Tosin tajusin että mulle on tullut yksi uusi ongelma. Nimittäin pää ei pysy siellä missä pitäisi. Mulla heiluu pää alas ja sivulle ja väärään suuntaan. Ennen pää katsoi just tasan oikeaan suuntaan, mutta nykyään on vähän muutakin mietittävää kuin joku pää, niin se sitten vaan unohtuu :D Ja asiaahan ei auta se että rakas kypäräni on laajentunut. (Se oli joskus sopiva, mutta mätkähteli maahan ja suurentui) Se on jumalattoman iso. Viime tunnillakin joutui vähän väliä kypärää nostamaan kun se oli silmillä ja kun kypärä on silmillä niin pääkin painuu alas. Tarvin uuden tai vedän metrin maalarinteippikerroksen sinne sisälle, jos vaikka olisi tarpeeksi pieni.
Koska ihan kohta (ehkä kuukauden päästä) on kulunut vuosi siitä kun tuolla aloitin, niin tehdäänpä vuosipäivä postaus :D Heh, keksin tekosyitä miksi voisin kirjoittaa.
Miksi mä rakastan Maskua, mutta edelliset tallit eivät niinkään miellyttäneet? Voidaankin miettiä tätä nelituntisella luennollamme;
Ensimmäinen talli oli liian iso ja kallis. Hevosissa oli se likaisuus-efekti (musta tosiaan tuntuu että tiettyjen tallien hevoset on likaisia :D Johtuu varmaan siitä että talli on niin iso ja siellä käy paljon likaisia pikkutyttöjä hevosia hiplimässä jolloin hevosetkin likastuu. Likakammoinen. Kiva kun kesätöissä hoidan lapsia ja joka toinen hetki on kädet pestävä. Mielenkiintosinta onkin se että tallilla ei olevinas ole lainkaan likaista. Mä en voi vaikka syödä omenaa ilman että pesen sen jälkeen kädet, sen sijaan voin maata tallin lattioilla ja olla sitä mieltä että olen täysin puhdas ja hygieeninen (; ) Ja no, hevoset oli liian tuntihevosia. Sellaisia, niinkuin... Tuntihevosia. Ei sitä voi muuten kuvailla.
Edellinen talli, tosiaan, opetus oli olematonta liikenteen ohjausta, mikä ei tietenkään ollut kovinkaan innostavaa. Toisaalta myös osa periaatteista joita opetettiin oli melko outoja (ainakin nyt kun ajattelee*) ja suoraan sanottuna siellä oli aivan liian suojattua tämä ratsastaminen :D En siis ole mikään kamikazeratsastaja mutta oikeasti. Ja se oli ihan liian pieni paikka. Kun tuntui että teki mitä hyvänsä niin aina on joku katsomassa pahasti (ihmiskammoinen) ja häiritsi kun homma oli niin määrättyä (varsinkin kun aikaisemmin ollut isolla tallilla, jossa sitten ei niin kauheasti vahdittukaan.)
*Esimerkiksi nykyään mua huvittaa suuresti kun välillä kahdeksan vuotta ratsastaneella tyypillä oli taluttaja koska hevonen menee puskaan syömään. :D Näin me opitaan ratsastamaan ruokailevilla hevosilla. Tietenkin sitten oli taluttajat jos hevoset meni tai teki jotain tällaista (vähän riippuen ihmisestäkin, mutta joo, aika usein kumminkin) ja jos tiedettiin että maastossa hevonen ei kulje silmät kiinni niin sillä oli taluttaja. Niin, turvallistahan se on toki. Mutta mietitäänpäs kun tällainen viaton pikku-Milla meneekin seuraavalle tallille, jossa hevoset eivät kulje unissaan edellä kulkevan hännässä niin kentällä kun maastossa. Lievä järkytys kun hevonen saattaakin pelästyä vaikka pikku puudelia joka sipsuttelee tiellä. Ja joo, kyllä mun mielestä tällainen puudelin säikkyminen ja jopa maastossa virkistyminen on parempi kuin se että hevonen kulkee silmät kiinni ja heti saa taluttajan jos joku ei suju. Entäs kun ostaakin oman hevosen, entä jos se ei olekaan kiltti ratsastuskoulupolle joka kulkee silmät kiinni etiä päin? Siinä kohdassa voikin olla vähän mielenkiintoiset fiilikset kun hevonen voi olla jopa hereillä.
*Paljon ei opetettu, mutta yksi opetus oli että pohkeet irti kyljistä. Nykyään onkin vaikeaa kun Marianne valittaa että pohkeet on kuin lentokoneen siivet :D Kaksi ongelmaa: olen oppinut pitämään ne kaukana ja ne ei vaan voi olla siellä.
*Muistan kun olin ekoina tunteina vanhalla tallilla. Mulla sitten ravissa ilmeisesti katse karkaili ties minne ja mulle sanottiin että jos olen oppinut katsomaan kevennyksen jalasta, niin mun pitää lopettaa se. En saa katsoa kevennänkö oikein (joo, en kyllä edes katsonut kevennystä, vaan pää karkaili minne halusi. Mutta päällä on oikeuksia, onhan sillä omat aivotkin) Nykyään kun miettii niin mikä mahtoi olla syynä?
Olen myös todennut että toi tunteminen on ilmeisesti aika.. turhaa. Tai, lähes kymmenen vuotta ratsastanut kaveri jakoi mulle tässä viisauksia ja sanoi että hän tarkistaa aina kevennyksen sillä että jos sisälapa menee eteen, hän nousee. (Jaa, eli jos sattumalta arvot oikean kevennyksen vaihdat sen heti vääräksi) Toisaaltahan tuolla ei niin paljon ole edes väliä, kun lähinnä pitkät sivut ravaavat, mutta silti.
*Muistan, se oli harmi kun ei koskaan menty harjoitusravia. Tasan yhdellä leiritunnilla kuulin että tuntilaiset sai mennä harjoitusravia. Muuten kevennettiin aina. Mutta olipahan ainakin jännää kun ravattiin ilman jalustimia. (Ja oikein extrajännää kun pääsikin Maskulla humputtamaan harjoitusravia vaikka kuinka paljon :D Muistan kyllä että ekoilla kerroilla mä vaan pompin hullun tavalla siellä. Mikäs siinä.)
Nykyinen talli on sopivan kokoinen. Hevoset on kivoja (ja hyvin lahjakkaita jopa, tosin jos ruvetaan taas entisaikaa miettimään niin lahjakas = hevonen joka osaa kaikki kolme askellajia. Ennen oli vaan ehkä... kolme lahjakasta ratsua, jollei shettiksiä lasketa mukaan, ja noistakin kolmesta kaksi oli sellasia että ihan kaikki ei pärjännyt niille. Tai ainakaan minä en pärjännyt niille :D Toinen ei liikkunut ja toisen kanssa mentiin kahdesti portista ulos. Enkö minä muka ole hyvä?) Minua yritetään ymmärtää (mikä saattaa olla haastavaa) ja minua yritetään opettaa (mikä on muuten haastavampaa)
Oikeasti, jos mulla olisi videoituna se eka irtotunti ja nyt vaikka toi edellinen tunti. Mä voisin varmaan itkeä. Alle vuodessa semmoinen muutos. Oi että, nykyään hevoset tekee jo suurinpiirtein niinkuin mä haluan. Ja vaikka Sulo (eilistä lukuunottamatta) parina viime kertana meni niin huonosti, niin ei se puskaan edes koittanut. Voidaanko ajatella että olen niin lahjakas ettei se mene sinne :D Tai siis, silloin kun Henna oli, niin silloinhan Sulo ei muuta tehnytkään kuin käynyt puskassa, ja näin.
Tämä blogi on kuulkaas hyödyllinen. Mä olen tehnyt paljon havaintoja niin tästä kuin edellisestäkin tallista. Mä olen huomannut kaikenlaista, ja vasta kun olin blogiin kirjottanut tajusin, mitä Marianne tarkoitti :) Sehän siis eilen tunnin lopussa jutteli taas kaikille. (en tainnut mainita siitä?) Sitten kun se tuli mun luo niin se sanoi että mulla kuulemma menee Sulon kanssa aina vaan paremmin (hmm, kyllähän se periaatteessa aina kehittyy, mutta välillä tulee näitä junttura-huono-päiviä kun ei suju mikään) Ja sitten Marianne totesi että laukka näytti aika hyvältä ja kuulemma osa nostoista näytti jopa siltä että poni nosti avuista, eikä vaan katsonut että muutkin laukkaa, minäkin menen. Mä sitten mietin että oliko näissä nostoissa muka jotain eroa normaaliin verrattuna, itse en huomannut kun samaan tapaa ekat epäonnistuivat ja pariin otteeseen ei laukka noussut. Mutta kun olin julkaissut blogitekstin niin tajusin. Sulo ei kiihdytellyt loppuraveissa. Tiedättekös, yleensä hevoset kiihdyttelee mun kanssa loppuraveissa ja välillä ne lähtee jopa laukkaamaan. Nyt kuitenkin Sulo ravasi nätisti, samalla tavalla kuin alussakin. Kääntyi hyvin ja kiihdyttelemättä. Voisikohan tämä olla se mittari jolla asian voi ainakin osittain jopa nähdä... Koskaan en ole noin rauhallisia loppuraveja kokenut, oikeasti. Välillä olen saanut Elviksen rauhottumaan vähän, mutta sekin yleensä ryysii alkuun. Voisiko olla niin, että kun laukka menee niin että heppa katsoo "Jaha, muut laukkaa, minäkin teen niin" ja sitten hevonen lähtee joko liian aikaisin, tai hyvällä tuurilla vasta kun antaa pohjetta, voisikohan kenties olla niin, että silloin hevonen kaahaa myös loppuraveissa "Äskenkin laukattiin, nytkin pitää" mentaliteetilla. Voisiko siis myös olla niin, että jos hevonen nostaa avusta, laukkaa kivasti ennakoimatta, niin voisikohan se silloin kulkea myös loppuravit rauhassa "Odotanpa jos vaikka saisin laukka-avut, jaaha en saa, siispä ravaan vaan" Vai olenkohan ihan hakoteillä. Tietty joku innokas laukkaaja on sitten asia erikseen, kun se vaan innostuu että jee laukattiin, voitaisko laukata lisää. Tietenkin sekin täytyisi saada rauhoitettua ;) Mutta joka tapauksessa, voisikohan se olla niinkuin yritin teille epäselvästi selittää. Ja yleensähän (mutta leirilläkin yhdellä Pomo-tunnilla tämä ei toteutunut) jos kerran-pari saa laukkaamaan niin ei mulla sen jälkeen ole ongelmia. Nyt sen sijaan tuli siellä keskellä muutama epäonnistuminen.
No voinhan mä uskotella että siitä sen voi jopa huomata, samoin kun voin uskotella olevani lahjakas ja kun Sulo huomaa sisäisen talenttini se ei edes jaksa mennä syömään :D
Marianne myös mietti että olikohan leirillä kenties jotain vaikutusta kun nyt laukka sujui noin hyvin. No eiköhän ollut. Pääsihän siellä laukkaamaan sen verran, ja sain istuttua siellä. Joten eiköhän se auttanut jotain tässä jatkossakin, ainakin voin nyt toivoa että osaan istua edes suurinpiirtein siellä laukassa, leirin ansiosta :D
Sitten vielä, mitä kaikkea olen ehtinyt tässä vuodessa kokemaan Maskulla:
Tallin vaihto Maskulle
Eka ihan itse tehty laukannosto
Kolme tai neljä sijaista
Takaperinkuperkeikka alas hevosen selästä (Jonna: "Apua, emmä uskalla" Lopulta Jonnakin laskeutui hienosti alas :D Mua lähinnä otti päähän kun tietty menin silloin Vinskillä. Sieltä vaan pää edellä alas, loistavaa!)
Eka tippuminen (tai kuusi ekaa...)
Eka este (tai viisi ekaa... ja kauhea pettymys, kun kuvittelin että esteratsastus olisi jotenkin jännää ja hienoa kun kaikki väittää niin, mutta se oli vaan ja ainoastaan tylsää janytsaankaikkienvihatpäälleni)
Ihan eka leiri
Kolme maastokertaa ja maastoilukammo :D (eiköhän se kuulu asiaan että saan täälläkin jonkun kammon, ekalla tallilla pelkäsin yhtä ponia, tokalla tallilla pelkäsin esteitä, ilman satulaa menoa, ravaamista, sitä että hevonen lähtee laukkaamaan töltissä jnejne pitäähän sitä nyt Maskullakin hankkia joku kammo. Ja olen mä miettinyt että jos joskus joudun vielä maastoon niin en pelkää siellä, katsokaas, mä olen niin lahjakas kuten Marianne sanoi. Saa nähdä muuttuuko mieli jos sinne oikeasti joutuu)
Äitikin oli ekaa kertaa katsomassa mun menoa ("joo tulin kattomaan mitä on oppinu ja miten menee ja montako kertaa tippuu" "NO EIHÄN MILLA NYT MITÄÄN PUTOA, KU HÄNEL ON NIIN KEHITTYNY TASAPAINO" ja mä repeilen selässä. Nyt tietokilpailu kysymys, kuka tässä kaksi viikkoa sitten tippui kolme kertaa tunnin aikana :D)
Ehdin muuten menemään Elviksellä, Vinskillä, Pomolla, Kaisalla, Viirulla, Sulolla..
Opin keventämään, istumaan, laukkaamaan, kääntämään (kaikki ainakin jotenkin)...
Ja jotta ei mene turhan ratsastukselliseksi niin opin laittamaan alaturparemmin (:D), suojat oikeisiiin jalkoihin...
Olen myös saanut jonkin näköistä varmuutta ja ihmiskammo ehkä hieman laimenee. Tai no, uskallan mä ainakin nykyään mennä tallin ovesta sisälle. Tai no, ainakin tiistaisin
Ravasin ja laukkasin ensi kertaa ilman satulaa
Olen kokenut tämän vuoden aikana uskomattoman monta hyvää ja onnistunutta tuntia. Se määrä on oikeasti uskomaton, kun ennen ei hyviä tunteja ollut kuin ehkä... no, ei tule montaa mieleen, jos se valaisee yhtään.
Samoin mä olen oppinut taas nauttimaan ja pitämään ratsastuksesta.
Ja olenhan mä onnistunut jopa muutamaan otteeseen väistättämään pohjetta ;)
Ja ainoa miinus jonka olen oppinut, on se että pää vaeltaa ihan liikaa nykyään, mutta kai se on vähän.
Paljon on vielä opittavaa mutta jos vuodessa mä olen kokenut ja oppinut ja kehittynyt niin paljon kuin olen, niin paljon kuin tuossa listassa on, niin paljon kuin mä olen teille hehkuttanut niin.. Miettikää miten paljon mä voinkaan oppia seuraavassa vuodessa. Ja seuraavassa. Tietenkään mä en oleta että oppisin ja kokisin yhtä paljon kuin tänä ekana vuonna, sillä ekat oppimiset oli lähinnä jotain istuntakorjauksia ja kevennyksen opettelua, jotka oli tuollaisia helppoja juttuja. Tietenkin kaikki vaikeutuu tässä kun jatketaan, mutta mikäs siinä.
Nyt voin ottaa kyllä ihan hyvin tavoitteeksi että seuraavan vuoden aikana opettelisin laukkaamaan paremmin ja opettelin väistämään sitä pohjetta :D Mutta saa nähdä mitä seuraava vuosi tuo tullessaan. (ja eihän mun tarvi niitä toisena vuonna opetella, meinaan vuosi Maskulla tulee täyteen vasta joskus elokuun puolessa välissä, mähän ehdin näinä viikkoina oppia kaiken, aivan kaiken)
Mä rakastan teitä kaikkia, mä rakastan koko maailmaa, ja varsinkin mä rakastan tuota tallia. Vaikka on ollut myös niitä hetkiä kun tekisi mieli hirttää poni, ajaa jokeen ja ampua kaikki, niin mä olen silti erittäin tyytyväinen jokaisesta hetkestä jonka mä olen tallilla viettänyt. Tämä vuosi on ollut varmasti mahtavin, jos ratsastuksesta puhutaan. Musta tuntuu niin ymmärretyltä, viisaalta, taitavalta just nyt, joten pakko vaan hehkuttaa jonnekin. Eikä niin väliä vaikkei kukaan tajuisi tai lukisi, mä tajuan. Mä melkein itken taas. Miettii kuinka mahtavaa tällaistakin hehkutusta on lukea vaikka vuoden päästä (tosin jo viikon päästä tämän lukeminen olisi jännää :D En mä vaan muista. Se on oikeasti hauskaa lukea tätä blogia, miettiä että olenko mä kirjoittanut tuollaistakin ja ainii tehtiinkö me totakin) Oih ja voih, uudet lempisanani.
Vuodesta koosteita, toisin sanoen kaikkea mitä tulee mieleen;
"KUOLEEE1!!111"
"En mä osaa keventää, enkä mä saa tätä käännettyy"
"No sitten sä voit ravata uralla ja harjotella keventään" Mä ravaan uraa pitkin ehkä kierroksen, totean että häiritsen kaikkia kulkemalla väärään suuntaan ja hampaat irvessä väännän tehtävää.
"ISTU! Älä seiso jalustimilla vaan päästä jalat rennoiksi ja istu"
"Mä yritän koko ajan, muttei täällä pysy"
"o-o Vinskin laukassa on helppo istua, ku se vyöryy eteenpäin kuin lihapulla"
"Eiks oo ihana"
"Oivoi, nyt mää säikäytin hänet :(" (Katsottiin Pomoa kun se oli ihan uusi)
"Sehän meni hyvin, se vaan laukkaa vähän lujaa ku on niin lihava ettei se voi laukata hitaasti, tai voi, mut se on niin rankkaa" (loogista, mitä suurempi massa, sen kovempi vauhti)
"Voivoi, tuu sitten käymään."
"Ei kai Jonna oo lopettanu ratsastusta, ei kai Jonna oo lopettanu ratsastusta"
"No ei, ei se vieläkään oo, se vaan käy vanhal tallil :D"
"No niissä kengissä oli varmaan joku valmistevika, ei turvakärkiset kengät VOI hajota" (älä ole niin varma, musta tuntuu että se valmistevika oli Jonna :D)
"Sehän meni hyvin"
"Mikä muka meni huonosti :o" yms Mariannen sokeutumiskohtaukset ovat kyllä melko hauskoja, tosin silloin kun ne tapahtuu niin hyvin rasittavia :D Ei ei, sano suoraan vaan että oon huono, äläkä esitä ettet muka huomaisi kaikkia mokia.
Ja oikeasti, suurimpina kohteliaisuuksina mä pidän asioita joita ei sanota vain mulle. Mä en ole kuolla riemusta jos Marianne toteaa että meni hyvin. Mä vaan mietin että eikä mennyt, tai sitten että niin ehkä. Sen sijaan mä oon pökertyä onnesta esim jos Marianne toteaa jollekin että Milla jaksaa hoitaa ja jos Marianne toteaa yleisesti että on niin hyviä ratsastajia että kenttä pölyää. En tiedä onko tämä sitten idioottimaista, mutta kuitenkin. Vaikka kyllähän se kosketti kun Marianne totesi että Elvis oli eka hevonen joka antoi niskasta periksi. Itse asiassa noi kolme oli sellaiset mun mieleen jääneet sanomiset joiden jälkeen olin vaan tosi iloinen. Mutta ei semmoinen kosketa jos todetaan että on niin huolellinen, olisi hyvä hevosenhoitaja, tunti meni hyvin yms. Tuollaisia joutavuuksia nyt voi löpistä kaikille :D Jooh, ja niitä kuulee useammin ja ne unohtuvat.
Tämä pieni vuosi on sisältänyt niin onnea, iloa, naurua, riemua kuin myös vihaa, raivoa ja suruakin. Tämä vuosi on ollut niin opettava ja kannustava, mukava ja ihana. Ja kun mä vaan olen niin onnellinen tähän kaikkeen. Joten kiitos vaan kaikesta teille kaikille. Teille pelottaville ihmisille jotka olette lukeneet (tai skipanneet) tämän tekstin ja Mariannelle joka on jaksanut ymmärtää ja opettaa minua tämän ensimmäisen vuoden. Toivotaan mitä parhainta jatkoa. (Jaaha blogikin on ollut kohta pystyssä puolivuotta)
Heips, mä koitan olla kirjoittamatta, kirjoittaa seuraavan kerran kun olen tallillakin :D Mutta vaan koitan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti