Minä en ollut täysin samaa mieltä tästä maastosessiosta, mutta päätin että kun se viimeksikin sujui hyvin, niin pakko se on tälläkin kertaa uskaltaa. Hypättiin siis selkään ja lähdettiin taapertamaan. Ensin meidän piti mennä ihanasti Evitan perässä, mutta ponin hitauden vuoksi jouduttiinkin Jackin kanssa etunenään. Protestoin moista päätöstä mielessäni varsin kuuluvin sanakääntein, enhän minä nyt voi ekana mennä tällaisen vellihousun kanssa kun itseänikin jännittää. Kenen peppuun me muka tukeudutaan jos mennään ekana!?
Olin kuitenkin hiljaa ja hieman jännittyneenä jätin pyytämättä Mariannea turvaksi ja tueksi. Jack kävelikin kiltisti eteenpäin, hieman vilkuili naapureiden pihoja ja oli reipas ylämäissä, mutta ongelmia ei ollut lainkaan. Täti rentoutui siinä matkan edetessä ja homma oli oikein mukavaa.
Kunnes käännyttiin metsään ja Marianne käski hiukan ravaamaan eteenpäin. Jälleen olin kylttien kanssa vastustamassa moista hulluutta - en muuten varmasti ravaa ekana tämän kanssa, mä jännitän ja Jack räjähtää. Olin kuitenkin taas tyhmänrohkea ja varovasti pyysin hepan raviin ja yritin leikkiä olevani oikea mies.
Jackhän ei lainkaan tajunnut miksi täti jännittää ja olikin vähän ymmällään siitä epämääräisesti pohjeavusta jonka annoin. Varovasti heppa tarjosi ravia ja ikään kuin kyseli että tätäkö sitä nyt ollaan vailla ja hölkkäsi sitten tyytyväisenä eteenpäin, kuin ei muuta olisi ikänään tehnyt. Meillä meni siis hyvin, mutta valitettavasti herra vanha Vinski ottikin hieman enemmän vauhtia ja väänsi jotain levadea siellä meidän takana. Jack ei jännittynyt edes tästä (!) mutta jouduttiin pysähtymään, jotta Vinski ei räjähtäisi. Uusi ravi suoriutui suunnilleen samaan tapaan, Jack meni hienosti, mutta Vinski porsasteli. Sen jälkeen todettiin että ok, kävellään.
Tässä vaiheessa iski se reissun huono pätkä. Minä olin täysin jännittynyt koska se Vinski riekkui perässä, enkä muutenkaan halunnut olla ekana. Jack taas oli innoissaan ja otti hieman kipinää takana tapahtuvasta meiningistä -> emme kävelleet askeltakaan rennosti, vaan pelkkää kipittelyä ja välillä hiukan ravia. Lopulta Jack lähti sitten ihan oikeasti raviin, jota en vain saanut alas. Syykin oli joo ihan selvä - mua jännitti ja pompin, heppa taas juoksi eteen, koska mun istunta ajoi. Niinpä me sitten ravattiin eteen ja mä tärisin kyydissä kun mietin vain että perkele, suoraa on loputtomiin ja kohta tulee se alamäkikin. Mun olisi siis pakko saada tämä pysähtymään, mutta en saa, koska en edes istu alhaalla.
Yritin kaikkeni ja lopulta ravattiin jo alamäessä. Siinä taisin suunnilleen päättää että ok, nyt vaan heppa seis ja sen pää puuhun. Sain sen verran nykäistyä että Jack viimein siirtyi käyntiin, käänsin ponin poikittain polulle, sen pään lähimpään kuusentaimeen ja sitten vaan ohjaa ja silittelemään "hieeenooo poikaa, niiiin olet fiksuu, taitavaa". Vinski rullasi meidän ohitsemme ja pysähtyi, Artsikin hieman pompahteli. Sen jälkeen jakauduttiin uuteen jonoon, tällä kertaa Vinski kärjessä ja matka jatkui. Tässä vaiheessa olin täysin valmis tulemaan alas ja taluttamaan loppumatkan, sillä tärisin hulluna ja jännitin joka askelta. Kuljettiinkin seuraavat kymmenen minuuttia niin, että minä koko matkan kehuin Jackiä ja sitä, kuinka viisas pieni poni se onkaan. Lopulta sain rauhoituttua, homma selvisi ja kaikki meni hyvin. Vaikka Vinski vielä kauhistui katsomaan koiraa metsässä, pysyi Jack rauhallisena kun vain jutustelin sen kanssa ja seistiin möllöttämässä ihan rauhassa. Mariannekin oli tyytyväinen kun kuulemma mulla oli edes jonkinlainen tatsi siihen hevoseen.
Loppumatka käveltiin pitkin männiköitä, siitä palattiin kotiin ja käveltiin hetkinen kenttää pitkin. Marianne oli harvinaisen tyytyväinen muhun, ei kuulemma menneet pasmat yhtään niin sekaisin ja se ajatusprosessi joka kävi läpi sen "hurjan" tilanteemme aikana oli jo hyvä alku. Kun vielä saisin sen jännityksen irti ja pyllyn penkkiin, niin johan sujuisi. Vaan joka tapauksessa, sain kehuja kun suoriuduin siellä niinkin hyvin, enkä lähtenyt pelleilemään. Olin siis tyytyväinen meihin. Eikä jäänyt edes jännittämään sen hetken jälkeen.
Jack sai jäädä töihin, itse lähdin pienen kuvausrundin jälkeen kotiin. Kyllä maastoilu alkaa olla jo ihan mukavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti