Ja aivan ihana se uusi otus :) Kuulin siitä jo joskus ja paloin halusta nähdä aasinnäköisen ponin. Sanotaanko että aika pettymys, se näyttää muulilta eikä aasilta. Käsite-ero on huima, Mariannekin väittää sitä aasin näköiseksi. Ei se ole kuulkaas aasia nähnytkään ;) Mutta joka tapauksessa aivan ihana. Niin suloinen
Noniin, eli saavuin ennen kuin tunnit edes olivat alkaneet ja totesin meneväni Sulolla, seuranamme vain Elvis. (Tämä menee hyvin, Sulo-Elvis-Sulo, seuraavaksi pitää siis mennä Elviksellä) En viitsinyt mennä harjaamaan Suloa reiluksi kahdeksi tunniksi joten katsoin ekan tunnin lähes kokonaan. Kymmentä vaille kuusi lähdin hakemaan ponia tarhasta. Ja kun aikaa oli näinkin runsaasti, päätin harjata ponin perusteellisesti! Ensin kumisualla karvaa ja savea pois. Sitten yhdellä harjalla Sulo kokonaan, ei päätä kuitenkaan. Sitten kaviot, jotka olivat erittäin täynnä savea, jota en saanut edes pois. Aijai.
Sitten otin jonkun kivan harjan ja jonkun friikkiharjan ja harjasin hiukan Sulon tukkaa ja häntää ja murensin niitä savikökkäreitä jouhista pois. Ja sitten Sulo kokonaan läpi yhdellä harjalla. Vessakäynnin jälkeen otin kaviokoukun ja putsasin kaviotkin ulkopuolelta ja käsin rapsutin hiukan sieltä jalan alaosista savea pois. Ja lopuksi Sulo vielä yhdellä harjalla läpi. Sitten poni näytti oikein edustavalta joten kehtasin varustaa sen. Ja kentälle.
Meillä oli aika vapaamuotoinen tunti. Ensin käveltiin ja Sulo meni oikein hyvin. Vaan kerran olisi seurannut Elvistä, muuten se kääntyi tosi hienosti. Hieno poni. Mä koitin asettaa hienosti volteilla, tuloksena tosin oli se että voltit alkoi merkillisesti kutistumaan. Hmm...
Sitten lähdettiin kevyt raviin. Kun mä koitin siirtää ponin raviin, se lähtee hyppimään kentän keskelle, vaihtaa suuntaa yms. Kauhean tappelun jälkeen sain sen raviin, Elviksen perään :D Siinä sitten koitan Suloa kääntää, ja ei mitään. Kun lopulta päästiin imusta pois ja sain ponin kulkemaan alkoi meidänkin juttu jopa toimia. Poni kääntyi, koitin asetella, koitin muistaa katsoa minne menin. Ja tajusin yhdessä vaiheessa että vaikka asetan niin voin silti pitää myös sen ulko-ohjan tuntumalla.
Ravailtiin siis vaan kevyesti, hiukan jotain voltteja otin Sulon kanssa. Sitten pikku harjoitusravipätkän kautta käyntiin. Ja olin oikein ylpeä kun istuin siellä ravissa niin hyvin, pomppimatta siis. Hetkinen käyntiä ja päästettiin hepat vapaammalle ohjalle. Vinskikin liittyi seuraamme ja Sulo ilmeisesti ajatteli että jippii, rakastettu toverini tuli, ja meillä oli hetken ongelmia, kun Sulon mielestä meidän olisi pitänyt mennä kyselemään kuulumisia Vinskiltä. Otin tässä vapaassa käynnissäkin hiukan jotain kääntämisiä. Ne sujui hyvin jos ketään ei ollut lähistöllä. Jos oli, oli kiristettävä ohjia ja laitettava poni menemään. Mikäs siinä toki.
Sitten lähdettiin laukkaamaan. Saatiin laukata miten haluttiin, taas. Mä nostin tietenkin ravista, ja ajattelin että jospa vaikka laukka nousisi heti ekalla yrityksellä, kun tuossa alkuraveissa oli Sulo vähän väliä siirtynyt laukkaan kun koitin kääntää sitä pois Elviksen perästä. Turha luulo oli sekin ja tuli muutama moka...
Sitten sentään nousi se laukkakin. Aika räpellystä, mä vaan ajattelin että jos saan Sulon eteenpäin, olen tyytyväinen. Ekat nostot jäi askeleeseen kahteen, sitten päästiin jo vähän etenemäänkin. Mutta joka kerta Sulo hyytyi ennen ratsastajaa. Ja joka kerta se ravi yllätti mut, niin että aloin pomppimaan ja joku laukannosto oli täysin hepreaa siinä kohdassa. Ärh, miten se voikin näyttää niin helpolta kun jotkut nostaa laukan saman tien takaisin? Räivöstyttävää.
