Vakavasti otettavat tätiratsut

Ilmeisesti mä laskeudun hevosen tasolle. Mutta niinhän lapsienkin tasolle pitää laskeutua kun niille puhuu, jotta niin.
Tänään olen ajellut ympäri Turkua, ja en muuten eksynyt kertaakaan. Hah. Se on sitten toinen juttu montako kertaa ihan pikkasen törttösin toisten edessä. Njääh, tärkeintä on että pääsin minne piti.
Ja tallillehan mun oletettavasti piti päästä :)

Mulla oli Evita, tunnilla myös Sakari, Simo ja Pomo. Evita oli ensimmäisellä tunnilla. Istuskelin kentän laidalla keskustelemassa syvällisiä ja katselin tuntia. Lopulta kävin varustamassa Evitan ja lyllerrettiin kentälle. Kuolleetkin olisivat ohittaneet meidät.. Kuinka noloa.

Nooh. Nousin selkään ja lähdettiin kävelemään. Evita oli vähän laiskimus. Mummeli raahautui eteenpäin mahdollisimman hitaasti. Lähdin vähän pamauttelemaan ratsutammaani eteenpäin. Vähän hankalaahan se oli, lopulta se tuotti edes jonkinlaista tulosta. Hetkittäin Evita käveli reippaasti eteenpäin. Tehtiin voltteja, joille poni meinasi hyytyä. Kun tarpeeksi jaksoin ratsastaa eteen, liikkui hevonenkin edes suunnilleen eteenpäin koko voltin ajan. Kauhean raskasta tämä, heh. Ainakin reitti oli hyvä, mitä nyt pikkasen meinattiin oikoilla kulmissa.

Mariannen palattua jäätiin päätyyn ympyrälle. Ympyrä merkittiin neljällä tötteröllä, reitin piti olla kaunis ja pyöreä jotta voitaisiin harjoitella asettamista. Tarkoituksena oli asettaa sisäänpäin joka toisella tötsällä ja joka toisella sitten ulospäin. (ja kaulakin sai taipua, ei tarvinnut olla vain asetusta) Tötteröiden välissä piti suoristaa hevonen ihan rauhallisesti molemmille ohjille.
Aloiteltiin siis. Ensin tämä oli kamalan vaikeaa. Evita asettui ja taipui ihan ookoosti sisälle, mutta ulospäin se oli tyystin mahdotonta. Minä tuijottelin hevosen päätä (tykkään tuijotella hepan päätä jos koitan asetella/taivutella :D Mistäs mä muuten tietäisin kääntyykö se pää) ja en suonut pienintäkään ajatusta kääntämiselle. Tämä johti sitten suunnilleen siihen että Evita-raukka kuvitteli että haluan sen kääntyvän ulospäin ja sitten mennä tömpsöteltiin vähän pöllön puoleisesti siellä ympyrällä. Marianne auttoi ja totesi että ponia sopisi toki kääntää sen ulkopohkeen kanssa ja että mun pitäisi katsoa sinne minne menen. Kovin loogista ja se jopa auttoi. Eivät ne ulkoasetukset mitään täydellisyyden huipentumia olleet, mutta parempia. Lopputulos oli siis vallan hyvä: Evitan pää ja kaula kääntyivät niin ulos kuin sisäänkin, ulos vähän vähemmän mutta kuitenkin. Reitti pysyi suunnilleen, vähän heppa valui asetuksen puolelle, mutta se johtui siitä etten pystynyt pitämään hevosta suorasssa jos pää piti kääntää johonkin suuntaan. Ja tiedättekö mitä, Evita oli jopa tosi reipas! En sitten tiedä ärsyttikö sitä jo se mun venklaaminen, koko ajan väänneltiin päätä suuntaan jos toiseenkin, vai reipastuiko se mun aktiivisen pohkeenkäytön ansiosta. Vaan oli kuinka oli, se rillutteli reipasta käyntiä, näin lähellä ettei siirtynyt raviinkin.

Mutta kuinka moni yllättyy jos totean että sitten kun raviin piti lähteä niin sittenhän heppa oli tyystin väsähtänyt. Siinä minä potkin ja tuskastelin että josko pieni kurvikas voisi millään siirtyä raviin. Kyllähän se puolen ympyrän jälkeen siirtyi raviin, siihen "kuolleetkin-ohittavat" raviin. Kuinka ärsyttävää!
Minä yritin innostaa ponia etenemään. Ei auttanut, minä kuntoilin meidän molempien edestä kun Evita keskittyi hölköttelyyn ja käyntiin hyytyilyyn. Sitten meidän piti vielä kaiken lisäksi tehdä noita asetuksia ravistakin. Ensin koitin vain saada ponia eteen, eteen ja eteen. Lopulta päätin että pakko kai on koittaa suorittaa tehtävääkin, mutta sehän oli varsin säälittävää kun hevonen ei oikein muuta tehnyt kuin hyytyillyt käyntiin kun jouduin leikkimään sen ohjan kanssa. Sain mä sieltä muutamat asetukset sisälle, ulos ei oikein ottanut onnistuakseen.
Sitten vaihdettiin suunta ja jatkettiin vaikeaa esitystämme. Parit asetukset onnistuivat, muuten elukka hyytyili ja oli niin laiskimus. Lopulta luovuin toivosta, istuin alas ja kenkäilin otukseen vähän vauhtia. Helpottui kun saatoin keskittyä vain Evitan vauhdittamiseen, me melkein ravattiin kuin hevoset. Asetuksetkin onnistuivat paremmin, saattoi vasta-asetuksessakin tapahtua jotain.

Siirryttiin käyntiin ja laukat otettiin vuorotellen. Aloitettiin vasempaan, kovin vaikeaan kierrokseen. Huomasi että se oli vaikea kierros, samaten huomasi että Evita oli kovin väsähtänyt. Ei sieltä irronnut kuin hitusen ravia. Sain sitten raipan. Ja tota noin.. Sanotaanko että joo, Evita on tasainen. Tasainen ravi, kaikki liikkeet todella tasaisia ja pieniä. Paitsi silloin kun se menee sitä kaahailuravia tai railakasta laukkaansa. Silloin siellä on täydellisen mahdotonta istua. Tai en mä pysty. Pompin ihan hulluna siinä kiitoravissa, ja se sekopäinen "mennään täysii!" laukka on sellasta tehosekotusta etten mä siellä kyllä istu millään tavalla. Joten kun me se raippa saatiin, niin niin. Siis kyllä sieltä sitten nousi jonkun verran laukkaa, en kiellä sitä. Se vaan oli kamalaa. Mä en pysynyt siellä mitenkään, olin ihan sekaisin. Tiputin jalustimet ja Marianne huutelee ettei siellä mitään jalustimia tarvitse. Pah, osoitin sen täysin vääräksi heilumalla kyljeltä kyljelle ja makaamalla välillä kaulallakin. Olkoot kuinka muka tasainen ja olkoot kuinka mahdotonta pudota sieltä, mutta kyllä mä olen aina ihan varma että tipun sieltä. Roikun vaan niin taktisesti harjassa etten sentään alastaudu.
Mutta joo, kovin turhauttavaa tuo laukka. Se oli surkeaa. Mä en pysty istumaan siellä. Masennus. Mä osaan istua Sallinkin laukassa jo niin hyvin, sitten en pysty mummelin laukassa istumaan. Tosin se oli sitä epätasapainoista "juostaan-täysillä-karkuun" laukkaa. Silti.

Vaihdettiin suuntaa ja tyrkkäsin raipan pois. Ensinnäkin Evita oli jo kerännyt tarpeeksi kierroksia loppulaukkohin, ja sitä paitsi mä mieluummin vaikka löllötän laiskaa ravia eteenpäin ja yritän nostaa laukkaa, kuin pompin ja hytkyn kuin idiootti siellä kyydissä kun en osaa siellä istua. Aijai.
Evita tosiaan oli innokas, ihan reipas. Laukka nousi vähän löllösti kuitenkin, mutta tulipahan vähän sitä laukkaa. Ja onnistuin istumaankin kun laukka oli jotain muuta kuin ihmeellistä kaaahausta. Se vaan kun sitten kävi jotain ja jotenkin mystisesti saatiin se jalustimen kumilenkki lentämään :D Marianne haki sen ja iski sen paikoilleen. Tänä aikana päätin että vielä on saatava laukkaa, parempaa laukkaa.
Siinä me mentiin. Oltiin ihan vakavia pienen, pyöreän ja kirjavan kanssa. Tassuteltiin eteenpäin ja sitten nostettiin laukka. Nousi hyvin, vaikken muistakaan nousiko se käynnistä vai ravista. Ja sitten annettiin palaa. Istuin kyydissä ja kannustin ponimusta eteenpäin. Evitakin oli ihan vakavana suorittamassa, mummeli paineli eteenpäin kovin nätisti. Se keräsi jopa pikkasen vauhtia, joten harjoitin taas tätä mun täydellisyyttä hipovaa kevyt istuntaa, heh. Paineltiin innokkaasti menemään, sitten vaan poni käyntiin ja kehuja taitavalle mammalle. Mä olin oikeastaan jo ihan epätoivoinen ton laukan kanssa, se oli hirveää. Vaan tuo viimeinen pätkä oli niin hyvä, että siinä suorastaan unhoitti aikaisemman epäonnistumisen. Oikein positiivista.

Otettiin vielä vähän kevyt ravia ympyrällä. Päästin Evitaa pidemmälle ohjalle ja koitin vähän asetella sitä. Mammarainen alkoi kiskomaan ohjaa jo pikkasen enemmän, ja oli muutenkin kovin väsähtänyt.
Jäätiin siitä käyntiin, tehtiin vähän s-kirjaimia. Teräshermo-Evitakin jopa säikähti. Se kauhistui mökää katsomossa ja oikeasti laukkasi karkuun iso maha heiluen ;) Lopulta muumimamma vakuuttui ettei hän ole kuolemanvaarassa ja taipui ihan kivasti vaikka vauhti olikin kovin kuollutta.

Marianne oli ihan tyytyväinen läpi tunnin. Se vaan kun poni oli kovin hidas, kheh. Mutta taipui se kuulemma kuitenkin kivasti ja silleen.
Ja kehuja mun istumisesta, niin on hyvää ja kivaa. Se on kiva, oikein mukavaa että jotain osaan. Mutta mä en silti ymmärrä mikä siinä mun istunnassa on muka niin hyvää että kaikki sanoo siitä :p Könöttelen eteen ja kädet on ihan suorina ja jalat harittaa. Ylipäänsä mun istuminen näyttää mun mielestä lähes samalta kuin kaikkien muidenkin. Ilmeisesti siinä kuitenkin on oltava jotain kun niin monet sitä kehuu. Tämä on mysteeri, todella. Tai sitten kaikki vain huijaavat minua.
Joo, mutta olin pohjimmiltaan kovin tyytyväinen pieneen mummeliin. Ajoittain pieni epätoivo, mutta se taipui ja asettui kivasti (myös vasta-asetukseen jota en ole tyyliin ikinä kunnolla tehnyt) Ja viimeinen laukkapätkä oli kovin mukava.

Käveltiin ja keskelle. Sitten vain alas ponin selästä ja talliin. Ja voi pientä raukkaa :D En mä tiedä oliko siellä muka noin kuuma, vai tekikö Evita muka niin raskaasti töitä vai mikä mielenhäiriö sillä oli, mutta se oli kauttaaltaan ihan märkä. Ehkä se on talvikarva.
Vaan oli miten oli, sen oli päästävä pesulle. Se vasta olikin jänskää. Suoriuduin kuitenkin ihan itse, luotin siihen että Evita tosiaan on kiltisti ja nätisti. Ja olihan se, mä pesin ponin kunnolla ja hartaasti ja tehtiin siinä vähintään Niagaran putous siihen tallipihaan. Mutta musta oli niin kiva katsoa kun se lika oikein valui pois Evitasta. Heh.
Poni vain pois ja lähtöä tekemään.