Kentälle päästiin kivasti ja kyytiinkin mallikkaasti, mutta heti kun täti oli selässä, alkoi hevoslapsella suorastaan pyöriä ne silmät kiivaasti päässä. Oli varmaan kiva ilma, kirpsakka pakkanen ja silti pehmeä hiekka kavioiden alla. Kun naapurin ukko vielä kilisytteli rytmikkäästi muutaman kymmenen metrin päässä, oli soppa varsin valmis. Akka istui kauhun kankeana kyydissä, samalla kun Jackie hiihteli alta, kyttäili, oli jännittynyt ja nosteli päätä taivaisiin. Lopulta lähdettiin vähän laukkaankin, kun meikäläinen ei vaan saanut asiaa hallintaan. Huh huh. Meinasin jo luopua vallan toivosta, hypätä kyydistä ja kiittä tästä päivästä, mutta päädyin kuitenkin kokeilemaan. Ensimmäisenä kokeiluna oli ihan vaan istua (on se sitten hankalaa). Ahertamistahan se vaati, vallan hurjastikin, mutta lopulta sain kuin sainkin hetkittäin istuttua alas satulaan, rentona, rauhallisena ja suorana. Toki aina kun Jack kiihdytti, minäkin jännityin jalustimille, mutta korjasin itseni nopeasti.
Sen lisäksi kokeiluun meni reipas pidättäminen. Yleensähän se perusratkaisu tuohon kaahotusongelmaan on: kaada hevonen voltille ja profit. Marianne ei tykkää, eikä se kai ihan autakaan, joten päätin että tällä kertaa en kaada hevosta paniikkivoltille, vaan istun täällä rauhassa ja otan pidätteitä kun se lähtee hiihtämään. Kuinkas kävikään, parin kierroksen jälkeen kun sain viimein pidätteen läpi ja pystyin istumaan, rentoutui Jackiekin. Jes! Tosin, okei, se oli koko lopputunnin todella järkyttynyt muista hevosista ja välillä suorastaan haihduttiin niiden luota karkuun. Mutta suurimmaksi osaksi oli aika superjees ja pystyttiin ratsastamaan jopa aika normaalisti, ilman että poni räjähtelisi joka suuntaan joka hetki.
Alkukäyntien ja volttien jälkeen alettiinkin ravailla ja sitä tehtiin oikein paljon taas. Siinä oli sekä tädillä että ponilla jo rankkaa urakkaa kerrakseen. Jack oli kuitenkin ihan fiksu. Vähän se tosiaan säikkyi ja väisti toisia hevosia, mutta kun ne pitivät hajuraon, ravaili Jackie vallan fiksusti. Saatiin pyöriteltyä voltteja, pienet kiihdyttelyt rauhoittuivat aika nopeasti ja meillä oli varsin mukavaa, tepsutella sitä iloista ravia pikkupakkasessa. Vähän vaan heppa alkoi taas rykiä sitä ohjaa pois kun oltiin hetkinen ravattu. Kenties hän totesi että työtä on jo tehty kylliksi, tai sitten Marianne huijasi kehuessaan mun tasaisia ja pehmeitä käsiä. Ei kuulemma ollut yhtään sitä paniikinomaista nysväämistä, mikä on oikein hyvä. Että tällä kertaa onnistuin ainakin hiukan rauhoittumaan.
Ravissakin työstin lähinnä sitä istuntaa. Keikuin aina ajoittain sinne eteen, aina jos heppoja tuli lähelle tai muuta tällaista. Yritin kuitenkin väkisin pitää itseni rauhassa, jotten vain häiritsisi ja ajaisi ponia uskomattomiin suorituksiin.
Käveltiin hetki ja otettiin vielä harjoitusravia, jossa tehtiin hiukan käynti-ravi-siirtymiä. Ekat siirtymät olivat aika heikkoja, sillä en saanut Jackiä melkein takaisin raviin. Kun Marianne muistutti käyttämään enemmän istuntaa, tehtiin aika hienoja siirtymiä. Poni siirtyi istunnalla sekä alas että ylös ja oli aika tosi kivantuntuinen. Akkakin sai suurimman osan ajasta istuttua kunnolla ja loppuajan sitten rytkytin 90 asteen kulmassa eteenpäin.
Loppukäynnit taluttelin ja sen jälkeen Jack-mies sai jäädä jatkamaan näitä tuntitouhuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti