On ehkä jopa löytynyt. Hymynaama.
Vielä viime viikolla olin erittäin epätoivoinen. Näytti suunnilleen siltä, että se vuoden ratsastustauko ei ollut edes mitään liioittelua, eikä tiennyt olisiko sekään riittänyt.
Tämä viikko on kuitenkin avannut ja avartanut. Nyt musta tuntuu, että ratsastaminen voi olla mahdollista. Heti.
Ei sitä valitettavasti vielä tiedä kuinka pitkään se olisi mahdollista, jos edes on. Voi olla että kesän ajan pystyisin ratsastamaan. Voi olla että saisin järkkäiltyä ja pääsisin "aina" ratsastamaan.
Ja voi taas olla että huomenna tulen järkiini ja totean, ettei ratsastaminen ole vielä vuosikausiin mahdollista.
Nyt olen kuitenkin huomattavan paljon positiivisemmalla mielellä. Ratsastus on niin lähellä. Nyt on se toivo ja usko siihen, ei sitä "koskaan ikinä en pääse".
Minä mietin. Syvään ja hartaasti.
Mutta ehkä.
Ehkä jopa melko todennäköisesti. Minä palaan.
Näin pian. Kolme tuntiahan tässä on jäänyt välistä.
Siis kolme tuntia liikaa, niin on korventanut sielua tämäkin tauko ja epävarmuus. Se on hirveää, ei oikeasti edes haluaisi olla mihinkään näin rakastunut ja pakkomieleinen.
No, onpahan jotain mistä pitää.
Ja kuinka mahtavaa se on, jos nyt oikeasti pääsen näin pian palaamaan. Vaikka sitten vain kesäksi.
Ainakin siinä on se hyvä puoli, että silloin lopettaminen tulee vähän suurempana yllätyksenä. Tämän lopettamisenhan mä olin kuitenkin tiennyt jo vuotta aikaisemmin. Tiesin että toukokuussa tulen melko varmasti lopettamaan. Ja jotain tämän pituista taukoa toivoin. Tai en missään nimessä ainakaan pidempää.
No, me näemme.
Näitä toki löytyy hemmetin paljon suuremmassa mittakaavassa mun kuvablogista.
Mutta pakko laittaa, aika mageitahan nämä ovat.
Siis minun ottamikseni :D
Varsinkin tämä! Ja olisi parempi jos sisäinen raviukkoni olisi herännyt ja liittänyt kuvaan myös kärryt kokonaisina.
No johan nyt, koitin etsiä mun megamageita istunnallisia taidonnäytteitä, mutta niin vain kävi etten löytänyt parhaalla tahdollakaan. Dääm. Siinä olisi ollut hieno kokoelma (;
Mutta ei tässä sen suurempia. Mulla on niin ikävä blogin kirjoittamistakin, se on hirveää. Mutten ole jaksanut väkertää mitään "elämä on kamalaa" tekstejä, kun johan se menisi tylsäksi. Varsinkin jos nyt jo pääsisin aloittamaan uudestaan.
Menee niinku katu-uskottavuus.
Jollei mennyt jo. Ei kai sillä niin väliä.
Ehkä minä palaan pian. Ehkä käyn kysymässä huoliiko Marianne mut takaisin kaiken melodramaattisuuden jälkeen, heh.
Mutta siis vain ehkä. Pitää vielä katsella...
P.S Olen siis niin rakastunut tuohon viimeseen kuvaan. Se on täydellinen.
Tai olisi täydellinen mutta ne kärryt. Vaan siis, toi heppa ja kaikki. Mä en jaksa ymmärtää kuinka minä olen onnistunut tuottamaan tuollaisen kuvan. Kyynel.
P.P.S Vihdoin toteutin itseäni ja ostin Williamin (Rauha Hänen sielulleen) seuraajat. Valitettavasti kärpäsloukkuja ei ollut, joten ostin tötterölehden ja kihokin. Aika cooleja ovat molemmat. Heidät on toki myös nimetty, kihokki on Wilhelmina (Williamin väännös tytöksi tai jotain) ja tötterö on Wilrex. Ei tarvitse miettiä mikä perhanan nimi on Wilrex - mä nyt halusin jatkaa samalla kirjaimella ja ensimmäinen nimentapainen mikä mieleen tuli oli Wilrex :D Olisihan sen voinut ristiä vaikka Winstoniksikin, mutta en mä silloin..
Nyt onkin kuulkaa jännät paikat. William pysyi niin kauniisti hengissä, mutta nuo ovat ainakin mun mielestäni jopa vaikeampia kuin William ja se sentään oli jo aika hankala ja hoitoa vaativa. Tai kun Wilrexillä on noita jäätäviä tötteröitä ja hän kaipaisi valoa, enkä tiedä kykenenkö järjestämään sitä tarpeeksi, pelkään myös tötteröiden kuivuvana. Wilhelmina taas on tuollainen kihokki jolla on noita limapisaroita ulkopuolella = kauheat paineet että ne limat kuivuvat ja kukka kärsii.
Vastaan kuitenkin haasteeseen, ehkä täällä pian kiemurtelee tötteröitä pitkin kämpän seiniä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti