Mikäs tässä kesää odotellessa

Huomenna olisi sitten helmikuu! Ihan pian on kevät ja sitten tulee kesä (jos siis tulee :D Kun ei tätä talveakaan näy millään tulevan.)

Tänäänkin mulla oli Vinski, tunnilla myös Evita, Elvis, Nikkis, Pomo ja Laki. Vinski jatkoi taas toiselle tunnille ja silleen.
Harjailin ukkelin siistiksi, vetäisin sen kuntoon ja sitten tepsuteltiin kentälle. Vinskin mielestä Evitan takapuoli oli kauhean mehukas, joten meinasimme haukata siitä palasen pariinkin otteeseen, mutta onneksi mamma ei huomannut mitään, heh.
Kentälle päästyämme vuorikiipeilin selkään ja lähdettiin kävelemään. Kenttä oli taas vähän kyntöpelto tyylinen ja tilaa oli ihan hirmuisen vähän. On se hankalaa asettua sellaiselle alueelle kun on iso hevonen ja kun normaalisti suoraa on kuitenkin useampi kymmenen metriä.

Olisi muuten hupsua saada uusia kuvia Vinskistä. Koska sen kanssa on nyt tullut jotain kehitystä. Valitettavasti en kuitenkaan viitsi pistää ketään kentän laidalle seisomaan tässä säässä.

Alkuun vain käveltiin ympyrää tallaten, jotta saataisiin se kova hiekka pehmenemään. Pyysin alusta asti heppaa liikkeelle ja koitin keskittyä ratsastamaan Vinskiä oikein. Vaadin liikkumista, volteilla asetusta ja yritin parhaani mukaan myös lyhentää ratsuni kaulaa. Mulla oli jotenkin heti se idea, että tänään voisin oikeasti uskaltaa yrittää, enkä vain kiikkua kyydissä kun hevonen "on niin iso etten osaa tehdä täällä mitään".
Saatiin oikein kivaa käyntiä kun minä kaikkeni siihen pusersin. Suurimmaksi osaksi Vinski käveli hienosti, asetus vaikutti ihan riittävältä, ottaen huomioon etten kauheasti sitä puolta ole ruunan kanssa harrastanut. Ja tuntui että tänään saatiin heti alkuun se pieni ajatus hevosen myötäämisestä ja lyhenemisestä. Että se ei kulkenut ainakaan niin metripitkänä kuin yleensä.

Olin vallan tyytyväinen näihin alkukäynteihin. Lähdettiin sitten vääntämään avontapaisia ympyrällä, valmistelu jälleen voltilta ja siitä pari askelta taipuneella hepalla. Tämä nyt meni täysin penkin alle, etten sanoisi. Ainakin jos verrataan viime viikkoisiin väistöihin ja taivutuksiin. Yksi syy tosin oli ihan se tilanpuute - vaikeaa hakea asetusta läpi kun joutuu kiertämään ja pysähtelymään ja siltikin nyhjää vaan jonkun toisen perässä. Mulla on iso ego ja se tarvitsee tilaa, emmekä siis mitenkään mahtuneet valkean valtamerilaivani kanssa sinne muiden joukkoon!
Useimmiten ne avoyritykset olivat pelkkää väkräämistä, minä yritin, mutta oikein mitään ei tapahtunut tai sitten Vinski käveli alta ja plääh. Sen lisäksi se oikea ohja vammaili, vaikka olin nimenomaan yrittänyt ratsastaa molemmat pohkeet ja ohjat läpi. En näemmä onnistunut, mutta kenties en sitä odottanutkaan :D

Oikean ohjan tyhjyyden takia Vinski valahteli aitoihin ja homma muistutti aika epätoivoista vääntämistä. Tosin silti saatiin kai jotain kehujakin, mutta minä en vaan tuntenut taivutusta vaikka se olisi sanonut käsipäivää.
Toiseenkin suuntaan mennessä ongelmat jatkuivat, en vaan tuntenut ja en saanut aikaiseksi. Lopulta jätin voltin pois ja yritin pariin kertaan vain siirtää sen etuosan sisälle. Yllättäen tässä vaiheessa avontapaiset onnistuivat ja saatiin pari pätkää oikein hyväntuntuista kulkua, jolloin saatettiin lopettaa voittajina!

Kun käyntiä oli veivattu kylliksi, siirryttiin harjoitusraviin ja rytkytettiin sisuskalut pellolle! Mitään sen suurempaa tehtävää ei ollut, piti kai käyntisiirtymiä tehdä mutta jätin tekemättä kun ei inspiroinut (ja kun oli niitä muita ongelmia). Raviin siirtyminen oli vähän löysä ja työn takana, mutta kun liikkeelle päästiin niin kyllä tuo herra ihan mukavasti lämpeni. Vinski kääntyi ja kulki oikein hyvin, ravi pysyi hienosti yllä, lukuunottamatta muutamia täysiä paakkuuntumisia kun tila loppuikin yllättäen kesken. Kuitenkin kaikkein tyytyväisin olin itseeni - mä istuin hyvin. En oikein pomppinut, istuin mukavan suorana ja kaikki tuntui hyvältä. Jalat tosin heiluivat kuin idiootilla, mutta jalustimet pysyivät jalassa, joten samapa tuo.
Ravista voidaan sanoa ensinnäkin se, että Vinski makasi ohjalla ja vaikka kuinka yritin niin se ei vaan noussut. Sen lisäksi se kiskoi kauheasti, enkä todella tiedä mikä siinä mättää. Toinen tärkeä asia ravista on se, että kun aikani jumputin hevosta eteenpäin ja kun oikein koitin keventää ja lyhentää sitä, niin loppujen lopuksi meidän ravi alkoi tuntua superkivalta. Mä itse istuin niin hyvin ja sitten kun siitä ravista tuli jotenkin tosi keveän ja reippaan tuntuista. Kuin oltaisiin liidelty ja pompittu eteenpäin. Ihan sellainen kouluratsastajafiilis kokonaisuudessaan, ainoa vika oli se proomun ohjalla lojuminen!

Voitte uskoa millainen shokki se suunnanvaihdos sitten olikaan.. Ensin mennään pilvissä ja yllättäen suunnan vaihduttua Vinski ei enää kääntynyt. ... Vaikka minä kaikkeni yritin, niin ei. Vaikka suunnan piti olla helpompi, niin ei. Se vaan ravata puksutti uraa nuollen, jäi toisten takapuoliin kiinni ja mä jouduin käynnissä vääntämään epätoivoisia voltteja. Koko ajan juostiin jonkun perään ja lyllerrettiin siellä. Minä en oikein tiennyt istunko vai seisonko rusettisolmussa ja olin näääin lähellä etten alkanut itkeä siellä epätoivoon vaipuneena. Hetken ajan mä oikeasti olin ihan sataprosenttisen varma että nyt se huumausaine loppui, enkä osaa ratsastaa valkealla enää ikinä. End of story.
Kaikeksi onneksi olin niinkin viisas ihmislapsi, että kykenin vielä hetken ajattelemaan. Aloin miettiä että muuttuikohan mun istunnass jokin, ei se muuten voi näin paljon muuttua yhtäkkiä. Raahasin pohkeet kymmenisen senttiä eteenpäin ja kokeilin uudestaan. Se helpotuksen huokaus kun yllättäen Vinski kääntyikin taas ihan yhtä hyvin kuin aiemminkin. Jes!
Loput ravit sujuivat tosi hyvin ja heppa oli kiva. Mua tosin jännitti koko ajan että "mitä jos tämä meneekin nyt pieleen!" mutta se ei vaikuttanut Vinskin puksuttamiseen mitenkään. Olen ylpeä itsestäni.

Jäätiin käyntiin ja käveltiin.
Marianne oli jälleen tyytyväinen. Ja se iloitsi puolestani, heh.
Minäkin olin varsin onnellinen. Tilanpuute nyt toi ongelmia, mutta käytännössä mentiin tosi hienosti. Ja se ympyrän kiertäminen meni molemmissa askellajeissa superhyvin, saatiin niin kivaa käyntiä ja ravia. Ja kun mä pystyin itse ratkaisemaan tämän kääntymisongelman, se on jo paljon.

Mun oli pakko tulla kesken kaiken alas ja talutin pari viimeistä minuuttia maasta käsin. Se vaan oli ihan naurettavaa, Vinskillä on jalkaa kolme kertaa enemmän kuin meikäläisellä ja silti heppa meinasi jäädä jälkeen kun yritin kävellä reippaasti lämpöä jäseniin ;) Sain lopulta raahattua heppaakin reippaampaan askellukseen, mutta oli se vaikeaa.
Sitten tepsuteltiin keskelle ja valkoinen jäi töihin kun minä menin jäätymään.

Autoin taas Lakin kanssa ja vetäisin pienelle ponille superupean letin harjaan, hah. En osaa letittää ollenkaan, joten oli jo saavutus että se näytti letiltä ja pysyi päässä niin kauan kuin poni ei liikkunut. Taluttelin heitä taas tunnin verran, kunnes lopulta pääsinkin kotiin.
Ja sain tosiaan töitä, jonka ansiosta päätin jälleen aloittaa kahdesti viikossa. Samahan se nyt on taas käydä useammin kun on töitä, niiden loputtua se ei kuitenkaan enää onnistu.
Eli iloisia uutisia, meikäläinen alkaa taas hillua siinä vanhassa keskiviikkotunnissa :D Olen aloittanut sillä tunnilla jo kolme kertaa, selkeästi se tunti pitää minusta.

Ja toivotaan että pysyn töissä edes talven ohi, tällä hetkellä tuo ratsastus on kuitenkin vähän kelirikkoista :)

Puksutusta truekenttähepan kanssa

Jees hei! Nyt on hyvä, vaihtelun vuoksi ei tarvinnut lähteä seitsemän aikaan bussilla matkaan, vaan sai nukkua hiukan pidempään ja pääsi autolla. Sen lisäksi ilmakin oli aika ihana, mitä nyt välillä tuuli vähän liikaakin. Ja kenttä oli hyvässä kunnossa!!!
Vihdoin! Edes yhden kerran kenttä oli hyvä! Tosin tilaa ei ollut paljon yhtään, mutta samapa tuo - siellä oli hiekkaa, ei ollut kovaa ja ilma oli ihana. Sopu sijaa antaa ja sitä rataa.

Mulla oli jälleen pieni Vinski, tunnillamme myös Evita, Elvis, Pomo, Nikkis ja Laki. Vinski jatkoi toiselle tunnille.
Koska olin tapani mukaan kaikkea muuta kuin ajoissa, päätin kiirehtiä harjaamaan proomua kuntoon. Ukko oli oikein tyytyväinen, sain sen kuntoon hyvissä ajoin ja tällä kertaa melkein maltettiin seistä kuin vanhat herrat ainakin. Toki nyt pikkuisen piti hinkata suitsia ja tehdä muuta pönttöä, mutta oli se silti parempi kuin viime viikolla.

Tepsuteltiin kentälle ja työskenneltiin pystyssä pysymisen kanssa. Kiipesin sitten valtaisan valkoisen selkään ja lähdettiin kävelemään sellaista pientä ja hyväkuntoista aluetta käyttäen. Melkein itketti, siitä on aikaa kun on viimeksi saanut ratsastaa kentällä joka ei muistuta kyntöpeltoa ;)

Käytin hyvän pohjan hyödykseni ja lähdin melkein heti ratsastamaan käyntiä eteenpäin, kun kerrankin kykeni pyytämään ilman että tarvitsee pelätä milloin hevonen menee nokilleen. Saatiin mukavia pätkiä joilla Vinski käveli varsin hyvin. Tosin tilanpuutteesta johtuen jäätiin aika usein myös lyllertämään - ei oikein saatu kunnolla liikettä kun aina kulma käveli vastaan ja kun siellä oli niitä muita hevosiakin, jolloin minä en kai ihan uskaltanut vaatia jatkuvaa kävelyä. No, saatiin hyviä pätkiä sentään. Muutamia volttejakin tehtiin, mutta ne olivat lähinnä niitä "apua, tila loppuu kesken, käännytään"-ratkaisuja, joten asetukset jäivät aika puolitiehen. Ei ollut oikein fiilistä tehdä kunnon voltteja kun ei ollut tilaa ja kun nyt kerrankin pystyi oikeasti pyytämään sitä liikettä. Kyllä me ehditään piipertää myöhemminkin, heh.

Aloitimme käyntiväistöillä. Just silloin kun teki mieli tehdä kaikkea muuta paitsi piipertää ;)
No ei, otimme haasteen vastaan innosta puhkuen. Toisella pitkällä sivulla otettiin ensin pari väistöaskelta sisälle, sitten väistö takaisin uralle, ei sen ihmeempää. Muualla tein niitä voltteja, tällä kertaa myös asetuksia hakien ja sitten toki ratsastelin valkeaa proomua eteenpäin. Hieman se käynti meinasi aina kuolla, mutta yritimme parhaamme. Voltit olivat varsin mukavia ja onnistuneita, tosin se oikea ohja iski taas tyhjää, minkä lisäksi oikea pohje ei tuntunut menevän ihan läpi. Ensin se oli ongelma, Vinski valui uralle ja voltit levisivät, mutta kun näpäytin raipalla vähän pohkeen taakse, niin kyllä se jalkakin tuntui terävöittyvän ja Vinski kääntyi huomattavan paljon paremmin kuin ensi alkuun.
Väistöt olivat hieman vaihtelevia, kenties emme olleet ihan sopivassa moodissa ratsuni kanssa. Aina ei hidastettu tarpeeksi, vaan valkea ainoastaan hiihteli alta pois. Välillä taas suoritettiin tyylipuhdasta sulkutaivutusta sen pohkeenväistön tilalla. Onneksi edes muutamia kertoja sain pidettyä pohkeet kyljissä ja ohjat kädessä, jolloin tuli muutamia väistöaskelia sen kaiken muun epämääräisen sekaan. Njoo, ei voi sanoa että nämä väistöt olisivat kuitenkaan mitään hervottoman upeita olleet. Enkä oikein edes tiedä missä vika oli. Kenties itse olin liian irti, tai sitten se oikea ohja häiritsi. Tai ehkä suoraa oli liian vähän, en välttämättä ollut kyllin nopea. Olin mä silti tyytyväinen niihin muutamiin askeleihin, väistöt ovat vaikeita ja isot hepat isoja, joten parikin hyvää askelta on jo paljon.

Onneksi sitten lopetettiin piiperrys ja käytettiin hyvä pohja hyväksemme. Oli nimittäin aika laukata! Jee!! :D
Eihän tässä muuten mitään, mutta kun viimeksi olen tosiaan tainnut laukata marraskuussa Evitalla, niin kyllähän se kolmas askellaji onkin jo pikkaisen alkanut poltella. Muut menivät keskemmälle kävelemään, kun yksi "hanatti" laukkaa uraa pitkin. Vinskiä hiukan ärsytti kävellä siellä kaikkien kanssa, jokainen irvisteli vuoronperään toisilleen kun oli niin kauheaa olla lähellä toisia hevosia.

Onneksi laukkaaminen olikin sitten astetta mukavampaa! Vähän mua jännitti, mutta se oli oletettavaa eikä haitannut mitenkään. Nostettiin siitä käynnistä, laukka nousi todella hienosti. Sen jälkeen pistettiinkin vain menemään. Alkuun laukka oli sellaista hitaanpuoleista ja könkköä, mutta kun ratsastaja hullunkiilto silmissä puski pientä heppaa eteenpäin, niin kyllä se laukkakin lähti ihan nätisti pyörimään. Hain sellaista kivaa tahtia, en halunnut että laukka kuolisi kesken kaiken (tosin en myöskään halunnut että me vedetään kyljelleen kaarteissa).
Laukka oli kokonaisuudessaan tosi kivaa. Vinski eteni ja puksutti menemään kuin juna, oikein silleen tasaisen tappavasti. Kertaakaan ei laukka tippunut alas ja välillä saatiin vähän liitoa siihen askeleeseen, kun pidemmän suoran auetessa pyysin lisää vauhtia. Minä itsekin pysyin kyydissä ihmeen asiallisesti. Alkuun se nyt oli sellaista, että tuijotin alaviistoon ja kaarteissa kaaduin sisälle. Koko ajan kuitenkin parani, aloin pysyä suorempana ja katsomaan eteenpäin. Istuin oikein kivasti, ei tullut mitään metrin pomppimisia missään vaiheessa ja kädetkin pysyivät yllättävän hienosti mukana. Ainoa ongelma olivatkin ne jalat, jalustimet olivat ehkä turhan pitkä, mutta ei sekään ainoa syy ollut. Jalustimet hengailivat siis koko ajan kengänkoroissa ja jalat heiluivat omiaan. Ne ovat ongelma, mutta ehkä vielä jonain päivänä osaan laukata jalkojenkin puolesta hyvin ja sivistyneesti.

Päästeltiin laukkaa oikein antaumuksella ennen kuin piti sitten siirtyä käyntiin. Siirtymä alas oli ihana ja keveä, vaihdettiin suunta ja pisteltiin kolmatta askellajia myös vasemmalle. Ei mitään ongelmaa tähänkään suuntaan, laukka pysyi yllä ja täti pysyi kyydissä :)

Sen jälkeen käveltiin ja otettiin vielä loppuun hiukan noita käyntiväistöjä, samalla loivalla kolmikaarella kuin alkutunnistakin.

Mentiin vähintään tälleen. Tosin Vinskillä oli enemmän se kenttähepan "puksutetaan laukkaa loppupäivä"-moodi päällä ;)

Vinskille jäi selkeästikin päälle se "laukataan uraa pitkin ja jee!" Kun minä yritin hidastaa, niin heppahan vain hiihti alta pois. Kun sitten koitin pohkeella väistättää, niin ratsu oli tekemässä ilmavaa ja räjähtävää laukannostoa, heh. Kyllä siinä oma aikansa meni, kun minä vain yritin saada valkean kuulolle ja rauhalliseksi, jottei nyt vallan odotettaisi mitään laukka-apuja. Saatiinkin sitten loppuun pari onnistunutta väistöaskelta, joten se oli oikein hyvä, vaikka kokonaisuus vähän penkin alle menikin. Jäätiin loppukäynteihin ja käveltiin.

Marianne oli oikein tyytyväinen. Se myös totesi, että Vinski alkaa peräti pyöristymään vähän niskasta, minkä sitten itsekin huomasin kun Marianne oli ajatuksen ensin ilmoille heittänyt. Ajoittain ratsu oikeastikin kulki silleen hieman lyhyempänä ja hieman pyöreämpänä. Tietysti se silti varmaan näytti lähinnä hirveltä, mutta pienillä askelilla menemme kohti päämääräämme. Ja on jo paljon, jos oikeasti sain edes jonkin pienen ajatuksen sen proomun päähän, mä meinaan koko tunnin ajan koitin sitä heppaa lyhentää ja keventää, jottei se makaisi ohjalla.
Itse olin varsin tyytyväinen, vaikkeivat väistöt parhaimpia olleetkaan. Päästiinpä laukkaamaan ja kokonaisuudessaan Vinskinen meni tosi kivasti. Olin oikein onnellinen tunnin jälkeen, mikä on kai tärkeintä.

Käveltiin ja keskelle. Rojahdin alas ja jätin Vinskin raatamaan, kun minä taas kävin viimeisellä tunnilla puskemassa vähän laiskaa Laki-ponia eteenpäin. Sen jälkeen matka jatkuikin kotia kohti.

Taivuttelua ukon kanssa

Mua saattaa hieman häiritä se fakta, että on tammikuu ja pihalla on samanlaista kuin keväällä. Toki pystyssä pysyminen ja käveleminen ovatkin yliarvostettuja asioita, mutta silti se alkaa hieman tulla jo korvista ulos. Varsinkin kun se ei taida edes sulaa kokonaan pois ihan lähiaikoina.
Sen ansiosta myös kenttä oli tänään aika muikea. Sellainen kökköinen ja tylsä. Plääh, toivon niin että jonain päivänä pohja pitäisi, että päästäisiin laukkaamaan. Eikä siis muuten mitään, on hyvä keskittyä käyntiin ja ravin köpsyttelyyn. Mutta hei, ollaan laukattu kai marraskuussa viimeksi ja minä olen armoton laukkajännittäjä. Kyllä tulee mielenkiintoista kun kelit joskus taas antavat periksi, kun täti rytkyy kyydissä armoa rukoillen ;)

No joka tapauksessa, en joutunut pyöräilemään mikä paransi mielialaani huimasti. Auto ei kaadu, pyörää taas olisi saanut kiskoa perässään. Ja mulla oli Vinski! Hihi.
Vinski on niin hauska, varsinkin nykyään kun osaan sillä ratsastaa (tai siis nyt kun olen pari kertaa osannut ratsastaa sillä, ei liioitella kuitenkaan). Tunnillamme olivat myös Laki, Kitty, Evita, Kaisa ja Pomo, Vinski jatkoi toiselle tunnille. Harjailin pienen pörröisen ja heitin ukon varusteisiin. Jälleen se Vinskin yletön kärsivällisyys pääsi oikeuksiinsa, kun vaihteeksi sain hevoseni ajoissa kuntoon - siellä se vanha, viisas ja kokenut ukko räpelsi ovia ja oli juosta jo omaa tahtiaan kentälle kun karsinassa seisominen on ihan superboring!

Mulla on muuten liikaa kuvia ja videoita... Yhden muistitikun siirtäminen kesti noin kolme varttia, kuvien järjestely ainakin toisen mokoman. Ja muistitikkuja on siis kolme yhteensä.

Tepsuteltiin kentälle ja rukoiltiin pysyvämme pystyssä. Sitten vain valtamerialuksen selkään ja lähdettiin kävelemään. Pohja oli hieman kova ja oli jonkin verran jäätä, joten aloitettiin taas käynnit hivenen rauhallisemmin. Vinski sai möngertää ja leikkiä kuollutta, kunnes sitten uskalsin hiukan pamautella ukkoa liikkeelle. Ihan mukavaa käyntiä sieltä tuli, toki se vauhti aina kuoli kentän huonommilla kohdilla, mutta muuten. Mulla oli vaan koko ajan ihan vino olo, heiluin selässä kuin idiootti kun en vain löytänyt minkäänlaista suoruutta.
Tehtiin vähän voltteja, minä koitin vaihtelun vuoksi jopa asettaa tätä hurjan suuripäistä ratsuani ja sitten koitin pitää sen käynnin jotenkin liikkeessä. Ihan kivasti se kokonaisuudessaan meni, vähän vain piti katsoa miten paljon saadaan aikaiseksi.

Aloitimme sitten avontapaiset taivuttelut. Toisella pitkällä sivulla taivuteltiin, toisella ratsastettiin eteenpäin. Piti siis tehdä sivun alkuun voltti, jatkaa siitä avontapaisessa muutama askel, sitten suoristaa, tehdä taas voltti ja jälleen pari askelta taipuneella hepalla. Muualla sitten pyrittiin suoruuteen ja käynnin lisäämiseen, kun avontapaisiin piti tietenkin hidastaa.
Se meni muuten ihan todella loistokkaasti. Oikeasti. Vinski kääntyi volteille terävästi ja mukavasti, välillä reitit kävivät turhankin pieniksi. Sain sitä hiukan aseteltua aina kaarevilla urilla ja kerrankin onnistuin pitämään taivutuksen myös sen voltin jälkeen, jolloin sain jatkettua suoralla uralla sen taipuneen hepan kanssa. Kun yleensähän multa aina katoaa se taivutus ja joudun väkertämään suoralla sen etuosan uudelleen sisälle.

Sieltä tuli tosi kivoja askelia. Jatkettiin suoraan voltilta, Vinski taipui, reitti säilyi. Mulla pysyi pohkeet lähellä ja pystyin pyytämään oikealla tavalla. Itse tunsin että homma sujui, Marianne kehui meitä, joten olin oikein tyytyväinen suoritukseemme.
Toisella pitkällä sivulla sain valkeaa proomua oikein hyvin myös eteenpäin, pylly keikkuen Vinski asteli ja minä saatoin olla tyytyväinen. Toki tähän vaadittiin alkuun sitä pientä herättelyä, mutta yhtä kaikki onnistuttiin saamaan se vanha herra hereille.

Vaihdettiin siitä vasempaan kierrokseen, joka olikin superpaljon vaikeampi. Oikean ohjan kirous seurasi Kaisalta myös Vinskille, en tiedä. Se oikea ulko-ohja löi vaan ihan tyhjää koko ajan, kun valkoinen roikkui siinä vasemmassa kiinni. Voltit levisivät kun ulkoavut eivät olleet läpi, valuttiin vähän väliä uralle ihan samasta syystä. Suurin osa avontapaisista meni ihan pelleilyksi kun Vinski vaan kaatui ja minä ihmettelin että kappas keppanaa, tämä oikea ohja ei nyt kyllä toimi yhtään.
Kaiken muun hyvän lisäksi herra alkoi vielä hiihtää pois alta, mikä ei ainakaan helpottanut onnetonta yritystäni. Alettiin siinä ottaa toinen pitkä sivu harjoitusravissa ja sekin meni vähän mönkään. Ratsu ravasi kyllä hyvin ja minä istuin kivasti, mutta joka kerta se valahti sinne uralle hölkkäämään. Sen lisäksi myös kulma venähti ja kaikki oli hukassa.

Oman aikani istuin siellä kyydissä vaan silleen "omg, tää on Vinski, en osaa ratsastaa tällä, joten tämän on vaan pakko valua ravissa tonne uralle", kunnes lopulta ymmärsin, että proomu on kulkenut kahtena viime kertana ihan loistavasti ja etten mä voi vaan uskoa siihen, etten pysty sitä ulko-ohjaa saamaan tuntumalle. Aloin peräti tehdä asialle jotain - en päästänyt Vinskiä enää tippumaan ravissa uralle ja kas vain, sehän auttoi. Päästiin ravissakin suoraan ja kulma parani kun heppaa ei enää tarvinnut onkia ylös sieltä aidasta. Ja kun oikein yritin ja väkersin, niin sain jotain etäisesti avoa muistuttavaa taivutusta sinne pitkällekin sivulle. Ei yhtä hyvää kuin toiseen suuntaan, ei onnistunut joka kerta ja taivutus oli loivempi. Mutta saatiin edes jotain, johon oli hyvä lopettaa. Jes!
Huomasin muuten myös, että kun tämä suunta osoittautui hankalaksi, niin rupesin automaattisesti kiemurtelemaan ja jännittymään siellä selässä. Lantio kallistui yhteen suuntaan ja ylävartalo toiseen, kun samalla muka-huomaamattomasti nousin vähän jalustimille seisomaan. Mikäli olen harrastanut huomaamattani tätä samaa silloin joskus kun Vinskillä ratsastaminen oli mahdotonta, niin en taida enää ollenkaan ihmetellä miksei ratsu ole toiminut ;)

Jätettiin avotaivuttelut sikseen ja otettiin lopuksi vain pitkät sivut kevyt ravissa. Lyhyet sivut olivat sen verran kamalammassa kunnossa, että ne oli parempi kävellä.
Ei siinä mitään ihmeellistä. Vinski oli alkuun vähän löysä, mutta myöhemmin se melkein räjähteli siihen raviin. Minä onnistuin jopa keventämään normaalin näköisesti alusta asti ja pysyttiin ihan hyvässä tasapainossa. Tosin Vinski nyki ohjia. Hmm. En tiedä nyt sitten taas, kun toisaalta heppa itse makaa ohjalla alusta asti, mutta silti se kiskoo. Vaikea asia.

Jäätiin käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.
Marianne tykkäsi, se on innoissaan kun voidaan mennä Vinskillä :D
Minä olin itse oikein tyytyväinen. Ei vitsi, avontapaiset onnistuivat valkean proomun kanssa, ihan mieletöntä! Ja heppa meni hei kolmatta kertaa peräkkäin ihan ilman ongelmia. Liian hyvää ollakseen totta!

Mentiin keskelle vähän kiertelemään ja hyppäsin alas selästä. Puuhastelin taas jotain omiani ja ihastelin kun pikku-Simppeli oli tunnilla. Siitä on niin pitkä aika kun olen sen viimeksi nähnyt :)
Lopulta sitten kotiinpäin. En tiedä keskitynkö nyt toivomaan metrin hankia vai loppuja lumia pois.
No, ei sen niin väliä.
Mutta hyvässä kunnossa oleva kenttä voisi olla jees, että jos ei ainakaan tätä "ensin lunta, sitten litratolkulla vettä, sitten taas vähän pakkasta"-säätä enää. Pliis?

Vielä hänestäkin tulee oikea poika!

Siellä oli oikein kiva ilma. Oli oikein ilo mennä tallille ja lukea, että saan ratsastaa pienellä Elvis-ponilla. Tunnillamme myös Evita, Vinski, Kitty ja Nikkis, Elvis jatkoi toiselle tunnille. Harjailinkin siis keltaisen siistiksi, ihmettelin sen jalkaa, josta siniset prinsessaveret vuotivat ulos ja vetäisin ukkosen varusteisiin. Laitettiin martingaali ja otettiin raippa mukaan. Sen jälkeen tepsuttelimme kentälle ja minä nousin kyytiin, väärältä puolelta näin vaihteeksi.

Tietokoneeni hajosi, enkä ole ehtinyt vielä siirtää kuvia. Joten katsotaan tätä kuvituspuolta.

Lähdettiin kävelemään ja tänään oli jotenkin tosi kiva se kenttäkin. Hieman kova, mutta tasainen, kuiva ja lumeton. Ihan luksusta näihin viime viikkojen "rämmitään milloin lumessa, milloin valtameressä ja silloin kun kenttä olisi hyvässä kunnossa, niin eikös sieltä sada akkoja ja ukkoja vaakatasossa naamaan".
Aloitettiin ihan alkukäynneillä, koitin pitää Elviksen jonkinlaisessa liikkeessä. Hieman annoin taas anteeksi, kun alkuun hiekka oli vielä hiukan kovaa ja tälleen. Sen lisäksi tehtiin jokunen voltti, poni kääntyi kyllä kivasti, mutten oikein hakenut sitä asetusta. Kokonaisuudessaan ehkä köpöteltiin ihan kivaa käyntiä, jonka olisi varmaan saanut paremmaksikin halutessaan. Tosin meitsi oli siellä jotenkin ihan vinossa, mikä häiritsi oikeastaan koko ajan henkistä keskittymistäni.

Pian aloitettiinkin "osastoratsastus". Se oli hauskaa, vaihtelua.
Tarkoituksena oli siis se, että kuljettiin uraa pitkin ja aina kun Marianne huusi että tehkää voltti, niin me käännettiin saman tien ympyrälle. Pikkaisen meinasi stressata, tuntui että joutui tekemään asioita tosi nopealla tahdilla. Koitin kuitenkin aina valmistella nopeasti ja keskittyä voltteihin, etten vain lähtisi paniikinomaisesti roiskimaan. Näillä avuin volteista tulikin oikein hyviä, hain pyöreää reittiä ja väänsin hieman asetustakin. Hieman se nenä tuli sisälle ja poni toimi nätisti, olin siis tyytyväinen.

Jonkun ajan päästä volttikäsky muuttuikin pysähdyksiksi. Lähdimme tekemää pysähdyksestä etuosakäännöksiä, eli etuosa pysyy paikoillaan kun takaosa kiertää etupään ympäri. Siitä onkin jo niin paljon aikaa kun näitä on tehty, oli lieviä hahmotusongelmia kun unohdin jatkuvasti millä ohjalla ja millä pohkeella ponia käännetäänkään.
Tehtiin näitä siis aina käskystä, ihan reippaalla temmolla. Aina etuosakäännöksen jälkeen siirryttiin harjoitusraviin, josta pysäytettiin kun käsky kävi ja tehtiin taas käännös. Alkuun se tuntui ihan hullulta, vetäise nyt ravista pysähdys heti kun joku huutaa ja tee vielä ripeästi käännös, kun oikea ja vasenkin tuntuvat vaikeilta :D
Ajanmyötä kuitenkin helpottui. Etuosakäännökset olivat oikeastaan koko ajan varsin kivoja. Välillä sähläsin ja Elvis hätiköi, mutta suurimmaksi osaksi olin tyytyväinen. Mitä nyt toinen suunta oli suunnattoman hankala, eikä oikein kertaakaan onnistuttu todella hyvin.  Raviin siirtymät olivat nopeita ja reippaita, välillä melkein liiankin räjähtäviä. Harjoitusravi oli todella ihastuttavaa, hetkittäin poni meinasi juosta alta, mutta sain sen aina aisoihin ja kuulolle. Pysähdykset tosiaan vain paranivat ja paranivat, minä ajattelin ja poni pysähtyi oikeastaan saman tien. Tosi herkkiä ja nopeita seisahduksia.

Otettiin hiukan välikäyntiä ihan rauhassa, keskustellen tästä äskeisestä osastoratsastuksesta. Sen jälkeen jatkettiin etuosakäännöksillä, tällä kertaa käyntiä hitaaksi kooten ja siitä käännöksen tehden. Voidaan sanoa, ettei tämä onnistunut millään tasolla. Poni hidasti kyllä, mutta käännös jäi johonkin aitoja päin kävelyyn ja reitiltä harhautumiseen. Jos otin pysähdyksen, niin Pulla lähti omin nokkineen kääntymään ja tinttaroimaan ja tanssimaan. Jonkin aikaa yritin ja väänsin, lopulta päätin ottaa suosiolla vaan pysähdyksestä parit käännökset. Taisteltiin hetki, halusin vain saada keltaisen pysähtymään suorana. Sen jälkeen sain kaksi etuosakäännöstä, jotka riittivätkin ja annoin ponin kävellä.

Lopuksi otettiin vielä vähän kevyttä ravia. Se jos mikä oli mukavaa, pieni Pullava puksutti eteenpäin ja meitsi keventeli vain mukana. Päästettiin ohjaa vain vähän, käänneltiin hiukan ympyrää ja tepsuteltiin eteenpäin. Välillä Elvis juoksi vähän alta, mutta suurimmaksi osaksi fiilis oli molemmilla hyvä. Jäätiin käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.

Tämä ei ollut hyvä eikä huono. Etuosakäännökset olivat alkuun aika hyviä, myöhemmin huonompia. Ja ravi oli kyllä oikeasti kivaa. Ja poni oli fiksu, saatoin heilua sen raipan kanssa oikein urakalla, eikä herra silti vedellyt herneitä sievään nenäänsä ;)
Marianne sitten taas oli varsin varsin tyytyväinen, joten ei tuossa mitään.

Käveltiin ja keskelle. Elvis jäi raatamaan, kun minä menin vähän auttelemaan Nikkis-ponin kanssa. Tunnillakin kävin Lakia taluttamassa, ennen kuin lähdin kotiin.

Kylmää on kuin Siperiassa

Tallille siis, "pitkän" talviloman jälkeen. Mulla oli Elvis! Tunnillamme myös Evita, Vinski, Nikkis ja Laki, Elvis jatkoi toiselle tunnille. Hih, oikein kiva päästä ponin kyytiin taas vaihteeksi.

Harjailin pienen karvaisen ja varustin sen nopeasti. Laitettiin martingaali ja minä jätin raipan pois. Ulkona oli meinaan aika muikea ilma - räntää tuli vaakatasossa ja pienet ponit meinasivat lähteä lentoon tuulen voimasta. Ajattelin siis ponin olevan ihan kyllin virkeä, kun takana on sitä lomaakin.
Käveltiin kentälle ja nousin reippaasti selkään. Mulla on joku juttu, joka aamu saan hepat myöhässä kuntoon.

Lähdettiin kävelemään, käyttäen vain porttipäätä. Kenttä oli jopa hyvässä kunnossa siltä alueelta, oli kuivaa ja mukavaa. Tosin se ilma nyt pikkaisen vei riemua kentän kunnosta, muttamutta.

Käynnissä Elvis oli huikean reipas. Suorastaan lentoon lähdössä, etten sanoisi. Poni sipsutteli eteenpäin, pää heilui ja kaula taipui kuin kamelilla. Samoin me vähän harrastettiin jotain reitiltä eksymistä, kun Pullan mielestä tuulta vasten kävely oli ihan supermälsää!
Suoraan sanottunahan se alku oli ihan hirveää :D Poni väänteli naamaansa kun tuuli osui korviin, sitten se ei välillä viitsinyt kääntyä kun se tuuli oli niin hirveä juttu. Sen lisäksi oltiin vähän yliherkkiksiä, kun onhan se tosi jännää kun myrskyää, huih. Oli siis pikkaisen säätämistä, kun meikä yritti saada pöllöponista sellaisen mukavan ja rennon toverin.

Jäimme heti alkuun isolle ympyrälle, jossa ensin käveltiin vain rauhaksiin, haettiin tahtia ja tuntumaa. Minä koitin pitää Pullan suorassa ja kevyesti taipuneena, jottei se rilluttelisi kaula suunnassa x. Onnistuin itseasiassa yllättävän hyvin - yleensähän näinä myrskypäivinä se suorana kulkeminen on ollut mahdottoman synonyymi, mutta tänään sain keltaisen pidettyä aika pitkälti ihan suorana, ilman sitä jatkuvaa venkoilua. Tein hiukan voltteja ja koitin hiukan asettaa, mutta se oli kauhean hankalaa kun herralla ei keskittymiskyky oikein riittänyt. Oh well, ainakin käännyttiin ihan hyvin, pariin kertaan keskusteltiin hetki, mutta kyllä Elvis sitten jaksoi urheasti puskea läpi tuulen ja tuiskun.
Pyysin välistä myös käyntiä eteenpäin, kerrankin poni meinaan jaksoi edetä nätisti. Eteenpäinpyrkimys kuoli vain silloin, kun hurjan pelottava Laki tai Nikkis käveli vastaan. Silloin oli tietenkin pakko hyytyä ja etsiä pakoreittiä silmät päässä pyörien.

Aloimme käynnissä väkertämään pientä väistätystehtävää, väistätettiin siis takaosaa ulospäin ympyrältä. Vaativa tehtävä ihan jo muutenkin, saati sitten tänään kun Elviksen pienissä herneaivoissa juoksi vain "hyi yök, täällä tuulee ja se menee mun päästä läpi!"
Yritimme toki silti, vaikka ratsastajakin meinasi ajoittain tipahtaa kyydistä puuskien johdosta. Alkuun koko homma meni aivan harakoille, en osannut pyytää ja Elvis meni vain alta pois, onhan se jännää kun pyydetään pohkeella jotain. Kun lopulta sain kerättyä jäätyneet aivosoluni ja ymmärsin hidastaa kunnolla, niin alkoi keltaisissa kintuissakin tapahtua jotain. Ei taaskaan täydellistä väistöä, mutta kerrankin minä tunsin että ympyräväistöissä tapahtuu jotain. Saatiin yksi pätkä, joka oikeasti tuntui ihan todella onnistuneelta. Kyllä, olosuhteisiin ja tehtävän vaikeuteen nähden me suoriuduttiin ihan superisti. Ponikin alkoi loppua päin tuntua mukavan rennolta ja otti kehut vastaan oikein fiksusti. Jee!

Seuraavaksi siirryttiin raviin ja hölköteltiin ympyrällä menemään. Elvis ottikin homman ihan tosissaan ja ensi alkuun lähinnä kaahailtiin pois alta, pää pystyssä ja muita hevosia kyttäillen. Minä yritin keventää rauhassa ja hidastella poniakin, tehtiin voltteja ja koitettiin hakea tahti ja tuntuma touhuumme. Ravi tipahteli kuitenkin vähän väliä käyntiin, kun ne pelottavat hevoset vaanivat meitä! Sitten kun potkin keltuaista eteenpäin, niin vauhtia olikin taas kuin pienessä kylässä, kun täysillä pääsee paremmin karkuun niitä muita hevosia! Ja kun oli se myrskykin ja kaikkea. Eihän sitä pieni poni voi millään mennä rauhassa, kun kaikkialla on niin superpelottavaa!

Yllättävän nopeasti sain kuitenkin Elvikseen jonkinlaista tatsia. Se alkoi ravata rauhallisemmin, enkä joutunut kokoajan odottamaan että milloinhan ruutitynnyri räjähtää. Tosin se oli silti jännittynyt - itse huomasin sen vain ajoittain, mutta Marianne hoki että mun pitää olla hitaampi ja rauhallisempi, jotta saadaan poni oikeasti rennoksi. Se on vaikeaa, mua ei jännitä mutta olen silti liian kiireinen. Jos minä olen kiireinen, niin Pullahan kipsuttaa vain alta pois, tosin niin hitaasti etten edes tajua sitä kuin silloin, kun ratsulla nousee pää taivaisiin ja kipsutellaan hirvinä eteenpäin.

Tein työtä käskettyä, vaikkei Pullis mun mielestä pahalta tuntunutkaan. Hidastin kevennystäni parhaani mukaan, tein pari volttia ja vain hidastelin keltaista ihan rauhassa. Jokusen kierroksen jälkeen Pulla pamahti oikein todella rennoksi ja rauhalliseksi. Siinä kohdassa tunsin eron siihen jännittyneeseen ja rentoon poniin. Kyttäily jäi ihan minimiin (mitä nyt pikkasen tsiikailtiin niitä hirviöheppoja) ja ponin liike alkoi tuntua paljon miellyttävämmältä. Rentouden myötä tahtikin tosin hidastui, joten jouduin hiukan tuuppimaan Elviksen takajalkoja eteenpäin. Otin nyt kuitenkin hissukseen ja annoin vauhdin pysyä vähän normaaalia hitaampana, tärkeintä kun oli se, että ferrari pysyy rauhallisena eikä jännity enää uudestaan.
Rennolla ponilla oli vallan mukava ravailla, tipsuteltiin vain reittiä pitkin ja minä fiilistelin kun oli niin helppoa ja mukavaa olla keltaisen kyydissä, hih.

Seuraavaksi istuttiin harjoitusraviin ja otettiin myös sitä ympyrällä, omatoimisesti käyntisiirtymiä tehden. Ensin mun rentoutunut ratsuni meinasi ihan hyytyä, sen jälkeen vaihdettiin kipitysmoodiin "jee laukataan!"-tyylillä. Lopulta sain istuttua alas ja vietyä pidätteet läpi, jonka jälkeen Elvis malttoi ravata kuten kunnon ponit ainakin. Tahti pysyi rauhaisana ja saatiin harkittua niiden siirtymien tekemistä.

Varsinkin alkuun käyntisiirtymät olivat todella kivoja. Saatiin muutama siirtymä pelkällä istunnalla, poni oli rento ja toimiva. Käynti eteni välissä oikein kivasti, tosin raviinsiirtymät olivat vähän hitaita ja tuskallisia. Loppuvaiheessa sitten joko minä tai poni alkoi säheltää liikaa, jolloin jouduin ottamaan vähän enemmän pidätettä ohjan kautta. Luulen tosin että ongelmana olin minä, siinä alkuun nimittäin mulla oli tunne että "näin hidastetaan istunnalla". Jonkun ajan kuluttua sitten unohdin miten sen tein ja sitten ponikaan ei enää hidastunut kun ratsastaja ei osannut sillä istunnalla pyytää. Dääm minun kanssani!

Jäätiin käyntiin ja käveltiin vain loppukäynnit. Elvis käveli rauhassa ja kauniisti, oikeastaan mistään välittämättä.
Oli poni hieno ja kiva. Hih. Se oli rento ja mukava, onnistuttiin kovin hyvin. Ja oli niin kivaa, poni on aina niin kiva.

Käveltiin keskelle, minä pamahdin alas selästä ja jätin keltaisen työskentelemään myrskyn keskelle. Sitten autoin hiukan kapinoivia poneja ja kävin taluttamassa Lakia tunnilla. Nyt olen harrastanut syväjäätymistä, siellä oli karmeaa! En enää ikinä lähde yhtään mihinkään, makaan täällä vaan peiton alla ja teen kuolemaa. Hyihyihyi!