Hitaasti ja huiman korkealta

Eilen olin taas ratsastamassa. Mulla oli Artsi (jota en juhannustaioista huolimatta nähnyt unissani) ja tunnilla myös Jack, Vinski ja Elvis, Artsi vain mun kanssani. Hengailtiin hetkinen tunteja katsomassa, ennen kuin kävin poimimassa ison Artsin matkaani ja harjailin sen reippaasti. Tosiaan, onhan se iso, varsinkin näin pitkän ajan jälkeen. Tuli taas varsinaisen kääpiöolo herra Artemiksen vieressä. Varusteet niskaan ja sitten kohti kenttää tallustelemaan.

Kiipesin selkään ja koin hetkellistä korkeanpaikankammoa. On se hieman eri keikkua jonkun Elvis-ponin ja sitten huiman suuren Artsin selässä, hyi kamala!
Muutenkin hieman jännitti, olenhan mä mennyt hepalla viimeksi silloin kun se linkosi mut kenttään kaksi kertaa peräkkäin. Hieman olin varuillani pari ensimmäistä kierrosta, mutta sitten uskaltauduinkin jo ratsastamaan käyntiä eteenpäin ja ottamaan koko kentän käyttöön. Artsi kuljeskeli ihan mukavasti, suunnattoman hitaasti vain. Ja ratsastaja oli saada halvauksen aina porttipäässä kun ne järkyttävän suuret lautasantennit poimivat kaikki mahdolliset viestit pelloilta. Selvittiin hengissä, eikä Artsi välittänyt oikeasti mistään mitään.

Koitin saada käyntiä hieman etenemään. Onnistuihan, mutta paino sanalla hieman. Tehtiin siinä muutamat voltit ja haettiin asetusta, jälleen paino vähän väärällä sanalla. En ihan täysillä uskaltanut ratsastaa ja pyytää, sillä jotenkin kuvittelin hevosen suuttuvan ja pommittavan mut seuraavalle planeetalle.
Olin kuitenkin ahkera ja yritin väkertää jopa muutaman väistön käynnissä. Se oli hidasta ja Artsi ei paljon pohjetta kuunnellut, mutta tuli sieltä jokunen askel superloivaa väistöä suunnilleen haluamaani suuntaan. On se jo jotain!

Siirryttiin kevyt raviin. Hidas siirtymä pään heilutteluiden säestämänä ja kauhukuvien vilistäessä päässäni. Olin kuitenkin jälleen turhan epäluuloinen ja Artsi hölkötteli ravia oikeinkin nätisti. Ensin taas pari kierrosta varmistellen, sitten koko kenttä käyttöön, hieman korkoa kylkeen ja ympyröitä pyörittelemään. Asetukset löytyivät, koitin parhaani mukaan kerätä kaulaa edes hieman kasaan siitä kolmen metrin pituudesta (onnistuin varsin huonosti, sillä hevonen ei liikkunut mihinkään) ja sitten vain kevenneltiin rauhassa. Tosiaan, muuten se oli ihan hyvä, Artsi toimi, kääntyi ja asettuikin. Ainoa problematiikka liittyi siihen tahtiin, joka oli kuulemma aivan liian laiska. Mariannen kehoituksesta uskalsin pyytää ravia eteen ja saatiin pikkuisen ilmavampaa hölkkää aikaiseksi. Vaan oli se silti aika todella laiskaa, heh.
Siirryttiin hetkeksi käyntiin jottei kuukahdettaisi ja sitten jakauduttiin ympyröille. Mentiin Artsin kanssa keskiympyrälle yksinämme ja sitten saatiin paukutella laukkaa sydämiemme kyllyydestä!

Artsi oli vain hieman eri mieltä, osasyy tosin saattoi olla ratsastajassa joka ei varsinkaan alkuun oikein istunut suorassa, vaan heilui turhankin epämääräisesti. No, sanotaanko että nostoihin olin tänään suht tyytyväinen. En ihan, mutta aika. Ne olivat hitaita, mutta ainakin mä valmistelin niitä varsin hyvin ja sain käytettyä istuntaa. Joten hyvä - siitä hervottomasta hitaudesta huolimatta. Ja siis laukkaa nostaessa en yllätyksekseni edes jännittänyt tai odottanut että "jos vaikka se vetää herneet nenäänsä kun pyydän". Erittäin hyvä siis!

Huonompaa oli se, että varsinkin tähän vasempaan kierrokseen ja alkuun ei laukka pysynyt yllä kuin maksimissaan yhden ympyrän. Aina tipahti kun yritin kääntää ympyrää. Homma parani koko ajan kun Marianne käski istua alhaalla ja pitää kädet rinnakkain ja kun itse muistin rentoutua ja istua suorana. Mutta silti, se vain tipahteli ihan-koko-ajan! Varsin toivotonta, vaikka muka yritin ratsastaa eteen ja nojata taakse niin silti, melkein aina käännöksissä poni pudotti raville. Miten ärsyttävää.
Itse istuin ihan kivasti siellä, kyllä se Artsin laukka meinaan on niin loistavaa ja mukavaa.

Vaihdettiin suunta, käveltiin ja laukka jatkui. Olin positiivisin mielin, koska oikea kierros tuppaa ehkä sujumaan vähän paremmin. Niin sujui nytkin. Laukka pysyi tuhat kertaa paremmin yllä, tipahteli välillä, mutta saatiin korjattua aina ravin aikana (josta puheenollen minä istuin siinä harjoitusravissakin tosi hyvin, pompin ehkä ekat kaksi askelta siirtymän jälkeen).
Tähän suuntaan sain ratsastettua eteenpäin voimakkaammin, uskalsin muutamassa nostossa koskettaa raipallakin jotta laukka nousisi terävämmin. Ja saatiin hanatettua useampia ympyröitä ilman keskeytyksiä. Kun lopulta vielä päästiin tilanteeseen jossa laukka alkoi pyöriä noin kymmenen kertaa paremmin aiempaan verrattuna, olin oikein tyytyväinen suoritukseemme. Vaikka se superhidasta ja tylsää olikin.

Jäätiin käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.
Artsi oli tosiaan ihan ok ja Mariannekin kehui että uskalsin nyt ratsastaa sitä kunnolla (ainakin jossain vaiheessa). Ja niin, ei tuossa mitään vikaa ollutkaan, tietenkin pitkän tauon jälkeen vähän hakemista.
Mutta ah, on se niin iso ja aivan suunnattoman hidas. Ehkä silti kestän, kun se nyt noin kivasti meni.

Keskelle ja alas selästä. Poni talliin ja harjaukseen, jolloin mieskin pääsi näyttämään miehekkyytensä ja uskalsi jäädä yksinään harjaamaan isoa Artsia. Sen jälkeen lähdettiin kotiin ja vapaapäivää viettämään.