Nimenomaan, "joutua" on se sana. Ei liiemmin kyllä kiinnostanut massavan Artsin kyydissä keikkuminen, voihan plääh ja sitä rataa. Harjailin ponin (joka osasi kerrankin käyttäytyä) ja heittelin sen kuteisiin, Mariannen avustuksella sillä onnistuin taas olemaan myöhässä. En oikein ymmärrä itseäni, kyllä mä mielestäni ihan ajoissa kuitenkin paikallakin olin.
Käpsyteltiin kentälle, jossa oli taas se sama ihana ongelma, kun Artsin mielestä sen pikkuisilla jaloilla ei millään voinut kävellä edes mun kanssani samaa tahtia.
Kiipeilin siitä selkään ja lähdettiin kävelemään. Näin alkuun Artsi oli jopa - reipas, niin kovin yllättävää kuin se olikin. Hevonen käveli jopa melkeinpä liian reippaasti eteenpäin, tosin myönnettäköön että liike suuntautui hiukan liika ylös ja liian vähän eteen. Olin joka tapauksessa järkyttynyt, kun kerrankin heppa oli jopa oikeasti etenevä.
Tehtiin siinä voltteja ihan reilulla tahdilla, Marianne käski muistaa että Artsi on hidas hevonen ja että sen sopisi kävellä keskikäyntiä pelkän altajuoksemisen sijaan. (Silti mun mielestä se altajuokseminenkin on viehättävämpää kuin se "mihinkään en liiku, en niinku vahingossakaan".) Sain herran asettumaan oikein kivasti, hevonen kääntyi helposti, mitä nyt välillä se lähti kaatumaan joko sisälle tai ulos ja jouduttiin hiukan jumputtamaan raiteita ja reittejä kohdalleen.
Ja mäkin siellä olevinaan keräsin ohjat tuntumalle ja lyhentelin Artsin metrikaulaa lyhyemmäksi, mutta taas Marianne tuhosi viimeisenkin toivoni ja käski ottaa ohjan kunnolla käteen. Hitsit ;) En mä saanut sitä kaulaa lyhenemään tarpeeksi, sillä en yksinkertaisesti osaa ottaa sitä hevosta tarpeeksi lyhyeksi. Siispä mentiin sillä mun mielestä lyhyellä pyykkinaruohjalla, jolla ollaan normaalistikin menty. Ehkä jonain päivänä saan tuonkin proomun oikean mittaiseksi.
Siirryttiin iloiseen kevyt raviin ja ylitettiin toisella pitkällä sivulla olevat ravipuomit. Ravi oli vähemmän tukalaa, se käynnin hetkellinen reippaus kun alkoi jo kadota ja käynti muuttua sellaiseksi liisteriksi ettei mitään määrää. Ravi on sen verran keveämmän tuntuista, etten minä revi hiuksia päästäni kun se hevonen on vaan liian hidas.
Ravi menikin oikeastaan vallan mukavasti. Fiilis oli parempi, sain Artsin ravailemaan ihan kyllin reippaasti. Puomit ylittyivät asiantuntemuksella ja akkakin pysyi kevyt istunnassa niiden koulujalustimiensa kanssa! Hevonen asettui ja kääntyi ongelmitta, oikeastaan ainoa pieni miinus oli se, että varmastikin takajalkojen olisi pitänyt liikkua enemmän ja kaulan lyhentyä puolella metrillä. Mentiin kuitenkin oikein kivaa tuollaista sunnuntaihölkkää, juuri sitä mitä minä siitä saan irti kaiveltua.
Lyhyet välikäynnit, joiden jälkeen alkoikin laukkatehtävä. Tultiin muutama puomi käynnissä, niiltä suoraan laukannosto ja laukkaa puolisen kierrosta. Tässä vaiheessa Artsin parhaimmat puolet tulivat esiin, kun se hevonen ei liikkunut yhtään mihinkään. Siis se oli kuin hidastetussa elokuvassa, kun herra iso heppa hiippaili löysästi eteenpäin, melkein jalkoihinsa sotkeutuen. Avuton täti koitti potkia moottoria käyntiin, mutta eihän se mitään auttanut kun Artsia väsytti, eikä hän millään jaksanut. Enkä nyt tällä kertaa viitsinyt teroitella sillä raipallakaan, sillä ajattelin että jos nyt vaihteeksi ratsastaisin Artemiksella ilman niitä ylimääräisiä pukkeja ja riehumisia.
Joten kyllä, se käynti oli kuin etanalla konsanaan. Mua melkein itketti kun tuntui että puolikkaan pitkän sivun kävelemiseen meni minuutti kaupalla aikaa ja hevonen oli löysempi kuin puolikuollut ameeba. Puomeilla se harkitsi jokaista jalanpaikkaa varmaan minuutin verran ja laukannostaminen tuosta löysäilystä tuntui lähinnä hyvältä vitsiltä. Melkoisen huvittavia ne nostot olivatkin, niin hitaita ja sorrettuja siirtymiä kuin olla ja voi. Yksi nosto oli ihan okei, siihenkin tosin tuli jonkinlaisia hölkkäaskelia väliin, mutta muuten laukka nousi useamman metrin viiveellä, jonkun ihmeellisen puskemisen jälkeen.
Nousi kuitenkin joka kerta ja sen puolen sivun aikana, joka on kai jo jonkinlainen voitto. Tosin alkuun se laukkakin oli melkoista möngertämistä. Artsi tiputti laukan aina siinä noin kolmen askeleen jälkeen, jolloin minä täräytin kahta kauheammin sitä liikettä eteen. Välillä nousi vähän väärää laukkaa, eikä sitä oikein siinä välissä enää ehtinyt korjaamaankaan kun oltiin jo parit laukat häsläilty siinä puolen kierroksen aikana. Puh huh, ensin mä laukassa vaan päräytin sen puoli kierrosta ja ratsastin eteen, jolloin saatiin jopa suhteellisen reipasta laukkaa. Kun Marianne käski mun oikein istua ja "työntää" istunnalla laukkaa eteen, irtosi sieltä yksi vallan reipas ja mukava pätkä. Sen jälkeen laukka alkoi olla taas sellaista löysempää, sunnuntaiajelua, mutta eipähän heppa ainakaan tiputtanut enää kesken. Tehtiin myös pari ympyrää, mutta siinäkin onnistui kertaalleen sortumaan askellaji raviksi kesken kaiken.
Siirtymät raviin olivat kyllä loisteliaita, tehtiin osittain sellaisia suoria käyntisiirtymiäkin laukasta. Muuten koko homma olikin vallan tragikoomista, kun hevonen ei liikkunut ja reagoi ainoastaan jokaiseen (vahingossa tai tahallaan annettuun) pidättävään apuun!
Mulla feilasi tänään laukkaistunta aivan täysin jalkojen osalta. Artsi oli niin löysä ja se tiputti alas heti tilaisuuden tullen, joten annoin niiden jalustimien heilua jalassa miten sattuu kun kaikki energia meni siihen, etten keikkaisi eteen ja että saisin pidettyä hepan liikkeessä. Toiseenkin suuntaan laukat kuluivat löysästi lauleskellen, ihan hirveän tuskaista kun homma ei vaan etene mihinkään.
Loppuun kevenneltiin, siinä hommassa Artsi olikin parhaimmillaan. Poni venytti iloisesti eteen ja alas, ravasi reippaasti ja rennosti ja kääntyi muutamille ympyröille. Olen melkeinpä kaikkein tyytyväisin tähän kohtaan tunnista, sillä loppuraveissa kaikki tuntui helpolta ja hevonen eteni riittävästi ilman jatkuvaa jumputusta.
Käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.
Marianne oli tyytyväinen. Se ei vaan pitänyt siitä, etten ollut innostunut Artsista.
Ja siis niin, mäkin olin joo ihan tyytyväinen, tukalaahan tuo vaan oli. Mutta en mä missään vaiheessa epäillytkään ettei se menisi hyvin, mua ei vain huvittanut. Kaksi eri asiaa, kaksi täysin eri asiaa.
Käveltiin, keskelle ja alas selästä. Poni jäi ahkeroimaan, kun taas minä menin auttelemaan Pullaponin varustamisessa ja sitten kävin hieman laukkaamassa Seppo-ponin kanssa. Kunnes lopulta lähdin tapattamaan jalkani lopullisesti, kun pyöräilin takaisin Naantaliin. Se matka on kamalampi kuin aikanaan Maskuun, sillä tämä on täynnä jotain epämääräisiä mäkiä. Kyllä sitä niin helpolla pääsi silloin joskus (okei, nyt pääsee helpommalla kun yleensä on auto käytössä. Ei siis ihan joka viikko talvellakaan tarvitse pyöräillä. Silti!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti