Ajatuksen poikasia

Tässä olen hitaasti mutta varmasti korjaillut noita tekstejä. Olen jo (ainakin melkein) syyskuussa 2011! Kyllä se tästä. Seuraavaksi tulee jo ensimmäinen ratsastus Nikkis-ponilla, hih. Niin söpöä. Silloin me oltiin pieni porsasteleva poni ja pieni aloittelija-Milla. Silloin minä olin yksi niistä pikkuisista joita poni kuskaili ihan vaan huvin ja urheilun vuoksi, sitten vähän mätkähdeltiin tantereeseenkin.
Osat ovat vaihtuneet. Kehitystä on siis tapahtunut.

Mä olen päässyt ohi jo ensimmäisen Roosalla ratsastuksen, leirin, muutamien putoamisten. Ajatusmaailma oli niin erilainen että se on ihan uskomatonta. Nykyään on kaikki ihan eri tavalla. Paremmin, toki.
Vaikkei ehkä silloin olisi näin suuresti rassannut loivien kolmikaarien munaaminen :D

Silloin minä olin niin suuresti rakastunut Roosa-poniin. Minä niin suuresti jänskäsin Elvis-ponia. Sulonkin kanssa olin yksi pikkutytöistä, joita poni raahasi minne mieli. (vaikken ehkä ihan niin pieni ollut silloinkaan. Mutta pienempi) Mulla on nykyään niin hauskaa kun lueskelen noita kertomuksiani "villistä Elvis-ponista" Hah, villistä.. Silloin oli kaksi vauhtimääritelmää - liian reipas = poni kipsutti ehkä pikkasen liian kovaa, välillä ehkä kunnollista vauhtiakin ja hyvä tahti johon ei tarvinnut vaikuttaa = löntystely eteenpäin, vauhti jossa ei tarvinnut pelätä. Ja toki nerokkaana toverina tuli aina kiikuttua ohjissa kiinni etukenossa kökkien jos poni yhtään eteni, olihan se niin hurja ja villi poni. Mitä jos se vaikka säikähtää tai lähtee menemään.
On se mukavaa että nykyään menee jo niin paljon paremmin.

Suurin syy siihen miksi aloin nyt kirjoittaa, on oikeastaan se, että haluan jatkaa positiivisuutta. Ei se edellinen tunti kuitenkaan noin masentava ollut.

Ja hei, itse asiassa olen tässä miettinyt. Pohtinut.
Keväällä mulla oli suorastaan suru puserossa, en osaa ratsastaa yhdelläkään hevosella. Kuitenkin sitten tuli Salli - ainoa hevonen johon koskaan olen saanut sen saman tatsin joka mulla on kaikkien näiden ponien kanssa. (tosin ei Sallin kanssa ihan sitä "osaan ratsastaa tätä aina ja ikuisesti" tullut. Mutta siihen tuli se tatsi) Sen jälkeen sitten Elvis.
Elviksen kanssa sain niitä suuria onnistumisia, niitä joita en odottanut vielä pitkään aikaan. Kevennykset aloin tuntemaan kunnolla, ponia sai pyöreämpään suuntaan, loppuravit lähtivät toimimaan, ponia sai rennoksi, mua ei enää jännittänyt. Ponista tuli virallisesti Pulla ja mulla oli oikeasti poni, jota tunsin osaavani ratsastaa. Vaikka välillä on vaikeaa, niin periaatteessa voin jo omalla tasollani sanoa osaavani. Saan näitä perusasioita, saan näitä mulle suurempia juttuja onnistumaan. Poni kulkee, poni on kiva. Kaikki on hyvin.

Ja nyt kun aloin miettiä.. Mullahan on oikeastaan kaksi ponia. Kaksi ponia joilla mä omasta mielestäni osaan ratsastaa.
Toinen on oletettavasti Nikkis.

Ei se vielä kesällä. Kesällä aloin pikku hiljaa luottamaan siihen etten tipu sieltä, poni meni muuten ihan ookoosti. Mutta ei se silti niin hyvin vielä kesällä mennyt. Mutta nyt talvella. Ja varsinkin näinä kolmena viimeisenä tuntina on alkanut tulla se sama fiilis joka on Elviksen kanssa. Oikeasti alkaa tuntua että mä jopa osaan ratsastaa Nikkistä ja että sen kanssa onnistuvat myös nämä suuremmat asiat, asiat jotka olen sen Elviksen kanssa harjoitellut.

Miettikää nyt, Elvis oli se ensimmäinen jonka kanssa pystyin oikeasti ratsastamaan loppuraveja pidemmin ohjin. Sain ponin itse ratsastettua siihen kyllin rentoon ja tarpeeksi pitkänä olevaan moodiin. Muiden kanssa se ei ole onnistunut. Ennen kuin nyt sitten Nikkiksen kanssa. Samalla tavalla kuin Elvis, Nikkiskin pamahtelee ylös välillä. Joskus se taas valuu ihan omatoimisesti, liikaa väsyttyään. Pointti on kuitenkin se, että minä uskallan antaa sitä ohjaa, saan ponin alas ja rauhoittumaan (ei kipittelemään pää pystyssä). Nikkiksen kanssa tuntuu, että se loppuravi-ajatus on samanlainen kuin Elviksen kanssa. Se sama asia toimii. Ja minä luotan poniin tarpeeksi, luotan kyydissä keikkumiseeni, jolloin uskallan sitä ohjaa jo päästää. Ja Nikkiksen kanssahan ollaan jopa askel pidemmällä, sen kanssa ollaan menty myös suoralla uralla. Mutta poni onkin väsyneempi kuin Elvis, joten sen kanssa uskaltaa paremmin.

Kevennykset olen tuntenut tässä parin tunnin ajan Nikkiksenkin kanssa. En mä Elvikselläkään aina tunne, mutta kenenkään muun kanssa en ole ainakaan näin vahvasti siihen kyennyt. En ole ihan varma olenko Pompelin kanssa edes kokeillut, mutta niin.

Ja sitten mulle se tärkein asia. Mä olen alkanut luottamaan myös Nikkikseen todella vahvasti. Tuntuu että olen oppinut tuntemaan ponin paljon paremmin kuin ennen. Tietää mitä se tekee, milloin se tekee. Pystyy ennakoimaan. Välillä se yllättää kuten Pullakin. Kuitenkin suurimmaksi osaksi on hyvinkin luottavainen olo. Mä luotan suunnattoman vahvasti siihen ettei Nikkiksen selästä voi pudota, kuten ei Elviksenkään. Se on vain mahdotonta.
Mä luotan siihen että Nikkiskin osaa käyttäytyä, vaikka se välillä hieman porsasteleekin. Se ilman satulaa ratsastelu kuitenkin vahvisti sitä näkemystä ettei poni oikeasti ole ilkeä. Muutenhan minä olisin lennellyt sieltä miljoonia kertoja.
Nikkiksen kanssa mä uskallan paremmin ja enemmän kuin muiden. Ainoastaan Elvikseen luotan enemmän (niin, esimerkiksi ilman satulaa menisin edelleen mieluummin tuon isomman kanssa :D)

Tällä hetkellä mulla on kaksi ponia. Kaksi keltaista ponia.
Kaksi joita tunnen osaavani ratsastaa. Joihin luotan todella paljon. Jotka tuntuvat tutuilta, turvallisilta. Joita osaan tietyllä tavalla korjata, tiedän mitä voin pyytää.
Molempien kanssa on myös ongelmia. Tietenkin on. Kuitenkaan ne eivät ole niin vahvoja tai suuria kuin muiden kanssa.

Kaksi keltaista. Heh, kuten todettua, on aikamoinen kohtalon oikku että tällä hetkellä mulle sopivimmat ponit on molemmat keltaisia. Keltainen ei edes ole kiva väri hevoselle.

Oli kuinka oli, minä olen tyytyväinen. Tuntuu että olen saavuttanut todella paljon. Jo se oli suurta, että mä sain sen yhden ponin jonka kanssa osaan, johon luotan. Ja nyt niitä on kaksi.

Karu mieli taikka kevyt olo

.. Niin. En mä oikeastaan edes tiedä. En tiedä miksi olen näin pettynyt itseeni. Huoh.

Tallille tänään. Tuuli taas kuin olisi maailmanloppu ollut käsillä, hyvä kun ei ponit lähteneet lentoon. Taulua lukemaan ja mulla oli Nikkis, kuten olin arvellutkin. Poni oli kaikilla tunneilla ja meidän tunnilla riemullisesti Laki, Vinski, Evita, Elvis, Pomo ja Kaisa. Jes..
Kenties se helpottaa, tänään kun oli viimeinen pimeä tunti, ensi viikolla mekin ratsastetaan valossa! Ihan tosi mageeta.

Menin katselemaan tunteja, keksin Nikkiksen taikasanan ("kohta se lähtee lentoon" -> poni ampaisee saman tien täyteen laukkaan ;)) ja sain mennä laittamaan Elviksen pois tunnin jälkeen! Sain, nimenomaan, ja mulla oli kauhean hauskaa. Pulla oli kovin söpönen kun se tulla tepsutti tallille ja harjailin sen sitten ihan karvattomaksi. Tai ainakin yritin. Elvis on muuten ihan hirmuinen karvaeläin, se on pieni ja pörröinen :)
Katselin vielä tunteja ja lopulta se meidänkin tunti alkoi. Hyvillä mielin siis ponin luo ja kohti pimenevää iltaa.

Vitsit kun mä tiedän että nämä on ihan moust tylsimpiä :D Mutta ensi viikolla on jo huhtikuu, josko saisin jonkun raahattua. Edes videoimaan siis.

Selkäydyin väärältä puolelta ja lähdettiin sitten taapertamaan pienen keltaisen kanssa. Se oli ihan asiallisen oloinen, ei kyttäillyt mitään, hiukan ehkä laahusti. Kannustin ponia etenemään ja otin muutamia voltteja joilla koitin taas parhaani mukaan hakea sitä asetusta. Nikkiksen mielestä paljon kivempaa oli taas se ohjan perässä sisälle tunkeminen, joten asettelu jäi jälleen hieman hutiloiduksi ja pieneksi. Mutta kyllä mä jonain päivänä honaan sen, miten ponin saa pysymään paikoillaan ettei se vain valu sisälle. Alkukäynnit sujuivat ihan leppoisissa merkeissä, rouva kulki kuten piti ja minä lähinnä tahkosin asetuksen kanssa. Tosin olihan ponin se yksi porsastelukin otettava, hän yllättäen siirtyi laukkaan ja laukkasi pari askelta ennen kuin sain tarpeeksi voimaa ponin pysäyttämiseen. Heh, varsinainen possu, se vain siirtyi laukkaan, laukkasi rauhassa, muttei kuitenkaan antanut kiinni ennen kuin käänsin siinä samalla. (Poni oli ilmeisen väsynyt kun ei lähtenyt kunnolla menemään)

Mariannen tultua otettiin hieman väistöjä, jotta saataisiin jatkettua viime viikon teemaa. Otin ihan vain takapään väistätyksiä uraa pitkin. Väistettiin vain vasempaan kierrokseen ja täytyy sanoa että se meni ihan kivasti. Pätkittäin saatiin erittäin onnistuneen oloisia askelia, välillä tuli jotain onnistuneen puoleista. Sitten oli tietysti myös hetkiä kun ponilta kääntyi vain pää, eikä takamus tuntunut liikkuvan mihinkään suuntaan. Olin kuitenkin yhtä kaikki ihan tyytyväinen, tuli edes muutamia tosi hyväntuntuisia askelia.

Siitä siirryttiin kevyt raviin. Huomasin taas kuinka paljon se ilman satulaa meno auttoi, ravissa istuin niin suunnattoman hyvin taas. Muutenkin tuntui että istuin käynnissäkin todella syvällä satulassa, tosi kivat fiilikset senkin suhteen. Ja hei, ihan mieletöntä, mä tunsin ravissa oikean kevennyksen :D Keltaiset ponit rulaa, molemmilla ainakin välillä tunnen kevennykset, jopa todella helposti.

Vaan kuitenkin. Kevyt ravi oli hieman löysää. Nikkis väsyi, ihan selkeästi. Päätin kuitenkin pyytää siltä sitä ravia, ajattelin että tehkööt nyt ravien ajan töitä, saisi kävellä sitten vapaammin välikäyntejä. Rouva painoi siinä sitten vähän ohjalle ja alkoi olla tosi hidas välillä, rupesi taas tuntumaan siltä että minä tein kaksi kertaa enemmän töitä kuin se poni. Ajoittain oli ponikin ripeämpi ja keveni, joten ei se ihan katastrofaalista kuitenkaan ollut.
Muuten kevyt ravi oli ihan ookoo. Tahti heitteli, volteilla lösähdettiin ihan täysin. Ratsastin parhaani mukaan eteenpäin, koitin asettaa ja pitää jonkinlaista tahtia yllä. Välillä tunsin pysyväni ponin matkassa hyvin, välillä taas katosin kevennykseni kanssa.
Voltteja saatiin kyllä tehtyä, mutta Nikkis oli välillä täysin sitä mieltä että on ihan okei laahustaa kaverin imussa. Sanoisin silti että kevyt ravit olivat varsin ookoot. Kaikki vähän heitteli, oli huonoja, oli hyviä hetkiä. Kuitenkin poni oli aikuismainen, teki parhaansa ja joutui tekemään vähän hommiakin (eikä se ratsastajallekaan huonoa tehnyt. Se hommien tekeminen.)

Jäätiin käyntiin, annoin ohjaa ja paksu poni sai hieman hengähtää. Sitten oli vuorossa laukkatehtävä, joka oikeastaan pilasi sitten ihan kaiken.
Tarkoituksena oli tehdä laukasta loiva kolmikaarinen kiemuraura. Kirottu tehtävä. Silloin ensimmäisellä kerralla ei lopulta edes tehty sitä kun kukaan ei saanut laukattua ympyrää, seuraavalla kerralla mulla oli Evita. Ja nyt..
Mä olen siitä Evita-tunnista asti ajatellut että kyllä, ihan varmasti mä onnistuisin tekemään tuon loivan kolmikaaren jos olisi helpompi poni alla. Ei se ole vaikeaa. Mä olin uskotellut sitä itselleni, olin jotenkin uskonut siihen. Sitten kaikki tuntui vain romahtavan kun totesin että ei, ei tule siitäkään mitään. Mistään ei tule mitään. Huoh.

Yksi tehtävä onnistui pilaamaan kaikki fiilikset aivan täysin. Siitä tehtävästä ei tullut mitään. Ongelmana oli ihan se, että mä en saanut Nikkistä kulmaan. Mahdotonta on tehdä kolmikaari jos ei edes kulmaan pääse. Poni oikoi iloisesti jokaisen yrityksen, en vain päässyt.
Mä olen niin pettynyt. Itseeni. Kai olisi pitänyt ymmärtää, en mä mitään osaa. Miksi mä olen alunperinkään kuvitellut että se onnistuisi. Tietenkään se ei onnistu, miksi onnistuisi..

Ärsyttää. Harmittaa. Huoh. Sanottiin joo että jatketaan tällä ensi viikolla. Enpä usko. Tuskin. Ehkä vuoden päästä taas kokeillaan, enkä osaa silloinkaan.
Hauskaa että tämä yksi tehtävän epäonnistuminen pilasi kaiken näin täydellisesti, että mä olen näin ärsyyntynyt kaikkeen vaikka muuten koko päivä oli hyvä. Mutta tämä on tämä, jos me jumankauta joskus ja jouluna tehdään loivaa kolmikaarta laukassa, ja silloin ei edes onnistu siinä. Vitut.

Muuten oli laukka siis tosi hyvää. Oikeasti. Nousi halvatun löysästi, sillä laukattiin yksi kerrallaan, muut kävelivät keskellä sen aikaa. Nikkis harrasti siellä keskellä jotain hyytymiskuolemaa, kunnes lopulta lätkäsin sille ihan kunnolla sitä vauhtia. Nousi silti löysästi, poni oli kävelymoodissa.
Kuitenkin. Ensin nousi jotenkin oudosti, se tuntui väärältä laukalta, eikä muutenkaan yhtään hyvältä. Oikastiin myös kulma, joten tehtävää ei sopinut edes yrittää. Siirsin raviin, nostin uuden laukan. Se lähti pyörimään aivan eri tavalla ja yllätin itseni - mä istuin taas ihan älyttömän hyvin! En pomppinut ja mikä tärkeintä, se laukassa istuminen oli helppoa. Sitä ei tarvinnut ajatella. Jes! Nikkis puksutti tasaisen reipasta ja hyvää laukkaa eteenpäin, minä istuin täydellisyyttä hipoen. Olin tyytyväinen. Vedeltiin kaksi kierrosta sitä laukkaa putkeen, puolessa välissä minä pudotin toisen jalustimen. Ja nyt tulee suurin yllätys - mä istuin silti! Yleensä pompin kuin merisairas ja lähes tipun kun toinen jalustin puuttuu, mutta ei tänään. Mä istuin edelleen, mä pysyin kyydissä, mä saatoin ratsastaa ponia eteenpäin. Loistavaa :)
Ainoa ilonpilaaja oli se, että kulmat oikastiin joka kerta hirveällä varalla, enkä päässyt lähellekään loivaa kolmikaarta tai yhtään mitään muutakaan.

Vaihdettiin suunta, me käveltiin taas ponin kanssa keskellä. Sitten päästiin laukkaamaan myös oikealle. Tässä laukassa mua alkoikin sitten jo oikeasti ärsyttämään kun tehtävä ei onnistunut ollenkaan, pöh.. No, laukka nousi laiskanpulskeasti ja poni oli hirveän väsähtänyt. Alkuun se laukka oli sellaista että poni mennä mökelsi eteenpäin ja minä pumppasin jokaisen askeleen. Istuminen vaikeutui kun koitin vain tuupata sitä heppaa liikkeelle. Tiputettiin laukkakin kesken kaiken, jolloin hieman tarmokkaammin lätkäsin poniotuksen liikkeelle ja sitten alkoi tuo eteneminenkin onnistui ilman jatkuvaa työntämistä. Kulmat oi'ottiin edelleen tosi iloisesti ja mua lähellä kyrsi koko touhu. Mun laukkavuoron loputtua otin vielä pari yritystä. Nostin ihan päästä, just ennen kulmaa, jotta poni joutuisi menemään kulmaan. Ekalla kerralla Nikkis innostui turhan paljon ja lähti lähes lapasesta. Voltin jälkeen nousi jälleen joku hieman turhan railakas laukka, päästiin tosin kulmaan, sain kääntymään myös kaarelle, mutta viimeinen kulma jäi uupumaan. Että ei sitä voi loivaksi kaarteeksi sanoa parhaalla tahdollakaan.

Jäätiin sitten käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.

Mä tiedän, että jos ei oltaisi tehty loivia kolmikaaria niin mä olisin tosi tyytyväinen. Oikeasti. Poni oli fiksu ja aikuismainen, kerran vain siirtyi laukkaan (se oli naurettavaa :D) Minä istuin ihan loistavasti, joka on tietenkin aina hyvä juttu. Tuntui että Nikkikseen oli tänään ihan eri tatsi kuin yleensä, vaikka tuo on yleensäkin helppo ja yksinkertainen (koska olen keltuaisratsastaja) niin tänään se tuntui vielä paremmalta ja siltä että itse olin paremmin mukana kuin yleensä. Pikkaisen poni nyt väsähti, mutta toisaalta se oikeasti väsähti, joten ei tuokaan mitään. Ja sain sitä liikkeelle, kaikki toimi. Väistöissä oli hyvää pätkää. Siis kaikki meni oikeastaan ihan kivasti, kevyt raveissa olisi voinut olla paremmin vauhtia ja vähän enemmän kuulo päällä ponilla hetkittäin. Tunti oli hyvä, oikein hyvä. Kuitenkin mulle jäi nyt viimeiseksi tosi huonot fiilikset, ihan vain siksi että petin itseni mokaamalla tuon loivan kolmikaaren.
Eikä voi sanoa muuta kuin että nyt ottaa kyllä rankasti päähän kun joutuu tässä sitten viikon taas hautomaan tätä ärsytystä.
Enkä mä oikeastaan tiedä toivonko että tehtäisiin loivia kolmikaaria myös ensi viikolla. Meinaan.. Harjoittelemalla toki oppii mutta... Tuskin siitä mitään tulee.

On kuinka on, niin olen tosi iloinen siitä, että ensi viikolla me ratsastetaan valossa :D Jes!! Pitkästä aikaa pääsee valoon ratsastamaan ja ihanaa kun jää ponien pimeän pelkokin pois. Loistavaa!

Käveltiin, siitä keskelle ja alas selästä. Koska mua ärsytti, niin päätinpä taas rääkätä ponia. Hahhaha. Jäätiin ponin kanssa viimeisiksi, joka kerta kun se lähti tinttaroimaan niin pysäytin ja julmasti pakotin pienen Nikkiksen seisomaan. Jos se lähti turhan ripeästi rynnimään niin päätin olla niinkin ilkeä että jopa peruutin ponia taaksepäin.
Kyllä, olen mielipuolinen sadisti. Nikkis oli täysin samaa mieltä ja osoitti mielipiteensä pukittelemalla, on niin kauheaa kun pienet ponit eivät pääse juoksemaan tallille just niin kovaa kuin niitä huvittaa. Pienellä raipan kosketuksella keltainen kyllä lopetti tämän oheistoiminnan, kai se ymmärsi että käytöstavat olisivat ihan kivat.
Poni tuli alun siihen ominaiseen tyyliinsä, vähän koitti ravailla, pikkasen potkiskeli. Kuitenkin tuntui rauhoittuvan koko ajan, voitaisiinko jopa puhua ymmärtämisestä "jaajaa, ehkä pitäisi tulla rauhallisemmin"
Erävoitto oli se, kun poni käveli ulkotalleista lähtien nätisti, ilman ylimääräisiä raviaskelia tai muuta turhan päiväistä psykoilua. Siitäs sait poni.

Nikkikseltä varusteet pois ja sitten karvanirrotusoperaatioon. Ja kortin kirjauksen jälkeen kotiin. Polkemaan vastatuuleen, todella mahtavaa.


Lopputulemaksi voi kai sanoa että kaikki muu meni perhanan hyvin paitsi ne loivat kolmikaaret. Poni tuli talliin kivasti, sain harjailla Pullaa, tunti meni hyvin... Ainoastaan ne loivat kolmikaaret.
Se vaan kun ne loivat kolmikaaret olivat koko päivän tärkein juttu..
Jos olen kuitenkin niinkin optimistinen, niin mä uskon että ensi viikolla sujuu. Ensimmäinen tunti valossa, tietysti se sujuu. Minäkin olen niin iloinen kun on valoisaa ja ponit on iloisia. Joo, kyllä se sujuu. Kyllä mä uskon siihen :)

Tuuppariroolia etsimässä

Yllättäen voin sanoa, että mua ei edes ole oikein ärsyttänyt tämä lumen tulo. Kevät oli niin kivasti jo alkanut, sama kai tuo vaikka vähän lunta tulikin. Tosin täällä on kylmä, enkä saa nukuttua kunnolla. Että ihan sen vuoksi voisi tulla helteet ja kesä.

Tallille siis, oli siellä pikkaisen tuota luntakin maassa. Siis tiellä, pellolla oli enemmänkin. Mulla oli jälleen pienempi keltainen, eli Nikkis, tunnilla myös Elvis, Pomo, Laki, Evita ja Vinski. Nikkis oli ekalla tunnilla.
Katselin hiukan tunteja, jäädyin kuten tavallista ja sitten menin harjaamaan pientä ponia oikein kunnolla. Alkuun rouva ei arvostanut ideaa ja leikki kauheaa ämmää, mutta pian se rauhoittui ja oli nätisti harjattavana. Missioni oli saada poni karvattomaksi - eihän se tietenkään onnistunut, mutta ainakin alku oli hyvä.
Nikkis varusteisiin ja sitten lähdettiin kentälle. Poni tulla tepsutti oikein nätisti ja asiallisesti sinne.

Kiipesin selkään ja lähdettiin kävelemään. Nikkis muuten yllätti taas järkevällä ja aikuismaisella käytöksellään: vauvat riehuivat pellolla, pari nuorikkoa riekkui tarhoissa ja sen lisäksi ajeli autoja. Ja viisas poni ei sanonut tähän yhtään mitään, ei se edes kytännyt ollenkaan. Rennon rauhallisesti poni käveli, korvat kohdistettuina minuun ja teki hienosti kaiken mitä pyysin. Haettiin reipasta askellusta ja tehtiin vähän voltteja joille koitin ponin asettaa läpi. Reipas tahti löytyi ihan hyvin, volteille meinattiin kyllä hyytyä jälleen. Volteillekin käännyttiin ja asetuttiinkin jopa, mutta läpi asettuminen jäi taas onnistumatta, koska Nikkiksen pikku ohjat eivät anna myöden oikein ollenkaan.

Vaikka poni aloitti tosi aikuismaisesti ja fiksusti, niin eipä sitä sitten kauan kestänyt. Ilmeisesti Nikkiksen sietokyky loppui siinä kohdassa kun käveltiin peltopäässä, vauvat juoksivat ja samaan aikaan tuli vielä autokin! Keltainen tajusi että hei, munhan kuuluu pelätä näitä, jonka jälkeen hän yritti parhaansa mukaan pistellä reipasta laukkaa karkuun. Valitettavasti olin tilanteen tasalla, pysäytin ponin ja väänsin sen voltille. Toisenkin kerran pikkuinen yritti karata, mutta jälleen sama lopputulos. Yhden voltin pyöräytyksen jälkeen uskallettiin jo ihan kävellä - ei laukata ihan täysillä karkuun pelottavia autoja ja heppavauvoja. Kuitenkin tämän jälkeen Nikkis hieman sähköistyi, alettiin vähän kyttäillä ja huolehdittiin ettei vai kukaan pääse nyt kimppuun hyökkäämään.

Marianne keksi että tänään tehdään väistöjä. Oikein väännetään kun kenttäkin oli hiukkasen kovan puoleinen. Aloitettiin takapään sisälle väistätyksillä, joita tehtiin pitkillä sivuilla ja aloitettiin vasempaan kierrokseen. Minä olin ihan hyvillä mielin, uskoin että voitaisiin saada ainakin jotain onnistumaan kun poni on pieni ja näin ollen helposti nujerrettavissa hallittavissa. Tähän kierrokseen oli yksi pienen pieni pulma. Aina se väistätys alkoi niin, että Nikkis jäi uran sisäpuolelle, sitten mä koitin väistättää jolloin poni valuu etuosansa kanssa uralle ja lopulta pysähdytään poikittain uralle kun vauhti loppuu. Tämän jälkeen aina suoristin uralle ja lähdin väistättämään ja poni siirsi takapuoltaan oikein nätisti sisälle. Välillä vähemmän, välillä enemmän. Joskus minäkin tunsin sen oikein hyvin, useimmiten luotin vain Mariannen sanaan hyvästä väistätyksestä. En tiedä, hauskaa että meidän piti kerta toisensa jälkeen toistaa tuo virhe, järkevämpää olisi ollut jos olisi vain saman tien lykännyt sen ponin sinne uralle ;) Aina kai pitää kokeilla.
Ja voi kuulkaa! Nikkiksen pieni maailma aivan järkkyi. Yllättäen poni parkkeerasi tappijalkansa ja tuijotteli metsän siimekseen. Minä en mitään nähnyt, mutta haukansilmäinen poni oli täysin varma että siellä jotain on. Katseltiin hetki, sitten jatkettiin rauhallisesti. Myöhemmin kävi ilmi että sieltä tuli hevonen. Hui kauhistus.

Vaihdettiin suunta ja jatkettiin samaan malliin. Tämä oli vaikeampaa, Nikkis lähinnä vain vajosi aitaan vaikka kuinka koitin siirtää myös takapäätä sisälle. Joitain askeleita saattoi tulla, mutta paljon haastavampaa oli. Ja sitten se vasta vaikeaksi menikin kun tuo äsken mainittu hevonen tuli meidän kohdille! Ei Nikkis siitä alkuun välittänyt, mutta auta armias kun se heppa oli ihan meidän vieressä, aidan toisella puolella toki. Poni ihan järkyttyi ja pisteli taas parhaansa mukaan menemään. Apua, vieras hevonen tuli vähintään syömään pienen eläimen!
Hetken aikaa keltuainen oli suunnattoman järkyttynyt, kehtasikin vieras humma tulla hänen rauhaansa häiritsemään. Poni myös reipastui ja lähti hiihtelemään alta, jonka takia väistöt olivat todella hankalia. Poni vain hiihteli alta, keskittyi kaikkeen muuhun toimintaa ja mietiskeli ilmeisesti syntyjä syviä. Noo, saatiinpa joitain askelia vaikka loppuaika olikin pään seinään hakkaamista. Ja ihan lopuksi saatiin muuten kaksi oikeasti hyvää askelta kun uskaltauduin räpäyttämään raipalla vauhtia siihen peräpäähän.

Uraa pitkin suoritettavien väistöjen jälkeen kokeiltiin astetta haastavampaa ja lähdettiin väistättämään keskihalkaisijalta uralle. Aloitettiin väistättämällä vasemmalle. Välimatkat sai tulla harjoitusravissa.
Alkuun väistöt olivat todella loivia. Kyllä Nikkis tuntui ihan jopa väistävän, mutta hyyyyvin loivasti. Samoin poni tuntui valahtavan aina väistön keskivaiheilla, mutta sain sen kivasti suoristettua ja jatkettua loivaa menoamme. Kertaakaan ei uralle asti päästy kun käveltiin paljon enemmän eteenkuin sivulle.
Otettiin hiukan sitä raviakin, kukaan muu ei ravannut joten ihan joka kerta ei mekään mahduttu. Ravi oli kuitenkin hyvää. Siirtymä oli halvatun löysä, enkä saanut koko tunnin aikana ponia reagoimaan pohkeeseen nopeasti. Muuten kuitenkin rouva siirtyi kivasti raviin ja ravi oli mukavan reipasta. Ja minä istuin! Wuhuu, ilman satulaa hömpöttelystä oli kuin olikin apua :) Ihan pariin otteeseen hukkasin istunnan kun poni meni kuin pikakiituri, mutta löysin sen takaisin tosi nopeasti. Upeaa!

Saatiin sitten tuollainen pitkä kouluraippa. Hui. Marianne kysyi haluanko sellaisen ja tyrkkäsi sitten kouraani vähintään Nikkiksen pituisen ja pari kiloa painavan kapistuksen. Olin ihan hukassa, heh. Viimeksi ollut kouluraippa kädessä.. yhtenä talvena Roosan kanssa ja sekin päättyi sen sortin skitsoiluun. Ja silloinkin se raippa oli puolta pienempi. Olin harvinaisen kauhuissani, mutta päätin ottaa härkää sarvista ja kokeilla - kai sitä näinkin vakavasti otettavana kouluratsastajana pitäisi osata pitää kädessä myös niitä kouluraippoja ;)
Nikkis ihan heräsi. Kohtuu reipas tuo oli ollutkin, mutta nyt kun ratsastajan käteen ilmestyi parin metrin uloke, joka vielä heiluikin kuin heinämies kun en saanut sitä hallittua, niin kai siinä nyt kuka tahansa hiukan reipastuu.
Otettiin vielä tähän suuntaan parit väistöt, nyt sain sitten näpättyä kunnolla taakse ja poni sai väistettyä pikkaisen vähemmän loivasti (nimenomaan, sain näpättyä ponia, en hakattua itseäni kuten viimeksi)

Vaihdettiin suunta ja Marianne mainitsi uudestaan että saa siis ravata välimatkat. Nyt porukka alkoi ravailemaan, joten päästiin kaikki välimatkat tulemaan vähän reippaammin.
Väistätykset oikealle olivat jälleen vaikeampia. Nikkis vain valui valumistaan, lapa ulos pullottaen, välillä oikein röyhkeästi pää edellä uralle kävellen. Minä yritin suoristaa, pitää suorana, ulkopohje kyljessä kiinni. Kaikkeni koitin ja silti poni lähinnä pisti valuen.
Ihan muutamia askelia sain kun oikein keskityin suoruuteen ja ponin pitelyyn. Ei se kuitenkaan kovinkaan hyvin mennyt, ei parhaalla tahdollakaan.

No, ravi olikin enemmän meidän juttu. Alkuun se ravi oli hivenen railakasta, poni veti pultteja raipasta ja minä heiluttelin sitä ihan hulluna kun oli niin järkyttävä tämä kulttuuriero. Ravailtiin siis silleen, että poni kyttäili milloin mitäkin, ravaili turhankin reippaasti ja kerran siirtyi laukkaankin. Kun minä lopulta rauhoituin enkä enää kammonnut raippaa, alkoi ravikin toimia paljon paremmin.
Siirtymät olivat loppuun asti löysiä, mutta ravi oli hyvää. Istuin hyvin, poni ravasi mukavan reippaasti kuitenkin ihan hallitun oloisena. Ja siirtymät alaspäin olivat todella kivoja, nätisti siirtyi poni ja toimi kiltisti.
Oikein hyvä. Pikkaisen poni alkoi siinä kesken väistöjen painaa (muuten pysyi ihan kivan keveänä) mutta annoin sen kävellä hetken pidemmällä ohjalla.
Tietenkin on vaikea sanoa auttoiko se suoranaisesti, lopputunnista kun poni kävi sen verran enemmän kierroksilla että tokihan se pääkin pysyy paremmin matkassa mukana.

Lopuksi otettiin kevyt ravia. Mietin jänistäväni, lykkääväni pitkän tappovälineen pois. Mutta sitten mietinkin että miksipä ei, jos poni nyt on villi ja heilun sen raipan kanssa niin annetaan se sitten pois. Samahan tuo on nyt pikku hiljaa opetella käyttämään pitempääkin raippaa. Ja niin lähdettiin keventelemään.
Nikkis oli alkuun hyvinkin reipas, hän kytsäili kaikkea mahdollista ja taisi hiukan säikähtääkin, jonka jälkeen tuli sen sortin liitoravia etten minä taas tiennyt miten on mahdollista keventää hitaammin. Ympyröillä pyörimisen ja armottoman ravin hidastamisen jälkeen rouva alkoi kuitenkin rauhoittua, ravaili nätisti mutta etenevästi (tosin volteilla ja ympyröillä hän lösähti täysin. Suunnaton vaihtelu oli temmossa) Pystyin taas päästämään ohjaa muutaman stopparin ja Nikkis valui ihan kivasti eteenpäin. Ja oli tyttö taas niin aikuismainen, siellä ne ponin retaleet säikähtivät jotain, mutta Nikkis ei antanut sen häiritä omaa keskittymistään. Mainio poni.
Siirryttiin käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.

Marianne oli tyytyväinen. Joo, siis väistöt on vaikeita, mutta siellä oli onnistumisia. Ja poni oli kuulemma hyvällä tavalla reipas, harjoitusravissa pohkeen edessä. Heh, minäkin jo ajattelin että hyvällä tavalla reipas = todella hurjimus.

Olin itsekin varsin tyytyväinen. Poni nyt oli vähän possu, ainakin parhaansa mukaan. Minä kuitenkin istuin tosi hyvin ainakin joissain, pariin kertaa kyllä hyppäsin taas etukönöön seisoskelemaan. Mutta muuten istuin tosi hyvin kun poni pelleili omiaan.
Väistöihin olin ihan tyytyväinen, ne keskihalkaisijalta väistöt olisivat voineet kyllä toimia paremminkin. Ja ravi oli kivaa, kevyt ravi nyt vähän sellaista ja tällaista, mutta harjoitusravi toimi tosi kivasti. Joten ei tässä, varsin kivasti meni poni taas.

Keskelle ja alas selästä. Tänään johdettiin joukko talliin ja Nikkis tuli asteen järkevämmin kuin yleensä. Joo, olisihan se tullut koko matkan pikku ravia, mutta ainakaan ei saatu kohtauksia kesken matkan.
Harjailin ponin taas karvattomaksi ja kortin kirjailun jälkeen lähdin kotiin.


Ylihuomenna on kevätpäiväntasaus :) Hihi, sitten on taas valoisaa! Ja enää ensi viikolla me ratsastetaan pimeässä, sitten koittaa meillekin valo! Mieltsiä. Vielä kun tulisi kesä ja kärpäset niin olisin onnellinen.

Pallosalaman voittolaukka

Valoisaa, tositosi valoisaa. Pian on kevätpäiväntasaus, pian siirretään kellot. Ihan muutaman viikon päästä saadaan mekin ratsastaa valossa! Ihan mahtavaa :) Tosin en tykkää siitä pakkasideasta.. Toivottavasti sitä ei tule, eikä varsinkaan mitään lunta.

Ihanassa valossa tallille ja taulua lukemaan. Mulla oli yllättäen Elvis, tunnilla myös Evita, Kaisa, Vinski, Pomo ja Nikkis. Elvis oli ekalla tunnilla.
Pullaponi taas "pitkästä" aikaa :) Oikein kiva. Meinaan että on taas vaihteeksi hiukan sopivamman kokoinen poni, heh.
Autoin hieman Elviksen martingaalin kanssa, myöhemmin menin harjaamaan ponia. Se oli ihan järkyttävän näköinen saviukko, karvaakin lähti jo ihan iloiseen tahtiin. Harjasin Pullan mahdollisimman puhtaaksi, aika tosin loppui hiukan kesken, joten en voinut kuin tyytyä kohtalooni ja heittää otuksen varusteisiin. Sitten lähdettiin kentälle pimeyden vallitessa. Törkeää, että se kehtaakin muuttua ihan pimeäksi siinä tunnin aikana.

Käppäiltiin Elviksen kanssa kentälle ja kiipesin siitä selkään. Lähdettiin ponin kanssa kävelemään. Kentällä oli muuten neljä puomia sellaisella ovaaliympyrä reitillä. Alkukäynneissä lähinnä vain väistelin niitä, mutta myöhemmin tuli niillekin käyttöä.
Käveltiin rauhassa, Elvis koki asiakseen tuijotella taas ties mitä. Koitin kääntää keskittymisen minuun jottei ponin tarvitse hätiköidä omiaan. Tein voltteja ja fiilistelin keltaista ponia. Vähän oli hakemista, mutta sen löydyttyä oli tosi mukavaa ja helppoa. Alkuun me mentiin käynnissä pikkasen aliteholla. Tempo oli hitusen löysä ja volteilla ei ihan asetuttu. Minä meinasin jo luovuttaa asetusten kanssa ja tyytyä siihen pieneen nokan kääntöön, mutta aloin sitten tuumailla että hei, jos mä jätän tän tähän, niin sitten saan blogiin kirjoittaa "asetus jäi vajaaksi kun en pyytänyt kunnolla". Tästä viisastuneena päätin viedä asetuksen läpi, ponilta nenää ihan kunnolla sisälle. Ensin Elvis tunki parhaansa mukaan sisäpohjetta vasten, mutta alettiin saada kivoja ja onnistuneitakin voltteja, joihin löytyi varsin mukavaakin asetusta välillä. Käyntiäkin rohkenin sitten ratsastamaan ihan kunnolla eteenpäin ja voi mitä fiilistä me siihen saatiin! Tosi mageeta (ehkä johtui siitä että olen nyt Nikkiksellä mennyt, en tiedä), mä pyysin käyntiä eteen ja Elvis lähti oikeasti kävelemään niin hienosti, isosti ja aktiivisesti. Se tuntui ihan todella hyvältä, ainakin mun mielestä saatiin pätkittäin tosi hienoa käyntiä.

Mariannen palattua lähdettiin kevyt raviin. Kevyt ravissa kuljettiin sillä ovaaliympyrällä ja ylitettiin puomeja. Poni raviin ja menoksi. Ravissakin saavutettiin tosi kivaa fiilistä, ainakin mun mielestä tuntui menevän mukavasti.
Elvis ravasi ihan kivasti eteenpäin, välillä hieman innostuen ja pari kertaa pohkeen taakse jääden. Pysyttiin kuitenkin ihan kohtuu kivassa temmossa koko ajan eikä ollut mitään ongelmaa. Pulla kääntyi oikein nätisti, pari vähän hankalampaa vääntöä tuli, muuten mentiin kivassa yhteisymmärryksessä. Keskityin tässä lähinnä siihen että poni ravaa nätisti ja hallitusti eteenpäin, puomeilla myötäsin vähän ohjaa ja välissä haettiin reittiä ja rauhallisuutta. Oikein hyvä, ei siinä mitään. Elvis kipsutti nätisti puomien yli, pari kertaa hiukan kompuroiden kun vauhti hyytyi liiaksi.
Onnistuin muuten arpomaan taas oikeat kevennykset, yksi moka tuli mutta ei se niin vakavaa olekaan.

Mentiin nopeat kevyt ravit molempiin suuntiin. Ideana oli vain lämmitellä ja ylitellä puomeja, jotta päästäisiin nopeasti ottamaan laukkaa. Elvis meni varsin nätisti molempiin suuntiin, kääntyi koko ajan hyvin, minä olin mukana, eikä intouduttu liikaa. Nikkis siellä alkoi vähän porsastelemaan, joten Elviskin meinasi lähteä menemään, mutta sain ponin tosi nopeasti takaisin käyntiin. (voi että tuon makkaraponin kanssa..)

Siirryttiin siitä käyntiin ja muut jäivät kävelemään keskemmälle kun yksi otti laukkaa ovaalilla puomeja ylitellen. Elvis oli oikein asiallisesti, välillä se meinasi intoutua/järkyttyä kun porukka mennä tumpsutti hänen läheltään. Tein muutamia voltteja ja yritin epätoivoisesti pitää ponin reippaassa käynnissä. Se oli todella vaikeaa, poni tykkäsi muuttaa vauhdituksen räjähdysherkkyydeksi tai sitten se jätti pyynnöt täysin huomiotta.

Lopulta oli meidän vuoromme ja aloitimme vasempaan kierrokseen. Käveltiin vähän enemmän uran puolelle ja nostin laukan. Nousi oikein tosi nätisti ja sitten lähdettiin laukkailemaan kuin oikein truu esteratsastajat! Vasempaan kierrokseen mun istunta oli huonompi kuin oikeaan. (Uskomatonta kuinka erilaista on istua vasemmassa ja oikeassa kierroksessa.) Jalustimet heiluivat ja putoilivat, minä istuin kyllä pätkiä mutta sitten lähdin vähän irtoilemaan ja heiluin välillä sivulta sivulle, johtuen ehkä lähinnä siitä että toinen jalustin puuttui. Voihan plääh kun on vaikeaa tämä laukassa istuminen.
Onneksi laukka meni muuten ihan kivasti. Ikinä en ole noin paljon puomeja laukannut, joten oli ensinnäkin tosi kivaa. Pääsi viimein kunnolla laukkaamaan puomeja ja vielä käskystä.

Laukkaa mentiin ihan mukavan reipasta tahtia. Alkuun Pulla oli rauhallisempi, mutta kyllä hän siitä heräsi ja alkoi vähän innostua. Puomeilla keskityin vain istumaan ja pysymään kyydissä, suoralla koitin sitten vähän hidastaa ettei nyt vallan villiinnyttäisi. Yllätyin oikeastaan itsekin siitä että sain Elviksen niinkin hyvin hidastamaan ja pysymään rauhallisempana, ei me hirveän pitkiä aikoja kaahattu. Keskityin parhaani mukaan tuohon istumiseen, mutta kuten sanottua niin eihän se ihan sujunut. Marianne koitti muistuttaa istumaan ja tekemään vaikka mitä, mutta ei tuo vain tuntunut onnistuvan.
Puomeille päästiin ihan hyvin. Muutamia kertoja jätin vähän ohjaamatta, jolloin Elvis teki ninjasivuliikkeen puomia väistäen. Muuten kuitenkin ihan hyvin. Minä koitin siellä aina parhaani mukaan istua suorana ja pysyä mukana, mutta minkäs sille voi kun ponin laukka-askel suureni aina sen verran että minä välistä vähän irtosin satulasta turhankin paljon, välillä könähdin eteen ja ajoittain jäin jopa jälkeen. Mahtava esteratsastaja, vai kuinka?
Laukattiin hyvin monta kierrosta. Pariin otteeseen laukka pääsi tipahtamaan ja Elviskin taisi vaihtaa väärille laukoille puomeja ylittäessä. Saatiin kuitenkin ihan nätisti nousemaan aina takaisin. Kerran otettiin käyntiin asti jotta sain jalustimet jalkoihin ja otin vielä pätkän laukkaa. Tuo käyntinollaus tuntui auttavan ja sain muutaman hetken jolloin tuntui että oikeasti istuin siinä vasemmassakin laukassa.

Sitten palasin keskelle kävelemään, muut laukkasivat ja taas oli minun vuoroni laukata. Tällä kertaa tietenkin oikeaan kierrokseen.

Hih, me ihan villiinnyttiin :D Meillä oli kivaa.
Ponia uralle ja laukka nousi todella kivasti. Sitten lähdettiin puomeja ylittämään. Alkuun meni samalla tavalla kuin toiseenkin kierrokseen, mutta sitten Elvis rupesi taas intoutumaan. Tällä kertaa en jaksanut hidastella, vaan annoin ponin painella vähän kovempaa. Ja kovempaa me sitten myös mentiin. Jonkin aikaa laukattiin iloisen reippaasti, pompittiin puomien yli, ohiteltiin taas muutamia. Ja yhdelle puomille ei kertaakaan edes päästy kun poni meni niin reippaasti etten saanut sitä kääntymään kyllin pienellä reitille.
Elvis jatkoi intoiluaan, vauhtia alkoi löytyä kuin pienestä kylästä kun me mennä paahdettiin puomeja ylitellen. Välillä Pullaponi teki jotain ihmeellistä, heilutteli päätään ryntäisiin päin ja minä sain epäillä että mahtaako poni innostua nyt turhankin paljon. Mutta oli meillä kauhean hauskaa :D Tuuli suhisi korvissa kun pieni keltainen pisteli parastaan, yhtään ei jännittänyt kun luotin siihen ettei poni nyt puomeihin kompuroi (ja tiesin ettei se nyt mitään tee, kunhan laukkaa eteenpäin) Vaikkei tuo nyt ehkä ihan siistiä kouluratalaukkaa taas ollutkaan, niin väliäkös sillä. Täytyy meilläkin olla hauskaa, irrotella. Eikä Marianneakaan haitannut, joten mikäs siinä sitten.
Lopulta Elvis vippasi pari pukkia ja nopeus kasvoi vähän enemmän siihen "kohta lähden menemään" joten jouduin hiukan hidastamaan. Ja siitä pian ihan käyntiin asti. Se oli meidän voittolaukka, tuolla meiningillä meinaan voitetaan ne estekisat. Kun tyylillähän ei ole tunnetusti väliä. Ehkä me nyt ihan tämän innoittamina ryhdytään esteratsastajiksi.

Tai ehkä ei kuitenkaan :D

Laukka meni oikeaan kierrokseen sinäänsä paljon paremmin. Pysyi yllä oikein hyvin (saattoi siinä alussa kertaalleen pudota) minä istuin hienosti, puomeilla toki hieman heiluin. Mutta jalustimet pysyivät jalassa ja minä olin paljon paremmin penkissä. Ja hei, tässä laukassa oli niin mielettömät fiilikset että jo sen takia tämä oli parempi suunta kuin se vasen.

Otettiin vielä loppukeventelyt. Pienet epäilykset oli ponin virkeyden suhteen, Mariannekin pelotteli meitä. Elvis oli kuitenkin yllättävän fiksu, se skitsoili ainoastaan toisten hevosten takia ja teki taas jotain omia kevätjuhlaliikkeitään kun muut kiusasivat häntä.
Mä päätin jäädä ympyrälle, mutta uhkarohkeuksissani menin melkein porttipäähän pyörimään. Siellä oli tilaa.
Ensimmäiseen suuntaan loppuravit olivat vähän sellaista ja tällaista, Elvis oli täydellisen järkyttynyt kun hän joutui hurjaan porttipäähän mörönsyötiksi ja muut hevosetkin olivat liian lähellä ja hui kauhistus. Ensimmäiseen suuntaan koitin vain saada ponin pysymään siellä porttipäässä ja asettumaan vähän. Suunnan vaihtuessa poni oli huomattavan paljon rauhallisempi, pikkasen kyttäili ja koitti hieman lähteä. Oli kuitenkin paljon parempi, joten saatiin vähän rauhallisempaan loppuravia vedeltyä siellä. Ohjaa nyt ei pystynyt antamaan, mutta ehkä se oli ihan oletettavaa kun piti väkisin porttipäähän tunkea ponia kiusaamaan.

Jäätiin kävelemään. Elvis oli vallan mainio tänään.

Oivoi, meillä oli hurjan hauskaa tänään. Oikeasti. Kiva mennä Pullaponilla taas ja kun hän oli varsin hieno. Käynnissä tuli hyvää pätkää ja nättiä liikettä. Raveihin olen todella tyytyväinen, puomit menivät varsin rutiininomaisesti ja kaikki mitä pyysin meni läpi. Laukka oli tosi mahtavaa :D Vasen kierros oli hillitty ja hallittu, saatiin kivoja ylityksiä ja mentiin kuten normaalit ihmiset. Oikea kierros taas oli irrottelua, fiilistelyä. Mutta kyllä oli vaan hauskaa, laukata hurjan kovaa ilman huolta huomisesta, kun tiesi koko ajan että poni pysyy kyllä lapasessa eikä innostu väärällä tavalla. Tosi kivaa, ponikin tykkäsi kun hän pääsi laukkaamaan ihan täysii ja vielä noin pitkää pätkää :) Loppuravitkin olivat kivat, ainakin saatiin pientä rentoutumista vaikka oltiin yksin pelottavassa porttipäässä. Todella kiva tunti, olen tyytyväinen meihin molempiin. Ja vaikka tämä olisi ehkä voinut teknisesti mennä paremminkin, niin olipahan ainakin tosi hauskaa.

Käveltiin loppukäynnit ja sitten kipsuteltiin talliin. Elvis veti vähän jotain herneitä nenäänsä, mutta käveli lopulta oikein aikuismaisesti. Harjasin ponin huolellisesti, pesin kuolaimet ja lähdin siitä kotiin.


Oikein hyvät fiilikset. Keltaiset ponit on kivoja. :)

Heissulivei ja uutta näköä

Uudet lempivärini - harmaa ja vaaleanpunainen. Niin söpöä ja ihanaa.

Tein tosiaan uuden taustan. Alunperin ideana oli pistää uusi heppatausta, mutta sitten tein ihan vahingossa tämän ja rakastuin täysin :D Bannerikin meni vaihtoon nyt samalla, enkä tiedä. Siis olen ihan tyytyväinen, muttei tuo nyt mikään uskomaton taidonnäyte kyllä ole. Onpahan jotain uutta. Ja lisää pinkkiä, se valkoisuus alkoi jo kyllästyttää.


Katsoin tässä hetki takaperin mun kaikki videot ja kuvat läpi. Siitä vuoden 2011 huhtikuusta aina tähän tiistaihin. Wau. Tiedättekö, ei voi sanoa kuin että on se huhtikuun Elvis-ratsastelu hirveää katsottavaa. Minä olin niin jännittynyt hurjan ponin takia (hurja poni = poni jota sai suunnilleen potkia raville ja joka hyytyili aina kun Vinski katseli sitä. Mutta hei, kyllä se silloin oli hurjaa, poni saattoi ajoittain ottaa pari reippaampaa raviaskelta karkuun ja muutenkin oli pelottavaa ratsastaa Vinskin kanssa samaan aikaan)
Niin jännittynyt pieni-Milla. Kädet on jännittyneinä, minä kökötän. Ja poni menee kuin kameli, ihan yhtä jännittyneenä.

On siitä eteenpäin menty, se on aina hienoa huomata. Jotenkin kaukaistahan tuo.


Ihan näiden nostalgia-fiilisten takia haluan jakaa muutamia kivoja kuvia. Kiva on totta kai aika joustava käsite, mun mielestä kivat kuvat on osan mielestä varmasti ihan julkaisukelvottomia.

Joten joten, kuvia. Koitan nyt lähinnä pistää kuvia niistä jotka ovat jo lähteneet/sellaisia kuvia joita en ikinä muista käyttää. Ettei nyt koko ajan pyörisi ne ihan samat kuvat täälläkään :)

Heh, esimerkki printscreen vain. Se on hauskaa, näissä vanhoissa mä ratsastan välillä ihan kädet sylissä kun nykyään ongelma on lähinnä päinvastainen. Mutta niin, pikku-Milla ja pöljä poni, joka ilmeisesti kuvittelee pelkäävänsä jotain hurjaa edessä päin (:

Pullaponin yritys näyttää kunnon ratsuhevoselta epäonnistui täysin kun korvat unohtuivat.

Hih, ei jestas millaiselta laatikolta possukin joskus näytti :)

Isot korvat, luiseva olemus. Ihan aasi

Sittemmin tuli massaa (pläskiä) ja omaa tahtoa (muulimaisuutta)

Ja lopulta näytettiin välillä jo ihan ratsuhevosilta (;

Nätti poni hän on

Nikkiksen peruslook "Et ei niinku vois vähempää kinostaa"

Pieni Sulperi, pieni Milla

Hih, edelleen nämä on yksiä mun lempikuvia. Ollaan niin söpöjä!

Kaiketi toista kertaa ilman jalustimia ravailemassa (kunnolla ravailemassa) Keskittyminen huipussaan

Ja mun ekoja laukkakuvia! Mikä meininki, mutta kerrankin minä näytän järkevältä laukkakuvassa :D 

Suuri valkea Vinski, todella avuton Milla

Päivä jona Evitaa melkein kiinnosti

Fuck the system

:D Sori, tiedän että renkkaan tätä kuvaa joka paikkaan. Mutta rakastan tätä! Mulla on joku pakkomielle kuviin joissa ohja roikkuu maassa asti, ne on ihania.

Pompeli + Minä = Harmonia

Hevosen ja ratsastajan harmonista yhteistyötä

Ja tämä oli jo säälittävää (:

Ja viimeisenä pieni Salli-poni

Venyy ja kääntyyy

Tiesin aina että se oli oikeasti lehmä

Kuten sanoin, rakastan näitä (;

Eniten kuvia heistä jotka ovat lähteneet, joiden kuvia ei enää tule käytettyä. Reiluuden vuoksi jokunen myös heistä joiden kuville voi jotain tarvetta tulla. Tässä itse asiassa olivat kaikki joista mulla kuvia on. 

Kauniita. Hienoja hetkiä. Hmm. 

Hyvä että niitä on, muuten kaikki vain katoaisi.

Syvällisyydet sikseen (kovin syvälliseksi ei pääse tähän aikaan yöstä) ja heipä hei. Nähdään taas, tiistain merkeissä mitä oletettavimmin.

Lastenleikkiä

Sieltä se kesä tulla puksuttaa. Siinä on paljon hyviä puolia, tosin on myös hieman huonoja. Mutta sen näkee sitten tarkemmin.
Olen myös alkanut laittamaan tunnisteita näihin mun teksteihin. Suomeksi se tarkoittaa siis sitä, että olen aloittanut ekasta tekstistä, laittanut tunnisteet ja korjannut tekstin. Kun eihän sitä mitenkään voi kesken kaiken alkaa tunnisteita laittamaan, hirveä ajatuskin! Olen mä tosin pikku hiljaa alkanut epäillä tätäkin ideaa, kolmessa päivässä olen saanut joku 17 tekstiä korjattua. Siinä meinaan menee yllättävän pitkä aika kun yhden tekstin korjaa, varsinkin kun alun tekstit on sellaista syöpää aiheuttavaa ettei mitään rajaa.

Tallille tänään, loistava ilma. Ilma on aina loistava jos vaan on lämmintä ja tiet sulia :) Mulla oli Nikkis-poni kuten arvata saattoi, ja tunnillamme myös Vinski, Kaisa, Evita, Pomo, Laki ja Elvis. Kyllä tänään oli täysi päivä, meidän tunnilla noin paljon ja muutenkin tunnit olivat lähes ääriään myöten täynnä. Nikkis-parkakin oli kaikilla tunneilla, minäkin ihan itkin verta sen puolesta. Joutua nyt kolmelle tunnille ja vielä minun ratsukseni.. Kyllä muakin ottaisi päähän.
Nikkis tosiaan oli tunnilla, joten menin katselemaan hiukan sinne kentän laidalle. Puolisen tuntia juoksin myös Simppelin vieressä, hän oli lähes villillä tuulella. Ja sain kuningasajatuksen! Kävin kysymässä Mariannelta että saisinko kenties mennä Nikkiksellä ilman satulaa. Mariannehan oli lähes riemuissaan tästä ideasta ja sain toki luvan.

Rikon mun kaavat, taas keväällä ilman satulaa. Ja itse asiassa mähän olen ajatellut etten Nikkiksellä menisi ikinä ilman satulaa, ihan vaan sen takia kun poni on niin pikkuinen. Päätin kuitenkin olla hurja ihan koska:
a) meidän tunti oli niin täynnä, silloin on aina hyvä vähän pelleillä
b) Nikkis oli kaikilla tunneilla ja näin jo sieluni silmin kuinka laiskan ja nuutuneen ponin saisin alleni. Ilman satulaa voitaisiin vaikka vähän löllytellä kun minäkään en pysy siellä ihan niin hyvin.
Ja sitä paitsi, nyt uskalsin mennä ilman satulaa kun poni oli kunnolla väsytetty ;)

Tiia oli jopa kuvaamassa, eli sain hiukkasen videota! Totta kai se pikkasen vammaa kun on niin pimeää, mutta sainpahan pitkästä aikaa jotain todistetta siitä että olen mennyt ilman satulaa. Ja ekaa kertaa sain kunnolla laukkaa videolle, silloin Sulon kanssa kun nousi vain askel tai kaksi.

Videoon pääset tästä. Keräsin kaikenlaista, onnistunutta ja vähän vähemmän onnistunutta. (toivottavasti linkki ei nyt petä minua)

Intoilin siellä ideastani ja meidän tunnin alettua menin nopeasti riistämään satulan ponin selästä ja lähetin sen kilttien ihmisten matkaan. Mä myös kokeilin sitä ponin selkään hyppäämistä, mutten vieläkään onnistunut. Olen huono, kyllä sitä nyt pitäisi päästä 130 säkäsen ponin selkään :D En vaan uskalla, pelkään hajottavani pienen keltaisen. Minut tultiin sitten heittämään selkään ja meinasin jatkaa matkaani suoraan alas toiselta puolelta. Mut saatiin kuitenkin revittyä selkään ja sitten saatoin lähteä kävelemään. Nikkis oli muuten yllättävän leveä, samaa kaliiberia kuin Kaisa. Ja on ihan ihmeteltävä kuinka en näytä ollenkaan niin pitkältä kuin ajattelin. Mä kuvittelin tuon näyttävän todella häröltä, mutta oikeastaan näytän paremman kokoiselta tuolla kuin Sulon selässä ilman satulaa.

Lähdettiin kävelemään alkukäyntejä ja olin ihan sitä mieltä että Nikkis on harvinaisen reipas. Kyllähän se käveli ihan kivasti, mutta "harvinaisen reipas" näkyi olevan vain mielikuvitukseni tuotetta, kaikki tuntuu ilman satulaa mennessä niin paljon suuremmalta kuin tavallisesti. Tein voltteja ja toivoin mielessäni että poni ymmärtäisi käyttäytyä ja jättäisi ne kostoaikeet myöhempään. Nikkis olikin yllättävän varma tätikuljetin tänään, välillä se vähän kyttäili kun heppavauvat riehuivat mutta keskittyi minuun heti kun pyysin. Kerran Elvis riehaantui meidän nenän edessä, kun taas Nikkis pysähtyi kiltisti ja ihmetteli miksi mä sen pysäytin. Osaahan tuo siis käyttäytyä kun on pakko, kai se on sitten niin että toisen meistä on aina oltava aikuinen. Tänään se oli poni, yleensä sitten minä.
Koitin volteilla hiukan asetella, sain jotain tapahtumaan mutta edelleen tuo on hankalaa tämän tappikaulan kanssa.

Kun Marianne oli lähtenyt käymään vessassa, se oli antanut meille tehtäväksi pohtia mikä on puolipidäte. Takaisin tultuaan se tenttasi sen meiltä ja sitten aloitettiin puolipidäte-harjoitukset tekemällä pysähdyksiä käynnistä. Yllättäen Nikkis päätti leikkiä pikku-katujyrää joka ei voi pysähtyä vaan sen on pakko paahtaa tasaisen tappavasti eteenpäin. Istunnalla en saanut oikein mitään aikaan, ohjaa oli joka kerta käytettävä. Pysähdykset olivat vähän pitkittyneitä ja kun ponin sai pysähtymään, ei se seissyt kuin nanosekunnin ja lähti hiipparoimaan heti kun sai vähän ohjaa. Muutaman pidätteen jälkeen sen sai kyllä seisomaan, mutta ensimmäinen pysähdys ei ikinä riittänyt. Että ihan ookoo pysähdyksiä ne kaiketi olivat, vähän vaan väkisin väännettyjä.
Meillä oli muutenkin joku juttu tässä käynnissä. Rouvaponi aina välillä päätti nykiä päätään alaspäin. Yleensä aina kun myötäsin, niin ponikin hyökkäsi maan tasalle. Kun poni nyki, niin minä sitten lojuin vähän kaulalla. Huonompi homma. Muuten poni olikin tosi hyvä, se ei koko tunnin aikana kertaakaan painanut ohjalle vaan kantoi pienen päänsä ihan omin voimineen. Mutta käynnissä sen oli pakko dippailla vähän väliä. Auts.

Pysähdykset jätettiin ja otettiin vielä jokunen pidäte, tarkoituksena hidastaa hiukan sitä käyntiä ja sitten myödätä jotta saatiin liikettä eteenpäin. Tämä sujui mun mielestä tosi kivasti, poni hidasti hyvinkin nätisti ja lähti liikkeellekin ihan ookoosti.

Sitten siirryttiinkin raviin. Ravissa piti tehdä pitkien sivujen keskelle samanlaiset askellajin hidastukset ja myötäykset.
Heh, Nikkis oli ravissa jo varsin virmakas. Pieni poni vallan innostui aina välillä, siinä oli ihan meininkiä kun hän mennä kipitti eteenpäin pöljän ratsastajan turhaan hidastellessa. Yritin toki luottaa siihen että poni on viisas ja että pysyn kyydissä, mutta kun muutamaan otteeseen tuntui siltä että nyt se räjähtää, joten oli hieman pakko hiljennelläkin välillä.
Njoo, alkuun ravi tosin oli ihan ihmeellistä. Ponia yskitti ja pörisytti, jolloin hän valahteli koko ajan niin pitkäksi ja matalaksi kuin pääsi ja minä sitten tietenkin makoilin kaulalla kun poni pääsi yllättämään pärisemisensä kanssa. Kun Nikkis sai kurkkunsa selväksi, alkoi juttu luistaa paremmin. Vauhtia löytyi, vaikkakin volteilla keltainen taas lösähti ihan täysin.

Tehtiin siinä sitten pieniä pidätteitä ja nopeita hidastuksia. Ihan hyviä nämäkin. Alussa Nikkis oli rauhallisempi ja hidastukset löytyivät helpommin, mutta pian vauhtia alkoi olla enemmän ja hidastaminenkin oli vaikeampaa. Kun tarpeeksi pyysi niin kyllä poni sieltä hidastui muutamaksi askeleeksi ja lähti todella kivasti eteenpäin, lopulta pelkällä myötäyksellä rouva lähti innoissaan etenemään.
Minä istuin siellä ravissa oikeastaan yllättävän kivasti. Nyt talvella on tuntunut etten osaa istua Nikkiksen ravissa, mutta näin ilman satulaa ongelmaa ei ollut. Välillä hieman feilasin ja pompin ties mihin ilmansuuntaan, mutta muuten meni hyvin. Pysyin kyydissä, sain istuttua ja kai tuo ylävartalokin toimi suurin piirtein niinkuin sen kuuluukin. Tehtiin myös jonkin verran voltteja ja koitin vaan keskittyä siihen suorassa istumiseen. Poni kääntyi alun porsastelun jälkeen oikein hyvin ja muutaman vauhdituksen jälkeen alkoi liikkuminenkin onnistua niillä volteilla.

Käveltiin hetkinen ja otettiin vielä nopeasti laukkaa. Muut kävelivät toisella pitkällä sivulla jollain epämääräisellä volttisysteemillä kun yksi nosti lyhyen sivun keskeltä laukan, laukkasi pitkän sivun ja teki pääty-ympyrän.
Ensimmäinen nosto oli toki ihan tosi jännittävä, pysynkö edes kyydissä ja miten onnistuu kun ekaa kertaa Nikkiksellä ilman satulaa menen. Keltainen oli hitusen innoissaan ja yritti lähteä raville, joten otin noston ihan varmuuden vuoksi vasta pitkällä sivulla. Nousi ihan nätisti ja ehkä kaksi ekaa askelta istuin, sen jälkeen lösähdin etukenoon pomppimaan ja koitin vain kestää kyydissä. Ei kovin hyvä, mutta ei kai sen pitänytkään.

Seuraavassa nostossa jankkasin itselleni sitä, että istuisin suorassa, nojaisin vaikka taakse laukassa jotta pysyisin. Tämä olikin parempi, laukka nousi taas hyvin ja minä istuin jo aika hyvin, melkeinpä samalla tavalla kuin Elviksellä silloin kun viimeksi sillä ilman satulaa laukkasin. Tuossakin hukuin toki ennen pitkän sivun loppua, muttamutta.
Marianne mietiskeli ettei taida tulla mitään ympyrän ratsastamisesta, kuten ei toki tullutkaan, mullehan oli jo suuri saavutus että istuin edes ne pari ekaa askelta noinkin hyvin. Koitin kuitenkin Mariannen mieliksi nostaa ympyrälle laukan, muttei se oikein onnistunut kun Nikkis ei tajunnut mitä pyydän ja sitten ravattiin iloisesti tötteröä päin. Heh, sen muuten huomasi että poni on pieni, mä nimittäin jäin noissa raveissa kiinni varmaan jokaseen tötteröön joka me ohitettiin :D Yksikään ei kaatunut, joten se oli jo aika taitavaa, mutta melkein jokainen jäi mun jalkaan kiinni. Lopulta mun oli ravailtava silleen, että heiluttelin jalkoja aina sivulle kun mentiin tötterön ohi kun en jaksanut jäädä niihin kiinni koko ajan.

Vaihdettiin suunta ja toiseen suuntaan otettiin yksi nosto. Nousi vähän löysemmin ja väärä laukkakin vielä, mutta pysyin selässä tositosi hyvin. Marianne sieltä huuteli että aijai kun on väärä laukka, joten otin raviin ja ravattiin päätyyn jossa ympyräkin piti tehdä. Sitten alkoi ilmeisesti joku kakun hankkiminen, mä meinaan pompin sivulta sivulle, just ja just pysyn kyydissä siinä ravissa ja sitten Marianne alkaa maiskuttelemaan että hiiohop, laukkaa vaan. Nikkis lähti pikkasen reippaampaa ravia, minä roikuin jossain kyljen puolella ja jalka taisi just silleen osua sinne kylkeen että poni sen laukkapohkeeksi tulkitsi. Kiipesin selkään ja sain laukattua sen pitkän sivun. Most badassein laukannosto ever! *Tuutuutuu* Mä oon niin leija *Tuutuutuu*

Laukkojen jälkeen jäätiinkin loppukäynteihin. Nikkis oli edelleen kivan tarmokkaan tuntuinen, johtui se sitten satulan puutteesta tai ei. Ja edelleen poni oli oikea mummokuljetin, ilmekään ei värähtänyt kun hän talsi uraa pitkin. Tai siinä kohdassa alkoi kyllä vähän ärsyttää kun kaikki muut seisoivat keskellä ja hän joutui ihan yksinään kiertämään uraa. Vaan koitin selittää ponille, että se näyttää nyt kaikille muille mallia - näin ne reippaat, kiltit ponit menevät.

Mariannelta tuli jotain varsin positiivisia mietteitä, istun laukassakin kuulemma hyvin. Mä lähes kauhistuin tästä lausunnosta, mutta sitten kun katsoin noita videoita, niin kauhistuin vielä enemmän. Siis ne alut näyttävät oikeasti ihan hyviltä! Sitten kun multa menee tasapaino ja lojun kaulalla, niin ei silloin, mutta ne hetket kun istun. Näyttävät tosi paljon paremmilta kuin kuvittelin. Samaten poni näyttää noissa joissain ravipätkissä niin ihastuttavan tomeralta kun se suorastaan liitää eteenpäin ;)

Itse olin oikein tyytyväinen. Jälleen uusi poni ilman satulaa, listani kasvaa. Heh, no joo. Pysyin kyydissä, se on hyvä. Istuin laukassa ja ravissakin oikein kivasti. Pikkasen poni nyppi sitä päätään alas, mutta muuten pää pysyi menossa mukana. Nikkis oli ihastuttavan reipas, ainakin ravissa. Muutenkin hän oli kauhean kiltisti, ei mitään ylimääräistä vaikka muuta ehkä odotinkin.
Poni oli aikuinen, minä olin lapsi. Ja mulla oli oikein hauskaa, pumpsutella Nikkis-ponilla ilman satulaa.  Olen mä varsin tyytyväinen, meillä oli hauskaa ja ylitettiin itsemme.

Keskelle ja alas selästä. Poni päätti järjestää taas jotain skitsoilua matkalla talliin, hän on niin hurja.
Suitset pois, ponin harjaus, kortin kirjaus ja kotiin päin.

Ja ei muuta kuin ensi viikkoon, saa nähdä miten silloin taas käykään :)