Jotenkin heti alusta asti mua jännitti ihan kamalasti. Ilma oli tuulinen ja Pomo tuntui siltä, ettei se keskity pätkääkään ja vain tuijotteli minne sattui. Koitin itse rauhoittua ja ratsastaa kunnolla, mutta kun jännitti. Olin jotenkin ihan kamalassa kipsissä, istuin etukönössä kalman kankeana, eikä vain tuntunut että saisin millään rentouduttua. Yritin saada ponin keskittymään, sen sijaan että se tuijottelisi peltoja ja heiluvia puita. Ei vaan tullut millään sellaista hyvää ja luottavaista fiilistä, vaan olo oli koko ajan epävarma ja odottelin vaan koska poni räjähtää käsiin.
Tehtiin hiukan käynnissä serpentiinejä ja tehtiin isompaa käyntiä aina pitkällä sivulla. Mä vain näin sieluni silmin kuinka Pomo kuskaa mut johonkin ja tipun päin aitaa. Mitään ei kuitenkaan käynyt, vaan Pomo jopa taipui ihan ookoosti serpentiineille, sain sen liikkumaan eteen ja pidempi käyntikin onnistui todella kivasti, mitä nyt ekalla kerralla poni otti jonkun sivuaskeleen kun käveltiin kohti pelottavaa päätyä. Ongelmana oli ihan vaan se mun olotilani, kun poni tuntui niin epäluotettavalta.
Siirryttiin raviin ja kevenneltiin. Ihan kamalaa, minä vaan keikuin edestakaisin, olin jäykkä ja jännittynyt. Poni meni vallan kivasti, kääntyi hyvin, ravasi eteen. Mutta minä, ei mitään. Kädet jäykkinä ja kaikki oli niin vaikeaa. Lopulta poni hiukan säikähti sitä pelottavampaa päätyä, jonka jälkeen vaan suosiolla skippasin sen pelkopäädyn, mutta ei se olo siitä lainkaan helpottanut. Homma tuntui heikolta ja epätasaiselta.
Laukkaa otettiin vuoronperään. Kävelin siinä vuoroani odotellen ja sain sitten vielä lietsottua tätä meidän jännitystä isommaksi, niin että loppujen lopuksi Pomo tuntui väistävän porttipäätyä ja jokaista kulmaa. Ihan älytöntä, eikä mitään syytä. Laukkasin sitten viimeisenä ja olin jo aika lähellä etten jättänyt laukkaa kokonaan väliin. Päätin kuitenkin että pakko yrittää, sillä tässä jännittelyssä ei ole mitään ideaa. Jätin raipan pois, jotten ainakaan sen kanssa heiluisi ja alkuperäinen suunnitelmani oli ottaa puoli ympyrää laukkaa siinä turvallisimmassa kohdassa. Kun nostin laukan, niin siinä kohdassa kuitenkin mun jännitys tipahti jonnekin ja tuntui että hei, eihän tässä mitään ole. Pomo laukkasi kuin sillä olisi ollut neljä puujalkaa, se ei edennyt mihinkään (varsinkin kun jätin sen raipankin pois) ja mulla oli hyvä olo. Joten suunnitelmasta poiketen, päädyinkin ratsastamaan vähän laukkaa eteen ja pyörittämään muutaman kierroksen ympäri kenttää, poikkaisten vain sen porttipään pois meidän laukasta. Eikä siinä ollut mitään. Mulla oli hyvä ja jopa rento olo. Toinen suunta sujui yhtä kivasti.
Loppuraveissa sitten alkoi taas se jänskääminen ja jäykistyminen. Niinpä ravailin hetken ja tulin sitten vaan alas taluttelemaan loppukäyntejä. Ehkä meillä oli vaan vähän huono päivä. Ehkä en vaan ole kyllin luottavainen Pomoon tällaisina jänninä päivinä. Pomohan oli lähes järkyttynyt kun lähdettiin kentältä pois ja puskat huojuivat tuulessa.
Olen kuitenkin tyytyväinen että uskalsin vähän laukata ja selvittiin tästä. Toivottavasti huomenna on paremmat fiilikset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti