Uusi kenttä korkattu

Ookei, mä sanoin viime (eiku edellis :D) viikolla et kirjotan ens viikolla (eli viime viikolla) En kirjottanu. Ei, se ei johdu siitä ettenkö ois jaksanu/muistanu.
Viime viikonloppuna piti tapahtua jotain tosi jännää ja hienoa ja jee. Mut sit kävikin niin, että se siirtyi viikolla eteenpäin :( Eli vasta tänä viikonloppuna tapahtuu jotain jännää :) Mut en tiettykään kerro et mitä, hih heh.

Vihdoin pääsi ratsastamaan, jeejee :) Muuten tää hurjan pitkä tauko meni hyvin, mutta kyllä keskiviikkona alkoi iskeä epätoivo ja tuli sellanen olo että on vaan yksinkertasesti pakko jo päästä ratsastamaan.
Tänään se odotettu päivä koitti ja ai että kun mua jänskätti.


Kaikki jännitti: kenttä, pitkä tauko (eheh) ja sit tietty se ku keksin kaikkia hienoja selityksiä miksi tänään ei jostain kumman syystä ole tunteja, vaikka ne jo lauantaina alkoivat :D Jännää oli, joten saavuin tallille vasta vähän viiden jälkeen.
Ei jumantsuikka siunakkoo. Se kenttä oli ihan kolossaalisen valtava. Joo, oon mä aina Alvankin kenttää kauhistellu että jessus soikoon, mutta nyt kun tolla julmetun suurella kentällä piti vielä itse ratsastaa, niin kyllähän se näytti ihan sairaalta :D ISO.

Harvinaisen havainnollistavia kuvia :D Mut noin iso, eihän se mahtunu edes yhteen kuvaan, jessus. Kattokaa tota ylemmäs kuvas näkyvää puista aitaa, ja kattokaa mihin asti se yltää. :D Ehkä tosta nyt jotain tajuaa.

Pääsin sitten tosiaan tallille ja oli niin jännää ja kenttä oli noin huikea. Se lyhyt sivuki näytti ihan tajuttoman pitkältä. Sitten talliin ja lukasin taulun (karsinoitaki maalattu, cool)
Tunnilla oli Roosa, Sulo, Nikkis ja Laki. Ja mä menin Pomolla. Elämä on julmaa. Kyllä mä olisin toivonut jotain turvallista ja luotettavaa ponia näin ekaksi kerraksi, vaan ei. Heti kaikki pelot läpi.
Pomo oli vain mun kanssa (JEAH, eiku) joten kattelin ekan tunnin ja sitten hain Pompelin tarhasta ja aloin harjailla sitä.

Tämän päivän jälkeen olen yhä vakuuttuneempi siitä, että Pomo ei todellakaan pidä munsta.
Harjailin ponia, välillä hän oli oikein nätisti ja rauhassa. Välillä sitten tuli sellasta ilmeskaalaa että hyvää päivää. Hampaita sain katsella useaan otteeseen vähän joka kulmasta kun Pomo ei yhtään tykännyt masun ja jalkojen harjauksesta. Lopulta hänellä meni ihan hermot kun minä en vaan tajunnut ettei hän tykkää, ja niinpä sain maistaa kaviota. Hehe :D Ponin avuton yritys potkaista ja litata minut jäi vähän laimeaksi, ensin se potkasee takajalalla eteenpäin. Osui kyllä, mutta voimaahan ei siinä ollut lainkaan. Sen jälkeen se vielä yritti töniä minut takapuolellaan kauemmas. Sekin jäi vähän naurettavaksi, olenhan minä nyt paljon isompi kuin joku pienoinen poni.
Lopulta sain hampaat takalistooni, ponilta meni ihan hermot kun putsailin vielä kavioitakin. Kesken juomisen se iski hampaansa minuun, ja silloin tuli kyllä rääkästyä. Julkes ottaa kiinni ja kastelikin mut kokonaan! Tämän jälkeen seistiin naama nurin niskoin ja kiukuteltiin kun ei millään tajuta ettei tää harjaaminen oo yhtään kivaa.

(ainoa hyvälaatuinen kuva..)

Pomo varusteisiin ja lähdettiin kentälle. Portilla sitten tinttaroitiin ja koitettiin syödä eikä millään toteltu minua. Sitten kentälle. Wau millasta se hiekka vielä on, ihan pehmeetä.
Poni keskelle ja sitten nousin kyytiin. Hyvin epätoivoisesti, ekalla kerralla putosin takas maahan ennen kuin sain edes oikeaa jalkaa heilautettua satulaan. Hups.
Sitten käyntiin. Okei, oli tosi jännää.

Otin ohjaa vähän tuntumalle, mutta koitin pitää vähän pidemmän ohjan. Käveltiin ihan rauhassa uraa pitkin, annoin ponin vähän madella. Varmuuden vuoksi, ja olihan se pohja aika raskaskin. Pomo käytti tilaisuuden hyväkseen ja kummasteli kaikkea. Koko ajan se katteli ulospäin, kyttäili ja tosi mielenkiintoista. Koitin pitää ponin suorana, vähän kääntelin. Kääntelyt oli vaikeita, Pomo kun tunki vähän pohjetta vasten ja äh. Ja alkuun en edes tajunnut käännellä ku se kenttä oli niin hervottoman kokonen.
Pariin otteeseen Pomo tunki liian likelle aitoja (ei se vielä tajunnut missä ura menee ;) ) ja välillä sen mielestä aitojen takainen elämä oli niin jänskää ettei voitu edes uran tuntumilla kulkea vaan oli ihan pakko tunkea sisälle, kyyläillen samalla ulos. Mä olin ihan sekasin, kun Pomo tunkee sisälle niin hyvä kun ees tajuan et nyt ei kulje uralla ja näin ponikin sai vähän leikkiä vähäjärkistä aina välillä.

Mariannen palattua jäätiin kentän uuteen päähän (kuvia kun katotte niin tohon ylempään kuvaan niinku :D) Katkastiin kenttä jostain puolen välin tienoilta, ei se niin tarkkaa ollu. Sitten lähdettiin vähän keventelemään. Pomo ei edes raviin meinannut siirtyä ja mä heiluin kyydissä ihan paniikissa "iiks en uskalla käskeä, sit tä varmaa lähtee menee!" Ravi oli itse asiassa hirveän reippaan tuntuista. Ei poni Mariannen mielestä mihinkään liikkunut, mutta se on se tauko.
Ravailin ja sit tuli kääntöongelmia. Ärsytys, ei vaan kääntynyt ja mä panikoin ja ääks. Kun Marianne käski vaihtaa raipan toiseen käteen, lähti poni kääntymään ajatuksen voimalla.. Kunto ja ajattelukyky on niinku jääneet tauolle..
Ravi meni ihan kivasti. Pomo kyttäsi tota yhtä kulmaa, siellä oli jotain vallan kamalaa. Tehtiin ihan vaan isoa volttia tonne peltopäähän, siinä piti asettaa. Muualla piti ratsastaa vaan ravia hyväksi, hevosia ohjan ja pohkeen väliin. Mulle jankattiin koko ajan että ravia enemmän eteen, mut en oikeen niinku uskaltanu :D
(tosiaan, ei paljon mitään. Pohjan tarttee nyt asettua)

Käveltiin hieman jotta ponit sai puhaltaa. Sitten olikin vuorossa laukka. Piti ravata, nostaa laukka tuolta peltopään keskeltä ja sit laukata. Sai antaa ponien laukata pitkää sivua ja tällee. Niin ja piti pitää huolta siitä ettei lähdetä käsistä :D
Noh, jossain välissä Pomo heräsi ja ymmärsi että siellä kulmassa asustelee mörköjä. Sieltä tuli lähtö ja se oli muuten hyvin reipasta laukkaa. Ohjissa roikkumiseni kuitenkin tehosi ja ponikin hiljensi nopeasti. Heh.

Kävelin kauan (ei ollu tilaa, paras vitsi ikinä) ja lopulta sitten raviin ja nostamaan laukkaa. Pomo nosti laukat viiveellä, mutta nousivat ainakin siitä ravista. Alkuun mä yritin kyllä laukata pitkää sivua. Pomo ei vaan tajunnut, vaan se tunki viimeistään kentän keskivaiheilla oikealle ja ikään kuin siis oikoi puolet kentästä. Hups. Toisella kerralla yritin tehdä siihen ympyrää, sekin epäonnistui. Poni koitti mennä Nikkiksen luo ja sitten ei laukat noussu takas ja äh. Ja ottiko edes päähän, mä pompin laukassa! Ja ihan hirveästi. Pitkä tauko = unohdan kaiken :D

Vaan sitten.. Sieltä tultiin ravia ja aikeena nostaa se laukka. Möröt alkoivat taas bailata siellä kulmassa ja Pomokin läksi reippaasti karkuun. Se heitti oikealle ja lähti täysiä eteenpäin. Minä heilahdin vasemmalle ja olin hyvin toispuolisesti siellä satulassa, pohkeet ponin kylkiä puristaen ja ohjat pidättäen pakonomaisesti. Ponilla oli kuitenkin meno päällä, siinä se heitti lyhyttä sivua intopiukassa. Ponin kulku muuttui niin pomppivaksi, että onnistuin ilmalentämään vähän turhan korkealle, jolloin sitten oikea jalka kiepsahti vasemmalle puolelle ja kun laskeuduin niin tipuin suoraan Pomon kaulalle/päähän. Keuhkot sattui ja pahasti, sain hieman napattua kiinni kaulasta ennen kuin lopulta tulla muksahdin tantereeseen. Ohjat pysyi kädessä, joten poni pysähtyi siihen kiltisti katselemaan että mitäs minä siellä makoilen. Kyllä muuten sattu. Muuten ihan hyvä putoaminen, tipuin vasta vauhdin jo hiljettyä ja pehmeä hiekka siellä otti kiltisti vastaan. Mutta keuhkot, rintakehä. Pomo jatkoi minun murhaamisyrityksiään, kuten huomaatte (en ole itse yhtään parempi. Ensin lähes ravasin Mariannen yli kun se istui uran vieressä ja sitten lähes laukkasin päin sitä. Toisaalta kuka käski kävellä vaan eteen ja eteen kun minun arvoisuuteni siellä painaa laukkaa)
Hetkisen tuskastelin maassa, sitten takaisin kyytiin. Vaan kyllä mä hetken mietin että en takuulla mene takas, tää kenttä on niin iso, se säikähtää taas ja mä kuolen. Meinasin käskeä Mariannen sinne, mä oisin voinu vaikka pitää tuntia tai jotain :D

Selkään mä kumminkin palasin ja vaihdettiin suunta. Marianne käski ottaa laukkaa ympyrälle ja pitää ponin kontrollissa. Ok. Lähdin sitten nostelemaan taas. Hienosti nousi laukat ja siellä mä sit painoin vaan menemään. Laukkasin Pomon kanssa epämääräisellä ympyrällä aina muutamia kierroksia ennen kuin otin laukan aina alas. Varsin mukavaa, Pomo tosin olisi halunnut oikeasti päästellä suoralla ja mä ehdin välillä panikoida kun poni kiihdyttää eikä meinaa kääntyä :D Sen siitä saa kun tiputtaa ja yrittää murhata kiltin Milla-tädin.
Laukka sujui itsessään tosi hienosti. Laukat nousi (viiveellä) pysyi yllä tosi kivasti, tahti säilyi. Ja omg, välillä kaahattiin ja kerrankin meni pidätteet läpi ja sain rauhallisempaa laukkaa ja JES :) Vähän kääntäminen oli vaikeaa kun poni ei niin olis halunnut kääntyä, mutta olin tosi tyytyväinen siihenkin.
Ainoastaan kirosin sitä mun laukkaistuntaa, pompin, kädet meni niin kulmittaisesti mukana. Ja jalat oli aivan loistavat, ne sojotti sillee varpaat ulos ja kantapäät pumppas vauhtia. Että tällee (tosin, jalustin putos vaan kerran, et ehkä tää jalan asento on sinäänsä ihan hyvä ;) )
Hah :D Ja siinä kun laukkasin niin Marianne toteaa että sehän menee hyvin, alkaa oleen jo lähempänä peräänantoa (myöhemmin korjasi että takajalat toimii hyvin) Mä sit alan toljottaa Mariannea sillee et täh? o.o
Sain nopean korjauksen takaisin ruotuun kun Marianne alkaa siellä huutelemaan että ratsasta, ratsasta, sisäpohje, sisäpohje.
Mun herkkä mielentasapainoni järkkyi.

Laukkailtiin siinä aika kauan. Sulo ja Nikkis rupes kaahailemaan (Pomo ei, jee :D) Lakilta pudottiin. No Roosa meni sentään niin kuin pitikin.
Otettiin sitten vielä vähän loppuravia (Marianne ei enää uskaltanu antaa meidän laukata d:) Se vasta oli karseeta, mutta kyllä Pomo meni ihan kivasti. Vähän kaahasi alta ja kyttäili ulos. Sinäänsä hyvin. Marianne käski ratsastaa samalla lailla eteen ku ratsastin laukassakin. En uskaltanut :D
Sitten loppukäynnit. Nekin oli ihan naurettavat, Pompeli seilasi siellä ja täällä ja mä en vaan jaksanu käskeä ja ääks. Olin ihan lopussa, niin se kunto taas romahti.

Marianne vaan kyseli et mitä oon ny tehny tänä kahtena viikkona
"En mitää"
"Ootko ollu uimas?"
"En"
Elämäni on todella tylsää :D En tiedä, Marianne tais kyl sanoa jotain muutaki, mut en tosiaankaan muista. Tai sitten ei :D

Mä olin joo sinäänsä ihan tyytyväinen. Jännitti, ihan normaalia. Nyt on kenttä kokeiltu vähän joka suhteessa, nyt on kokeiltu vähän kaikki pelot läpi. Tästä on hyvä siis jatkaa.
No laukat oli kivoja :D Sillee. Ehkä mä tästä taas nousen, kunhan pääsee taas ratsastaa.
Ja eiköhän toi hervoton kenttä normalisoidu, niin mulle ku hevosillekin :)

Keskelle ja ponit talliin. Pomo oli ihan järkyttävä taluttaakin. Sitten karsinassa se viimeisteli tuhotyönsä ja vetäsi multa hampaat kurkkuun. Sieltä se löi päänsä täysillä mun leukaan. No, se oli vahinko (tai niin se haluaa mun luulevan)
Poni pois nopeasti, tällä kertaa iloisemmissa merkeissä, Pomo ei kerinnyt irvistelemään kun sen piti syödä.
Kirjasin kortin ja kotiin.

P.S. Nyt oon Pomoltaki tippunu kolmesti, enää en voi siis tippua siltä ku enhän mä oo miltään tippunu neljää kertaa, ei sovi : )
Ja miettikää, viimeks tipuin joskus keväällä ja sillonki Pomolta. Aijai.
Ja tää oli siis 14 kerta. Niin se aika vaan rientää

Päivittelyä + taas blogi korjattu

No on se ny melkeen :D En vaan kyennyt pidättelemään enää.

Kauheeta, koko viikko ratsastamatta. Niin tyhjältä on tuntunut.. Heti kun keskiviikko oli mennyt, mä aloin sekoilla päivistä, aika kului hitaasti. Huh huh.
Toisaalta olen ihmeen hyvin sopeutunut tähän surkeuteen, enkä siis koko ajan itkeskele että nyyhkistä ku ens viikolkaa ei välttämättä vielä pääse ;)

Aloitin tässä viime viikolla taas korjaamaan kirjoitusvirheitä blogistani. Tarkoituksena oli, että korjaan virheet, ja sit vasta annan itselleni luvan kirjoittaa tänne :D En vaan kyennyt siihen, yhä on 56 tekstiä korjailtavana. Mutta toisaalta, kyllä mä ne tästä melko nopeasti saan korjattua, ehkä jopa tämän viikon puolella. Aloitin siis korjauksen siitä "Koko blogi luettu ja muutakin" postauksesta, ja oon nyt korjannu joku 100 tekstiä (varmaa jonkin verran yliki)

Mutta joo, ens viikolla voi erittäin uskomattomalla tuurilla päästä tallille, jeij :) Oon vaan pohdiskellu et tosi kiva ku joka päivä sataa vettä taivaan täydeltä, nehän tekee sinne uima-altaanki joutusammin ku jonku kentän..

Tää nyt oli vaan tällanen päivitys, mun teki niin pahaa kattoa et YLI VIIKKO viime postauksesta :D

Ensi viikkoon sitten. Jos on kenttä valmis, pääsee ratsastaa, niin sit kirjotan siitä. Jos kenttä ei oo kunnossa... On mulla silti järkevää kirjotettavaa, joka tosin ajoittuu vasta viikonloppuun ;)

Kuolema meidät korjaa

Hahaa, nyt kaikki luulevat että otsikko meinaa sitä että tää oli vika kerta pitkään aikaan (niin, se remontti on viikon tai kaks. Pitkä aika) mut eipäs vaan tarkottanut, haahaa. Busted.

Menin sitten siis tallille ja lukasin taulun. Mä menin Sulolla, siistiä :D Tosi jännää.
Tunnilla myös Kaisa, Roosa, Sakari ja Salli. Me oltiin pikkasia. Sulo oli vain mun kanssa, joten kattelin hieman tuntia ja sit lähdin hakemaan ponin tarhasta.
Sulo oli oikeen portilla odottamassa mua (se oli odottanut mua siis reilun tunnin..) Kävin nappaamassa ponin narun jatkeeksi ja ulos tarhasta. Vähän poni koitti rykästä syömään, mut sain sen pidettyä poissa. Saatin porttikin kiinni ja lähdettiin kohti tallia. Sulo aina välillä koitti syödä, kerran jumahti ja sit tunki oikeen voimalla, mutta aina sain tapeltua sen liikkeelle ennen kuin se ehti syödä. JES!!1 Eiku
Niin ja saatiin se toinenkin lanka kiinni, ilman että toi poni sai sähköiskuja.

Harjasin Sulon tosi siistiksi. Ponista tuli kiiltävä ja kaunis. Ja Sulo oli aivan kummallinen ponin puolikas. Ensin se ihan normaaliin tapaan imuroi karsinan pohjaa ja mussutti kovaäänisesti. Vaan kuinkas sitten kävikään! Ponipuolella ollut Elvis lähti ja Sulo nosti päänsä ylös. Ja sitten koko loppuajan se seisoi pää ylhäällä, tarmokkaan näköisenä. Ei syönyt enää, ihan mystistä :D Sulo kiusasi minua, pusutteli, söi mun nenän ja koitti napsasta hampaillakin. Vitsit miten siistiä, koska viimeksi poni on leikkinyt ylvästä ja seurallista? Ainaki tän uudelleen sen kanssa aloituksen jälkeen se on aina vaan syöny.
Poni varusteisiin ja lähdettiin kentälle (uskotteko kuinka ärsytti. Mä olin puunannut ponia tunnin verran, sitten selässä mä huomaan kamalan savi-kökkäre-möykyn Sulon niskassa! Että se oli hirveää. Tunnin jälkeen koitin karsinassa ettiä sitä savikokkaretta, mut ei sitä sit löytynyt :D Se näkyi vain valossa)
Sulo jummasi matkalla ja leikki hieman jälkeen jäänyttä. Lopulta päästiin kentälle ja nousin pienen ponin kyytiin.

Lähdettiin kävelemään ja ponihan käveli aika kivasti. Reippaasti ja varsin mukavasti. Tulin heti pois uralta (ei houkuttanut se metrin syvynen monttu) ja lähdin hieman kääntelemään voltteja ja pidin Sulon reippaassa askelluksessa. Poni kulki kauhean nätisti, toimi hyvin ja kääntyi eikä yrittänyt juuri edes seurata.
Mutta sitten järisi pienen Sulo-ponin maailma. Marianne rahtasi puomeja pois (oi onnea ja ihanuutta, toiveetkin voi toteutua) Se heitti puomit sinne kasaan, ja me käveltiin just siinä silleen että nähtiin kun puomit sinne meni. Yksi puomi ei kuitenkaan totellut, vaan vieri siitä kasasta pois. Poni järkyttyi syvästi kun se puomi sillä tavoin ihan itekseen otti ja liikkui. Sitä tuijoteltiin korvat hörössä, vedettiin jotain steppisarjaa ja puhipuhi, kamalan pelottavaa. Käänsin volttia ja koitin saada ponin kulmaan. Ei, ei onnistunut, niin oli hurjaa. Siellä se puomi vaani pientä Sulo-ponia. Kun päästiin puomin ohi, niin herra varjele, siinähän oli heti vieressä ne sapelihampaiset ihmiset, ja se järkyttävä tuolikin vielä. Hui että kun oli jännää. Eikä edes auttanut se, että siinä tiellä meni ihmisiä ja koira. Hui kauhea, eihän niin pelottavaa olekaan!
Aikamme tapeltiin, pyörin aika kauan voltilla. Lopulta kun poni kulki melkein kulmasta, luovutin ja jatkoin uraa pitkin. Kierros toisensa jälkeen oli se kulma vaan niin hirmuisen hurja että ei oo tosikaan.
Lopulta päästin säikkymättä sekin pääty tulemaan.

(Elkäätten kuvien laadusta piitatko. En vaan jaksa samoja vanhoja aina käyttää)

Siirryttiin kevyt raviin. Sulo siirtyi raviin tosi hienosti ja ravasikin kivan reippaasti. Nyt oli hieman enemmän ongelmia, poni koitti seurailla ja välillä hieman pelkäsi kulmia ja mulla oli vaikeuksia käskeä kun en vaan pysynyt sen ponin selässä alkuunkaan :D Järkyttävän tuntusta ja näköstä ku mä lentelin oikeelta vasemmalle ja olin ehkä sekunnin murto-osan aina siinä satulan keskikohdassa. Kun sain ponin vähän toimimaan ja keskityin, pysyin suurin piirtein keskellä satulaa.
Tehtiin voltteja ja sitten Marianne käski mun tehdä vähän väistöjä. Yritys oli mitä suurin (vai surkein) Mutta on niin vaikeeta väistättää kevyt ravissa! Ja sit ku Sulo vähän säikky ja ennakoi ja säädettiin. Välillä tuli varmaan hieman onnistunuttakin väistöä. Tai sit Sulo vaan päätti väistellä itekseen mut joka tapauksessa.

Poni kuitenkin tuntui ihan kivalta, ja oli varsin mukavaa. Sitten siirryttiin vähän kävelemään ja tehtävä oli tämä:

Tultiin urasta irti. (tällä hetkellä mennään kuviota vastapäivään ja ollaan tossa kohassa missä vaihtuu vaalea vihreä tummaksi, unohdin nuolet :D) Kuviteltiin tolle tötsälle kulma, suoristus, väistätettiin oikealle (kuvassa siis ylöspäin) heti väistön jälkeen laukannosto. Laukassa sai sitten tehdä mitä halusi ja näin. Ja toi pinkkihän esittää tässä sitten laukkaa.

Tultiin ensin käynnissä kahdesti reitti selväksi. Tein kulman, otin pidätteitä ja lähdin väistättämään. Sulohan muuten väisti! Olin niin tyytyväinen kun poni oikeasti tuntui väistävän. Hetken päästä se pääsi hieman kaartumaan ja meni vimpulaksi, mutta alkoi hyvin. En nostanut vielä laukkaa, tulin vaan uusiksi ton väistätyksen. Nyt ei mennyt niin hyvin, Sulo meni vimpulaks ja aloin panikoida ja koitin suoristaa. Lopulta saatiin kaks väistöaskelta tuolla lopussa (Marianne siellä laski "YKSI KAKSI ja nyt kaatuu liikaa")
Sitten pitikin nostaa laukka. Ei noussut, poni siirtyi vaan raviin. Tein jonkun ympyrän tapasen ja sain pari askelta nousemaan.
Tämän jälkeen lähdin suorittamaan tehtävää harjotusravissa.

Se oli muuten hankalaa. Sulo kaahas turhan kovaa, jolloin tehtävä meni sellaseks "kulma - myöhässä, pidätteitä - poni on jo toisella pitkällä sivulla kun saan pidätteet läpi" Sain aina välillä ponin rauhottumaan ja saatiin edes yritettyä tota väistätystä. Joskus saattoi pikkasen jopa väistää, mutta hankalaahan tuo oli. Laukat sitten.. Niissä oli alkuun tosi paljon ongelmaa. Poni hurautti toiselle puolelle kenttää kamujen perään, tapeltiin ja tapeltiin ja ei. Lopulta keksin, tein vaan voltin ja poni takas uralle, en edes yrittänyt nostaa ja sen jälkeen löytyi meillekin tuo reitti. Laukatkin lähti nousemaan, ja nousivat jopa ravista. Koitin istua niin hyvin kun vain voin, ja pakotin itseni hieman vaatimaan. On ollut tuo Sulon ravissa istuminen niin hankalaa etten ole voinut edes raippaa käyttää jollei laukka nouse. Tänään sain käytettyä sitäkin, ja se helpotti laukkaamista sitten huomattavasti.
Ei tähän vasempaan kierrokseen niin hyvin noussut, poni pudotteli jatkuvasti, paras pätkä oli varmaan tonne oikeeseen alakulmaan asti. Mutta sinäänsä varsin hyvin kuitenkin. Ja mullakin oli pikku vaikeuksia, rupes maha pistelemään niin kamalasti. Sen siitä saa ku ei olla pitkään aikaan menty harjotusravia (tai ehkä ollaankin. Tai ei ainakaan kolmeen kertaan tai jotain :D)

Vaihdettiin suunta oikeeseen, sama tehtävä jatkui. Tjoo-o..
Väistötehtävä meni aina vaan huonommin. Sulo ei millään jaksanut edes kuunnella mua kun sillä oli kiire laukkaamaan. Otin yhden väistön käynnistä, joka onnistui jo jotenkin. Tai ainakin poni kulki melkeen oikeeseen suuntaan :D Yleisimmin ne väistön yritykset meni silleen että poni vaan juoksi alta. Kerran saatiin jotain väistön tapasta ravissa. TOSIN sekin saattoi johtua siitä että mentiin sitten niinkuin Sallia päin..

Laukat meni hivenen paremmin. Poni nosti ihan kivasti ja saatiin joitain pitkiäkin pätkiä. Mä tosin pompin laukassa ihan holtittomasti ku en kyennyt täysillä keskittymään. Kouristukset alkoi vaan pahentua ja pahentua. Järkevänä ihmisenä sitten vaan aattelin että kipu on hyvästä, ei nyt luovuteta ku jotain kivaa tehään ja jatkoin vaan. Lopulta sitten kävikin niin että koitin nostaa laukkaa, poni lähti vain kaahaamaan ravissa. Silloin kävi sitten tuskat ylivoimaisiksi ja oli pakko pysäyttää keskelle kenttää. Makasin siinä ja tein kuolemaa ja ai hemmetti sitä tuskaa. Kun olin tehnyt kuolemaa tarpeeksi kauan (toisin sanoen se maha ei sattunut enää hirveän paljon kun seistiin paikallaan :D) niin jatkoin tietysti harjotusravissa. Oikeastaan olisin mielellään seissyt vielä hetken, mutta kun Marianne sano että vielä yks nosto kaikille, niin olihan munki sit pakko.

Siirryttiin siitä harjotusraviin ja mähän istuin, jes. Kyllä mä olin välillä muutenkin istunut, mutta se istuminen oli vaan hitusen haasteellista ku poni vääntää sieltä sellasta kiitoravia että ei kiitos.
Päästiin tehtävälle hieman rauhallisemmin, saatiin jotain väistön yritystä aikaseks. Ja sit laukka, se onnistui tosi upeasti. Nousi hyvin, sain jatkettua vaikka poni meinas lopettaa. Ja onnistuin istumaan. Marianne hehkutti että istuin nostossaki niin hyvin ja jes.
Mariannen tapaisesti emme sitten lopettaneetkaan ihan vielä yhden noston jälkeen, joten lähdin puolikuolleena yrittämään vielä. Tehtävä vielä meni jotenkin, mutta se laukanyritys. Saattaa olla että askel nousi, sitten tuli kiitelyravia ja mä meinasin taas kuolla. Oli pakko siirtyä käyntiin. Tosin sitten me lähdettiinkin loppukeventelemään, etten mä niin kauan ehtinyt rauhotella itseäni :D

Oikeen itkun partaalla mä kävelin siinä hetken, ja tuskastelin. Marianne kysy että mikä on.
"Maha sattuu"
"Ootsä just syöny"
"E"
"Tai sit se sattuuki ku et oo syöny pitkään aikaan :D"
"Olenpa d:"
"Noh, kävele vaikka hetken aikaa jos se sit menee ohi"
"No enpä, me ravataan vaikka kuoltais"

Sitten siirryin itsekin keventelemään. Eihän se kevyt ravi edes niin pahaa ollut (ainakaan alussa)
Tein hieman voltteja ja tuskastelin vaan menemään. Lopussa alkoi tehdä jo se keventelykin pahaa, mutta mehän ei sitten tietenkään mitään luovutettu.
Kun lopulta päästiin kävelemään heittäydyin tietenkin kaulalle makaamaan ja onnittelemaan itseäni kun elossa selvisin. Sulo ei antanut mun tehdä kuolemaa rauhassa, vaan lähti määrätietoisesti suuntaamaan kohti ruohikkoa, jolloin oli sitten pakko nousta vaan ylös ja laittaa poni ruotuun.

Marianne vaan kysy että mikä meni parhaiten/hyvin. Vakiovastaus, emmää tiiä.

Noo, olin mä ehkä silleen ihan tyytyväinen. Aivan ihana tunti, se on sanottava. Harjotusravia, ei puomeja, väistöjä (ja vielä ravista) Ihanaa : ) Tähän on hyvä jättää. kun alkaa tuo tauko
Ah, joka paikka kipeä, meinasin kuolla sinne selkään. Ihanaa <3
Tjoo :D Vakavasti. Sulo kulki tosi mukavasti mun mielestäni, reippaasti ja asiallisesti (mitä nyt laukannostoissa alkuun.. Mut kai sitä on ymmärrettävä)
Väistöt nyt olis voinu onnistua paremminkin, mutta ei mulla kyllä ollut lainkaan odotuksia niiden suhteen ja siihen nähden nekin sujui varsin hienosti. Ku ajattelin ettei Sulo nyt väistä yhtään ja sit ku se on niin pieni ja mun rakettijalat seilaa kilometrin päässä kyljistä. Et sinäänsä aika kivasti.
Onnistuin sentään välillä istumaan. Meni aika peruskivasti :)

Käveltiin ja sit keskelle. Alas selästä ja poni talliin (ja ihan hiukan se taas koitti kävästä aidan vierus puskassa, niin lyhyt on ponin muisti. [Yhdys sanat, en tiedä mikä meni oikein ja mikä ei :D]) Harjailin Sulon nopeasti.
Pesin kuolaimet todella ylitarkasti ja sitten sain uuden kortin :) Jos nyt askartelen sitä seuraavat.. pari viikkoa.. Hieno korttihan se on. Kaunis. Heh.
Keskustelimme Mariannen kanssa syvällisiä. Se jopa onnistui hyvin kun tiiättekö, talli oli ihan tyhjä ja kaikki oli jossain ja jee :D Ja kyllähän mä nyt syvällisiä uskallan keskustella, jos pitäisi jotain kysyä niin se ei onnistu. Se on vaan niin pelottavaa.
Marianne kysy niistä kisoista multa, kumman ponin puolella tällä hetkellä oon :D Heh. On siihen muutenkin niin paljon aikaa, et olin ihan yllättynyt ku se sillon kysy multa että milläs mä sit haluisin mennä. Parempi kai aikaisin.
Syvällisten keskustelujen jälkeen lähdin kotiin.

Ja tää oli nyt viimeinen kerta pitkään aikaan.
KARSEETA.
Aivan joo.
Eli ainakin ens viikon talli on kiinni. Ja sitten mahdollisesti (hyvin mahdollisesti, vai?) menee siinä remontissa yli viikko. Joten voi olla että sitten sitä seuraavanakaan viikkona en pääse. Tjaa-a..
Mahdollisesti kahden viikon tauko..
Kaksi viikkoa. Jäätävän pitkä aika.
Rukoilkaamme, rakas jumala, anna tallin olla auki..

Heh :D Ylidramaattinen kenties. Viikkokin on jo paljon. Tosi paljon.
Kaksi viikkoa on järkyttävän pitkä aika. Yritetään kestää (minä yritän kestää)
Tai sit vaan lasken päiviä "20 päivää ja sit ainaki pitäis päästä ratsastaa"
Ehkei olis pitäny. Noin monta.

No, koitetaan kestää. En mä enää tällä viikolla tallille mene. Se olisi hirveän vaikeeta. Ku sit taas surisin kun "ens viikolla ei pääse tallil, ei välttämät sitäkään seuraaval, itku parku"

Katsotaan. VOI olla että blogilla on jopa kaksi viikkoa hiljaiseloa. Voi olla että on vain viikko.
Voi olla että tunnin päästä keksin jotain muka järkevää ja tulen sen tänne teille jakamaan :D
Kaikki on mahdollista. Mutta nyt ainakin blogilla pitäisi olla kenttäremppa-tauko.

Heippa dei ja katsotaan sitten joskus uudestaan (:

PUH, puutetta tuuppailusta

Olihan tässäkin päivässä sentään YKSI hyvä puoli. Ponissa oli jotain energiaa. Ainahan on positiivista jos liikkuu eteen. Tosin sit jos ei pysy enää käsissä on se hieman negatiivista. Ja sit jos pelkää niin ei se sitkää enää oo niin positiivista. Jooh.

Viime tiistaina mulla oli tunne että me hypätään. Arvasin että me hypätään. Kun ihmiset vielä asiasta puhu, niin olin täysin varma että me hypätään. Ei tullut yllätyksenä kun kentälle rahdattiin esteitä.
Sen jälkeen mä ajattelin että kyllähän me periaatteessa voitais hypätä keskiviikkona. En jaksanut itekään uskoa tähän ajatukseeni, mutta en vaan kyennyt kadottamaankaan sitä ajatusta :D Sittenhän me lopulta pompittiin pikku pyramidin yli.
Sen jälkeen mulla on ollut lähtemätön tunne että me hypätään taas... Kirjotin sillon tänne ettei me varmaan enää hypätä, mut en sit itekää uskonu siihen :D Heh.
Tallille mennessä tämäkin tunne taas vain vahvistui, ja olin ihan varma että me hypätään. Ja joo, kyllähän me sit hypättiin.
Alkaa tulee jo puutostiloja kouluratsastuksesta, tää on niin ankeeta.


Tosiaan, tallille vaan ja taulua lukemaan. Ratsuna Pomo, joka oli kaikilla tunneilla. Tunnilla myös Kaisa, Nikkis, Sulo, Roosa, Salli.
Kattelin sitten tunteja ja jäädyin siellä. Lopulta pääsin Pompelin selkään ja päätin heti että ponille näytetään taivaan merkit. Jotenkin arvasin että se jatkaisi laiskotteluaan myös mun kanssa.
Nousin selkään, jalustimet oli vähän lyhyet. Aattelin sit et me hypätään kuitenkin, enkä siksi pidentänyt.

Lähdettiin käyntiin. Pomo käveli ja heti alkuun yritti nykästä hieman ruohikkoa matkaansa. Mulle tuli kai paniikki ku lämäsin täysillä raipalla lapaan. No, poni hyppäsi ulos ruohosta ja askelkin reipastui todella paljon. Marianne lähti vessaan ja matkalla totes että hän käy ja sit laitetaan esteitä. Ok. Ohjasin Pomon keskelle (tähtäsin yhteen tätiin, aattelin et jos poni ei pysähdy niin se voi sit pysäyttää sen :D) Pomo pysähtyi muuten tosi nätisti, lyhensin pikkasen jalustimia ja jatkoin käyntiä. Tein käynnissä voltteja, parit pysähdykset (innostuin niin siitä hyvästä pysähdyksestä :D Ja arvatkaas, tehtiin yks pysähdys kumpaankin suuntaan. Kummallakin kerralla poni pysähtyi todella nätisti, ilman sellasta ihme "kiskon-nojaan-eteen-ja-kääk" taistelua. Eikä poni edes kävellyt niin laiskasti mitä se on yleensä kävelly ku pysähdykset on onnistuneet. Mä olin niin fiiliksissä :D Ehkä tääkin joskus vielä onnistuu oikeesti) Heh, ja Marianne oli lähtiessään vitsillä heittäny että teette väistöjä ja annatte sit mulle analyysin miten meni. No, mä tietenkin toteutin opettajattaren toivetta ja kokeilin pikkasen väistöä taas pitkästä aikaa. Pomo väisti hieman paremmin kuin yleensä. Vähän alta pois ja vähän se meni venkuraan. Paremmin kuitenkin, tuli ehkä pari askelta jotka onnistui.

Mariannen palattua siirryttiin kevyt raviin ja se alkoi avustajineen tehdä meille esteitä. Taas...
Joo, Pomo lähti ihan kivasti raviin ja liikkui suhteellisen mukavasti (siis se ravasi niin kovaa että olisin pelännyt sitä pari kuukautta sitten ;) )

Ravissa tehtiin voltteja, pääty-ympyröitä ja tulin pari kertaa yhen puomin yli, joka oli tossa oranssin esteen kohalla. Pomo ravasi ihan kivan reippaasti, käännöksissä oli vähän tahkomista, mutta sitten sekin lähti sujumaan. Alkuravit meni mun mielestä varsin kivasti. Mitä nyt kyrsis ne lyhkäset jalustimet ;)


No, sitten käyntiin ja lähettiin taas loikkimaan. Okei, lopetan nyt :D
Alotettiin vasempaan kierrokseen ja tultiin tuo oranssiristikko, joka oli varmaan samalla korkeudella millä oli ne viime viikon esteet alkuun. Ensin Sulo, Roosa, Kaisa, Salli ja sit minä. Tjuu-u.
Laukka nousi ihan nätisti. Sit meniki ihan pieleen. Ura on tällä hetkellä semmonen metrin syvynen monttu. Mä nostin uralle laukan ja sit oliski pitäny kääntää et pääsee esteelle. Ja tiiättekö ku sit kävi niin ettei Pomo kääntyny :D Sit vedettiin hurjastelulaukkaa koko kierros, tuolla peltopäässä sain sen pariksi metriksi pois uralta. Huh hei. Lopulta hidastettiin kun Kaisan pylly tuli eteen, käänsin voltin, nostin laukan ja tällä kertaa ei ajauduttu uralle. Tosin sit kävi niin etten pysyny laukassakaan mukana, jalustimet meni liian syvälle. Esteen yli mentiin, mä roikuin harjassa ku jalustimet oli niin huonosti. Pomo meinas tunkea uran kautta taas ohi, mutta mutta. Noo, hienostihan se sit meni.

Sitten vaan odottelemaan. Lähettiin sitten tulemaan tota rataa (vai mikskä tota nyt kutsutaan :D) Eli tuolta noin, laukka, käännettiin pitkän sivun keskeltä esteelle, sit piti laukan vaihtua ja sit tultiin toi. Niin vaikeita tehtäviä.

Sieltä taas, Sulo, Roosa, Kaisa, Salli. Sit mun vuoro
Nostin laukan, Pomo laukkas ehkä hieman kovaa ja pitkänä. En valitettavasti osannut auttaa tilannetta joten näin oli nyt mentävä :D Mentiin ton oranssinristikon ohi ja sit lähdin kääntämään. Aivan liian myöhään, sillä heilautettiin ton sinisen ristikon ohitte, laukattiin tuolta yläkautta varmaan pari metriä ohitte :D
Uusi yritys, laukka jatkui. Taas käännän ihan liian myöhään ja taas mentiin metrillä ohitte. Marianne huutelee että taas mä meinaan tulla sen päälle, yritän murhata sen :D
Jatkettiin taas laukkaa. Päätin että ok, pakko kääntää aikasemmin ja raaemmin. Käänsin, päästin ihme kyllä esteelle (ei mitenkään suoraan tai kauniisti muutenkaan..) Mä olin sit jo ihan sillee jes, me ylitettiin tää. Thank God. Sit Marianne huutaa mulle että oikeelle, olis pitäny johtaa ja kattoa oikeelle ja vaikka mitä. Mä valitettavasti makasin taas niinku kaulalla ku mentiin sen esteen yli, ja en sit saanut Pomoa käännettyä tarpeeks nopeesti, jolloin poni kääntyikin vasemmalle.

Marianne käski jatkaa ja tulla uusiks. Päästin esteen yli, jälleen olin vähän tyylivapaassa asennossa. Tällä kertaa sain hiukan katottua oikeelle ja vähän jopa ohjattua sinne. Poni vaihto laukan esteellä ja päästiin tulemaan pitkällä sivulla oleva ristikko. Se mentiinkin jo jotenkin vauhdikkaasti, kun mä painan ponia menemään jottei se venkurois/menis ohi ja sit ponikin lähti jo hieman imemään ja kääks. Vähän ehkä yritti mennä ohitte, mutta mukavan keskeltä päästiin yli.

Marianne pisti ristikot taas ihan älyttömän korkeiks (oli ne varmaan pikkasen pienempiä mitä se viime viikon megaristikko oli. Ehkä.. 5-10cm pienempiä ku se? Emt) Sit vaan Sulo, Roosa, Kaisa, Salli. Pikkasen odottelua kun Marianne korotteli mulle. Ja eiku menoks.
Laukkaa ja mä mietin et miten ihmeessä muka pääsen tosta yli ku pienempänäki huitastii pari kertaa ohi :'D Oltaisko kerran menty ohi, en oo ihan varma.
Sit ylitte, laukka vaihtu ja toinenkin ristikko meni kuin vettä vaan, suhteellisen suorana ja jee.

Sitten taas Nikkis, Sulo, Kaisa, hmm ja minä :D Ohittelin.
Ja lähdettiin. Laukka nousi kivasti, päästiin esteen yli, oltaisko ylitetty se jopa ekalla yrittämällä? Mä säädin esteen päällä taas ku pelkäsin ettei poni käänny oikealle. Sit meillä oli väärä laukka, raviin ja uus laukka. Ja sit hanatettiin se vika este. (Hox! En ole täysin varma mentiinkö nää kolmesti. Mutta oon nyt vakuutellu itteäni että kyllä mentiin, ja koitan uskoa itteäni :D)


Sitten loppuravit. Pomo ravasi vähän virmakkaammin mitä viime viikolla, mutta uskalsin päästää sille jopa tota ohjaa. Tai ehkä pikemminkin mun oli pakko kun poni lähti aina venymään sinne alas, jolloin sille oli pakko antaa ohjaa.
Mut sit kävikin niin hauskasti. Ravattiin tosi löysällä ohjalla, ja sit Pomo päätti pelästyä. Hui oli niin hurjaa. Hän vetäs uukkarin ja reipasta laukkaa karkuun vaan. Mä koitin kääntää ja pidättää, mikään ei kuitenkaan mennyt läpi. Laukattuaan kentän toiseen päähän, vaivautui ponikin pysähtymään. Pysyin tosi hyvin kyllä kyydissä, jalat oli kyllä kyljissä oikeen kunnolla kiinni, mut joo. Hetken mietin että nyt mä putoon, mutta ei.
Ja uskokaa tai älkää, mähän korjasin heti asennon ja lähdin ravaamaan (oikeestaan, lähdin varmaan ravaamaan ennen ketään muuta, ne oli hiljentäneet ku Pomo avas baanan)

Pomon mielestä kulma oli edelleen hirveän hurja. Voltteja siellä, koitin ite hiljentää kevennystä ja ottaa puolipidätteitä. Tjoo-o, kyllä se siitä sitten alkoi rauhottua. Ja Marianne jakso jankata että viimein poni heräs :D
Sitten siirryttiin loppukäyntiin. Käveltiin.

Marianne ei käynyt juttelemassa, mutta kyllä se kesken tunnin huikkas että hyvä Milla. Se sano sen sen jälkeen kun oltiin menty kahesti esteen ohi, ylitetty se ja menty väärään suuntaan ja lopulta onnistuttu tehtävässä :D Mainiot ajankohdat. Mulla iski epätoivo, eihän se voi olla tosissaan :D

Joo ja mä ite. Olin tyytyväinen siihen kun en jännittänyt yhtään :D Vaikka Pomo meni reippaammin (viimeksihän se oli puolikuolleena ja löntysteli vaan) en pelännyt vaikka tuli lähtö. Jee :D
Esteiden ylitys ei silleen mennyt niin hyvin kuin viime viikolla. Mutta kun miettii, niin toi tehtävä oli tosi vaikea (heh heh heh)
Ei mut piti kääntää niin jyrkästi, ku toi oranssi ristikko oli edessä. Sit olis laukan pitäny vaihtua ja poni saada oikeeseen suuntaan tosi nopeasti. Kyllähän se siihen nähden meni varsin mallikkaasti, noin huikean haasteellinen tehtäväkin.
Toi yks kerta meni varsin hienosti. Ja olin tyytyväinen ku mietin että hitsit ku oon niin talentti ja Pomo menee niin hienosti ja trallalaa :D

Sitten keskelle, alas selästä (tosin Pomo ei millään jaksanu seistä) Poni talliin. Se ei muka voinut kävellä rauhassa kun toiset oli niin kaukana, surkeeta on pienen ponin elämä.
Talliin, taisteltiin suitsien kanssa ku poni ois halunnu syödä ja sit ku ei saanu syödä niin ei se jaksanu pitää päätään ylhäällä :D
Poni pois ja sitten kortti ja sitten kotiin.


Mites tän nyt muotoilis..

Oon niin kypsä tähän esteiden hyppäämiseen ja puomitkin tulee jo korvista ulos.

Joo, se oli oikein hyvä :D Mä en jaksa. Koko matkan hoin vaan että en mä jaksa.
Ensin pari viikkoa puomeja. Nyt sit jo kolmas kerta ku hypätään. Ja ihan varmana mennään huomennaki puomeja (Okei, nyt oon tosissani ku sanon että huomenna me ei hypätä :D) Mää en jaksa. Puomit on joo kivoja. Mutta ku ollaan menty niitä nyt niin paljon että ei vaan jaksa.
Esteet.. No ne oli ihan okei. Viime viikolla. Sen pikku pyramidin ylityskin oli ihan okei (koska sitä sai tulla vapaasti loppuraveissa ;) )
Mutta ei, ei eieieeieiie. Tässä menee raja. En kestä, en enen neenne. Surkeeta :D
Okei, elättelen toiveita et sit kenttä rempan jälkeen ei enää hypättäis. Eikä mentäis puomeja.
Toivon myös ettei huomenna mentäis puomeja. Toivon, mut en usko että toteutuu.

Mä tekisin niin paljon mieluummin vaikka voltteja koko tunnin. Tai pysähdyksiä (varsinkin ravista) tai siirtymiä. Tai väistöjä, tai avontapaista räpellystä. Tai harjotusravia. Tai ravia ilman jalustimia.
Jotain muuta ku puomeja ja esteitä. Plliiiiss

Liika on liikaa. Jos on puomeja niin sitten tunti menee vähän siihen että baanataan puomien yli. Ne aina vaikuttaa, ainakin henkisesti. Jos on puomeja tyyliin neljä ympyrällä, niin ei se sit. Mut jo on ravipuomeja niin sit tunnista tulee niinku puomitunti. You know.
Tää tunti taas näytti kuinka tylsää esteiden hyppääminen on. Se on pelkkää odotusta. Kävellään jotain ihme kuviota ja väistellään toisia. Sit saadaan käydä vähän hyppäämäs ja taas vaan odotellaan. Sit on joo alku- ja loppuravit. Ei niinku muuta. Puomitki on kivempia ku niiden kohdalla ei tarvi koko ajan odottaa. Ja odottaa ja odottaa.
Mutta menee niistä puomeistaki maku ku niitä mennään koko ajan. Huoh ja huoh :D
Voi elämän kevät. Voi kun ei mentäis puomeja huomenna. Tai jos mentäis ees silleen et siel on vaan jotain yksittäisiä puomeja.
Mentäis harjotusravii tai jotain. Kohta mua alkaa nää este/puomi hommat kyllästyttää yhtä paljon ku Elviksellä ratsastus.

Ja yhä edelleenkään en voi ymmärtää miten joku jaksaa hypätä joka viikko. (siis jos käy kerran viikos tunnilla :D) Tympeää. Pelkkää odotusta.
Jos tehdään vaikka avoräpellystä yhdellä pitkällä sivulla vuorotellen, niin silti siinä on koko kenttä käytössä. Siinä voi vaikka tehdä sitä räpellystä omatoimisesti. Tehdä pysähdyksiä, voltteja, siirtymiä.
Kun hypätään vuorotellen. Ei siinä paljon mitään voi tehdä ku kävellä. Ei viitti seistä ku sit.. No ei siin oo järkeä :D Täytyy kattoa ettei oo kenenkään eessä = ei voi tehdä mitään luovaa. Ohjien täytyy olla ärsyttävän kireällä, mut en tosiaan halunnut että Pomo kuskaa mua jonnekki yli esteiden ja toisten eteen.
Tylsää. Tylsää :D En oikeesti jaksa.
Toivotaan että huomenna olis kiva tunti.
Toivotaan että kenttäremppa kestäis vaan viikon.
Toivotaan että sen jälkeen tehtäis jotain muuta ku esteitä/puomeja.
Joo, toisaalta tosi asia on se, että remontin jälkeen alkaa olla jo elokuu. Ja elokuussahan taitaa olla estekisat..
No mut hei, syyskuussahan on koulukisat :D Odotellaan sitä innolla.
Ja sit tulee talvi. Sit ei hypätä :D (tosin ei talvella voi muutenkaan niin kunnolla tehdä, sääli. Ja sit mä käyn vaan kerran viikkoon. Ja sit musta tulee huono)

Okei, mut huomisiin.

P.S. Kyllä tunnin paras kohta oli se Mariannen jyrääminen :D
Kun lyhensin jalustimia niin keskustelin tätisen kanssa ja selitin että ohjasin sun luo, ku jos en sais ponii pysähtyy niin sä voisit sen pysäyttää.
Lisäsin myöhemmin että joo, me myös harrastetaan tota opettajien jyräystä :D

Sit ku mentiin esteen ohi Marianne huutelee että ei mun päälle.
Toisella kerralla että taas mun päälle, yritätsä päästä eroon musta. Katsomo naureskelee ja mä naureskelen :D
Sit ku päästiin yli, summasi Marianne sen niin, että haluttiin vaan päästä laukkaamaan vähän ylimäärästä.

Rakastan opettajien jyräystä <3

Ympäröivä maailma unohtaa..

Päätin että haluan kirjoittaa, ja on järkevintä kirjoittaa nyt (tosin tämäkin on jo sinäänsä myöhässä)

Se on ihmeellistä. Vuodessa mä olen kehittynyt niin paljon että osaan hypätä. Vaikken siinä vuodessa hypännyt kertaakaan. Jännittävää.

Toisaalta, tosi asia on se, että vasta nyt mä olen oikeasti valmis hyppäämään. Viime vuonna joo, oli ihan kiva kun hypättiin. Se oli sellasta kokeilua. Mutta en mä silloin ollut valmis, en osannut tarpeeksi. Ei sillon se hyppääminen olisi edes voinut onnistua.

Ekalla kerralla mulla oli laukkaaminenkin siinä tilassa että jee, sain nousemaan. En saanut nostettua takasin, pompin ihan mielettömästi, en oikeestaan osannut edes kääntää. (Mua aina huvittaa kun Marianne uhkailee tyttösiä että jollette osaa laukata näin ja näin hyvin niin ei hypätä :') Mä oonkin erikoislapsi, eiköh)
Sillon ekalla kerralla tosiaan laukka ei onnistunut vielä oikeen missään mielessä. Ja oli se ratsastaminen muutenkin tosi paljon vaikeampaa mitä nykyään. En uskaltanut kunnolla käskeä, muutenkin jännitin paljon herkemmin. Enkä oikeen muutenkaan osannut mitään. Ravipuomeillakin huojuin matkassa ja jäin jälkeen :'D

Eka hyppyhän oli ihan naurettava kun ohitettiin este ainakin kaks kertaa. Ja sit ku yli mentiin niin mentiin kyllä ihan järkyttävällä tyylillä ku jäin niin pahasti jälkeen.
Ei sillon ekalla kerralla oikeesti käyny mielessäkään että olisin laukassa hypännyt. Elvis ois kuitenkin pimahtanut (ku sillon vielä pelkäsin hieman sitä ku Elvis säikky kaikkia, se myös säikky enemmän) En olis saanu käännettyä ja olisin varmaa pudonnu satulasta ennen hyppyä.

Ei se seuraavakaan tunti mitenkään hurrattava ollut. Siihen mennessä olin jo hieman oppinut kääntämään laukassa. Mutta oli se laukkaaminen yhä niin raakaa. Joskus nousi takas, joskus käänty, joskus nousi. Joskus joskus joskus.
Ja tietenki ku menin vielä Pomolla, heh :D Ei siinä vaiheessa tullu muuten mieleenkään laukkailla ku en saanu edes ravissa ponia esteelle ja ku poni kuskas mua käynnissäkin mihin se vaan halus.


No, nyt sitten mä olin jo oikeasti sillä tasolla että tossa hyppäämisessä oli jotain järkeä. Valmis siinäkin mielessä että tällä kertaa siinä hyppäämisessä oli jotain järjen hiventäkin ;)
Kuitenkin kun nykyään (katotaa talvel sit uudestaa..) laukka nousee aika hyvin (sitä Sallia ei lasketa :D) istun jo tuhat kertaa paremmin, pystyn kääntämään ja saan ehkä laukan nousemaan takasinkin.
Ite oon rohkeempi kuin vuos sitten, ja osaan muutenkin niin paljon paremmin ratsastaa. Eikä myöskään tällä kertaa pelottanu se Pomo, eikä myöskään se Sallilla loikkiminen vaikka se olikin, hui kauhea, eka kerta ku sillä menin. (minähän oon tässä niin rohkiaksi tullut, heh)

Joka tapauksessa tuntuu ihan oudolta että se vuosi on parantanut tota hyppäämistä NOIN paljon. Että se sujuu noin hyvin. Vuoden hyppytauon jälkeen, vuoden kehittymisen jälkeen. Wau.
Ja ku kuitenkin talvella (siis sinä lumiaikana) menin vähän taaksepäin ainakin laukan suhteen kun ei pystynyt tekemään laukassa Elviksellä muuta ku kaahaamaan päättömästi ympäri kenttää :D
Joo, olenhan mä sanonut tätä toista vuotta kehittymisen vuodeksi, onhan sen nähnyt videolta kuinka hienolta nykyään näyttää (ja olen niin vaatimaton ja mikä olisi hyvä sivistyssana) Mutta jotenkin silti toi hyppykerta näytti niin konkreettisesti kuinka paljon mä olen kehittynyt. Vuodessa.

Kyllähän se meni hyvin. Vaikkakin joo, aina ku hypättiin se iso mega ristikko niin mokasin jotenkin :D Joko mentiin ohi, tai sit melkeen putosin. Ja joka kerta ku mentiin sen esteen yli, niin mä onnistuin aina kolahtaa Pomon kaulalle (ja kolahdin sinne siks, ku muuten oisin kiskassu suusta. Tein sit aina paniikkiratkasun ja heilautin ruhoni ponin kaulalle) Minkäs sille mahtaa, eihän noin isoissa esteissä voi pysyä kyydissä mukana :)

Tein tässä tota kaksi vuotta videota. Ja jotenkin se taas niin herkistää. Se kun kattoo sitä kaikkea, ajattelee sitä onnea joka mulla on. Sitä iloa mikä oli kun vaihdoin tallia. Muistaa millaista oli, kun vuos sitten teki sitä Vuosi videota. Kuinka iloinen mä silloin olin kun tajusin että mä pidän taas ratsastuksesta.
Kaksi vuotta.. Mm-m.


Vielä yksi asia. Aina kun asiaa ajattelee se on niin vaikeeta. Surullista. Se on uskomatonta kuinka paljon voi välittää hevosesta, jonka olen nähnyt ehkä.. korkeintaan 9 kertaa. Jolla olen ratsastanut kerran. Ja jota olen harjannut ehkä kolmesti. Jonka syöttelyä olen kerran nähnyt (heh, luokanvalvoja sitä talutti, kuljettiin metsässä, kun palattiin tallille veti hevonen pultit ja loikki pystyynkin)

Tosiasia on kuitenkin se, että se oli mun ensimmäinen lempihevonen. Sitä mä sanoin tosi kauan mun lempihevoseksi.
Mä silloin henkisesti pienenä aloittelijana siihen tykästyin, sitä pääsin harjailemaan, siihen pääsin tutustumaan. En mä koskaan sitä unohtanut. Aina unelmoin että pääsisin kyytiinkin.

Kun mä sitten pääsin, se oli aivan uskomatonta. Vaikka olinkin tuolloin vaihtanut tallia jo kahdesti, ratsastanut muualla jo pari vuotta. Mun unelmien täyttymys.
Tai ei, en olis voinut kuvitellakaan että koskaan pääsisin sen selkään. Ei se nyt ehkä mahtavasti mennyt. Meni se silti ihan hyvin. Oikein hyvin. Ja minä olin iloinen. Mä olin päässyt mun rakkaalla. Ensimmäisen ja viimeisen kerran.

 

Kyllähän Asta jo joku aika sitten lähti Metsäkylästä (kirjoitin siitä, en nyt tarkista koska)
Se oli.. niin lopullista. Se oli surullista. Tiesi ettei Astaa enää näkisi. Vaan oli se sentään elossa, ja ehkä sillä oli parempi.


Nyt sen on vielä parempi. En muista koska sain kuulla, en jaksanut silloin kirjoittaa tänne.
Se oli.. Noh.


Hyvästi Asta. Aivan liian myöhään herännyt. 
2002-2012




Sillä ei ole väliä kauanko jonkun tuntee, paljonko on tekemisissä.
Kenties näin on jopa parempi. Tääkin on mulle jo näin vaikeaa. Entä jos olisin oikeasti tuntenut Astan kunnolla.


Kun asiaa ajattelee, suru iskee läpi. Jaksaahan se ihmetyttää kuinka paljon se surettaa kun se on nyt poissa. Olihan se poissa mun elämästäni jo ennen kuin Metsäkylästä lähti.
Mutta nyt se on poissa. Ihan oikeasti poissa. Se oli niin nuori. Niin nätti. Niin ihana. Ja olihan sillä myös kaunis nimi.
Mä olen onnellinen että sain silloin henkisesti pienenä harjailla Astaa. Nauttia siitä tunteesta kun hevonen ei musta ja mun pienestä harjailusta välittänyt, vaan oli kiltisti.
Kun mä sain harjoitella kavioiden puhdistusta. Muistan kuinka raskasta se fyysisesti oli, en jaksanut pitää kaviota ylhäällä, en jaksanut puhdistaa sitä (ja minäkö muka huonokuntoinen ennen kuin aloin ratsastaa [Maskulla])
Kun mä sain tykästyä siihen nättiin Astaan ja ihailla sitä.
Kun mä lopulta pääsin sen selkään ja sain todeta kuinka kiltti se oli sieltä käsinkin mulle. Kuljetti mua kiltisti, totteli mua.

Astassa oli sitä jotain. Se oli melkeinpä ainoa syy, miksi mun oli tosi vaikea vaihtaa tallia ja lopettaa Metsäkylässä.
Niin hieno, niin nätti.

Hyvästi

Teille sanon vain näkemiin, sillä huomenna jo pitäisi päästä hieman kirjoittelemaan. Hieman iloisemmista aiheista, toivon

Jotain uutta ja ihmeellistä

No okei. Oona ei taaskaan tullut >:D Nyt se sentään lupas ens viikolla tulla. Törkeä hyypiö.

Noo, menin siis tallille. Ja luin taulun. Dääm, mä menin Sallilla o_O Tunnilla myös Nikkis ja Roosa (sekä Kaisa joka ei koskaan tullut)
Salli oli ekalla tunnilla, joten kattelin sitten sitä kun ne hyppeli huikean isojen esteiden yli. Sitten lähdin kyyläilemään missä ne Sallin varusteet on ja tein tuttavuutta. Toisin sanoen pelosta täristen menin sen karsinaan vähän hölöttelemään ja odotin koko ajan että hevonen hyppää seinälle kun teen jotain väärin.
En harjaillut Sallia, koska se oli ihan märkä, joten hyvissä ajoin hain vain suitset ja satulan ja varustelin tyttösen. Kauheat paineet siinäkin, ensin pelkäsin että ne on kumminkin väärät varusteet ja sitten että Salli saa traumat kun mä meen sohlaamaan sinne :'D Hirveä luotto itseeni.

Ensin suitset, hirveän varovasti. Salli oli kuin vanha tekijä ja osasi esimerkiksi nostaa päätään mukavasti kun koitin pistää suitsia. Kun ei hyvällä, niin otin sitten päätä vähän kainaloon ja sain suitset. Remmien sulkeminen oli hirveää, Salli heilui kun oli ötököitä ja kun sitä ärsytti se mun avuton sohlaaminen.
Satula meni hienosti selkään ja sain vyönkin kiinni. Ainoa probleema oli se, että olin ihan varma ettei se satula oo oikealla paikalla. Tais se sit olla.
Lähdettiin sitten kentälle ja Marianne avitti minut heti selkään. Sit käyntiin.

Vähän olin taas muka korkealla :D Salli käveli ihan ihmeellisen tuntusesti, reippaasti ja olin korkealla. Hui.
Annoin ponin vaan kävellä jossain uran lähistöllä ja koitin totutella ihmeelliseen keinuntaan. Kauaa ei keinunnasta tarvinnut kärsiä, hyvin pian Salli laiskistui ihan hirveästi. Se ei niinku liikkunu yhtään. En sitten tiedä, voi olla että mä istuin jossain vinossa ja jännittyneenä. Toisaalta oli myös kuuma ja poni oli hyppäämässä. Toisaalta en myöskään uskaltanut käskeä Sallia yhtään eteen kun pelkäsin sen räjähtävän :D
Heti alkuun Salli säikähti kun yleisöstä kuului jotain ihme kolinaa. Se otti laukkasiirtymän ja jäi tölläämään järkyttyneenä kauheita ihmisolioita. Itse asiassa tämä säikähdys pilasi kaiken, sillä säikähdyksen jälkeen Salli kyyläili kulmia ja peltopäätä. Kierreltiin kulmat kaukaa ja kummallakin lyhyellä sivulla laahusteltiin ja tuijoteltiin kauhean pelottavia juttuja. Iiks.

Poni koitti myös alkuun vähän kulkea kavereiden kanssa kun oli niin pelottavaa. Vaikken Sallia uskaltanut eteen käskeä, niin luonto ei antanut periksi että oltaisiin jotain possujonoa lähdetty harrastamaan. Kun Salli koitti liirata oikealle, käskin mahdollisimman pontevasti ponia vasemmalle. Kun en päästänyt Sallia kavereiden luo, hän suuttui minulle ja lähti sitten peruuttelemaan "on niin hirveetä, en voi mennä, en millään" Annoin ohjaa, koitin pysyä kohtuu suorassa ja käskin eteen vaan. Hetken pyörimisen ja peruuttelun jälkeen totesi poni että okei, ja lähti kiltisti eteenpäin, ilman kavereita. Jes, osasinhan minäkin edes jotain!

Marianne kysyi ihmisiltä että mitäs haluisivat tehdä. Ei mulla mitään väliä ("harjotusravia, pysähdyksiä, ja siirtymiä" jätin kylläkin sanomatta :D) Yks sano että esteitä on tietty aina kiva mennä. Ei me nyt tietenkään mitään oikeesti voitu hypätä, mutta Marianne päätti laittaa puomeja.
Se laittoi pitkän sivun viereen varmaa joku kuutisen ravipuomia (en oo varma, ainaki ihan liikaa niitä oli :D) Ja me siis lähdettiin keventelemään. Tai yritettiin, enhän mä saanut Sallia raviin :'D Säälittävää.
Jonkun aikaa jumputettuani poni siirtyi raviin ja mulla oli hieman vaikeuksia kun nyt oli vähän liian pitkät jalustimet. Ja Salli ravasi niin epätahdikkaasti ku vaan hevonen voi. Kun tultiin puomit se intoutui ja esitti kunnon liitoraveja sen jälkeen. Kun tultiin kohti porttipäätä, se hyytyi ja siirtyi jopa käyntiin jotta voisi paremmin tuijotella. Ja ihan tosissani mä yritin, mutten saanut sitä raviin. Ku en sit ihan kehdannu potkasta täysilläkään, sehän ois hajonnu.
Jossain välissä pysähdyin ja lyhensin jalustimia. Ja ah, se oli ihanan tuntusta se Sallin pysäyttäminen. Niin helppoa ja ihanaa. Oikeasti, asia jota mä haluaisin tehdä Sallin kanssa: pysähdys-ravi siirtymiä. Heh. Vaan on se hienoa kun edes joku pysähtyy niinku helposti

Ravissa mentiin ihan mystisesti ja välillä koitettiin liirailla kamujen perään. Poni kääntyi ihan hyvin kyllä, mutta välillä mun suunnittelemat reitit ei menny niin ku ajattelin. Ja sit Salli meni ja oiko kulmat ku oli niin jännää.

Suunta vaihtui ja Marianne pidensi puomien välejä. Kaks ekaa kertaa tultiin ne puomit sillee että Salli livahti kesken kaiken pois, enkä saanut siihen lainkaan vauhtia. Marianne käski ratsastaa eteen (mä naureskelin koko ajan etten mä saa tätä liikkeelle :D) Käskyn jälkeen onnistuin pariin otteeseen löytämään kivempaa ravia, mutta puomeille tultiin aina ihan laiskasti kun poni kyyläili sitä porttipäätä. Ja sit ku välillä koitin ravata uralla, puomien ohi niinkuin, niin eihän siitäkään tullu mitää. Salli ei halunnu mennä uralle ja ääks :D

Käveltiin hieman ja sit Marianne keksi että jee, teenpä tähän tällasen puomipyramidin (maahankaivettu este. Tätä olenkin odottanut ;) ) Eli se rakensi tiepitkän sivun keskikohtaan sellasen puomipyramidin jossa oli kuusi puomia. Sit piti laukata ja sai hypellä yli puomipyramidin. (että niin. Taas me hypättiin. Taas. Ömg. Vaikkakin se oli pieni puomikasa, niin kyllä se silti oli este. Jo kolmen puomin kasa on este. Trol)
Okei, alotettiin vasempaan kierrokseen. (ja sain muuten raipan ku en muute pärjää) Ja piti siis laukata. Ja en vaan osaa :D
Salli raviin. Ensin pompin holtittomasti ja ääks. Ja sit ku koitan nostaa laukan... Ei vaan nouse. K-k-käääk!! Ei vaan oo mahollista, pliis pliis.

Se vasempaan suuntaan laukan yritys oli ihan naurettavaa. Välillä pompin ravissa ku heinäkasa, välillä sentään onnistuin istumaan. Laukka ei vaan noussut. Monta yritystä.
Lopulta sain sieltä laukan! Laukka oli sellasta ihan hullua :D Mä pompin siinä Sallin mielettömässä laukassa ihan tajuttomasti ja poni vetää vailla ohjausta siellä. Sitten iski paniikki ku toi puomikasa tuli eteen. Koitin ohjata uralle, ei poni menny. Sit vaan jäin matkustelee ja pohdiskelee että mitäs hitsiä mä ny teen. Salli laukkasi kohti puomikasaa ja vetäs sitten ohitte ja sitten loppu laukkakin. Trol.
Onnistuttii myös kerran melkee ravaamaan sen kasan yli. Tuli taas joku oikosulku eikä poni tehny niinku ajattelin. Ja sit ajauduttiin esteelle ja sit mä taas keikkusin vaan kyydissä että tsiisus, mitä mä nyt teen :D Hypättiin sillon se este sit ihan reunasta ja ihan vinossa. Jeah

Vasempaan kierrokseen nousi laukka varmaan pari kertaa. Koko loppuajan sit vedin täyttä ravia ympäri kenttää ja koitin saada ponin nostamaan. Ja ei vaan millää :'D Vaikiaa on niin.

Vaihdettiin suunta oikeeseen. Mulle tuli heti sellanen olo et nyt nousee. Ja niin muuten nousikin. Raviin vaan ja heti nousi ku pyysin. Reipasta laukkaa siitä Sallista irtos, mä pompin hulluna, koitin istua parhaani mukaan. Välillä meinasin pudota käännöksissä. Ja tähän suuntaan sain myös itse otettua Sallin raville.
Oikeeseen kierrokseen nousi laukat aina ku pyysin. Tosin poni ei pysyny ravilla, vaan jummaili porttipäässä. Mut joo. Laukassa oli vauhtia. Mutta kyllä se laukka oli tajuttoman tuntusta :D Oikeen ylöspäin pyörivää, vauhtia oli, ja silti se tuntui hallitulta (ei siltä ku se Elviksen kanssa kaahaaminen. Sillon tietää että joo, tää pysähtyy. Mitään muuta ei voikaan sit sanoa)
Sit siirryttiin loppukeventelemään. Marianne sano että voitais loppuraveissa tulla toi puomipyramidi.

Okei, eiku kokeilee. Mä mietin siinä että juuh, mitä tästäki tulee ku ne pari kertaa oli poni vetässy ohi ja jes. Salli yllätti ja leiskautti nätisti yli esteen pikku pompulla. Heti kun mulla oli se idea että nyt ylitetään este, niin Salliki ylitti sen. Tulipa sekin huomattua, heh.
Ylitettiin este kolmesti oikeeseen kierrokseen. Ekalla kerralla tuli tosiaan pikku pomppu, sitten vedettiin kunnon loikalla. Sitten Salli tajus et perhana, tähän on tällanen mini ja ravas vaan ylitte tyytyväisenä :D Vasempaan kierrokseen tultiin kerran yli, Salli ravas ylitte vaan kauniisti.
Loppuravit sujuikin jo sitten varsin hyvin. Tahti oli vähän kadoksissa, mutta muuten. Ainaki paljon paremmin mitä alkuravit :D

Sitten kävelemään. Siisti Salli kyllä oli. Vähän kun nojas eteen se otti ja pysähty heti. Cool.
Loppukäynnit oli sitten ihan hirveät. Poni visko päätään kun noi ötökät häiritti. Ei se muuten niin paljon heitelly päätään (no vähän) mut käynneissä sitten koko ajan. Salli ei voinu millään kulkea uralla ja koitti tunkea vähän ties minne. Se ei liikkunu yhtää ja kääks :D Sit ku oltiin lopettelees, päätti Salli että hän parkkeeraa just tähän. Kun koitin laittaa eteen, niin johan tuli nättiä peruutusta. Lopulta sain käännettyä ja huijattua siten Sallin eteenpäin. Halusin ihan itse ohjata kuitenkin ponin keskelle, ei se sen asia ole ;)

Marianne kävi juttelees. Että voi kun meni hienosti ja oikein hän oli tyytyväinen ja niin näytin sopivalta.
Mä olin sillee et jahas. Miten vain : D Mystisiä juttuja tolla Mariannella, ei voi muuta sanoa :'D
Sit tietty keskustelimme kuinka Sallin selkä katkeaa kun mä pompin siinä laukassa niin hirveästi. Marianne oli sitä mieltä ettei se mihkää hajoa jos 40kg ihminen siellä pomppii. Korjasin että melkeen puol sataa kilonen (hyi)
Ja uskotteko, Marianne ei uskonu mua :'D Ei uskonu että painan melkeen 50 kiloa. Hah :D

Keskelle sitten vaan ja alas selästä. Salli karsinaan ja varusteet pois. Niin asiallinen rouva, ei edes yrittänyt syödä ennen kuin otin suitset pois. Onhan se aika uskomattoman siisti noissa joissain jutuissa. Vielä ku saisin sen liikkeelle niin hyvä ois :D
Kävin hieman suihkuttelemassa Sallia ja niin. Ja sitten kotiin. Matkalla törmäsin moottoripyöräjengiin ja jäätiin juoruilemaan. Ratsastushousujengi (Jonna, Jenna ja Oona :D Törkeä ihminen)


Tjoo-o. Mä en nyt sillee ollu niin tyytyväinen. No joo, olihan se nyt eka kerta ku menin Sallilla :D Mutta siltikin..
Oikean laukan jälkeen alkoi sujua. Ennen sitä meni kaikki ihan huonosti. Ja mua jännitti kans :D Oon mä osittain ihan tyytyväinen. Mut en nyt niin tyytyväinen ku toi Marianne, heh.
En nyt HALUHALUHALU mennä Sallilla uudestaan. Toisaalta, kyllä mä menisin ihan mielellään sillä uudestaankin, eihän nyt yhden epäonnistumisen jälkeen voi naulata hanskoja tiskiin. Vasta kun niitä tulee siihen tahtiin kun tuli Pomolla, niin ehkä sitten (vaan toisaalta, toimiihan Pomokin nykyään aika kivasti) Yleensäkin se tuntuu olevan niin, että epäonnistumiseni lannistuttavat Mariannen mutta eivät mua :D
Njoo, mielellään menisin vielä, muttei nyt oo suurta rakkautta syttynyt jotta pakko olisi päästä Sallilla vielä.
Plus, aplodeja. Mähän hyppäsin TAAS. Oikeen true kouluratsastaja ja hyppäsin jo toisen kerran tällä viikolla! Jeesus :D Ja vielä kaiken lisäksi uskalsin hypätä Sallilla. Mulla oli hirveät kauhuskeneraatiot jo mielessä ja menin sillä ekaa kertaa jaajaa. Heh. Mähän oon aika pro. Loistava.

Mut joo. Tällä hetkellä mä ihan oikeasti haluisin vaan mennä harjotusravia ja pysähdys-ravi siirtymiä ja siirtymiä vaikka käynti-ravi ja laukka-ravi tai jotain.
Noo, katotaan. Jatkuuko meillä ensi viikkokin tällä puomiteemalla (niin, en nyt tosiaan usko että me nyt mitään sillon hypätään, heh) vai tehtäiskö vaihteeksi jotain oikein mukavaa. No, on puomitkin mukavia. Mutta kun ollaan menty niitä nyt niin monta kertaa peräkkäin että käy pikku hiljaa tylsäksi :D
Ens viikon vielä pääsee ratsastaa. Sit on kenttäremontti ;(

Noo, mut heipä hei :) Nähdään joskus (joko tiistaina tai sit intoudun kirjottelee syvällisiä liittyen.. johonkin :D)

(Pakko nyt saada edes jonkunlainen pikselihirviö tosta Sallistakin ;) )

Ko-ko-ko-konkkaamaan koko konkkaronkka!

Tän päivän aiheenahan oli siis laukanvaihtotreenit ja tässä me just suoritetaan niitä :) Pistän tonne loppuun sitten videoisen :) Että jos et jaksa lukea, niin skrollaa edes alas ja kato video :D

(Mä muuten tein hienoja driftejä mun pyörällä. Onnistuin tipahtaa asfaltilta sellaseen kivikkoon ja sit pyörä meni ja heitteli oikeen kunnolla, takapyörä liiras ja jee. Mutta en muute kaatunut)
Tallille sitten, kerrankin oli lämmintä ja jes. Mulla oli sellanen tunne että me hypätään. Naisenvaisto, heh. No ei mut ihan oikeasti: Marianne sano et täytyy alkaa hyppää, ollaa menty pari viikkoa jo puomeja. Ja arvelin että hypättäis sit ennen kenttäremonttia. (Eli nyt tai ens viikol. Uskoin ja toivoinkin et nyt. Tai oikeestaan välillä toivoin koska kuvaaja, välillä toivoin että ei nyt ku pelkäsin et se näyttää ihan järkyttävältä :D)
Pääsin tallille kiiltävän pyöräni kanssa (pesin sen) Sitten luin taulua. Minä menin Pomolla, tunnilla myös Roosa, Kaisa, Simo ja Nikkis. Jeah, näääin pitkästä aikaa Pompeli ;)

Pomo oli tokalla tunnilla joten kattelin ekan tunnin. Sen jälkeen lähdin mettään Jonnaa vastaan. Ja muistelin ihanaisia maastoilukokemuksiani. Jonnakin löytyi ja kuljeksimme tallille. Keskustelimme jälleen syvällisiä ja duunailimme järkeviä. Sitten olikin aika siirtyä kentälle :)
Totesin myös ettei Pomo pidä munsta :( 
(video lataa. Jo 30% ladannu.. Ehkä se oli sittenkin liian pitkä d:)

Kiipesin kyytiin ja lähdettiin kävelemään. Pomo käveli ihan mukavasti. Reippaasti (ainakin Roosaan verrattuna) Vaan se yritti mennä syömään. Vähän väliä koitettiin vähän napsasta ruohoa mukaan, onneksi sillä ei ollut minkäänlaista päättäväisyyttä yrityksessään ja poni luopui toivosta aina varsin nopeasti. Pomo kääntyi ihan hyvin, välillä oli vaikeuksia mutta niistä selvittiin aina oikein nopeasti. Asetuksia ei löydetty, ei niitä kyllä juuri edes haettu. Kun vaihdettiin oikeaan kierrokseen alkoi Pompeli tuntua ohjien päähän tosi epätasaselta, toinen ohja painoi niin paljon enemmän kuin se toinen. Sain jotenkin tasoitettua ohjastuntuman, ei vaan hajuakaan miten.

Kun käveltiin oli välillä sellainen olo että joo, me hypätään. Tyypit puhui esteistä niin pontevasti että hmm hmm. Sitten välillä tuntui ettei me varmaan sittenkään.
Kentällä oli edellistunnin puomeja, ylitin niitä sitten pari kertaa siinä alkukäyntien loppuun. Pomo laahusti puomien yli kuin kunnon esteponi ja innostus oikein paistoi sen silmistä.

Mariannen palattua siirryttiin sitten ravailemaan. Pomohan lähti oikein reippaaseen raviin. Keventelin ja otin voltteja. Pikkasen oli välillä tapeltava jotta poni kääntyi (ja kun videota kattoo niin ei ihmekään, kun ohjat näyttää roikkuvan ihan pyykkinaruina) Saatiin sitten ravissakin ylitellä puomeja ja tällä kertaa liideltiin hieman paremmin niiden yli. Kerran oltiin just tulossa puomeille, ja sitten Pomo siirtyy laukkaan. Mä ihmettelen että mitä ihmettä ja siirrän ponia vaan takas raviin. Kun päästiin raviin, tajusin että jokuhan oli pelästynyt meijän takana ja Pomo sit tietty kans. Poni raukka :D
Ja aivan, kesken alkuravien kuuluu kolinaa kun Marianne (ja minun kuvaajani :D) alkoivat roudata tolppia kentälle. Jäiks.

Sain käskyn lyhentää jalustimia. Sain ihan itse Pomon pysähtymään!! Eikä edes näyttänyt kamalalta. Jonna piti ponin paikallaan kun lyhensin huikeat kaksi reikää niitä jalustimia. Sitten olikin vuorossa koikkaloikkiminen yli hirveän isojen ristikoiden. Käveltiin ja Marianne sepusti jotain.

Eli tälleen oli noi esteet ;) Aloitettiin tolla pitkällä sivulla olevalla ristikolla (^ toi kuva tossa, kolmas ylhäältä. Mähän en tosiaan tänne sano nyt mitään korkeusarvioita ku ne falskais vähintään metril ;) ) ja aloitettiin vasempaan kierrokseen. Muut kulki käyntiympyrällä kuvan alaosassa, kun yks lähti, teki ehkä pääty-ympyrän tonne ylös ja sit leiskautti yli esteen.
Mä olin ihan kauhuissani ku katoin et nyt alotetaan ja sit mä kuljen just tässä ekana. Luojan kiitos Simo kulki siellä lähistöllä ja ne aloitti :D Halusin ensin nähdä että joku muu säilyy hengissä.
Simo, Roosa, Kaisa. Sitten olikin mun vuoro. Jännitti niinku ihan pikkasen. Vähemmän kuin ekalla kerralla, mutta tällä kerralla jännitys alkoi kadota vasta kahden hypyn jälkeen.

Kävelin kohti toista päätä ja tein vielä viime hetken pohdintoja. Mietin että tulisinko ekaks ravissa (sen olin jo päättäny että ihan takuulla hyppäisin ainaki kerran siitä laukasta. Ja Marianne sano että laukasta on helpompi, mutta ravistakin saa tulla)
Päätin rohkaista mieleni ja tulla heti alkuun laukassa. Nostin sieltä sitten laukan. Pomo lähti ihan kiltisti laukkaamaan, ainakin melkein heti kun pyysin. Meinas iskeä paniikki kun poni ajautui uralle, mutta sain sen jotenkin pois sieltä ja sit tultiin kohti estettä. Laukka tuntui niin oudolta, ei lainkaan siltä miltä se yleensä tuntuu. Istuin kuitenkin ihan hyvin ja jalustimetkin pysyi jalassa. Mä mietin siellä ennen estettä että meneeköhän tää nyt yli ja pysynkö mä kyydissä. Pomppu tuli, mä pysyin mukana ihan hyvin ja tuntui vaan siltä että ei herran jumala siunakkoon. Tuntui niin isolta se hirmuisa loikkanen :D Taputeltiin Pomoa ja Marianne huutelee siellä että "Hyvä Milla!" Ja kävelemään. Ja ponitkin otti hieman laukkasiirtymiä siinä.

Nikkis, Simo, Roosa, Kaisa. Ja taas meidän vuoro, niin se aika rientää :D Pomo koitti jäädä kävelemään pääty-ympyrälle, kavereiden kanssa (niin se yritti tolla ekallakin kerralla) Jumputin ponin uralle ja siitä sitten laukkaan. Ja kohti estettä. Alkoi jo tuntua paremmalta, eikä laukkakaan tuntunut mystiseltä neljänneltä askellajilta. Mutta sitten Pomo alkoikin kiihdyttää vähän liikaa ja sitten se tunki sinne uralle. Pidättelin ja sitten hirveä stressi että milläs mä nyt tässä enää tän ponin saan esteelle, ei tässä nyt montaa metriä oo aikaa. Jotenkin sain kuitenkin ponin kiskaistua pois uran pohjalta ja päästiin, tosin hirveän vinossa, esteen yli. Ja taas kehutaan ponia ja poni miettii että mitäs hitsiä :D

Sitten vaihdettiin suuntaa ja tultiin samaa estettä toisesta suunnasta. Marianne sitten korotti sitä. Se korotti sitä oikeen tällä "Mariannen rempseällä korotus" - tyylillä. Mä tuijotin estettä sillee ihan järkyttyneenä että ihanko sä ny tosissas kuvittelet että mä pääsen tollasen yli? Toihan on nyt vähintään pari metriä korkea (ristikko) (^ Toi yllä oleva kuva on siis se korotettu versio)
Simo, Roosa, Kaisa. Ja meijän vuoro. Voi herran jumala. Olin jo rauhottunut, mutta kun piti tollanen ylittää niin kyllä se jännitys palasi. Pomo laukkaan ja menoksi.
Hienosti meni, kunnes kävi niin hassun hauskasti että poni pääsi livahtamaan :D Se teki hienot laukanvaihdot ja jatko kiltisti sitten uraa pitkin. Marianne huus mulle että korjaa laukka ja sitten se juoksi sinne uralle seisomaan jottei poni pääsis uudestaan ohi.

Sain kyllä laukan alas ihan helposti. Mutta takaisin nosto ei vaan onnistunut :D Tuli hienot ravilisäykset ja lopulta laukka nousi suoralla ennen estettä. (Me olemme suuria kouluratsastajia. Lisätyt ravit ja laukanvaihdotkin me vedetään kun toiset ne hurvittelee, pah)
Esteen yli päästiin ihan hienosti ja se oli kyllä suurin este jonka olen ikänä ylittänyt. Aplodeja.

Nikkis, Simo, Roosa, Kaisa. Ja taas meidän vuoromme, ylittää tuo huikean iso este. Laukkaan ja menoksi. Se meni varsin hyvin. Taisin mä vähän taunoilla hypyssä ja lojahdin sitte kai vähän kaulalle etten jäis suuhun kiinni. Varsin asiantuntevasti se kuitenkin näkyi sujuvan.

Sitten lähdettiin hyppäämään noita kumpaakin estettä (tuolla ylhäällä on se paint-piirros) Ihmiset käveli siellä ylhäällä jollain voltin tapasella, sitten lähdettiin, kokorataleikkaa (tötsät oli vähän merkkinä) este, jolla laukan piti vaihtua. Sitten pitkällä sivulla ollut mahtieste. Ja toi kokorataleikkaan este on tossa toisiksi ylimmässä kuvassa :)
Simo, Roosa, Kaisa. Ja me :D Vähänkö mua taas jänskätti. Ajattelin ettei me millään päästä ton kokorataleikkaa esteen yli ku Pomo sillä pitkän sivun esteelläki tunki niin paljon pohjetta vasten. Pelkäsin myös ettei poni käänny kokorataleikkaalle tai jotain.
Laukkaan ja kokorataleikkaa. En välittänyt lainkaan reiteistä, vaan käänsin ponin ihan liian aikaisin (ja katsoin videoita yllättyneenä "mehän mentiin tötsien välistä :D") Sitten esteelle. Ja yli me leiskautettiin. Laukkakin vaihtui (en mä sitä tajunnut kun Marianne huuteli että hyvä, jatka jatka. Vasta videoissa tajusin että se meinas että laukka on oikea :D) Jatkettiin siitä kohti jättiestettä. Kaikki meni muuten ihan hienosti mutta hyppy epäonnistui mun osalta ja esteen jälkeen makasin kaulalla, toinen jalustin oli pudonnut. Mietin siinä maatessani että jaaha, kohta mä putoan täältä. Samaan aikaan taputtelen vaan ponia että hyvä hyvä, niin kiltisti hyppäsit :D No, Pomo hiljensi, joten en minäkään pudonnut. 


Sitten Nikkis, Simo, Roosa, Kaisa. Ja meidän viimeinen yrityksemme. Jälleen vedin mutkat suoriksi ja kokorataleikkaan este ylittyi ihan kauniisti. Laukka ei vaihtunut joten saimme käskyn vaihtaa sen. Kun otin raville, aloin pelätä hirveesti että nyt poni tunkee ohi sen esteen. Sain onnekseni laukan kuitenkin nousemaan tarpeeksi ajoissa ja päästiin yli jättiesteen. Huh hei.
Yksi putoaminenkin sattui (Nikkis), mutta muutenhan tämä tunti sujui varsin kivuttomasti ;)

Kun Nikkiskin oli hypännyt, siirryttiin loppukeventelemään. Vähän jännitti, onhan Pomo paha ja ilkeä poni. Vaan kuinka ollakkaan, se paha ja ilkeä poni ravasi rauhassa ja mukavasti ja keskittyi lähinnä puksuttamaan pitkänä ja rauhallisena :)
Sitten käyntiin.

Marianne tuli juttelee. "Hyvä Milla :D"
Kuulemma oli heti ekan esteen jälkee sellanen ilme että ok, nyt sit hypätää. Ja Marianne oli iha et jee jee :D
Ohjien pitäis pysyä kädessä paremmin. Nooh.

Mä ite olin hurjan tyytyväinen. Kyllä tää oli kaikkein miellyttävin estetunti ikinä. En vieläkään löytänyt sitä esteiden salaista viehätystä, mutta tällä kertaa oli toi esteiden hyppääminen jopa miellyttävää.
Ja tosiaan, tuntihan meni ihan superhyvin. Ainaki ku huomioi että;
Kolmas kerta ikinä ku hyppään
Eka kerta tänä vuonna
Eka kerta ku hyppään laukassa

Joten siis varsin hyvin :) Hah ja kävi loistava tuuri. Sain kuvaajan just sillon ku mun esteiden hyppääminen ei näytä ihan järkyttävältä :D Pomokin oli nyt varsin kiva. Ja kyllähän toi sujui niihin viime vuotisiin hyppelyihin verrattuna ihan tajuttoman hyvin.

Käveltiin ja sit keskelle. Alas selästä, poni talliin. Harjailtiin se Jonnasen kanssa ja lopulta lähdettiin keskustelemaan esteratsastuksesta. Aivan ja mun oli mainittava Jonnalle "Kai sä nyt kerrot kuinka paljon paremmin sä hyppäsit, ja kuinka sä vedit niitä parin metrin esteitä ;)"


VIDEO Videossa on noi kaikki pätkät ihan järjestyksessä ja laitoin siihen nyt kaikki hyppyvideot. Jonna siis kuvasi joka hypyn (näin hän sanoo, koitan uskoa häntä ;) )