Uusi poni ja biitsikelit

Jahas, kaikki lumi sitten otti ja suli ja palattiin tähän apaattiseen, märkään ja mustaan talveen. Käyhän se niinkin, huonona puolena vaan oli se, että kenttä oli taas vaihteeksi märkä, jäinen ja upottava. Ei kamalan huono siis, muttei nyt mikään ihan ideaalikaan.
Tänään oli kuitenkin jännittävä päivä luontoäidin oikuista huolimatta - pääsin nimittäin ekaa kertaa Nipsu-ponin kyytiin, tunnillamme myös Pomo, Jack ja Evita, Nipsu vain minun kanssani.

Neiti oli vallan pieni ja sirpakka. Vähän hänellä oli omia mielipiteitä tuosta harjauspuolesta, mutta oikein fiksusti seisoi ja antoi akan harjata. Kaviotkin nousivat vallan jämäkästi, etteivät jopa äkäisesti, mutta saatiin poni loppujen lopuksi ongelmitta kuntoon ja sipsuteltiin kentälle.

Kuvista kiitos Hennalle! Nätti Nipsu-poni koko komeudessaan.

Olihan se nyt jännää. Uusi poni ja kaikkea (tai no, eihän se tallilla uusi ole ja olen sitä tunneillakin nähnyt jo ihan riittämiin). Lähinnä muiden tunteja katsoneena koitin vain paukuttaa päähäni, että jos poni etenee, vaikka sitten vähän liikaakin, niin en missään tapauksessa saa roikkua ohjissa pakonomaisena ja panikoida. Pelkäsin tosiaan eniten sitä, että jännittyisin jos poni etenee reippaasti ja jäisin vain roikkumaan sinne jäykistyneenä ja saisin ponin jonkun pakokauhun valtaan tai jotain.

Kiipesin kyytiin ja lähdettiin matkaan. Poni tuntui varsin pieneltä Jackin jälkeen ja olihan se nyt muutenkin todella siro ja pikkuinen poni. Säkäkorkeutta siis kyllä löytyy, mutta tuo ruumiinrakenne sillä on todella keveä, joten sitä oli vähän kuin norsu posliinikaupassa ihan alkuun. Yritin löytää kylkiä pohkeiden väliin ja pysyä suorassa siellä, vaikka poni astetta pikkuisempi olikin.
Mulla oli tosiaan jotain pientä hajua siitä millainen poni Nipsu on ja tiesin ainakin sen, että sen pitäisi olla vallan fiksu, ei-säikkyvä tapaus, joten sen kyydissä ei tarvitsisi huolehtia vihreiden miehien olinpaikoista. Tämä ajatus rauhoittikin mua syvästi ja sain aika nopeasti rentouduttua noissa alkukäynneissä. Tehtiin hiukan reilun kokoisia voltteja, koitin asetella ponia parhaani mukaan ja menin vähän varovasti. Varmaan vähän liiankin varovasti, mutta hei, se oli eka kerta.

En tosiaan saanut ponia juurikaan asettumaan. Yritin parhaani, mutta yleensä sain vain ehkä voltin viimeisellä kymmenellä sentillä ponin antamaan periksi, jos silloinkaan. No, ainakin se hetki kun poni rentoutui ja asettui, tuntui superhyvältä. En vaan todellakaan saanut sitä aikaiseksi joka käännökseen ja suurin osa volteista tehtiinkin rautakangen nielleellä ponilla.
Nipsu oli myös vähän kyttäilevä. Tai siis, ei hän sillä tavalla kyttäillyt että olisi etsinyt mitään pelottavaa. Enemmänkin ponia tuntui kyllästyttävän ja sitten alkoi se pää kääntyillä kun hän rupesi tsekkailemaan ympäristöä. Samoin poni esitteli mulle pariin kertaan tämän hänen taktisen "kaadun tästä suoralta uralta 90 asteen kulmassa vasemmalle, koska nyt vaan tuntuu siltä". Ekalla kerralla poni saikin yllätettyä mut täysin ja käännyttiin vaan kavereiden perään. Sen jälkeen olin enemmän varuillani ja koitin pitää ponia paremmin suorassa sekä päästä että lopusta vartalosta, joten sen jälkeen poni ei enää ihan koko kenttää päässyt kaatumaan omin nokkineen. Kyllä se pariin kertaan pääsi hiukan luisumaan sisällepäin ja se yritti kaatua, mutta sain sen suoristettua paukuttelemalla hiukan sisäpohjetta läpi, tukemalla sisäohjalla ja pyytämällä eteen.

Lähdettiin seuraavaksi ravailemaan, mikä olikin ainakin omasta mielestäni se totuuden hetki. No, poni ei räjähtänyt, juossut alta, enkä minä panikoinut. Alkuun se tuntui juoksevan vähän liian reippaasti, joten vain keventelin ja pidättelin hiukan. Hyvä minä! Tosin hyvin pian Marianne rupesi huutelemaan meille että nyt Nipsua eteenpäin, ei me mitään sipsutella ja ennen kuin huomasinkaan, olin saanut Nipsun ravailemaan ihan kunnolla eteen. Hyvänä ponitätinä tietenkin ensin olin aivan kauhuissani "apua, tämähän liikkuu!!" mutta kun hetken siellä taas toitotin itselleni että Marianne halusi meidän ravaavan tällä tavalla, joten tämän täytyy olla hyvää ravia enkä siten voi millään jännittää täällä, niin johan parani. Vauhti tuntui reippaalta ja hallitsemattomalta, mutta päätin vaan diilata asian kanssa ja tehdä parhaani. Tein mahdollisimman suuria ympyröitä, jotka taisivat silti olla vähän liian pieniä pikku-Nipsulle. Asettelin parhaani mukaan, koitin tarjota tasaista kättä ja toivoin vain että saisin ponin edes hiukan laskemaan päätään jotta se tulisi sinne tuntumalle. Kyllä me pätkissä onnistuttiinkin. Ihan muutamia metrejä sain sen asetettua volteilla kunnolla ja muutamia hetkiä poni pärskähteli ja jopa pyöristyi vähän siihen tuntumalle. Sitten se taas nostikin pään taivaisiin ja tuntuma keveni taas ehkä vähän liiaksi. Toki ihan kiva sinäänsä että poni oli superkevyt ja tälleen, mutta olisihan se ollut kiva saada hiukan paremmin tuntumalle. Tosin, tämä oli eka kerta, joten ei odoteta liikoja kuitenkaan.

Tehtiin kevyt ravissa muutamat rauhaisat väistöt pituushalkaisijalta kohti uraa. Marianne vaan käski tehdä rentoa ja loivaa väistöä, jota yritinkin suorittaa parhaani mukaan. Vaikeaa se oli ja suurin osa yrityksistä epäonnistui varsinkin vasemmalle väistättäessä. Onnistuin kuitenkin muutamaan otteeseen tekemään hyyyvin loivia väistätyksiä ja mikä tärkeintä - pysyin rentona, enkä jäykistänyt kättä tai vääntänyt itseäni solmuun, mikä olikin tärkeämpi asia tämän ponin kanssa kuin ne täydelliset koulurataväistöt.
Istunnasta sain vähän noottia ja Marianne vahtikin mun ravi-istuntaa tarkkana kuin haukka. Kuulemma koko ajan tuijottelin liian alas ja olin etukenossakin, heh. Jos joka sekunti muistan keskittyä, niin sitten sain istuttua suorana. Mutta hitto se unohtuu sitten helposti..

Mitään sen ihmeempiä ei tehty kun kenttä oli taas mitä oli. Käveltiin ja ravailtiin vuoronperään, mutta oli oikein hauskaa. Sain ihan kivasti kiinni Nipsu-ponista, suoritettiin vallan kivasti. Parannettavaa on hurjasti, mutta ei sitä ekalla kerralla täydellisesti vedetäkään (tai siis minä en vedä ainakaan).
Olin joka tapauksessa tosi tyytyväinen. Marianne sanoi että nämä herkemmät eläimet sopivat mulle hyvin ja meillä kuulemma synkkasi ponin kanssa varsin kivasti. En panikoinut, en hätiköinyt ja onnistuin perusjutut tekemään ponin kanssa, joten siitä olen tosi tyytyväinen. Nipsu oli tosi miellyttävä ja hauska poni ratsastaa, joten olen myös oikein iloinen että pääsin neitiä hiukan testaamaan :)

Nipsu pääsi tunnin jälkeen tarhaan rentoutumaan ja nauttimaan on-off-vesisateesta, joka onneksi alkoi vasta meidän tunnin jälkeen. Toivottavasti ensi viikolla ei kenttä ole ihan näin märkä, pystyisi paremmin kuljeskelemaan sielläkin.

P.S. Nipsu-poni oli oikein suloinen. Siellä tosiaan oli tuota vettä aika paljon, joten Marianne lastalla veti sitä pois kentältä ojia kohti. Me sitten käveltiin just siihen kohtaan missä sitä vettä vedeltiin ojaa kohti kunnon aaltoina. Poni pysähtyi niille sijoilleen järkyttyneenä katselemaan että minkä sortin tsunami sieltä nyt on tulossa ja voikohan se jopa viedä kiltit ponit mukanaan. Voi rassukkaa, ei tuollaisia aallokoita joka päivä näekään.

Jännitys selätetty ilman paniikkivoltteja

Tänään oli taas Jackie-päivä, tunnilla myös Evita, Artsi ja Nipsu, Jack jatkoi vielä seuraavalle tunnille. Oli varsin luminen ja iloinen päivä, pikkuisen pakkasta ja ihan lumiukkohevosia.

Kentälle päästiin kivasti ja kyytiinkin mallikkaasti, mutta heti kun täti oli selässä, alkoi hevoslapsella suorastaan pyöriä ne silmät kiivaasti päässä. Oli varmaan kiva ilma, kirpsakka pakkanen ja silti pehmeä hiekka kavioiden alla. Kun naapurin ukko vielä kilisytteli rytmikkäästi muutaman kymmenen metrin päässä, oli soppa varsin valmis. Akka istui kauhun kankeana kyydissä, samalla kun Jackie hiihteli alta, kyttäili, oli jännittynyt ja nosteli päätä taivaisiin. Lopulta lähdettiin vähän laukkaankin, kun meikäläinen ei vaan saanut asiaa hallintaan. Huh huh. Meinasin jo luopua vallan toivosta, hypätä kyydistä ja kiittä tästä päivästä, mutta päädyin kuitenkin kokeilemaan. Ensimmäisenä kokeiluna oli ihan vaan istua (on se sitten hankalaa). Ahertamistahan se vaati, vallan hurjastikin, mutta lopulta sain kuin sainkin hetkittäin istuttua alas satulaan, rentona, rauhallisena ja suorana. Toki aina kun Jack kiihdytti, minäkin jännityin jalustimille, mutta korjasin itseni nopeasti.

Sen lisäksi kokeiluun meni reipas pidättäminen. Yleensähän se perusratkaisu tuohon kaahotusongelmaan on: kaada hevonen voltille ja profit. Marianne ei tykkää, eikä se kai ihan autakaan, joten päätin että tällä kertaa en kaada hevosta paniikkivoltille, vaan istun täällä rauhassa ja otan pidätteitä kun se lähtee hiihtämään. Kuinkas kävikään, parin kierroksen jälkeen kun sain viimein pidätteen läpi ja pystyin istumaan, rentoutui Jackiekin. Jes! Tosin, okei, se oli koko lopputunnin todella järkyttynyt muista hevosista ja välillä suorastaan haihduttiin niiden luota karkuun. Mutta suurimmaksi osaksi oli aika superjees ja pystyttiin ratsastamaan jopa aika normaalisti, ilman että poni räjähtelisi joka suuntaan joka hetki.

Alkukäyntien ja volttien jälkeen alettiinkin ravailla ja sitä tehtiin oikein paljon taas. Siinä oli sekä tädillä että ponilla jo rankkaa urakkaa kerrakseen. Jack oli kuitenkin ihan fiksu. Vähän se tosiaan säikkyi ja väisti toisia hevosia, mutta kun ne pitivät hajuraon, ravaili Jackie vallan fiksusti. Saatiin pyöriteltyä voltteja, pienet kiihdyttelyt rauhoittuivat aika nopeasti ja meillä oli varsin mukavaa, tepsutella sitä iloista ravia pikkupakkasessa. Vähän vaan heppa alkoi taas rykiä sitä ohjaa pois kun oltiin hetkinen ravattu. Kenties hän totesi että työtä on jo tehty kylliksi, tai sitten Marianne huijasi kehuessaan mun tasaisia ja pehmeitä käsiä. Ei kuulemma ollut yhtään sitä paniikinomaista nysväämistä, mikä on oikein hyvä. Että tällä kertaa onnistuin ainakin hiukan rauhoittumaan.
Ravissakin työstin lähinnä sitä istuntaa. Keikuin aina ajoittain sinne eteen, aina jos heppoja tuli lähelle tai muuta tällaista. Yritin kuitenkin väkisin pitää itseni rauhassa, jotten vain häiritsisi ja ajaisi ponia uskomattomiin suorituksiin.

Käveltiin hetki ja otettiin vielä harjoitusravia, jossa tehtiin hiukan käynti-ravi-siirtymiä. Ekat siirtymät olivat aika heikkoja, sillä en saanut Jackiä melkein takaisin raviin. Kun Marianne muistutti käyttämään enemmän istuntaa, tehtiin aika hienoja siirtymiä. Poni siirtyi istunnalla sekä alas että ylös ja oli aika tosi kivantuntuinen. Akkakin sai suurimman osan ajasta istuttua kunnolla ja loppuajan sitten rytkytin 90 asteen kulmassa eteenpäin.

Loppukäynnit taluttelin ja sen jälkeen Jack-mies sai jäädä jatkamaan näitä tuntitouhuja.

Kevyttä ravailua

Tänään menin Jackillä, tunnilla myös Pomo ja Evita, Jackiekin jatkoi mun jälkeeni. Harjailin ponisen reippaasti ja lähdettiin kentälle. Hiukan nyrpeää naamaa ukkeli näytti, mutta kulki kuitenkin kentälle pysähtelemättä, johon olin oikein tyytyväinen.

Tänään ei ollut tekosyitä istua kyydissä jännittyneenä, sillä pohja oli hyvä ja taukokin on jo ollutta ja mennyttä, joten heti alusta asti koitin vaan pakottaa lantiota rennoksi ja istua siellä kyydissä ihan rauhassa. Ei se ihan alkuun oikein ottanut onnistuakseen, jotenkin jännitin kun Jack käveli isosti ja reippaasti (siis apua!) ja kun lähdettiin tekemään tehtävänä kulmia, joissa pysäytettiin ja tehtiin käännös etuosa edellä, aloin tietenkin myös kiikkua etukenossa ja kädet jännittyivät, sillä niinhän se hevonen pysäytetään.
Joo-o, se etukenossa kiikkuminen ja käsien jännittyminen pysäytettäessä on niin lihasmuistissa, että ihan itkettää. Kun oikein pakotin itseni, sain kyllä istuttua ainakin osan pysähdyksestä suorana ja pidettyä kädetkin rentoina vaikka teinkin pidätettä. Rentoutuminen liikkeen mukana onnistuikin paremmin ja istuin ajoittain ihan fiksusti siellä.

Kun oltiin aikamme tehty käännökset valmisteltuina pysähdyksestä, vaikeutettiin ja tehtiin kulmat ihan vaan käynnistä. Hyvillä valmisteluilla Jack kääntyi hienosti, kääntyen jyrkästi ja etuosa edellä. Vasempaan kierrokseen poni tuppasi hiukan karkaamaan vasemmalla lavalla käännöksestä, mutta kun asettelin sitä Mariannen ohjeiden mukaan vasemmalle ja otin ponia paremmin ohjan ja pohkeen väliin, pysyi Jackie suorempana noiden käännöstenkin läpi.
Myös volteilla ponilta tuppasi tipahtamaan vasen lapa karkuteille, joten sitä sai oikeasti pitää ihan suorana, jottei vain mentäisi vinoina ja kaatuneina. Hyvin heppa kuitenkin asettui ja toimi, oli vaan se lapa vähän kadoksissa.
Koska tein tässä tehtävässä vähän pienempää reittiä, tein myös Mariannen innoituksesta loivia väistöjä keskemmältä kenttää uraa kohti. Jack suoritti oikein mainiosti, mutta kuten sanoin - loivaa väistöä, ei mitään jyrkkää tai hienoa. Mutta väistöä ja uralle päästiin, olin oikein tyytyväinen suoritukseemme (enkä minäkään ihan joka väistössä vääntynyt sille rusettisolmulle, edistystä siis vaihteeksi).

Seuraavaksi siirryttiin kevyt raviin ja kevenneltiin huolet pois. Marianne ehdotti että hiukan työskentelisin ja tekisin niitä loivia väistöjä myös ravissa, mikä olikin oikein hyvä idea. Jack ravasi vallan rauhallisesti ja oli oikein rento ja asiallinen koko ajan. Se kääntyi ja asettui kivasti, tuntui jopa ennemmin hiukan hitaalta kuin liian reippaalta. Tehtiin hiukan niitä väistöjä samalla tavalla kuin käynnissä, Jack suoritti tosi kivasti ja tuotettiin taas tasaisen hyvää loivaa raviväistöä. Tosin, kun väistätettiin vasemmalle, kommentoi Marianne taas sitä karkaavaa lapaa ja pyysi tekemään vasta-asetusta väistön aikana. En ensin edes ollut ihan varma kumpaa suuntaa tämä tarkoittaa ja kun se selveni, koitin toki innoissani, mutta eihän siitä tullut mitään, hah. Ehkä tätä pitäisi ensin kokeilla käynnissä, sillä nyt en muutamista yrityksistä huolimatta saanut millään kiinni siitä, miten mun pitäisi asettaa hevosta ja samaan aikaan pitää se suorana, jottei me vain käännyttäisi suuntaan johon yritän väistättää. Jatkoin siis asettaen normaaliin tapaan liikkeen suunnasta pois päin ja saatiin sentään kommenttia että se suoruus parani mun epätoivoisten yritysten ansiosta. Sain siis sentään Jackien taipumaan vasemmalle, vaikken onnistunutkaan väistättämään samalla.

Kun tässä vaihdettiin suuntaa, alkoi tuntua etten oikein saanut pidätteitä läpi kylliksi. Jack ravasi turhan kovaa, jotta olisin voinut tehdä hyviä asetuksia, joten päädyin helpottamaan työtäni ja istumaan alas harjoitusraviin. Näin sain pidätteet paremmin läpi ja väistötkin onnistuivat. Ja olihan se kiva jumputtaa lämmintä harjoitusravia kevyessä pakkasessa. Tänään me myös ravattiinkin ihan kunnolla. Ehdin humputtaa harjoitusravia, tekemään hiukan väistöjä, pyörittämään ympyröitä, keventelemään vähän lisää kun alkoi tuntua että Jackie juoksee alta kun en saanut istuttua ihan tasassa. Sitten jatkoin taas harjoitusravia, annoin hepalle pienen käyntitauon ja jatkoin vielä loppuun iloista harjoitusravia. Jack meni kivasti, ravia oli tosi helppo istua alas ja sain istuttuakin todella kauniisti kun oikein keskityin siihen. (Kun en keskittynyt, niin kädet seilasivat eteen ja saatoin itsekin hiukan könöttää liikaa, mutta pätkillä me aloitetaan.)

Lopuksi kevenneltiin vielä ravia pidemmin ohjin. Tässä kohdassa Jackie alkoi tuntua jo hiukan väsyneeltä, vaikkei me paljon mitään oltu tehty. Poni hiukan kompuroi venyttäessään vallan kauheasti, siirtyi käyntiinkin kerran kesken ja lopulta lopettelin ravit hiukan ennen kellonlyöntiä, sillä hyvä poni ansaitsi jo kävellä. Taluttelin loppukäynnit ja jätin hepan seuraavalle tunnille.

Oikein kiva tunti, Jack meni kauhean kivasti ja oli tosi fiksu. Meitsikin ihan osasi ja saatiin hommia onnistumaan, vähintään sitten vaikeuksien kautta. Mariannekin oli varsin tyytyväinen, vielä kun saisi istuttua kun tekee vaikeita asioita, kuten pysäyttää hevosen tai väistättää.

Uusi vuosi ja samat haasteet

Okei, tänään oli kiva kenttä, ei ihan niin kiva ilma ja minä menin Elvis-ponilla, tunnilla myös Evita, Simo, Nipsu ja Artsi, Elvis jatkoi vielä töitä ihan runsaasti.
Oli kiva olla taas pitkästä aikaa hoodseilla. Ponit olivat pörröisiä ja mestat samoja kuin ennenkin, ihan hyvä alku tälle vuodelle siis taas.

Tänään tosiaan kenttä oli kuosissa, mutta mentiin rauhallisemmin, koska tunnit olivat normaalia täydempiä ja hepatkin vasta palailivat lomiltaan. Alkukäynnit tehtiin pitkän kaavan mukaan, runsaasti voltteja tehden. Elvis oli vähän jähmeä taipumaan tai asettumaan, mutta kun lopulta pyysin hieman paremmin, jaksoi ponikin antaa hiukan periksi asettua haluamaani suuntaan. Hidashan se oli liikkeissään taas, mutta hei, vapaata ollut, ratsastaja ihan hukassa, joten mentiin vähän hitaasti. Se oli ihan ok (ja sitä paitsi Marianne pelotteli että Elvis oli ollut villi, joten enhän halunnut heti järkyttää sitä ratsastamalla hirveästi eteen, heh)

Kevenneltiin siinä seuraavaksi raveja, joka sujui vallan kauniisti. Elvis oli vähän hidas, mutta hetkittäin se jopa juoksi vähän altakin. Sain kuitenkin tahdin haltuun ja lopulta uskaltauduin hiukan potkaisemaan vauhtiakin sisäpohkeella. Tehtiin siinä ympyrää ja volttia, koitin olla nyt vaihteeksi rento, suora ja rauhallinen (ennen lomaahan moinen ei onnistunut sen surkean pohjan takia). Meni ihan kivasti. Mitä nyt vähän on se kehonhallinta jossain jos poni menee vähänkään kovempaa.

Tehtiin vielä käynnissä kunnon serpentiiniä ja otettiin pitkiä sivuja harjoitusravissa. Tuo harjoitusravi oli hauskaa, se on niin tyhmää kun aloitan sen aina jotenkin jännittyneenä, etukenossa ja ohjat löysinä, kädet suorina edessä. Jotenkin kai kuvittelen että näillä varmistelutoimilla poni ei lähde käsistä tai vaikka ala laukkaamaan! Pari kertaa tuon tein ja sitten tajusin että hittolainen, voisihan sitä vaikka istua ja kerätä ne kädet ja ohjat tuntumalle. Sanomattakin selvää että heti kun ratsastaja päätti kerätä itsensä, keräsi ponikin itseään parempaan ryhtiin ja ravasi kuin normaali poni, sen aiemman laaman sijaan. Kyllä sitä osaa olla pöljä!

Lopuksi ravailtiin vielä hetki loppuraveja. Elvis hiukan säikähti kun Artsi veti kipinää meidän takana, mutta sen jälkeen mentiin varsin löysinä ja kiltteinä poneina. Loppukäynnit tulin taluttamaan ja siihen päättyikin uuden vuoden ensimmäinen ratsastus. Kai se tästä taas lähtee, oppisi vaan istumaan ja hengailemaan mukana rennommin. Koitetaan sitä taas tänä vuonna.