Välillä meillä oli jotain älyvapaita laukkapätkiä kun nostin laukan, laukattiin hetki, Sulo hyytyy, multa tyyliin tippuu jalustin kun pompin niin holtittomasti. Sitten haen hetken sitä ravia kun Marianne valittaa siinä vieressä että et nyt hiljennä, ei se haittaa vaikka jalustin tippuukin, ja sitten nostan laukan takaisin ja toivon pysyväni yhdellä jalustimella. Ihan hyvin siellä kyllä pysyin, sentään. Ja kyllä mä sain istuttua laukassa oikein hyvin. Nostot onnistui jotenkin, mutta kyllä Sulo lähti itsekin laukkaamaan. Ja kyllä mä muutamaan otteeseen sain suht heti nostettua laukan takaisin (siis pikku rauhoittelun jälkeen, mutta suht heti verrattuna normaali tilanteeseen) Ja laukassahan mä en edes koittanu onkia mitään jalustinta takaisin, hain sen sitten ravissa. Jos ehdin :D
Sitten vaihtui suunta ja meidän taidot katosivat jonnekin. Laukka ei noussut ja jos nousi niin se oli väärä. Sulo seurasi kaikkea mikä liikkuu, joten laukkaamisesta ei tullut mitään. Jnejnejne. Lopulta sain ainakin yhden hyvän pätkän. Laukattiin ihan oikeaa laukkaa, pitkä sivu, ilman seuraamista. Ja siihen se laukkaaminen sitten loppuikin. Ja joo, tiedänhän mä että suuri ongelma tässä on se, että kun Sulo alkaa seuraamaan, mä hätäännyn että "omg oon huono, poni seuraa!11". Sitten lähden kallistumaan eteenpäin kun haen käsille enemmän "painoa" ja sitten istun tyyliin etukaarella ja poni ei ainakaan käänny. Sitten kun vielä unohdan pohkeiden riittävän käytön niin soppa on valmis ...
Sitten siirryttiin kevyt raviin. Ja se meni oikeasti tosi hyvin. Sulo meni niin hienosti, onko meillä ollut ikinä noin kivaa ravia jotenkin. Tai sitten se johtui siitä että tunti meni muuten niin huonosti :D
Mutta Sulo kulki eteenpäin, ei seuraillut, kääntyi vaikka ohja oli melko roikkuva (vaan kerran jouduin kiristämään kun Elvis kulki edellä mutta kääntyi kumminkin tosi hyvin) Mäkin sain siihen kevennykseen jotain tahtia ja niin. Tosi kiva loppuravi. Kerran taidettiin käyntiin hyytyä mutta siinä se.
Niin ja pari puskakokeilua tuli, mutta sain Sulon pois. Kerran se jäi mutustelemaan yhtä heinänkortta sinne naamalla oikein pirullinen virne. Ja siinä me tapeltiin hetki ennen kuin sain sen ponin pois sieltä. Ja hei, kuinka monta kertaa mulle huomautettiin kevennyksen vaihtamisesta :D Noloa. Mutta en vaan ehtinyt ja muistanut tarkistaa, oli tärkeämpääkin tekemistä.
Ja huomasin kyllä että Sulon kanssa en vaan löydä niin helposti sellaista tahtia siihen kevennykseen. Tai siis, osaan keventää ja näin, mutta jotenkin se on kauhean vaikeeta ja tuntuu että pieninkin muutos raviin ja mä sekoan. Ja jotenkin loppuravissa löysin aika kivan kevennyksen sinne.
Sitten tosiaan jäätiin käyntiin ja mä heitin jalustimet pois. Jumppailin jotain omaa siellä ja näin :D Sulo kulki kiltisti uraa pitkin, eikä se tainnut juurkaan seurailla tai mitään.
"Sehän meni oikein hyvin" toteaa Marianne kun kuljemme ohi.
"No en nyt sanois" totean minä, suorastaan hämmästyneenä. AI ETTÄ HYVIN!? Okei ehkä yli puolet tunnista meni hyvin, mutta kaikki muu niin huonosti. Toiseen suuntaan laukka oli suorastaan katastrofaalista eikä siitä tullut jotain jonka jätämme kirjoittamatta. Ja Sulo seuraili ja minä istuin niin huonosti kuin vain ihminen voi. Mä istuin varmaan koko tunnin vinossa, tai sitten satula oli vinossa, tai sitten jalustimet oli vinossa. Tai sitten mä olen niin vino että kuvittelin istuvani vinossa. Mulla oli koko ajan väärä kevennys, mikään ei onnistunut ja tämä toteaa että meni hyvin. Kuulkaas, tarvitaan nyt kyllä opettaja joka aina tunnin jälkeen valittaa että menipäs surkeasti, mitään et osaa, haahaa. Sitten olen tyytyväinen :D Vai vielä HYVIN. Ja sitten rauhotutaan, mietitään että joo, vuoden olen ratsastanut. Kyllä se meni hyvin.
Sitten Marianne sanoi olevansa tyytyväinen siihen kun en hiljentänyt vaikka jalustin tippui vaan jatkoin ja laukkasinkin jopa, kun joskus hiljensin aina. Ja mitä hyvää siinä nyt oli ? Mietitäänpäs nyt, mitä hittoa se jalustin ensinnäkin teki siellä kun sen kuuluisi olla jalassa. Sen kuuluisi levätä kauniisti päkiällä, hyvin kevysti vain, eikä hengailla hevosen kyljellä. Eihän tohon voi olla tyytyväinen. Siihen voi, kun se jalustin pysyy jalassa jonne se kuuluuki :D
Mä olen kuulemma sellainen että mä en ole tyytyväinen mihinkään. Eihän huonoon suoritukseen voi olla tyytyväinen, tiedän pystyväni parempaankin. Ja parempi näinkin kuin että jee sain hevosen ravaamaan askeleen vuosien yrityksen jälkeen, nyt voimmekin pari vuotta tehdä niinkuin heppa haluaa kun olen niin tyytyväinen elämääni ja aivan mahtavaa!
Ja muutenkin, olenhan mä tyytyväinen, moniinkin asioihin. Esim... Hetkinen, pitää miettiä :D
No näihin loppuraveihin, viime tunnin laukkaan ja siihen kun en kiskonut Elvistä raviin kun se meni, yhteen hyppyyn joka tosin ei ole kovin iso asia, siihen kun opin oikeasti istumaan laukassa. Ja joka kerta mua ilostuttaa kun huomaan istuvani harjoitusravissa :) Niin pieni asia, ja niin paljon iloa. Kun joskus ajattelin etten ikinä opi istumaan vaan pompin aina kuin perunasäkki ja nyt on mahtavaa huomata kun pystyy istumaan siellä oikeasti kuin liimattuna. No ei tietenkään aina, esim laukkaa nostaessa mä jännityn sen verran kun pitäisi laukkakin nostaa ja silloin pompin jonkun verran (tänään kyllä istuin aika tiiviisti) Mutta suunnatonta riemua tuottaa kun istun edes jonkun pätkän kuin liimattuna siellä penkissä. Se on mahtavaa, aina vaan ja aina vaan. Saa nähdä milloin kyllästyn tähän riemuun.
Mutta tosiaan, en mä ainakaan nyt osaa kyllä sanoa yhtäkään tuntia johon olisin täysin tyytyväinen. Aina on parannettavaa. Mä olen tyytyväinen tunnin osiin, mutta koko tuntiin en, koska joku on mennyt pieleen. Mutta eikös se ole hyvä, keksin joka tunnista korjattavaa johon voi jatkossa koittaa kiinnittää huomiota.
Sitten kauhean tappelun siivittämänä keskelle ja Sulo reippaasti pois. Sitten kirjoitutin kortin ja tosiaan. Koko ajan oli miettinyt että tänään, tänään mä varaan sen meidän irtotunnin. Mietin että hyvä varata tänään, pääsen miettimästä sitä. Mutta arvatkaas kuka jäätyi kun oli oikeasti kysyttävä :D Siinä seisoo ja odottelee että kaikki häipyy, antaa kortin ja lopulta pikku öö örinöiden saattelemana saa sen jopa varattua. Voiko olla näin vaikeeta? Mutta tosiaan, jos ei ihmeempiä tule, me neljä mennään meidän tunnille kahden viikon päästä. Jeejee, ihanaa ja jippii. Nyt vaan kukaan ei saa päättää ettei se sovikaan tai muuta samanlaista. Olisipa se pian, mulla on nyt jotain mitä odottaa ja jännittää.
Meinaan oikeasti, se on niin näytön paikka. Näyttää noille että kahtokaas, tässä on vuoden tulos, kyllä mä nyt sentään jotain osaan jo vaiko :D Toivotaan nyt kaikki yhdessä ettei se tunti mene ihan penkin alle, ei tuo kovin hyvää kuvaa sellainen, vai mitä.
Kaksi viikkoo ja yksi päivä!!! Nyt mä vaan mietin ja pelkään että kumminkin Marianne kuuli väärän päivän tai muuta samanlaista :D Tosin mä kyllä toistin sen päivämäärän kahdesti, että kai se tajusi.. Luotetaan taas tähän ja näin. Täytyy sitten vaan kahden viikon päästä rutistaa itsestään sen verran että uskaltaa sanoo tyyliin moikka, me tullaan sitten huomenna yms. Varmistellaan varmistellaan. Mutta mutta, pian se on, mutta ei tarpeeksi pian
Ja mä keksin että haluan mennä Vinskillä. Koska olen silläkin viimeksi mennyt ja nyt oikeasti haluan mennä sillä. Ihan vaan kokeilun halusta. Kuuluisiko ohjelmaamme "kuljetaan pitkin uraa kaula kaarella ja syödään puskista kun vaivainen ihminen siellä selässä ei saa minuun mitään tolkkua"? Mutta mä haluan mennä Vinskillä. Pitäisiköhän kysäistä että jos mä mitenkään voisin ;) Tai sitten antaa olla.
MUTTA KAKSI VIIKKOA JA YKSI PÄIVÄ, JOS JOLLEKIN TULEE JOTAIN, NIIN SE KUOLEE HAHAHAHAH >:D Nimenomaan kellekään ei tule mitään. Että kun mä en voi muuta tehdä kuin ajatella sitä meidän tuntia ja kaikkea, toivottavasti se edes sujuisi ja kunpa nämä päivät menisi nopeasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti