Mutta en sentään tippunu

Tänään tuli taas esiteltyä malliesimerkki huonosta tunnista, surkeasta ratsastuksesta ja vaikka mistä muusta :D

Saavuin tallille, lukasin taulun. Mulla Pomo (joka oli myös tokalla tunnilla) mukana myös Kaisa, Roosa, Simo ja Milo. Kattelin vähän tuntia ja seisoskelin ajattelemassa syvällisiä.
Tunti alkoi, joten siirryin kentän laidalle ja lopulta Pomon luo ja selkään.

Lähdettiin kävelemään. Itse asiassa, tunti alkoi todella hyvin. Mä koitin olla ihan rauhassa ja rentoutua. Pomo kulki ehkä vähän vetelästi, muttei kumminkaan suoranaisen laiskasti. Kääntelin vähän voltteja. Hieman Pompeli kiemursi pois uralta, mutta kääntyi ihan hyvin ja tuntui myös kulkevan eteenpäin kun pyysin. Mä olin suht rento, lukuun ottamatta pieniä totaali jäätymisiä. Käveltiin ihan rauhassa siinä, vaihdettiin suunta. Sitten Marianne palasi.
Lähdettiin tekemään jotain serpentiinikuvioita. Okei, multa meni ihan ohi mitä tää meinasi :D Joten tein jotain loivaa kiemurtelua sitten, ja koitin taivutella. Siis mun mielestä Pomo taipui kauheen hienosti. Mariannen mielestä sitten taas ei :D Miten vaan. (P.S Koitin, ihan kokeilu mielessä muutamia väistöjä. Tai "väistöjä" en edes hidastanut, kunhan vaan naputtelin pohkeella mahdollisimman nopeasti. Kyllä me siirryttiin sivulle. Se on ihan hyvin. No ei väistetty. Mutta silti paremmin kuin yleensä)

Alkuun tää serpentiini kiemurtelu sujui oikein hyvin. Vaan kuinkas sitten kävikään. Kun mäkään en tiedä! Yhtäkkiä ei vaan kääntynyt. Pomo vaan posotti uraa pitkin, mä koitin kääntää. Ja ei. Koitettiin seurata Miloa, ei käännytty. Mitä tapahtui?
Sitten siirryttiin raviin. Piti tulla kolmikaarinen toisella sivulla, taivutella. Talli pitkä sivu piti ravata vaan suoraan.
Pompeli siirtyi hyvään raviin. Sitten se menikin ihan pieleen. Me ei onnistuttu kääntymään, ei sitten millään. Pomo ravasi tasaisesti puksuttaen, mutta ei kääntynyt. Lopulta päästiin muutamaan otteeseen kääntymään. Ja sitten taas ei. Pomo halus seurata, eikä halunnu kääntyä. Mulla oli kauheat paineet kun en saanut ponia kääntymään. Äh. Ja eikös sitten vielä kaiken kurjuuden lisäksi Pomo alkanut kiihdyttelemään. Jeps. Arvatkaa mitä tulee siitä kun poni ei käänny, kaahaa, ratsastaja jännittää muutenkin ponia, nojailee eteen, jolloin poni kaahaa vaan entistä enempi ja ei käänny senkään vertaa ja sitten noidankehä pyörii ja pyörii. Ei, ei vaan toimi täl vissiin. Onnistuttiin myös ravaamaan päin aitaa (kumpikaan ei luovuttanut, kumpikin halusi kääntyä eri suuntaan) ja tän seurauksena otettiin pieni laukka siirtymä. Ah. Miten tä voikin mennä näin? Viimeksi mentiin niin hyvin. Tai ainakin kohtuu hyvin :D

Käveltiin hetkinen. Sitten laukan vuoro. Piti vaan nostaa harjotusravista ja laukata miten huvitti. No tota noin. Siirryin harjoitusraviin, tietäen ettei siitä mitään tule. En mä osaa harjotusravata Pompelin kanssa, siinä käy aina niin että Pomo hidastaa, kiihdyttää ja kiemurtaa. Ja mä pompin siellä ku perunasäkki.
Näin kävi sitten nytkin. Pomo kiihdytteli valmiina laukkaamaan ja mä koitin sinnitellä kyydissä ja ohjata ja hiljentää.
Mutta sitten kävikin niin kivasti että kävelimme Kaisan perässä (juu todella perässä :D Melkeen puol kierrosta välissä) Pomo oli ihan lähdössä laukkaan, koko ajan koitti lähteä kun lähestyttiin pitkää sivua. Sitten Kaisa järkyttyi suuresti nähtyään vesilammikon ja ratsastaja tumpsahti alas. Itse herra viilipytty seisoi oikein kauniisti, mutta sitten kun ratsastaja oli jo maassa niin Pomo päätti että hirveen jännää, nyt pikku pukkilaukkaa karkuun. No, kyllä se nopeasti rauhottui ja saatoimme jatkaa toivotonta laukkaosiotamme.

Tosiaan, harjoitusravissa oli kamalia ongelmia. Pomo kaahaili ja mä koitin epätoivoisesti kääntää ponia ja apua. Marianne sitten käski istua, ja rauhottua. Huokasin pari kertaa syvään ulos. Ja jotain uskomatonta tapahtui. Pomo rauhottui, se ravasi tosi kauniisti :o Oikeen fiilistely ravia mentiin se lyhkänen sivu ja sitten nostin ravista laukan. Hienosti nousi, laukka oli kivaa. Koitin vaan istua. Upeaa :) Tosin tämän ekan noston jälkeen ei se harjoitusravi enää onnistunut, ei sitten millään vippaskonstilla, joten päätin nostaa ihan vaan käynnistä.
Laukat nousi tosi hyvin. Tosin vasta toisella pohkeen annolla. Mutta hyvin kumminkin :D Laukka oli rauhallista, mä istuin ja sain jopa vähän välillä käännettyä. Sitä riemua!

Vaan kuinkas sitten kävikään :D
Pomolla ja Kaisalla oli ilmeisesti joku yhteys. Mun tietääkseni ei mitään tapahtunut (tai mun mielestä korkeintaan Kaisa laukkasi) kun Pompeli päätti vähän irrotella. Mukavan vetreyttävää pukkilaukkaa puol kierrosta. Mä roikun kyydissä, rukoilen Jumalaa ja näen sieluni silmin kuinka murskaudun maahan pää edellä. Kiskoin arvon pounia pysähtymään. Pomo alkoi rauhoittua, Milon takamus läheni. Krooninen hätä alkoi väistyä. Sitten multa meni jalat. Kumpikin pohje alko vetää suonta, tai kramppaa tai kuolemaan tai ihan sama mitä. Mutta tuska alkoi, kumpikin pohje. Kauheaa :D Tuskissani sain Pomon pysäytettyä. Ja heti kun se seisahtui, jalustimet jaloista ja tulla tumpsahdin maahan istumaan ja parantelemaan jalkoja (ois ollu kova jos sen ois saanu kuvattua. Ois katos pistäny tubeen ja kattonu ku joku tulee itkee et niinku niin feikki putoominen :D) Istuskelin märässä maassa, Pompeli katseli vieressä tosi hölmistyneenä. Marianne saapui onneksi pian, se sai ottaa Pomon huoltoonsa kun minä hakkasin jalkoista kivun pois. Huh.
Jalat jäykkinä ja kipeinä pääsin lopulta ylös, ja kuraisena tuli kavuttua takaisin Pomon selkään. Marianne käski kävellä ja parannella jalkoja. En muistaakseni tähän suuntaan enää laukannutkaan, muistaakseni vaihdettiin aika nopeasti suuntaa.

Kävelin hetken. Pomo oli hurja ja kuuma ratsuori, tai sellaista se ainakin leikki. Tuntui että jos sen olisi pyytänyt laukkaan, olisi se räjähtänyt. Hetken käveltyäni nostin laukan, nostin jostain lyhyen sivun keskeltä, ihan varmuuden vuoksi. Ajattelin ettei Pomo sitten ainakaan ihan heti lähde :D Siisti laukka tuli, vähän reipas, mutta muuten oikein hyvä. Sitten tuli joku ihme pitkällinen kävelytauko, ei olevinas ollu tilaa ja Pomo oli niin reipas. Lopulta nostin vielä kaksi kertaa, lyhyelle sivulle. Ekassa nostossa Pompeli laukkasi lyhyen sivun hyvin, pitkän sivun baanasi menemään. Toinen nosto oli huomattavasti rauhallisempi. Ja pysyinpähän kyydissä, se on tärkein.

Käveltiin sitten hetki ja oli tarkoitus kevennellä vielä loppuun. Tappioputki jatkui. En edes halua ymmärtää. Kävelin, ja ajattelin siinä että pitäiskö kerätä ohjaa. Ku jos kerään niin sit Pomo kumminkin taas ottaa vauhtia. Toisaalta jos en kerää ja se lähtee menemään niin mä kuolen. Siirryin raviin ohja pidempänä ja hyvin nopeasti keräilin sen sitten käteen.
Pomo otti kunnon liitelyravit siellä, mä rukoilin kuolemaa. Se oli suoraan sanoen kamalaa. Ja lopultahan sieltä tuli se lähtö. Painettiin reipasta laukkaa, hidastettiin kun tungettiin läpi aidan ja Milon ja sitten lisää pukkilaukkaa. Mä roikun toisessa ohjassa ja olin ihan pudota sieltä ku keikuin selässä niin vinossa. Lopulta Pomo pysähtyi ja mä tulin alas, taas. En edes tiedä miksi. Ehkä koska mun saappaassa meni joku ihan oudosti, laitoin sen paremmin. Tai no joo, oikeestaan tulin alas koska en uskaltanu olla selässäkään, toi saapas oli vaan tekosyy :D Ei, ei. Eipä sillä, kyllä mä sinne menin kun Marianne ensin tuli jotain selittämään. Marianne rohkaisi mua, tai sitten ei.
Kiivettyäni selkään, Marianne selitti jotain syvällisiä. Ja mä kävin mielentaistoa. "nyt ravaan, eii en sittenkään, nyt, en, nyt, en, täytyyhän mun periaatteistani kiinni pitää, tai jos kumminkin, kyllä tää tästä" Jotenkin oudoltahan se tuntui, en vaan uskaltanut ravata. En ihan oikeasti. Lopulta Pompeli otti pikku laukkalähdön, josta hiljensin raviin ja ravailin jonkun aikaa. En tiedä olisiko muuten riittäny uskallus siihen raviin.

Sitten loppukäynnit (aivan, tää kirjoitus oli taas tällasta. Mulla on taas pää ihan tyhjä, tulinhan kahdesti alas. Hmm)

Miten tää nyt näin meni? Todella merkillistä. Mä yritin kyllä. Mutta. Viimeksi meni tosi hyvin.
Marianne totesi että se ottaa lähtöjä koska minä oon jännittyny. Se totesi myös että vaihetaan (ihan tosissan :D Me ollaan jo todettu noin kymmenen ratsun kanssa että ei sovi, vaihetaan :D Hevoset tässä loppuu kesken)
Kyllä, aivan varmasti se johtuu musta. Siis Pomon käyttäytyminen. Miettikää nyt, nää kaikki pelkääjät menee Pomolla ja vannoo rakkauttaan. Sitten taas esim Elviksellä ne ei uskalla mennä. Joten ei Pomo nyt voi olla niin epäluotettava miltä se tuntuu, eikö totta.
Alitajuista. Pomo on ainoa hevonen noista johon en vaan kykene luottamaan. Ei sillä, en mä nyt esim Vinskilläkään menisi ilman satulaa, tosin se johtuu siitä että Vinski on niin kookas. Pomolla en menisi ilman satulaa sillä se on niin epäluotettava, se kuitenkin vetäisi rodeot ja minä putoisin. Näin.

Se on jännä juttu, ehkä se vaan täytyy sanoa niin että mun ja Pomon kemiat ei vaan kohtaa. Eka hevonen josta voin näin jo melkein sanoa, sillä tuon kanssa on nyt sen verran paljon tullu mentyä ja aina vaan on tämä sama epäluottamus. Vaikeus.
Pomo on vaikea ja mun mielestä epäluotettava. Sitten taas esimerkiksi Vinski. Se on vaikea, mutta toisaalta se tuntuu luotettavalta. Vaikkei tässä olekaan mitään järkeä. Pomon selässä tuntuu etten pysy, Vinskin selässä en pysy. Vinskin selästä putoo korkeammalta. Vinski kääntyy vielä huonommin kuin Pomo. Vinskikään ei pysähdy jollei sitä huvita. Vinski on vielä vaikeampi hiljentää kuin Pomo.
Ja silti mun mielestä Vinski on luotettavampi kuin Pomo. Alitajuista on tosiaan :D Mutta kun ajattelen Vinskiä, tulee ekana mieleen laiskan pulskea valkoinen läski. Eihän se nyt voi olla pelottava, joten se on luotettava, heh. Vinskistä elää mielikuva ettei se nyt voi mitään lähtöjä tehdä, ei se nyt voi olla ilkeä, ei se vaan voi ku se on niin iso. Ja koska alitajuisesti olen sitä mieltä että Vinski on kuin vanha papparainen, niin silloin se on luotettava vaikka se nyt viimeksikin pudotti mut hyökättyään Elviksen kimppuun (hyökättyään, mikä sanavalinta) Pomosta mulla on mielikuva. Se on vaikea, se lähtee herkästi, se menee kovaa ja sieltä putoaa. Kun mielikuva on tämä, on siihen vaikea luottaa (;

Olen kuitenkin ihan tosissani yrittänyt muuttaa mun mielikuvaani ponista. Koittanut rentoutua ja koittanut pitää mielessä että kuinka kiva Pomo on nyt vaikka laukassa. Nostaa hyvin, hienoa laukkaa. Sitten kun esim Elvis ottaa yleensä laukat liian kovaa ja Roosan kanssa laukkaaminen on sellaista taidetta ettei mitään rajaa.
Mutta ei, ei vaan toimi. Pomo vaan pysyy sinä epäluotettavana ja vaikeana hevosena. Heti jos se tekee jotain, mä oon ihan jännittynyt. Toisaalta kun Pomo ottaa niin helposti sellaisia hirveitä lähtöjä, vauhtia ja takapää lentää. Se nyt tuntuu jo ajatuksena kamalalta :D
Jos Pomolta tipun, oon sydän kurkussa ja pelkään tulevaa. Pomossa on vaan sitä jotain että se ei vaan natsaa sitten yhtään.
Voinee olla että osasyy on siinä etten saa siihen poniin mitään kontrollia ainakaan välillä. Välillä ei hiljene, ei käänny eikä tee yhtään mitään.
Elvis nyt esimerkiksi tuppaa tajuamaan jos jännittää ja mukauttaa oman käytöksensä viisaana ponina. Pomo tekee ihan päin vastoin. Ja noidankehä alkaa taas. Pomoa en osaa siitä hiljentää. Jos se kaahaa niin sitten se kaahaa. Jos se kaahaa niin mua jännittää.
Jos nyt lopetan tämän muka syvällisen pohdinnan joka menee taas unisen räpellykseksi. Sen mä nyt vaan voin tähän todeta että ei vaan Pomo oikeen tunnu sopivan muhun.

Loppukäynnit olivat aika kamalat. Hölötin kokoajan, Pomo sentään kulki ihan nätisti, kyyläili vähäsen. Marianne kävi jotain juttelemassa. Sitten keskelle ja alas. Talliin ja jotenkin heti siinä maan pinnalla oli niin paljon turvaisampi olo ;)
Pompelin harjasin melko pikaisesti. Poni oli kauheen sulonen, jotenkin. En edes tiedä. Seisoi tuijottelemassa niin söpösti :) Ja ihan hiukan vaan näykkis, tai yritti.
Oli hän aika söppänä, kheh.
Kirjotutin kortin, ja Marianne sai taas riemun aiheita, heh :D

Katotaas, voikohan huomenna mennä tästä huonommin? Ja mielenkiinnolla odotan. Mitä Marianne keksiikään huomiseksi, entä ens viikoksi.
Pahoittelen tän tekstin surkeutta. Jännä juttu, aina kun tulee alas selästä niin kaikki pyyhkiytyy mielestä. Enkä edes tippunut :D