Eikä edes pelottanut

Mulla oli tänään Nikkis, tunnilla myös Vinski, Evita ja Pomo, Nikkis vain mun kanssani. Ponit olivat saaneet olla ensimmäisen yön ulkona, joten sisälle tuli varsin iloinen poni, jolta lähti sellainen hirvittävä matto sitä talvikarvaa irti. Poni näytti ihan järkyttävältä, mutta kun sain sen pinnan kuorittua, löytyi sieltä alta varsin sileäkarvainen ja suloinen pikkuponi, joka varsin hyväntuulisena odotti töihin lähtöä. Poni siis varusteisiin ja kentälle.

Kiitos kuvista Hennalle!

Siellä tuuli ja oli kamalaa, jonka takia Marianne yritti ylipuhua meidät maastoon. Nyt ei onneksi oltu kovin suostuvaisia, joten ei lähdetty, sillä kuitenkin - me oltiin just viime viikolla. Ehkä tällä kertaa muunlaista ohjelmaa. Marianne totesi että fine, teemme sitten puomeja ja yritämme kuulla ohjeet, sillä tuuli oli ihan älytön. Missä mun kesä ja kaksikymmentä astetta viipyy?
Käveltiin alkukäyntejä ja koitin vain kaivella Nikkiksestä vaihteita ulos. Kyllä se sieltä löytyi, mutta selvästi ponia hieman kismitti tuollaisessa tuulessa tehdä mitään. Saatiin kuitenkin käynti eteen, poni suoraksi ja hiukkasen taipumaankin suuntaan jos toiseen.

Puomitehtävä oli ylläkuvatun kaltainen. Aloitettiin ensin vain tulemaan tuota tehtävää ravissa, eli ympyrää ja lävistäjää kaksi puomia ylittäen. Hyvin simppeliä ja mukavaa. Poni tosin oli ensin kuin maahan kahlittu, se ei edennyt, se ei lähtenyt pohkeesta mihinkään ja joka kerta kun mentiin puomeille, hyytyi vauhti ja poni joutui pariin kertaan kulkemaan puomien yli ihan käynnissä kun ravi ei tuntunut onnistuvan. Otettiin sitten kunnolla tahtia alle, täräytin ponia ihan kunnolla takapuolelle ja ravia eteen. Vähän vaivalloista se oli alkuun, mutta kun vaihtoehtoja ei tarjottu, löytyi Nikkiksestäkin vauhtia ja kunnon ravia, jolla puomien ylittäminen sujui suorastaan kuin tanssi. Heti kun kaikilla sujui ravi nätisti, kävi Marianne nostamassa toiseksi ylimmät puomit pieneksi kavalettiristikoksi. Tarkoitus oli jatkaa täysin samoin, mutta nyt hypätä ristikko lävistäjällä ja nostaa sen jälkeen vasen laukka ihan hetkeksi, jonka jälkeen jatkaa ravissa. Mentiin sitten pariin kertaan tästä hurjasta esteestä ylitse, mutta Nikkis ei kummallakaan kerralla oikein välittänyt esteestä pätkääkään. Poni vain kompuroi puomien yli puolilöysässä ravissa, laukka sentään saatiin nostettua hyvin pitkällä viiveellä "hypyn" jälkeen.

Seuraavaksi ylimmät puomit nostettiin samanlaiseksi ristikoksi ja nyt tultiin oikeassa laukassa ensin ympyräkavaletti, sitten tosiaan se lävistäjä, jonka päällä laukka vaihtui, siitä raviin ja lopputehtävä. Ei jännittänyt, mikä oli varsin loistava lähtökohta. Alkuun se laukka oli ihan tosi hidasta ja helposti tipahtavaa. Esteelle pääseminen kesti, kun en viitsinyt löysästä laukasta tulla, enkä toisaalta sitten ilmeisesti viitsinyt myöskään käskeä tarkemmin eteen. Päästiin pari kertaa se ympyräkavaletti, mutta sitten vauhti loppui ja laukka tippui ja tälleen. Lopulta saatiin väännettyä molemmat hypyt säilyvässä laukassa ja Nikkiskin imi vähän enemmän vauhtia sille lävistäjäristikolle. Laukka nyt vaihtui taitavasti, kyllä pikkuponi tällaiset jutut osaa vaikka unissaan.

Kuten huomaa, niin hypyt tulivat varsinkin ympyrällä todella sivulle. Samoin täti oli vähän helisemässä kun en osannut yhtään olla hypyssä mukana - joko liioittelin tai jäin ihan hirveästi jälkeen. Oli siellä muutama hyppy joissa tunsin olevani hienosti mukana, jolloin poni sai tehdä sen oman juttunsa.
Lopuksi nostettiin vielä kolmannet puomit ylös, eli oikeassa laukassa ympyrä, lävistäjä ja vasemmassa laukassa sitten ympyräkavaletti. Tässä kohtaa alkoi jo hiukan väsyttää, sillä laukkakunto on pohjamudissa talven jäljiltä. Saatiin kuitenkin tyyliin ekalla kerralla tämä onnistumaan kun vihdoin sain laukan pohkeen eteen ja pyöriväksi, jolloin päästiin helposti se ympyrä, siitä jatkuen lävistäjälle, Nikkis vaihtoi laukan tyylikkäästi esteen päällä ja vielä vasen laukka saatiin puskettua niin pitkälle että viimeinenkin este ylittyi. Olin niin tyytyväinen, että ainakin kerran onnistuttiin noin hyvin ja hienosti viemään koko setti läpi. Tässä välissä tuli sitten yksi lähtö kun Nikkis oli vain niin iloinen tästä kaikesta! Sen lisäksi onnistuin muutaman kerran munaamaan sen ihan ensimmäisen hypyn, kun ohjasin hiukan kehnosti, jäin hypyssä jälkeen, jolloin Nikkiksen ratkaisu oli vaihtaa suuntaa sen esteen jälkeen.

Mutta lopulta päätin että nyt, nyt tulee viimeinen yritys ja se on täydellinen. Piste. Nostettiin laukka, joka pyöri kauniisti ja eteni hyvin. Ohjasin mahdollisimman hyvin sille ympyrä esteelle, keskityin oikeaan käännökseen. Este hyvin, käännös onnistui, joten jatkettiin laukkaa. Lävistäjällä Nikkis taas imi enemmän, joten koitin istua rauhassa ja mennä mukana kun hyppy tulee. Vähän johtoa vasemmalle ja hyppy onnistui, laukka vaihtui. Jes, hieno poni. Kun laukataan päätyyn, mä hukkaan molemmat jalustimet (joista vasenta olen muutenkin tiputellut koko tunnin ajan) Koitan ensin koukkia sitä jalkaan, mutta en heti onnistu ja katson että tässä on enää puoli ympyrää aikaa. Jos nyt koukin lisää, niin joko reitti feilaa tai sitten laukka tippuu kun en keskity. Nyt menemme ilman. Ratsastin tarkan reitin, suoraan esteelle, keskittyen että siitä jatketaan taas vasemmalle. Poni hyppäsi, minä oli paremmin mukana kuin ikinä (ei ollut jalustimia joilla säätää. Taisi tämä silti olla eka kerta kun edes hyppäsin ilman jalustimia) laukka jatkui vasemmalle. Minä keikahdin kaulalle kehumaan superhienoa ponia ja saatiin kävellä. Vitsi se oli hyvä!

Loppukäynnit käytiin kävelemässä maastossa. Nikkis oli reipas, iloinen ja säikähti vain kerran kun Pompeli otti ja pelästyi meidän takanamme. Muuten kipsuteltiin rauhassa ja mentiin traktorin perässä takaisin kotikonnuille. Poni pääsi pikaisesti takaisin tarhaan ja minä häippäisin kotiin.
Kyllä se on hieno ja taitava poni!

Räntämaastolla

Tänään oli pitkästä aikaa Pullista pullin, Elvis-poni. Tunnilla myös Nikkis ja Pomo, Elvis jatkoi siitä vielä toiselle tunnille. Meitä lähti siis keltaiset salamat ja ei-niin-keltainen/salama kohti maastoa, sellaisessa iloisessa räntä-vesisateessa. Yh.
Käveltiin Elviksen kanssa Nikkiksen perässä ja täytyy sanoa että oli kyllä oikein mukavaa. Ei jännittänyt ja siis Elviksen kanssa olen tainnut olla maastossa viimeksi kuutisen vuotta sitten. Edelliseen kertaan verrattuna tämä oli harvinaisen leppoisaa ja mukavaa, poni ei jännittänyt yhtään, ratsastaja ei jännittänyt ja homma oli suoranaisen rentoa ja miellyttävää. Ravailtiin pätkä metsässä ja tiellä, jolloin Pulla läväytteli sellaista reipahkoa ravia, joka kuitenkin oli aika laiskanpulskeaa ja kevyttä. Hyvin meni siis matka, on sitä vaan heti paljon turvallisempi olo kun maastoilee varmojen ponien kanssa.

Maaston jälkeen palattiin kentälle ja ravailtiin. Suunta oli vapaa, joten vaihtelin suuntaa aina kun huvitti, etsin Elviksestä vähän reippaampaa ravia, keventelin, hetken istuin alhaalla ja vain fiilistelin. Pullanen menikin tosi kivasti, mitä nyt hiukan kyseenalaisti onko pakko kääntyä, kun maastossakin sai mennä toisten perässä ja silleen. Samoin Nikkis hiukan hirvitti, mutta voiko ponia edes syyttää - jos vanha ja vihainen akka tulee korvat luimussa kohti, niin kyllä siinä urheammallakin housun puntit tutisee.
Käveltiin loppukäynnit ja sitten alas selästä ja takaisin kotiin. Kesää odottamaan ja meditoimaan. Siellä näkyy sataneen koko päivän, joten ehkä tästä vielä noustaan.

Plörinäx

Tänään oli Pomo, tunnilla myös Elvis, Nikkis, Jack ja Vinski, Pomo jatkoi vain ihan viimeiselle tunnille. Ponilla oli varsinaiset mökötyspäivät ja iloisempi ilme löytyi vasta ihan lopuksi. Siitä lähdettiinkin kentälle astetta paremmin mielin ja hypättiin kyytiin.

Koko tunti pyörittiin isolla ympyrällä. Ensin käveltiin, etsittiin reitti. Mua jotenkin vähän jännitti siellä Pomon selässä, en edes tiedä miksi. Ihan kuin olisin ollut ihan irti ja kaukana ponista. Hyvin kuitenkin selvittiin, poni tarpoi reippahasti eteenpäin, kääntyi nätisti. Ei pysähtynyt kyllä vahingossakaan, mutta kaikki muu toimi kyllä. Ja minä koitin olla jännittämättä ja istua hyvin. Aka hyvin onnistuinkin.

Sen jälkeen asetuksia sisään ja kun ne sujuivat, tehtiin vasta-asetuksia. Tämäkin meni hyvin. Pomo oli jäykkäniska, eikä ollut antaa periksi millään, mutta kun lopulta hiffattiin että voitaisiin tehdä hyvässä yhteisymmärryksessäkin, niin sehän sujuikin nätisti. Pomo myötäsi, asettui, minua ei jännittänyt, homma tuntui aika sutjakkaalta. Vasta-asetuksetkin löytyivät, mitä nyt poni hyödynsi niitä tuijottelemalla ulos aina välillä. Se ei kuitenkaan tainnut olla tarkoituksena, mutta yritys oli hyvä. Ja kyllä se sitten asettuikin, ilman selvää kyyläilyä ja huomion herpaantumista asiaan x.

Lähdettiin harjoitusraviin, ihan vain ympyrää ravissa. Ja yllätysyllätys - sehän ei toiminut pätkääkään. Hoh hoijaa, alkaa taas epäilyttää osasinko Pompelilla koskaan muka ratsastaakaan. Nyt ongelmana oli ihan se että a) Pomo oli reipas, tooosi reipas ja b) minä olin kankea ja kauhuissani. En saanut mitään hallintaa, joten jännitin vain, Pomo taas kaahasi kuin hullu ja sitten keikuin siellä etukenossa ja ihmettelin maailmanmenoa. Juostiin Jackien perässä, laukkailtiin molemmat epätoivoisina. Yritin siirtää käyntiin, ei onnistu. Yritin ravata, ei onnistu. Pätkittäin sain kerättyä itseni, istuin suorana, ryhdikkäänä ja Pomo ravasi hyvin. Sitten tuli jonkun peppu vastaan, poni ei kääntynyt, mulle iski vähän paniikki ja taas kaahattiin. Yritin kyllä varsin tosissani, mutta onhan se aika epätoivoista, että taaskaan ei muka onnistu. Ja taas jännittää, ihan tajutonta.

Oikeastaan ongelma tuntui olevan se, että en aina kykene tekemään niin kuin on tarkoitus. Siis nyt en millään pystynyt menemään harjoitusravia. Pompin liikaa, olisin halunnut keventää, ottaa rauhassa, ilman kaikkien takapuolia siinä edessä. En kuitenkaan saanut, joten lopputuloksena oli taas tämä. Vähän sama kuin en osaa mitenkään tehdä ravi-käyntisiirtymiä suoraan alkukäyntien jälkeen, vaan tarvitsisin ensin verkkaravit, sitten vasta niitä siirtymiä. Probleema onkin siis se, että pitäisi pystyä tekemään sillä ei niin ideaalilla tavalla itselle. Ja ottaa päähän etten taaskaan pystynyt. Jos ei olisi ollut mitään ongelmia, niin mikäs siinä. Mutta kun on ongelmia, niin tykkäisin ratkaista ne siten, kuin se helpoimmalta tuntuu. Koska ne ovat ongelmia. Mulla ei oikein toimi niiden hevosten lähdöissä se, että teen käynti-ravisiirtymiä. Tuntuu että jokainen ravisiirtymä vain jännittää koko tilannetta entisestään. Voi olla ettei omatkaan toimintatapani auttaisi, mutta jotenkin on tosi vaikea tehdä sitä, mikä tuntuu itsestä tosi huonolta.

No joo, Pomo vähän ryykäsi, mun piti vaan istua ja tehdä niitä hemmetin siirtymiä. Jännityin siinä vain enemmän, homma ei toiminut alkuunkaan. Välillä puhalsin homman poikki ja kävelin hetken, sitten uusin voimin raviin. Ihan taistelua se oli silti koko ajan ja kaikki oli vaikeaa. Tooosi vaikeaa. En vain pystynyt, en osannut, en mitään.
Kunnes sitten lopuksi kevenneltiin. Sitten osasin kyllä, ei siinä sitten mitään vikaa ollut. Sain oltua rauhallisemmin kyydissä, uskalsin viimein vähän vaatia ponilta. Ajoittain se kaahasi, otettiin parit käyntipätkät siinä välissä. Suurimman osan ajasta poni kuitenkin eteni suhteellisen rentona, pärski vähän, kääntyi volteille ja oli toimiva. Enkä silti vaan pystynyt tekemään sitä harjoitusravissa. En todellakaan. En saanut istuttua, vaan puskin ainoastaan ponia eteen. En olisi välttämättä keventäenkään pystynyt, mutta enpä ainakaan olisi rytkynyt kuin sata kiloa vapaata perunaa.

Anyhow. Pitkään tässä menikin hyvin. Nyt alkaa taas menemään huonosti. En tiedä miksi, ehkä nyt lähinnä kun jännitin.
Ehkä voisin ratsastaa pelkällä Nikkis-ponilla. Ainakana sieltä ei tipu korkealta.

Höpsötyksiä mummon kanssa

Tänään mulla oli Nikkis, tunnilla myös Elvis, Pomo, Vinski ja Artsi, Nikkis vain mun kanssani. Poni oli kauhean kiihtyneessä mielentilassa juuri ennen kuin lähdettiin ja ramppasi pitkin karsinaa. Ilmeisesti hänellä kesti hetken kauemmin älytä että hän on karsinassa, eikä suinkaan pihalla.
Olin eilen muuttamassa puoleen yöhön asti, joten olin hitusen poikki ja päädyinkin menemään turbomummon kanssa ilman satulaa. Pitkästä aikaa tätäkin huvia, enkä kyllä jaksanutkaan mitään aivotoimintaa vaativaa siellä selässä tehdä.

Kentälle mentiin ja selkäänkin pääsin (jakkaralla, heh). Alkukäynneissä mentiin ihan vain rauhassa. Tämä oli oikeastaan todella kivaa, mentiin vain rauhassa vanhan akan kanssa, hömpsöteltiin ilman satulaa, eikä stressailtu mistään. Käveltiin vain rauhassa, pikkuisen liikettä eteenpäin, mutta se riitti oikein hyvin. Muutama voltti ja hiukan asetusta, muuten sitten käveltiin ja tsiikailtiin maisemia. Me raadettiin pikkuponin kanssa niin kovin viime viikolla, että nyt sopii pitää hiukan lomaakin.

Ravissa istuin vain alhaalla (koska en olisi edes satulan kanssa jaksanut keventää, varsinkaan kun ponin ravi on niin pikkuista) ja tepsuteltiin pientä ravia eteenpäin. Tehtiin keveitä raviväistöjä keskihalkaisijalta kohti uraa. Oikeaa pohjetta poni väisti muuten ihan todella hyvin, asiasta ei oikeastaan tarvinnut edes keskustella, kun Nikkis vain suoritti fiksuna ja tärkeänä. Vasen pohje oli hankalampi ja siinä heppa pääsi hiukan kaatumaan ja välillä lösähtämään käyntiinkin asti. Muutaman kerran jouduttiin keskustelemaan suunnasta ja liikkumista, mutta kokonaisuus meni vallan hyvin.
Muu aika sitten ravailtiin rauhaisaa ravia, välillä vähän enemmän edeten ja muutama ympyräkin tehtiin. Minä istuin ja pysyin kyydissä, joten eiköhän se ihan standardien mukaan mennyt.

Seuraavaksi sitten laukattiin. Salaiset toiveeni toteutuivat ja laukattiin vain pitkälle sivulle nostaen ja vapaaehtoista pääty-ympyrää tehden. Käytännössä siis Nikkiksen kanssa nostimme päädystä ja laukkasimme vapaamuotoisesti puolet kentästä, jonka jälkeen käyntiin ja jatkettiin. Ei mitään vaatimustasoa, kunhan nyt akka pysyy ferrarin kyydissä ja päästään hiukan laukkaamaan.
Nikkis toteuttikin tämän aika hienosti. Laukka nousi tosi kivasti, hän oli jopa varsin innostunut ja menossa. Alkuun jouduttiin tahkoamaan kun mummo olisi vain kääntynyt kaverein perään ja kiukutellut, mutta kun asia saatiin ponin päähän, totteli se oikein kiltisti.

Laukkaa otettiin vain hiukan oikaistulla reitillä molempiin suuntiin. Minä istuin siellä kyydissä tosi hyvin, enemmän ongelmia oli siirtymissä käyntiin, sillä siinä vaiheessa poni kaahaili ravia ja minä hytkyin puolelta toiselle. Istuin kuitenkin selässä, saatiin useampi laukka nostettua ja meillä tuntui olevan kivaa. Helppoa ja yksinkertaista, sellaista Nikkis-poni hömpöttelyä. Mun omassa istunnassa oli vain se vika että jalat jännittyivät kylkiin kiinni, mutta ehkä se johtui pienestä ponista ja satulattomuudesta.
Laukan jälkeen jäätiin kävelemään ja mä tulinkin alas selästä ponia taluttelemaan. Tai no, taluttelemaan. Puolet ajasta tsillailtiin keskellä ja puolet istuttiin tuolilla. Olin hiukan väsynyt.

Mutta poni oli kiva. Ja söpö. Ja olen mennyt sillä kolmesti peräkkäin, on se jotenkin hassua. Mutta Nikkis on ihana.

Villi nuutunut ponini

Pääsin jatkamaan Nikkiksen kanssa, tunnillamme myös Evita, Jack, Vinski ja Pomo, Nikkis vain mun kanssani. Rouva poni ei selvästikään ollut järkyttynyt eilisestä, sillä tänään hän käveli iloisesti portille vastaan ja taapersi kentällekin varsin tyytyväisenä.

Alkukäyntejä poni kulki oikeinkin reippaana ja mukavana. Muutaman kerran joutui näpäyttämään takajalatkin messiin mukaan, mutta muuten toimittiin varsin näppärinä. Volteilla ei ihan viitsitty asettua ja vauhtikin kuoli, vaan antoipa edes hiukan periksi ja kääntyi hyvin.
Kevyt ravia otettiin siihen perään ja tässä vähän huomasi että poni oli tehnyt kunnolla töitä vain muutama tunti sitten. Hän oli vähän hidas, vähän väsähtänyt (eikä kamala tuuli ainakaan auttanut, poni oli kovin näreissään kun tuuli puhalsi suoraan naamalle). Ei nyt mitenkään älyttömän nuutunut tai mitään, mutta selvästi väsyneempi kuin eilen. Sen takia annoin Nikkiksen mennä vähän rauhallisemmassa temmossa, kunhan nyt ravi pysyi yllä, eikä ihan hissuteltu, niin olin tyytyväinen. En vaatinut kovinkaan monia voltteja tai hirveää liitoa eteenpäin, pikemminkin sellaista mukavaa puksuttelua, jotta poni jaksaisi koko tunnin.
Sen verran virtaa hänessä kuitenkin oli, että ensimmäisen auton lähestyessä otti poni jalat alleen ja karautti laukaten karkuun. Homma oli nopeasti ohi ja ravi jatkui entistä pulskeampana.

Ravailtiin aika pitkäänkin, joten päästin Nikkiksen käyntitauolle jotta jaksettaisiin vielä jatkaa tuntia. Olin itsekin varsin väsähtänyt, kun en ole pitkään aikaan ratsastanut paria päivää peräkkäin. Käveltiin, taivutin kaulaa nopeasti molempiin suuntiin ja keräiltiin voimia.

Sillä välin aloitettiin harjoitusravi laukka -tehtävä, jossa piti tehdä ravivoltti pitkälle sivulle ja toisessa päässä pääty-ympyrä laukassa. Nikkis sai vielä hetken kävellä, mutta sitten koitettiin tehdä tehtävää. Ja tosiaan, paino sanalla koitettiin. Oltiin molemmat väsyneitä, joten en jaksanut vaatia, eikä poni jaksanut tehdä. Se kaatui milloin minnekin, ei edennyt ja oli tosi vaikea. Sillä lopahti vähän mielenkiinto koko hommaan, eikä mikään kiinnostanut. Yhden lähdön sain aikaiseksi, ilmeisesti ponin mielestä häneltä vaadittiin niin paljon, että akka voisi vaikka tukkia turpansa siellä selässä.
Saatiin me tosin pikkupätkiä tänne vasemmallekin onnistumaan. Hiukan ravia, muutama laukannosto. Suurimmaksi osaksi oli kuitenkin hiukan tappelua ja kävelyä, ponia väsytti liiaksi.

Vaihdettiin suunta ja käveltiin ennen samaa tehtävää toiseen suuntaan. Nyt keksinkin järkevämmän lähestymistavan, joka oikeasti jopa toimi ponin kanssa. Tein aina tehtävän kerran, ihan silleen suurpiirteisesti, rauhallisesti, patistelematta sen enempää. Tehtiin joka kerta hiukan löysä voltti, ravi oli hidasta ja vetelää, mutten mitenkään ihmeellisemmin patistellut ja käskenyt ponia. Jos sitä väsyttää, niin ei haittaa, tehdään sitten rauhallisemmin. Laukannostot olivat hyviä ja oikeassa laukassa ponikin viitsi innostua niin paljon, että saatiin pidettyä laukka yllä ja tehtyä niitä ympyröitä. Minä istuin hyvin, tahti säilyi, homma oli hyvää. Laukan jälkeen sitten raviin ja ravista käyntiin. Ja tässä vaiheessa annoin ponin aina kävellä hetken. Ihan vaikka vaan yhden voltin tai lyhyen sivun. Sen jälkeen pyysin uudelleen ravin ja kappas vain - poni todellakin jaksoi tsempata näiden lyhyiden käyntitaukojen avulla, jolloin saatiin tehtävää tehtyä todella kivasti ja ongelmitta.
Ja siis viimeinen veto oli aivan loistava. Mä siinä laukatessa hiukan näpäytin raipalla että voitaisiin nyt kuitenkin kunnolla liikkua, eikä vain hiihdellä eteenpäin. Silloin Nikkis totesi että jahah, jos kerran koko ajan vain käsketään, niin kai sitä täytyy näyttää mistä se kana pissiikään. Poni otti takajalkoja alle ja ne ihan viimeiset 3-5 laukka-askelta olivat ihan mielettömiä. Laukka pyöri, tuntui isolta ja siis yksinkertaisesti todella hyvältä. En ole ikinä Nikkiksestä tuollaista laukkaa saanut, yleensä se on vain sitä tappijalkaista eteenpäin kaahottamista. Mutta tuo tuntui hyvältä, isolta ja pyöreältä.

Sen jälkeen poni sai pitkää ohjaa ja hetken käyntihuilin, ennen pientä ravihölkkää pidemmällä ohjalla. Jäin taas kävelemään selvästi ennen muita, sillä poni oli uurastanut jo aivan tarpeeksi ja loppukäynnit taluttelin rauhassa. Siitä sitten poni talliin ja ulos seisomaan.
Oli muuten aika jees. Tosi kiva kun pääsin ponilla menemään nämä kaksi peräkkäistä kertaa, vaikka se nyt hiukan nuupahtanut olikin. Mutta se laukka, ne pari askelta. Ne olivat jo niin hyväntuntuisia, että ihan sen puolesta olen superonnellinen kun sain jatkaa pienen keltuaisen kanssa. Kyllä se vain sittenkin on tuollainen vakavasti otettava kouluratsu!