Hiljalleen olenkin odotellut uutta sessiota Jackien kanssa - se on kiva ja ihana, mutta vaatii toisaalta niin paljon, että sen kanssa on jopa raskasta ratsastaa. Kun kuitenkin hevonen tekee niin hyvällä fiiliksellä koko ajan ja kun sen toisaalta saa myös kulkemaan niin mielettömän hyvin.. Suorastaan addiktoivaa.
Harjailin hummasta ylimääräiset karvat pois, heitin sen varusteisiin ja sitten lähdettiin kentälle. Kyytiin kiivettyäni ei Jackillä ollut enää aikaa odottaa, joten jalustinsäädöt saivat odottaa.
Tämänpäiväisiä. Kiitos Hennalle!
Jack oli ihan jännittävä pitkästä aikaa. Ei nyt lamauttavan jännittävä, mutta pikkuisen tärinää aiheuttava. Jotenkin tuli kai sellainen olo etten voi osata ratsastaa näin hyvää ja herkkää hevosta, vaikka se pari kuukautta sitten onnistuikin vallan mainiosti.
Pienestä epävarmuudesta huolimatta alkukäynnit sujuivat mallikkaasti. Jack oli reipas ja ripeä, mutta sain sen kuulolle ja kävelemään rauhassa. Volteille poni kääntyi ja taipui hyvin, pysähdykset löytyivät ongelmitta ja tehtiinpä hivenen pohkeenväistöäkin. Siinä olisin voinut pyytää enemmän, mutta tuli niitä väistöaskelia näin nysvätenkin.
Se hienoinen epävarmuus heijastui raviin sitten tosi pahasti ja olin suorastaan kankea kun lähdettiin hölkkäämään. Siitä huolimatta Jack ravasi rauhassa ja oli oikein kiltti, ei toteuttanut kauhukuviani jostain epämääräisestä kaahauksesta.
Mutta kun! Meidän piti ravissa tulla kolmea toisesta päästä korotettua puomia, jotka oli ravivälein asetettu pitkälle sivulle. Kun ekan kerran sitten pahaa-aavistamattomina tultiin sinne lyhyelle sivulle, josta aukesi tie noille - ah niin ihanille - puomeille, löysi Jack itsestään uuden vaihteen. Eikä siinä mitään, ei se hevonen muuta kuin kiihdyttänyt.
Vaan kun siellä kyydissä oli rautakangen niellyt täti, jonka puntit tutisivat, niin se sama tätihän otti ja horjasti hevosen kiihdyttäessä yllättäen. Heppa taas kuuliaisena poikana siirtyi laukkaan. Ja sitten laukattiin.
Ja laukattiin muuten ihan urakalla. Se oli oikeastaan aika säälittävääkin jo, kun kymmenettä kierrosta vedetään sillä samalla ympyrällä. Mä yritin istua, mutta en sitten ilmeisesti onnistunut. Keikuin vähän etukenossa, irti, ohja yritti pidättää, mutta Jack ei vain tajunnut, kun en kyennyt kunnolla istumaan. Sitten vähän jännitin ja vähän turhauduinkin lopulta, kun kuvittelin meidän laukkaavan hamaan tappiin asti sillä ympyrällä :D
Lopulta kyllästyin ympyrällä laukkaamiseen, joten otettiin täyttä laukkaa toiseen päähän kenttää. Sielläkin tämä sama rundailu meinasi jatkua, mutta aloin jo itse horjua niin pahasti, että Jack taisi ymmärtää ettei akka oikein taidakaan olla mukana tässä kuviossa. Niinpä pikku kirjava siirtyi raviin ja käyntiin. Jes.
"Niin mitä? Ai laukkaa?! Okei, multa luonnistuu!"
Mitään pahaa Jack ei tehnyt missään vaiheessa, se ei ollut ollenkaan huono tai edes räjähtänyt. Se vain laukkasi, eikä yksinkertaisesti ymmärtänyt siirtyä käyntiin kun en onnistunut pyytämään oikein. Heh. Ihan kuin silloin vuosi sitten, kun laukattiin pari kierrosta epätoivoisesti, kun en vain saanut heppaa raville. Ihan käsittämätöntä, mutta ei siinä auta kuin oppia istumaan. Muuten saa sitten laukata vaikka koko päivän.
Kun Jack oli viimein siirtynyt käyntiin, uskallettiin siirtyä raviin. Parit ympyrät, hieman puolipidätettä ja hidasta kevennystä. Tehtiin ympyrälle puomien yli sille lyhyelle sivulle jossa Jack oli räjähtänyt - ei ongelmaa. Sen jälkeen hölkkäiltiin korotetuille puomeille, vähän liian kovaa, mutta kuitenkin täysin hallinnassa ja hyvällä meiningillä. Aivan loistavaa.
Ylitettiin ne puomit useampaan otteeseen, ensin vähän liian nopeasti, mutta lopulta kyllin hitaasti ja rauhallisesti. Heppa vaan alkoi loppua kohden vähän väsähtää, kenties hurja laukkailu talvikarvoissa ei ihan ole sitä ideaaliliikuntaa näin ensimmäisinä lämpiminä päivinä. Ponin väsymys näkyi sinä pienenä kiskomisena ja kuolaimen allekin painumisena. Hyvin karvakoipi kuitenkin tsemppasi ja jaksoi innostuakin välillä puomeille.
Siirryttiin käyntiin ja käveltiin sillä välin kun Pompeli otti laukkaa. Jack oli aivan kauhuissaan kun Marianne maiskutteli ja oli lähdössä matkaan kun häntä muka niin komenneltiin!
Voihan etukönö ja jännitys. Sentään Jack meni rentona (ja pyöreänä) suuren osan ajasta.
Lopulta otettiin Jackien kanssa laukkaa ihan luvan kanssa. Pääty-ympyrällä, oikeaan kierrokseen yliteltiin kahta puomia (aina kun osuttiin niille). Laukka nousi hyvin, minä istuin ihan suht hyvin ja Jack liikkui tosi hyvin. Se oli reipas ja etenevä, pysyi reitillä, mitä nyt vähän kaahasi ja kaatui.
Tosin reitin hienosäätö oli aika kaukaa haettua. Hevonen vaan ohitteli puomit ja ympyrästä tuli enemmänkin soikea. Keskityin kuitenkin ensin vain hyvään istuntaan ja laukkaan, jotten säheltäisi liikaa.
Kun sitten oma jännitys oli taas kurissa ja itseluottamus kaivettu kenttähiekoista, uskaltauduin ihan ratsastamaan niitä pohkeita läpi. Hieman kovempaa painetta kirjava kaipasi, jonka jälkeen puomienkin ylitys onnistui ihan ongelmitta myös laukassa.
Toiseen suuntaan meinattiin ensin laukata samassa kohdassa, mutta heti noston jälkeen totesin, että Jack ottaa liikaa kipinää pitkästä sivusta, johon puomit aukesivat. Siksipä siirryttiin toiseen päähän laukkaamaan, siellä yliteltiin vain yhtä puomia. Vasen kierros sujui paljon paremmin, heppa ei kantannut ja kiemurrellut niin paljon, vain pari kertaa heitteli puomin ohi ja oli muutenkin toimivampi. Ongelmana oli vain se, että poikkeuksetta herra juoksi sen puomin päältä, niin että takajalat kolisivat. Marianne käski valmistella puomin ylityksen paremmin ja monen epäonnistuneen kierroksen jälkeen se onnistuikin - päästiin sujuvasti, tasaisesti ja pehmeästi yli, puomia kolistelematta. Kerrankin tuntui siltä kuin sitä puomia ei edes olisi ollut siinä alla. Se oli sellainen suuri onnistumisen hetki, johon oli loistava lopettaa.
Kevenneltiin hiukan loppuraveja, päästin hieman pidempää ohjaa, mutta tällä kertaa Jack ei oikein valunut ja venynyt. Johtunee siitä, etten ihan täysillä ratsastanut sitä ja vaatinut oikein mitään.
Lopulta käyntiin ja loppukäynnit.
Jack oli vallan mahtava. Marianne kehui tahtia, sitä rentoutta ja meininkiä. Mitä nyt se alun perusjännitys, siitä vaan pitää päästä eroon, kun sille ei mitään syytä ole.
Hih, Jackillä oli tosi kiva mennä taas pitkästä aikaa. Se on niin herkkä, niin kiva, niin antoisa. Raskasta se on, mutta kun oikeasti toimii ja hevonen on rento ja rauhallinen, niin fiilis on mitä parhain. "Hei, mä sain tän menemään, mä osaan oikeasti!"
Käveltiin, keskelle ja alas selästä. Jack jäi hommiin, minä taas kuvailin ja lopulta kävin maastossa taluttamassa.
Tämä ei liity mihinkään, mutta katsokaa - Nikkiksellä on punaiset suitset :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti