Hmm.. Heh. Tässä olen jo jonkin aikaa miettinyt että olisipa niin kauhean kivaa mennä taas pitkästä (heh, tosi pitkästä) aikaa ilman satulaa. Sitten olen taas miettinyt että ei, minä en mene. Nyt on syksy, aikaisintaan joulukuussa voin harkita. Syksyllä ei voi mennä ilman satulaa, liian riskaabelia.
Samaten olen miettinyt että minä menen Pomolla ilman satulaa. Minä teen sen, vihdoin minä uskallan.
Ja kuten arvata saattaa, eihän sitä mitenkään voi olla menemättä ilman satulaa jos oikein kauheasti tekee mieli. Vaikka kaikki sotikin mun ajatuksiani vastaan. Pomo vain mun kanssani ja syksy ja eilenkin sen kipitteli alta. Mutta hei, mitäs siitä. Nynnyt ajattelee järkevästi, kovat jätkät tekee mitä niitä lystää.
Meninkin sitten kentälle ja kipsuttelin Mariannen luo kysymään suurella jännityksellä :D Siis en tiedä, Marianne ei varmaan ajattele kuten minä (syksy on kuolemaksi!!1) mutta olihan se silti aika jännittävää kysyä nyt. Ihan vääränä vuodenaikana.
"Hmm... Miksi sää nyt halut mennä ilman satulaa?" ja sitten siihen vielä oikein sellainen kärsivä ilme. Sellainen, kyllä sä vähintään kuolet ja putoat jos nyt ilman satulaa menet.
Kerrottuani nerokkaan syyni ("en kestä kun olen niin vino, ehkä se korjaantuu nyt") sain luvan. Heti kun lupasin leipoa kakkua jos putoan. Minähän en ikinä putoa jos moisia lupailen. Se on kyllä ehkä hyväkin.. Mä olen oikea kodinhengetär.
Katselin siinä vähän tunteja, auttelin Evitan kanssa ja olin kamalan sosiaalinen. Sitten lähdinkin ponin metsästysreissulle. Se oli sydäntä särkevä matka, kaikki tarhailevat hevoset olivat höristen tulossa mukaani! He olivat niin suloisia, kamalaa jättää heidät sinne. Yksin, kylmään maailmaan :(
Pomokin käppäili portille vastaan ja lähti mukaani tosi kiltisti. Kerroin sille että sen tulee nyt käyttäytyä ja olla pudottamatta minua. Poni oli ihan juonessa mukana, käveli rennon rauhallisesti kanssani talliin, oli harjauksen ajan nätisti. Hän oli oikein viisas. Vaan valitettavasti ponin muisti oli kovin hatara. Kun menin suitsimaan Pomoa niin sehän oli varsin pöllö. Kun pistin suitsia niin poni jammaili ja heilui pitkin karsinaa ja puri mun takkia kun hänhän ei ole nyt menossa mihinkään. Kun sain Pompelin kuntoon niin sehän oli seuraavaksi juoksemassa jo pihalle yli ihmisten. Sitten kun seistiin siinä, minä ohjat kädessä, odoteltiin että voitaisiin lähteä, niin ponihan yllättäen päätti että me lähdemme just nyt. Sitten se vakaasti kuin puskutraktori vyöryi käytävälle ja kiskoi mua perässään. Siinä vaiheessa jo lähes suutuin ponille ja heitin sen takaisin karsinaansa. Kaiken tämän huipuksi vielä kentälle kävely ja portilla odottelukin olivat mahdottomia asioita, Pomo ei muuta voinut tehdä kuin kävellä liian reippaasti ja koittaa jyrätä minun päältäni.
Poni oli varsin pelle. Se suunnitteli tämän. Heh, tää on niin tätä, juuri silloin kun minä menen ilman satulaa ja leikin olevani niin rohkea että viimein uskallan mennä Pomolla ilman satulaa, niin eikös se just silloin puuhastele ihan omiaan ja pöllöile koko ajan. Julmaa, hyvin julmaa.
Onneksi kentän puolella Pomo rauhoittui ja kulki laiskasti. Se rauhoitti minua. Kiltti ihminen heitti minut selkään ja ponihan oli ihan taas juonessa mukana. Se lähti kovin iloisesti kävelemään ja aloitti heti kyttäilyn. Minä olin tietenkin omalla tavallani vallan kauhuissani, poni kyttää, se kävelee reippaasti, minä olen ilman satulaa ja tämä on vielä kaiken lisäksi Pomo. Myönnän myönnän, tämä oli tyhmä idea, jos haetaan heti satula vaan..
Ei, joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Aloiteltiin siis käynnillä. Mä otin vähän rauhallisesti koko tunnin, se kuitenkin on Pomo, joka on edelleen mulle se epäluotettavin poni. (vaikken enää paniikinomaisesti tärise jos se jotain ylimääräistä tekee) Ihan kentän päätyihin en mennyt ollenkaan, välillä oikasin ihan reippaastikin. Haettiin rauhallisuutta, se oli tärkeintä.
Ihan ensimmäinen juttu oli se, että mun oli pakotettava itseni rentoutumaan. Satulan kanssa en siihen pysty, mutta ilman satulaa se on yksinkertaisesti tehtävä. Muuten tulee alas heti. Kääntelin ponia volteille ja hain sellaista pientä voltin suuntaan kääntymistä. Vaikeaa oli, pohkeet lentelivät taas kuin lentokoneet. Ei se niin vakavaa.
Pompeli oli alkuun hyvinkin reipas ja kytsäili kauheasti. Lähdinkin siis kääntelemään ponin nokkaa sisälle ja koitin vähän väliä rauhoittavasti pruuailla sille, jotta se ymmärtäisi että täti pitää pitää selässä. Ei siis voi tehdä mitään vauhdikkaita uukkareita ja painella iloista pukkilaukkaa menemään. Nenä kääntyi kyllä ja huomio siirtyi edes osittain minuun, mutta kyllä poni aika pitkälti kuitenkin keskittyi siihen ylimääräiseen kytsäilyyn. Volteille käännyttiin hienosti, se pienehkö asetuksen tapainenkin löytyi ihan kivasti. Vaan minä olin ihan vimpulassa ainakin alkuun, koko ajan tunsin valuvani oikealle. Lopulta löysin jotain tasaisuutta siihen istumiseeni. (Ja Pomon selässä oli jotenkin hauskaa. Poni oli ihan karvakasa. Sellanen pörrönen. Tää oli muuten ensimmäinen kerta kun menin talvella jollain muulla kuin Elviksellä. Maskulla siis. Ja toki nyt on syksy, mutta lasken tämän talveksi koska on kylmää ja pimeää)
Kokonaisuudessaan alkukäynnit olivat ihan hyvät. Välillä mua tuppasi jännittämään mutta löysin sitä rentoutta, sain ponin nokkaa sisälle ja edes puolet sen keskittymisestä muhun (puolet oli siinä kyyläilyssä) Käynti oli ihan reipasta ja lopulta sain välillä vähän tuupata poniin jo vauhtiakin. Ja Pomo kääntyi tosi kivasti molempiin suuntiin ja oli ihan kiva ja toimiva. Ensimmäisestä vaiheesta selvitty kunnialla :D Ja siis alkukäynneissä tehtiin paljon voltteja muutamille määrätyille paikoille. Ihan hyvä, tuli ainakin keskityttyä ponin ratsastamiseen. Tosin luulen että olisin muutenkin tehnyt erittäin suurella tarmolla kaikenmaailman voltteja. Ettei ratsu ehdi ajatella mitään.
Lähdettiin sitten kevyt raviin ja kuten arvata saattaa, jätin sen keventelyn taas. Yritin hetken, mutta se oli taas sitä. Ensinnäkään en onnistunut yhtään ja sitten kun mä jännityin taas liikaa kun yritin. Joten istuin vain ja etsin rentoutta.
Ravi lähti ihan kivasti. PomPom lähti nätisti raviin ja kulki ihan kivasti. Ehkä pikemmin reippaasti kuin laiskasti, muttei kuitenkaan juossut kuin tuuli eikä mua koko ajan pelottanut koska putoan sieltä. Tosin raveissakin poni kyttäili, koitin taas vähän kääntää nokkaa sisälle. Ei tarvitse keksiä mitään jännitysmomentteja.
Minä koitin istua ihan rentona ja suorana ja pitää kädet paikoillaan. Vähän ne välillä vispasivat ylös ja alas, mutta kun pysyi rentona ja keskittyi niin kyllä mä onnistuin myös siinä tasaisuudessa. Vaan se on myönnettävä että olihan se meidän tahti vähän hakusessa. Välillä Pompeli keksi että nyt olisi kiva kipsutella vähän alta pois, sitten saatiin työskennellä sen kanssa että saisin ponin taas rauhalliseen raviin, ei mihinkään "arvaas vaan koska mä lähen menemään, hihi"
Ja siis.. Mä en käsitä miten tämä oikea kierros on näin vaikea? Siis onko mussa nyt tapahtunut jotain hirveää tässä viime viikolla vai mitä on tapahtunut. Kyllä se edellisenä tiistaina kääntyi oikeallekin. Ihan takuulla kääntyi! Miten se ei kääntynyt tänään eikä eilen. Ei niin millään! En voi käsittää. Siis käynnissä ei mitään ongelmaa, mutta ravissa. Mahdotonta.
Minä yritin. Keskityin ulko-ohjaan, pidin itseni suorana, koitin olla kiskomatta sisältä. Koitin paukauttaa ulkopohjettakin, jos se ei vaikka ole läpi. Ja ei silti. Oikeaan kierrokseen poni vain kaasutteli uraa pitkin ja kuljeskeli kaverein perässä. Ja tämän takia minä uhmasin kohtaloa ja menin ilman satulaa, ajattelin että katsotaan istunko itse niin vinossa ettei poni käänny. Enpä oikein jaksa nyt uskoa siihenkään, luulisi että sen nyt huomaisi jos ilman satulaa killuisi toisella kyljellä. Huh hei. Kamala oikea kierros. Hyihyi.
Onneksi vasen olikin sitten taas ihan täydellisyyttä hipova. Pomo pysyi rauhaisassa ravissa, minä istuin hyvin ja sitten tehtiin oikein intopiukeena siinä ympyröitä ja voltteja. Ja ei niin mitään ongelmaa. Minä pysyin suorana ja istuin kivasti kun Pomo kääntyi ihan tälleen asiallisesti ja kivasti. Että voi turhautuneisuus tuon toisen kierroksen kanssa, oikeasti!
Käveltiin hieman, minä ihmettelin taas tuota oikeaa kierrosta. Marianne kuitenkin oli kauhean positiivinen, hyvä kun analysoidaan. Ja sitten se kehui että oon mä paljon rennompi kuin eilen. Satulan kanssa voi kököttää, satulan kanssa voi jännittää. Ilman satulaa on pakko olla tekemättä sitä.
Jatkettiin sitten harjoitusravilla ja laukalla. Toiselle pitkälle sivulle loivakolmikaarinen ravissa ja toinen pitkä sivu laukkaa. Pompeli lähti ihan kaahailemaan kun raviin siirryttiin, joten rauhoittelin menon ensin ja lähdettiin sitten suorittamaan. Tein mä tuon kolmikaaren pariin otteeseen, vähän turhan reipasta ravia mutta ainakaan mua ei jännittänyt ja heppakin pysyi handussa. Joten ei se mitään.
Mutta keskityin sitten tuohon laukkaamiseen.
Ensin koitin nostaa ravista. Paino sanalla koitin, ei poni nostanut. Minä en ihan uskaltanut kunnolla pyytää ja poni oli herrasmies (eli suomeksi sanottuna se ei ymmärtänyt mitä pyysin. Mutta koska haluamme uskoa siihen ettei se vaan uskaltanut laukata kun minä vähän jänskäsin laukkaa..)
Sitten otin pari kokeilua käynnistä. Ei onnistunut. Tai kerran nousi, mutta mä nykäsin just sen verran ohjasta että poni siirtyi takaisin raviin. Lopulta sain nousemaan kun uskaltauduin pyytämään kunnolla ja näpäytin raipallakin. Poni laukkasi nätisti, minä pompin kuin merisairas ja koitin roikkua harjassa jotten aivan villiintyisi. Pomo siirtyi nätisti raviin, sääli avutonta wannabe-inkkari-ratsastajaa :)
Sitten vaihdettiin suuntaa ja otin ihan vaan noita nostoja käynnistä. (sitä voidaan miettiä jätinkö ravit sikseen koska mentiin oikeeseen kierrokseen vai siksi että halusin kokeilla onneani tuossa laukassa. Lähinnä ehkä tuo jälkimmäinen jos rehellisiä ollaan)
Nosteltiin jokunen laukka, kolme-neljä ehkäpä. Poni oli nyt aivan menossa mukana ja viimeisissä laukoissa pelkäsin sen jo ihan villiintyvän. Otettiin kuitenkin ihan rauhallisia, valmisteltuja nostoja, jotka nousivat vasta kun minä pyysin. Laukkahan nyt oli mitä oli, kaksi ekaa askelta sain istuttua, mutta sitten vaan pompin enkä löytänyt sitä istuntaa. Suurimman osan ajasta mä roikuinkin vaan harjassa, Pomo laukkasi jonkun matkaa ennen kuin kaartoi oikaisten puolet kentästä ja siirtyi raviin. Mutta kuten todettua, ei se niin nuukaa. Odotetaan sitä kun minä opin istumaan laukassa myös ilman satulaa. Sitten voidaan ruveta pohtimaan jotain "laukkaa sinne minne minä haluan" -tyylisiä juttuja. Nyt kun tuo laukassa istuminen on kuitenkin noin kehnoa niin se pari askelta laukkaa suunnilleen oikeaan suuntaan riittää. Heh, minä kehuin ponia aina laukan jälkeen kuin se olisi tehnyt jotain ihmeellistä :D Haluan ajatella että se tajusi mitä tarkoitin. ("Kiitos kun et pudottanut mua")
Käveltiin hetki ja otettiin vielä pikkasen loppuraveja. Ja oikeaan kierrokseen kääntyminen ei vaan ottanut onnistuakseen. Pari kertaa päästiin kaartamaan kentän poikki kun oikein vasta-asetin, mutta melkein epäilen että poni ihan oman mielensä mukaan katteli että joo, nyt ois kiva mennä tosta ja totteli vain koska sitä sattui huvittamaan. Uff, voikin olla hankala tuo oikea kierros, oikeasti
No, vielä loppukäynnit.
Marianne oli tyytyväinen. Olin rennompi ja istun sitten taas niin kivasti ilman satulaa. Koska olen rennompi, heh. Ja tosiaan, minä vaan hehkutin että tämä oli nyt hieno päivä, vihdoin uskalsin mennä Pomolla ilman satulaa. Jotta kyllä, tämä oli se päivä.
Minä olin kuitenkin tyytyväinen. Oikean kierroksen dilemma nyt pikkasen kaihertaa, mutta muuten. Vihdoin minä uskalsin ja menin Pomolla ilman satulaa. Ja vielä syksyllä! Olen hurja, heh.
Mutta joo. Siis kuitenkin olen tyytyväinen. Käynti ja ravi meni hyvin, mitä nyt oikeaan kierrokseen ei käännytty. Minä sain jännityksen pois ja olin oikein kivan rentona välillä. Ajoittain nyt jännityin suunnattomasti ja ainakin noi käyntiin siirtymät olivat tosi huonoja. Laukkaakin saatiin aikaiseksi, mutta olisin mä nyt toivonut että olisin pystynyt istumaan paremmin. Kaksi askelta on silti parempi kuin ei yhtään, joten jatkamme harjoituksia. Ja siis kyllähän sen nyt kuitenkin huomasi, on se "vaikeaa" mennä uudella hevosella ilman satulaa. Olihan tuo nyt ihan eri asia kun se kun menee vaikka Elviksellä ilman satulaa, sillä mä kuitenkin olen mennyt tosi paljon. Vaikka mä olen Pomollakin aika paljon mennyt, niin on se ilman satulaa meneminen mulle kuitenkin niin eri asia. Että joo. Osittain voinee mennä jo sen piikkiin. Uutta ja ihmeellistä ;)
Ja toki olen suunnattoman tyytyväinen: en pudonnut. Pomo ei edes pelästynyt, hihi. Ja mä nyt todella toivon että tämä suuri uskallus toisi nyt lisää luottamusta Pompeliin. Että se ei ole niin paha poni.
Mutta oli oikein hauskasta. Mietinkin tätä logiikkaa, eilen migreeni, tänään on särkenyt pää -> menenpä ilman satulaa ja moninkertaistan mahdollisuuteni pudota pää edellä. Jee!
Keskelle ja alas selästä. Varsin hieno poni, ei pudottanut minua ja meni kauhean kiltisti. Yritin sitten kertoa sille että jos se nyt jatkaisi nätisti, kulkisi kiltisti talliin. Ja oikeastaan minä taidan olla nyt ihan hevoskuiskaaja. Pomo seisoi hienosti ja odotti. Se käveli vasta kun pyysin. Eikä se pelästynyt siellä portilla *tuuletus*
Kävelimme aikuismaisesti talliin, riisuin ponin nopeasti ja jätin sen kasvattamaan elintasoaan. Sitten kortin kirjailua ja kotimatkailua :)
Hah, minä tein sen. Nyt voin kuolla onnellisena ;) Menin Pomolla ilman satulaa, en pudonnut ja onnistuttiinkin vielä ihan tarpeeksi hyvin. Hienoa minä ja karvapallo!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti