Harhakuvia

Näinpä se on taas todistettu että yleinen negatiivisuus yleensä auttaa. Oikeastikin, jos olisin eilen hehkunut että jippii, huomenna ratsastamaan, niin tunnit olisivat peruuntuneet. Kun nyt sitten käytin kaiken energiani perumisviestin odotteluun (ja kun sitä ei tullut, niin epäilin että mut on vähintään unohdettu ja joudun tekemään mukavan pakkas-pyöräily-matkan tallille ja saman tien takaisin) niin kappas vain, tunnit olivat sittenkin!
Negatiivisuus ja pessimistisyys ovat ystäviämme (:

Mä olen ollut niin negatiivinen tässä viime aikoina, mutta hei, tänään voidaan jo vihdoin vaihtaa linjaa! Tosiaan, tunnit olivat tänään, ensimmäinen hyvä asia. Ja hei, vaikka oli lunta ja pakkasta niin minä olin silti jopa ihan iloinen. Tai pystyin näkemään talven valoisat puolet. Tämä koko asetelma muuttuu nyt niin täysin, että koko päivä alkaa tuntua pikemminkin haavemaalta, jotenkin kaikki meni niin kuin toivoin ja olin iloinen. Mukavaa.

Pyöräilin tosiaan tallille ja wau, onpa siellä jo valoisaa :) Neljältähän aurinkokin paistaa vielä (no joo, jossain horisontissa. Mutta paistaa joka tapauksessa)
Taulun kävin lukemassa ja olin suoranaisen yllättynyt, mun toiveeni toteutui ja sain Elviksen. Tunnilla myös Pomo, Nikkis, Evita, Roosa ja Simo, sekä Kalifornia kävelemässä. (eli pikkasen ahdasta. Kaipa siihenkin pitäisi totutella, ei pidä tottua liian hyvään) Elvis oli ollut ekalla tunnilla, joten kävin hiukan katsomassa tunteja, yllätin ihastuttavat tuntilaiseni ("hei, olen täällä taas!") ja lopulta harjailin pientä keltaista ihan vähän.

Mua pyydettiin auttamaan Simppelin kanssa, jotenka päätin leikkiä hevoskuiskaajaa Elviksen kanssa (mun paha tapani, leikin ponilla kuin se olisi My Little Pony) No ei, mutta tallin ovet olivat kiinni, joten kokeilin riittääkö ponin älykkyysosamäärä siihen että se pysyisi karsinassa, eikä lähtisi haahuilemaan. Hienosti onnistuikin, kerran kävin muistuttamassa ettei ole soveliasta lähteä käytäville tinttaroimaan. Muuten poni seistä nöpötti paikoillaan ja vilkuili käytävälle lähes epäuskoisena. Minä laittelin Simoa kuntoon ja vahdin keltaista kuin haukka.
Joo, valitettavasti Elviksen rauhaa käytiin vähän häiritsemässä jonka johdosta hän päätti kuitenkin karata sieltä. Heitin eläimen takaisin kotiinsa ja sen jälkeen hän osasi taas seisoskella nätisti. Ihan tälleen vakavasti voisin harkita hevoskuiskaajaksi ryhtymistä (; (Njoo, eikä toki oltaisi kokeiltu tällaisia pöllöjä ideoita jos olisi ollut oikeasti vaarana että ratsuhumma karauttaa ulos häntä tötteröllä. Enkä kyllä minkään muun otuksen kanssa muutenkaan, Elviksessä on se hyvä puoli että hän on niin herkkä mieleltään. Hän tajuaa asioita pienemmällä kuin jotkut muut, vähän hitaasti, mutta tajuaa kumminkin. Niin ja hei, Elvis on niin fiksu ja filmaattinen, se on niin kiltti Pullaponi ettei se koskaan osaa tehdä mitään pahaa ja mites mun litania nyt menikään)

Heitin Elviksen nopeasti varusteisiin ja sitten odoteltiin pikkaisen että Simppeli olisi valmis ja että jaksettaisiin lähteä. Ja jatkoimme kuiskailua, poni otti tasan yhden askeleen ulos karsinasta, sitten hän seisahtui katselemaan kuin pölvästi. Ihan fiksu se on, heh.
Lähdettiin kentälle, mutta jätettiin se mun seuraava idea "nyt poni kävelee mun perässä vapaana ja sit ratsastellaan ilman varusteita ja ollaan ihan parhaita" (;

Iinan kuva

Elvis oli vähän sellaista perässä vedettävää mallia kun taaperrettiin kentälle. Minäkin olin ihan varustautunut, tiedättekö kun viime viikolla oli tuulitakkia, niin tänään taas löytyi kaikki toppahousuista lähtien. Ja oikeastaan jopa totesin etteivät ne toppahousut olleet niin kamalat ratsastaessa kuin muistin. Vaan kyllä mä silti toivon pientä lämpöä, jottei niitä tarvitsisi laittaa.

Kentälle ja kiipesin harvinaisen vaivalloisesti kyytiin. Lähdettiin siitä kävelemään alkukäyntejä. Poni oli varsin mukavan oloinen heti alkuun, se käveli reippaasti ja tuntui koko ajan jotenkin hyvältä. Fiilis oli hyvä, Elvis tuntui ihan rennon rauhalliselta, mutta kuitenkin reippaalta. Tänään tykkäisin käyttää sanaa letkeä. (Letkeä tarkoittaa meillä nyt tänään sellaista kuin reggae-musiikki on, letkeää. En mä edes osaa nyt kuvailla muuten)
Pystyttiin jotenkin kivasti vain kuljeskelemaan. Ei tarvittu päämäärää, kunhan vain letkeästi ja päämäärättömästi mentiin ja silti kaikki tuntui tosi hyvältä ja toimivalta. Taisin kyllä pääni jäädyttää, teksti kökköää ihan hirmusesti :D 

Eli joo, alkukäyntejä käveltiin ja poni tuntui varsin hyvältä. Tiedä sitten johtuiko vain viime viikon tuskallisuudesta ja sitä edeltävästä tauosta, mutta joka tapauksessa olin oikein hyvillä mielin. Välistä sai hieman pohkeella muistuttaa etenemisestä, mutta pääasiassa poni eteni hyvin ja totteli jalkaa jopa oikein nätisti. Pulla kyllä pikkaisen hörötteli taas ulospäin ja pimentoon. Lähdinkin keskittymään kulmiin, asettelin vähän sisälle ja voltteja ihan reilusti. Lähdin ihan rauhallisesti asettelemaan ponia volteille, ensin otettiin pienempää ja lopulta haettiin vähän läpikin sitä asetusta. Tämä onnistui ihan nätisti, ja aika pitkälti ponin keskittyminen pysyi minussa, eikä kaikessa muussa hirmusen kiinnostavassa.
Tosin jos nyt vertaillaan jokunen tunti taaksepäin, niin tänään ei löytynyt sellaista pyöreyttä kuin välistä on tullut. Siis välillä poni suorastaan pamahti, nenä meni alemmas (epäilen että liiankin alas ja syvälle) ja hetki kuljettiin "kaula kaarella" (inhoan tuota sanaparia koska se kuulostaa heti siltä että väen vängällä väännettiin kaula nippuun) mutta sitten se aika nopeasti nousi sieltä ylemmäs. Ei tuntunut tulevan niin pitkiä pätkiä sitä pyöreyttä, ei niin kestäviä, eikä kovin rauhallisia. Ne olivat juurikin pamahduksia alas ja ylös, vuoronperään. Emme kuitenkaan stressaneet asiaa sen enempää, Elviksellä oli muuta katseltavaa, ei hän malttanut niin hyvin keskittyä. Ja muutenkin on nää viime tunnit olleet tämän osalta hakusessa. Mutta pätkätkin on suuria saavutuksia ja olemme matkalla kohti pysyvämpää lopputulosta. Vaan tämä on toki pakko mainita, jotta voin seurata myös tätä asiaa tässä omassa mielessäni.

Taidan jatkaa näillä Iinan kuvilla loppuun asti :D

Sitten lähdimme kevyt raviin. Poni lähti raviinkin sillä samalla ihastuttavan letkeällä tyylillä. Sillä ei ollut kiire, mutta se kuitenkin eteni oli todella kiva. Valitettavasti meillä oli sitten jotain merkillisiä erimielisyyksiä ravatessa, poni kun kuvitteli että on ihan okei ravailla uraa pitkin toisten perässä! Ei, ei, eihän se toki niin käy. Hetki me asiasta väännettiin ja lopulta sain tahtoni läpi ja sen jälkeen poni toimikin lähes ajatuksen voimalla. Tämän pikku väännön ja pienen säikähdyksen (Nikkis skitsosi autoja, Elviskin toki järkyttyi ja laukkasi pikkuisen karkuun) johdosta se rennon letkeä ravi muuttui harmillisesti vähän alta kipitteleväksi. Koitin kevennellä rauhassa ja sitten tehtiin voltteja, ympyröitä ja joitain nimeämättömiä kuvioita kun tuli vähän ahdasta aina välistä. Asettelin ponia, hidastin sitä ja koitin saada sen ajatukset siirtymään kipittelystä ja muiden hevosten kytsäilystä ihan johonkin muuhun. Ja tänään olin niinkin julma että joka kerta kun poni koitti hidastaa ja mutkitella toisten hevosten ollessa muka liian lähellä, niin minä sitten vähän potkaisin otuksen liikkelle ja suoralle reitille. Eikä ilmeisesti turhan pahasti hänen maailmansa ollut järkkynyt, sillä tämäkään kaltoin kohtelu ei aiheuttanut kohtauksia tai hirmuisaa alta juoksentelua.

Kyllä se kevyt ravi alkoi löytää jonkinlaista muottia kun päästiin yli tästä järkyttävimmästä vaiheesta. Tahti alkoi säilyä mukavan etenevänä ja ponikin käänteli välistä korviaan minuun päin. Pääkin laski alemmas ja löydettiin taas niitä erittäin hetkittäisiä pyöreyden osia. Tänään päätin muuten taas pitkästä aikaa että voisin nyt edes Elviksen kanssa opetella tuntemaan oikean kevennyksen. Ainoa ongelma oli se, että lihasmuisti aina huijasi minua ja kurkkasin lähes joka kerta kumpi kevennys mulla on. Dääm, mutta ainakin niinä parina kertana kun muistin olla katsomatta, niin kyllä mä sen tunsin. Eli seuraava haaste, opettele olemaan katsomatta ja tunnustele ensin.

Tehtiin kevyt ravista muutamia käyntisiirtymiä kun niitä pyydettiin tekemään. Otin taas mahdollisimman kevyitä siirtymiä, niin paljon istunnalla kuin osasin. Kaikki meni muuten ihan tosi kivasti, ainoa ongelma oli se pikkuravi jota alkuun tarjottiin käynnin sijaan. Alkuun se toimi myös niin, että kun siirsin käyntiin ja yritin nätisti pyytää käyntiä reippaammaksi niin Elvis hyppäsikin heti takaisin raville. Kun sitten pari kertaa siirsin herran käyntiin takaisin alkoi tuo jopa ymmärtää ettei jokainen pohkeen heilahdus tai muu pyyntö tarkoita ravia, vaan voisi ihan jopa kävellä eteenpäinkin.
Muuten homma sujui ihan kohtuu kivasti. Poni siirtyi käyntiin, vähän myöhässä tosin. Mutta pienillä avuilla kuitenkin. Käyntiä saatiin reippaaksi ja raviin siirtymäkin tuli ihan mukavan nopeasti. Ja okei, oli meillä vielä yksi ongelma. Elvis kun kuvitteli että raviin siirtymä tarkoittaa epämääräistä kaahailua. Jouduttiin sitten etsimään aina tiettyä rentoutta ja rauhallisuutta siirtymien jälkeen.

Käveltiin hetki. Ja täytyypä sanoa että kylmä ei ollut, ei niin alkuunkaan. Ainoastaan mun hiukset ja ponin koko olemus paljastivat että kylmä oli - oltiin ihan kuurapartoja. Mutta kylmä ei tullut, kädet liikkuivat koko ajan niin paljon kun vääntelin sen asetuksen kanssa ja jalatkin ilmeisesti jotain duunasivat.
Otettiin välikäynneissä s-kirjaimia. Poni taipui oikein nätisti ja syvälle, ei tässä oikeastaan ollut ongelmaa. Vähän se suoristui välissä, mutta eipä sekään niin maata kaatavaa ollut. Poni oli kuitenkin rento ja taipui kun kunnolla pyysin, se oli oikein hyvä.

Seuraavaksi otettiin harjoitusravia, laukka jäi ohjelmasta koska kenttä oli kovanpuoleinen. Elvis ei kuitenkaan tuntunut ymmärtävän tuota viimeistä ja hänen näkemyksensä harjoitusravista oli jotain sellaista: "kipitellään, tosi kovaa, mennään vaan, jännitytään, hihihiii!!" Istuin ihan rauhassa, etsin taas sen tylsän ja suoran istunnan jota ei häiritse yhtään mikään. Samaten jankutin itselleni että en saa ryskyttää, vaan pysyn paikoillani. Piste.
Sen jälkeen ei muuta kuin ympyöitä, asettelua ja hillitöntä pidättelyä. Se oli vähän vaihtelevaa. Siis kyllä se poni rauhoittui voltille, asettuikin oikein nätisti jos sain vietyä asiani läpi. Sen jälkeen se saattoi hetken kulkea suoralla korvat minuun päin, pyöreämpänä ja rauhassa. Mutta sitten se taas saikin jonkin syyn pamahtaa sieltä ylös ja lähteä kiitämään. Ja taas aloitettiin alusta, heh. Olin ensin tosi iloinen kun löydettiin rauhallisuutta suorillekin, välillä taas itkin verta kun poni ei rauhoittunut kolmenkaan volttiympyrän jälkeen. Tähän kun lisättiin vielä se, että Evita kompuroi. Ja tämähän oli ponista ihan vallan hirmuista :D Hui, sen jälkeen kipiteltiin ihan jännittyneinä ja ulos mulkoillen, tiedä häntä vaikka kenttä olisi yrittänyt syödä pikku-Evitan. Mitähän sitten voikaan käydä vielä pienemmälle Pullalle?

Kyllä siinä aikaa meni, kauan jouduin vääntämään ja rauhoittamaan ponin aina uudestaan ja uudestaan. Lopulta tahti alkoi kuitenkin jo pilkotella. Elvis pysyi paremmassa tahdissa, ja ne kipitykset olivat vähemmistössä. Kokeiltiinkin sitten tehdä pari pysähdystä mahdollisimman suoraan ravista. Ihan hyviähän ne olivat. Heh, se vaan kun kerran pysäytin, sitten Marianne kehuu että jopas oli kiva pysähdys ja "alkaako ponin säädöt löytyä?" Minä pahaa aavistamattomana maiskautin ponille kun ravi ei tuntunut käynnistyvän ja samaan aikaan vastasin että juujuu, poni alkaa tuntua jo ihan hyvältä. Samalla hetkellä Simo tekee jonkun sivuaskeleen mun maiskautuksesta intoutuneena, Elvis toki järkyttyy tästä ihan suunnattomasti ja lähtee kiitämään sitä harjoitusravia jälleen ihan poissa kontrollista ja minä koitan sitten taas lähteä pyörittämään jotain volttia jotta saisin keskittymisen takaisin muhun, mutta poni vain skitsoilee ja kipittää pää ylhäällä tuijotellen varmaan tähtitaivastakin. "Siis vaikkei se nyt ihan just näytä siltä :D"

Poni rauhoittui takaisin kuulolle kohtuu nopeasti, ja otettiin vielä hitusen sitä harjoitusravia ennen kuin lähdettiin keventelemään. Tuttuun tyyliini linnottauduin ympyrälle ja toivoin löytäväni sitä eteenalas-valumista ja rentoutta edes loppuraveihin. Vaan kuten todettua oli poni tänään jotenkin jännittyneempi jonka takia ei siitä kevyt ravistakaan oikein tullut mitään. Etsin sitä samaa fiilistä, asetin mahdollisimman syvälle, kevensin hitaasti, ajattelin zeniläisiä asioita ja odotin että kyllä poni varmaan tänäänkin lähtee valumaan alas, jolloin uskallan ohjaa päästä. Vaan ei se kyllä tänään toiminut niin, ei yhtään. Poni vain kipsutteli riemuissaan ja pää pystyssä, saattoi se sekunniksi asettua, mutta jos ohjaa päästin puoli milliäkään niin johan se pää räjähti ylös ja vauhti kasvoi kaksinkertaiseksi. Melkein ainakin.
Ensimmäiseen suuntaan vain pohdiskelin että mitäpä nyt, Elvis ei ole yhtään niin yhteistyöhaluinen kuin yleensä. Kun vaihdettiin suuntaa niin päätinpä vaihtaa taktiikkaa, sillä mä todella halusin saada sitä loppuravi-fiilistä. Yleensähän mä olen odottanut ponin rentoutuvan jotta voin hyvillä mielin päästää ohjaa. Tänään päätin että minäpä päästän ensin ohjaa ja sen jälkeen toivon että poni rauhoittuu. Harvinaisen nerokas suunnitelma, ja yllättäen se jopa toimi, ja vielä ihan ilman ruumiita! Päästin ensin yhden stopparin ja koitin vaan pruuailla rauhoittavasti ja koko ajan asetella kevyesti jotta poni tajuaisi valua alas (ja jottei se keksisi pelästyä mitään) Vaikka ensin tuntui ettei poni tule ikimaailmassa hidastamaan tai valumaan, niin mitäpä vielä. Lähes samantien pää lähti pikkaisen eteen ja pikkaisen ehkä jopa alaskin. Kyllä se sieltä nousi ylöskin, mutta pysyi ihan ookoosti alhaalla ja oli ihan miellyttävän tuntuinen. Niiinpä päästin vielä sen toisen stopparin ja paineltiin menemään. Poni nyt nousi ylös useammin kuin aiemmin, samaten ravi oli reippaampaa. Kuitenkin tuntui siltä että poni on ihan ymmärtänyt ettei tarkoituksena ole paiskoa ratsastajia tantereeseen ja päätin tänään luottaa Pullaan ja siihen, ettei se nyt lähde omiaan kiitämään vaikka ravi reippaampaa olikin.

Tämän jälkeen käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.

Minä olen oikein tyytyväinen :) Tänään oli jänskempi päivä, joten ei löydetty niin uskomattomia fiiliksiä tai saavutuksia mitä ollaan tässä viime aikoina onnistuttu saamaan. Muttei ollenkaan huono, ja olihan siellä pakkastakin ja kaikkea. Virtauttaahan tuo, ainakin sen ainaisen vesisateen jälkeen.
Ja siis kuitenkin. Poni asettui ja taipui tänään ihan mukavasti, ainakin suurimmaksi osaksi ilman mitään ihmeellistä vääntöä. Se ei myöskään ihan pöllöjä pelkäillyt, muiden mukana ja olihan se hurjan kuuloista kun Evita mennä möngersi siellä :D Ja vaikka virtaa oli välistä vähän liikaa, niin löydettiinpä edes ajoittaisia rentoutumisia. Ja totta kai olen aina tyytyväinen kun tunnen kevennykset (wuhuu!) ja kun pystyttiin ravaamaan pidemmällä ohjalla. Vaikkei se ehkä fiilikseltään ollut niin hieno kuin aiemmin, eikä niin rento, niin ainakin me pystyttiin se taas tekemään vaikkei ihan täydellistä rauhaa onnistuttukaan luomaan. Joten olen tyytyväinen :) En vaan taida vieläkään päästä sillä kuin tämän yhden kerran peräkkäin, dupdup..

Käveltiin ja keskelle. Alas kuuraponin selästä ja lähdettiin talliin. Ilmeisesti meidän pitäisi vielä reenata tätä hevoskuiskaaja juttua tässä kohdassa kun talliin mennään. Elvis käveli joo ihan asiallisesti, mutta kun yhtään se ei seissyt paikoillaan jo mä pyysin. Siinä se lähti töpöttämään kun etummainenkin, eihän se nyt käy laatuun :D
Poni karsinaan ja varusteet pois. Siitä korttia kirjaamaan ja matkaamaan kohti kotia, tuossa hyytävässä pakkasessa. Heh, ei siellä oikeasti ollut niin kylmä. Ainakaan nyt siis. Pullaponin rakkaus lämmitti minua. Luulen kyllä että tää on vähän yksipuolista nyt, Elvis ei taida arvostaa sitä kun haukun hänen arvoisuuttaan koko ajan :D

Muttamutta, nyt ensi viikkoon ja tiistaihin (toivoakseni ainakin) saapas nähdä mitä silloin tulee. Ei sillä oikeastaan ole väliä.

Kunhan ei oo Pomo.

Eikä Kaisa.

Eikä kauheen mielellään Evitakaan.

Mitä kävi Millalle joka ei muuten koskaan valittanut ja kaikki kävi ja oli kivaa :D