jälkeen tehtiin niin loistokkaita siirtymisiä, että teki melkein mieli tuulettaa. Jack siirtyi istunnalla raviin, ravasi alla, rentona, kevyesti ja vaati vain sen pikkuisen pidätteen siirtyäkseen käyntiin. Tosi hyvä!
Lopuksi kevenneltiin sitten pidemmällä ohjalla. Jackie venytti nätisti ja täti pysyi jo paremmin kyydissä, mitä nyt muutamat horjahdukset suuntaan jos toiseenkin. Ravi tuntui hyvältä, Jack oli mukava ja ei siitä oikein mitään pahaa sanottavaa vaan ollut, hieno poni!

Käveltiin siinä loppukäynnit.
Marianne oli tyytyväinen pysähdyksiimme, mutta meidän pitäisi saada ne pohkeet kylkiin. Tai siis minun pitäisi, hah. Voidaan keskittyä siihen kokonaisuutena.
Mä olin oikein tyytyväinen. Ei mitään ihmeempää, ei mitään erikoista, mutta poni oli kuulolla, rento ja vastaanottavainen. Kunpa vaan tuo kenttä pysyisi nyt talven yli huomattavan paljon parempana kuin viime vuonna, sillä koko viime talvi oli jotain aivan naurettavaa. En muutenkaan haluaisi mitään usean kuukauden laukkataukoja alle, sillä ne eivät palvele mua ja mun jännitystäni sitten alkuunkaan.

Käveltiin, keskelle ja alas selästä. Pikku-Jack talliin, harjailin sen reippaasti ja sen jälkeen kirjava pääsi tarhailemaan. Itse autoin laittamaan Kari-ponin kuntoon ja kävin juoksemassa pienen kellertävän vieressä. Lopulta saatiin ohjelmaa, kun Evita näytti kuinka kivasti myös sellaiset muodokkaammatkin leidit mahtuvat lähinnä ihmisille suunnitellusta ovesta läpi ;)
Tämän innoittamana pitänee alkaa kutsua Evitaa joksikin muuksi kuin pallomahaksi, sillä selvästi rouva on erittäin solakassa kunnossa tällä hetkellä!

On se niin hieno

Tallille, tallille ja kesä on palannut luoksemme! Ja mulla oli Jack! Tunnilla myös Evita, Kaisa ja Nikkis, Jack vain mun kanssani. Harjailin pikku-Lehmän siistiksi, heittelin sen varusteisiin ja tepsuteltiin kentälle.

Ponin miehisyys kärsi, kun tekemisen puutteessa väänsin kivan letin sille ;)

Ja Henna kuvasi, kiitokset hänelle siis!

Kentälle, selkään ja kävelemään. Jackillä olikin tänään vallan hirmuinen kiire ja heppa suorastaan puski eteenpäin kuin höyryveturi. Annoin sen alkuun kävellä höyryjään pois ja sähläsin oman itseni kanssa, jotenkin Jackin selässä on niin hankala istua aina pienenkin tauon jälkeen. Kun lopulta tuntui että istun siellä oikein päin ja mukana, aloin vähän ratsastaa hevostakin kuulolle. Tehtiin hiukan voltteja, asettelin rauhassa ja koitin saada kirjavan kävelemään alla sen hiihtelyn sijaan. Heppa oli aivan juonessa mukana ja hetkellisen kaahottamisen jälkeen hän hidastui ja muuttui sopivan eteenpäinpyrkiväksi, niin että pohkeellakin kykeni ihan ratsastamaan ja vaatimaan. Kaikki oli herkkää, helppoa ja kivaa, ihan toista kuin nimeltä mainitsemattomien proomujen kanssa. 

Siirryttiin ihan vaan keventelemään ravia, jolloin Jack alkoi taas vähän kipittää alta. Ravi oli turhankin reipasta ja poni veteli herneitä nenäänsä jos joku hiukankin katsoi häntä päin. Onhan se Nikkis-ponikin todella hurja ja pelottava, tiedä vaikka se hyökkäisi sieltä kimppuun ;)

Mä työskentelin sen kevennykseni kanssa ja olin hidas, rauhallinen ja tasainen. Pyöriteltiin vähän ympyrää ja asettelin Jackiä, kunnes lopulta hevonen alkoi tulla alle ja kulkemaan rauhallisemmin. Se tuntui ihan hyvältä jo siinä vaiheessa, mitä nyt selvästi heppa rentoutui vain pätkittäin - se saattoi muutaman metrin olla pyöreä ja pehmeä, mutta hetkessä alkoi tuntua että se pingottuu hiukan liikaa ohjaa vasten. Marianne sanoikin että mulla vaeltaa kädet liian korkealla ja että oikeastaan voisin pikemminkin antaa Jackielle hiukan pidempää ohjaa, ratsastaa vapaammassa muodossa ja koittaa nostaa hevosen selkää ylös. Jotta saisin sen alkutunnista oikeasti rennoksi ja kulkemaan oikein päin. Otettiin siis linja vähän vapaammaksi, keskityin lähinnä istumaan suorana ja toivomaan että heppa jopa pyöristyisi sieltä, heh. 

Ravi parani koko ajan ja kun vaihdettiin suuntaa, löytyi se upea rentouskin. Jack oli taas ihan mahtavan vastaanottavainen ja niin mukana hommassa, ettei siellä oikein voinut kuin naureskella. Ihan loistava hevonen, silloin kun se menee oikein, on se niin helppoa, kivaa ja yksinkertaista, ettei paremmasta väliä! Tosin tässä oli sellainen pikkuinen ongelmakin - Jack oli niin hyvä, rento ja kuulolla, että minä en ihan uskaltanut ehkä asettaa sitä kylliksi, vaan jäin pikemminkin kuviokellumaan siihen loistavuuden tunteeseen, jotten vahingossakaan pilaisi mitään. No, ehkä tämä hyvä fiiliskin tästä normalisoituu, jottei mun tarvitse joka kerta ihan liioitella tämän kanssa. 

Tehtiin muutamia pieniä hidastuksia kevennyksellä, Marianne kun käski kokeilla kuinka hyvin heppa on kuulolla. Jack suoritti epäröimättä ja kuunteli kaikkea mitä siltä keksi pyytää, kunhan vaan tosiaan viitsi pyytää. Vitsi miten loistava poni, ihan superhieno!

Käveltiin hetki, sitten alettiin nostella laukkoja. Lyhyellä sivulla käveltiin kahden puomin yli, pitkän sivun alusta laukka ja laukkaa vapaalla tahdilla. Mulle iski taas sellainen ihan pieni jännitys siitä laukkaamisesta, ei mitään dramaattista, mutta sen verran että sain jälleen hepan jännittymään ja hiukan repeilemään pöksyistään. Käveltiin puomien yli ihan varovasti ja yritin saada Jackin kävelemään ilman hirveää jännitystä. Oletettavasti laukkaa nostaessa heppa kuitenkin räjähti ja ryykäisi menemään aika reipasta tahtia. Sain kuitenkin takapuoleni penkkiin ja aika pian lehmäkin oli hallinnassa, joten saatiin laukattua pari ympyrää myös rauhallisemmalla tahdilla. Silti vielä seuraavassakin nostossa Jack oli liian paineistettu ja se räjähti toistamiseen. Sen jälkeen rentouduttiin itse kumpikin, eikä hommassa ollut enää mitään ongelmaa. 

Nostot olivat oikeastaan tosi hyviä. Hyvin pitkälti sain ihan istunnalla pyöräytettyä hevosen laukkaan ja tälläkin kertaa nostot tuntuivat hyviltä, eivät pelkiltä sortumisilta! Ne olivat rauhallisia ja tasaisia siirtymisiä, eivät ehkä mitään energisiä ja räjähtäviä, mutta hyviä silti. Laukka oli ensimmäisestä askeleesta asti mukavaa, tahdikasta ja etenevää, minä sain jalkoja lukuunottamatta istuttua kunnolla ja Jack kääntyi ympyröillekin tosi hienosti. Oikeastaan meidän ainoa ongelma oli se, että heppa kaatui ihan holtittomasti vasemmalle laukassa. Vaikka koitin suoristaa, niin eipä tuo vaan oikein onnistunut. 

Kun suunta vaihtui, oli ensimmäinen nosto sellainen "pelästytän hevosen laukkaan", kun näemmä kolautin pohkeen vähän turhan kovaa kylkeen. Jack ihan järkyttyi ja syöksähti laukkaan, mutta loput nostot tulivat tähänkin suuntaan kevyesti ja yhteisymmärryksessä. Muutenkin laukka sujui samaan tapaan - siis todella hyvin.

Paras fiilis tuli kuitenkin siitä, että käytännössä melkein joka kerta sain istunnalla siirrettyä hevosen alas siitä laukasta. On se vaan helppoa, kivaa ja kevyttä kun ei tarvitse tehdä "mitään", voi vaan istua kyydissä ja jammailla, heppa tekee kaiken ihan itsestään ;)

Käyntiin ja käveltiin. Mä tulin taas taluttamaan, sillä heppa teki niin reippaasti duuninsa - hän ansaitsi kävellä ilman painavaa akkaa kyydissä! Tosin Jack osoitti putkiaivoisuutensa, eikä suostunut kävelemään oikealta puolelta talutettuna :D Poniparka oli aivan kauhuissaan kun täti yritti väkisin saada ponin kävelemään väärällä puolella! Hyvänen aika, mahtaisikohan Jack saada kohtauksen siitäkin, jos sen selkään kiipeilisi väärältä puolelta. 

Marianne oli kauhean tyytyväinen. Se meni niin hyvin ja kaikki sujui ja ihan vaan loistavaa!

Mäkin olen niin onnellinen tästä, ihan loistavaa. Jackillä on niin kiva mennä, siellä on suunnattoman lystikästä. Ja kun se vaan menee niin hyvin, se toimii, se on helppoa, se on niin yksinkertaista! Alkaapa kuulostaa muuten ihan niiltä syiltä, miksi Mariannen mielestä en voi pikku-Pullalla mennä, kun se on "liian helppoa". Heh, Jackhän se vasta helppo on, sen kun istuu kyydissä ja kuviokelluu mukana. (Tai pidemmällä tähtäimellä voidaan todeta että kaikki ne on tosi helppoja. Ratsastaa vaan oikein, niin ei se ole vaikeaa!)

Keskelle ja ponitsu talliin. Jack pääsi pesulle, mutta - hui kauhistus, matka jäi vähän lyhyeksi kun lehmältä oli mennä jalat alta. Hän oli aivan kauhuissaan sillä maahan oli jätetty hurjan pelottava sininen pussi, joka varmasti oli vaanimassa pikkuista karvakoipea! Onneksi Marianne tuli sitten pelastamaan, mä olisin varmaan seissyt hamaan tappiin asti Jackin kanssa tuijottamassa sitä hermeettisen pelottavaa kapistusta. Kun poni oli puhdas, oli se hyvä viedä tarhailemaan ja sotkemaan itsensä täysin.

Loppuajan olin vain laiska. Pyöräily ei kuulu lempiharrastuksiini ja aamulla herääminen on niin kovin rankkaa (hahahahaha) joten ainoa järjellinen asia jonka sain tehtyä, oli Kari-ponin varustus. Oli sekin pieni ja ihan hirmuinen häseltäjä. Mutta oikein söpö ja kiltti poni, ei siinä mitään. Hienosti saatiin kuteet niskaan ja malttoi poni seistäkin hetkittäin. Vasta siinä vaiheessa kun muut jo lähtivät, meinasi Kari pompata täysin ulos pöksyistään, mutta eipä siinä tarvinnut kuin hetki sambata paikoillaan, kun ponin päähän oikein syttyi sellainen hehkulamppu: "ai joo! Pitää seistä nätisti, niin sitten pääsee menemään!" jonka jälkeen se kävely kentälle sujui nätisti, rauhassa ja yhteisymmärryksessä. Ei ollenkaan pöljempi poni siis! 

Löysä, löysempi, Artemis

Ihan jouduin pyöräilemään, jolloin huomasi etten ole sitäkään nyt hetkeen tehnyt. Ja tämän karmivan matkan päätteeksi jouduin Artsin kyytiin, tunnilla myös Evita, Kaisa, Vinski, Simo ja Elvis, Artsi jatkoi toiselle tunnille.
Nimenomaan, "joutua" on se sana. Ei liiemmin kyllä kiinnostanut massavan Artsin kyydissä keikkuminen, voihan plääh ja sitä rataa. Harjailin ponin (joka osasi kerrankin käyttäytyä) ja heittelin sen kuteisiin, Mariannen avustuksella sillä onnistuin taas olemaan myöhässä. En oikein ymmärrä itseäni, kyllä mä mielestäni ihan ajoissa kuitenkin paikallakin olin.
Käpsyteltiin kentälle, jossa oli taas se sama ihana ongelma, kun Artsin mielestä sen pikkuisilla jaloilla ei millään voinut kävellä edes mun kanssani samaa tahtia.

Kiipeilin siitä selkään ja lähdettiin kävelemään. Näin alkuun Artsi oli jopa - reipas, niin kovin yllättävää kuin se olikin. Hevonen käveli jopa melkeinpä liian reippaasti eteenpäin, tosin myönnettäköön että liike suuntautui hiukan liika ylös ja liian vähän eteen. Olin joka tapauksessa järkyttynyt, kun kerrankin heppa oli jopa oikeasti etenevä.
Tehtiin siinä voltteja ihan reilulla tahdilla, Marianne käski muistaa että Artsi on hidas hevonen ja että sen sopisi kävellä keskikäyntiä pelkän altajuoksemisen sijaan. (Silti mun mielestä se altajuokseminenkin on viehättävämpää kuin se "mihinkään en liiku, en niinku vahingossakaan".) Sain herran asettumaan oikein kivasti, hevonen kääntyi helposti, mitä nyt välillä se lähti kaatumaan joko sisälle tai ulos ja jouduttiin hiukan jumputtamaan raiteita ja reittejä kohdalleen.
Ja mäkin siellä olevinaan keräsin ohjat tuntumalle ja lyhentelin Artsin metrikaulaa lyhyemmäksi, mutta taas Marianne tuhosi viimeisenkin toivoni ja käski ottaa ohjan kunnolla käteen. Hitsit ;) En mä saanut sitä kaulaa lyhenemään tarpeeksi, sillä en yksinkertaisesti osaa ottaa sitä hevosta tarpeeksi lyhyeksi. Siispä mentiin sillä mun mielestä lyhyellä pyykkinaruohjalla, jolla ollaan normaalistikin menty. Ehkä jonain päivänä saan tuonkin proomun oikean mittaiseksi.

Siirryttiin iloiseen kevyt raviin ja ylitettiin toisella pitkällä sivulla olevat ravipuomit. Ravi oli vähemmän tukalaa, se käynnin hetkellinen reippaus kun alkoi jo kadota ja käynti muuttua sellaiseksi liisteriksi ettei mitään määrää. Ravi on sen verran keveämmän tuntuista, etten minä revi hiuksia päästäni kun se hevonen on vaan liian hidas.
Ravi menikin oikeastaan vallan mukavasti. Fiilis oli parempi, sain Artsin ravailemaan ihan kyllin reippaasti. Puomit ylittyivät asiantuntemuksella ja akkakin pysyi kevyt istunnassa niiden koulujalustimiensa kanssa! Hevonen asettui ja kääntyi ongelmitta, oikeastaan ainoa pieni miinus oli se, että varmastikin takajalkojen olisi pitänyt liikkua enemmän ja kaulan lyhentyä puolella metrillä. Mentiin kuitenkin oikein kivaa tuollaista sunnuntaihölkkää, juuri sitä mitä minä siitä saan irti kaiveltua.

Lyhyet välikäynnit, joiden jälkeen alkoikin laukkatehtävä. Tultiin muutama puomi käynnissä, niiltä suoraan laukannosto ja laukkaa puolisen kierrosta. Tässä vaiheessa Artsin parhaimmat puolet tulivat esiin, kun se hevonen ei liikkunut yhtään mihinkään. Siis se oli kuin hidastetussa elokuvassa, kun herra iso heppa hiippaili löysästi eteenpäin, melkein jalkoihinsa sotkeutuen. Avuton täti koitti potkia moottoria käyntiin, mutta eihän se mitään auttanut kun Artsia väsytti, eikä hän millään jaksanut. Enkä nyt tällä kertaa viitsinyt teroitella sillä raipallakaan, sillä ajattelin että jos nyt vaihteeksi ratsastaisin Artemiksella ilman niitä ylimääräisiä pukkeja ja riehumisia.
Joten kyllä, se käynti oli kuin etanalla konsanaan. Mua melkein itketti kun tuntui että puolikkaan pitkän sivun kävelemiseen meni minuutti kaupalla aikaa ja hevonen oli löysempi kuin puolikuollut ameeba. Puomeilla se harkitsi jokaista jalanpaikkaa varmaan minuutin verran ja laukannostaminen tuosta löysäilystä tuntui lähinnä hyvältä vitsiltä. Melkoisen huvittavia ne nostot olivatkin, niin hitaita ja sorrettuja siirtymiä kuin olla ja voi. Yksi nosto oli ihan okei, siihenkin tosin tuli jonkinlaisia hölkkäaskelia väliin, mutta muuten laukka nousi useamman metrin viiveellä, jonkun ihmeellisen puskemisen jälkeen.

Nousi kuitenkin joka kerta ja sen puolen sivun aikana, joka on kai jo jonkinlainen voitto. Tosin alkuun se laukkakin oli melkoista möngertämistä. Artsi tiputti laukan aina siinä noin kolmen askeleen jälkeen, jolloin minä täräytin kahta kauheammin sitä liikettä eteen. Välillä nousi vähän väärää laukkaa, eikä sitä oikein siinä välissä enää ehtinyt korjaamaankaan kun oltiin jo parit laukat häsläilty siinä puolen kierroksen aikana. Puh huh, ensin mä laukassa vaan päräytin sen puoli kierrosta ja ratsastin eteen, jolloin saatiin jopa suhteellisen reipasta laukkaa. Kun Marianne käski mun oikein istua ja "työntää" istunnalla laukkaa eteen, irtosi sieltä yksi vallan reipas ja mukava pätkä. Sen jälkeen laukka alkoi olla taas sellaista löysempää, sunnuntaiajelua, mutta eipähän heppa ainakaan tiputtanut enää kesken. Tehtiin myös pari ympyrää, mutta siinäkin onnistui kertaalleen sortumaan askellaji raviksi kesken kaiken.
Siirtymät raviin olivat kyllä loisteliaita, tehtiin osittain sellaisia suoria käyntisiirtymiäkin laukasta. Muuten koko homma olikin vallan tragikoomista, kun hevonen ei liikkunut ja reagoi ainoastaan jokaiseen (vahingossa tai tahallaan annettuun) pidättävään apuun!

Mulla feilasi tänään laukkaistunta aivan täysin jalkojen osalta. Artsi oli niin löysä ja se tiputti alas heti tilaisuuden tullen, joten annoin niiden jalustimien heilua jalassa miten sattuu kun kaikki energia meni siihen, etten keikkaisi eteen ja että saisin pidettyä hepan liikkeessä. Toiseenkin suuntaan laukat kuluivat löysästi lauleskellen, ihan hirveän tuskaista kun homma ei vaan etene mihinkään.

Loppuun kevenneltiin, siinä hommassa Artsi olikin parhaimmillaan. Poni venytti iloisesti eteen ja alas, ravasi reippaasti ja rennosti ja kääntyi muutamille ympyröille. Olen melkeinpä kaikkein tyytyväisin tähän kohtaan tunnista, sillä loppuraveissa kaikki tuntui helpolta ja hevonen eteni riittävästi ilman jatkuvaa jumputusta.
Käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.
Marianne oli tyytyväinen. Se ei vaan pitänyt siitä, etten ollut innostunut Artsista.
Ja siis niin, mäkin olin joo ihan tyytyväinen, tukalaahan tuo vaan oli. Mutta en mä missään vaiheessa epäillytkään ettei se menisi hyvin, mua ei vain huvittanut. Kaksi eri asiaa, kaksi täysin eri asiaa.

Käveltiin, keskelle ja alas selästä. Poni jäi ahkeroimaan, kun taas minä menin auttelemaan Pullaponin varustamisessa ja sitten kävin hieman laukkaamassa Seppo-ponin kanssa. Kunnes lopulta lähdin tapattamaan jalkani lopullisesti, kun pyöräilin takaisin Naantaliin. Se matka on kamalampi kuin aikanaan Maskuun, sillä tämä on täynnä jotain epämääräisiä mäkiä. Kyllä sitä niin helpolla pääsi silloin joskus (okei, nyt pääsee helpommalla kun yleensä on auto käytössä. Ei siis ihan joka viikko talvellakaan tarvitse pyöräillä. Silti!)