Harjailin Pomon (joka oli vaihteeksi niin hyvällä päällä, ettei kiukutellut koko aikana yhtään mistään!) ja varustin sen. Sen jälkeen käveltiin pihalle ja hypättiin selkään.
Mentiin iloisessa letkassa, Vinski, Evita ja Elvis edellä, me Pomon kanssa perässä. Onnistuttiin osumaan hyvin sateiden väliin ja koko matka saatiin nauttia hyvästä ilmasta. Pompeli oli jälleen yhtä miellyttävää matkaseuraa kuin viimeksi. Nenä pitkällä poni vain käveli ja otti vallan lunkisti, tätiä ei jännittänyt kyydissä pätkääkään ja pystyttiin keskittymään maisemien ihailuun. Pieni metsäpätkä otettiin taas ravilla, jonka aikana ponistakin kuoriutui melkoinen maantiekiitäjä, mutta heti kun siirryttiin käyntiin hidastui ponikin. Ohitettiin Elvis kesken matkaa ja käveltiin Evitan imussa yli kivien ja männyn käpyjen.
Mukava matka tuli tehtyä ja lopuksi tultiin kävelemään hetkeksi kentälle.
Ja se tapahtui taas! Kun mentiin kentälle ja koitin kääntää ponia, niin se ei kääntynyt. Se vain kaatui haluamaansa suuntaan (joka oli aina vastakkainen kuin jonka itse halusin) eikä oikein millään suostunut tekemään mitään. Pyysin kävelemään suoraan tai kääntymään, aina oli ei käy. Olin jo hetken hieman ongelmissa kun mietin mitä mun pitäisi tehdä, en varmasti suostuisi antamaan periksi jos poni ei nyt käynnissä käänny.
Hetken tahkoamisen jälkeen saatiin kuitenkin rytmi kohdalleen ja Pomo alkoikin yllättäen toimia kuin unelma. Kaikki suunnat onnistuivat, reippaampi käynti löytyi ja kaikki oli ihan ookoo ja kivaakin jopa. En nyt ihan tarkalleen tajua, mutta sentään saatiin homma haltuun.
Pomo sai jäädä vielä tunnille ja itse hilpaisin kotia kohti. Toivottavasti nämä syysmyrskyt nyt lopahtaisivat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti