Tiesittekö muuten että suomenkieli on kyllä kivaa. Kun on niin paljon eri tapoja sanoa asioita ja ihmiset tajuaa. Voi sekoitella sanajärjestyksiä, ei ole niin tarkkaa. Ja mun mielestä esim. englanti on kauhean ruman kuuloista. Tai mietitäänpä vaikka sanaa book. Miten se lausutaan järkevän kuuloisesti. No ei mitenkään. Sad, siksi englanti on ruma kieli kun mitään ei voi lausua järkevän kuuloisesti :D Sen sijaan mun mielestä saksa on kauhean ihanan kuuloista, vaikken siitä mitään ymmärräkään kun saksalaiset puhuusilleenylinopeastiettämätajuanehkäyhdensanankunneonjopuhunutkokolauseen. Mutta suomi on oikke kliffaa ku voip puhhuu suuri piirtei mite halluu ja khyl sitä silti normi immeiset ymmärtää :D Ei mutta kyllä mulla oli välillä pudota silmät päästä kun meidän luokan ihmiset tyyliin kysyy mitä tarkoittaa joutilas yms. Eikö tämä kauhea nykynuoriso nyt suomea edes osaa ;)
Toisaalta suomessa on joitain niin oksettavia sanoja. Yh, mä en sano joitain sanoja kun ne on niin etovia. Esim finni on kamala sana, hyi hyi. Katsokaas kaikki virheet ovat yksinkertaisesti pisteitä. :D Samoin makupala on niin karsea sana kuin olla ja voi, yök. Mikä neropatti senkin meni keksimään (on se neropattikin aika älyvapaa sana...) Miettikää nyt kun joku sanoo makupala. Yök, mulle tulee paha olo kun ajattelenkin jonkun sanomassa sanan makupala. Kun se lausutaan oikein mmmmmakgkupbpallla. Hyi. Siis ihan mikä tahansa herkku, karkki, nami, syötävä on parempi kuin se karmea maun ja palan yhdistelmä. :D
Onhan noita karmeita sanoja enemmänkin, tuli nyt vaan noi mieleen. Joskus vihasin suuresti myös sanaa likka. Nykyään olen sentään siihen siedättynyt, muuten räjähtelisin tunneillakin vähän väliä. (Muuten sana vanhus. Tuleeko teillekin heti mieleen mies? Mulle tulee, en osaa ajatella että vanhus voisi olla nainen.)
Pohjimmiltaan oikein mukavaa tämä suomi ;) Se vaan että makupala on turhan yleisessä käytössä ja tekisi mieli hirttää ihmiset jotka käyttää sitä sanaa :D
Muuten näin johonkin liittyen mä olen huomannut että lastenhoito ei ole kovin mielekästä. Tosiaan kunnalla kesätöissä ja päivähoitoon pääsin. Siis onhan siellä ihan kivaa, olen kaikkein pienimpien kanssa mikä on kiva. Ja siellä on yksi ihana vauva :) Vauvat on ihania! Haluan oman vauvan, mutta en sitten halua pitää sitä kun se kasvaa kamalaksi kakaraksi. Mä rupean adoptoimaan ihmisten vauvoja ja palautan kun ne alkaa ärsyttämään mua, vauvat on vaan ihania ;)
Mutta tosiaan, tämä lastenhoito ei näemmä ole yhtään mun juttu. Kyllästyin jo ekana päivänä :D Sen sijaan esim just noita tallihommia jaksaa ihan kepeästi. Ja jännää on se että mun mielestä se lastenhoito on fyysisesti rankkaa, rankempaa kuin jotkut tallihommat. Meneeköhän vähän älyttömäksi. Mutta selkä tulee kipeäksi kun seisoo siellä jotain leluja pesemässä ja kun nostelee hyvin kasvaneita lapsia ja niin. No onneksi siellä on muutama aivan ihana lapsi niin jaksaa olla siellä niiden kanssa leikkimässä.
Ja blogiin liittyen, meille ilmeisesti sopii se irtotunti, jeejee! Tai Jonnalle kuulemma sopii, Hennalle sopii (ja pikkusisko tulee kanssa :D Jeejee) ja no, eiköhän mullekin sovi. En ole maininnut vielä, mutta aikanaan, aikanaan. Oikeasti, en kestä jos nyt joku ilmottaakin ettei se sovikaan, tai jos joku älypää tulee kipeäksi tässä noin kolmen viikon päästä. Oi mä olen odottanut tätä niin kauan, ja siihen on enää alle kolme viikkoa. Nyt vaan pitää toivoa ettei kukaan sano ettei sovikaan ja sitten toivon mukaan tiistaina sanoa isolle pelottavalle Mariannelle että se sopii.
Muuten jännä tyyppi. Tai siis se on välillä tosi iso ja pelottava ja välillä tosi iso ja turvaa tuova. Ja kun periaatteessa se ei ole kumpaakaan kun se on niin ahdistavan pieni :D Että se on ahdistavaa kun ihmiset on mua lyhyempiä. Välillä häiritsi olla kavereidenkin kanssa kun ne olí niin pieniä (joo, Henna ehkä muutaman sentin lyhyempi, mutta silti) Tosin mulla oli aina hauskaa kun sain haukkua kaikkia pätkiksi. Muutenkin kun miettii niin me oltiin aika reiluja toisillemme, meidän kaveripiiri :D Suurin piirtein kaikki kanssakäyminen oli toistemme haukkumista, mutta mikäs siinä. Parempi sanoa suoraan. Voi niitä aikoja, nyt mulla ei ole enää ketään. Elämä menee ja sitä rataa. Mulla ei ole kavereita, sääli homma :D En mä katos enää mistään saa kavereita, en ole niin ulospäinsuuntautunut.
Olinpa minä muuten rohkea, en sanonutkaan siitä :) Uskalsin mennä keskiviikkona tallille, eikä edes jännittänyt. Vaikka siellä olisi voinut olla pelottavia ihmisiä. Mutta uskalsin kun mietin että istun vaikka 24/7 kentän laidalla kun massiivinen Marianne luo siellä turvaa ja näin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti