Kenttäratsuilua

Jepjep. Vielä pari kuukautta töitä, jonka jälkeen koittaa viikon loma! Odotan kuin kuuta nousevaa, että pääsen oikeasti lepäämään ja tekemään asioita. Ennen kuin lähden sitten työharjoitteluun seuraavaan paikkaan, IIIH, aika jännää!
Suunnaton matkakuume vaivaa taas ja olenkin luvannut luopua toivosta mikäli ensi vuonna en pääse kiertämään koko maailmaa (no, Britanniaa nyt ensialkuun!)
Olen opiskellut sujuvasti Espanjaa. Osaan ehkä pari sanaa enemmän kuin sen hola amigos ja tiedän nykyään mikä Espanjan pääkaupunki on. Samoin tanssiminen menee hyvin, vaikkei ollakaan päästy kuin kerran lavatansseihin. Työ häiritsee harrastuksia (ja kamala ilma, kuka tuolla sateessa haluaa tanssia..)
Taas sataa vettä ja on kylmä. Odotan lämpöä ja aurinkoa, vaikka töissä ollessa se lämpö onkin ihan hirveää! Meinaan vain, aja nyt autoa jossain +30 helteissä ja ilman ilmastointia. Se on aika extremeä, varsinkin jos on pitkä päivä.
Noin yleisesti ottaen siis kaikki menee aika nätisti mallillaan ja hommat sujuu. Sydän vaan palaa vapauteen ja vaikka minne, mutta koitan nyt selvitä tästä työrupeamasta ja muusta aikuiselämästä. Ensi vuonna pidän vähintään kolmen viikon loman vaikka joutuisin asumaan sillan alle siksi ajaksi. Kyllä nyt vihdoin vaan täytyy saada pidempi loma kuin yksi viikko.


Joka tapauksessa tänään pääsin vaihteeksi tallille ihan oikeana päivänä. Hevonen ei vaihtunut, vaan jatkoin Vinskin kanssa, tunnilla myös Jack, Evita ja Pomo. Muita tunteja ei ollutkaan, vaan vieteltiin seesteää päivää nelistään.
Vinski tuli harjailtua nopeasti kuntoon ja kipsiteltyä kentälle pienten keskustelujen jälkeen.

Kenttä oli aivan löllykkä ja litimärkä, suoranaisen kamala. Siellä oli ilmeisesti satanut ihan kunnolla yön aikana. Kiipesin selkään ja lähdettiin kävelemään.
Perustoimet taas alkuun, eli hevonen liikkeelle ja muutamia voltteja vääntämään. Otin vauhdin suhteen rauhallisemmin, sillä en viitsinyt täyttä puskua laittaa päälle näin märällä kentällä. Yllättävän hyvä tahti saatiin silti aikaiseksi, poni eteni kivasti ja jopa piti sen vauhdin yllä. Mariannekin sanoi takajalkojen kulkevan oikein hyvin matkassa mukana. Volttien teko oli asteen vaikeampaa kun käytettiin vain puolikasta kenttää ja tila tuntui loppuvan välillä kesken. Asetukset saatiin silti läpi tosi hyvin ja Vinski kääntyi nätisti. Ei oikein ongelmaa käynnissä missään, heppa tuntui oikein hyvältä, eikä ollut vesilätäköistä moksiskaan.

Siirryttiin kevyt raviin. Lyhyillä sivuilla vähän pääty-ympyrää, sitten muutamaa väistättävää askelta takaisin uralle. Vähän sinnepäin, ei siellä niin suurta vaatimustasoa ollut. Taas otin ensin takajalkaa liikkeelle ja Vinskiä vähän kasaan (se kuulemma kantoi itsensä hienosti!) jonka jälkeen käänneltiin ympyröitä. Olin tosi tyytyväinen reitteihin ja asetuksiin, kerrankin tuntui että ympyrät olivat oikeasti isoja ja ne loppuivat ja alkoivat samasta paikasta. Loppua kohden Vinski alkoi hieman kyllästyä märkään kenttään, jolloin se jyräsi enemmän sisälle, eikä sitten onnistuttu saamaan ihan noin siistejä ympyröitä aikaiseksi. Asetus oli kuitenkin varsin hyvää alusta loppuun ja ravin tahti oikein vetreää.
Pieniin väistätyksiin ravissa olin myöskin erittäin tyytyväinen, Vinski kuunteli ja väisti aktiivisesti. Saatiin myös suoristus toimimaan ja meininki tuntui kovinkin kepeältä. Muutaman kerran tuli pieni epämääräisyys, Vinski ei halunnut kääntyä ja säädettiin, mutta yhteinen sävel löytyi nopeasti ja onnistuin kerrankin jopa myötäämään täysin oikeaan aikaan.

Istuttiin harjoitusraviin, tehtiin niitä ympyröitä ja nosteltiin laukkaa toiselle pitkälle sivulle. Harjoitusravi oli muuten ihan loistavaa, istuin hyvin ja heppa toimi, mutta valitettavasti vauhti kuoli tässä vaiheessa vähän. Tai ei se muuten kuollut, ravi kyllä eteni, mutta kun me yksinkertaisesti hyydyttiin aina ajoittain käyntiin. Ukko tuntui olevan täysin sitä mieltä ettei hän jaksa ravata noin pitkiä aikoja putkeen, onhan se nyt niin hirmuisen raskastakin ;)
Kun saatiin hölkkä pysymään yllä, oli se tosi kivaa ja sujuvaa. Laukannostoista ei voi ihan sanoa samaa. Teen niitä selvästikin liian pohjepainotteisesti, enkä oikein taas saa sitä istuinluuta pyörähtämään mukaan. Sen takia nostot olivat taas ihan tönkköjä ja hitaita, kun yritin kaivaa ykköstä lykkäämällä terää kylkeen ja toivomalla parasta. Laukka nousi ihan ookoosti, muutamaa epäonnistumista ja yhtä väärää laukkaa lukuunottamatta, mutta eivät ne nostot lainkaan hyviä olleet. Ja noin harjoitusravista ne ovat vielä pahempia, kun en istu Vinskin ravissa ihan niin tasaisesti, että pystyisin keskittymään istunnalla mukautumiseen noston aikana.

Väänneltiin molempiin suuntiin laukkaa, joka itsessään oli ihan hyvää, siirtymät alaspäinkin onnistuivat ilman suurempia pomppuja omalta puoleltani. Mutta ah, ne nostot! Not too good.
Lopulta Mariannenkin mainittua istunnan pyöräyttämisestä mukaan otin itseäni niskasta kiinni. Kolme kertaa jouduin sen luun hyvinkin liioitellusti pyöräyttämään, mutta sieltä nousi laukka ilman hirveää kaivamista ja siihen oli laukat hyvä lopettaa. Hallelujah!

Seuraavaksi Marianne ilmoittikin että lähdetään kävelemään loppukäynnit maastoon, sillä märällä kentällä tuli tarvottua jo tarpeeksi. Matkaan siis, päästiin Vinskin kanssa kärkeen joukkoa johtamaan.

Ei muuten edes jännittänyt! Onneksi olin juuri sen Nikkiksen kanssa maastossa, muuten olisi ollut eri fiilikset. Käveltiin ihan perusreittiä ja käytiin vähän metsässä. Alkumatkassa sydämen tykytyksiä aiheutti naapurien pihalta kadonnut vene, jota Vinski tuijotti kuin maailman seitsemättä ihmettä, eikä oikein tiennyt uskaltaako moisen ihmeen ohittaa tietä pitkin, vai olisiko varminta paeta ojan puolelle.
Ensimmäinen alamäki taas aiheutti ratsastajalle melkein halvauksen, kun hevonen hieman kompastui ja minä kelasin jo kauhukuvia kuperkeikoista alas mäkeä.

Noin muuten meni tosi kivasti, vaikkakin Vinski osoitti ninjamaiset kykynsä ja hyökkäsi ruohikkoon noin sekunnin murto-osassa. Ne pari kertaa kun olin hevosta nopeammat lämmittivät mieltä, kun noin kymmenettä kertaa makasin kaulalla laskemassa kymmeneen tuhanteen.

Niin hyvin matka olikin mennyt, että jotain oli suorastaan pakko tapahtua. Tultiin alas viimeistä mäkeä, talli häämötti jo näköpiirissä, kun yllättäen takaa kuuluu kummallista ryminää. Vinski säikähti tätä vallan kamalasti, keräsi jalat alleen ja pisteli kunnon laukkaa menemään. Akka taas heilahti eteen ja pusertui kiinni, jottei vain tipahtaisi kovalle soratielle ponin laukatessa holtittomasti kohti kotia. Saatuani edes hieman itseluottamusta takaisin, aloin nykiä vähän pidätteitä, jottei Vinski posottelisi koko matkaa kotiin asti. Juuri kun poni oli hidastamassa, kuului takana laukkaavan Pomon askeleet ja johan jatkui se meidänkin laukkamme. Tässä välissä sain itseni kuitenkin tukevammin istumaan alas, jolloin pidätteet alkoivat mennä paremmin perille ja lopulta muutaman kymmenen metrin laukan jälkeen Vinski pysähtyi syömään.
Tosiaan, takana tuleva Pomo oli mennyt polvilleen alamäessä, joka säikäytti minun mitään järkkymättömän proomuni. Heh. Loppumatka käveltiin hieman täristen talliin poneja taluttaen.
Vaan toisaalta. Mitään ei käynyt ja hallitsin tilanteen hyvin. Joten tuuuuskiin tästä mitään ikuista maastopelkoa jää kuitenkaan.

Harjasin Vinskin reippaasti pois ja lykkäsin sen takaisin tarhaan, jonka jälkeen lähdinkin takaisin kotiin. Ensi viikolla suuntaan ratsaille tiistaina, elleivät työt ehdi muuttua. Kun ensi viikolla on tosiaan se juhannus ja hepat juhannusvapaalla.