Tappijalka ja sula kenttä

Kesää on tässä odoteltukin ja nyt viimein alkaa tuntua aika hyvältä. Oli hyvin lämmin, kenttä sula (hiukan kova ja kostea joo, mutta sula) ja mä menin Nikkiksellä. Jotenkin olen tässä keväisin aina päässyt yrmeän akan kanssa menemään ja laukkailemaan sen kanssa kevätiloja rinnoista ulos.
Tunnillamme olivat myös Artsi, Vinski, Jack ja Pomo, Nikkis vain mun kanssani. Pieni poni tuli harjattua ja varustettua, jonka jälkeen siirryttiin kentälle ja selkään.

Ja uusia kuvia, kiitos Hennalle!

Nikkis on sitten hauskanen ja olin ihan fiiliksissä kun mamman selkään taas pitkästä aikaa pääsin. Onhan se nyt ihan mahtava ja niin reipas ja mukavakin. Tai okei, ei se niin reipas ja innokas ollut. Pikemminkin pysähdeltiin odottamaan Pompelia (menin vielä lankaankin, kun ei se viimeksi ole tuollaista tehnyt) ja käveltiin hitaasti kuin puolikuolleet. Aloitinkin heti ruoskimaan ponia liikkeelle, jottei aivan juurruttaisi maahan kiinni. Muutama volttikin heitettiin, jotta saisin tappikaulaa asettumaan ja taipumaan - vaikeaa oli, mutta kyllä se hiukan antoi periksikin. Suurimmaksi osaksi pyysin vain vauhtia ja koitin saada Nikkiksen liikkeelle. Hetken ajan sitä sai naputella ja vaatia, jonka jälkeen alkoi se omakin moottori löytyä ja jatkuvan työntämisen pystyi lopettamaan.

Kevyessä ravissa jatkettiin samalla teemalla, eli hevosta eteen. Yllättävän nopeasti Nikkis kuitenkin antautui kohtaloonsa ja alkoi liikkua eteenpäin oikeasti reippaasti. Sen jälkeen mentiinkin oikein hyvin, pariin kertaan poni yritti olla kääntymättä, mutta totteli kun tarpeeksi käskin. Saatiin ympyrät väänneltyä ja kunnolla ravia eteenpäin... Kunnes poni sitten alkoi väsähtää ihan oikeasti. Saatiin jäädä kävelemään paria kierrosta muita ennen, sillä akka oli vakuuttunut siitä, että on tehnyt ainakin kymmenen kertaa enemmän töitä kuin kaikki muut.

Positiivisena yllätyksenä voisin kyllä sanoa, että Nikkis oli varsin kevyt koko ajan. Ei väsyessäänkään maannut ohjalla, vaan tsemppasi kyllä tosi kivasti. Välikäyntien aikana ylitaivuttelin vähän molempiin suuntiin, mikä ponin mielestä oli aivan valtavan kamalaa, eihän se tappikaula nyt millään voi taipua yhtään mihinkään.

Seuraavaksi väkerrettiin ravi-käyntisiirtymisiä harjoitusravissa. Tämä sujuikin ihan suunnattoman hyvin, muutaman toiston jälkeen ponista tuli herkkä ja etenevä. Siirtymät toimivat molempiin suuntiin hienosti ja kevein avuin, ja liike pysyi koko ajan reippaana ja kunnollisena.
Sen jälkeen otettiin laukka-käyntitehtävää (siis kyllä, viimein laukkaa!) Tultiin kahdeksikkoa, sen keskiosa käynnissä puomien yli ja vuoron perään molemmille ympyröille laukannostot.

Puomien ylitys oli meille hivenen hankalaa. Vaikka koitin mennä hyvässä rytmissä puomeille, oli Nikkis sitä mieltä että välit ovat hänelle aivan liian pitkät, jonka takia poni pysähteli puomien päälle ja pariin kertaan jopa oikoi ne kokonaan. Ei taidettu kertaakaan päästä siististi ja ykkösellä yli, vaan aina tuli ainakin yksi pysähdys.
Laukka olikin vaihtelevaa. Mua nyt jännitti jotenkin ihan kamalasti, jonka takia pieni tappijalkaponi oli mitä loistavin valinta. Vasemmalle Nikkis nosti laukat erittäin vinona ja hyvin hitaasti. Kaaduttiin lapa edellä sisälle ja lopulta muutaman pyynnön jälkeen laukka nousi. Se kyllä pyöri ihan mukavasti ja tuntui hyvältä, mutta nostot olivat hiukan onnettomia. Sen lisäksi minä hukkasin jalustimen joka välissä tässä kierroksessa.

Oikea taas oli ponin mielestä huomattavasti lystikkäämpi suunta. Heti ekalla kerralla kun käänsin ponin oikealle, se nosti laukan itse ja pisti baanaten. Muutaman kerran räjähdettiin laukkaan suoraan puomeilta ja mentiin hurjaa kyytiä, tehtiin pari ympyrääkin kun ponilla sitä intoa tuntui piisaavan. Annoin keltaisen ihan edetä, mitä nyt vähän hidastin jottei aivan kiitäen mentäisi. Mutta sanoisin että meillä oli ihan kivaa. Vaikka laukannostoista puhuminen taitaa olla hieman liioittelua, puolet ajasta kun poni taisi enemmänkin itse räjähtää siihen menoon tässä oikeassa kierroksessa.

Käveltiin vielä loppukäynnit, joissa Nikkiskin pelästyi sen parin askeleen verran. Keskelle, alas selästä ja poni talliin. Tarhaan kävellessä poni löysi sen oman motivaationsa liikkua ja akka suunnilleen ravasi koko matkan tarhaan.
On se sitten söpö. Ja on kesä.
Ja laukattiin.
Jes!