Yritän hämätä teitä, mä taisin sanoa että tänään sujuu kun on valoisaa. Saatoin näemmä hieman huijata.. Mua vaan masentaa koko ajan vähän kaikki ja menee heti fiilis jos jokin menee huonosti. Koitan selvitä. Tässä olisi vielä kaksi kuuta.
Anyway, mulla alkoi tässä eilen työssäoppiminen, nyt tosin uudessa paikassa. Tänään oltiinkin iloisesti Ruissalon rannassa aurinkoa ottamassa :) Siellä oli ajoittain niin lämmintä - kesä tulee.
Tallille sitten, taulua lukemaan. Ja mulla oli Pomo, tunnilla myös Vinski, Evita, Elvis, Simo ja Kaisa. Pomo oli tokalla tunnilla.
Jaahas. Mä menin kolmisen kuukautta putkeen pelkillä keltaisilla (kolmen kuun keltaiset tai keltaiset kolme kuuta)
..Vähän olin pettynytkin siihen Pomoon. Kuitenkaan en masentunut, olin ihan hyvillä mielin menossa kokeilemaan kuinka nyt sujuukaan. Kyllä tämä kolmen kuukauden tauko riitti minullekin.
Katselin tunteja ja auttelin ihmisiä parhaani mukaan. Siellä oli kylmä ja satoi lumihiutaleita. Hyi yöks. Tosin aurinko sentään paistoi ja välillä hiukan lämmittikin. Se auttoi, aurinko auttaa aina.
Kattokaas hei, pitkästä aikaa eri värinen poni (;
Tuntimme alkoi, joten kipitin Pompelin luo pitkän pitkästä aikaa. Säädin jalustimet ja loikin kyytiin. Siitä lähdettiin kävelemään. Ja siis en edes tiedä. Tai Pomo katoili koko ajan ohjalta. Se oli sekunnin hyvin ohjalla ja mulla oli hyvä olo, mutta sitten se nykäisi päänsä suuntaan x, heittäytyi sieltä yyhyn ja vaihtoi vielä zetaan ennen kuin lopulta rauhoittui kahdeksi sekunniksi ohjalle. Pompeli kyttäili kaikkea mahdollista ja mahdonta, heilutteli päätään ihan jo muodon vuoksikin. Mulla oli harvinaisen epävarma fiilis kun minkäänlaista tatsia ei saanut siihen ohjaan, vaan nyin koko ajan pelkkää tyhjää. Koitin suoristaa ponin, asettaa sen sisälle. Saada sen keskittymään, kyllähän mä silloin aiemminkin sen sain kuuntelemaan. Nyt se ei vain toiminut, ei alkuunkaan. Pomo tuntui kauhean kovalta ja vahvalta, en kuitenkaan tiedä onko se vain vahvempi keltuaisiin verrattuna vai oliko poni muka oikeasti jotenkin huonompi kuin yleensä. En kuitenkaan oikein usko tuohon toiseen vaihtoehtoon.
Tein voltteja. Poni kääntyi ihan kivasti, välillä se vajosi uralle eikä olevinas voinut tulla sieltä nätisti ylös. Tappelun jälkeen lähti kuitenkin onnistumaan ja kääntyminen onnistui kyllä. Volteillakaan ei kyllä asetettu yhtään ja oli kaikin tavoin vaikeaa.
Ainoa positiivisuuden poikanen oli se, että sain mä sentään Pompelin etenemään. Vähän löysältä se tuntui, mutta kun tarpeeksi pohkeella pamautteli, niin kyllä tuo lähti kulkemaan nätisti eteen. Tosin ei sekään niin hirväen positiivista ollut - ensinnäkin herra poni lösähti aina hetken päästä eikä mitenkään voinut kävellä jatkuvan aktiivisesti eteenpäin ja toiseksikin kun se ponin pää vispasi kuin karuselliponilla niin eipä tuokaan tuonut mitään erityisen hallittuja fiiliksiä kun sekopäinen poni kävelee reippaasti eteenpäin.
Meille laitettiin huikea määrä puomeja keskihalkaisijalle ja tarkoituksena oli tehdä serpentiiniä siinä. Käännyttiin lyhyeltä sivulta keskihalkaisijalle ja tehtiin pieniä kaaria, suoristettiin aina puomien väliin.
Ja wau hei, tämä ei sujunut yhtään sen paremmin.. Käännyttiin kivasti, pienistä ongelmista huolimatta. Mutta se taivuttelu jota kaarilla piti harrastaa.. Kaikkeni yritin, mitään ei tapahtunut. Siellä me möngerrettiin pikkupikku reitillä, ponilta kääntyi välillä nenä mutta taipumisesta on kai turha edes puhua. Samaten se ohja löi edelleen tyhjää ja ärsytys. Ainoa positiivisuus oli se, kun pitkällä sivulla päästin ohjaa. Piti pyytää käyntiä eteen ja antaa ohjaa. Mua epäilytti hirveästi se ohjan anto, Pomo tuntui tänään niin epäluotettavalta. Uskaltauduin silti päästämään, poni valui eteen ja oli rennon rauhallinen. Tosin liian hitaasti se kyllä käveli, mutta tuossa nyt oli jo jotain hyvää ja onnistunuttakin.
Sitten lähdettiin kevyt raviin. Jatkettiin pienellä serpentiinillä joka sijaitsi edelleen keskihalkaisijalla.
Voihan töks tuon ravin kanssa :D Kamala valitus, mutta se oli hirveää! Eipä ole noin karmeita raveja ollut aikoihin, kenenkään kanssa. Siis se ravi, voi jeesus. Pompeli kipitteli ja köpötteli kuin kameli, mun oli välillä vaikea ymmärtää että me todella ravataan kun se ponin liikkuminen oli niin kökköä. Se ei liikkunut nätisti ja tasaisesti, enemmän silleen jännittyneesti ja kamalasti. Pää vispasi, kytättiin kaikkea mitä vain keksittiin, ohja roikkui tyhjää tai vaihtoehtoisesti purtiin toiselle puolelle kiinni. Koko touhu oli vain sellaista että minä inisin kyydissä kun poni huiteli menemään kuten parhaaksi näki. Käsittämättömän huonoa, oikeasti. Se oli niin hurjan tuntuista, niin epähallittua. Ei kai sitä vauhtia hirveästi edes ollut, mutta.. Epähallittua kaikin muin tavoin.
Serpentiini oli lähinnä säälittävä yritys. Pompeli yritti teurastaa kaikki muut hevoset, tehtiin ihan ihmeellisiä reittejä, poni ei kääntynyt ja minä panikoin siellä. En pysynyt kyydissä vaan jäin jälkeen vähän väliä, kädet vispasivat joka suuntaan kuin tehosekoittimella.
Aivan järkyttävää. Oikeasti. Lähes itketti se touhu. Siis silloin kun olin kyllästynyt, niin silloin olin sitä mieltä että ravi ei tunnu hyvältä koska poni ei ole niin kontrolloidun tuntuinen. Nyt taas.. lähinnä naurattaa moinen valitus, silloin sentään mentiin kuten kuului, eikä vaan tapeltu jokaisesta asiasta. Nythän ei me päästy asiallisesti tekemään yhtään mitään, vaan tapeltiin koko ajan. Huoh. Pompeli on vaikea poni. Erittäin vaikea - näin pitkän tauon jälkeen se ei toimi, mutta toisaalta jos sillä menee kauan putkeen niin ei se kyllä silloinkaan toimi.
Käveltiin hetki ennen kuin lähdettiin vääntämään tuota harjoitusravia. Harjoitusravissa vaihdettiin epämääräinen serpentiini kolmikaariseen kiemurauraan ja toinen pitkä sivu tultiin vain suoralla uralla. Vaikka masennus iski läpi ("miksi pilaan nämä viimeiset varmat tunnit?") sain silti jotenkin ryhdistäydyttyä harjoitusraveihin. Päätin olla masentumatta, yrittää uudestaan, oikeasti yrittää.
Ei se alkuun tosin auttanut - minä heiluin, huojuin, pompin ja kädet vispasivat kun poni sillä välin lähinnä kipitteli alta ja jämähteli uralle. Jee! Marianne otti meidät silmätikuiksi, käski rauhoittua. Väännettiin väen vängällä kolmikaarista ja koitin vain toteuttaa Mariannen pyyntöjä. En kuitenkaan onnistunut toivomallani tavalla.
Saatiin alkaa ottaa pitkällä sivulla laukkaa. Ensimmäinen laukannosto jäi kuitenkin tekemättä, en halunnut lähteä hurjan ponin kanssa laukkaamaan, ensin tuli saada ravi toimintaan.
Oikeastaan sen jälkeen se lähti sujumaan. Mä sain jotenkin kerättyä itseni, päätin istua suorana, rauhassa, nätisti. Kun sain istuttua, tein ilmeisesti jotain muutakin oikein ja Pompeli alkoi rauhoittua. Ja me alettiin päästä sille kolmikaariselle nätisti. Poni kääntyi kuten halusin, asetus taisi edelleen jäädä taukoilemaan.
Saatiin jonkinlainen tatsi siihen juttuun. Minä istuin paljon paremmin, poni alkoi rauhoittua ja toimia paremmin. Tehtävä onnistui huomattavan paljon paremmin alkutuntiin verrattuna ja vaikka Pomo edelleen kyttäili koko ajan, niin mulla oli parempi olo tämän suhteen.
Ja koska ylämäki alkoi vihdoin, niin laukkahan oli aivan mieletöntä. Niin mahtavat fiilikset siitä, hih. Pomo nosti tosi nätisti ja ongelmitta. Ja kun se laukka oli niin mukavaa. Pompeli puksutti eteenpäin tasaisen tappavasti, minä istuin älyttömän hyvin siellä ja saatoin keskittyä näihin pienempiin asioihin (kuten jalkoihin) Ekan noston jälkeen poni alkoi ihan innostua ja vetäisi seuraavaksi kolmikaarisen loppuun jonkun oman laukannoston ja jonkin näköisen hyppytempunkin :D Tehtiin myös yksi ympyrä jottei laukattaisi Vinskin yli, ympyrän jälkeen laukattiin Kaisan perässä ja silloin herra päätti jälleen innostua. Se sanoi viiiuh ja kiihdytti vauhtia. Sitten paineltiin oikein onnellisina sen Kaisan perässä laukkaa. Mikäs tuossa, tosin laukkaa ei saanut alas ennen kuin veturi hiljensi.
Muutaman irrottelun jälkeen PomPom rauhoittui. Käveltiin hetki ennen kuin vaihdettiin suuntaa. Oikeaan kierrokseen tehtiin kolmikaarinen kiemuraura käynnissä ja nostettiin laukat taas pitkälle sivulle. Käynnissä sujui kiemurtelu varsin hyvin, koitin nyt keskittyä siihen asetuksen tapaiseen.
Laukat olivat edelleen tosi hyviä. Nousi todella hienosti ja otin tavoitteeksi sen, ettei laukattaisi siellä uralla. Taisi se kerran pysyä koko matkan nätisti keskemmällä. Muina kertoina lähdettiin puolessa matkassa valumaan ja jouduin oikein työskentelemään jotta saisin ponin taas keskemmälle.
Minä istuin laukassa edelleen tosi hyvin, poni lyllersi kauhean kivaa laukkaa eteenpäin. Ja raviin siirtymissä istuin myös hyvin. Ja saatiin välillä hyvinkin nopeasti se käynti laukan jälkeen.
Jäätiin kävelemään ja loppukäynnit.
Alkutunti oli kauhean surkea. Lopputunti kuitenkin oli jo hyvä, ja laukat ihan loistavia. Ei tästä nyt kuitenkaan mitkään huimat fiilikseet jääneet. Tosin on sekin jo parempi että tällä kertaa en myöskään ole tuhottoman masentunut. Mutta ei tuo nyt kauhean ihmeellisesti mennyt.
Marianne taas oli kauhean innoissaan ja väitti että niin hyvin vaan menee ja upeasti, eikä ollenkaan huonosti. Ja plääh vaan..
Loppukäynneissä poni kyttäsi lapsia, melkein säikähtikin jopa. Olin vähän vihainen, lapsetkin lähtivät joten poni saattoi kävellä ihan nätisti. Ärsyttävä poni. Siinä mielessä siis että se on niin perhanan vaikea. Mä en ymmärrä - siinä on oltava jotain. Siis joko on jokin mystinen asia, mitä en osaa tai tajua, ja sen takia Pomon kanssa ei suju. Tai ehkä mun tyyli on vain täysin väärä ponille. Tiedä häntä. Alkaa vaan menemään ihan naurettavaksi että Nikkiksellä osaan ratsastaa ja kuinka monta kertaa olen sillä mennyt, kun taas Pomolla en osaa ratsastaa, vaikka se on aika varmasti jossain Top 3 "mun eniten ratsastamat hevoset" -listassa. Vaikka mä olen sillä kauheasti mennyt, niin silti se on edelleen näin -> pienikin tauko ja ei suju, asia joka sujuu tänään ei välttämättä suju ensi kerralla jne.
Jotain siinä ponissa on. Meidän yhteydessä on jotain vikaa.
Luulen että ongelma on siinä, että poni on vaan väärän värinen. Jos se olisi keltainen, niin johan pelittäisi.
Keskelle ja alas selästä. Ponin vein talliin ja harjasin sen nopeasti. Kuolain pesun kautta kirjaamaan korttia ja juttelemaan syvällisiä. Sitten kotiin, jo niin valoisaa.
Oikeastaan taidan tällä kertaa sanoa että ensi viikolla ei kyllä taatusti suju, ei varmasti. Turha kai uhmata kohtaloa.
Tämä on kyllä taas näitä hetkiä kun haluaisin sen toisen viikkotunnin. Tosin nyt en kuitenkaan tiedä onko sitä järkeä hommata, eihän tässä muutenkaan ole kuin se kaksi kuukautta..
Toivottavasti mä nyt saisin homman toimimaan. Ärsyttävää jos nämä muutamat viimeiset tunnit menevät nyt siihen että mä stressaan sitä mahdollista lopettamista niin paljon, että kaikki tunnit menevät tähän tapaan ihan pieleen. Sitten jos joudun lopettamaan niin kiva lopettaa parin kuukauden mokailun jälkeen.
Kai me toivotaan parempaa huomista.
Ja tuskallista odotusta, taas viikko pitää odottaa sielu korventuen. Meinaan vain, että nyt on taas suunnattoman palava halu onnistua.
Niin oli kyllä viime viikollakin. Ehkä tämä on joku karma, mä mokaan kaikki nämä viimeiset tunnit jotta se viikon odotus olisi mahdollisimman pitkä. Sitten vielä joku parin vuoden tauko tähän väliin.
En mä tiedä. Mun kai piti olla positiivinen. En jaksa sitä.
Ensi viikkoon. Kenties silloin saisin aikaiseksi jo jotain positiviisempaa. Ehkä en.
Jonna kai tulee kuvaamaan, eli parempi olisi kyllä onnistua.
Jos nyt lopetan. Kuolen tähän väsymykseen.
Hei hei, ensi viikkoon :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti