Ärsyyntynyt poni ja kauhistunut ratsastaja

Mulla oli tänään Pomo, tunnilla myös Vinski, Artsi, Elvis, Evita ja Piki, Pomo vain mun kanssani. Tänään oli ponilla selvästi astetta huonompi päivä, se oli tosi äkäinen koko harjauksen ja varustuksen ajan, siis vielä äreämpi kuin yleensä. Sen lisäksi ulkona oli hiukan pimeää ja ehkä mullakin kummitteli mielessä että tasan vuosi sitten tipuin Pomolta ja sain sen aivotärähdyksen... En tiedä mikä näistä oli ongelmana, vai oliko mikään, mutta heti kun päästiin ponin kanssa kentälle ja nousin kyytiin, mua alkoi jännittää.

En oikein tiedä mikä siinä taas oli, mutta alusta asti mulla oli tosi epävarma ja huono olo siellä Pomon selässä. Poni ei edes tuntunut mitenkään oudolta tai ihmeelliseltä, mutta silti mä olin jännittynyt ja jäykkä. Käveltiin alkukäynnit ilman jalustimia ja olin ihan paniikissa kun jouduin heti luopumaan ihanista jalustimistani. Mitään ei tapahtunut kuitenkaan, poni käveli ihan kivasti ja minä pääsin syvemmälle satulaan. Sitten kerättiin jalustimet takaisin ja lähdettiin ravailemaan.

Ja ei muuten sujunut pätkääkään. Ehkä ponilla oli huono ja vaativampi päivä kuin normaalisti. Ehkä mä en jännitykseltäni saanut pyydettyä oikein. En tiedä mikä oli syynä, mutta poni ei kääntynyt varmaan kertaakaan oikeaan kierrokseen ravissa. Se vaan lönkötti uraa pitkin, en saanut sitä kääntymään ja se mun fiilis vain meni koko ajan alaspäin. Mitä enemmän tuli niitä fiiliksiä etten saa ponia kääntymään ja kiikun vain kyydissä ilman mitään sanavaltaa, sitä enemmän alkoi myös jännittää että kohta se varmaan lähtee kun se ei ole hallinnassa ja kohta se suuttuu ja vaikka mitä.

Yritin kuitenkin parhaani siellä. Koitin kääntää ihan kunnolla ja vasempaan kierrokseen poni kääntyikin hiukkasen paremmin. Oikein hyvä siis! Sen lisäksi tehtiin ravissa hiukan temmonvaihteluita, jotka sujuivat superhyvin - poni hidasti ravia pyydettäessä ja suoritti toisaalta myös hemmetin hienoja ravipidennyksiä. Ja silti, silti mulla koko ajan jyskytti ajatus että apua, poni varmaan pelkää tätä porttipäätyä, koska se hiukan katselee täällä ulospäin, en tiedä uskallanko ratsastaa tänne asti. Olin ihan jännittynyt ja tosi epävarma koko tunnin. Tuntui että poni oli tyhjä ohjalle, tuntui etten uskaltanut täysillä pyytää sitä eteen siinä pelossa että se lähteekin liikaa. Se oli vaan tosi heikkoa se kaikki tekeminen kun en pystynyt vaan rentoutumaan ja pääsemään siitä fiiliksestä yli. Suurena syynä oli toki se, ettei mulla ollut hallintaa poniin - en saa rauhoituttua jos poni ei edes käänny millään.

Siitä piti sitten vielä istua harjoitusraviin ja ottaa laukkaa hiukan pääty-ympyröillä. Meillä tämä romahti heti kun en oikein saanut istuttua harjoitusravia riittävästi sen jännitykseni kanssa, joten jouduin heti vaan keventelemään oman mielenrauhani takaamiseksi. Sitten Elvis säikähti, Pomo lähti hiukan mukaan ja meikä jännittyi taas lisää. Pomohan ei oikeastaan edes vaikuttanut säikyltä, enemmänkin luulisin että se lähti koska se oli innoissaan. Se vaan että mulla ei ollut nyt sellainen tunti että pääsisin tällaisista yli. Kun Pomo sitten lähti vielä toisen kerran omin lupineen laukkaamaan, mulla romahti koko istunta täysin, en saanut enää pätkääkään istuttua, vaan keikuin jalustimilla, könötin eteen ja yritin samalla saada ponin käyntiin. Meikällä vaan tärisi jalat ja oli ihan kauhea olo - ei ole mitään syytä jännittää näin paljon pienen ponin kanssa ja silti tällaisia tunteja vaan tulee välillä Pomon kanssa. Kun ihan ilman syytä mä vaan jännityn ja järkytyn. Se on ärsyttävää, mutta jotenkin vaan poni ei ole niin mun juttu kuin osa meidän muista hevosista. Joku siinä vaan on, joka aina välillä aiheuttaa mussa suurta epäluottamusta. No, sentään nykyään näitä on suht harvoin, kun alkuaikoina jännitin oikeastaan joka kertaa Pompelin kanssa. Ja ainakin ne muut kerrat jotka menevät paremmin ja rennommin ovat tosi kivoja ponin kanssa.

No joo. Otin rauhoittelukäynnit siinä sitten. Mulla oli sellainen olo etten saa ponia ravaamaan harjoitusravia ilman kauheaa jännittymistä. Kun vielä muut laukkasivat, niin en halunnut mennä siellä riehumassa ponini kanssa, joten päätin ihan vaan nollata tilanteen. Kävelin ponin kanssa ensin varsin flegmaattisesti keskemmällä kenttää ja otin omaa aikaa rauhoittua. Muut laukkasivat, me käveltiin. Lopulta uskaltauduin jo ratsastamaan käyntiä enemmän, tein reilumpia käännöksiä ja pyysin ponia lyhyemmäksi ja reippaammaksi. Kun mulla oli astetta parempi olo, niin päätin että pakko se on hammasta purren vaan mennä ja lähdin nostamaaan laukkaa.

Tarkoituksenani oli laukata ympyrällä jottei poni voisi räjähtää pitkällä suoralla. Se ei kääntynyt, joten mentiin sitten vaan uraa pitkin, samapa tuo. Laukka nousi tosi heikosti, sillä poni jatkoi sellaista siksakkia jota se olikin vetänyt oikeastaan koko tunnin ajan. Sain kuitenkin laukan ylös, laukkasin runsaan pitkän sivun verran, hidastin käyntiin, otin vielä toisen laukan ja sen jälkeen siirryttiin takaisin käyntiin. Laukka nyt ei ollut mitään ihmeellistä, lähinnä poni tuntui tönköltä ja minä istuin siellä mukautuen kuin tiiliskivi. Laukattiin kuitenkin ja selvittiin siitä. Laukan jälkeen halusin lähinnä vain pysäyttää ponin ja hypätä alas selästä, sillä olo oli liian hutera. Näin teinkin (heti kun sain ponin pysähtymään) ja taluttelin loppukäynnit.

Se on jännä miten mulla on sellainen kytevä epäluottamus Pomoon. Ja miten se vaan aina yhtäkkiä tulee. Aina välissä tulee joku yksi tunti jolloin olen silleen että poni on hurja ja sen jälkeen voi olla hyviä, huonoja ja siltä väliltä olevia tunteja ihan ilman ongelmia. Toki toinen jonka kanssa mulla on tällaisia epäluottamuksen tunteita on Artsi, mutta se nyt johtuu enemmän siitä, että tipun sieltä aina kun jotain tapahtuu ja yleensä vielä kahdesti peräkkäin. No, parempia fiiliksiä hakemaan taas, ei siinä muuta. Ehkä me molemmat aloitettiin päivä vähän väärällä jalalla. Ken tietää, mutta toivottavasti seuraavalla kerralla ei ole tällaista turhaa paniikkia.