Reipasta puomeilua

Tänään mulla oli pitkästä aikaa Pomo, tunnilla myös Nipsu, Vinski ja Evita, Pompeli vain mun kanssani. Oli ihan jännää ja olen tässä toivonutkin pientä vaihtelua, joten oli tosi virkistävää kiivetä taas eri ponin selkään testailemaan nappuloita ja niiden puutetta.
Pomo oli oma äreä itsensä karsinassa. Tuntui tosin että sillä oli nyt syysmasennus päällä ja kaikki otti vieläkin enemmän päähän kuin yleensä. Selvittiin itse kukin hengissä ja ponikin rauhoittui kun päälle ei saanutkaan jyrätä, joten päästiin yhtenä palasena kentälle. Ja kyllä me hiukan saatiin yhteistä säveltäkin, kun poni totesi että leuan alta harjaaminen on itse asiassa todella mukavaa, kun joku muu rapsuttelee oikein kunnolla.

Aloittelin alkukäynneissä rauhassa tunnustellen. Ponin satula tuntuu aina pitkän tauon jälkeen heittoistuimelta ja luotto on hukassa, joten hetken fiilistelin ja pohdin että poni on pieni ja kiltti, eikä se vain odota tilaisuutta heittää mua kyydistä. Kun tämä oli selkeää, uskalsin täräyttää ponia pohkeen eteen kävelemään, tehtiin muutama voltti joilla yritin saada asetusta läpi ja sen lisäksi mulla oli koko tunnin agendana saada ohjaa kunnon tuntumalle, silti pitäen kyynerpääkulman. Tämä oli taas tosi hankalaa kun Pomo on niin vahva ja pitkä, mutta tuntui että sain pätkittäin sitä hiukan lyhenemään, jolloin se ohjastuntumakin oli parempi. Sen lisäksi koitin nyt taas pitää mielessä sen ulko-ohjan ja ettei sitä saisi löysätä sekunniksikaan. Elviksen kanssa tällaiset eivät yleensä ole niin nökönuukaa, kun sen saa aina menemään ainakin suht hyvin, mutta Pomon kanssa tämä ohjaspuoli kyllä tuhoaa nopeasti koko tunnin. Täytyy sanoa että olin ihan tyytyväinen. Ratsastin vähän kädet ojossa tyyliin puolet tunnista, mutta toinen puoli sujui asiallisemmin. Mun vaan täytyisi saada ponia pyöristämään sitä niskaa edes hiukan, se kun auttaisi siinä ohjastuntuman säilyttämisessä. Ja hei, sain pidettyä ulko-ohjaa hienosti tuella - mitä nyt muutamat kerrat kun se vasen ulko-ohja katosi ja ponikin katosi... Kuka niitä nyt jaksaa muistella?

Siirryttiin kevyt raviin ja tehtiin kolmea ravipuomia molemmilla pitkillä sivuilla. Tässä heti huomasi sen vasemman ulko-ohjan ongelman, sillä heti ekalla ravipätkällä Pomo ravasi iloisesti esteiden ohi ja kentän toiseen päähän, mitä ei tosiaankaan ollut tänään tarkoitus käyttää. Täräyttelin ulkopohjetta läpi, keräilin ulko-ohjaa ja kyllä me silti tunnin aikana vielä pari kertaa sinne ravailtiin. Mutta muuten sain ponin pidettyä suorana, hyvänä, eikä sentään ihan koko ajan luikerreltu väärään päätyyn.
Vaikka tuossa kulmassa oli pientä ongelmaa, niin Pomo silti kyllä kääntyi tänään tosi hyvin. Kaksi kolme kertaa meni käännös pitkäksi, mutta sain silti aina korjattua ja muuten käännyttiin oikein hienosti puomeille ja volteille ja vähän kaikkialle. Ehkä Pomo katsoi siinä kulmassa vaan mallia muista, enkä itse ihan muistanut tukea sitä tarpeeksi.

Ravissa ratsastelin ponia ihan kunnolla eteen ja sainkin aikaan vallan hienoa ja iloista ravia. Puomit ylittyivät supertaitavasti ja meillä oli tosi mukavaa. Molemmat suunnat menivät hienosti, vasen kierros oli tietysti helpompi kun akalla pysyi ulko-ohja kädessä. Tehtiin tätä ravia oikeasti tosi paljon, kun osalla oli hiukan ongelmia. Siksipä me päästiin Pomon kanssa ihan kunnolla ravailemaan ja tosiaan sellaista astetta isompaa ravia sen ihan perustuntihölkän sijaan. Siksipä meikäläisellä alkoi loppua kunto kesken, varsinkin kun jatkettiin suoraan ravista laukkatyöskentelyyn. Olin työstänyt ravia niin ahkerasti, että oli kyllä tosi vaikea alkaa siitä nostelemaan laukkoja suoraan, joten laukkatyöskentely kärsi ihan pullamössöratsastajan takia.

Laukkaa oli tarkoitus nostaa aina puomien jälkeen ravista. Meillä eka laukannosto oli hidas, vetelä ja tein sitä siinä varmaan 20 metrin ajan. En vaan yksinkertaisesti jaksanut istua kunnolla alhaalla ja valmistella, jolloin poni lähti lisäämään ravia ja olin ihan poissa pelistä. Kun lopulta sain nostettua laukan, olin alkuun ihan hukassa. Tuntui että poni laukkasi kuin neliö, eikä edennyt mihinkään suuntaan. Hiukan sai rätkäistä poniakin siis liikkeelle, ennen kuin laukka alkoi edes hiukan pyöriä ja mä pystyin istumaan alas.
Marianne ei sitten ollut tyytyväinen meidän laukannostoon, joten käsky kävi jäädä pääty-ympyrälle ja ottaa laukkaa alas ja tehdä laukannostoja ainakin puolen ympyrän välein. Oikein hyvä tehtävä, sillä aika usein tulee tehtyä liian vähän nostoja ja mulle on esimerkiksi tosi hankala istua niitä siirtymiä raviin kunnolla. Keräsin siis kaiken voimani ja lähdin tekemään siirtymiä. Ekat nostot olivat löysiä ja heikkoja, mutta lopulta sain peräkkäin kaksi nopeampaa ja hiukan voimakkaampaa nostoa, joista tuli hyvää laukkaa (ja yllättävää kyllä, poni pysyi jopa ympyrällä. Molempiin suuntiin, vaikka nosteltiin laukkaa. Olin yllättynyt ja ylpeä meistä, tämä on yleensä niin hankalaa tämä ympyrällä laukkailu). Yritin vielä jatkaa, mutta sitten iski sellainen väsymys, etten vaan saanut enää laukkaa nostettua. Joten kävelin hetken, koitin uudelleen. Ja siis tosiaan, hyvä tehtävä. Nostot paranivat, mun istuminen parani ja tämä oli tosi kehittävää. Ongelmana oli vain se, että minä itse tuhosin puolet nostoista kun en jaksanut vaatia kunnolla, damn it.

No, homma sujui molempiin suuntiin. Laukat nousivat, homma oli nousujohteista, vaikkakin tosi väsynyttä. Otettiin omat käyntihuilat ennen kuin ravailtiin loppuravit ja sen jälkeen jäätiin lopuksi kävelemään.
Oli oikein mukava tunti, kiva mennä Pompelilla taas pitkästä aikaa. Ja oli vaan kyllä rankkaa. Yritin nyt ratsastaa todella täysillä kun vielä on hyvät pohjat eikä ollut edes huono ilma. Mutta joo, normaalisti kun kuitenkin kävellään hiukan välikäyntiä, niin en ole tottunut näin täyteen duuniin koko tunnin ajan.
Poni oli kiva, meillä meni oikein hienosti muutamia lapsuksia lukuunottamatta. Tästä on taas oikein hyvä jatkaa.

Tuulee niin ettei ponikaan pysy raiteilla

Tänään mulla oli Elvis, tunnilla myös Evita ja Vinski. Elvis oli vain mun kanssani ja ulkona tuuli niin kovaa ettei tosikaan. Hiukan ahdisti lähteä pihalle kun tuntui ettei itse saa henkeä ja jännitti että miten ponikaan jaksaa kävellä kun herra hienohelma ei niin kauheasti näistä äärisäätiloista välitä.

Kiipesin kyytiin ja lähdettiin kävelemään. Oli se kyllä melkoista menoa. Tuli tuulenpuuska sivulta ja poni oikein heilahti tuulenvoimasta, tuli toinen puuska suoraan naamaan ja ponia alkoi ärsyttää ja se yritti lähteä kipittelemään reippaammin eteen. Ei kuskillakaan siellä kovin kivaa ollut, syysmyrskyt voisivat olla puhaltelematta meidän ratsastustunnin aikana.
Sääoloista huolimatta koitettiin tehdä parhaamme. Hiukan oli hankalampaa ratsastaa sillä poni oli tietysti hiukan virittäytyneempi ja mua jännitti että se räjähtää kun kunnon puuska tulee. Sen lisäksi poni tosiaan kiemurteli, eikä viitsinyt kävellä kunnolla - kukas sitä nyt töitä näin huonoissa oloissa tekisikään.

Koitin kerätä itseni ja lopulta uskalsin pyytää Elvistä ihan suht kivasti liikkeellekin. Tyynempi sää ja olisin pyytänyt enemmänkin, mutta tällä ilmalla annoin olla ja käveltiin vain suht reippaasti ja suunnilleen eteenpäin. Alkukäynneissä pyöriteltiin voltteja jokaiseen kulmaan, Elvis kääntyi hyvin, asettui hiukan huonommin, mutta kun pyysin asetusta läpi, löysi ponikin tahdonvoimaa taipua voltille. Sanoisin että olosuhteisiin nähden tehtiin oikein nättejä voltteja, olisin voinut vaatia kaikessa vähän lisää, mutta kuten todettua, oli se hiukan hankalaa kun ei eteensä näe.

Siirryttiin siitä sitten keventelemään ravia. Tässä olin jo selvästi rennompi ja onhan ravia muutenkin helpompi ratsastaa eteen, joten ravissa sain ponin paremmin aktiiviseksi ja pohkeen eteen. Edelleen olisi voinut varmasti pyytää vielä vähän, muttamutta. Ravissa otettiin ponit kunnolla irti uralta ja tehtiin suoria linjoja, rentoa mutta aktiivista ravia ja keveitä väistätyksiä vuorotellen vähän sisälle ja ulos. Elvis oli tosi mukava, se lähti ihan nätisti pohkeesta eteen, jaksoi ravata reippaasti ja oli vallan rento tuulesta huolimatta. Jäätiin sitten vielä ihan vaan ympyrälle, jossa oli tarkoituksena mennä rennon rauhallisesti ja väistättää sitten hevosia ensin sisälle ja pienemmälle reitille. Kun pieni reitti sujui letkeästi, väistätettiin taas ulospäin ja tehtiin isompaa reittiä. Hyvin rauhallista ja simppeliä puuhaa, jonka ansiosta sain Elviksen oikein miellyttäväksi. Se tuntui pehmeältä ja pyöreältä, rennolta ja mukavalta. Poni kuunteli hyvin pohjetta ja pysyi reitillä, joten tämä sujui tosi kivasti.

Istuttiin sitten alas raviin ja nostettiin laukkaa ensin vasemmalle. Tarkoituksena oli pysyä sellaisella isolla reitillä laukassa, kuitenkin niin ettei ajauduttaisi uralle vaan pidettäisiin hevonen suorana ja ainakin jonkinmoisella soikiolla. Ensimmäinen laukannosto oli ihan hyvä, mutta ohjaustehostus ei toiminut, joten eka laukka tärähti ja lopahti Evitan takapuoleen. Tehtiin uusi nosto ja kun vain istuin alhaalla ja vaadin käännökset paremmin läpi, sain Elviksen käännettyä toistenkin ohi. Tämä laukka sujuikin oikein hyvin sitten. Vähän mä istuin etukönössä ja irtoilin satulasta, mutta sain Elviksen pidettyä reitillä, päästiin toisten ohi hienosti ja Elvis oli tosi mukava. Riitti ihan tasainen ja ajoittainen eteenpäinratsastus, poni laukkasi oikein kivaa ja iloista laukkaa ja meillä oli vaan tosi mukavaa.

Käveltiin hetki ja vaihdettiin suuntaa. Toiseen suuntaankin sitten laukattiin samalla kuviolla. Tässä meillä tuli ensin muutamat väärät laukat ja Elvis tipautti laukkaa kesken ja vaikka mitä. Kun lopulta sain sieltä oikein laukan ylös ja näpäytin hiukan raipalla liikettä, lähti tämäkin laukka sujumaan tosi hienosti. Tähän suuntaan sai selvästi vahvemmin ratsastaa eteen, poni alkoi olla jo suorastaan väsynyt. Pohkeella sai ylläpitää laukkaa ihan kunnolla ja raipalla muistuttaa aina kun poni meinasi tipauttaa laukan kesken omin lupineen. Marianneltakin tuli vaan käskyä pyytää enemmän laukkaa eteen, joten tehtiin parhaamme mukaan. Kyllä poni tekikin aika nättiä ja energistä laukkaa kun siltä oikein pyysin ja anelin. Ja hei, nyt sain keskityttyä paremmin istuntaani, joten istuin alhaalla ja suorempanakin selvästi. Jes!

Käveltiin vielä hetki ja otettiin loppuun kevyttä ravia pidemmin ohjin. Elvis oli vallan rento ja rauhallinen, meillä oli tosi mukava tunti. Ainoastaan se ilma oli pieni miinus, kesää odotellessa vaan.
Loppukäynnit tulin taluttelemaan ja tunnin jälkeen poni sai takin niskaan ja pääsi tarhailemaan.

Hermot kuriin ja homma kulkee

Sateinen viikko oli verottanut ratsastajia, joten tänään meitä oli tunnilla vain kaksi. Minulla oli Nipsu ja seuranamme taapersi Pomo. Vähän jännitti, siitä on jo niin pitkä aika kun olen viimeksi Nipsulla mennyt, joten poni on toki ehtinyt muuttua ja multakin oli täysin unohtunut millaiset nappulat ponilla onkaan. Marianne sanoikin että ajatteli kokeilla Nipsua mulle nyt, kun oli rauhaisa tunti, saisinpa mennä ihan tsillisti kun ei ole miljoonaa hevosta kentällä.
Neiti oli karsinassa edelleen vallan temperamenttinen typy, mutta saatiin poni kuntoon ja siirryttiin kentälle. Meikä nousi kyytiin ja aloitettiin tunti.

Käveltiin hetki uraa pitkin, Nipsu oli ihan kiemura ja tuijotteli ulos. Sain sen suoristettua uralle ja käännyttiinkin lopulta oikein nätisti. Marianne saatteli mut matkaan sanoen että poni on nykyään ihan laiska, joten koitin parhaani mukaan myös ratsastaa käyntiä eteenpäin. Kun lopulta uskalsin pyytää vähän raipalla ja viedä asiaa loppuun, sainkin ihan mukavaa käyntiä ponista. Siinä vaan kesti, kun poni oli vieras ja en heti uskaltanut täysillä vaatia siltä mitään.

Jäätiin sitten isolle ympyrälle ja tehtiin käynnissä pieniä väistätyksiä niin, että takapää sai siirtyä ulos ja etupää pysyä ympyräuralla. Nipsu oli vallan hieno ja teki väistöjä todella mallikkaasti. Ihan aina en saanut mitään ponista irti, mutta suurimmaksi osaksi tuli väistätystä ja vieläpä oikein hyvääkin askelta. Ainoa ongelma oli ratsastaja, jolle oli syvä mahdottomuus istua rentona ja suorassa, vaan kääntyilin ja vääntyilin jäykkänä siellä selässä. Ponia ei silti kamalasti haitannut, joten eipä tuo mitään.

Sitten piti lähteä raviin ympyrälle. Juu-u, se ei ihan lähtenyt niin kuin odotettiin. Varmaan jännitin vähän sitä ravisiirtymää, sillä Nipsu alkoi kiemurrella taas ja oli ihan mahdoton. Kun lopulta sain etäisesti suoran reitin, pyysin ravia, mutta poni vain kiemurteli. Tietenkin sitten pyysin kovempaa ja Nipsu lähti hiukan epätasapainoisesti ja kovin reippaasti raviin. Minä totta kai järkytyin tästä kovin ja poni pääsi vain kiemurtelemaan Pomoa kohti. Kun sitten vielä meidän reitille sattui tötterö, oli soppa valmis. Poni järkyttyi sydänjuuriaan myöten ja ratkaisi asian siirtymällä laukkaan. Mikä on nuoremmalla ponilla tietysti vielä hiukan reippaampaa ja epätasapainoisempaa. Joten minä en saanut istuttua alas, en pätkääkään.
Lopputuloksena oli sitten se, että Nipsu laukkasi pientä ympyrää samalla kun täti kiikkui kyydissä jalustimilla seisten ja etukenossa. Pelkäsin vaan että kohta poni kaatuu ja suurin piirtein funtsin että olisiko parempi vaan hypätä alas vauhdista, kun en mitenkään saanut ponia hidastamaan. Pyrräsin ja otin pidätteitä ja tein vaikka mitä. Poni ei ymmärtänyt, eikä sitten rauhoittunutkaan kun en saanut istuttua. Vedettiin ihan liian monta ympyrää sitä epämääräistä laukkaa, kunnes viimein jollain ihmeenkaupalla poni siirtyi raviin ja sain sen käyntiin ja pysähdyksiin. Huh hei millainen alku!

No, se ei mennyt kuin Strömsössä. Tämän episodin jälkeen minä olin jo vannomassa etten ravaa ponilla enää ikinä kun en saa sitä pysähtymään ja ponikin toki oli astetta jännittyneempi kun homma sujui noinkin loistokkaasti. Seistiin hetki ihan rauhassa, siliteltiin ponia ja hengiteltiin. Sen jälkeen uskaltauduttiin kävelemään ympyrälle. Käveltiin ihan vaan löysemmin ohjin ja ilman painetta. Poni siinä alkoi rentoutua ja kävellä nätisti, mun oma jännitys helpotti. Joten heti kun saatiin vähän omaa tilaa, niin lähdin pyytämään ravia. Tällä kertaa pyysin oikein rauhassa ja hellästi, poni lähti taas vähän reippaasti ja epätasapainoisesti, mutta tällä kertaa minä kokosin itseni ja lähdin vain keventelemään. Hetki me kipiteltiin epätoivoisesti, mutta kun minä sain itseni suoraksi ja kevennyksen hitaaksi, rauhoittui Nipsukin ravaamaan oikein siistiä ja nättiä ravia. Ihan mielettömän hyvä fiilis, mä sain ponin raviin ilman ongelmia, jes!
Otin siinä alkuun ihan rauhassa, mentiin vain ympyrää omalaatuisella reitillä. Kun tuntui että homma sujui, uskaltauduin ratsastamaan selvempää reittiä ja pyytämään kevyttä asetustakin. Kun jonkin aikaa oltiin ravailtu, alkoi Nipsu käydä vähän löysäksi ja takajalat jäivät tallin puolelle, joten sain alkaa ratsastaa sitä eteenpäin. Tein aika rauhassa ja nätisti jottei meillä enää tulisi ongelmia, mutta siitä huolimatta sain ajoittain Nipsun tekemään hienoa ravia. Vähän jojoilevaa se ravin tahti oli, kun en aina ihan uskaltanut, mutta edes pätkittäin tuli hyvää ravia. Ja tosiaan, hiukan meillä oli ongelmaa kun mua varmaan jännitti ravailla jos Pomo ravasi meidän perään, jonka takia Nipsu lähti aina vähän alta jos toinen poni tuli turhan lähelle. Yritettiin vältellä Pomoa, jottei tulisi mitään episodia enää, yksi kerta on tarpeeksi yhdelle päivälle.

Vaihdettiin siinä suuntaa, tehtiin käyntiväistätykset myös toiseen suuntaan ja sitten hiukan kevyttä ravia. Homma sujui oikein kivasti. Käynti-ravisiirtymät olivat jatkuvasti vähän hätäisiä ja epätasaisia, mutta muuten sujui nätisti ja poni oli oikein kiva. Saatiin sitten lähteä isommalle reitille ravailemaan ja jättää ympyrä omaan arvoonsa.

Siinä ravaillessani Marianne sitten vaan ehdotti että jos nyt nostettaisiin laukka. Mä olin hiukan epäileväinen, vaikka Nipsu oli mennyt hyvin niin silti jyskytti se eeppinen räjähtäminen mielessä ja kun en ollut tosiaan vielä koskaan laukannut ponin kanssa tarkoituksella. Mua pelotti että jännitän siellä liikaa, poni pukittelee ja suuttuu ja homma menee ihan pipariksi kaiken tämän itseni kokoamisen jälkeen. Totesin kuitenkin että damn it, syteen tai saveen ja koitetaan vaan. Sittenpä pääsisin ainakin yli tästä ekan laukan jännityksestä. Käänsin siitä vaan ravissa vähän ympyrälle, istuin alas ja koitin nostaa laukan. Nipsu vain kiihdytti ravia ja otti kurssin kohti Pomoa. Jollain ihmeellisellä tavalla mä sain pidettyä itseni koossa, sain Nipsun käännettyä ja annettua uuden laukka-avun, jolloin poni siirtyikin laukkaan superhienosti. En odottanut että se laukka pitää nostaa niinkin reippaasta ravista, joten ne ensimmäiset avut annoin liian hitaasta vauhdista.

Laukattiin tosiaan ensin oikeaan kierrokseen. Käänsin ponia vaan isolle ympyrälle, istuin siellä parhaani mukaan (vähän epätasapainoista ja reipasta laukkaa = oli aika hankala istua, mutta sain oltua aikalailla hytkymättä. En halunnut ponin räjähtävän jos ajan sitä liikaa istunnallani). Otin ihan jonkun pari ympyrää ja sitten lähdin rauhaksiin hidastamaan. Poni siirtyi oikein kivasti raviin ja käyntiin ja pääsin vaihtamaan suunnan. Halusin vaan hiukan kokeilla, en ottaa liikaa laukkaa jottei mikään ehdi mennä vikaan.
Vasen kierros oli hiukan jänskämpi, sillä heti kun siirsin Nipsun raviin, oli se jo valmis laukkaamaan, joten annoin sen lähteä. Tähän suuntaan poni laukkasi huomattavasti reippaammin ja epätasaisemmin, se kääntyi ihan kunnolla sisälle kantaten ja mä olin suunnilleen ihan varma että kaadutaan millä hetkellä hyvänsä. Niinpä ihan yhden pikkuympyrän jälkeen lähdin hidastelemaan ja pienen jarrutusmatkan jälkeen päästiin käyntiin ja poni sai suuret kiitokset hienosta suorituksestaan! Uskallettiin, onnistuttiin ja olin tosi tyytyväinen.

Tulin alas taluttelemaan loppukäynnit, tässä oli kylliksi jännitystä jo yhdelle päivälle. Oltiin kaikki tosi tyytyväisiä, nousujohteinen suoritus, laukka onnistui, mua ei kauheasti jänskättänyt ja poni oli tosi hieno!
Tunnin jälkeen pääsin sovittelemaan ponin päälle ihan uutta lointa (pinkkiä ja kruunuja prinsessoille!) jonka jälkeen poni pääsi tarhailemaan rankan päivän päätteeksi. Hurjaa oli, mutta olen tyytyväinen. Tuo selviytyminen oli suuri asia ja olen tosi tyytyväinen etten järkyttynyt ja tunaroinut koko hommaa.

Normaaliin päiväjärjestykseen palaaminen

Tänään mulla oli Elvis, tunnilla myös Vinski ja Pomo ja Elviskin jatkoi vielä seuraavalle tunnille. Tänään oli kiire päivä ja tulin vielä niin myöhässä, että poni tuli vain heitettyä varusteisiin ja hilpaistua kentälle.

Tänään oli vähän tällaista perusasioita ja palautumista estehyppelyistä. Alkukäynneissä piti hakea reipasta mutta rentoa käyntiä, mikä onnistui ihan kivasti, heti kun tajusin vaatia ponilta tarpeeksi. Poni kulki oikein iloista ja keikkuvaa käyntiä ja tuntui tosi mukavalta. Ei edes jännittynyt vaikka naapurin pihalla kaadettiin puita ja oli sellainen maailmanlopun meininki.

Kevyt ravissa tehtiin ihan vain letkeää ravia ja väistöjä pitkillä sivuilla. Piti tehdä ensin pari askelta pois uralta ja sitten pari askelta takaisin. Elvikseltä sai ihan jopa pyytää, mutta kyllä hän sitten teki ne väistöt ja jopa aika kivasti kumpaankin suuntaan. Loppua kohden alkoi kuitenkin huonontua, joko poni ei enää jaksanut tai meikä ei pyytänyt tarpeeksi, joten lopulta tehtiin vain väistöjä yhteen suuntaan. Matka loppui lyhyeen, enkä saanut ikinä palautettua ponia vielä toiseen suuntaan takaisin.
Kuitenkin tehtiin ihan hyviä väistöjä, vaikka varmasti ne olisivat voineet olla terävämpiä ja reilumpia. Väistöjen lisäksi sitten välillä täräyteltiin ponin kanssa isompaa ravia pitkille sivuille, jotta saisin ponia auki myös vähän eteenpäin, enkä vain sivulle. Tässä poni toimi hienosti ja oli tosi mukavan tuntuinen. Ainoa sellainen ongelma oli se vasen ulko-ohja, joka ei pysynyt tuntumalla ja sen lisäksi poni asettui aika huonosti oikealle. Luulen kyllä että yritinkin vähän liian vähän, sillä olin tänään tosi väsynyt. Ei oikein keskittyminen riittänyt asetuksiin kaiken muun lisäksi.

Istuttiin siitä harjoitusraviin ja sain käskyn nostaa laukka. Laukannostot olivat tosi kivoja ja siistejä, ehkä asteen hitaita, mutta eivät mitään raviajoja kuitenkaan. Sain myös Elviksen jopa kääntymään molempiin suuntiin laukassa ja istuin ihan mielettömän hyvin tänään! Jalustimetkin melkein pysyivät paikoillaan ja tuntui hyvältä. Suurin ongelma oli ihan vaan se, että poni ei edennyt tarpeeksi ja jotenkin mä en tajunnut ratsastaa sitä reippaammin eteen. Siksi laukka tipahteli muutamaan otteeseen alas ja sen ajan meikäkin heilui siellä kuin mikäkin. Olen jo jotenkin alkanut pysyä suorana laukka-ravi -siirtymissä jos teen ne itse, mutta nämä ponin tekemät siirtymät saavat mut heti jalustimille heilumaan.
Sen lisäksi poni pariin otteeseen vaan kaatui oikeiden ulkoapujen läpi päin kavereita. Saatiin siitä aina korjattua ihan kivasti, mutta oli se hiukan ärsyttävää.

Käveltiin välissä kun muut laukkailivat ja lopuksi otettiin vielä kevyt ravit. Elvis oli oikein mukavan tuntuinen ja tuntui että sain sen lopuksi jopa hiukan pyöristymäänkin. Rennosti saatiin joka tapauksessa hölkkäiltyä pidemmin ohjin ja poni teki ihan kivaa raviakin, joten ei siinä mitään.

Loppukäynnit ja keskelle, poni jäikin jatkamaan urakointiaan. Ihan tällainen mukava päivä, palautumista kaikesta kisajännityksestä. Olin vaan liian väsynyt, mutta niin kai olen melkein aina.

Esteiden ylittelyä

Kyllä vain, kaikista peloista huolimatta tällä kertaa mentiin myös yli, eikä vain esteiden ohi! Kisapäivä on siis takana ja C-merkin esteet kunnialla päästy läpi. En voisi olla tyytyväisempi poniin, joka tsemppasi vielä pitkän kisapäivän lopuksi yhden puhtaan radan ja itseeni, kun en jännittänyt liiaksi ja sain suoritettua sen radan ihan kunnialla.

Kuvista suuri kiitos Saanalle!

Elvis tosiaan hyppäsi tänään ensin lämmittelyksi ristikkoluokan, sen jälkeen 60cm toisen ratsastajan kanssa ja lopuksi pääsin itse ponin kyytiin siihen samaan 60cm luokkaan. Mulla oli siis hyvää aikaa jännittää esteiden hurjaa kokoa (ne näyttivät kisatilanteessa ainakin puoli metriä korkeammilta kuin eilen) ja sitä kieltääkö Elvis heti ekalla esteellä meidät ulos. Muilla radoilla poni meni oikeinkin hyvin, mikä ehkä hiukan valoi minuunkin toivoa. Toisaalta taas jännitin että kohta minä menen sinne ja täräytän jokaisen esteen vierestä vaan.

Lopulta pääsin kiipeämään kyytiin ja jännitys maksimoitui. Positiivisesti ajateltuna sentään olisin täydellisestä epäonnistumisesta voinut syyttää sitä että mua vaan jännitti, enkä saanut kunnolla ratsastettua.
Sain istua parin radan verran siellä kyydissä, käveltiin vain verryttelyalueella, sillä poni oli aivan väsynyt ja puuskutteleva. Olin ihan varma että kuukahdetaan heti ekalle esteelle, kun Elvis tuntui jo niin kaikkensa antaneelta. Armoa ei kuitenkaan tunnettu, joten pian me jo jouduttiin ravailemaan radalle ja tervehdyksen jälkeen aloitettiin matka.

Ratavideo olisi tässä.

Elvis oli tosi löysän tuntuinen kun yritin siinä nostaa laukkaa ja sitä sai ihan raipalla avittaa ennen kuin poni jaksoi lähteä liikkeelle. Pyöräytin yhden ympyrän ennen radalle lähtöä, jotta sain hetken pyörittää laukkaa ja pyytää ponia eteen ja sen jälkeen alkoikin kohtalon hetki. Tässä alussa mua nimittäin jänskätti ihan runsaasti, en ollut kuitenkaan päässyt mitään verkkahyppyjä ottamaan ja en tiennyt yhtään mitä odottaa. Ajattelin vain että koitan nyt pyytää mahdollisimman paljon eteen ja koitetaan jos sillä onnistuttaisiin ylittämään nämä esteet. Eka este tuntui aika epävarmalta, mutta koitin pohkeella pyytää eteen, ohjata tasaisesti esteelle ja maiskuttelin hullun tavalla ennen jokaista hyppyä, jotta Elviksellä olisi ainakin kaikki mahdollinen tuki siihen hyppyyn. Eka hyppy oli oikein hyvä, ehkä hiukan hitaasti poni hyppäsi, mutta ainakin se hyppäsi, meikä oli kyydissä ja matka jatkui (ja joo, tällä kertaa onnistuin jopa ratsastamaan oikeassa laukassa koko radan ajan. Eilen menin jokaisen mahdollisen pätkän vastalaukassa. Selvää kehitystä siis.)

Toiselle esteelle meno jännitti ihan kauheasti. Kirottu kakkoseste, siinä lävistäjällä kuin ilkkumassa mulle. Koska tämä kakkonen oli eilen tosi hankala, niin koitin jo kaarteessa ratsastaa ponia kunnolla eteen ja estettä lähestyttäessä vaan rukoilin parasta ja tuuppailin ponia esteestä yli. Hienosti mentiin yli ja jatkettiin kohti kolmosta ja nelosta, jotka olivat siinä pitkällä ja suoralla välillä toisistaan. Koitin tehdä kolmoselle suhteellisen ison kaarteen, mutta silti lähestymisessä tapahtui jotain ja poni päätti hypätä vähän isommin ja suunnilleen suoraan ylöspäin. En yhtään odottanut sellaista tönkköä hyppyä, joten jäin ihan jälkeen hötkyin vain menossa mukana kuin perunasäkki. Koska en tällä esteellä ollut mukana ja jouduin keräämään istuntaa sen laskeutumisen jälkeen, tunsin heti kuinka Elvis oli vain kaartamassa sen nelosesteen ohi. Onneksi sain kuitenkin itseni kasaan, ponin suoraksi ja taas vain maiskuttelut päälle ja poni hyppäsi tuon hurjan ison okserin kuin vettä vain. Siinä kohdassa itse jo hiukan huokaisin helpotuksesta - jos ei muuta, niin saatiin neljä estettä ongelmitta ja ilman virheitä. Samaan aikaan kuitenkin jännitys kasvoi taas, sillä vitoseste se vasta kamala olikin. Se epäonnistui eilen niin monta kertaa, että mulla oli jo kaunat vitosen lähestymistäkin kohtaan.

Koitin kuitenkin kerätä itseni ja funtsia että jos nyt vaan tuosta päästään yli kunnialla, niin tämä rata on tässä ja päästään läpi. Niinpä viimeisen kerran pyysin ponia lisää eteen, tuijotin kauan vitosesteen yli ja viimeiset maiskuttelut. Ja se fiilis, kun tunsin että jumankekka, poni oikeasti lähti hyppyyn ja vieläpä ekalla yrittämällä. Ja siinä kun laskeuduttiin esteeltä ja huomasin että ei, me ei kaaduttu, minä en tippunut, taivas ei pudonnut niskaan... Vaan me päästiin läpi. Ja vieläpä puhtaalla radalla! Ihan mieletöntä. Siinä kohdassa poni ansaitsi huikeat kiitokset hyvin tehdystä radasta ja minä taputukset olkapäälle.
En kyllä keväällä uskonut että edes uskaltaisin kokeilla tätä 60cm rataa. Kun kisakutsu tuli, olin ihan suunnitellut meneväni 40cm, sillä 60cm kuulosti niin pahalta ja korkealta ja muutenkin kamalalta. Ja eilisen fiaskon jälkeen en uskonut että päästään edes ekasta esteestä yli, tai että nyt ainakin kakkosella kiellettäisiin ulos. Mutta ei. Me suoritettiin se. Me päästiin läpi, puhtaalla radalla. Eikä se edes näyttänyt kauhean pahalta. Vain se kolmoseste oli vähän epämääräinen, mutta muuten sanoisin että ainakin mun hyppykokemukseen nähden meidän rata oli vallan asiallinen. Ja Elvis, voi Pullaponi oli niin superponi ettei mitään rajaa. Hän vielä viimeiseen koitokseen jaksoi kerätä voimansa ja hypätä koko radan kauniisti, rokottamatta ratsastajaa virheistä, joita ihan varmasti tein, sillä tämä esteratsastus ei ole mikään vahvuuteni. Tämä oli melkoinen voitto. Toisaalta se että uskalsin hypätä tuon radan, eikä edes jännittänyt kauheasti. Se oli enemmänkin vain sellainen pieni kisajännitys, ei sellainen pakokauhu kuin viime vuonna ristikkoluokassa. Ja toisaalta toki se, että päästiin läpi. Virheittä. Ei ollut ongelmaa. C-merkki on suoritettu. Ihan mieletöntä, olin niin tyytyväinen meihin! Superponi ja hieno minä.

Radan jälkeen Elvis pääsi kävelemään ja puuskuttelemaan ihan rauhassa verkka-alueelle, jossa odoteltiin kisojen loppumista. Kun kaikki radat oli ratsastettu, oli vuorossa palkintojen jako, johon pääsin taas osallistumaan keltaisen kanssa. Saatiin superkaunis punainen ruusuke (sellaista mulla ei ollutkaan vielä) ja ekaa kertaa päästiin suorittamaan kunniakierroskin ihan laukassa. Elvis taisi olla aika järkyttynyt kun vieras hevonen laukkasi hänen takanaan, tunsin selkään asti kuinka ponilla pyöri silmät päässä. Nätisti kuitenkin selvittiin, siitä poni pääsi tarhailemaan ja syömään täysin ansaittuja leipiä.

Nyt on merkit suoritettu ja fiilis on ihan super. On se hienoa että päästiin tähän tavoitteeseen jo nyt, kun itse odotin enemmänkin ehkä ensi vuotta (tai vuotta 2030). Oli tosi kiva kisapäivä taas kerran, hienon hieno Pullis <3

Esteiden ohittelua

Mulla oli tänään Elvis, tunnilla myös Vinski, Simo ja Pomo, Elvis jatkoi vielä seuraavalle tunnille. Ja siis kuten otsikosta voi päätellä, oli meillä tänään estekisoihin valmistautumista. Ja ei, se ei mennyt erityisen hyvin.

Siirryttiin Elvis-ponin kanssa sateisen harmaalle kentälle, käveltiin alkukäynnit iloisesti ja löysästi ja ravailtiin molempiin suuntiin kaasua etsien. Lopuksi otettiin sitten laukkaverkat pääty-ympyrällä ja on ihan kehuttava, että molempiin suuntiin ne laukkaympyrät onnistuivat täysin ongelmitta. Pisteet ponille, joka ilmeisesti edessä olevista esteistä johtuen päätti kääntyä todella kauniisti, heh. Tai sitten minä vain opin ratsastamaan, mutta veikkaan kyllä ensimmäistä.

Rata oli jo viime vuodelta tuttu - viisi estettä, viisi hyppyä, vain yksi kohta jossa laukan pitäisi vaihtua (mutta tokihan tuntui että suunnilleen joka esteelläkin voi vaihtaa laukkaa jos siltä yhtään tuntuu) ja korkeutta se 60cm. Ei mitään ihmeellistä tai liian haastavaa, mitä nyt kuski oli paniikissa kun onhan 60cm nyt hei jo yli puoli metriä! Kamalan korkea siis ihan vähintään.

