Pieni kuume ei tietenkään estä meitä menemästä ratsastamaan, sillä terveyshän on kovin yliarvostettu asia, vai mitä? Sitä paitsi kun ei pyöräilläkään tarvinnut, niin eihän tässä ollut lainkaan esteitä.
Hieman tätä kuumeista intoani laimensi se seikka, että Marianne oli lykännyt mut Artsille, jolloin tunnilla olivat myös Nikkis, Elvis, Jack, Vinski ja Evita, Artsi jatkoi toiselle tunnille. Plääh - minä kuumetta uhaten pamautan itseni tallille ja sitten mulla on Artsi.. Vähän antikliimaksista, mutta koitin selvitä. Onhan siitä nyt hetki kun olen möhköllä viimeksi mennyt.
Harjailin heppasen reippaasti ja heittelin sen kuteisiin, jonka jälkeen marssittiin iloisin mielin kentälle. On muuten jopa virkistävää tämä pikkupakkanen, ei mitään vikaa! Tykkään kyllä kovasti, vaikka vähän meinasikin vilu iskeä lämpimän syksyn jälkeen,
Kiipesin selkään ja lähdettiin kävelemään. Multa oli tosiaan aivan veto poissa ja keskityin pitämään itseni hengissä, joten mitään suuria tavoitteita ei ollut. Ei varsinkaan kun kyseessä oli viha-rakkaus-suhteinen Artsi, jonka hienouksia en ymmärrä oikein mitenkään. Alkukäynneissä vääntelin jalustimet ihan rauhassa samanmittaisiksi, jonka jälkeen etsin istuinluut satulaan ja suoruutta. Koitin saada oman itseni suoraksi ja jalat lopulta kylkiin kiinni, mikä taisi hiukan verottaa sitä mun käsien asentoa - nyrkit veivasivat milloin missäkin ja ohjastuntuma oli yhtä rumbaamista. Tosin en kyllä osaa löytää kunnon tuntumaa tuohon hevoseen, joten sinäänsä homma ei poikennut normaalista.
Kerrankin alkukäynneissä tuli sitten jopa tehtyä jotain hyödyllistä. Kun oltiin kävelty aikamme kuin etanat ja kun minä olin saanut istuntani edes puolittain kuntoon, lähdin tekemään jotain pientä tehtäväntynkää; ennen kulmia pysähdykset, käänsin siitä etujalkoja ja sitten pitkien sivujen keskelle voltit. En halunnut alkaa tekemään mitään väistöjä tai muuta kuviokelluntaa, sillä mun mielestä oli parempi tehdä helpoimman kautta kun päivän combo oli mitä oli.
Takaosakäännösmäiset kulmat sujuivat välillä paremmin ja välillä huonommin. Tuli muutamia oikein hyviä ja onnistuneita, mutta välillä herra Artsi vaan paineli iloisesti läpi mun ajatusten ja kääntyi ihan normaalisti. Volteilla koitin sitten venkslata sitä asetusta kasaan ja suorilla hiukan tuuppia käyntiä eteen. Kokonaisfiilis oli ihan jees, mutta Marianne taisi kyllä varsinkin alkutunnista todeta käyntimme olevan sunnuntaikävelyä. En siis tiedä muuttuiko se siitä mihinkään tämänkään tehtävän seurauksena,
Siirryttiin kevyt raviin, joka yllätti jotenkin positiivisesti. Se oli sellaista kivaa ja helppoa hölkkää, keventäminen ei vaatinut ponnisteluja ja homma tuntui helpolta. Artsikin tuntui liikkuvan ihan kivasti ja minä en tehnyt kuolemaa - kaikki oli siis oikein hyvin! Tässäkin yritin parhaani mukaan tehdä jotain, käänsin hevosta hieman ennen uraa ja väistätin sitä kevyt ravissa takaisin. Välillä tuli väistöä, välillä ei ihan tullut väistöä, mutta olin kokonaisuudessaan tosi tyytyväinen tähän, sillä kevyt ravissa väistättäminen on mulle hirveän työn ja tuskan takana. Ja uskalsinpa yrittää, jo se on paljon!
Artsi meni sinäänsä ihan hyvin, kääntyi hieman jäykästi mutta kulki niin kuin halusin. Se vaan että asetusta en ilmeisesti saanut läpi ja kädet olivat liian ylhäällä, sekä ohjat liian pitkinä. Ongelma on pitkälti siinä, etten mä yksinkertaisesti tajua milloin se asetus on herra Artemiksen kanssa mennyt läpi, kun hevonen on niin iso ja möhkälemäinen. Nytkin mä monesti kuvittelin että hienosti se asettuu, kun taas Marianne valitti että hevoselta kääntyi pelkkä poski. En oikein saa sitä läpi millään ja koko tuntuma on kauhean vaikea käsite Artsin kanssa..
Muuten kuitenkin kivaa hölkkää ja meillä oli ihan mukava fiilis. Pari kertaa paukuttelin raviakin eteen, mutta kerrankin tyydyin vain siihen raviin jota herra mulle tarjosi, sillä vauhti ei erinäisistä syistä ollut se suurin asia tänään.
Siirryttiin käyntiin ja laukattiin vuorotellen. Se jos mikä olikin sitten säälittävää, sillä mähän en taas meinannut saada laukkaa edes nousemaan :D
Artsi vain mennä mökelsi eteenpäin, samalla kun ratsastaja kaiveli ykköstä silmään. Ei, ei niin millään. Kyllä se sieltä parin kaivelun jälkeen nousi, tosin vääränä laukkana.
Kun lopulta saatiin myötälaukka, niin eikös poninpirulainen pudottanut alas muutaman metrin jälkeen, vaikka mäkin muka niin voimakkaasti yritin sitä kannustaa eteenpäin. Melkein alkoi jo itkettää se epätoivoisuus kun mikään ei ottanut onnistuakseen!
Lopulta sain kaiveltua laukan ylös ja pidettyä sen hevosen laukassa. Kun pari kertaa iskin korkoa kylkeen ennen kuin Artsi hidasti, alkoi poni ymmärtää ettei sen ole sopivaa romahdella raville heti kun mieli tekee. Sen jälkeen laukkaamisesta tulikin huomattavan paljon miellyttävämpää kun hevonen ei koko ajan odottanut tilaisuutta tiputtaa laukkaa alas, vaan se peräti eteni ihan omatoimisesti!
Ja onhan Artemiksen kanssa kiva laukata, silloin kun se liikkuu siis. Mä sain keskittyä istuntaani ja jalkoihin, jotka kerrankin pysyivät normaalisti mukana. Hiukan vain piti pyörittää laukkaa eteen ja muuten saikin lähinnä ihailla maisemia ja nauttia kyydistä. Oikein mukavaa etten sanoisi!
Toiseen suuntaan meni aikalailla samalla tavalla! Laukannostot olivat melkoista täin tervassa kylpemistä, mutta laukka itsessään oli kohtuu sujuvaa ja mukavaa. Välistä heppa meinasi jopa innostua ja se ihan liikkuikin, mutta heti jos otin harkitsemattoman pidätteen, heitti ruuna raville.
Mutta laukkaamme kyllä kehuttiin, mä istun kuulemma kevyesti ja Artsi laukkasi rennosti eteenpäin, mikä oli oikein hyvä. Hienoa että siinä oli siis edes jotain hyvää!
Käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.
Artsi on nyt se uusi hevonen jonka kanssa en vain löydä yhteistä säveltä ja se tuntuu vaan vahvistuvan joka kerta enemmän. En mä tiedä, se on liian möhkäle ja liian tuollainen. Ja mä olen liian hyperaktiivinen. Saapa nähdä, mutta ainakaan tällä hetkellä emme mitään sydänystäviä ole. Ei se nytkään ihan huonosti mennyt, mutta ei tuo nyt hyvinkään sujunut tai mitään.
Keskelle, alas selästä ja Artsi sai jatkaa hurjaa aherrustaan. Minä taas lähdin takaisin sairasvuoteelle (=siivoamaan koko kämpän) ja todella toivon että ensi viikolla olisin jo täysissä ruumiin ja sielun voimissa, jottei koko ajan tarvitse ratsastella puolikuntoisena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti