Villi vesiliukumäki

Tänään oli mulla vuorossa Jack (piiitkästä aikaa!), tunnillamme myös Vinski, Evita, Artsi, Pomo ja Elvis, Jack jatkoi vielä toiselle tunnille. Likainen poni joutui totiseen puunaukseen kun ruokkosin siitä jälleen eläimen näköistä, siitä varusteet päälle ja kentän kunnon tsekkauksen jälkeen todettiin että lähdemmekin tulvaa pakoon maastoon.

Minä en ollut täysin samaa mieltä tästä maastosessiosta, mutta päätin että kun se viimeksikin sujui hyvin, niin pakko se on tälläkin kertaa uskaltaa. Hypättiin siis selkään ja lähdettiin taapertamaan. Ensin meidän piti mennä ihanasti Evitan perässä, mutta ponin hitauden vuoksi jouduttiinkin Jackin kanssa etunenään. Protestoin moista päätöstä mielessäni varsin kuuluvin sanakääntein, enhän minä nyt voi ekana mennä tällaisen vellihousun kanssa kun itseänikin jännittää. Kenen peppuun me muka tukeudutaan jos mennään ekana!?

Olin kuitenkin hiljaa ja hieman jännittyneenä jätin pyytämättä Mariannea turvaksi ja tueksi. Jack kävelikin kiltisti eteenpäin, hieman vilkuili naapureiden pihoja ja oli reipas ylämäissä, mutta ongelmia ei ollut lainkaan. Täti rentoutui siinä matkan edetessä ja homma oli oikein mukavaa.
Kunnes käännyttiin metsään ja Marianne käski hiukan ravaamaan eteenpäin. Jälleen olin kylttien kanssa vastustamassa moista hulluutta - en muuten varmasti ravaa ekana tämän kanssa, mä jännitän ja Jack räjähtää. Olin kuitenkin taas tyhmänrohkea ja varovasti pyysin hepan raviin ja yritin leikkiä olevani oikea mies.

Jackhän ei lainkaan tajunnut miksi täti jännittää ja olikin vähän ymmällään siitä epämääräisesti pohjeavusta jonka annoin. Varovasti heppa tarjosi ravia ja ikään kuin kyseli että tätäkö sitä nyt ollaan vailla ja hölkkäsi sitten tyytyväisenä eteenpäin, kuin ei muuta olisi ikänään tehnyt. Meillä meni siis hyvin, mutta valitettavasti herra vanha Vinski ottikin hieman enemmän vauhtia ja väänsi jotain levadea siellä meidän takana. Jack ei jännittynyt edes tästä (!) mutta jouduttiin pysähtymään, jotta Vinski ei räjähtäisi. Uusi ravi suoriutui suunnilleen samaan tapaan, Jack meni hienosti, mutta Vinski porsasteli. Sen jälkeen todettiin että ok, kävellään.

Tässä vaiheessa iski se reissun huono pätkä. Minä olin täysin jännittynyt koska se Vinski riekkui perässä, enkä muutenkaan halunnut olla ekana. Jack taas oli innoissaan ja otti hieman kipinää takana tapahtuvasta meiningistä -> emme kävelleet askeltakaan rennosti, vaan pelkkää kipittelyä ja välillä hiukan ravia. Lopulta Jack lähti sitten ihan oikeasti raviin, jota en vain saanut alas. Syykin oli joo ihan selvä - mua jännitti ja pompin, heppa taas juoksi eteen, koska mun istunta ajoi. Niinpä me sitten ravattiin eteen ja mä tärisin kyydissä kun mietin vain että perkele, suoraa on loputtomiin ja kohta tulee se alamäkikin. Mun olisi siis pakko saada tämä pysähtymään, mutta en saa, koska en edes istu alhaalla.

Yritin kaikkeni ja lopulta ravattiin jo alamäessä. Siinä taisin suunnilleen päättää että ok, nyt vaan heppa seis ja sen pää puuhun. Sain sen verran nykäistyä että Jack viimein siirtyi käyntiin, käänsin ponin poikittain polulle, sen pään lähimpään kuusentaimeen ja sitten vaan ohjaa ja silittelemään "hieeenooo poikaa, niiiin olet fiksuu, taitavaa". Vinski rullasi meidän ohitsemme ja pysähtyi, Artsikin hieman pompahteli. Sen jälkeen jakauduttiin uuteen jonoon, tällä kertaa Vinski kärjessä ja matka jatkui. Tässä vaiheessa olin täysin valmis tulemaan alas ja taluttamaan loppumatkan, sillä tärisin hulluna ja jännitin joka askelta. Kuljettiinkin seuraavat kymmenen minuuttia niin, että minä koko matkan kehuin Jackiä ja sitä, kuinka viisas pieni poni se onkaan. Lopulta sain rauhoituttua, homma selvisi ja kaikki meni hyvin. Vaikka Vinski vielä kauhistui katsomaan koiraa metsässä, pysyi Jack rauhallisena kun vain jutustelin sen kanssa ja seistiin möllöttämässä ihan rauhassa. Mariannekin oli tyytyväinen kun kuulemma mulla oli edes jonkinlainen tatsi siihen hevoseen.

Loppumatka käveltiin pitkin männiköitä, siitä palattiin kotiin ja käveltiin hetkinen kenttää pitkin. Marianne oli harvinaisen tyytyväinen muhun, ei kuulemma menneet pasmat yhtään niin sekaisin ja se ajatusprosessi joka kävi läpi sen "hurjan" tilanteemme aikana oli jo hyvä alku. Kun vielä saisin sen jännityksen irti ja pyllyn penkkiin, niin johan sujuisi. Vaan joka tapauksessa, sain kehuja kun suoriuduin siellä niinkin hyvin, enkä lähtenyt pelleilemään. Olin siis tyytyväinen meihin. Eikä jäänyt edes jännittämään sen hetken jälkeen.

Jack sai jäädä töihin, itse lähdin pienen kuvausrundin jälkeen kotiin. Kyllä maastoilu alkaa olla jo ihan mukavaa.

Lumi tuli, lumi suli

Kenttä oli litimärkä, joten mentiinpä sitten maastoilemaan. Mulla oli Pomo, lempimaastokaverini tähän mennessä, joten olin varsin tyytyväinen tähän valintaan.
Harjailin Pomon (joka oli vaihteeksi niin hyvällä päällä, ettei kiukutellut koko aikana yhtään mistään!) ja varustin sen. Sen jälkeen käveltiin pihalle ja hypättiin selkään.

Mentiin iloisessa letkassa, Vinski, Evita ja Elvis edellä, me Pomon kanssa perässä. Onnistuttiin osumaan hyvin sateiden väliin ja koko matka saatiin nauttia hyvästä ilmasta. Pompeli oli jälleen yhtä miellyttävää matkaseuraa kuin viimeksi. Nenä pitkällä poni vain käveli ja otti vallan lunkisti, tätiä ei jännittänyt kyydissä pätkääkään ja pystyttiin keskittymään maisemien ihailuun. Pieni metsäpätkä otettiin taas ravilla, jonka aikana ponistakin kuoriutui melkoinen maantiekiitäjä, mutta heti kun siirryttiin käyntiin hidastui ponikin. Ohitettiin Elvis kesken matkaa ja käveltiin Evitan imussa yli kivien ja männyn käpyjen.

Mukava matka tuli tehtyä ja lopuksi tultiin kävelemään hetkeksi kentälle.
Ja se tapahtui taas! Kun mentiin kentälle ja koitin kääntää ponia, niin se ei kääntynyt. Se vain kaatui haluamaansa suuntaan (joka oli aina vastakkainen kuin jonka itse halusin) eikä oikein millään suostunut tekemään mitään. Pyysin kävelemään suoraan tai kääntymään, aina oli ei käy. Olin jo hetken hieman ongelmissa kun mietin mitä mun pitäisi tehdä, en varmasti suostuisi antamaan periksi jos poni ei nyt käynnissä käänny.

Hetken tahkoamisen jälkeen saatiin kuitenkin rytmi kohdalleen ja Pomo alkoikin yllättäen toimia kuin unelma. Kaikki suunnat onnistuivat, reippaampi käynti löytyi ja kaikki oli ihan ookoo ja kivaakin jopa. En nyt ihan tarkalleen tajua, mutta sentään saatiin homma haltuun.

Pomo sai jäädä vielä tunnille ja itse hilpaisin kotia kohti. Toivottavasti nämä syysmyrskyt nyt lopahtaisivat.

Väsähtäminen

Tänään mulla olikin pitkästä aikaa Vinski, tunnilla myös Artsi, Evita, Elvis, Nikkis ja Simo, Vinski vain mun kanssani. Harjailtiin poni siistiksi, heitettiin suitset päähän ja päädyttiin menemään ilman satulaa. Pitkästä aikaa taas sitäkin.
Käveltiin kentälle ja hyppäsin jakkaralta kyytiin. Sitten käyntiin ja aloitettiin hommat.

Alkukäynneissä tehtiin pääty-ympyröitä ja voltteja, aseteltiin ja taivuteltiin hevosia tähän päivään. Vinski oli oikein hyvä, hetken lämmittelyn jälkeen sain sen pyydettyä reippaaseen askellukseen, käännyttiin siististi ja asetuttiinkin hyvin ja ongelmitta. Hieman kädelle painavahan hevonen oli, mutta siinä lie syynä se, etten ole aikoihin hepalla mennyt ja satulatta oli hankalampi keskittyä näihin hienosäätöihin, heh..

Vinski kuitenkin tuntui muuten kivalta ja kyllin reippaalta, joten eipä siinä mitään vaikka ajoittain maattiinkin ohjalla. Siirryttiin seuraavaksi kevyt raviin ja jatkettiin samaa rataa. Asetuksia ja taivuttelua, minä jälleen luistin ja istuin vain alhaalla, sillä alkuun Vinski lähinnä kaatui suuntaan jos toiseen, joten alhaalla istuen sain parempaa tatsia ja ponin reiteille. Hetken taistelun jälkeen heppa asettui ja kulki haluamallani tavalla, se kääntyi hyvin, saatiin pientä asetusta ja homma tuntui vallan toimivalta. Ajoittain hepasta irtosi reippaita raviaskelia ja fiilis oli itse kullakin oikein hyvä.

Sitten istuttiin alas harjoitusraviin ja piti nostaa laukka pääty-ympyrän avoimelta sivulta. Alku sujui edelleen tosi nätisti, päästiin nostokohtaan, laukka nousi ihan ekalla pyynnöllä ja hyvin (mitä nyt laiskasti ja laukkakin oli hidasta mummokönkkää). Kääntyminen ei onnistunut, mutta otettiin ravista käännös ja uusi lyhyt nosto. Oikein hyvä, minä istuin ja homma oli kivaa.

Mutta sittenpä ei enää ollutkaan lainkaan kivaa. En tiedä rupesiko Vinskiä ärsyttämään kun akka ei ollut sentilleen tasassa ja ehkä heiluikin vähän, mutta siinä kohdassa hepan mielenkiinto tipahti ihan miinuksen puolelle. Mikään ei enää onnistunut, ihan vaan ravaaminen uraa pitkin oli mahdotonta. Vinski kaatui joka suuntaan, kyhnäsi toisten perässä eikä yhtään kuunnellut, ei niin mitään. Aikani tappelin, sen jälkeen koitin vain olla rento, kevyt ja kehua joka askeleesta, mutta ei. Mikään ei auttanut ja lopputunti menikin ihan vain hakatessa päätä seinään. En tiedä mikä tuli niin yllättäen, kun alkutunnissa ei mitään ongelmia ollut, mutta sitten yhtäkkiä!

Noo, käveltiin sitten vain loppukäynnit ja tehtiin sovinto ponin kanssa. Mukava kuitenkin mennä satulatta ja kehittää omaa kyydissä istumista, mutta paha kyllä sanoa mikä Vinskiä hermoja alkoi noin raastamaan kesken kaiken. Harmi, mutta alkutunti ja ne laukatkin menivät superhyvin.

Käveltiin, keskelle ja alas selästä. Poni talliin, loimi niskaan ja sitten pihalle seisomaan.

Nopeus, takajalat ja väistöt

Tänään olin ratsailla, jälleen Pomon kanssa ja tunnilla myös Vinski, Jack ja Elvis, Pomo vain mun kanssani. Lohikäärmehevonen oli tuttuun tapaansa kovin vimmastunut milloin mistäkin, mutta tosiasia on se, ettei se ole enää aikoihin näyttänyt nyrpeää naamaa satulavyön kiristyksen yhteydessä. Ilmeisesti äijä on tajunnut, ettei kuolekaan siihen pikaiseen kiristelyyn.
Lähdettiin ponin kanssa kentälle ja kiivettiin kyytiin.

Kenttä oli hiukan kova, mutta muuten kyllä aika superhyvässä kunnossa, joten poniltakin uskalsi edelleen ihan vaatia. Käynnissä näppäiltiinkin liikettä lisää ja pyöriteltiin hiukan voltteja. Mariannelta tuli tehtäväksi tehdä pääty-ympyrät ja molemmilla pitkillä sivuilla väistöt sisälle ja takaisin uralle. Väistöt olivat jopa yllättävän hyviä. Itse sain pyydettyä sellaisia loivia ja heikkoja väistöjä, mutta kun Marianne karjui vieressä vaatimaan kunnolla ja nopeuttamaan pyyntöä, tuli väistöistä ihan todella hyviä. Pomo väisti reippaasti ja liikkui nätisti sivulle. Marianne joutui kyllä todella paljon vaatimaan meiltä ja käskemään mua tekemään, mutta jatkuvan paineen avulla onnistuttiin niin kivasti, että eipä siinä mitään. Tässä tuli myös huomattua että väistöissä en saisi nojata eteenpäin ja nousta jalustimille, eikä myöskään sopisi kiemurrella siellä satulassa kuin kastemato. Suora istunta kun helpotti väistöjä huomattavasti.

Pomo oli muutenkin tuhat kertaa parempi kuin viimeksi, se kulki halutuilla reiteillä ja asettui kiltisti. Ei puhettakaan viime kerran tappelusta.
Siirryttiin kevyt raviin ja tässä kävi vähän niin, että Pomo ei ollut pätkääkään vasemmalla ohjalla. Sen takia oikeaan kierrokseen eivät käännökset ihan onnistuneet, vaan poni lähinnä möngersi uraa pitkin ja kääntyi vain pitkin hampain. Vasemmassa kierroksessa ei mitään ongelmaa ollutkaan.

Ravissa Marianne sitten käski pyytää sen hevosen ihan kunnolla liikkeelle. Jouduin useampaan kertaan näpäyttelemään ja muistuttelemaan takajalkoja, kunnes sitten lopulta sain Pomon oikeasti hereille ja aktiiviseksi. Homma tuntui taas paljon paremmalta ja Mariannekin oli tyytyväinen - mun vaan pitäisi ihan aina uskaltaa vaatia se todellinen liike sieltä esiin. Tänäänkin taisin olla silleen "kenttä on jäässä, ei voi, ei kykene" vaikka kuten sanoin: kenttä oli tosi hyvässä kunnossa, varsinkin kun pinta hieman pääsi sulamaan.

Ravista jäi kyllä oikein hyvä fiilis, vaikka se vasen ohja tyhjää löikin. Tehtiin siinä vielä vasta-asetuksia pitkillä sivuilla, jotka hieman suoristivat Pomoa kyllä, mutta oli siinä silti vähän ongelmia. Käveltiin hieman välikäyntejä, Pomo joutui taas kävelemään ihan kunnolla eteenpäin.

Seuraavaksi hiukan laukkaa. Voltin kautta nostettiin käynnistä laukka pitkälle sivulle. Ekat laukannostot olivat hieman hitaita ja heiveröisiä, mutta kun ratsastin käyntiä eteen ja kun Pomokin lämpeni, alkoi laukka nousta paremmin ja saatiinpa aikaiseksi muutamia ihan reippaita ja aktiivisiakin nostoja.
Laukka jäi alkuun hitaaksi ja mönkelöksi, itse istuin vähän vaivalloisesti. Silti poni kyllä kääntyi ja oli ihan mukava. Toiseen suuntaan sitten ymmärsin opettajan avustuksella pyytää sitä laukkaakin aktiiviseksi sisäpohkeella. Sen jälkeen tämäkin askellaji oli - yllättäen - aktiivisempaa ja mukavampaa. Varsinkin viimeinen nosto jäi kyllä hyvin mieleen, kun oikein keskityin istumaan suorana ja rentona ja sitten kunnolla pyysin laukkaa alle ja eteen. Pomo laukkasi tosi mukavasti ja ilmavasti ja siihen oli kyllä tosi hyvä lopettaa.

Viimeiseksi ravailtiin vielä kevyttä ravia, poni sai hieman ohjaa ja hallelujaa; nyt Pomokin kääntyi ongelmitta myös vaikeampaan suuntaan. Jes!
Loppukäynnit ja keskelle.

Oli se parempi kuin viimeksi. Marianne oli tyytyväinen, kuulemma pitäisi vain itse vaatia heti alusta asti paremmin, mutta kuitenkin, oikein hyvä. Mäkin oli tyytyväinen. Ei ehkä paras Pomon kanssa, mutta väistöt olivat tosi kivoja ja homma toimi, joten ei mitään valitettavaa.

Alas selästä ja ponin kanssa talliin. Harjailin sen nopeasti, vedin loimen niskaan ja kävin heittämässä ponitsun tarhaan.