Ensimmäinen ratamme meni oikeastaan todella kivasti. Tultiin laukassa, eka este ylittyi ongelmitta, mua ei jännittänyt ja pysyin jopa ihan kivasti sen esteen ajan mukanakin, vaikka loiskautettiinkin huikean iso hyppy (niin, se puolen metrin hyppy ja se on todella korkea mulle). Olin tosi tyytyväinen, jatkoin iloisesti tokalle esteelle ja viuh vaan, poni pyyhälsi oikealta ohi. Siinä sitten karistin surut ja murheet pois esteen ohituksesta, painoin hanaa ja siirsin raipan oikeaan käteen. Tällä kertaa Pullis vetäisi esteen yli varsin iloisesti ja seuraava sarjaeste onnistui huikean kivasti. Pikkaisen tuli hengenahdistusta kun näin kuinka valtaisan iso se neloseste oli, siinä nimittäin oli kaksi puomia ihan leveyssuunnassakin. Onneksi poni kuitenkin hoiteli talon kokoisen esteen vankalla kokemuksella ja sen jälkeen päästiinkin mokailemaan vikalle esteelle. Tultiin nimittäin kaksi kertaa peräkkäin ohi, ennen kuin lopulta planeetat osuivat kohdalleen ja poni meni yli. Kovasti kehuja ja tyytyväisyyttä. Pikkujuttuja ne, että se kielsi kolmesti, eli hommahan olisi ollut hylky. Fiilis oli ihan kiva, ei jännittänyt ja oli mukavaa ja funtsin vaan että jos nyt toisen kerran pääsen hyppäämään, niin voidaan vain korjata nämä ohittelut ja rata sujuu vieläkin sujuvammin.

Ei se sujunut sujuvammin, vaan vielä tuhat kertaa surkeammin. Tällä kertaa aloitettiin ohittamalla eka este ja sen jälkeen täräytettiin varmaan kakkosestakin kerran tai kaksi ohitse. Muistelisin että sarja sentään sujui ja vitosestettä jouduttiin uusimman varmaan viidettä kertaa ennen kuin saatiin ihmiset esteen sivuille ja poni yli. Yksinkertaisesti mulla ei ollut vaan mitään käryä mitä teen väärin ja miten korjaan. Koitin ratsastaa sitä lisää eteen, mutta ohi se silti meni. Koitin pitää enemmän tuntumaa ja ponin suorana, mutta ohi meni. Koitin antaa löysempää ohjaa ja ponille vapautta -> ohi. Koitin näpäyttää raipalla siinä kohdassa kun poni oli menossa ohi -> poni väisti raippaa niin paljon, että se ohittikin esteen vastakkaiselta puolelta. Koitin istua pystyssä, pitää pohkeen kyljessä, potkaista vauhtia, katsoa eteen ja mitä muuta. Ei vaan, ei niin millään. Ei siirrytty ohitusten jälkeen käyntiin, vaan posoteltiin vähintään ravia eteen, ettei poni saisi lepotaukoja noista ohituksista. Ei vaan, ei niin millään.

Vika rata mentiin ristikoilla, mutta todistin vain että ihan yhtä heikosti voi senkin suorittaa jos oikein haluaa. Eka este meni ok, tokasta tultiin taas kai parikin kertaa ohi. Ja tämä oli ainoa, jossa onnistuttiin sössimään myös se sarjaeste, ohiteltiin vuoronperään ekaa ja tokaa estettä, kunnes lopulta poni oikein lähti eteen ja hyppäsi molemmat kiltisti. Sentään tällä vikalla radalla päästiin vitosen yli ihan ykkösellä, joten sen voi kai kuvata työvoitoksi.

Joo-o. Siis oli ristikoita tai pystyjä niin ei vaan onnistunut. Onnistuttiin jokainen este munaamaan vuoronperään, mikä vaan parantaa tätä fiilistä huomista varten, kun ei nyt ollut yhtäkään vahvaa estettä. Sentään joka radalla päästiin tyyliin kolmesta esteestä ihan kauniisti yli ja sitten vain kaksi satunnaista aiheutti ongelmia. Olin aika lähellä luovuttamista, mutta sovittiin että kokeillaan nyt. Menen siihen 60cm, koska siis jos ihme käy ja tähdet asettuvat, niin voihan se olla että poni on niin menossa, että se hyppää innoissaan, eikä niin rokota mua jokaisesta virheestä. Tai sitten ei ylitetä edes ykkösestettä. Totesin nimittäin senkin että jos kielletään hylkyyn asti, niin en kyllä alkaisi missään kisoissa (edes harjoituskisoissa) vääntämään kymmentä kertaa jonkun yhden esteen ohi. Taidot eivät ole ihan riittävät tämän esteratsastuksen suhteen, sillä tosi asia kuitenkin on se, etten ole kovin paljon elämäni aikana hypännyt. Joten koitetaan. Nyt on kuitenkin jo voitto ihan sekin, että mua ei jännittänyt hypätä edes niitä hurjan isoja esteitä ja tällä hetkellä on kuitenkin varma olo mennä hyppäämään huomenna. Mennä koittamaan hyppäämistä huomenna, sillä suurin ongelma on ihan vaan se, meneekö poni yli, vai eikö se mene. Sen saa nähdä. Nämä on nyt toiset estekisat mulle, joten ei kai tässä niin kamalia paineita kannata ottaa. Meni koulukisojakin kai kolmet, ennen kuin lopulta pääsin radasta kunnialla läpi. Kai esteitäkin voi jokusen vuoden hypätä ja odottaa loistavia saavutuksia. Kokeillaan, kielletään ulos ja katsotaan mahdollisesti ensi vuonna uusiksi. Eipä sille nyt muuta voi, mutta eipä jää kaihertamaan kun on edes yritetty. Olisihan se kuitenkin ihan kiva suoriutua siitä merkkisuorituksen verran. Kun ei tästä mun esteiden hyppäämisestä kuitenkaan mitään loistavaa tällä hyppytahdilla tule.