Alkukäyntejä poni kulki oikeinkin reippaana ja mukavana. Muutaman kerran joutui näpäyttämään takajalatkin messiin mukaan, mutta muuten toimittiin varsin näppärinä. Volteilla ei ihan viitsitty asettua ja vauhtikin kuoli, vaan antoipa edes hiukan periksi ja kääntyi hyvin.
Kevyt ravia otettiin siihen perään ja tässä vähän huomasi että poni oli tehnyt kunnolla töitä vain muutama tunti sitten. Hän oli vähän hidas, vähän väsähtänyt (eikä kamala tuuli ainakaan auttanut, poni oli kovin näreissään kun tuuli puhalsi suoraan naamalle). Ei nyt mitenkään älyttömän nuutunut tai mitään, mutta selvästi väsyneempi kuin eilen. Sen takia annoin Nikkiksen mennä vähän rauhallisemmassa temmossa, kunhan nyt ravi pysyi yllä, eikä ihan hissuteltu, niin olin tyytyväinen. En vaatinut kovinkaan monia voltteja tai hirveää liitoa eteenpäin, pikemminkin sellaista mukavaa puksuttelua, jotta poni jaksaisi koko tunnin.
Sen verran virtaa hänessä kuitenkin oli, että ensimmäisen auton lähestyessä otti poni jalat alleen ja karautti laukaten karkuun. Homma oli nopeasti ohi ja ravi jatkui entistä pulskeampana.
Ravailtiin aika pitkäänkin, joten päästin Nikkiksen käyntitauolle jotta jaksettaisiin vielä jatkaa tuntia. Olin itsekin varsin väsähtänyt, kun en ole pitkään aikaan ratsastanut paria päivää peräkkäin. Käveltiin, taivutin kaulaa nopeasti molempiin suuntiin ja keräiltiin voimia.
Sillä välin aloitettiin harjoitusravi laukka -tehtävä, jossa piti tehdä ravivoltti pitkälle sivulle ja toisessa päässä pääty-ympyrä laukassa. Nikkis sai vielä hetken kävellä, mutta sitten koitettiin tehdä tehtävää. Ja tosiaan, paino sanalla koitettiin. Oltiin molemmat väsyneitä, joten en jaksanut vaatia, eikä poni jaksanut tehdä. Se kaatui milloin minnekin, ei edennyt ja oli tosi vaikea. Sillä lopahti vähän mielenkiinto koko hommaan, eikä mikään kiinnostanut. Yhden lähdön sain aikaiseksi, ilmeisesti ponin mielestä häneltä vaadittiin niin paljon, että akka voisi vaikka tukkia turpansa siellä selässä.
Saatiin me tosin pikkupätkiä tänne vasemmallekin onnistumaan. Hiukan ravia, muutama laukannosto. Suurimmaksi osaksi oli kuitenkin hiukan tappelua ja kävelyä, ponia väsytti liiaksi.
Vaihdettiin suunta ja käveltiin ennen samaa tehtävää toiseen suuntaan. Nyt keksinkin järkevämmän lähestymistavan, joka oikeasti jopa toimi ponin kanssa. Tein aina tehtävän kerran, ihan silleen suurpiirteisesti, rauhallisesti, patistelematta sen enempää. Tehtiin joka kerta hiukan löysä voltti, ravi oli hidasta ja vetelää, mutten mitenkään ihmeellisemmin patistellut ja käskenyt ponia. Jos sitä väsyttää, niin ei haittaa, tehdään sitten rauhallisemmin. Laukannostot olivat hyviä ja oikeassa laukassa ponikin viitsi innostua niin paljon, että saatiin pidettyä laukka yllä ja tehtyä niitä ympyröitä. Minä istuin hyvin, tahti säilyi, homma oli hyvää. Laukan jälkeen sitten raviin ja ravista käyntiin. Ja tässä vaiheessa annoin ponin aina kävellä hetken. Ihan vaikka vaan yhden voltin tai lyhyen sivun. Sen jälkeen pyysin uudelleen ravin ja kappas vain - poni todellakin jaksoi tsempata näiden lyhyiden käyntitaukojen avulla, jolloin saatiin tehtävää tehtyä todella kivasti ja ongelmitta.
Ja siis viimeinen veto oli aivan loistava. Mä siinä laukatessa hiukan näpäytin raipalla että voitaisiin nyt kuitenkin kunnolla liikkua, eikä vain hiihdellä eteenpäin. Silloin Nikkis totesi että jahah, jos kerran koko ajan vain käsketään, niin kai sitä täytyy näyttää mistä se kana pissiikään. Poni otti takajalkoja alle ja ne ihan viimeiset 3-5 laukka-askelta olivat ihan mielettömiä. Laukka pyöri, tuntui isolta ja siis yksinkertaisesti todella hyvältä. En ole ikinä Nikkiksestä tuollaista laukkaa saanut, yleensä se on vain sitä tappijalkaista eteenpäin kaahottamista. Mutta tuo tuntui hyvältä, isolta ja pyöreältä.
Sen jälkeen poni sai pitkää ohjaa ja hetken käyntihuilin, ennen pientä ravihölkkää pidemmällä ohjalla. Jäin taas kävelemään selvästi ennen muita, sillä poni oli uurastanut jo aivan tarpeeksi ja loppukäynnit taluttelin rauhassa. Siitä sitten poni talliin ja ulos seisomaan.
Oli muuten aika jees. Tosi kiva kun pääsin ponilla menemään nämä kaksi peräkkäistä kertaa, vaikka se nyt hiukan nuupahtanut olikin. Mutta se laukka, ne pari askelta. Ne olivat jo niin hyväntuntuisia, että ihan sen puolesta olen superonnellinen kun sain jatkaa pienen keltuaisen kanssa. Kyllä se vain sittenkin on tuollainen vakavasti otettava kouluratsu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti