Tallille siis, oli siellä pikkaisen tuota luntakin maassa. Siis tiellä, pellolla oli enemmänkin. Mulla oli jälleen pienempi keltainen, eli Nikkis, tunnilla myös Elvis, Pomo, Laki, Evita ja Vinski. Nikkis oli ekalla tunnilla.
Katselin hiukan tunteja, jäädyin kuten tavallista ja sitten menin harjaamaan pientä ponia oikein kunnolla. Alkuun rouva ei arvostanut ideaa ja leikki kauheaa ämmää, mutta pian se rauhoittui ja oli nätisti harjattavana. Missioni oli saada poni karvattomaksi - eihän se tietenkään onnistunut, mutta ainakin alku oli hyvä.
Nikkis varusteisiin ja sitten lähdettiin kentälle. Poni tulla tepsutti oikein nätisti ja asiallisesti sinne.
Kiipesin selkään ja lähdettiin kävelemään. Nikkis muuten yllätti taas järkevällä ja aikuismaisella käytöksellään: vauvat riehuivat pellolla, pari nuorikkoa riekkui tarhoissa ja sen lisäksi ajeli autoja. Ja viisas poni ei sanonut tähän yhtään mitään, ei se edes kytännyt ollenkaan. Rennon rauhallisesti poni käveli, korvat kohdistettuina minuun ja teki hienosti kaiken mitä pyysin. Haettiin reipasta askellusta ja tehtiin vähän voltteja joille koitin ponin asettaa läpi. Reipas tahti löytyi ihan hyvin, volteille meinattiin kyllä hyytyä jälleen. Volteillekin käännyttiin ja asetuttiinkin jopa, mutta läpi asettuminen jäi taas onnistumatta, koska Nikkiksen pikku ohjat eivät anna myöden oikein ollenkaan.
Vaikka poni aloitti tosi aikuismaisesti ja fiksusti, niin eipä sitä sitten kauan kestänyt. Ilmeisesti Nikkiksen sietokyky loppui siinä kohdassa kun käveltiin peltopäässä, vauvat juoksivat ja samaan aikaan tuli vielä autokin! Keltainen tajusi että hei, munhan kuuluu pelätä näitä, jonka jälkeen hän yritti parhaansa mukaan pistellä reipasta laukkaa karkuun. Valitettavasti olin tilanteen tasalla, pysäytin ponin ja väänsin sen voltille. Toisenkin kerran pikkuinen yritti karata, mutta jälleen sama lopputulos. Yhden voltin pyöräytyksen jälkeen uskallettiin jo ihan kävellä - ei laukata ihan täysillä karkuun pelottavia autoja ja heppavauvoja. Kuitenkin tämän jälkeen Nikkis hieman sähköistyi, alettiin vähän kyttäillä ja huolehdittiin ettei vai kukaan pääse nyt kimppuun hyökkäämään.
Marianne keksi että tänään tehdään väistöjä. Oikein väännetään kun kenttäkin oli hiukkasen kovan puoleinen. Aloitettiin takapään sisälle väistätyksillä, joita tehtiin pitkillä sivuilla ja aloitettiin vasempaan kierrokseen. Minä olin ihan hyvillä mielin, uskoin että voitaisiin saada ainakin jotain onnistumaan kun poni on pieni ja näin ollen helposti
Ja voi kuulkaa! Nikkiksen pieni maailma aivan järkkyi. Yllättäen poni parkkeerasi tappijalkansa ja tuijotteli metsän siimekseen. Minä en mitään nähnyt, mutta haukansilmäinen poni oli täysin varma että siellä jotain on. Katseltiin hetki, sitten jatkettiin rauhallisesti. Myöhemmin kävi ilmi että sieltä tuli hevonen. Hui kauhistus.
Vaihdettiin suunta ja jatkettiin samaan malliin. Tämä oli vaikeampaa, Nikkis lähinnä vain vajosi aitaan vaikka kuinka koitin siirtää myös takapäätä sisälle. Joitain askeleita saattoi tulla, mutta paljon haastavampaa oli. Ja sitten se vasta vaikeaksi menikin kun tuo äsken mainittu hevonen tuli meidän kohdille! Ei Nikkis siitä alkuun välittänyt, mutta auta armias kun se heppa oli ihan meidän vieressä, aidan toisella puolella toki. Poni ihan järkyttyi ja pisteli taas parhaansa mukaan menemään. Apua, vieras hevonen tuli vähintään syömään pienen eläimen!
Hetken aikaa keltuainen oli suunnattoman järkyttynyt, kehtasikin vieras humma tulla hänen rauhaansa häiritsemään. Poni myös reipastui ja lähti hiihtelemään alta, jonka takia väistöt olivat todella hankalia. Poni vain hiihteli alta, keskittyi kaikkeen muuhun toimintaa ja mietiskeli ilmeisesti syntyjä syviä. Noo, saatiinpa joitain askelia vaikka loppuaika olikin pään seinään hakkaamista. Ja ihan lopuksi saatiin muuten kaksi oikeasti hyvää askelta kun uskaltauduin räpäyttämään raipalla vauhtia siihen peräpäähän.
Uraa pitkin suoritettavien väistöjen jälkeen kokeiltiin astetta haastavampaa ja lähdettiin väistättämään keskihalkaisijalta uralle. Aloitettiin väistättämällä vasemmalle. Välimatkat sai tulla harjoitusravissa.
Alkuun väistöt olivat todella loivia. Kyllä Nikkis tuntui ihan jopa väistävän, mutta hyyyyvin loivasti. Samoin poni tuntui valahtavan aina väistön keskivaiheilla, mutta sain sen kivasti suoristettua ja jatkettua loivaa menoamme. Kertaakaan ei uralle asti päästy kun käveltiin paljon enemmän eteenkuin sivulle.
Otettiin hiukan sitä raviakin, kukaan muu ei ravannut joten ihan joka kerta ei mekään mahduttu. Ravi oli kuitenkin hyvää. Siirtymä oli halvatun löysä, enkä saanut koko tunnin aikana ponia reagoimaan pohkeeseen nopeasti. Muuten kuitenkin rouva siirtyi kivasti raviin ja ravi oli mukavan reipasta. Ja minä istuin! Wuhuu, ilman satulaa hömpöttelystä oli kuin olikin apua :) Ihan pariin otteeseen hukkasin istunnan kun poni meni kuin pikakiituri, mutta löysin sen takaisin tosi nopeasti. Upeaa!
Saatiin sitten tuollainen pitkä kouluraippa. Hui. Marianne kysyi haluanko sellaisen ja tyrkkäsi sitten kouraani vähintään Nikkiksen pituisen ja pari kiloa painavan kapistuksen. Olin ihan hukassa, heh. Viimeksi ollut kouluraippa kädessä.. yhtenä talvena Roosan kanssa ja sekin päättyi sen sortin skitsoiluun. Ja silloinkin se raippa oli puolta pienempi. Olin harvinaisen kauhuissani, mutta päätin ottaa härkää sarvista ja kokeilla - kai sitä näinkin vakavasti otettavana kouluratsastajana pitäisi osata pitää kädessä myös niitä kouluraippoja ;)
Nikkis ihan heräsi. Kohtuu reipas tuo oli ollutkin, mutta nyt kun ratsastajan käteen ilmestyi parin metrin uloke, joka vielä heiluikin kuin heinämies kun en saanut sitä hallittua, niin kai siinä nyt kuka tahansa hiukan reipastuu.
Otettiin vielä tähän suuntaan parit väistöt, nyt sain sitten näpättyä kunnolla taakse ja poni sai väistettyä pikkaisen vähemmän loivasti (nimenomaan, sain näpättyä ponia, en hakattua itseäni kuten viimeksi)
Vaihdettiin suunta ja Marianne mainitsi uudestaan että saa siis ravata välimatkat. Nyt porukka alkoi ravailemaan, joten päästiin kaikki välimatkat tulemaan vähän reippaammin.
Väistätykset oikealle olivat jälleen vaikeampia. Nikkis vain valui valumistaan, lapa ulos pullottaen, välillä oikein röyhkeästi pää edellä uralle kävellen. Minä yritin suoristaa, pitää suorana, ulkopohje kyljessä kiinni. Kaikkeni koitin ja silti poni lähinnä pisti valuen.
Ihan muutamia askelia sain kun oikein keskityin suoruuteen ja ponin pitelyyn. Ei se kuitenkaan kovinkaan hyvin mennyt, ei parhaalla tahdollakaan.
No, ravi olikin enemmän meidän juttu. Alkuun se ravi oli hivenen railakasta, poni veti pultteja raipasta ja minä heiluttelin sitä ihan hulluna kun oli niin järkyttävä tämä kulttuuriero. Ravailtiin siis silleen, että poni kyttäili milloin mitäkin, ravaili turhankin reippaasti ja kerran siirtyi laukkaankin. Kun minä lopulta rauhoituin enkä enää kammonnut raippaa, alkoi ravikin toimia paljon paremmin.
Siirtymät olivat loppuun asti löysiä, mutta ravi oli hyvää. Istuin hyvin, poni ravasi mukavan reippaasti kuitenkin ihan hallitun oloisena. Ja siirtymät alaspäin olivat todella kivoja, nätisti siirtyi poni ja toimi kiltisti.
Oikein hyvä. Pikkaisen poni alkoi siinä kesken väistöjen painaa (muuten pysyi ihan kivan keveänä) mutta annoin sen kävellä hetken pidemmällä ohjalla.
Tietenkin on vaikea sanoa auttoiko se suoranaisesti, lopputunnista kun poni kävi sen verran enemmän kierroksilla että tokihan se pääkin pysyy paremmin matkassa mukana.
Lopuksi otettiin kevyt ravia. Mietin jänistäväni, lykkääväni pitkän tappovälineen pois. Mutta sitten mietinkin että miksipä ei, jos poni nyt on villi ja heilun sen raipan kanssa niin annetaan se sitten pois. Samahan tuo on nyt pikku hiljaa opetella käyttämään pitempääkin raippaa. Ja niin lähdettiin keventelemään.
Nikkis oli alkuun hyvinkin reipas, hän kytsäili kaikkea mahdollista ja taisi hiukan säikähtääkin, jonka jälkeen tuli sen sortin liitoravia etten minä taas tiennyt miten on mahdollista keventää hitaammin. Ympyröillä pyörimisen ja armottoman ravin hidastamisen jälkeen rouva alkoi kuitenkin rauhoittua, ravaili nätisti mutta etenevästi (tosin volteilla ja ympyröillä hän lösähti täysin. Suunnaton vaihtelu oli temmossa) Pystyin taas päästämään ohjaa muutaman stopparin ja Nikkis valui ihan kivasti eteenpäin. Ja oli tyttö taas niin aikuismainen, siellä ne ponin retaleet säikähtivät jotain, mutta Nikkis ei antanut sen häiritä omaa keskittymistään. Mainio poni.
Siirryttiin käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.
Marianne oli tyytyväinen. Joo, siis väistöt on vaikeita, mutta siellä oli onnistumisia. Ja poni oli kuulemma hyvällä tavalla reipas, harjoitusravissa pohkeen edessä. Heh, minäkin jo ajattelin että hyvällä tavalla reipas = todella hurjimus.
Olin itsekin varsin tyytyväinen. Poni nyt oli vähän possu, ainakin parhaansa mukaan. Minä kuitenkin istuin tosi hyvin ainakin joissain, pariin kertaa kyllä hyppäsin taas etukönöön seisoskelemaan. Mutta muuten istuin tosi hyvin kun poni pelleili omiaan.
Väistöihin olin ihan tyytyväinen, ne keskihalkaisijalta väistöt olisivat voineet kyllä toimia paremminkin. Ja ravi oli kivaa, kevyt ravi nyt vähän sellaista ja tällaista, mutta harjoitusravi toimi tosi kivasti. Joten ei tässä, varsin kivasti meni poni taas.
Keskelle ja alas selästä. Tänään johdettiin joukko talliin ja Nikkis tuli asteen järkevämmin kuin yleensä. Joo, olisihan se tullut koko matkan pikku ravia, mutta ainakaan ei saatu kohtauksia kesken matkan.
Harjailin ponin taas karvattomaksi ja kortin kirjailun jälkeen lähdin kotiin.
Ylihuomenna on kevätpäiväntasaus :) Hihi, sitten on taas valoisaa! Ja enää ensi viikolla me ratsastetaan pimeässä, sitten koittaa meillekin valo! Mieltsiä. Vielä kun tulisi kesä ja kärpäset niin olisin onnellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti