Siirryin siitä siis Elvis-ponin kyytiin ja lähdettiin kävelemään. Marianne alkoi siinä heti aluksi kasailla esteitä kentälle, jota olinkin odottanut puoliksi kauhulla ja toisaalta innolla. Jännitti hypätä ihan yleisesti ottaen, kun ei kai me tänä vuonna vielä olla hypätty. Sen lisäksi jännitin Elviksellä hyppäämistä, sillä jos se vaikka on villi tai jotain. Hui. Siksipä vedin jalustimet korviin ja jätin raipan pois. Ihan varmuuden vuoksi vaan (P.S. Elvis ei ollut villi, joten seuraavalla kerralla pidemmät jalustimet ja se raippa on ihan ok olla mukana).
Käveltiin siinä ensin hetki, koitin hiukan tyrkkiä ponia eteenpäin ja asetella sitä taas läpi vasemmalle. Alettiin pian ravailemaan, otettiin vaan reippaita alkuverkkoja, ylitettiin muutamat ravipuomit ja valmistauduttiin hurjaan koitokseen. Elvis oli todella laiska ja löysä. Mulla ei tosiaan ollut raippaa mukana, joten ponihan ei liikkunut pätkääkään. Puomien yli sain sen juuri ja juuri ravaamaan nätisti, muualla mentiin sitten hitaina pötkylöinä. Ravia otettiin aika kauan ja hartaasti, kunnes sitten vetäistiin parit laukkaympyrät molempiin suuntiin. Laukka sujui nätisti, Elvis jopa kääntyi hienosti molempiin suuntiin. Suurin pulma oli vaan se laukan tahti, poni oli löllö ja meinasi lähinnä nukahtaa matkalle. Ehkä tässä vaiheessa olisi voinut todeta ettei se ole villi ja ottaa raipan käteen, mutta jännitin ja halusin ottaa varman päälle, hah.
Eeppinen ratapiirros on tässä ylhäällä. Kaikki harmaat ovat siis pikkuisia sokeripalaristikoita ja radalla tuli se neljä hyppyä. Odoteltiin ensin että pari muuta hyppäsi, jotta Elvis sai levätä ja sen jälkeen laukka ja aloitettiin. Tuolle ekalle lävistäjällä olleelle esteelle Elvis tuntui jopa hiukan imevän. Se ei kuitenkaan millään tavalla riemastunut tai lähtenyt turhan reippaasti, joten minä saatoin vain istua kyydissä, hyvillä fiiliksillä. Este ylittyi nätisti, meitsi pysyi kyydissä ja oltiin selvitty hengissä. Jee! Laukka ei vaihtunut, kuten ei varmaan kertaakaan yhdenkään esteen jälkeen, joten se jouduttiin korjaamaan joka kerta. Elvis laukkasi vallan hitaasti ja rauhassa, joten koitin vähän ratsastaa sitä eteenpäin kaarteessa (se oli toivoton tehtävä), tultiin siitä keskimmäinen este taas ihan nätisti ja jatkettiin matkaa kolmannelle lävistäjälle. Tähän tultiin vinoina kuin mitkäkin ja luulin jo että poni menee ohi koko ristikosta, mutta päästiin hyppäämään ihan reunalta. Loppumatka sujui taas ihan fine ja ylitettiin vika estekin kivasti. Hidastahan se oli, siis todella hidasta. Eikä mulla pysynyt jalustimet jalassa niinku pätkääkään. Pysyin kuitenkin esteissä mukana ja selvittiin hengissä - enemmän kuin osasin edes toivoa!
Käveltiin taas hetki kun muut hyppäsivät ja sitten oli vuorossa uusi yritys. Se meni... aika paljon huonommin kuin eka kerta. Siis nyt mua ei enää jännittänyt ja uskalsin ihan reippaasti ratsastaa laukkaa eteen ja funtsin vaan että koitetaan vähän parempaa laukkaa, jotta poni hyppäisi edes astetta paremmin esteiden yli. Poni taas tuumaili että jaa, mitäpä turhaan esteitä ylittämään kun ohikin pääsee. Vetäistiin ekasta esteestä ohi kahdesti peräkkäin. Yritin jotenkin tukea oikealta ja täräyttää liikettä, mutta ei, ohi se vaan meni vallan iloisesti. Kolmannella kerralla päästiin yli, kun Marianne seisoi vähän tukena siellä esteen vieressä. Toinen este siinä kahdeksikolla päättyi siihen, että Elvis tekaisi kauniin voltin vasemmalle, eikä ylittänyt estettä. Tultiin heti perään ravilla ja päästiin yli (mutta poni oli laiskimus, eikä edes hypännyt, vaan lähinnä jolkotteli yli). Kolmas este lävistäjällä sujui hyvin ja päästiin yli ykkösellä, jee! Mutta jälleen, se kahdeksikon este ja me vaan tehtiin kunniakierros kun poni ei jaksanut hypätä ja hölkättiin ravilla yli toisella yrittämällä.
Ei ihan niin kunniakas kierros tämä, hah. Toisaalta, olin kyllä vähän hukassa kun poni ei hypännytkään kiltisti yli. Hypätään kuitenkin tosi harvoin ja muistelisin että viimeksi mulla on poni mennyt esteen ohi joskus useampi vuosi sitten. Joten ei ollut mitään touchia siihen että mitä teen, milloin teen, jottei poni vetelisi esteiden ohi. Luulen myös että jos seuraavaksi hyppää raippa kädessä ja pyytää ponia paremmin eteen, niin sekin saattaa jonnin verran auttaa. Nyt se oli niin löysä, ettei mitään rajaa, joten ei ihmekään että ohiteltiin esteet hyppäämisen sijaan. Olin kuitenkin tyytyväinen, eka rata meni kivasti ja siis, nytpä ei tarvitse tätäkään enää miettiä. Setäponi on vallan löysä, myös esteillä. Ainakin näin kuumalla ilmalla.
Lopuksi ravailtiin loppuraveja ja käveltiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti